Toimittajat, kirkon ja sivistyksemme suojelijat, hyvin mielellään ohittavat sen seikan, että piispat käyttivät vain Aslanin "asiantuntijoita" 2009 kun tekivät seksuaalipoliittista kartoitustaan mutta kieltäytyivät akateemisista asiantuntijoista
Aslan puhuu nyt "ihmisten oikeudesta eheytyä" mutta eivät anna apua niille kymmenille tuhansille homoille, jotka on sukunsa ja valtionkirkon pappinsa toimesta fanaattisesti suostuteltu ja pakotettu heteroelämäntavan näyttelijäksi ja "valitsijaksi", väistämään syntiä ja kauhistusta. Aslan ja Mikko Aalto ovat jopa keksineet uuden loistavan syyllistävän termin, "itseä häiritsevä homoseksualismi".
Tietysti on hyvin pieni osuus lapsena raiskattuja luonteltaan heteroja ihmisiä, jotka sekoilevat seksuaalisessa elämässään häpeän kanssa kamppailevalla uhmalla, ovat hukassa seksuaali-identiteettinsä kanssa ja seikkailevat homo-heteroakselilla traumansa takia ja inhoavat heteroseksiä vain traumaattisten mielikuvien takia.
Kuitenkaan järjestö, joka julistaa nimenomaan homouden vääristymänä sinänsä ja heterojen uhkana, syntinä ja Saatanan houkutuksena, ei voi missään tapauksessa auttaa heteroa eikä homoa vaan aiheuttaa lisää neurooseja, psykooseja ja depersonalisaatiota.
Aslanin jäseniä kuunnellessa tulee kyllä vahvasti mieleen, onko heidän joukossaan lainkaan kuin homouttaan pelkääviä ja kristillistä rooliaan keinotekoisesti rakentavia.
Lahkoissahan "katuvat" ihmiset savat eniten huomiota ja lämpöä, ns rakkauden tunnusmerkkejä, joita traumaattiset ihmiset kaipaavat. mutta ehdot tälle rakkaudelle on kova.
Vaikka asia on pinnalla, silti korkeakirkollisissa piireissä ei puhuta oman kirkon inkvisitio-perinnöstä seurakunnissa ja sen vaikutuksesta ihmisten elämään sekä itsemurhiin. Kirkon kulissit pysyvät pystyssä valheilla ja toimittajien lepyttelyllä. Uudistusta ei tapahdu ilman vanhan tuhoamista.
Olin 20 vuotta sitten katsomassa kun Stefan Lindforsin ainoa mainio taiteellinen ansio esitettiin performanssina Design-museossa Korkeavuorenkadulla.
Vieras sai istua ylevälle valtaistuimelle, joka oli häkissä. Tanssija Reijo Kela ilmestyi tanssimaan vietteleävästi. Sitten alkoi ruoska viuhumaan. Kela mäiski häkkiä, jonka sisällä ylennetty ihminen oli. Hetken seurattuani jokainen häkkiin suostunut ihminen itki mairean valtaistuinkokemuksen ja jopean asetelman muutoksen jälkeen pienessä shokissa ruoskan lävähtäessä ja ihmisten tuijottaessa. Esitys oli huikea syväluotaus valtateologiaan ja massojenhallinnan häpeävoimaan.
Kirkon ikivanha pedagoginen temppu on luoda riittämättömyyden ristiriita julmalla opetustempulla ja tarjota sitten yksioikoista vastausta ristiriitaan.
Kirkkoisille vihapuhe seksuaalisuutta vastaan oli tärkeä kikka luoda "synnintuntoa" ihmisille. Kuitenkin (naimattomien, ehkä homojen) kirkkoisien inho ohdistui nimenomaan heteroseksiä kohtaan, sillä heille nainen oli "perisynnin portti". Nyt kun avioliitto on julistettu pyhäksi kirkonkin toimesta niin perinteiselle kristinuskolle tärkeä seksuaalisuusviha on suunnattva jonnekin. Ja kohteeksi löytyvät nyt nuorten esiaviollinen seksi ja homot.
Kuninkaan muokkaama valtionkirkko sai kuninkaalta tärkeän tehtävän.
Mutta se edellytti kirkon oppien radikaalia muuttamista.
Kansalaiset tuli pakottaa avioliittoyksiköiksi (viljan) tuottavuuden ja verojen maksimoimiseksi. Kirkko käänsikin seksuaalioppinsa nurin (n. v. 1400) ja yht'äkkiä avioliitto olikin pyhä ja kuninkaan sekä Jumalan erityissuojeluksessa. Avioliitto ei ollutkaan enää lihan himoa vaan valtion pyhä rituaali kirkon valvonnassa. Tämä on eurooppalaisen kirkon vallan kannalta tärkein kirkkopoliittinen opin keikaus valtionkirkoksi ja kuninkaalle alistumisen propagandaksi.
Kilvoittelua ei jaettu erikseen maalliseen ja hengelliseen. Tämä oli valtiokirkon ja vanhurskauttavan statusjäsenyden kuningasidea. Koko elämä oli kahden kuninkaan palvelua, kuninkaan ja Jumalan palvelusta. Jumalanpalvelus-nimike kertoo koko ideologian pohjan. Henkinen kehitys kytkettiin statusjärjestelmään ja kuninkaallista hovia imitoivan sunnuntaipukeutumiseen statusjärjestelmän luomiseksi. Yhtenäiskulttuurissa luotiin tiukat seksuaali-identiteettistandardit ja roolit yhteiskuntaluokkien mukaan.
Kirkollisen kulttuurin 2000-vuotiseen homovihaan on puututtu Suomen ev.lut. kirkossa vain yleisen mediahuomion takia. Toimittajien lellikki ex-Piispa Huovinen yritti vielä 2010 painostaa homoseksuaalisia kirkon työntekijöitä eroamaan virastaan eikä media tai kirkon tiedottajat uskaltaneet puuttua asiaan lainkaan.
YLEn Raporttiohjelman alussa on heti virhe - eheyttäjät eivät ole pieni joukko vaan 30% kirkon jäsenistä uskoo perinteiseen kirkon oppiin että homous on sairautta tai vain parannusta edellyttävää syntiä. Kuitenkin vähemmistö, kuitenkin valtaenemmistö kirkon vallan ytimessä.
Ulkoapäin ohjattu seksuaalisuus heilahtaa aina neuroottisuuden puolelle, jos ihmiselle seksuaalisuuden hallinta on hallinassa eikä kokemisessa.
Omaa toiseutta ja olemassaolon epävarmuutta torjutaan vimmaisesti pyhän puhtauden mielikuvilla. Jonka avulla voi tukahduttaa vaikeaa seksuaalisuutta sitä käsittelemättä. Uskonnon väärinkäyttöä.
Kirkolliskokousedustajista 70-85% pitää homottua kauhistuksena, syntinä, Jumalan käskyjen (lisääntykää!) hylkäämisenä (kun toimittajat eivät ole paikalla). Valtion miellyttäminen ja lakien myötäily on kirkon kirkkopoliittinen strategia ja muutosten suurin syy lailla valvotuss valtionkirkossa.
Homofobia ja "eheyttäminen" heteroksi liittyy vanhan kirkon indoktrinaatio-oppiin, jossa perinteisen kirkon valta nousee ihmisten yksityiselämän määrittelystä ja samankaltaisuuden rajojen määrittelyvallasta.
Synnin määrittelyn tärkeä efekti on kuvailla erilaisia ihmisiä yhteisön uhkana:
"He mitätöivät heteroavioliiton pyhyyden"
Yhteisön identiteettiä on helppo vahvistaa luomalla me-ne-jotteluita ja siten luoda esim uskonnolle tärkeä rooli yhteisön määrittelijänä.
Lahkot ovat ottaneet kirkon valtaopin nyt käyttöönsä sitä soveltaen, kun kirkon pakkojäsenyys ei ole enää lainvoimainen.
Monet ev.lut. papit puhuvat vielä roomalais-katolisesti "aviorikoksesta" vaikka ovat valtion virkamiehiä. Se ei enää ole rikos lain mukaan. Seksuaalisuus on helppo tehdä maskiksi yhteisön julkisessa tarkkailussa ja me-hysteriassa.
Ruotsissa luterilainen kirkko on luopumassa kokonaan avioparien vihkimisestä pyhänä kirkollisena rituaalina. Koska se on protestanttisena ja humanistisena realismina vain kahden yksilön välinen elämisen oppisopimus ja tahtotila, jota ei sakramenttimagialla pystytetä. Kemiaa, hikeä ja iloa, jota ei voi hengellistää.
Homot ovat hyviä vihollisia.
Kun uskonnollinen ym organisaatio ei halua käsitellä omia ongelmiaan, rakkaudettomuuttaan, kyvyttömyyttään tai puutteitaan, on hyvä löytää hyvä vihollinen, kuten juutalaiset, hipit, vasemmistolaiset, kettutytöt tai homot erilaisuuteen vedoten.
Ehkä kansalaiset alkavat nähdä, mitä oppeja oikeistolaisen "yhteiskuntajärjestyksen" kirkko on todella opettanut ihmisyydestä. Ehkä valtiokin huomaa vähitellen vähitellen, kuinka järjetöntä on pitää yhtä virallista valtiouskontoa, kirkon ja valtion liittoa.
Uskonto on ollut kiinteästi vallan ja kansalaisen määreen määrittelyn väline. Enää se ei saisi olla sitä. Vaikka kirkko ei julista enää kadotuksen uhkaa yleisen sivistyksen kehittyessä, on se vieläkin kuninkaallisen yhtenäistämiskulttuuriprojektin ylläpitäjä. Kuin olisimme yksi kansa yhden uskon yhdistämänä mm. perussuomalaisille ja kesustalaisille. Ja avaimet oikeaan suomalaiseen olemiseen olisi kirkolla.
Maalaus Ville Löppönen
Sotien jälkeiset lastenkotikokemukset vihdoin käsittelyyn myös Suomessa?
http://areena.yle.fi/video/1320264706030
Facebookkaa:
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti