"Viimeiseen hengenvetoon"-elokuva.
Must.
No tavallaan. Jos viihtyminen ja arjesta pakeneminen ei ole ainoa TV/elokuvaharrastuksen motiivi.
Viimeiseen hengenvetoon on elokuvana tavallaan tahallisen bulimista viihdettä kuten sen ällistyttävämpi sukulaistuotanto "Hullu Pierrot", jotka ovat oikeastaan siis viihteen kritiikkiä viihten muodossa; totista itseironiaa, joka saa ajattelevan katsojan nolostumaan tai pohtimaan omaa ahneuttaan vulgaarin viihteen keinojen ja groteskisti korostettujen roolihahmojen roolien anomalisessa viihdeahminnassa.
Tämä oli oman aikansa "Pulp Fiction"-elokuva. Dogma- ja omakustenne-elokuvien jump cut-leikkaustyyli on juuri tässä elokuvassa armottomasti esitelty ajan ja tajunnan manipulaatiotapana. Aika ei ole ihmisen aivojen tajunnassakaan tai varsinkaan muistoissa lineaarinen eikä jatkumona millään tavoin eheä.
Muisti on fragmentaarisen ja harhailevan yllykemotivaatiomme ja semanttisesti omintakeisten palasten kollaasi - miksi elokuvankaan täytyisi olla jotain muuta?
Godardin tuotannossa on huvittavan virtuaalisen ranskalais-Hollywoodin mukaisen fantasiaelämänhallinnan piirteitä. Hollywood ranskalaisen kulttuurityylin ja ennen kaikkea ranskalaisen ihmisen luonnekuvan kautta imettynä. Godard oli Woody Allenille suurimpia (alitajuisia) esikuvia. Ranskalaisen ohjaajan uudelleenmuokattu amerikka-visio, jonka uudelleenmuokkauksen filosofian Woody omi älykkömäisen identiteettiprojektin kautta ja käytti sitten omaksi urbaanin amerikkalaisuuden uudelleennäkemiseksi ja filtteroimiseksi.
Joku kuuluisa filosofi tuomitsi "Viimeisen hengenvetoon" -elokuvan sukulaistuotannon "Hullu Pierrot"- elokuvan eurooppalaisen kulttuurin ja etiikan rappion pahimmaksi ilmenemismuodoksi - ja että elokuvan julkaisua ei tulisi sallia ihmismielen suojelemiseksi.
Rikos ja rakkaus elämän intensiivisimpinä dekonstruktioina on "Hullu Pierrot"-elokuvan vino ja houkutteleva paralleelianalogia viihteellisyyden ytimestä, viihteen pseudoidentiteettien ytimenä. "Rikos ja rangaistus" kirjassa Dostojevski käsittelee rikosta rakkauden puutostilana, Godard taas niitä toinen toisiaan täydentävänä kulttuuriorgasmina, täyttymyksen apokalyptisenä ja amoraalisena päätepisteenä.
Turvallisen elämän rikkominen ja sen kautta estoton vapautuminen impulssikontrollista on se perusfantasma, jota länsimainen ihminen hakee elokuvasta/mediaviihteestä. Bollywoodin elokuvissa taasen yhteisön perinteisten fantasioiden toteuttaminen on niiden elokuvien perusfantasialataus, yhtenäiskulttuurin julistavana konstruktiona, hieman eri kulttuurifunktiossa.
Godardin viihde-eksistentialismissa ihminen muodostaa idntiteettiä vain toiminnan kautta - ei olemisen kautta. Oleminen sammuu ilman konfrontaatiota juurettoman identiteetin hahmoilla - Aivan kuten Samuel Beckett:in "Huomenna hän tulee" (Waiting for Godot) näytelmässä.
Godardin elokuvat toteuttavat (ainakin aikalaisilleen uutena muotona) Bertol Brechtin vierannuttamisen efektiä kahdella tasolla: kuvattuna rooolihahmojen vierantumista jostakin todellisuudesta ja jostakin selkeydestä, katsoja "joutuu" kokemaan vierantumisprosessin - ja reagomaan metatasolla (ehkä ensisijaisesti juuri) omaan vieraantumisprosessiinsa. Vieraantumisen kokemus luo mahdollisuuden todellisuuden jäsentämisen uudelleentulkinnoille totuttujen elämänhallinnan turvarakenteiden ja semanttisten koheesioiden huojuessa. Kun ihminen kokee toiseuden vetovoimaa ei hän koe toiseutta enää kiistämättömästi ulkopuolelle rajattavaksi ilmiöksi.
Katsojasta tulee ilmiö itselleen taiteen luoman vieraantumiseektin kautta - edes hetkeksi.
"On elokuvaa ennen ja jälkeen Godardin" - Henri Langlois
A story should have a beginning, a middle, and an end . . .
but not necessarily in that order.
To me, style is just the outside of content,
and the content the inside of style,
like the outside and the inside of the human body.
Both go together, they can't be separated.
but not necessarily in that order.
To me, style is just the outside of content,
and the content the inside of style,
like the outside and the inside of the human body.
Both go together, they can't be separated.
Godard ja filosofinen kamerakynä
"Price Parain:in mielestä ongelma ei ole niinkään puhumisen ja puhumattomuuden suhteessa vaan kysymyksessä, miten puhua hyvin eli ajatella hyvin. Parain kertoo elokuvassa tarinan muskettisoturi Porthoksesta, joka pakeni räjähdystä, mutta alkoi juostessaan miettiä, miten juokseminen on mahdollista. "
Interviews
"Hullu Pierrot"- elokuva
ja Godard kokoelma-DVD:t - Moviemail
Jean-Luc Godard von Baghin haastattelussa (1965)
Jean-Luc Godardin Viimeiseen hengenvetoon kiellettiin aluksi Suomessa. Hyvä, että edes sensorit katsoivat filmin moneen kertaan, ohjaaja myhäilee Peter von Baghille.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti