keskiviikkona, tammikuuta 07, 2015

Muslimit eivät tehneet terrori-iskua Ranskassa - vasemmistolainen Charlie Hebdon iskun kohteena


- päivitetty - 

Jos CIA:n ja Ranskan rahoittamat ja mossadin kouluttamat "isis"-terroristit iskivät Ranskassa ei-valtiolliseen humanisti-kohteeseen, niin ei voida sanoa mitenkään että "muslimit" tekivät iskun edes ennakko-oletuksilla. 
    
Älkää unohtako että Ranska on rahoittanut, kouluttanut ja aseistanut terroristeja Syyriaa vastaan mossadin ja saudien kanssa ja nyt itketään kun terrori tulee kotikulmille.  Mutta kenen terrori? 
 
Toimittajat tekevät viharikoksen, kun eivät kysy ja pohdi, kuka iskun on voinut tehdä samalla kun länsimainen valtioterrori on tappnut 3 miljoonaa ihmistä Amerikan dollarikolonisaatiosodissa. Iskun tekijät olivat länsimaisesti koulutettuja sotilaita eivätkä Syyriassa riehuneita ja pikavärvättyjä hyväuskoisia lukutaidottomia jalkasotilaita.

Tavallisen ihmisen on jostain syystä vaikea käsittää, että ei tämmöiset asetyypit pääse kamerakaupungissa pakoon ellei poliisi halua * varsinkaan kun poliisi on seurannut heitä vuosia. 

"Koska elokuvissa on niin helppo paeta". Poliisi ja suurkaupungin erikoisjoukot mokailevat silloin kun poliisijohto käskee ja ajavat hevosia ihmisjoukkoihin ja syyttävät sitten päälleajettuja ihmisiä eläinrääkkäyksestä. Aikakautemme huikea paradoksaalisuuden juhla, vapaana liikkuvat terroristit ja kiinniotetut nörtit, torrenttilataajat.  

  
b) 

Hyökkääjiä ei tiedetä, ne voivat olla hyvinkin mossadin miehiä motiivinaan Ranskan antaessa sympatiaa Gazan ihmisille ja Ranskan päättäjien verbaalisesti arvostellessa mossadin ruokkijan CIA:n taloussotaa ja Ukrainan invasioprojektia Kiovan vallankaappauksella Venäjää vastaan. Iskun kohteena ollut kustannus-yhteisö on saanut siionisteilta ja oikeistolaisilta syytöksiä anti-semitismistä ja jumalanpilkasta.

Hamaskin on mossadin perustama - tähän toimittajat eivät koskaan viittaa.  CIA perusti Afganistanin terroristiryhmät. Nato aloitti "modernin terrorismisn " Euroopassa Operaatio Gladiolla ja pommi-iskuilla II MS jälkeen.

  • Ranskan lähihistorian suurin terroriteko eli Algerialaisten tappaminen joukkomurhilla ja kidutuksella kolonisatioterrorissa ei käy kertaakaan standarditoimittajan puheissa motiiviksi terroristeille tai terrorihistorian esittelyssä.

    Avutonta historian sensurointia. 

  • Isis ei hyökkää juutalaisten tai Israelin kimppuun.
    Tämä on aivan selva poliittinen linjanveto, joka kertoo rahoittajista. Follow the money. Sauditkin ovat kiltisti USA-Israelin taskussa sotilaallisen "turvatakuiden" takia. Eli Amerikka ei kaada saudihallituksia kuten Kiovassa ja Libyassa. Iranin CIA-operaationkin 50-luvun paperit tulivat julkisuuteen - vallankumous ja dollari, valtioterrori YK-sopimuksia vastaan.

c)

Hyökkäys kohdistui humanistiseen / vasemmistolaiseen järjestöön (joka pyörii siis myös lahjoitusten ja vapaaehtoistyövoiomin eikä vain bisneksenä). 
    
Ei hyökkäysiä muslimeja Irakissa, Malissa ja Afganistanissa tappaviin oikeisto-organisaatioihin, ei pääministerin puolueeseen, ei oikeistolaisten sotaa juhliviin järjestöihin tai firmoihin.
Outo kohde kun Ranska käy kuitenkin tapposotaa Afrikkaa myöten muslimeja tappaen oikeistolaisten organisaatioiden kautta. Isis-Terroristit eivät käy siis oikeaa sotaa oikeaa vastustajaa vastaan vaan iskut ovat olevinaan ideologisia.


 
d)


Julkaisu on Irakin ja Syyrian sotaa rahoittavien organisaatioiden, asekauppiaiden, konservatiiviklaanien ja hegemoniapropagandan vastustaja.

    Joten - mitä logiikka sanoo?
    
Yleistys muslimeihin on turhaa, epärationaalista ja täysin huppu päässä huutelemista ilman faktoja "muslimiterroristeina" esiintyvien tapaan. 
 
     

e)

Kun isis marssi ensimmäisen kerran suurena joukkona Irakissa niin Amerikka suojeli isistä. Se olisi voitu pommittaa kahdessa tunnissa 90%. 










LISÄYKSET
 


1)

MIKSI katolla "katsojien",
"sivullisten", joukossa on luotiliivien kanssa ihmisiä? Kerro?






2)

KETKÄ mediaoperaationa hyötyvät vasemmistolaisten
ja valtion sotapolitikan vastustajien teurastamisesta? Ketkä hyötyvät mediaväitteistä joille ei ole nyt faktapohjaa?
 

  




3)
Rise of ISIS: West, Saudi Arabia and Qatar are Responsible for Talibanization of Iraq

- See more at: http://newsjunkiepost.com/2014/06/20/rise-of-isis-west-saudi-arabia-and-qatar-are-responsible-for-talibanization-of-iraq/



4)

"Miksi valtamedia ei pidä ääntä niistä miljoonista ihmisistä, joita kaiken aikaa tapetaan sodissa, ajetaan maanpakolaisuuteen. Pelkästään nälkään kuolee joka päivä 17 000 ihmistä. Missä on tasa-arvo, missä oikeudenmukaisuus?"

War Crimes as Policy  




5)






Suurimmat terroristit? Valtioterrori ja kolonisaatiosodat YK:n inahtamatta

“The Terrorists R Us.” The Islamic State “Big Lie”

     The Criminalization of the United Nations



6)

Kas kummaa

Poliisi nöyrästi oli seurannut syytettyjä


 ja nöyrästi tehnyt tietä.   Seurannut vai tukenut? 

-- The Council on Foreign Relations (CFR) mouthpiece, Foreign Policy Magazine admitted as much on Thursday, stating: “French Interior Minister Bernard Cazeneuve said Thursday that the suspects were “probably followed” prior to the shooting and that there apparently was no sign of an impending attack, according to Le Figaro.
http://wearechange.org/cfr-french-admit-probably-following-kouachi-brothers-magazine-shooting/




Maailman massiivisin hyperteknologinen vakoilusysteemi apuna - eikä mm kuuntelulaitteilla kuulla että käsittelevät aseita?

Miksi tämä ei ole suuri ja kiihkeä uutinen? France24 videollahan nähdään kolmen poliisin juoksevan pois paikalta iskun aikana.







   Luuletko että imperialismilla on moraalia?










Länsimaiset arvot


Were NATO Dogs Used to Rape Afghan Prisoners at Bagram Air Base?











EU on sananvapautta vastaan koska se rakentaa diktatuuria, tukee Amerikan STASIa ja eliitin terroria: 








Well known writers Thierry Meyssan and Kevin Barrett
    see the “terrorist” attach on Charlie Hebdo as a false flag attack.


http://www.paulcraigroberts.org/2015/01/08/charlie-hebdo-tsarnaevs-trial-qui-bono/
















21 kommenttia:

Je suis Chalie kirjoitti...

Unohdat sen, että lehti herjasi islamia. Oikeistolaisuus ja vasemmistolaisuus ovat sen rinnalla yhdentekeviä.

Uskosi täydellisen kameravalvontaan on fuulaa, tunnen Parisin, olen ollut siellä useita kymmeniä kertoja.

Pantalone kirjoitti...

Yle:n mukaan teon tekijäksi on ilmoittautunut al-qaida. Sinulla keulii mopo nyt pahasti. Joudut myöhemmin käyttämään takaovena "kirjoitus oli satiiria"-selitystä.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

ns. al qaeda on CIA:n luomus, hyvä vihollinen, rahoitettu vihollinen.

WTC-romahduksessa teroristieksi ilmoitetut olivat lähes kaikki arabeja - hyökkäsikö Amerikka Saudi Arabiaan kostamaan?

Ei.


Saddam ja Osama oliva CIA:n agentteja täysin yleisesti eurooppalaisten journalistien ja Amerikan senaatin hyväksymien faktojen perusteella.

Ei kannata lapsellisesti ohittaa faktoja ja uskoa amerikkalaisia uutistoimistoja.

Amerikka käynnistää jatkuvasti sotia, 3 miljoonaa vähintään on kuollut WTC-tornien romahduttamisen jälkeen kolonisaatiosodissa.




Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Massamediakin on laajasti myöntänyt, että Amerikka ja Ranska ovat rahoittaneet ja aseistaneet kiihkoterroristeja ainakin Syyriaa vastaan.

- kai te aivopessyt Amerikan palvojat tämän myönnätte?

Että länsi aseistaa kiihkoterroristeja eri tarkoituksiin?



Anonyymi kirjoitti...

Aivan ja asiathan ovat niin että nyt ei ole talvi: CIA ja Mossad ovat peittäneet auringon ja vapaamuurarit puhaltavat tänne navoilta kylmää ilmaa puhaltimillaan.

Näin ostamme mafian omistamista kaupoista fasistien ostamia lamppuja ja talvitakkeja.

Taitaa kulttuurikriitikon mopo keulia.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

MIKSI Ranskan terrori-iskun aikana

katolla "katsojien", "sivullisten", joukossaon luotiliivien kanssa ihmisiä?

Kerro.

https://www.youtube.com/watch?v=QUuYSft1fOw

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...


Isis ei hyökkää juutalaisten tai Israelin kimppuun. Tämä on aivan selva poliittinen linjanveto, joka kertoo rahoittajista. Follow the money.

Sauditkin ovat kiltisti USA-Israelin taskussa sotilaallisen "turvatakuiden" takia. Eli Amerikka ei kaada saudihallituksia kuten Kiovassa ja Libyassa ym.

Iranin CIA-operaationkin 50-luvun paperit tulivat julkisuuteen - vallankumous ja dollari, valtioterrori YK-sopimuksia vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Edellisen anonyymin huvittava kommentti tiivistää koko tämän blogin pähkinänkuoressa. Foliohattu on kirjoittajalla kireällä. Kaikessa on aina kyse salaliitosta, ja kuten aina, todisteiden puuttuminen vain juuri todistaa, että se on salaliitto. Laatuviihdettä! ;)

Miikka Lehtoaho kirjoitti...

Fakta on se, että julkisuudessa esitetyt todisteet ovat aivan liian ympäripyöreitä ja väärällä tavalla itsestäänselviä. Todellakin ne näyttäisivät indikoivan vastakkainasettelun ja sumutuksen jatkamista 9/11 hengessä.

9/11 virallinen tarina on jokaiselle itsenäisesti ajattelevalle ihmiselle salaliittoteorioiden salaliittoteoria. Virallisen tarinan mukaan 19 huppupäätä nörttiä harhauttaa 3 tunnin ajan aseellisen supervallan ilmapuolustusta jne. - Tapaus on täynnä toinen toistaan mahdottomampia yksityiskohtia free fall-putoavine torneineen ja erityisesti WTC 7 on täysin ällistyttävä tapaus. - Ottaakaa selvää.

9/11 on edelleen jonkinlainen maamerkki, joka on herättänyt osan meistä katsomaan erityisesti kaikkea lännessä tapahtuvaa aivan uusin silmin.

Media toimii meillä kaikenkattavana sateenvarjona, joka 24/7 rumputulellaan saa ihmiset tyytymään sepityksiin ja tarkemman käsittelyn alla vaillinaisiin ja naurettaviin selityksiin. Tämä Pariisin tapauskin sisältää niitä. - Erityisiä kysymyksiä herättää ristiriita huppumiesten kylmänviileän ja erityisjoukkojen toimintaan viittavan toimintatavan ja nyt esitetyn uskonnollisen iskun välillä.

Uskonnollista kiihkoa uhkuvat iskut eivät ole koskaan toteutuneet nyt nähdyn kaltaisella täydellisellä organisoinnilla ja kylmän viileällä toiminnalla. Lisäksi iskun motiivi on täysin hämärän peitossa, sikäli kun se olisi nimenomaan ääri-islamistien masinoima isku. Iskua on ilmiselvästi suunniteltu hartaasti, joten luulisi että sillä olisi jokin viesti tai tavoite. Nyt en ääri-islamistien kannalta näe sellaista.

Lehdistön toistaiseksi ilmiantamat tiedot ovat ristiriitaisia ja niiden faktamäärä on jossain Aku Ankan ja Mikko Mallikkaan välimaastossa. Kaikki oikeus ja melkeinpä velvollisuuskin on yksittäisen ajattelijan haastaa lehdistön maalailema konsensus.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Kas kummaa

Poliisi nöyrästi oli seurannut syytettyjä

ja nöyrästi tehnyt tietä.

-- The Council on Foreign Relations (CFR) mouthpiece, Foreign Policy Magazine admitted as much on Thursday, stating:“French Interior Minister Bernard Cazeneuve said Thursday that the suspects were “probably followed” prior to the shooting and that there apparently was no sign of an impending attack, according to Le Figaro.

http://wearechange.org/cfr-french-admit-probably-following-kouachi-brothers-magazine-shooting/

Maailman massiivisin hyperteknologinen vakoilusysteemi apuna - eikä mm kuuntelulaitteilla kuulla että käsittelevät aseita?

Miksi tämä ei ole suuri ja kiihkeä uutinen? France24 videollahan nähdään kolmen poliisin juoksevan pois paikalta iskun aikana.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...


Ranskan lähihistorian suurin terroriteko eli Algerialaisten tappaminen joukkomurhilla ja kidutuksella kolonisatioterrorissa ei käy kertaakaan standarditoimittajan puheissa motiiviksi terroristeille. Avutonta historian sensurointia.

http://www.independent.co.uk/voices/comment/charlie-hebdo-paris-attack-brothers-campaign-of-terror-can-be-traced-back-to-algeria-in-1954-9969184.html?cmpid=facebook-post




Anonyymi kirjoitti...

Jos Hebdo-iskulle haetaan syitä Algerian sodasta, päädymme siihen logiikkaan, että mitkä tahansa hirmuteot ovat oikeutettavissa suhteessa johonkin toiseen, aikaisempaan vääryyteen. Näillä perusteilla Hitlerin Kolmas valtakunta oli aivan oikeutettua närkästystä 1. maailmansodan nöyryyttävään kohteluun, ja revanssin haku ihan reilua meininkiä. Tällä ketjulla päädymme aina ihmiskunnan aamuhämäriin asti :)

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Kuten Saddam ja OSAMA, CIA:n agentteja.

Valtion kanssa samaa pataa - pois päiviltä hoidetut algerialilset terroristihahmot liikkuivat aikaisemmin mm FBI:n kanssa.

Ei ole mitään todisteita että he olivat ampujia. Kuten "Osama bin laden" tapettiin ja hävitettiin pelokkaasti vaikka hän olisi ollut tietopaketti - jos olisi ollut aito Osama.

https://www.youtube.com/watch?v=n1Aj9ImjLF8&app=desktop

+

kimppakivaa

http://www.alternet.org/world/did-nato-dogs-rape-afghan-prisoners-bagram-air-base

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Well known writers Thierry Meyssan and Kevin Barrett see the “terrorist” attach on Charlie Hebdo as a false flag attack.

http://www.paulcraigroberts.org/2015/01/08/charlie-hebdo-tsarnaevs-trial-qui-bono/




Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Jugoslavian hajottamisesa ei käytetty demokratiaa van Naton ja Amerikan pommituksia.

Sitä edelsi ääriryhmien rahoitus, jugoslavian talouden terrorisoiminan ja hajotus maailmanpankin ja Saksan painostuksesta,

tahallinen kaaos ja kiihotus jotta rotusota saatiin ensin käntiin.

" - Naton vuoden 1999 operaation tunnettu tapaus on hyökkäys televisio- ja radioasemalle, jossa Nato tappoi 16 siviiliä, lähes sama luku kuin Pariisissa viime päivinä.

NATO oikeutti pommituksen sanomalla, että televisioasemaa käytettiin propagandan levittämiseen.


Eikä tämä ollut yksittäistapaus. Yhdysvallat on Afganistanissa ja Irakissa hyökännyt al-Jazeeran toimistoihin ja tappanut journalisteja. Yhdysvaltojen aloittamassa Irakin sodassa on tapettu enemmän journalisteja kuin missään aiemmassa sodassa maailmanhistoriassa, osa heistä yhdysvaltalaisten ja muiden ulkomaalaisten taistelijoiden, osa irakilaisten toimesta. (Luku koskee journalisteja jotka on tapettu virantoimituksessa, esimerkiksi toisessa maailmansodassa tapettujen joukossa oli varmasti enemmän journalisteja.) Ranskan ja EU:n tukema Israel tappoi kesällä Gazassa ainakin 15 journalistia (heistä ainakin 7 virantoimituksessa).
Yksikään valtavirtalehti ei nostanut Naton harkittua hyökkäystä tiedotusvälineitä kohtaan esimerkiksi siitä, miten Nato tai 'länsimaat' "sylkivät vapauden kasvoille" -- Krista Lagus --

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Mitä ihmeen tyyppejä Ranska päästää maahansa?

Ei todellakaan vahingossa.

Useita jälkiä syytettyjen liikkeistä pitkältä ajalta

http://www.redicecreations.com/article.php?id=32487

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Paris Shooters Just Returned from NATO’s Proxy War in Syria
Column: Politics
Region: Europe

33333111111In an all too familiar pattern and as predicted, the shooters involved in the attack in Paris Wednesday, January 7, 2015, were French citizens, radicalized in Europe and exported to Syria to fight in NATO’s proxy war against the government in Damascus, then brought back where they have now carried out a domestic attack.

http://journal-neo.org/2015/01/08/paris-shooters-just-returned-from-nato-s-proxy-war-in-syria/



Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...


No niin, charliet

-- France Becomes First Country In World To Ban Pro-Palestine Demonstrations --

http://thesource.com/2015/01/14/france-becomes-first-country-in-world-to-ban-pro-palestine-demonstrations/

ja

Tiesithän tämän massamurhan pariisissa 61

http://www.globalresearch.ca/the-1961-massacre-of-algerians-in-paris-when-the-media-failed-the-test/5425604

Anonyymi kirjoitti...

Olen itse myös yrittänyt kertoa ihmisille täällä suomessa mutta ihmiset ovat niin sokeita ja uskovat kaikkeen mitä valta media kertoo joka on juutalaisten ja vapaamuurareitten hallinassa muslimi sitä muslimi tätä islam ei ole tätä suosittetelen lukemaan mitä islam on oikesti eikä heittää hatusta tai katsoa ihmisten kulttuuria ja sanoa tämä on islam.. Arhi kuittinen on todella fiksu mies ja osaa nähdä asian oikein eikä mitä media valehtelee meille islamista tai muista valheista.. katsokaa englaniin espanjan ranskan mahti historiaa ja herätkää että kuka on ja mitä tehnyt esim raskan toimesta afrikan maissa tapettu/raiskattu lapsi naisia kaupunkeja kyliä tuhottu.. esim bosniassa srebrenica"ssa tapettiin noin 10000 syyttömiä lapsia naisia hollantilasten pienestä virheestä luovuttaen serbi kenraali Ratko Mladiç"lle.. miksi niitä ei lansi media halua muistaa ta mita budhalaiset harrastaa muslimies tappoa arakan myanmar"ssa

man with desire kirjoitti...

http://www.kotipetripaavola.com/islammitalannentuleetietaa.html

Islamin todellinen luonne

Anonyymi kirjoitti...

Blogger man with desire sanoi...
http://www.kotipetripaavola.com/islammitalannentuleetietaa.html

Islamin todellinen luonne

29/3/15 12.52

voi voi sinua tätäkö luulet oikeaksi.. se on kun minä kerron sinulle että miten sinulla asiat on kotona tai kertoisin sinusta jota en tunne lainkaan sääli toi sivu on vaan valheen ja rasismin teksti