Pyhä Hyvä ja paha

Sä isket salamaa mun kitaraani pitkin
ja sä kuljetat mun kynääni
mä lankeen sun eteen
tuleen tai veteen
tuuli vie mua niin kuin roskaa,
sä et horju koskaan - Mahtava Toteemi

Mä kaipaan lohdutusta
mä en voi elää ilman sitä
mä kaipaan johdatusta
ilman sitä mä en ole mitään
- Tuomari Nurmio

Helsingin Sanomien kirkkopolitiikka ilmenee välillä hyvin omituisilla ja räikeillä tavoilla.

Helsinskija Pravdan Vieraskynässä, HS 2.10.2008, julkaistiin äärimmäisen ideologinen apologeetin apologia, kristinuskon puolustuskirjoitus, "Pyhä ja paha menevät sekaisin maallistuneessa yhteiskunnassa", luterilaisen fundamentalistin saarna kirkon vallasta, dikotomisesta maailmankuvasta ja "kaikkien" ilmiöiden kirkkokeskeisestä, dogmaattisesta tulkinnasta.

Tässä ensin selvääkin selvempi johdantoajatus Kirjallisuuden professori Tarmo Kunnaksen toisesta kirjoituksesta:

"Yksilöllisyys on suomalainen perusarvo. Mutta uskonto ei voi olla vain yksityisasia", totesi Kunnas.

Oho.

Taisi nyt paljastua kirkon epäjulkisen virallinen kanta innokkaan apologeetin kautta. Minkä nyt jokainen kirkkopolitiikkaa tunteva jo tietää.

Tämän bloggaukseni lopussa sitten tarkempaa analysointia mutta ensin peruspointtini tämän mukamas monikulttuurisen Hesarin julkaisemasta kirjoituksesta on seuraava: Tarmo Kunnaksen hurmosuskonnollista kirjoitusta ei olisi ikinä julkaistu, jos tämä Tarmo olisi vaikkapa helluntailainen. Ei missään nimessä.

Koska kirjoitus pönkittää vanhakantaista "koko kansan" luterilaisuutta ja valtiokirkon piilofundamentalistien perinteistä arvovaltaa, Helsingin Sanomat ei luokitellut kirjoitusta uskonnolliseksi traktaattipropagandaksi mielipideosastolle vaan etusivun kulttuuripuheenvuoroksi. Ihan hyvä, että julkaistiin ja paljastettiin taas tämä iänikuinen kirkkokulttuurin kliseet - mutta siis julkaisun saneli vain tämä valtakulttuurimme mukainen oikea kirkkokunta.

Kirkkoherrojen arvostama ja käyttämä Tarmo Kunnas halveksii aika suoraan suomalaista psykokulttuuria. Koska hän uskoo Pahuuteen. Joka ja jonka kautta Vastustaja halveksii ja vastustaa Pyhää. Suomalaisten järkyttävät tragediat ja ongelmat johtuvat siis mieltymyksestä Pahuuten ja luopumisesta kirkon Pyhästä. Maailman akselista.

Teologia psykologian yli. Kirjoituksessa on koko hänen maailmankuvansa, siinä ilmenee hänen kulttuuriselityksensä. Mitään muuta ei tarvita kuin Pyhä teologia ja kulttuurinen hyvinvointi oikenee. Amen.

Tälläisen saarnakirjoituksen Helsingin Sanomat luokitteli siis keskusteluun osallistuvaksi kirjoitukseksi - koska kirjoittaja on kirkon kansakuntaa pelastavalla asialla ja on samalla Helsingin Sanomien hyväksymän "valtakulttuurin" osa. (Fundamentalisteilla on nykyään kovin hauska näkemys, että perinteisen valtakulttuurin puolustaminen on rohkeaa ja älykästä vastakulttuuria. Todella kimurantti paradoksi.)

Tämä Tarmo Kunnaksen kirjoitus on kuin papin saarna 50-luvulta. Oikeistolainen uskontofanatismi näkee väkivallan ja nuorison turmion sijaitsevan ehdottomasti uskontokulttuurin ulkopuolella - ja unohtaa autuaasti Suomen ja Euroopan 1910-luvun väkivaltaisimman jakson, jossa papit paasasivat vasemmistoa vastaan, kiihottivat oikeistolaisia sisällissotaan, tuomitsivat vastustajiaan ikuisen kidutuksen helvettiin Jeesuksen voimalla, siunasivat punikkilasten teloitukset ja hääräsivät saarnastuolissaankin IKL-liikkeen sotilaallisen toiminnan miehinä kirkon hyväksynnällä.

Ennen ja jälkeen jatkosodan kirkko oli kiivaasti sponsoroimassa Suur-Suomen ajatusta ja Ministeri Erkon ja Mannerheimin masinoimaa sotilaallista uhrikulttuuria ja veriuhriajatusta propagandakäytössä. Kirkkojahan ei olisi edes alunperinkään perustettu Suomeen 1100-lähtien ilman Ruotsin kuninkaan terroria ja uhkailua. Kirkonmiehet organisoivat täsmällistä terroria ja rangaistusjoukkoja esi-isiemme muinaisuskonnon pyhiä parantajia vastaan.

Mikään "erillinen" instituutio ei maailmanhistoriassa ole niin alkuperältään ja historialtaan järjestelmällisesti väkivaltaan sitoutunut kuin kirkkoisien ja paavien eurooppalainen kirkko. Mutta historiallisen muistinmenetyksen jälkeen on hyvä luterilaisenkin sitten taas syyttää ja kauhistella Suomen nuorisoa, itsenäistä ihmistä ja ei-kristillistä viihdekulttuuria.

Kirkkohan edustaa kaikkea hyvää, kun on ensin saavuttanut valta-asemansa väkivallalla, jopa raamattutuntien, kinkeritilaisuuksienkin kansaa kasuaaliin rankaisuväkivaltaan totuttavalla tavalla.


Nyt itse Kunnaksen kirjoitukseen (lue HS.fi).

Kunnaksen mielestä paha ajassamme ei ole kulttuurisen pahan eli yhteiskunnallisen välinpitämättömyyden, psykologisten traumojen ja vallankäytön seuraamusta. Tässä otteita Hesarin sponsoroimasta saarnasta 2.10.2008:

" Ei ole itsestään selvää, että maamme ja kulttuurimme henkisestä
ilmapiiristä kulkisi suora tie poikkeuksellisen raakaan kouluväkivaltaan.

Mutta ehkä myös kulttuurimme syvärakenteissa on jotain, mikä inspiroi nuoria väkivaltaan.

- Tarmo Kunnas HS.fi

Tarmo Kunnas ei vain kuitenkaan kykene analysoimaan mitä tämä syvärakenne suomalaisuudessa on jatkumona ja kuinka uskonto on pakottanut suomalaisia väkivallan kehään. Tarmo Kunnas unohtaa kirkon tärkeimmän perinnevälineen eli väkivallalla, helvetillä ja kuninkaan miekalla, uhkailun.

Kunnaksen esitys jatkuu sitten vain kirkkoisien 1940-vuotta vanhalla liturgialla:

"Mutta sairaiden tekojen ja kulttuurimme erään näkyvän kerroksen välillä on tiettyä sukulaisuutta. Pahan näkyvyydellä kulttuurissamme täytyy olla jokin syy.

Maallistuneessa yhteiskunnassa pyhä ja paha näyttävät menevän sekaisin. Paha ottaa pyhän aseman, jos hyvän ja pahan välinen jännite on latistunut ja jos hyvyyttä ei enää liitetä pyhyyteen."

Eli Pyhä on se ainoa, mikä pitää ihmisten maailmaa kasassa, niin kuin ikiaikainen toteemi tai Ugrilaisten Juma, puiset esi-isät kylän keskellä.

Jos hyvää ja pyhää ei ole näköpiirissä ohjatusti, silloin Tarmon maailmankuvassa etsitään karismaattista pahaa, jossa on voimaa, vitaliteettia ja kenties lupaus uudesta hyvästä. Mutta huonossa tapauksessa voidaan tätä tietä ajautua kehnon, tyhmän ja sairaan pahan palvojiksi tai tekopyhän satanismin edustajiksi. Uskonto ei ole Tarmo Kunnakselle henkilökohtainen asia vaan kulttuurin ohjaamisen ja kontrolloinnin asia. Vapaa kulttuuri on tuhon kulttuuri.

Pyhän yksi määritelmä on suhteettomus (katolisen kirkon perintönä). Kaikki muu on sitten suhteellista juuri Pyhään verrattuna.

Se on mainio ominaisuus ja kannattaakin olla Pyhän siivellä, niin ei Einsteinin laitkaan siihen koske eikä varsinkaan tarvitse kuunnella kvanttimekaniikan ajatuksia noppaa heittävästä jumaluudesta.

Ajan suhteellisuuden kautta jopa itse valon nopeus on suhteellista: lähestyttäessä valonnopeutta aika "nopeuden sisällä" hidastuu eli suhteellinen nopeus ja eteneminen hidastuu suhteellisesti etenijän "nopeuskokemukseen" eli subjektiiviseen nopeuteen. Mutta Pyhä onkin lainalaisuuksien ulkopuolella ja se on lohdullista tietää.

Ilman kirkkoa ja kirkon hallinnoimaa Kaikkivaltiasta ja muuttumattomia käskyjä, ilman dogmaattisen vakaan Pyhän kaiken muun määrittävää ydinakselia ihminen ajautuu suoraan pahuuden, jopa pimeän Ruhtinaan syliin.

Aika suloinen ja kaikkea muuta kuin humanistinen ihmiskuva kehittyvästä ihmisestä.


Ihminen ei voi siis kehittyä oppimalla, neuvottelemalla, sopimalla, kasvattamalla, psykologisella ymmärryksellä ja tutkimalla. Vain uskonnollinen Pyhän säteily ja pyhän dualismi teologisella määrittelyllä saa aikaan jotakin ihmeellistä.

Hitler-jugendissa koulutettu nykyinen Paavi voisi taputtaa karvaisia käsiään, jos lukisi tämänkin:

" Pelkkien tapojen tai edes normien seuraaminen ei vielä tuota todella
hyvää tekoa. Se on samanlainen poikkeama normista kuin paha teko.
Normista poikkeaminen on nykyihmiselle helpompaa pahan kuin hyvän
suuntaan, sillä hyvä ei kiinnosta sen paremmin rahoittajia kuin
tiedonvälitystäkään."

Kun uskonto omistaa ja paljastaa pelastavan hyvän, vain uskonto voi tuoda hyvää ja oikeaa ajattelua. Muu on tuomittua, saastaista, kieroa ja tuhoavaa. Pyhän omaksuminen on kosmisen dualismin ja taistelun oivaltamista. Hyvän oivaltaminen tässä ei merkitse mitään ilman uskonnollista valaistumista ja moraalin ymmärtämistä Pyhän kautta.

Usko korvaa tiedon pyhässä transsubstaatiossa.


Äskeinen Kunnaksen tekstinkohta on tavallaan fundamentalistien uskontunnustus. Meillä on pyhä/totuus, koska totuus on annettu meille eikä ole muuta totuutta, kuin mihin me olemme alkaneet uskoa ja joka on meidän tulkittavissamme.

"Uskovat ihmiset stressaavat vähemmän" - Pod.fi

Ja ajattelevat vähemmän.

Ja ei se tähän vielä lopu:

"Tähän vaikuttaa myös kulttuurikäsitteemme passivoituminen. Kulttuuria
on nyt miltei kaikki inhimillinen toiminta."

Eli inhimillinen toiminta on vajaata kulttuuria ilman pappien kontrolloimaa pyhää.

Epäinhimillinen, ylimaallinen, transsendenttinen, metafyysinen Pyhä (ja Pyhän tulkinta) tuo siihen ihmeellisen tarkoituksen, joka korvaa inhimilliset merkitykset. Katolisen/luterilaisen teologian ratkaisuaksiooma on aina yliajallinen, tuonpuoleisesta täydentävää osaa pakkomielteisesti tähyilevä.

"Kulttuurin luomiseen ja henkiseen kasvamiseen ei enää vaadita itsensä voittamista, tavoitetta eikä taistelua paremman puolesta."

Aivan kuin kirkko ei olisi ollut ensimmäisenä luomassa ihmiskunnan historian ensimmäistä massakulttuuria ja henkistä pakkopaitaa yhdenmukaistamisen ja tuotteistamisen kautta?


Kun kirkosta tuli Rooman valtiouskonto, muut uskonnot kiellettiin.
Epäpyhinä. Jumalan pilkkana.

Roomalaiset olivat sallineet kaikkien kukkien kukkia (keisarikultin ohessa) mutta kirkkoisät vaativat absoluuttista valtaa Jumalan kunniaksi - koska he omistivat absoluuttisen totuuden (keisarin suostumuksella ja keisarin armeijan avulla). Göbbels ihaili silmät osteina kirkkohistoriaa ja kirkon ehdotonta ajatusvaltaa alaisiinsa. Vähempää Göbbels ei toivonut uudelta valtakunnalta kuin kirkon esikuvallista kulttuurivaltaa.

Suomalainen luterilaisuus
on kaukana Lutherista

Ja taas ovat nuoret turmeluksen lähteinä, vanhat peljätkää, kirkkoisien tapaan:

"Armoa ja häpeän riisumista on riittävästi tarjolla, mutta
itsekunnioitus tai ylipäätään mikään kunniakäsitys ei häiritse nuoria
terroristeja, jotka ampuvat syyttömiä, naisia ja lapsia. Narsistinen
julkisuus on heidän idolinsa. Se on nykypäivän kirkko pyhimyksineen."

Kukahan epäinhimilliset julkkispyhimykset, satumaiset pyhimystarinat saippuasarjojen esikuvina ja supersankari-pyhimyskulttuurin keksi?

Ei kai vain kirkko, tuo Pyhän tae ja täky?

Kauhajoen ja Jokelan tragediat eivät ole vain ympäröivän kulttuurin
tuotteita.

Tämä on jo liian herkkua. Paha on siis todella kulttuurin ulkopuolinen pimeä voima.

Jos pyhä ei ole keskushallinnon kontrollissa ja kulttuurin keskiössä, siitä tulee siis pimeän voimavara. Pyhä elämän ydinpolttoaine, jota täytyy opillisesti fokusoida ihmiskunnan pelastukseksi. Ymmärryksellä ei niin ole väliä kun puhutaan jumalallisesta voimasta ja Taistelusta.

Mutta niillä (tragedioilla) on kyky pysähdyttää meidät pohtimaan, onko
kulttuurissamme jotain vialla. Ei vain karismaattisella pahalla vaan
myös tyhmällä pahalla, sairaalla pahalla ja kehnoudella on siinä liian
vähän vastavoimia.

Kunnaksen kirkkolaitosteologia kurkottelee tässä jonnekin pimeälle keskiajalle, jolloin paavi sai laittaa tiedemiehet grilliin. Tietysti heidän sielunsa pelastamiseksi.

Kunnas haluaa nähdä kristinuskon pahan vastutajana, oikeana kulttuurina mutta myös nähdä implisiittisesti Pahan kristinuskon vastustajana, suorastaan organisaationa.

Hän ei todellakaan halua pohtia, miksi rikkaiden, luterilaisten perheiden kakarat kiusasivat Auvista. Auvinen ei voi olla uhri, koska hänen teojensa uhrit todistavat persoonallisesta pahasta, joka tuhoaa suomalaisten turvallisuuden lintukotoa.

Tarmo Kunnas jatkaa vastavoimista ja pyhän puutteesta:

Tämä vinoutuma saattaa heijastua nuorten epätoivoisissa teoissa. Mutta
se vaikuttaa kielteisesti kulttuurissamme paljon laajemmalti.

- HS.fi

Tätä on siis se ns korkeakirkollinen fundamentalismi, jos et ennen tiennyt mitä se on.

Toisessa kirjoituksessaan Tarmolla on jaloja aatteita:
"Jos kristillinen kirkko onnistuu säilyttämään rehellisyytensä, se säilyttää arvovaltansa."
"Oleellisin piirre kristillisyydessä ja kristillisessä kulttuurissa on pyhyyden ihanteen läheisyydessä viihtyvä rehellisyys, kaikkea näennäisyyttä karttava radikaali kristillisyys."

Valitettavasti vain Tarmo Kunnaksen muu ajattelu on räikeässä ristiriidassa tämän toiveen kanssa. Heppoinen ongelmien ja ratkaisujen hengellistäminen ei ole tavoitteellista toimimista tässä todellisuudessa.


III

Historiallisestikin katsottuna pyhä ja hyvä ovat menneet perinteisesti valtiomuodoissamme pahasti sekaisin. Pahoin seuraamuksin. Suomettunein ja rämettynein todellisuuskäsitksin.

Ruotsi-Suomen kuninkaan kirkossa uskollisuus kuninkaalle oli metafora uskollisuudesta Jumalalle - ja samalla uskollisuus Jumalalle/kirkolle todiste uskollisuudesta kuninkaalle. Metafora todellisuuden jäsentymisestä. Ja siten maassa rauha ja kuninkaalla hyvä tahto tottelevaisia kansalaisia kohtaan.

Kuninkaan Jumala oli takuusinetti ja akseli maailmankaikkeuden järjestykselle, jopa sodankin mielekkyydelle - ja kuningas takuu siitä, että tämä maailmankaikkeuden järjestys toteutui maallisessa vallassa ja väkivallassa. Kirkon opetuksissa maailmankaikkeuden jumalallinen järjestys ja siunaus näkyi valtion ehdottomassa vallassa.

Maallista valtaa ei yksinkertaisesti ollut olemassa ilman uskonnollista mielikuvavaltaa ihmisiin - eikä uskonnollisen vallan auktoriteettia ilman kuninkaan ehdotonta auktoriteettia Jumalan valtaa kanavoimassa maan päällä ja pelloilla.

Kuninkaan toteutunut valta oli todiste Jumalan vallasta.

Jumalan loukkaaminen oli kuninkaan ja järjestyksen loukkaamista - ja päinvastoin. Jumalan loukkaaminen loi uhkan kosmoksen tuhoutumisesta. Kuninkaan loukkaaminen oli myös maailmanjärjestyksen ja ehdottoman järjestyksen loukkaamista.

Patriarkaalinen uskonto on ollut briljantti tausta patriarkaaliselle valtakäsitykselle.

Muhammedin uskontoprosessi oli yksinkertainen, kuten Aabrahamin ja Mooseksen: hän vain elevoi uskonnoksi joidenkin heimojen patriarkaalisen johtajuuskäsityksen, ei kumonnut heimouskontoja vaan siirsi esim tähtien palvonnan mekkaan, eristettyyn riuaalikeskukseen ja julisti yleisten arkirituaalien tukevan vain patriarkaalisen esikuvan palvontaa.

Ruotsin Kuninkaan valtaa ei ole ollut ilman kirkon valtaa kansaan. Kirkon syntiopetus oli kuninkaan rauta-alasin, jota vasten kansalaisia muokattiin. Ikuinen kadotus ja kirkon kirous on ollut hyvä tulppa kapinalle kuningasta kohtaan.

Kuninkaan valta on ollut ehdotonta koska vallan esikuva on ehdoton - teologia luo siis valtio-oppia kaikkivaltaisuuden käsitteellä.

Teologia on aina, aina ollut ensisijaisesti valtio-oppia, vallan jäsentämistä ja omistamista, nöyryyden periaatteita alaisille. Nöyryyttä on julistetty suurimmaksi hyveeksi - muille, paitsi aatelisille.

Mestari Eckhart in paavia säikäyttänyt panteistis-sävytteinen, universalistinen, prosessiteologia, opetus liittyi juuri tähän.

Jumala ei ole kaikkivaltias eikä yksilö voi antaa eettisistä päätöksistä vastuuta auktoriteetille. Seksuaalisuutta vihaavien kirkkoisien luoma Kristus Pantokrator-kuva oli Eckhartin mukaan pahinta Jumalan pilkkaa mitä voi keksiä. Eckhartille ei ollut olemassa erillistä Pyhää subjektiivisen/inhimillisen (luonto)tietoisuuden ulkopuolella.

Koska autoratiivinen todellisuus on kiinni Jumalasta, on todellisuuden toteuttaminen ja jatkuvuus kiinni Jumalan edustajasta, kuninkaasta. Sotilasjunttakulttuurit ovat olleet erittäin uskonnollisia ja muuttumatoman moraalin kulttuureja.

Valtiommekin pitää yhä lainsäädännöllisesti kiinni valtiokirkosta ja kaikkivaltiaan siunauksen suloisesta ajatuksesta poliitikkojen pyhän kiistämättömän voiman alkuperänä. Jumala siunaa vallan valtiokirkossa kuin Jumalan valitsemana valtana.


IV

Ja tässä
erittäin hauska artikkeli amerikkalaisten ällistyksestä skandinaavisen, ei-uskonnollisen yhteiskunnan hyvinvoinnista ja suhteellisesta uskontokäsityksestä:

Scandinavian Nonbelievers,
Which Is Not to Say Atheists - NYT

A master says: If I had a God whom I could know,
I would not think him to be God…

- God becomes God when the creatures say: ‘God’.

Master Eckhart

Lasten mehuhetki päättyi ikävästi

Miessakit 28.1.2009 luento

Mitä fundamentalismi tarkoittaa?

Kimmo Ketola, FT, Kirkon tutkimuskeskus

Kuuntele luento täältä - audio

Lue tiivistelmä luennosta pdf

Kauhajoen suru ja ahdistus
- kiusatun valkoinen raivo, depressio, arkipäivän fasismi, koulukiusaaminen,
mielenterveys, kouluampujat ja pahoinvointi