Humanistista kulttuurikritiikkiä ja freudilaista mediaestetiikkaa. Kohtalokas blogi aivotyötä vältteleville. Arhi Kuittinen blogi. Lue ja kommentoi.
This is one of the Finnish culture blogs. Capitalistic christianity in Finland and Finnish cultural beliefs.
2995 katselua Metsänpeitto on dokumentaarinen lyhytelokuva miehestä, jonka syvä suhde luontoon ja luonnonhenkiin on erkaannuttanut yhteisöstämme ja arkielämästä. O: Salla Hämäläinen. T: Elokuvaosuuskunta Leka, 2012. Yle Areena esitykset
Erottakaa valtio keskiaikaisesta pappiskultin valtionkirkosta ja perustuslain vastaisesta kirkkolaista (Vatikaanin tyypillisestä ruhtinassopimuksesta), kirkon poliittisesta "keskusta"-lestadiolaisista ja kalvinistiviidesläisistä ja kirkon sotilaspapeista - nyt ateistitkin pakotetaan maksamaan sotilaspappien palkat jopa aseistettuna Afganistanissa kolonisaatiosotaa tukemassa. Kouluissa on uskontopakko kansalaisille perustuslain vastaisesti, tilanteessa jossa vanhemmat eivät vapauta lastaan tunnustuksellisesta uskonnonopetuskesta. Kyllä, koululaki muutettiin takaisin tunnustukselliseen opetukseen.
Tilanne on naurettava ja paha, uskonto yhä oikeistoeliitin aseena ja demokratian itsesäätelyn tuhoajana lobbaussalaliittoina. Tämä tilanne ei ole elokuvaa eikä "perinnetietoisuutta" vaan feodaalikulttuuria, jota yritetään palauttaa joka tasolla takaisin tuhoamalla pohjoismainen malli ja yliopistot.
Puolueita on painostettava sillä vasemmistokin on tahallisesti unohtanut kirkon vallan erottamisen valtiosta poliittisen voitelun takia.
Harva tietää että "Ev-lut" kirkkohallituksen edustajat ovat mukana eduskunnan valiokunnissa läsnä nähtävästi laittomasti sekä myös työneuvottelujen kolmikantaneuvotteluissa salaa massamedian suojaamana.
Kaksi ministeriötä on valmistellut uuden pakkoveron kaikille verotettaville yksityishenkilöille uudeksi lisä-kirkkoveroksi, n. 120-160 milj e. Eduskunta ei ole julkisesti ottanut kantaa valmisteluun, äänestystä ei ole julkisesti tiedossa.
Keskustalaisten poliitikkojen valta seisoo kirkon arvovallan tukemana ja keskusta auttaa valtionkirkkoa pitämään valtio kirkon verotusvälineenä - vastoin perustuslakia.
Opetusministeriö ja oikeiston hallinnoima outo opetushallitus ovat antaneet rehtoreille luvan pakottaa oppilaat kuuntelemaan uskonnollisia aamunavauksia ja virsiä "kohtuullisen määrän". Perustuslain vastaisesti, uskonnonvapautta rikkoen.
Sillä se, mitä massamediakin nimittää uusliberalismiksi on neokonservatismia, feodaalivallan palauttamista jokaisella valtion toiminnan tasolla eikä lainkaan liberaalia ihmisten vapauttamista. Vain pohjoismainen malli voi vapauttaa yksilöitä kun eliitti ja raha ei määrää kansanvaltaa.
II
Miten ultrakoulutetu ihmiset eivät osaa lukea historiaa kuinka kirkko ja moskeija ovat olleet vain eliitin aseita, alusta saakka?
Moskeijalaitos ehkä jopa myös Vatikaanin perustamana orjien ja sotilaisen tehouskontona.
Tervetuloa lukemaan blogiani. Tarkoituksena on rähistä ja meuhkata estottomasti yhteiskunnallisia asioita poliittisesti epäkorrektisti ja liiemmin…
RAYHABLOGI.BLOGSPOT.COM|HENKILÖLTÄ SAMI PARKKONEN
III
Miten keneltäkään voidaan riistää isyys omiin lapsiinsa, kuten suomalainen oikeuslaitos on tehnyt kyseiselle kirkonpolttajalle?
(Tällainen säännönmukainen epätasa-arvo-käytäntö on todellisuutta huoltajuuskysymyksissä suomalaisessa oikeuslaitoksessa edelleen 2016.)
Suomalaiset viranomaiset eivät käsitä, että siinä vaiheessa kun suomalaiselta vanhemmalta riistetään oikeus omien lastensa huoltajuuteen, ollaan luotu todella vaarallinen "mitä vain voi tapahtua" tilanne. Ja koska suomalaiset viranomaiset eivät tätä tosiasiaa tajua, niin pitäisikö edes myötätuntoista leikkivän kirkon tämä ymmärtää?
Tämä tapaus ei ole mitään muuta kuin nuoren isän avunhuuto järkyttävässä tilanteessa, jossa yhteiskunta on vienyt häneltä lapset.
Pitäisikö kirkon nyt herätä ottamaan kantaa suomalaisen miehen perusoikeuksien puuttumiseen suomalaisessa yhteiskunnassa ja osoittaa sitä mainostamaansa myötätuntoa ja anteeksiantoa yhteiskunnan nujertamaa kohtaan?
No, tätä emme tule tietenkään näkemään. Kirkko toimii myötätuntoisesti vain trendikkäämpien aiheiden osalta. Eli kirkko tulee vaatimaan maksimi rangaistuksen ja korvaukset yhteiskunnan nujertamalta nuorelta mieheltä, samoin kuin aikanaan Porvoon kirkon tuhopoltossakin, jossa Porvoon kirkkoherra, Porvoon kirkkohallitus ja valtuusto väkisin halusivat maksimaalisesti tuhota känni-vahingossa kirkon sytyttäneen nuoren elämän, valittamalla normaalikäytäntörangaistuksesta korkeampaan oikeusasteeseen vaatien puolta kovempaa rangaistusta käytäntöön verrattuna. Porvoon myötätuntoiset kirkko-ihmiset saivat lopulta läpi nuoren tekijän kaksinkertaisen rangaistuksen, ja näin myös kirkko sai kaksinkertaistettua ko. rangaistuskäytännön.
Tällaista on todellisen kirkon myötätunto ja anteeksiannon kyky. Joka olisi syytä muistaa nyt kun kirkko niin kovasti itseään myötätuntoiseksi ja rakastavaksi markkinoi. - JariHalonen
Kirkonpolttajaksi epäillyllä 26-vuotiaalla miehellä on takanaan avioero sekä huoltajuuskiista ex-vaimonsa kanssa. Vuonna 1989 syntynyttä miestä epäillään…
Brussels "bombing" and "terrorist attack" is Nato/CIA-operation, Gladio II. ISIS is CIA and Mossad operative. Facts are heavy and profound. USA and UN are dropping continously food and weapon for terorists and atteckers in Syria, "moderate rebels" works with ISIS. -- choose English language from right column language setting >
Nato, mossad ja cia ovat nyt Euroopan terrorismin takana - Nato-Turkin kanssa Turkki innokkaana verikoirana terroristeja aseistamassa ja muonittamassa diktatuurin rakentamisessa Naton ja Saudi-Israelin avulla.
Kuten oli 1947-1985 jopa 15000 terrori-iskua Euroopassa CIA:n ja Naton ja myös jopa äärioikeistolaisen Vatikaanin suorittamina operaatio Gladio ja oikeistolaisen eliitin omistama laaja massamedia suuntasi syytökset kommunisteja ja vasemmistoa vastaan; kaikki lavastettua, myös baader-meinhof Baader oli CIA -mies. Aldo Moron tappanut ryhmä oli myös Naton palkkaama ja yllyttämä vaikka "toimittajat" yhä puhuvat kommunistiryhmästä, tarkkaa tietoa operaation painotuksista ei ole, luultavasti ainakin yksi oli naton tai CIA:n mies. Italian hallitus on myöntänyt iskun Nato-Gladion iskuksi ja uudet tutkimukset ovat käynnissä.
Natoa ei lakkautettu vaikka terroritoiminta paljastui - massamedia suojasi oikeiston terrorivallan sensuurilla
Kaikki toistuu uusilla nimikkeillä kylmänsodan ajalta
Pommi-iskuja, murhia, vallankaappauksia, kidutusta... Tällaista oli synkimmillään Naton koordinoimien salaisten armeijoiden toiminta kylmän sodan Länsi-Euroopassa. Niiden paljastuminen muistuttaa jatkuvasta tarpeesta suhtautua kriittisesti kulloinkin esiin nostettuihin viholliskuviin.
Oletko ihmetellyt, miksi eliitti, joka suojautuu aidoilla ja turvamiehillä, vaatiikin nyt yht'äkkiä kumoamaan turvallisen valtion periaatteet ja avaamaan rajat sota-alueen palkkasotilaille?
Ei sinun tarvitse kuin hetki miettiä miksi eliitti tarvitsee kaaosta ja aseistaa myös isistä Syyrian öljykenttien valloittaamisessa - toteuttaakseen vaatimansa pankkiirien ja eliitin liittovaltion, demokratian tuhon.
Jokaisen täytyy muistaa että Hamas on Mossadin perustama ja tärkeä osatekijä/alkuvaihe isiksen idean synnyttämisessä
Keskiajalta on säilynyt kirjeitä, jossa aateliset pyytävät serkkujaan hyökkäämään jotta ruhtinas saa ulkoisen vihollisen kapinoivia talonpoikia vastaan.
Ever since the collapse of the Soviet Union, John le Carré has been looking for targets beyond the murky, mutual, spying of the cold war. He has directed his genuine and growing anger at more topical, straightforward, targets: a large pharmaceutical company (The Constant Gardener), extraordinary rendition (A Most Wanted Man), and Foreign Office/MI6 involvement in the work of private US military contractors (A Delicate Truth). http://www.theguardian.com/books/2016/mar/21/night-manager-john-le-carre-bbc-adaptation-plausible?CMP=fb_a-culture_b-gdnculture
-- Claims that the attacks in Brussels that killed 34 people occurred because Belgian and allied intelligence agencies somehow failed to “connect the dots” are not… WSWS.ORG | ALEX LANTIER
Brysselin operaation ja pommimateriaalin toimittanut on ollut Vatikaanin munkkien koulussa ja kuten kaikki tietävät, cia on katolilaisten ohjaama, Laachraoui
Three explosions killing 34 people. Some 200 people were injured, according to early reports. Two detonations at Brussels Zaventem airport, one of them the police said was from a suicide bomber, t...
A number of points can be made that, while not conclusively proving a Brussels false flag, they do provide a reason to question the official narrative.
Though many are still reeling in the wake of the Brussels tragedy – there are key questions surrounding this latest act of terror that should be examined. Brussels…
" Olin kymmenkunta vuotta sitten europarlamentin edustajana luonnostelemassa EU:lle perustuslakia. Sitä varten koolle kutsutussa konventissa meitä jäsenmaiden ja europarlamentin edustajia oli 207, ja edustettavanamme oli yli puoli miljardia eurokansalaista (ja turkkilaista). Konventti kokoontui lähes 30 kertaa kahden päivän istuntoihin, joissa konventtilaiset saivat käyttää lyhyitä puheenvuoroja. Esityslistat ja puheenvuorojen järjestyksen määräsi 13-henkinen puheenjohtajisto, jolla oli kaikki valta.
Minulla oli naiivi luulo, että konventti päättäisi omasta esityksestään. Kuitenkin kaikki oli ennalta manipuloitu, vieläpä kahteen kertaan. Oli ensiksikin mainittu politbyroo. Sen lisäksi oli erityinen Hilton-ryhmä, joka kokoontui kokousten aattopäivinä brysseliläisessä hotellissa. Siitä sain tietää vasta konventin jälkeen. Se valmisteli ennakolta konventin johtopäätökset seuraavien päivien keskusteluista, joiden tulkinnan perusteella se tuotti konventin jäsenten hyväksyttäväksi 300 sivua perustuslakitekstiä. Esitys puolen miljardin ihmisen korkeimmasta lainsäädännöstä oli vain kahdella kielellä, ja siihen tutustumiseen annettiin aikaa vain yhden yön verran.
DCI:n puoluetoimistoon sekä muutaman sanomalehden toimitukseen ja panivat ne vasemmiston syyksi. Kun tämä ei riittänyt horjuttamaan hallitusta, salaiset sotilaat etenivät Roomaan ja olivat valmiina miehittämään muun muassa hallituksen kanslian, radio- ja tv-keskukset ja vasemmiston puoluetoimistot sekä tuhoamaan vasemmistoa lähellä olevien lehtien painokoneet. Samaan aikaan Nato pelotteli hallitusta suurella sotaharjoituksellaan Rooman lähistöllä.
Kaappausuhan edessä sosialistiministerien oli lähdettävä hallituksesta, ja PSI nimitti heidän tilalleen kaikkein maltillisimmat edustajansa. Muutamaa vuotta myöhemmin rikostutkijat halusivat kuulustella tuolloisista tapahtumista Gladion komentajaa Renzo Roccaa. Hän suostui yhteistyöhön, mutta päivää ennen kuulustelua hänet löydettiin asunnostaan pistoolilla päähän ammuttuna.
Tämä on ollut Ganserin kertoman valossa tyypillinen kuvio: juuri kun tutkimuksissa ollaan etenemässä, avainhenkilö yllättäen kuolee tai aineisto katoaa.
Fram tills för bara några år sedan var den svenska alliansfriheten odiskutabel. Det fåtal folkpartister som ropade efter anslutning till krigsalliansen Nato…
Two news stories caught my eye yesterday in the media coverage of Tuesday's attacks in Brussels. The first was a Newsmax TV report featuring former NYC Police…
Even as EU bureaucrats try to stop any attempts to control immigrants at borders, they say an EU military must be formed to control borders. All their “solutions”…
The chairman of the notorious American Black Water company (also known as paid killers), Erik Prince, visited Turkey amid media blackout. According to the