Kirkko ja keskustelu: Tunnen häiriön voimassa

- Muokattu II - 

Kai Sadinmaan yleisellä Facebook-sivulla on aika kipakka ev-lut kirkkokeskustelu. Korkeakirkollisten ikuisena teemana on kuitenkin muuttumattomuus ja keskustelun turhuus. Mikä kirkko oikein on? 

 
    Kirkkoa ja sen hierarkiaa puolustellaan jatkumona.

Itse ”jatkumo” ole kuitenkaan rasismille eikä millekään vallankäytölle mikään eettinen peruste.


Onhan rasismikin eliitin aateliskulttuurin tuhansia vuosia pitkä jatkumo laajana kulttuuri-ilmiönä suomalaistenkin pappien opettamana vielä avoimena 1990-luvulla homovihana, nyt kätkettynä ja suojeltuna hyssyttelyn alla.  Muta rasismia ei oikein voi perustella jatkumo-argumentilla. Eikä sillä voi  perustella mitään.
  
Suomalaiset eivät ole itse valinneet Vatikaanin ja Ruotsin kuninkaan aatelisten määrittämää kristinuskoa kulttuurikseen vaan kirkko oli pakkouskoa pakkojäsenyytenä ja suomalaisen kulttuurin tuhoamisena, hirvittävien rangaistusten pakottamana.
  
 Valtionkirkko ”jatkumona” on järkyttävän surkea perustelu ja itsestäänselvyys ns Jeesuksen seuraamiselle, evankeliumille ja ”kulttuuriselle tärkeydelle”. Kirkko suojautumismekanismina ja retoriikkana on vain valtarakenne ja keisarin käiskirjoittaman dogman suojelija.
Myönnytykset uudistuksille ovat olleet vain valtionkirkon vallan suojelua ulkopuolisen paineen ja yleisten eettisen vaatimuksen alla. Suomen valtionkirkolla ei ole ollut mitään omaa eettistä protestantismia muutoksissa, vain ulkoisen pakon edessä muuttumista humanistisen valtio-opin muuttuessa kirkkolailla ohjatussa valtionkirkossa.

• Valtionkirkko näyttelee nyt tärkeää osaa kansalaisten epäpolitisoimisessa laman syistä, myös keskustan poliittisessa nousussa ja keskustan pääkannattajien, lestadiolaisten arvostuksen takaajana 

Piispa Eero Huovisen rasistisen toiminnan salailu ja lähetysseuran pedofiilien suojelu vuosikymmenien ajan ovat esimerkkejä kirkon synkästä kohtalosta eliitin leikkikerhona.




  II

Muutoksen estäminen näyttää olevan kirkon demagogian ja nostalgiapuheen keskeisin pointti. Kirkko perinteenä ja perinne rituaalivallan perusteena. Juuri se argumentti, jonka Jeesus tuhosi täydellisesti kumotessaan ihmisten kaipuun rituaalien antamaan "varmuuteen".

Uskonnonvapaus valita itse oma uskontonsa ei merkitse mitään nostalgiapahennuksen vyöryssä koulujen pakollisten juhlien virsilaulujen suhteen. Valtionkirkko haluaa pitää kiinnii pakkouskonnon perinteen jäljelläolevista ilmiöistä perustuslakia lukematta.
  

 Isällinen ote merkitsee aina matalaotsaista vähättelyä ja hierarkian vahvistamista. Kirkko yrittää nyt asettaa kirkkoministri Räsäsen avulla suomalaiset ja ateistitkin uuden 40 miljoonan euron pakkoveron alle: yritysten yhteisövero-osuutta halutaan siirtää yksityishenkilöiden verotaakaksi. Joka vuosi kirkko saa lisäksi 80 miljoonaa euroa laillista veronkeirta verohelpotuksilla.


III

Sadinmaan Facebook-sivulla Kirkonkellariin kirjoittava Kari Latvus esittää loukkaantuneena ohuet kriittiset heittonsa kirjasta jotenkin puolueettomana ja älyllisenä arviona, kulttuurikeskustelun avaajana, aivan kuin Kirkonkellarilla ei olisi syvälle piilotettuja kirkollispoliittisia eli korkeakirkollisia tavoitteita puolustaa kirkkoa ”jatkumona”.

Ongelmana Kirkonkellarilla on mielestäni minimoida kirkon ongelmia vain keskustelun ongelmiksi, kirkon kunnioittamisen tavan ongelmiksi ja valikoida mieleisensä hallitut kritiikin puhetavat ja kohteet. Hillitty Damage control kirkollisten itsestäänselvien ”faktojen” suojeluna on Kirkonkellarinkin ainoa tavoite, ei muutospämäärät selvillä humanistisilla, protestanttisilla, ihmiskeskeisillä, eettisillä ja filosofisilla perusteilla. Kirkon hyväksynnän ja itsetyytyväisyyden laajentaminen puheella puheen vuoksi - eikä protestanttisen muutoksen ja arvojen selvittämiseksi ja toteuttamiseksi rituaalilaitoksessa.


Muutosta ei tarvita kun on puhetta ilman muutosvaatimuksia?

Kriittisyys kirkkokulttuurissa ei saa siis uhata lainkaan kirkkoa eikä vaatia muutosta itseensä tyytyväisille koska kirkkoa ei saa tuhota vaan rakentaa. Niinkö?  Ketkä määrittävät tämän rakentamisen ilman purkamista?

Kirkko itseisarvona, kirkko sakramenttina Vatikaanin perinteen mukaisesti?

  Tyytyväisyys kirkkoon ja kirkon puolustaminen näyttää olevan vaatimus keskustelukelpoisen roolin ja hyväksynnän saamiseksi. Siltä nyt vaikuttaa korkeakirkollisten määritelmä oikealle keskustelulle.

• Kirkkolojaalisuuden vaatimus hämärtää vakavasti eettistä ja teologista keskustelua epäprotestanttisen valtauskonto-/kulttuurivaltanäkemyksen alla.

Latvuksen ”kritiikkiosuus” kirjasta oli mielestäni hyvin tyypillistä ja perustelematonta papillista nuhtelua, tikan heittoa ilman perusteluita, sitä ”kirkon koskemattomuus” -hegemoniaa ”kirkollisista faktoista”, piispojen julistamista itsestäänselvyyksistä.
 
Kirkonkellari on kaukana puolueettomasta ja kriittisestä julkaisusta maassa, jossa itse lapsilla ihmisinä ei ole perustuslain lupaamaa uskonnonvapautta kouluissa vaan viranomaiset voivat pakottaa lapset vanhempiensa tahdosta valtionkirkon tai muslimihteisön tunnustukselliseen opetukseen ja  uskonnonharjoitukseen viikottain.
 
Kirkonkellari on kuitenkin erittäin tärkeä askel eteenpäin tässä halvaantuneessa valtionkirkossa mutta selvästi haluaa esittää tavanomaisesti kirkon olemuksen itsestään selvänä "osana kulttuuria", jopa siis ”kulttuuria määrittävänä” hegemoniana Vatikaanin perinteiden mukaisesti, keskustelua rajaavana jatkumona "hegeliläisittäin"  ja pyrkii unohtamaan valtionkirkon ja kirkkovaltion alkuperäisen brutaalin kulttuurisen tehtävänä keisarien ja kuninkaiden kolonisaation henkisenä mielenhallinta- ja manipulaatio-armeijana. 



Kirkko puolustautuu. Onko se kirkon ainoa evankeliumi?
 
Onko kapinallisen Jeesuksen eettinen kiihko ja hierarkiavastaisuus kirkolle nolo sivuseikka, joka hoidetaan rituaaleilla pois häiritsemästä?




  IV


Jos kirkko sitoutuu yhä vain lisää Vatikaanin teologiaan niin sen pitää tunnustaa olevansa ei-protestanttinen kirkko.

• "Ev-lut" kirkko on jo muuttanut salaa ehtoollisoppinsa Vatikaanin transsubstantiaatio-opiksi ja suntioparat joutuvat juomaan vereksi muuttuneet viinit pois sakastissa päätä huipaten:

• Jolkkonen:
  
  Ehtoollisyhteyden tiellä viimeiset hikiset kilometrit

V

Kirkko kolmannen sektorin lobbaajana - hyvinvointivaltion tilalle.

Kirkon hybris on brutaali ja oikeistolaisen kylmä politiikkaan sekaantumisessa.

Poliitikot ovat ahkerasti lobanneet valheellista mielikuvaa että köyhien hoidon voisi siirtää kirkolle ja "kolmannelle sektorille", jopa lahkoille. Tämä on vakavaa perustuslakia purkavaa puhetta ja oikeistolaista haihattelua, räikeää uusliberalismin kirkkopolitiikkaa hyvinvointivaltion tuhoa ajamassa.

Valta ja rituaali -
Rituaalinen valta

VI

Paavali alkuseurakunnan tuhoajana 

Roomalainen temppelipoliisi Paavali oli soluttautujana tuhoamassa alkuseurakuntaa sekä Jeesuksen opetuksia ja oli siirtämässä kristittyjä takaisin pappiskulttiin, juutalaiseen rituaalioppiin (veriuhriopetus) sekä roomalaiseen temppelioppiin sillä Paavalin mukaan pienseurakunnat eivät olleet hyväksi vaan kaupungissa tuli olla vain yksi suurseurakunta keskusjohdon alla. Jeesus opetti että on rukoiltava vain yksin eettisenä mietiskelynä kun Paavali opetti että vain ryhmässä on tehtävä kaikki eliitin kontrollin alla sumerilais-kreikkalais-roomalais-valtiotemppeliopin mukaisesti. Pavalihan selväsanaisesti kielsi Jeesuksen elämän ja eettiset suoraan elämään liittyvät opit.

Valtionkirkon tausta 5000 vuotta

• Kirkon kriisit ja Sumerin alkuperäinen kirkkokulttuuri

Borgman-elokuva

nyt Finnkinon teattereissä: huikea ajankuva Euroopasta, uuden eurooppaalaisen elokuvan vaikuttava esimerkki, syntiinlankeemuksen uusi tulkinta euroterrorin ajassa;

VII lisäys

Aasialaisten ajattelusta ja työhulluudesta ei oteta huomioon sitä, että he todella uskovat nyt toimiessaan ahkerasti, ihailtavasti ja tunnollisesti sen siirtyvän hyötynä seuraavaan elämään.

Meille opetetaan kullatulla kulttuuri-idealismilla materialismia häivyttämään että aasialaiset korostaisivat erityisesti eettisyyttä uudelleensyntymisen tärkeimpänä määreenä: heille statusnousu yhteisön silmien edessä tarkoittaa myös menestystä seuraavassa elämässä statuskeskeisellä ajattelulla nimenomaan "ihailtavasti"-periaatteella suku-&statuskeskeisessä, pseudouskonnollisessa kelpaavuuden metafysiikassa.

Siksi aasialaiset eivät oikein osaa keksiä ja luoda uutta koska hyväksynnän hakeminen on niin vakailla kiskoilla heidän statusuniversumissaan.  (Myös oman kulttuurimme brutaalia statushegemoniaa pyrimme häivyttämään luomalla materialismia tukevasta uskonnosta vastapainoksi "puhtaita" fantasioita ja puhtauden tuntemuksia). Se, mitä mediassa rummutetaan ihaille "luterilaisena työmoraalina" on täysin väärä nimike - harhautuksen vuoksi luomaan lisää hypeä statuspakkomielteille ja analysoimattomalle ylpeydelle. Saksassa ja Suomessa vaikuttaa Vatikaanin statusteologiasta kehitetty kalvinismi.

Statuskulttuurimme ja Jeesuksen pelottava vallankumous statususkontoa vastaan

Taustaa

 Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja kieltäytyy julkaisemasta arviota Sadinmaan kirjasta, vaikka selkeästi teologiset pamfletit kirkosta ja muutoksesta voat todella harvinaisia.

Halutaanko 10 käskyä kirkolle kirja ohittaa, vaikka teologista keskustelukirjallisuutta on todella vähän? Onko kirkkokysymys lainkaan teologinen tai filosofinen keskustelu ihmisten tarpeista (mm yhteisöllisiin rituaaleihin ja elämän tarkoituksen keskustelumahdollisuuksista) - vai onko kysymys vain oikeiston ja konservatiivien kulttuurivallan valtataistelusta?  

Onko kirkon tarkoitus valtionkirkko itse? 
Onko kirkko protestanttinen vai vain Vatikaanin valtateologian kopio?

Mihin ihmiset käyttävät kirkkoa - vain rituaaleihin kirkon dogmeista ja perinteisestä rasihomovihasta välittämättä?  Haluavatko ihmiset neutraalin kirkkoviraston, rituaaliviraston, ilman piispojen dogmatiikkaa asiakkaan itse valitsemalla opilla, tyylillä ja yleisinhimillisillä rituaaleilla?

"The Chinese Communist Party appears concerned. Last month, Beijing issued a policy-advising “Blue Book” report stating that religion posed a serious threat to national security along with Western democracy and cultural hegemony as well as the spread of information on the internet." http://thediplomat.com/2014/06/chinas-not-so-secret-war-on-religion/