Humanistista kulttuurikritiikkiä ja freudilaista mediaestetiikkaa. Kohtalokas blogi aivotyötä vältteleville. Arhi Kuittinen blogi. Lue ja kommentoi.
This is one of the Finnish culture blogs. Capitalistic christianity in Finland and Finnish cultural beliefs.
Tämä sarja avaa varsin hyvän taustakuvan Bertol Brechtin "Äiti Peloton"-näytelmään. Sota on bisnestä. Sota on kannattavaa. Kateus ja ahneus tärkeimpänä motiivina. Kristityt ruhtinaat ja kirkon kardinaalit antamassa murha- ja raiskauslupia.
Koulujen historianopetuksessa on ollut yksi outo vika: sota ilmiönä on opetettu väistämättömäksi ja välttämättömäksi kulttuurin ilmiöksi, ikään kuin Jumalan määräämäksi ja "paineiden" eittämättömäksi purkautumiskanavaksi. "Vaiheeksi".
Olmeekkien esi-isät tekivät maailmanennätyksen kulttuurin tärkeimmässä merkityksessä eteläisen Meksikon alueella. Rauhassa. Tuhatvuotinen rauhan, kaupankäynnin ja kaupunkisuunnittelun kulttuuri, jota ei opeteta kouluissa. Miksi? Koska hippikulttuuri, jonka kaivauksissa ei ole aseita löytynyt ja joka on tukeutunut vain huiluihin ja huumeisiin, ei ole kouluissa opettamisen arvoinen kulttuuri. Liian vieraanoloinen ja utopistinen kulttuuri. Ei "tarpeeksi" proggresiivinen ja aggressiivinen kuten eurooppalainen kulttuuri.
Simpanssien tutkimuksissa on havaittu, että ruuan saanti muuttaa simpanssien kulttuuria radikaalisti. Julma voimakulttuuri, alfauroskulttuuri ei toimi, jos laumalla on hyvä oloa, suunitelmallisuutta ja yltäkylläisyyttä. Lauma laittaa silloin uhoilijat yhdessä kuriin. Vaistonvarainen demokratia.
Tämä eurooppalainen historiasarja on upea todellisuudentajun herättäjä, joka katsojalle avautuu verisestä ja ahneesta eurooppalaisesta historiasta. Täydellinen taustaselitys natsi-Saksan "vain" historiaa toistavalle kulttuurille.
Sodalle on usein yksi ainoa syy: despootin ahneus, aatelisten keskinäinen statuskamppailu ja samalla maineennälkäiset psykopaattikenraalit. Tietysti yhteiskunnan jyrkkä eriarvosuus auttaa aggressioiden herättämisessä ja ulos suuntaamisessa. Mitä epätasa-arvoisempi kulttuuri, sitä sotilaallisempi valtion talouden "tasapainoittamisstrategia". Ruotsalaiset ja Englantilaiset aatelissuvut, joita yhä niin ihaillaan ja joiden sukutaustasta haaveillaan, rikastuivat valtavasti juuri murhanhimoisilla sotaretkillä. Murha ja raiskaus on kuningashuoneitten rikkauksien hinta. Englannin kuningatarkin osallistuu nykyisin empaattisesti orjuuden muistojumalanpalveluksiin mutta ei toki luovu orjakaupalla rikastuneen imperialistisen kolonisaatiosukunsa omaisuuksista.
Napoleon ei historian rumbassa eroa Hitleristä despoottihahmona pätkääkään. Vain valheellisessa historian glorifiointiperinteessämme "vahvatahtoisille historian suurhahmoille".
"Ihminen on taistellut toistaan vastaan koko historiansa ajan. Vaikka loistavat voitot ja murskatappiot on kirjattu tunnettujen armeijan komentajien nimiin, ovat lukemattomat siviilit ja rivisotilaat kuolleet kuin nimettömät nappulat historian pelilaudalla. Teeman kolmiosaisessa sarjassa kuvataan kolme suurta taistelua tavallisen ihmisen näkökulmasta."
2/3 - Magdeburgin ryöstö 1631. Kolmikymmenvuotisen sodan aikana katolinen armeija valtasi ja ryösti
Magdeburgin kaupungin. Kaupungissa toimeenpantu verilöyly
oli poikkeuksellinen, sillä se kohdistui siviileihin.
Tässä sarjassa ei valitettavasti kerrota suomalaisten toimintaa Ruotsin armeijaan pakotettuna sotilaina. Heistä kerrotaan yhä kauhukertomuksia ja -loruja Saksassa. Ruotsin kuningaskunta juotti ja muilutti humalaisia suomalaisia nuoria miehiä suoraan sotakentille. Siitä alkoi suomalaisten miesten järjestelmällinen brutalisointi ja suomalaisuuden syvimmät luonneongelmat.
Tänään lauantaina Teemalta Jean Luc Godard -dokumentti ja
"Viimeiseen hengenvetoon"-elokuva.
Must.
No tavallaan. Jos viihtyminen ja arjesta pakeneminen ei ole ainoa TV/elokuvaharrastuksen motiivi.
Viimeiseen hengenvetoon on elokuvana tavallaan tahallisen bulimista viihdettä kuten sen ällistyttävämpi sukulaistuotanto"Hullu Pierrot", jotka ovat oikeastaan siis viihteen kritiikkiä viihten muodossa; totista itseironiaa, joka saa ajattelevan katsojan nolostumaan tai pohtimaan omaa ahneuttaan vulgaarin viihteen keinojen ja groteskisti korostettujen roolihahmojen roolien anomalisessa viihdeahminnassa.
Tämä oli oman aikansa "Pulp Fiction"-elokuva. Dogma- ja omakustenne-elokuvien jump cut-leikkaustyyli on juuri tässä elokuvassa armottomasti esitelty ajan ja tajunnan manipulaatiotapana. Aika ei ole ihmisen aivojen tajunnassakaan tai varsinkaan muistoissa lineaarinen eikä jatkumona millään tavoin eheä.
Muisti on fragmentaarisen ja harhailevan yllykemotivaatiomme ja semanttisesti omintakeisten palasten kollaasi - miksi elokuvankaan täytyisi olla jotain muuta?
Godardin tuotannossa on huvittavan virtuaalisen ranskalais-Hollywoodin mukaisen fantasiaelämänhallinnan piirteitä. Hollywood ranskalaisen kulttuurityylin ja ennen kaikkea ranskalaisen ihmisen luonnekuvan kautta imettynä. Godard oli Woody Allenille suurimpia (alitajuisia) esikuvia. Ranskalaisen ohjaajan uudelleenmuokattu amerikka-visio, jonka uudelleenmuokkauksen filosofian Woody omi älykkömäisen identiteettiprojektin kautta ja käytti sitten omaksi urbaanin amerikkalaisuuden uudelleennäkemiseksi ja filtteroimiseksi.
Joku kuuluisa filosofi tuomitsi "Viimeisen hengenvetoon" -elokuvan sukulaistuotannon "Hullu Pierrot"- elokuvan eurooppalaisen kulttuurin ja etiikan rappion pahimmaksi ilmenemismuodoksi - ja että elokuvan julkaisua ei tulisi sallia ihmismielen suojelemiseksi.
Rikos ja rakkaus elämän intensiivisimpinä dekonstruktioina on "Hullu Pierrot"-elokuvan vino ja houkutteleva paralleelianalogia viihteellisyyden ytimestä, viihteen pseudoidentiteettien ytimenä. "Rikos ja rangaistus" kirjassa Dostojevski käsittelee rikosta rakkauden puutostilana, Godard taas niitä toinen toisiaan täydentävänä kulttuuriorgasmina, täyttymyksen apokalyptisenä ja amoraalisena päätepisteenä.
Turvallisen elämän rikkominen ja sen kautta estoton vapautuminen impulssikontrollista on se perusfantasma, jota länsimainen ihminen hakee elokuvasta/mediaviihteestä. Bollywoodin elokuvissa taasen yhteisön perinteisten fantasioiden toteuttaminen on niiden elokuvien perusfantasialataus, yhtenäiskulttuurin julistavana konstruktiona, hieman eri kulttuurifunktiossa.
Godardin viihde-eksistentialismissa ihminen muodostaa idntiteettiä vain toiminnan kautta - ei olemisen kautta. Oleminen sammuu ilman konfrontaatiota juurettoman identiteetin hahmoilla - Aivan kuten Samuel Beckett:in "Huomenna hän tulee" (Waiting for Godot) näytelmässä.
Godardin elokuvat toteuttavat (ainakin aikalaisilleen uutena muotona) Bertol Brechtin vierannuttamisen efektiä kahdella tasolla: kuvattuna rooolihahmojen vierantumista jostakin todellisuudesta ja jostakin selkeydestä, katsoja "joutuu" kokemaan vierantumisprosessin - ja reagomaan metatasolla (ehkä ensisijaisesti juuri) omaan vieraantumisprosessiinsa. Vieraantumisen kokemus luo mahdollisuuden todellisuuden jäsentämisen uudelleentulkinnoille totuttujen elämänhallinnan turvarakenteiden ja semanttisten koheesioiden huojuessa. Kun ihminen kokee toiseuden vetovoimaa ei hän koe toiseutta enää kiistämättömästi ulkopuolelle rajattavaksi ilmiöksi.
Katsojasta tulee ilmiö itselleen taiteen luoman vieraantumiseektin kautta - edes hetkeksi.
"On elokuvaa ennen ja jälkeen Godardin" - Henri Langlois
A story should have a beginning, a middle, and an end . . .
but not necessarily in that order.
To me, style is just the outside of content,
and the content the inside of style,
like the outside and the inside of the human body.
Both go together, they can't be separated.
"Price Parain:in mielestä ongelma ei ole niinkään puhumisen ja puhumattomuuden suhteessa vaan kysymyksessä, miten puhua hyvin eli ajatella hyvin. Parain kertoo elokuvassa tarinan muskettisoturi Porthoksesta, joka pakeni räjähdystä, mutta alkoi juostessaan miettiä, miten juokseminen on mahdollista. "
Jean-Luc Godardin Viimeiseen hengenvetoon kiellettiin aluksi Suomessa. Hyvä, että edes sensorit katsoivat filmin moneen kertaan, ohjaaja myhäilee Peter von Baghille.
Simpanssit, gorillat ja orangit ovat älyllisesti erittäin lahjakkaita. Ne oppivat ratkomaan pulmia, käyttämään työkaluja ja jopa tunnistamaan sanoja ja numeroita. Dokumentissa paneudutaan erityisesti simpanssien ja kääpiösimpanssien (Bonobo monkeys kts.wikipedia) käyttäytymiseen. Kuinka apinat oikein oppivat ratkaisemaan ongelmia? Pystyvätkö ne tekemään yhteistyötä päästäkseen tavoitteeseensa ja ymmärtävätkö ne toistensa aikeita?
Suomalaiset toimittajat olivat ekstaasissa. Poliittista kärjistymistä ja vastakkainasettelua Helsingin Sanomien Sanomatalossa. Tilaisuus oli kuin komediaklubilla kun yleisö odottamassa stand up-koomikoita lavalle. Kärjistämistä. Joukkoja. Toimintaa. Tapahtuuko jotakin. Pientä huutelua kuului puolin ja toisin.
Sofi Okasanen ja Ibbi Paju saivat rauhassa kuitenkin pohtia haastateltavina, miksi Mauno Koivisto ja Matti Vanhanen yrittävät yhä kiistää historian pimeitä vaiheita.
Naši-nuoret olivat vähän säälittävä show. Onko järkeä tulla Suomeen heilumaan Venäjän lipun kanssa ja muka puhua Viron "ihmisoikeuskysymyksistä". Kaiken lisäksi suomalainen islamilainen puolue oli ängenyt paikalle mediahuomion toivossa myös morkkaaman "Viron tilannetta". Mutta ihan kiva sirkus. Tylsistyneille suomalaisille toimittajille tilaisuus antoi aihetta kunnon hymyyn - moni toimittaja hyrisi onnesta keinotekoisen poliittisen vastakkainasettelun edessä. Vanhemmat ihmiset olivat totisempia.
Valitettavasti menetin päivän mehukkaimman kuvasarjan. Olin juuri kääntynyt kuuntelemaan haastateltavia ja sammuttanut kameran kun 80-vuotiaat eläkeäijät kävivät Putin-nuorten kimppuun ja repivät heidän mielenosoituslakanansa ja hattunsa alas. Pahus. Toimintaa.
Kirkon ulkomaanavun kampanja paljastaa kännykän todellisen hinnan.
Kirkon ulkomaanapu ja sen vaikuttamisverkosto Changemaker järjestävät kampanjan, jolla halutaan kiinnittää huomio kännykän todelliseen hintaan. YLE fi
Länsimaisen kulutusilon, brändien, takana ovat orjatyötä hipovat hikipajat. Ilman ammattijärjestöjä.
Onko lapsesi hödytön? Laita hikipajaan dollarin päiväpalkalla duuniin. Mitä, eikö Suomessa ole hikipajoja? Hyvä. Mutta useimmat vaatteet on tehty alaikäisten stressaantuneen hien tahrimina. Onnellisia sattumia H&M myymälästä, kuluttajat.
"Vasta kolmevuotias Suri joutuu eroon opiskelemaan skientologiaa viisi päivää viikossa ja erossa vanhemmistaan. Suri opettelee skientologian hienouksia Tomin ystävän Will Smithin viime vuonna avaamassa New Village Academyssa Los Angelesissa." IltaSanomat
Sä isket salamaa mun kitaraani pitkin
ja sä kuljetat mun kynääni
mä lankeen sun eteen
tuleen tai veteen
tuuli vie mua niin kuin roskaa,
sä et horju koskaan - Mahtava Toteemi
Mä kaipaan lohdutusta
mä en voi elää ilman sitä
mä kaipaan johdatusta
ilman sitä mä en ole mitään - Tuomari Nurmio
Helsingin Sanomien kirkkopolitiikka ilmenee välillä hyvin omituisilla ja räikeillä tavoilla.
Helsinskija Pravdan Vieraskynässä, HS 2.10.2008, julkaistiin äärimmäisen ideologinen apologeetin apologia, kristinuskon puolustuskirjoitus, "Pyhä ja paha menevät sekaisin maallistuneessa yhteiskunnassa", luterilaisen fundamentalistin saarna kirkon vallasta, dikotomisesta maailmankuvasta ja "kaikkien" ilmiöiden kirkkokeskeisestä, dogmaattisesta tulkinnasta.
Tässä ensin selvääkin selvempi johdantoajatus Kirjallisuuden professori Tarmo Kunnaksen toisesta kirjoituksesta:
"Yksilöllisyys on suomalainen perusarvo. Mutta uskonto ei voi olla vain yksityisasia", totesi Kunnas.
Oho.
Taisi nyt paljastua kirkon epäjulkisen virallinen kanta innokkaan apologeetin kautta. Minkä nyt jokainen kirkkopolitiikkaa tunteva jo tietää.
Tämän bloggaukseni lopussa sitten tarkempaa analysointia mutta ensin peruspointtini tämän mukamas monikulttuurisen Hesarin julkaisemasta kirjoituksesta on seuraava: Tarmo Kunnaksen hurmosuskonnollista kirjoitusta ei olisi ikinä julkaistu, jos tämä Tarmo olisi vaikkapa helluntailainen. Ei missään nimessä.
Koska kirjoitus pönkittää vanhakantaista "koko kansan" luterilaisuutta ja valtiokirkon piilofundamentalistien perinteistä arvovaltaa, Helsingin Sanomat ei luokitellut kirjoitusta uskonnolliseksi traktaattipropagandaksi mielipideosastolle vaan etusivun kulttuuripuheenvuoroksi. Ihan hyvä, että julkaistiin ja paljastettiin taas tämä iänikuinen kirkkokulttuurin kliseet - mutta siis julkaisun saneli vain tämä valtakulttuurimme mukainen oikea kirkkokunta.
Kirkkoherrojen arvostama ja käyttämä Tarmo Kunnas halveksii aika suoraan suomalaista psykokulttuuria. Koska hän uskoo Pahuuteen. Joka ja jonka kautta Vastustaja halveksii ja vastustaa Pyhää. Suomalaisten järkyttävät tragediat ja ongelmat johtuvat siis mieltymyksestä Pahuuten ja luopumisesta kirkon Pyhästä. Maailman akselista.
Teologia psykologian yli. Kirjoituksessa on koko hänen maailmankuvansa, siinä ilmenee hänen kulttuuriselityksensä. Mitään muuta ei tarvita kuin Pyhä teologia ja kulttuurinen hyvinvointi oikenee. Amen.
Tälläisen saarnakirjoituksen Helsingin Sanomat luokitteli siis keskusteluun osallistuvaksi kirjoitukseksi - koska kirjoittaja on kirkon kansakuntaa pelastavalla asialla ja on samalla Helsingin Sanomien hyväksymän "valtakulttuurin" osa. (Fundamentalisteilla on nykyään kovin hauska näkemys, että perinteisen valtakulttuurin puolustaminen on rohkeaa ja älykästä vastakulttuuria. Todella kimurantti paradoksi.)
Tämä Tarmo Kunnaksen kirjoitus on kuin papin saarna 50-luvulta. Oikeistolainen uskontofanatismi näkee väkivallan ja nuorison turmion sijaitsevan ehdottomasti uskontokulttuurin ulkopuolella - ja unohtaa autuaasti Suomen ja Euroopan 1910-luvun väkivaltaisimman jakson, jossa papit paasasivat vasemmistoa vastaan, kiihottivat oikeistolaisia sisällissotaan, tuomitsivat vastustajiaan ikuisen kidutuksen helvettiin Jeesuksen voimalla, siunasivat punikkilasten teloitukset ja hääräsivät saarnastuolissaankin IKL-liikkeen sotilaallisen toiminnan miehinä kirkon hyväksynnällä.
Ennen ja jälkeen jatkosodan kirkko oli kiivaasti sponsoroimassa Suur-Suomen ajatusta ja Ministeri Erkon ja Mannerheimin masinoimaa sotilaallista uhrikulttuuria ja veriuhriajatusta propagandakäytössä. Kirkkojahan ei olisi edes alunperinkään perustettu Suomeen 1100-lähtien ilman Ruotsin kuninkaan terroria ja uhkailua. Kirkonmiehet organisoivat täsmällistä terroria ja rangaistusjoukkoja esi-isiemme muinaisuskonnon pyhiä parantajia vastaan.
Mikään "erillinen" instituutio ei maailmanhistoriassa ole niin alkuperältään ja historialtaan järjestelmällisesti väkivaltaan sitoutunut kuin kirkkoisien ja paavien eurooppalainen kirkko. Mutta historiallisen muistinmenetyksen jälkeen on hyvä luterilaisenkin sitten taas syyttää ja kauhistella Suomen nuorisoa, itsenäistä ihmistä ja ei-kristillistä viihdekulttuuria.
Kirkkohan edustaa kaikkea hyvää, kun on ensin saavuttanut valta-asemansa väkivallalla, jopa raamattutuntien, kinkeritilaisuuksienkin kansaa kasuaaliin rankaisuväkivaltaan totuttavalla tavalla.
Kunnaksen mielestä paha ajassamme ei ole kulttuurisen pahan eli yhteiskunnallisen välinpitämättömyyden, psykologisten traumojen ja vallankäytön seuraamusta. Tässä otteita Hesarin sponsoroimasta saarnasta 2.10.2008:
" Ei ole itsestään selvää, että maamme ja kulttuurimme henkisestä
ilmapiiristä kulkisi suora tie poikkeuksellisen raakaan kouluväkivaltaan.
Mutta ehkä myös kulttuurimme syvärakenteissa on jotain, mikä inspiroi nuoria väkivaltaan.
- Tarmo Kunnas HS.fi
Tarmo Kunnas ei vain kuitenkaan kykene analysoimaan mitä tämä syvärakenne suomalaisuudessa on jatkumona ja kuinka uskonto on pakottanut suomalaisia väkivallan kehään. Tarmo Kunnas unohtaa kirkon tärkeimmän perinnevälineen eli väkivallalla, helvetillä ja kuninkaan miekalla, uhkailun.
Kunnaksen esitys jatkuu sitten vain kirkkoisien 1940-vuotta vanhalla liturgialla:
"Mutta sairaiden tekojen ja kulttuurimme erään näkyvän kerroksen välillä on tiettyä sukulaisuutta. Pahan näkyvyydellä kulttuurissamme täytyy olla jokin syy.
Maallistuneessa yhteiskunnassa pyhä ja paha näyttävät menevän sekaisin. Paha ottaa pyhän aseman, jos hyvän ja pahan välinen jännite on latistunut ja jos hyvyyttä ei enää liitetä pyhyyteen."
Eli Pyhä on se ainoa, mikä pitää ihmisten maailmaa kasassa, niin kuin ikiaikainen toteemi tai Ugrilaisten Juma, puiset esi-isät kylän keskellä.
Jos hyvää ja pyhää ei ole näköpiirissä ohjatusti, silloin Tarmon maailmankuvassa etsitään karismaattista pahaa, jossa on voimaa, vitaliteettia ja kenties lupaus uudesta hyvästä. Mutta huonossa tapauksessa voidaan tätä tietä ajautua kehnon, tyhmän ja sairaan pahan palvojiksi tai tekopyhän satanismin edustajiksi. Uskonto ei ole Tarmo Kunnakselle henkilökohtainen asia vaan kulttuurin ohjaamisen ja kontrolloinnin asia. Vapaa kulttuuri on tuhon kulttuuri.
Pyhän yksi määritelmä on suhteettomus (katolisen kirkon perintönä). Kaikki muu on sitten suhteellista juuri Pyhään verrattuna.
Se on mainio ominaisuus ja kannattaakin olla Pyhän siivellä, niin ei Einsteinin laitkaan siihen koske eikä varsinkaan tarvitse kuunnella kvanttimekaniikan ajatuksia noppaa heittävästä jumaluudesta.
Ajan suhteellisuuden kautta jopa itse valon nopeus on suhteellista: lähestyttäessä valonnopeutta aika "nopeuden sisällä" hidastuu eli suhteellinen nopeus ja eteneminen hidastuu suhteellisesti etenijän "nopeuskokemukseen" eli subjektiiviseen nopeuteen. Mutta Pyhä onkin lainalaisuuksien ulkopuolella ja se on lohdullista tietää.
Ilman kirkkoa ja kirkon hallinnoimaa Kaikkivaltiasta ja muuttumattomia käskyjä, ilman dogmaattisen vakaan Pyhän kaiken muun määrittävää ydinakselia ihminen ajautuu suoraan pahuuden, jopa pimeän Ruhtinaan syliin.
Aika suloinen ja kaikkea muuta kuin humanistinen ihmiskuva kehittyvästä ihmisestä.
Ihminen ei voi siis kehittyä oppimalla, neuvottelemalla, sopimalla, kasvattamalla, psykologisella ymmärryksellä ja tutkimalla. Vain uskonnollinen Pyhän säteily ja pyhän dualismi teologisella määrittelyllä saa aikaan jotakin ihmeellistä.
Hitler-jugendissa koulutettu nykyinen Paavi voisi taputtaa karvaisia käsiään, jos lukisi tämänkin:
" Pelkkien tapojen tai edes normien seuraaminen ei vielä tuota todella hyvää tekoa. Se on samanlainen poikkeama normista kuin paha teko. Normista poikkeaminen on nykyihmiselle helpompaa pahan kuin hyvän suuntaan, sillä hyvä ei kiinnosta sen paremmin rahoittajia kuin tiedonvälitystäkään."
Kun uskonto omistaa ja paljastaa pelastavan hyvän, vain uskonto voi tuoda hyvää ja oikeaa ajattelua. Muu on tuomittua, saastaista, kieroa ja tuhoavaa. Pyhän omaksuminen on kosmisen dualismin ja taistelun oivaltamista. Hyvän oivaltaminen tässä ei merkitse mitään ilman uskonnollista valaistumista ja moraalin ymmärtämistä Pyhän kautta.
Usko korvaa tiedon pyhässä transsubstaatiossa.
Äskeinen Kunnaksen tekstinkohta on tavallaan fundamentalistien uskontunnustus. Meillä on pyhä/totuus, koska totuus on annettu meille eikä ole muuta totuutta, kuin mihin me olemme alkaneet uskoa ja joka on meidän tulkittavissamme.
"Tähän vaikuttaa myös kulttuurikäsitteemme passivoituminen. Kulttuuria
on nyt miltei kaikki inhimillinen toiminta."
Eli inhimillinen toiminta on vajaata kulttuuria ilman pappien kontrolloimaa pyhää.
Epäinhimillinen, ylimaallinen, transsendenttinen, metafyysinen Pyhä (ja Pyhän tulkinta) tuo siihen ihmeellisen tarkoituksen, joka korvaa inhimilliset merkitykset. Katolisen/luterilaisen teologian ratkaisuaksiooma on aina yliajallinen, tuonpuoleisesta täydentävää osaa pakkomielteisesti tähyilevä.
"Kulttuurin luomiseen ja henkiseen kasvamiseen ei enää vaadita itsensä voittamista, tavoitetta eikä taistelua paremman puolesta."
Aivan kuin kirkko ei olisi ollut ensimmäisenä luomassa ihmiskunnan historian ensimmäistä massakulttuuria ja henkistä pakkopaitaa yhdenmukaistamisen ja tuotteistamisen kautta?
Kun kirkosta tuli Rooman valtiouskonto, muut uskonnot kiellettiin.
Epäpyhinä. Jumalan pilkkana.
Roomalaiset olivat sallineet kaikkien kukkien kukkia (keisarikultin ohessa) mutta kirkkoisät vaativat absoluuttista valtaa Jumalan kunniaksi - koska he omistivat absoluuttisen totuuden (keisarin suostumuksella ja keisarin armeijan avulla). Göbbels ihaili silmät osteina kirkkohistoriaa ja kirkon ehdotonta ajatusvaltaa alaisiinsa. Vähempää Göbbels ei toivonut uudelta valtakunnalta kuin kirkon esikuvallista kulttuurivaltaa.
Ja taas ovat nuoret turmeluksen lähteinä, vanhat peljätkää, kirkkoisien tapaan:
"Armoa ja häpeän riisumista on riittävästi tarjolla, mutta itsekunnioitus tai ylipäätään mikään kunniakäsitys ei häiritse nuoria terroristeja, jotka ampuvat syyttömiä, naisia ja lapsia. Narsistinen julkisuus on heidän idolinsa. Se on nykypäivän kirkko pyhimyksineen."
Kukahan epäinhimilliset julkkispyhimykset, satumaiset pyhimystarinat saippuasarjojen esikuvina ja supersankari-pyhimyskulttuurin keksi?
Ei kai vain kirkko, tuo Pyhän tae ja täky?
Kauhajoen ja Jokelan tragediat eivät ole vain ympäröivän kulttuurin tuotteita.
Tämä on jo liian herkkua. Paha on siis todella kulttuurin ulkopuolinen pimeä voima.
Jos pyhä ei ole keskushallinnon kontrollissa ja kulttuurin keskiössä, siitä tulee siis pimeän voimavara. Pyhä elämän ydinpolttoaine, jota täytyy opillisesti fokusoida ihmiskunnan pelastukseksi. Ymmärryksellä ei niin ole väliä kun puhutaan jumalallisesta voimasta ja Taistelusta.
Mutta niillä (tragedioilla) on kyky pysähdyttää meidät pohtimaan, onko kulttuurissamme jotain vialla. Ei vain karismaattisella pahalla vaan myös tyhmällä pahalla, sairaalla pahalla ja kehnoudella on siinä liian vähän vastavoimia.
Kunnaksen kirkkolaitosteologia kurkottelee tässä jonnekin pimeälle keskiajalle, jolloin paavi sai laittaa tiedemiehet grilliin. Tietysti heidän sielunsa pelastamiseksi.
Kunnas haluaa nähdä kristinuskon pahan vastutajana, oikeana kulttuurina mutta myös nähdä implisiittisesti Pahan kristinuskon vastustajana, suorastaan organisaationa.
Hän ei todellakaan halua pohtia, miksi rikkaiden, luterilaisten perheiden kakarat kiusasivat Auvista. Auvinen ei voi olla uhri, koska hänen teojensa uhrit todistavat persoonallisesta pahasta, joka tuhoaa suomalaisten turvallisuuden lintukotoa.
Tarmo Kunnas jatkaa vastavoimista ja pyhän puutteesta:
Tämä vinoutuma saattaa heijastua nuorten epätoivoisissa teoissa. Mutta se vaikuttaa kielteisesti kulttuurissamme paljon laajemmalti.
- HS.fi
Tätä on siis se ns korkeakirkollinen fundamentalismi, jos et ennen tiennyt mitä se on.
Toisessa kirjoituksessaan Tarmolla on jaloja aatteita:
"Jos kristillinen kirkko onnistuu säilyttämään rehellisyytensä, se säilyttää arvovaltansa."
"Oleellisin piirre kristillisyydessä ja kristillisessä kulttuurissa on pyhyyden ihanteen läheisyydessä viihtyvä rehellisyys, kaikkea näennäisyyttä karttava radikaali kristillisyys."
Valitettavasti vain Tarmo Kunnaksen muu ajattelu on räikeässä ristiriidassa tämän toiveen kanssa. Heppoinen ongelmien ja ratkaisujen hengellistäminen ei ole tavoitteellista toimimista tässä todellisuudessa.
III
Historiallisestikin katsottuna pyhä ja hyvä ovat menneet perinteisesti valtiomuodoissamme pahasti sekaisin. Pahoin seuraamuksin. Suomettunein ja rämettynein todellisuuskäsitksin.
Ruotsi-Suomen kuninkaan kirkossa uskollisuus kuninkaalle oli metafora uskollisuudesta Jumalalle - ja samalla uskollisuus Jumalalle/kirkolle todiste uskollisuudesta kuninkaalle. Metafora todellisuuden jäsentymisestä. Ja siten maassa rauha ja kuninkaalla hyvä tahto tottelevaisia kansalaisia kohtaan.
Kuninkaan Jumala oli takuusinetti ja akseli maailmankaikkeuden järjestykselle, jopa sodankin mielekkyydelle - ja kuningas takuu siitä, että tämä maailmankaikkeuden järjestys toteutui maallisessa vallassa ja väkivallassa. Kirkon opetuksissa maailmankaikkeuden jumalallinen järjestys ja siunaus näkyi valtion ehdottomassa vallassa.
Maallista valtaa ei yksinkertaisesti ollut olemassa ilman uskonnollista mielikuvavaltaa ihmisiin - eikä uskonnollisen vallan auktoriteettia ilman kuninkaan ehdotonta auktoriteettia Jumalan valtaa kanavoimassa maan päällä ja pelloilla.
Kuninkaan toteutunut valta oli todiste Jumalan vallasta.
Jumalan loukkaaminen oli kuninkaan ja järjestyksen loukkaamista - ja päinvastoin. Jumalan loukkaaminen loi uhkan kosmoksen tuhoutumisesta. Kuninkaan loukkaaminen oli myös maailmanjärjestyksen ja ehdottoman järjestyksen loukkaamista.
Patriarkaalinen uskonto on ollut briljantti tausta patriarkaaliselle valtakäsitykselle.
Muhammedin uskontoprosessi oli yksinkertainen, kuten Aabrahamin ja Mooseksen: hän vain elevoi uskonnoksi joidenkin heimojen patriarkaalisen johtajuuskäsityksen, ei kumonnut heimouskontoja vaan siirsi esim tähtien palvonnan mekkaan, eristettyyn riuaalikeskukseen ja julisti yleisten arkirituaalien tukevan vain patriarkaalisen esikuvan palvontaa.
Ruotsin Kuninkaan valtaa ei ole ollut ilman kirkon valtaa kansaan. Kirkon syntiopetus oli kuninkaan rauta-alasin, jota vasten kansalaisia muokattiin. Ikuinen kadotus ja kirkon kirous on ollut hyvä tulppa kapinalle kuningasta kohtaan.
Kuninkaan valta on ollut ehdotonta koska vallan esikuva on ehdoton - teologia luo siis valtio-oppia kaikkivaltaisuuden käsitteellä.
Teologia on aina, aina ollut ensisijaisesti valtio-oppia, vallan jäsentämistä ja omistamista, nöyryyden periaatteita alaisille. Nöyryyttä on julistetty suurimmaksi hyveeksi - muille, paitsi aatelisille. Mestari Eckhart in paavia säikäyttänyt panteistis-sävytteinen, universalistinen, prosessiteologia, opetus liittyi juuri tähän.
Jumala ei ole kaikkivaltias eikä yksilö voi antaa eettisistä päätöksistä vastuuta auktoriteetille. Seksuaalisuutta vihaavien kirkkoisien luoma Kristus Pantokrator-kuva oli Eckhartin mukaan pahinta Jumalan pilkkaa mitä voi keksiä. Eckhartille ei ollut olemassa erillistä Pyhää subjektiivisen/inhimillisen (luonto)tietoisuuden ulkopuolella.
Koska autoratiivinen todellisuus on kiinni Jumalasta, on todellisuuden toteuttaminen ja jatkuvuus kiinni Jumalan edustajasta, kuninkaasta. Sotilasjunttakulttuurit ovat olleet erittäin uskonnollisia ja muuttumatoman moraalin kulttuureja.
Valtiommekin pitää yhä lainsäädännöllisesti kiinni valtiokirkosta ja kaikkivaltiaan siunauksen suloisesta ajatuksesta poliitikkojen pyhän kiistämättömän voiman alkuperänä. Jumala siunaa vallan valtiokirkossa kuin Jumalan valitsemana valtana.
IV
Ja tässä
erittäin hauska artikkeli amerikkalaisten ällistyksestä skandinaavisen, ei-uskonnollisen yhteiskunnan hyvinvoinnista ja suhteellisesta uskontokäsityksestä:
Scandinavian Nonbelievers,
Which Is Not to Say Atheists - NYT
A master says: If I had a God whom I could know,
I would not think him to be God…
Tieto-Finlandia-ehdokkaana ollut Ruma sota on jo saanut osakseen pyyhkeitä. Sen luopumus kunniakkaasta sotaretoriikasta on koettu hyökkäykseksi tiettyjä arvoja vastaan. On oireellista, että syntyy tällaista ristivetoa. Kirjan perusta on kuitenkin vahva, koska se on sodan aikalaisten kokemusaineisto. Kansallisen selviytymistarinan on oltava rehellinen ollakseen kantava.- Ksml
Toinen lukemisen arvoinen teos:
Carolyn Marvinin ja David W. Inglen vuonna 1999 julkaistu teos: Blood Sacrifice and the Nation. Totem Rituals and the American Flag (”Veriuhri ja kansakunta. Toteemirituaalit ja Amerikan lippu”, Cambrigde University Press).
Erityisesti verta, vihaa ja uhrimieltä itäistä naapuria vastaan saarnasi 1930-luvun Suomessa pappien miehittämä IKL. Sen puheet olivat niin hurjia, että puoluetta arvosteltiin sotapsykoosin synnyttämisestä nuorison keskuuteen paljon ennen talvisotaa.
Kansatieteilijä Sakari Pälsi esitti Suur-Suomi-kirjassaan Voittajien jalanjäljissä maan kuuluvan Jatkosodassa suomalaisille niin pitkälle kuin kunnon saunoja riittää.
Mitä tutkijat sitten viime sodista kertovat?
Suomen Akatemian tutkija Jenni Kirves murskaa heti alkajaisiksi puolustusvoimain komentajan, amiraali Juhani Kaskealan toteamuksen siitä, ettei suomalainen sotapropaganda yltynyt omahyväiseksi yltiöisänmaallisuudeksi eikä sortunut alentamaan vihollisen ihmisarvoa. Varsinkin jatkosodan alussa suomalainen sotapropaganda teki molempia näistä.
Miehistölle ja suurelle yleisölle valehdeltiin surutta mielialan ylläpitämiseksi. Nuorten miesten kuolemiin suhtauduttiin kuin korkeammille voimille uhraamiseen. Sotaan muutenkin kuuluva väkivalta nousi raakuutena uusiin mittasuhteisiin. Sotaa käytiin juovuksissa ja huumeiden vallassa. Toista mieltä ei saanut olla. Toisinajattelijat pantiin vankilaan ja osa ammuttiin.
Miesasia ja naisasia on puheenaiheena taas kiitettävän pinnalla.
Jotakin siis tapahtuu. Miehet puhuvat.
Vihdoinkin? Liikaa? Naisten reviirillä? Loukkaavasti?
On syntynyt jopa keskusteluteemoja miesten aloitteesta. Miesasiaa kuuluttavan keskustelun voi sanoa olevan vastareaktio naisasiaa kireästi puolustavalle feministiselle diskurssille ja vihaa lietsovalle ohjelmajulistukselle.
Naisasiaa ajavien puheenvuoroissa hämmentävintä diskurssia on ihanteellisuus "ihmisten välisestä suhteesta", "kaipuusta toiseen ihmiseen", jostakin puhtaasta, naisten ylläpitämän "vuorovaikutuksellisen" riippumattomasta suhteesta, "luontevan" ja idealisoidun seksuaalisuhteen ehtona tässä suomalaisen naisen hyvin verbalisoidussa naiskeskeisessä seksuaalivaltafantasiakulttuurissa.
Mitä luontevaa on naisten kovien kriteerien mittailevassa suhdekäsityksessä? Mitä pehmeää on naisten ihanteissa ja ehdoissa?
Jos naisella on miehelle mielipuolisia kriteerejä, esim. 175 cm pituusehto seksisuhteen tai kiinnostuksen ehtona, niin ei siinä ole kysymys kahden "persoonan välisestä", henkisen puhtaasta vuorovaikutuksesta ja luontevasta seksisuhteesta vaan ihan ensisijaisesti sosiaalis-hierarkisesta kaupankaynnistä ja lisääntymissuhteesta. Naisen ehdoilla.
Samalla feministit näyttävät kanttaavan hyvin jyrkästi, ettei suhde saisi toimia ollenkaan mehen ehdoilla. Miehen olisi ihastuttava naisen ehtoihin (ei naiseen) miehen ihmisarvon mittana, naisen kontrollifantasian täyttymykseksi.
Faktiset ja toimintaa rajaavat primäärit naisen arvot/arvokriteerit ovat tässä todellisuudessamme tärkeimpiä arvoja kuin toissijaiset ihanteet mm. miehen luonteesta, hyvin yksinkertaisella logiikalla. Tästä ovat nämä miesasiamiehet julkisuudessa yrittäneet nyt puhua.
Naisten todelliset karsintakriteerit kelpaavasta miehestä tuntuvat usein olevan niin kovin biologissävyisiä ja kivikauden statuskilpailua - ja silti näiden kovien fyysisten kriteerien ja tarkkojen arvohierarkian asettelun jälkeen samat naiset edellyttävät mieheltä hyvin humanistisia arvoja ja pehmeää käyttäytymistä (naisten seurassa) naistenlehtien arvogallerian mukaisesti.
Miehen pituusehtoa ylläpitävät naiset voivat samalla huoletta pitää miehen esim. rintavarustuskriteeriä ihannenaiselleen "törkeänä".
Käsittämätöntä tekopyhyyttä ja tekofeminismiä pseudohumanismin varjossa. Mitä kaikkea halutaankaan maskeerata "henkisen seksuaalisuuden" taakse semifeministisessä sanailussa.
Miehen velvollisuudet ovat naistelehtien viihdefeministisissä päiväunissa hyvin laajasti ja tarkkaan määriteltyjä. Naisen onni on vapautua naisen vastuusta. Kuinka mies ymmärtää (toteuttaa) naisen onnellisuutta. Kautta historian sotaisten miesten taustalla on aina seissyt nainen innolla aktivoimassa sotaa ja sosiaalista statusta.
Naisen valta-aspekti ja itsetunto miehen ominaisuuksien kautta?
Ikuista rakkautta "tyytyväisen" naisen onnen takeena?
Tyytyväinen nainen tiedostavan feministin pahimpana mielikuvauhkana?
Puhe naisten seksuaalisuudesta ja sen eroavaisuuksista ei ole juuri nyt lainkaan miesten esiinnostamaa, se on ennen kaikkea naistenlehtien jatkuvasti kiehuttamaa ja hypettämää puhetta ja nyt sitten akateemisetkin miehet kommentoivat julkisesti takaisin sitä paisuttelua mitä ovat tässä kulttuurissa saaneet kuulla naisten omasta määrittelystä ja naisen erilaisen seksuaalisuuden ylistyksestä.
Suomalaisen naisen itsetuntoon tuntuu kuuluvan itsestään selvä käsitys siitä, että he ovat seksuaalisesti tiedostavampia ja pohtivampia kuin miehet. Hohhoijaa.
Naisten avoimuus "avoimeen kohtaamiseen" on usein miten kuitenkin pelkkä fantasia todella ankarien ennakkokriteerien takana.
Missä on todellinen keskustelu naisten ongelmista (eikä vain "ongelmanaiheuttajista"), todellisuudessa liikkuva keskustelu omakuvaongelmista ja naisten välisestä valtapelistä? Patriarkaattista yhteiskuntaa murentamaan on tarvittu feminismiä mutta missä on yhteisen sillan rakentamisprojekti julkisuudessa? Naisen erityisluonteen korostaminen on valitettavan usein vain nykynaisen ongelmien pakoilua. Ongelmien kapea projisointi miehiin voi estää laajalti nuorten naisten sukupolven tasapainoisesta kehittymisestä.
Tasa-arvokeskustelua on nujertanut ja vääristänyt vuosikymmeniä mm. STAKES:in (Nykyisin siis uusittu organisaatio THL "Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos" - Orwell ohoi! ) väärennetyt tutkimusperiaatteet ja tilastotutkimukset, joissa on tutkittu rajatusti ja laajasti vain miesten väkivaltaisuutta - mutta ei naisten harjoittamaa väkivaltaa.
Nuorten naisten rajusti kasvavien mielenterveysongelmien kohdalla ei julkisuudessa kysellä, kuinka naisten kova arvot, naisten keskinäiset ulkonäköpakkomielteet, nyppivä juoruilu ja naisten välinen statuskilpailukulttuuri vaikuttaa naisten mielenterveyteen. Miksi naiset tukevat työpaikalla toisiaan usein niin nihkeästi? Miksi feministit eivät huolehdi äidillisesti päihdeäitien vaurioittamista lapsista?
Naisasian ajajat voisivat vaihteeksi keskustella avoimesti todella kipeistä naisasia-aiheista, kuten äitien ja tyttärien suhteista ja sen tuhoavasta valtapelistä tyttären loppuelämään. Ilman naistenlehtien riivattua sopuilu- ja söpöilyestetisointia. Ei ole mikään salaisuus, että nuoren naisen tärkein ja määräävin suhde on äiti. Aivan eri merkitystasolla kuin miehen identiteettikehityksessä. Nuoren naisen ei tarvitse tehdä eriytyvää ja rajaavaa äidinmurhaa kuten pojan on tehtävä oman seksuaali-identiteettinsä eriyttämiseksi äitinaisen omistuksesta.
Tämä kertoo kaiken olennaisen Moilasen kolmevuotisesta amok-juoksusta:
Sukupuoli ≠ "naiset" ja "miehet" Sukupuoli = analyyttinen avain yhteiskunnallisen vallan rakentumiseen jäsentää sosiaalisia suhteita, sosiaalisen elämän symbolista järjestämistä, havaintoja tuottaa vallanjakoa, säätelevät yksilöiden ja ryhmien pääsyä materiaalisiin ja symbolisiin resursseihin
Kollektiivinen identiteetti me vs. muut rajat niiden sisältöjä tärkeämpiä rajanveto tuottaa sisäistä yhtenäisyyttä
" Nykykirjallisuuden valossa miehen seksuaalisuus tuntuu olevan keskeisin kitkaa sukupuolten välille aiheuttava asia. Nainen on paritteluhalunsa volyymistä riippuen joko siveellinen tai rajoja rikkova, mutta mies on halustaan riippumatta aina ongelma. Jos mies ei halua, parisuhde karahtaa kriisiin. Jos mies taas haluaa, hän polkee himoissaan koko toisen sukupuolen ja muun yhteiskunnan jalkoihinsa. - Aamulehti
" Pohjoismaissa parhaiten voivat ruotsalaislapset ja huonoiten suomalaislapset. Suomalaisten 15-24-vuotiaiden tyttöjen itsemurhakuolleisuus on toiseksi korkeinta maailmassa." - MTV3
Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan yli joka kolmas nuori nainen kokee toistuvasti ärtyneisyyttä. IL/IS
Nuorten aikuisten depressio vahvasti alihoidettu- vain osa hoidossa Kansanterveyslaitoksen Nuorten Aikuisten Mielenterveys -projekti
Äidin lapsuuskokemukset vaikuttavat lapsen oppimiskykyyn
Vuosina 2003–2007 surmatuista alle 15-vuotiaista tytöistä 67 %:n surmaaja oli äiti, 17 %:n isä ja 17 %:n veli. - Optula
Minä ja päihdeäidit - Osmo Soininvaara blogi Naisen sosiaalinen status " Valta ohjaa häpeää, mutta sitä ohjaavat tavalliset arjen käytännöt, on olemassa paljon asioita joita huomaamattamme ja sen enempää ajattelematta vältämme tekemästä, jottemme joutui häpeään ja nolatuksi. "
" Rakastuneen naisen aivoissa tapahtuu kemiallisia muutoksia. Samat muutokset saadaan kuitenkin aikaan myös suklaalla. – Ihana mies on sellainen, joka tuo suklaata silloin kun masentaa, neuvoo keski-ikäinen nainen teini-ikäistä tytärtään, ja molemmat nyökkäilevät. Naisen suklaantarve ei kysy ikää. Suklaan syömisestä ei enää edes tarvitse potea huonoa omatuntoa"
So Watts engaged in a lot of prayer and thought, and now declares herself a virgin once again. “The most important thing was to realize what my values were and what I want in the future and the bigger goals in my life," she says. "That’s why I can call myself a renewed virgin.” Across the USA country, "revirginization" appears to be gaining steam. Msnbc
Hooked
" However, for young people whose brains are susceptible to pattern-forming behaviours, that may set them up for a lifetime of seeking the thrill and reward from sex, and make it hard for them to attach themselves long-term to a partner later in life.- Hooked
Bible-based eroticism
Those concerned about lost marital passion often start with the Good Book. After all, it includes an entire book, The Song of Solomon, which is an erotic love poem.
Eroticism is really "the psychological and spiritual drive to penetrate the mystery of life and to attach ourselves to the source of all being," Boteach writes in his book's introduction. "Eroticism, that thirsty desire to uncover the mystery of life and the complexity of existence, is the liquid that must be injected into our bloodstream." - The Kosher Sutra
A leader in the United Nations Population Fund (UNFPA) has declared that the breakdown of traditional families, far from being a “crisis,” is actually a triumph for human rights.
Vihreiden piti järjestää jäsenäänestys puheenjohtajasta keväällä, mutta nyt hanke on kariutumassa. Väistyvä puheenjohtaja, työministeri Tarja Cronberg arvioi kokoustauolla, että usempi ehdokas ja jäsenäänestys eivät ole itseisarvoja.
Vihreän liikkeen säälittävä puheenjohtajapeli eli vihreiden sisäistetty konsensus vallanjaosta ja perimysjärjestyksestä kertoo kyllä tasan kuinka epädemokraattinen, valmiiksi ylhäältäpäin juntattu ja pelokas ilmapiiri vihreillä on. Suomalaisen politiikan ummehtunut konsensus on viimeinkin mennyt vihreilläkin veriin Kalevi Sorsan ja muiden kotiryssätallioppilaiden mallin mukaan. Vihreä eliitti haluaa ohjata omaa kenttäänsä kuin marionettinäytelmää. Luvataan äänestystä "hyväntahtoisesti" mutta vedetään tikkari pois ja vedetään sen sijaan viivoittimella tyhmän toiveikkaita oppilaita näpeille. Järjestystä!
Mikä huumorikavalkadi tämä on olevinaan, kun ihmisiä ilmoittautuu puheenjohtajapeliin ja mukamas "järkisyistä" vetäytyy siitä pois?
Pelkuruutta. Ryhmäkuria. Jäsenistön taistolaista konsensuspelkuruutta haastaa vallanhimoisinta ja lobbaavinta pirttihirmua. Anni Sinnemäki saatana. Niin paljon luonnollista kunnioitusta herättävä että häntä hävetään haastaa?
Pelkkää nokkimisjärjestyssysteemin pyhittämistä, ylläpitoa kuvottavalla ja kurmottavalla dramaturgialla. Halveksittavaa poliittista epäelämää julkisen jäsenäänestyselämöinnin jälkeen.
Keskustelemattomuuden jalo taito.
Alistumisen autuas rauha.
Pelkuri Ville Niinistökin vilautti ns vaihtoehdon mahdollisuutta mutta harkitsi uudelleen nyt aiheuttamaansa "epäbalanssia" puolueen johdon suvereenille johtamisfantasialle - jotta ei pikku Ville olisikaan uhka puolueen rauhalle, sovitulle nokkimisjärjestykselle. Näin kannatetaan "solidaarista despotismia", ohjelmoitua puoluejohdon muovaamaa puoluekuria ja kirkkaimman pyrkyriehdokkaan etenemisjärjestystä: muille askel eteen ja kaksi taakse. Häpeäis selkärangaton Ville itsensä pois poliittiselta kartalta.
Nyt vihreiden poliittinen johto saa juhlia suloista yksimielisyyden juhlaansa.
Hävetkää taas kaikki vihreät ryhmykuppaajat.
Sikamaisen tylsää ja matalaotsaista puoluepeliä. Mitään arvokeskustelua ei enää tarvita ja aina vain kokoomuksen linjausten mukaan vihreiden enemmistö jatkaa äänestämistä eduskunnan äänestyksissä, oikeistolaisen konsensusilluusion tukemiseksi. Kuten tekivät Lex Nokiankin suhteen. Miksi ihmeessä äänestää jatkossa vihreitä, radioaktiivisia puoluebroilereita lykkimään vain kokoomuksen visioita?
Sitä samaa sontaa eduskuntasalissakin, hallituspolitiikan aivotonta myötäilyä ja peesaamista. Laskelmoitua ammattipoliitikoiden urapisteiden keruuta oikeiston poliittisessa kentässä ja puolueen sisällä samaa aivotonta ennaltaohjelmoitua puoluehierarkiaa. Ei mitään vihreää ohjelmajulistusta tai lupausten lunastamista vastavoimana, tekojen tasolla.
"Lupaus ja täräys" on hyvin vanha vallanpitäjien traumatisointikikka, jossa vallan voima osoitetaan ensin lupailemalla ja varsinkin sitten vetämällä lupaukset pois. Lupausten uskojan täytyy sitten hävetä itseään ja toiveitaan vallanpitäjistä. Mitäs olit niin tyhmä että uskoit turhia. Me hoidetaan homma sinusta riippumatta, koeta ymmärtää autoratiivisen pelin henki. Kaikki on sinun puolestasi jo järjestetty.
Kuin katsoisi taas Kekkosen ohjaamaa poliittista balettia 70-luvulta. Pikku Kakkosen unihiekkaa vaan kaikille silmiin.
Vihreistä nolosti yhden naisen liike
Puoluesihteeri Panu Laturi hehkutti marraskuun puolivälissä vihreiden tiedotteessa tähän tapaan: "Jäsenäänestys merkitsee vallan antamista suoraan niille, joille se kuuluukin, eli jäsenistölle. Vanhat puolueet eivät ole vielä uskaltaneet tätä tehdä." Kehnosti on käymässä tämän lupauksen. - Kaleva Plus
Pamfletti: Konsensus-Suomi ei ole normaali demokratia -HS
Heikka ja Boxberg ovat tehneet oman verkostoanalyysin siitä, ketkä nykyisistä päättäjistä "työskentelivät demokratian vastaisissa talkoissa".
"Avoimia ristiriitoja välttävä konsensus on Suomen politiikassa liian hallitsevassa asemassa", arvioi hieman yli puolet HS-raadin vastaajista. Helsingin Sanomat RAATI
Näyttää siltä, että kaikki tuossa HS-raadissa olijat eivät ymmärtäneet ilmaisunvapautta ja keskustelun mahdollisuuksia rajaavaa konsensus-käsitettä ollenkaan samalla tavalla.
Monet konsensusta positiivisena käsitteenä pitäneet luonnehtivat tässä sitä jotenkin välttämättömänä poliittisena ennakkoehtona "selkeille" päätöksille ja ristiriitojen ennakkotorjuntana, kiistämättömänä turvatakuuna, itseisarvoisena yksilön haastamattomana sulautumisena ryhmän päätöksiin, "mahdollisten" riitojen ainoana etukäteis-neutralisoijana tässä suomettumisen harmonisessa ja sovinnollisessa viisivuotiskausien muuttumattomassa maailmankuvassa.
Heikka ja Boxberg tekevät oman vakavan konsensus-harha-askeleensa (oikeistolaisten kustantamassa) kirjassaan sen suhteen, kuinka hellästi ja ohuesti he kohtelevat 1989 lamaa lanseerannutta oikeistoa ja teollisuusjunttaa. Se oli yhtä kiimainen kotiryssien tanner ja todellisuudesta vieraantunut talouskeinottelija Neuvostoliiton "talous"-illuusion takana siinä missä muutkin puolueet ja siipeilijät.
Mutta kaikki tämä liian tuttua, outoa suomalaista epäpolitiikkaa.
Toistuvaa. Kaavamaista. Foobista.
Aivan kuin politiikassa ei saisi olla yksilöitä, rehellisiä vastapuolia, herättäviä kipinöitä ja eri lailla ajattelevia - ilman että se ahdistaisi aivan suunnattomasti puolueen jäsenkirjaa kantavaa veteraanitorppaajaa.
Älä tee isänmurhaa.
Älä halvenna puoluetta itsenäisellä ajattelulla.
Rakasta puoluettasi kuin äitiäsi äläkä missään nimessä väitä vastaan, sillä puolue antaa sinulle elämän ja sinä annat puolueelle tukesi.
Nuole, niin sinua nuollaan.
Varo mielipiteitäsi kuin sosiaalista kuolemaa.
Puolueen nokkimisjärjestys on yhtä pyhä kuin puolue itse.
Jos kyseenalaistat yläpuolellasi olevia, kyseenalaistat puolueesi.
Nöyryys antaa sinulle paikan ja tarkoituksen puolueessa.
Kiitä puoluetta niin puolue kiittää sinua.
"Konsensuksella ei päästä parhaaseen eikä edes toiseksi parhaaseen tulokseen. Se on määritelmällisesti säilyttävä, ei uudistava voima."
“Poliittinen järjestelmämme ei pysty tuottamaan todellisia vaihtoehtoja. Kolme suurta puoluetta ovat käytännössä hyvin lähellä toisiaan. Suomessa on pakonomainen tarve päästä konsensukseen. Se on ollut hyvä malli kriisiaikoina, mutta ei toimi enää. Länsimaiseen demokratiaan kuuluu kriittinen mielipiteiden vaihto, “oikeaa vastausta” ei ole”, Heikka miettii. - Mediaviikko
Läheisriippuvan psyykkinen dynamikka on ulkopuoliselle usein täysi arvoitus. Kuinka rakkaus voi lisääntyä väkivallan jälkeen?
Läheisriippuvan pirunnyrkki-ilmiöön liittyy useita masokistisia korjausyrityksiä ja psyykkisesti käänteistävää dynamiikkaa, joilla läheisriippuva yrittää luoda itselleen "eheää" identiteettiä ja voimantuntoa ihanneajattelun kautta.
Yllättävän/toistuvan väkivallan kokeminen voi johtaa uskomattoman voimakkaaseen häpeäromahdukseen. Täydelliseen psyykkiseen lamautumiseen, trauma-voimattomuuteen ja persoonallisuuden katoamisen tuntemuksiin. Silloin ainoana ratkaisuna voi tuntua entisen, julkisen identiteetin palauttaminen hinnalla millä hyvänsä. Pahan hetken häivyttäminen, poisselittäminen ja torjuminen.
Jos väkivaltainen osapuoli sitten vaikkapa ensimmäistä kertaa parisuhteen aikana itkee hakatun edessä "katumuksen" hetkellä, kokemus voi olla hakatulle ekstaattinen.
Voimaton onkin yht´äkkiä hetken suhteen voimakeskus, päättäjä, hallitsija. Rakkauden esikuva. Jumala. Roskaromantiikan aikakautta alustavasti ihmisille on pumpattu mm. varsinkin 50-luvulta lähtien pseudokristillistä anteeksiannon ja alistumisen jumalallisuutta eli anteeksiantaja voi tuntea itsensä jumalaksi ihmistä kohtaan, joka heittäytyy voimakkaan roolista äkillisesti lapsen rooliin. Armahtaja voi luoda mielessään hyperromanttisen suhteen, jossa hän on todellisen rakkauden luoja ja lähde.
Koettu väkivalta luokin hänelle näin ennennäkemättömän vallan asetelman ja tunteen.
Tämä kokemus voi tapahtua jo lapsuudessa, kun aikuinen toistuvasti väkivallan jälkeen hyvittelee lasta - ja ehkä karmeimmillaan osaa olla hellä vain väkivallan jälkeen.
2)
Voimakkuuden ja kestävyyden osoittaminen
Läheisriippuvan nöyryyttävä lapsuus ilman vuorovaikutusta on luonut voimattomuuden vortexin, häpeäkierteen, häpeäkonfliktien sarjan. Pakoretken pois omasta voimattomuudesta emootioiden torjunnalla ja ihanteiden kautta väärentämisellä.
Läheisriippuva ei halua kokea tuskaa, joten hän näyttelee kuin mikään ei häneen sattuisi, että hän on teflonpintainen, koskematon ja kaikenkestävä olento. Siinäkin ikään kuin jumalallinen olento, jonka itsesääli ja uhrautuminen "rakkauden puolesta" on jotakin "ihailtavaa".
Myös syyllisyyden kaltainen ahdistus väkivaltaisen rakastetun "hylkäämisestä" on suuri uhka itseään ylikriittisesti tarkastelevalle ihmiselle. Läheisriippuvainen on kyvytön osoittamaan vihaa ja rajoja. Vihan tunteiden esilletulo tuottaa valtavaa häpeän ja riittämättömyyden konflikteja ja emotionaalista kaaosta, koska Läheisriippuvan ihannemielikuva itsestään on pyhimysmäinen ja "raadollisten" , aitojen tunteiden osoittaminen olisi hänelle itselleen kuin syyllisyyden tunnustaminen "ei-rakastettavana" olentona.
Väkivaltatilanne voi olla siten ikään kuin näyttämö tuskan kestämisen esittämiselle, myös itse itsensä vakuuttamiselle. Oscarin arvoinen roolityö.
"Minä olen riippumaton kun kestän mitä vain. Alistumalla osoitan tahdon voimaa ja ihailtavuutta. Minun alistumisen muuttaa vielä ihmisiä ja varsinkin tuon rakkaan väkivaltaisen ihmisen. Olen täydellinen uhri ja jopa Jumala auttaa minua minun pyhimysmäisyyteni takia. Vastaan väkivaltaan rakkaudella ja enkelitkin ihailevat minua. Väkivalta on oikeastaan siunaus ja tuo parhaimmat piirteni esille."
Sadistiselle ihmiselle fyysinen väkivalta on todellisinta ja puhtainta valtaa.
Ehdotonta ja todistettavaa valtaa, oman voimattomuuden torjumista toisen kustannuksella. Vahvan tahdon ehdottomuutta. Psykopaatit ovat hyvin kykeneviä krokotiilin kyyneliin kun he huomaavat oman sosiaalisen asemansa horjuvan tekojensa seurauksena. He voivat palauttaa oman statuksensa itselleen aivan vierailla käyttäytymiskeinoilla, mikä tahansa on tehokkainta ja vetoavinta harhauttamiseen. Todelista katumusta ei ole kuitenkaan nähtävissä suurieleisessä ja kovaäänisessä katumuskäyttäytymisessä.
3)
Piilotettu kapina perhettä kohtaan
Lähes aina läheisriippuva on ollut alkuperheensä jatkuvan henkisen manipulaation kohde ja tuotos, neuroottisen kiltti tyttö tai poika. Läheisriippuvalle ei ole annettu tilaa elää normaalia murrosikää, kapinavaihetta vaan hänet on uhkaillen tai epäsuoran uhkaavalla ihailuhalveksunnalla pakotettu näyttelemään vanhempien unelmoiman epäseksuaalisen ja riippuvan ihannelapsen roolia. Lapsena koettu fyysinen väkivalta on aina vain osa siitä henkisestä väkivallasta, jota lapsi on saanut kokea.
Kun vaikkapa tyttö ylläpitää suhdetta väkivaltaisen tai pettävän miehen kanssa ylpeänä, hän voi saada suunnatonta passiivis-aggressiivista nautintoa alkuperheensä kauhistelusta ja anelusta. Hän tavallaan tuhoaa ihannelapsen rooliaan masokismilla. Mikäs on kätevämpi ja epäsuorempi isänmurha kuin raiskata itse itsessään isän luoma tottelevaisen prinsessan mielikuva ihailemalla isän inhomaa miestä.
4)
Unelmanäytelmä
Läheisriippuva harvoin elää todellisuudessa sillä hänellä on vain mielikuvia ja unelmia unelmaparisuhteesta, joita hän tavoittelee. Todellisuuspakoisuus ja silmien sulkeminen on hänelle siis rakkautta. Väkivaltakohtaukset ovat vain erehdyksiä ja koettelemuksia rohkealle unelmaelämänsä rakentajalle. Kaikillehan niitä tapahtuu. Ihmiselle on luonteenomaista kuvitella olevansa erehtymätön ja parisuhteen valinnassa erehtymisen tunnustaminen on erittäin vaikeaa.
Moni ihminen määrittelee oman yksityiselämänsäkin vain julkisen, sosiaalisen statuksen kautta. Kulissit ovat siis näin itsetunnon tärkein tukikehikko.
5)
Väkivaltaa kerjäävä
Valitettavin läheisriippuvaisten ilmiö on todellakin väkivallan masokistinen kerjääminen. Läheisriippuva ei pysty tasavertaiseen suhteeseen koska ei lapsena ole koskaan ollut tasavertainen ihminen vaan on vain alistumalla ja toisten toivevihjeitä ja emootioita seuraamalla saanut ostettua oman toisille kelpaavan statusasemansa ja kiitoksen olemassaolostaan. Masokismi liittyy aina omien emootioiden, tunteiden kieltämisen pakkomielteisiin ja ajatusansoihin.
Tähän masokismiin voivat siis turvautua niin miehet kuin naiset.
Lapsuuden toistaminen on useimpien parisuhteiden avainsana, niin hyvässä kuin pahassa.
Ja taas ovat suomalaiset feministien valloittamat järjestöt unohtaneet että naiset hoitavat 40% parisuhdeväkivallasta ja vähintään 55% lapsiin kohdistuvasta väkivallasta:
Järjestöt vaativat hallitukselta naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemistä - Nelonen
Voimala - Areena video Toteutuvatko ihmisoikeudet vanhojen miesten johtamissa lestadiolaisuusyhteisössä? Saako lestadiolainen nainen päättää synnytyksiensä määrästä ja ehkäisystä?
Miksi nainen jää väkivaltaiseen suhteeseen? "Asiantuntijoiden mukaan väkivaltaisissa suhteissa on tyypillistä, että pahoinpitelijä ja uhri viettävät väkivallan jälkeen eräänlaista "kuherruskuukautta", jonka aikana pahoinpitelijä-osapuoli yrittää hyvittää tekonsa eri tavoin ja saa usein väkivallan uhrin taivutelluksi jatkamaan suhdetta. Kun jakso on ohi, väkivaltainen osapuoli saattaa toistaa aiemmat tekonsa."
Too much stuff, too much food, too much info: John Naish on how modern life baffles our Stone Age brains into thinking we can never have enough - Slashdot
Tekstit
