torstaina, toukokuuta 15, 2008

Pääomaveron realistinen valtakunta


Kaikkiaan Suomessa oli toissa vuonna 650 000 pienituloiseksi luokiteltua, joka on yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 1993.


Tällä maalla on kaksi kertaa kovempi pääomavero. Eli suurin verotaakka ei ole tavallisella työtätekevällä yksilöllä vaan yrityksillä:

Euroopan suurimman talouden, Saksan bruttokansantuote kasvoi yli kaksi kertaa odotettua nopeammin tammi–maaliskuussa. Saksan tilastokeskuksen mukaan kokonaistuotanto kasvoi 1,5 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Ekonomistit odottivat vain 0,7 prosentin kasvua.
Lisäksi pienyrityksille on huomattavia verohelpotuksia ja muita tukia.

Ja silti kaikki toimii paremmin kuin Suomessa, jossa Ahon ja Lipposen vrunnovan politiikan voimin on yritetty luoda Suomesta verohelppoa maata suuryrityksille. Suomesta on tehty korporaatioparatiisi, mutta silti korporaatiot eivät paljoakaan kiinnostu Suomesta.

Poliittiset voimat ovat pönkittämässä suuryrityksiä eikä poliittisia tahoja suojelevat (entiset valtion) suuryritykset halua valtion tukevan pienyritysten synergiaa.

Ei kommentteja: