keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2014

Äänestystulos: kokoomuksen ja keskustan perinteinen fasismi

Tasa-arvolain kumoaminen kansan tahtoa taas rikkoen.

"Eduskunnan lakivaliokunnan enemmistö on äänin 10-6 torjunut tasa-arvoisen avioliittolain"
Kaksi oikeistodemaria tuki myös konservatiiveja luikertelamalla pois äänestyksestä! Kerta kaikkiaan iljettävät oikeistodemarit kokoomuksen ja EVA:n torpedoina.
                                          -- kts kuva alla tasa-arvon kumoajista 
   
  Miksi rasismi? 
  
Keskusta vetää vanhaa köyttä kokoomuksen kanssa kumotessan monet tasa-arvolait vedotessaan keskiaikaiseen kontrollikulttuuriin eli "kirkkokristillisyyteen" eli eliitin ohjaamaan moralismiin.
   
  Miksi?
   
Vanha oikeisto on ja pysyy vanhana vähemmistöeliitin oikeistona, eliitin huimien etujen lobbaajana, ja ylpeänä fasismin perinteestä tässä maassa, jossa on vielä valtionkirkko, valtio kirkkoon ja sen moralismiin ja koulujen lasten pakkouskontoon lailla sidottuna! Elämme siis vieläkin kirkkovaltiossa armottomuuden vuonna 2014. Vanha oikeisto ajaa "uutta" eliitin ydinideologiaa eli uusliberalismia mutta tarvitsee vanhoja kulisseja. 

 
Fasismi ei ole mikään elokuvan dramaturgia tai esteettinen ilmiö vaan vanhan vallan konkreettinen ja perinteinen toimintamalli eliitin vallasta ja ylpeästä röyhkeydestä. 

   Kuinka vähemmistöeliitti kontrolloi valtavaa enemmistöä? Meitä.
 
Uskonnolla, pelolla, taikauskolla, korruptiolla, salaamisella, elitismin ihailulla, epäoikeudenmukaisuudella, stressaamalla, sotavimmalla, kiduttamisella, hierarkialla, köyhdyttämällä, kuninkaallisten palvonnalla, tuloerojen lisäämisellä, eliitin törkeillä etuoikeuksilla. Moralismilla, eliitin luomilla ihanteilla. Ja varsinkin tämän tueksi oikeiston Suomessa kaappaamilla armeijalla ja ”poliisilla” demokratian ulkopuolella ajamaan vain eliitin suojelua.  Hajota ja hallitse.
  
Suomen oikeuslaitos on parhaillaan vajoamassa syvälle 1930-luvun italialaiseen ja saksalaiseen fasismiin, jossa eliitti vapautettiin kaikista rikoksista hyvin kevyillä rangaistuksilla tai vain syytteiden mitätöimisellä. Englanti oli saksalaisillekin suuri esikuva kolonisaatiofasismin aloittamiseksi eli valloitussotien perustelemiseksi uskonnolla ja eliitin ”voimakkaalla” tahdolla ”valtakunnan parhaaksi”.
 
Virkamieskuntamme on nyt lahjottu ja painostettu oikeistoeliitin tangoon, hyvä veli -systeemiin mukaan nimenomaan jo faktuaalisella syytesuojalla. "Kuulu eliittiin ja unohda demokratia niin sinun käy hyvin..."   

Jos olette yhtään tarkkailleet viime 15 vuoden syytetuomioiden raukeamisia ja höyhentä kevyempiä lopputuloksia virkamiesten vakavista rikoksista, voitte vain avata historiankirjat feodalismin tai fasismin kohdalta.

Fasismi on aina eliitin ohjaamaa ja käsikirjoittamaa eliitin fasismia eliitin etujen vuoksi.  Vatikaanin luoma seksuaalirasismi ja juutalaisviha olivat vain asioita, joita Saksalaisen teollisuuseliitin rahoittamat natsit jalostivat eteenpäin Saksassa 1930-luvulla. Eliitti pakotti rahalla ateisti-katunatsit 1930 hyväksymään uskonnon osaksi fasismia ja ilman kirkkoa sodan ja joukkotuhorasismin lietsonta Jumalan siunauksena olisikin ollut mahdotonta. 
  
 Elitismi elää kontrollikulttuurista ja moralismista, ylemmyydentunteen tuottamistavoista. Eliitti puhuu muuttumattomista arvoista ja Jumalan siunauksesta, koska he kuvittelevat omistavansa Jumalan valtionkirkon ja ylimielisen viharasismin kautta. Eliitin suurin rasismi ja vihapuhe kohdistuu kuitenkin aina köyhdytettyjä ja alistettuja ihmisiä kohtaan - seksuaalirasismi on vain yksi historiallisista kontrollikulttuurin rasismin ja epätasa-arvon perinteistä.
  • Mitä tahansa elitististä vähemmistön valtaterroria voi käyttää rasismiin eli eliitin vallan lisäämiseen luomalla pelkomoralismia. Homoseksuaalisuuden ihannoimisestakin voi tehdä eliitin rasistisen valtataktiikan kuten mistä tahansa: homoseksuaalisuutta ja neuroottisuutta ihannoidaan poikamaisen ruumiinkulttuurin avulla jo muotiteollisuudessa keinotekoisesti heteronaisten ja heteroseksuaalisuuden syyllistämiseksi mm. painon ja "lihavuuden" suhteen. Kaupallistettua ja tuotteistetua rasismia ja bulimiaa eliittihomojen vääristyneiden esteettisten mieltymysten mukaan. 
   
Vaikka oikeistopuolueet - kok kesk RKP -ovat nyt hylänneet oman valtion toimintakyvyn ja isänmaa-puheen, heillä on tärkeää pitää kulissit perinteistä ja synnistä yllä vedättääkseen satojen vuosien kolonisaation harhaanjohtamia uskonnollisia ja ”oikeistoalaisia” kansalaisia.
Suuryritysten valtaa ja verohelpotuksia kasvattaneiden kokoomuksen ja keskustan äänestäjiin kuuluu pienyrittäjiä mikä on mielettömintä tyhmyyttä ja sivistymättömyyttä mitä minä tiedän. Ettekö te tiedä mitä lakeja oikeisto on luonut 20-vuoden aikana luodakseen monopoleille ja isoille kartelleille etuoikeuksia tuhoamaan pienyrityksiä? 
  
Kokoomuksen liberaalit eivät ymmärrä olevansa palauttamassa keskiaikaa ja eliitin feodaaliterroria takaisin kokoomusta ja ”uusliberalismia” eli neokonservatismia tukemalla - kokoomus perustettiin fasistiseksi puolueeksi eikä sen kummisedillä ole aikomusta muutta fasismin suuntaa.  Uusliberalismi on yhteiskunnan tuhoamisen ideologia.
  • " Hirvisaari istuu Lakivaliokunnassa, tämä hovioikeudessa ihmisoikeusrikoksesta tuomittu mies.

      Suoraa demokratiaa ja sitovia kansalaisaloitteita mukamas kannattava Muutos 2011 – Förändring 2011 pyyhkii Suomen ylivoimaisesti eniten kannatusta keränneellä kansalaisaloitteella takamustaan. Ylläri pylläri! "

    Muutos2011 on hyvä esimerkki piilo-oikeistolaisesta liberalismista, joka hyväksyy fasistit ja talousrikolliset joukkoonsa, kunhan vain saavat ääniä.
    


Want to Suppress the Vote? 

Stress People Out

The latest science-of-politics study suggests that GOP voter intimidation tactics may be more effective than liberals have feared—for biological reasons.




Stressi on porvarien valtaa työläisiä vastaan - siksi Sarasvuo ylistää alistuvaa stressiä.

Sarasvuot ja Waleroosit ylistävät kyyneleet silmissä kansan stressaamista ja ihmisarvon halventamista. 





PS
  •  nyt KD sentään on herännyt siihen mihin kaikkeen kokoomuksen lemmikki-Räsästä käytetään valtion purkamisen ja oikeiston savuverhon luomisessa ja on aloittanut Päivi Räsäsen erottamisen puolueen puheenjohtajan tehtävistä
     
  • PS esiintyy köyhien konservatiivisena puolustajana mutta on ajamassa Suomea nyt liittovaltioon ja Natoon. Lavastus ja harhautus on täydellistä
     
  • RKP taas esiintyy liberaalina mutta poliittiset ydinarvot valtiota murskaavassa uuslibralismissa ovat tiiviisti eliitin vanhan terrorivallan palauttamisessa ilman yhteiskuntasopimusta ja hyvinvointivaltiota ja omaa armeijaa mm. Nato-hysterian lietsontana. RKP on originaalin suomaiasen fasismin, keskitysleirien ruumiskasojen ja eliitin epädemokraattisen vallan edustaja mahtavana kulissientakaisena vaikuttajana suurten ja rahakkaiden säätiöiden kautta - mutta on uusinut omaa nahkaansa kuin lisko: ydin jää vaikka takki vaihtuu liberaalien pintasuvaistsevaisuuteen mutta demokratiaa sabotoimalla lukemattomilla salaisilla hyvä veli -organisaatioilla. 





Elitismi on aina fasismia ja hyvin laajaa mediasensuuria eli todellisuuden hallintaa median omistajien kautta:
 
Eikö tätä oppia opittu 30-luvulla. Hyperinflaatio loi moukkafasismin, jota eliitti rahoitti voidakseen palauttaa eliitin keinottelukulttuurin ja kontrollikulttuurin, eliitin fasismin. Keinottelun hinta on romahdus ja julmuus vallan ja rahan keskittämisessä. 






 Eliitin keinottelukulttuuri:


Tällä luodaan rahaa. Kun luodaan keinotekoista puutetta, saadaan asunteojen hinnat nousemaan ja eliitin sijoitukset kukkimaan, tahallisella taktiikalla. Varsinkin Helsigin valtuustossa Vihreän puolueen avulla.






II

Jungner? Oikeistodemari. Tyypillinen. 



Ev-lut valtionkirkkohan määrää nyt mitä valtio ei saa tehdä.
Kai muistatte, että valtionkirkon kirkkohallitus antoi ahdistuneen ja jyrkän nootin hallitukselle, että valtio ei saa kumota valtion noudattamaa kirkon käsitystä avioliitosta valtion omassa lakisäätelyssä.

Ja samat kirkonmiehet väittävät että kirkko ei sotkeennu politiikkaan eikä ole valtionkirkko. 


Jungnerhan ensisijaisesti puolusti tällä pakoilulla taas valtionkirkon asemaa ja omia kytkyjään oikeistoeliitin oikeistokonservatiiveihin ja lestadiolaisiin rahamiehiin. Kuten hän on aina tehnyt kuten kaikki oikeistodemarit valevasemmistolaisen kulissinsa takana demokratiaa murentamassa Maan tavalla.
  • Keskusta-puolue on nousemassa ehkä ensi vaaleissa ja heidän puheenjohtajansa on patakonservatiivi, NSA:n kanssa salaisia sopimuksia tehnyt asekauppias ja lestadiolainen, Juha Sipilä, joten ei ihme, että eliitin mielistelijät mielestelevät nyt taas konservatiiveja perinteiseen tyyliin. 

 Älkää olko tekopyhiä, heteroavioliiton pelokkaat "puolustajat".
Valtionkirkko ei saisi demokratiassa määritellä valtiota ja lainsäädäntöä uskonnollisilla perusteilla. 
Hetero-avioliitto ei saa olla uskonnollinen määre valtion lainsäädännössä. Jokainen saa itse valita oman liittonsa ehdot mutta valtio ei saa etuoikeutettujen uskonnollisesten kirkkolahkojen määräyksillä estää ihmisten vapautta valita omaa elämänkumppaniaan ja estää saamasta tasa-arvoista juridista suojaa. Nyt uskonnollisesti määritellyt ja korotetut heterot ovat etuoikeutettuja lain suojalla vastoin tasa-arvoperiaatetta.

Valtio on nyt yhä sidottu ev-lut kirkkoon lakipykälillä mikä tarkoittaa että elämme todellakin kirkkovaltiossa, jossa virkamiehet ja vanhat poliitikot puolustavat uskonnollista eliitin suojelemaa pappiskulttia ja sen laajoja taloudellisia etuoikeuksia muiden uskontojen ja järjestöjen edelle (kirkko saa joka vuosi ylimäräistä rahaa yli 120 miljoonaa euroa veronmaksajilta, myös ateisteilta, laillistetun veronkierron ja yhteisöverotuksen kautta), kuten aatelisaikana kuninkaan perustamaa pakkouskontona ja lakeja säätelevänä rankaisukulttina suomalaisen alkuperäiskulttuurin tuhoamisoperaatiossa, kolonisaationa.

  • Suomessa pakkouskonto ei ole vieläkään poistunut 

    vaikka 1922 voimaan tuli uskonnonvapauden lainsäädäntö:  yhä lapset pakotetaan valtion kouluissa uskonnon harjoittamiseen ja piispojen määrittelemään uskonnonopetukseen, jos esim valtionkirkkoon tai muslimilahkoon kuuluvat vanhemmat eivät anna vapautusta. Valtio uskonnonharjoitamisen pakottajana, järkyttävää pakkouskontoa ja elitismiä.



"Perinne" ei ole mikään sivistysvaltion ja sivistyksen peruste, eihän vapaasta seksistäkään enää rangaista perinteisiin vedoten perinteisin eliitin ja Vatikaanin säätelemin rangaistuksin - kuin 1982 poistetulla vanhalla seksuaalisuhteita säätelevällä lailla: homot joutuivat pakkohoitoon ja kemialliseen "lääke"-kidutukseen vielä 1982 kirkon ja uskonnollsiten psykiatrien vaatimuksesta. Vanhoihin Ruotsin kuninkaan ja aatelisten kirkon säätelemiin lakeihin vedottuna. 

Mutta niin, emme eläkään demokratiassa vaan eliitin kulissiparlamentarismissa, puoluekurin plutokratiassa eliitin ohjailemana ja pelottelemana, kansan arvoja, demokratiaa ja vapautta halveksien, kabinettipolitiikan alla.
  Lipposen vaimo Päivi julisti huhtikuussa, että SDP ei ole vasemmistolainen puolue. Ei todellakaan ole, ei ole humanistinen kansanpuolue vaan eliitin kabinettipuolue eurojuntan ja pörssiyritysten talousterroria tukemassa ja terveydenhuoltoa alas ajamassa.
Maan tapa

ja demareiden oikeistosoluttautujat eliitin juoksupoikina. Demarit ovat niin korruption saastuttamia että sanat eivät riitä. Kakkoskokoomuksen paikasta kilpaillaan: vihreät ovat nyt jopa vieläkin oikeistolaisempia kuntapolitiikassa koulujen lakkauttamisessa ja terveydenhuollon sabotoinnissa.















III

Oikeistodemareille on myös tärkeää mielistellä perussuomalaisia ja Soinin klaania kun tarkastellaan kulissien takana tapahtuvaa valtapeliä ja demarien oikeistolaisia myöntymisiä. 
  
Vain teot puhuvat politiikassa, sanat ovat yhtä tyhjän kanssa. Suomalaiset ovat kuitenkin naurettavan hyväuskoista kansaa niin että uskovat vanhoja huijareita vuodesta toiseen ja unohtavat tai eivät edes välitä ottaa selville mitä politiikot ovat valinnoillaan aiheuttaneet. 

Koulusysteemimme on ankaraa oikeistolaista aivopesua jolla tehdään alamaisia, tottelevaisia ja rahanahneita alamaisia, jotka eivät ymmärrä mitä valta, demokratia ja demokratiavastainen eliitti merkitsee politiikassa. 

Nostalgisesta kevätvirrestä mouhkataan mutta eliitin veronkierrosta ja hyvinvointivaltion oikeistolaisesta tuhosta ei ymmärretä seuraamuksia. 

Suomalaiset eivät osaa olla poliittisia eli ajaa enemmistön ja valtion etua. Eliittiä ihaillaan eikä vaadita tilille valheista ja yhteiskunnan tuhoamisesta.











1 kommentti:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Räsänen vastaa: "Natsi-Saksan aikana oli myös näitä tilanteita"

Ontuvinta logikka, mitä on poliitikko vähään aikaan esittänyt: Kun KD kannattaa natsien kaltaisesti homorasismia ja heterohegemoniaa yksilöiden yksityiselämään, niin tämän ultrakonservatiivisen rasismin vastustaminen on fasismia. Way to go.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013071017248094_uu.shtml