Humanistista kulttuurikritiikkiä ja freudilaista mediaestetiikkaa. Kohtalokas blogi aivotyötä vältteleville. Arhi Kuittinen blogi. Lue ja kommentoi.
This is one of the Finnish culture blogs. Capitalistic christianity in Finland and Finnish cultural beliefs.
Joku kuuluisa filosofi tuomitsi"Viimeisen hengenvetoon"-elokuvan sukulaistuotannon "Hullu Pierrot"- elokuvan
eurooppalaisen kulttuurin ja etiikan rappion pahimmaksi
ilmenemismuodoksi - ja että elokuvan julkaisua ei tulisi sallia
ihmismielen ja sivistyksen suojelemiseksi.
Hullu Pierrot on muunnelma ikivanhoista trickster-saduista.
Hilpeän ilkikurinen häpeämättömyyden puolijumala, joka koettelee
ihmisten arkijärkeä ja säädöksiä. Lähes jokaisessa kulttuurissa
trickster, joka vetosi ihmisten ahneuteen ja omahyväisyyteen, jujutti
omaksi huvikseen kaikkia, jotka olivat jujutettavissa.
Maailman vanhin ja ensimmäinen eeposromaani, Gilgamesh, kuvailee myös Hullun Pierrotin alkuserkkua Enkidua,
joka on myös omalla tricksterimäisellä amokreisullaan Gilgameshin
kanssa vapautuakseen yhteisön säännöksistä - ja kuolemasta.
Villimies-Enkidun tehtävä on vetää kuningas Gilgamesh (Pierrotin
oletettu ranskalainen kansalaisihanne ja lapsuuden asvatus) ihmisten
arkitasolle ja Gilgamesh löytääkin uuden elämänilon, paratiisillisen
villiyden. Vapauden piknikin hintana on kuitenkin sitten kuolema; sumerilainen Gilgamesh-eepos onkin Tooran/VT:n paratiisikertomusten alkulähde.
Engidu on ensimmäisen sivistyskaupungin sivistyskuninkaaksi voidellun
Gilgameshin ystävyys, ns ihmisyyden villi puoli, joka on tuomittu kuten
Gilgameshin hurmio, sivistyneen ihmisen kaipaus Enkidun impulsiivisesta
alkuvoimaisuudesta.
Gilgameshista tulee ikuisen elämän tavoittelun jälkeen paratiisista
karkoitettu, kuolemalla merkitty ja sivistyksellä sidottu Aatami. Enkdu
on kuollut, eläköön kuolemattomuutta tavoitteleva sivistys.
Gilgamesh-eepos on myös kaikkien hollywood-tarinoiden, amerikkalaisten väärentämien "aristotelisten" tarina-asetelmien äiti,
juuri mitä samaa Godard tavoittelee omassa karnevalistisessa mies,
pyssy ja nainen-saagoissaan. Gilgamesh-eepoksen ydin on kahden
kaveruksen villi ystävys ja yhteinen rakkaus hyväsydämiseen huoraan.
Mitä muuta hollywood-genreen voi enää toivoa?
Pierrotista on tehty monta uutta versiota mm Oliver Stone.
Venäjällä vuosisatojen ajan salassa vaikuttanut Hlystien lahko on ollut ortodoksisen kirkon
raivoisan vainon ja teloitusten kohteena. Maailmanhistorian yksi
kuuluisimpia auktoriteettien ja yhteiskuntaluokkien halveksijoita oli Grigori Rasputin - hän sai alkuvaikutteensa ja ihmiskuvaoppinsa raadollisuutta korostaneilta Hlysteiltä.
Hlystien mukaan
ihminen valaistui vain tekemällä syntiä. Synti on ihmisen perusolemus
ja jos ihminen kuvittelee olevansa synnitön hän ei voi pelastua.
Tekopyhyys oli heille suurin "farisealainen" synti, Jeesuksen pyhän
vihan keskipiste. Armoa pystyi anomaan vain ihminen, joka ei voinut
sanoa olevansa synnitön ja henkinen. Perisyntiin uppoaminen ja
porvarillisen kulissinäytelmän täydellinen kaataminen merkitsi Jumalan hullujen antautumista vain Jumalan armoon. Yhteisöllinen, kommunaalinen orgia "ehtoollisena" oli myös luopumista yksilökeskeisestä nautinnosta ja rajojen pystyttämisestä.
Kärsimys ja hurmos olivat
syvin paratiisin lankeemuksen kokemus, joka oli koettava, jotta pystyi
syntisenä paratiisista karkotettuna vastaanottamaan Jumalalta armoa.
Jollain oudolla logiikalla tämä oppi on lähellä Lutherin oppia armosta
ja syntisten yhteisestä naamarien pudottamisesta.
Täydellisyyteen pyrkiminen esim munkkilupauksella oli Lutherin mielestä jumalanpilkkaa.
Rikos ja rakkaus elämän (ja turhautumisten) intensiivisimpinä dekonstruktioina on "Hullu Pierrot"-elokuvan vino ja houkutteleva paralleelianalogia viihteellisyyden ytimestä, viihteen pseudoidentiteettien ytimestä. "Rikos ja rangaistus" kirjassa Dostojevski käsittelee rikosta rakkauden puutostilana, Godard taas niitä toinen toisiaan täydentävänä kulttuuriorgasmina, täyttymyksen apokalyptisenä ja amoraalisena päätepisteenä.
Turvallisen elämän rikkominen
ja sen kautta estoton vapautuminen impulssikontrollista on se
perusfantasma, jota länsimainen ihminen hakee amerikkalaisesta
elokuvasta/mediaviihteestä. Bollywoodin elokuvissa taasen yhteisön
perinteisten fantasioiden toteuttaminen on niiden elokuvien
perusfantasialataus, yhtenäiskulttuurin julistavana konstruktiona,
hieman eri kulttuurifunktiossa.
Godardin
väkivaltaviihde-eksistentialismissa ihminen muodostaa idntiteettiä vain
toiminnan kautta - ei olemisen kautta.
Oleminen sammuu ilman
konfrontaatiota juurettoman identiteetin hahmoilla - Aivan kuten Samuel
Beckett:in "Huomenna hän tulee", Waiting for Godot (kts Wikipedia), näytelmässä.
Mikään muu opus ei ole niin kaikin tavoin vastakkainen ja käänteinen mm. Gilgamesh-eepokselle (ja Godot:ille) kuin Uuden testamentin Ilmestyskirja.
Kun myyttisestä tarinoinnista tehdään kirkkoisien uskontopoliittista
vihaideologiaa, kostoteologiaa, pelotteluismiä ja henki-ruumisajattelun
uusplatonilaisen täydellistä splittaamista, ei voida olla kauemmaksi
eksytty myyttisestä mysteerisymboliikasta ja uskosta.
Submarino
(Tanska 2010) Tarina kahdesta veljeksestä, joiden elämä on lapsuuden
trauman takia sivuraiteilla. Vankilasta vapautunut Nick yrittää
katkaista pahan kierteen. O: Thomas Vinterberg.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti