perjantaina, marraskuuta 11, 2011

Kirjallisuutta massoille ja naisten mieleen - Finlandia-palkinto ehdokkaat



Kulttuurimme uusi rappio, joillekin feministisen ilon aihe. Äärilaidasta toiseen laitaan.


Kirjallisuuskulttuuria hallitsee nyt tendenssi, palkitseva rappio oikeaoppisuudesta, aivan kuten ennen 70-lukua poliittisten moralistien hallitsemassa sensuroidussa kirjallisuusskenessä.
 Kirjallisuuskulttuuria räätälöidään ja kehutaan myynnin mukaan. Manipulaation kulttuuria kuluttajamassojen hyrinän mukaan.

Naisten totaalisesti valtaama Finlandia-palkintoehdokaskaarti ei ole sattuma. Se on arvovalinta. Se on ihan puhdas bias. Naisten näkökulma on yhä pakkomielteisimmin kulttuuridiskurseissa "se aito näkökulma, arjen sankaruus".

Suurin osa kirjallisuuden kuluttajista on naisia.

Kustannustoimittajat pakottavat salaa kirjailijoita kirjoittamaan naisille voimallisella rahan ja hylkäämisen uhalla, kirjallisuuskeskustelut ovat itsestäänselvästi feministisen hegemonian julistusareenoita ideologisesti ja rajatun asenteellisesti, kirjallisuusraadit ja virkamiehet opetusministeriössä tarkastelevat kirjoittajan tendenssiä kulttuuripiirien hegemonian eli feministisen teorian mukaan.

Tänään kuulin radiosta, kuinka painava kulttuurihenkilö perusteli omaa painavaa lausuntoa syksyn suosikkikirjastaan painavalla ja värisevällä äänellä.

Hän perusteli sen merkityksen "se on niin tunteisiin vetoava". Voi pyhä yksinkertaisuus. Kulttuurimme viimeinen summaus: tunteisiin vetoava. Tietysti naisen kirjoittama  kirja, jotta olisi tunteellisuudella kehumisen arvoinen.

Emotivismi on vallannut kirjamarkkinat, sillä se myy hyvin.
Silti se ei edistä kulttuuria.

Se ei kyseenalaista. Se ei luo. Se ei sukella. Se ei paljasta.

Se ei ylitä rajoja, se ei riko muotoja. Se ei uskalla. Se nimenomaan estää lahjakkaiden kirjailijoiden vapaan kehittymisen muuta kuin karjaksi kustantajien myyntimagneettiunelmille. 

Oikea sosiaalinen todellisuus on hämmentävä ja epätasapainoinen, häilyvä ja korruptoitunut, kamppaileva, klaanien, turhautumien, traumojen, väärinkäsitysten, harhailujen, pelkojen, älyttömien inspiraatioiden, vääristymien, suggestoinnin, harhojen, toivottomien Toiveiden, harmaan talouden, klikkien, katkeruuden, pakkomielteiden, lahjonnan, seksuaalisten statusmerkkien ja salaliittojen todellisuutta.

Tämä pitäisi näkyä kirjallisuudessa.

Emotivismi kirjallisuudessa merkitsee sitä, että asiakkaalle tarjotaan säädeltyä ja turvallisen rajattua värisyttävää kokemusta ilmiöiden standardimodulipakkauksena, jonka asiakas tilaa etukäteen määriteltynä tuotteena, varmana ja helposti vertailtavana, nopeasti hahmotettavana tunnekokemuksena.

Tarvetilaus + tuote = tyytyväinen asiakas. Tunteellista!

Kirjallisen kulttuurimme itsemurha etenee nyt naiskeskeisyyden jalolla ja asiakasmassaa miellyttävällä periaatteella.

Suomalainen feminismi on nyt kaukana tasa-arvosta.

Suomalaisten akateemisten feministien yhteiskuntateoria pohjautuu sukupuoliteorioihin, joissa mies on terveen kulttuurin uhka. Tämä on  vain leimaavaa ja vääristävää sukupuolisotaa eikä missään mielessä molemman tahon tasa-arvopolitiikkaa ja terveen yhteiskunan pohja.

Feminismi on  ottanut sovinismin keinot naisten diskurssissa "turvallisesta todellisuudesta", "turvallisessa kirjallisuudessa" - eikä näe miesten osuuden merkittävyyttä vallatessaan kulttuuri-instituutioiden puhetavan ja lähtökohdat härskin yksiulotteiselle hegemonialle. Tietysti riemullisesti ja naiseutta juhlien - naisten kulissitoiveiden mukaan.

Miehet nähdään sukupuoliteoriassa aina haitalliseksi naisten tarpeille ja naisten tarvitsemalle kulttuurille. Kas, määrittely määrää niin helposti oikeaoppisen todellisuuden.

Teorian voimalla kaikki negatiivinen kulttuurissa sirretään vain miesten kulttuurin aiheuttamaksi eikä siten edes tämän ajan nuorten naisten aitoja ongelmia suostuta  näkemään, sillä nuorissa naisissa nähdään vain toivo, itsenäisyys ja lahjakkuus.

Naistenvälistä kilpailua, äidiltä omaksuttua neuroottisuutta ja seksuaalista kamppailua ei ole olemassakaan feministisissä teorioissa muuta kuin miesten kulttuurin ja korruption seurauksena.

  • "Huorasatu" kirjana on rehellinen näkökulma, koominen fantasia ja traumaselonteko.
Selvää kuitenkin on, että miehen vastaava iloittelu stereotypioilla pettävistä ja luottamusta raiskaavista naisista ei pääsisi samalla tyylillä ja volyymilla missään tapauksessa Finlandia-ehdokkaaksi.

Hyvin kapeutunut näkemys naisten tunteiden intuitiivisesta totuudellisuudesta ja voimaannuttavasta vaikutuksesta on kovin heikko näkökulma ihmiskunnan kulttuurin prosesseihin ja ihmisenä olemisen tarkasteluun. Kirjallisuuskulttuurissa naisen näkökulma on nyt korkeinta kulttuuria, "aidointa" ja se tietty varmuuden hegemonia toki lohduttaa naisia globaalin kaaoksen kynnyksellä.
  • Humanismi on humanismia kuitenkin vain aidon tasa-arvon näkökulmasta.
Sorrettujen naisten voitokas marssi feministien suuressa projektissa ei ole merkki tasa-arvosta tällä hetkellä.

Kaappaus ja isänmurha ei ole tasapainoa eikä elämänhallintaa vaikka kustantamot kieltäytyisivät julkaisemasta miesten kirjoja. Muutaman prosentin psykopaattimiesten raakaa valtakulttuuria ei voi käyttää kaikkien miesten leimaamista. Naisten kulttuuridespotismi on vain merkki kulttuurin korruptiosta ja sukupuolitaistelijoiden vimmasta. Ei merkki naisten itsetunnosta kuten ei patriarkaalisten alistajien despotismi ole merkki terveestä yhteiskunnasta.


Kun puhutaan rahasta ja kulttuurin laajasta kehittämisestä, niin pahin korruption muoto nousee toisesta taidemuodosta ja poliitikkojen toisenlaisesta vallan unelmasta.

Poliitikot ovat valinneet Suomen tärkeimmäksi taidemuodoksi oopperan, jolle pumpataan opetusministeriön valvonnassa n. 60-70 miljoonaa euroa joka vuosi. Oopperan laittomat eläkerahastojen tyhjentämiset 90-luvulla eivät johtaneet juridisiin toimenpiteisiin vaan muilta taidemuodoilta otettiin rahaa pois. Uusi mediataide runtattiin lattianrakoon opperadiivojen koron alle ja siksi mediataide on niin onnetonta.

Tämä oopperan eliittiasema on automaattisesti pois paljon suomalaisille laajemmasta ja rakkaammasta taidemuodoista, kuten kirjallisuudesta. Kirjalijat saavat suoraan vain noin miljoonan opetusministeriön kautta. Onko ooppera tosiaan 60 kertaa tärkeämpi kuin suomalainen kirjallisuus?
Tilanne on käsittämätön. Suorastaan sadistinen.

Mutta poliitikkojen maailmankuvassa erittäin perusteltu. Ooppera ei taantuneena ja elämälle vieraana fantasiataiteena käsittele poliittisesti uhkaavalla tavalla suomalaista nykyhetken todellisuutta ja yhteiskuntaa kuten kirjallisuus voisi kuvata. Poliitikoille harmitonta taidetta, jonne rahat on parasta dumpata.

Kaikki, mikä epäaktivoi suomalaisia, on poliitikoille mieleen.
Kirjallisuus kaipaisi tukea kipeästi, joka suuntaan, myös viihdekirjallisuus ja jännityskirjallisuus, joka yhteiskuntaluokalle.

Mutta poliitikkomme haluavat ohjata Veikkauksen tuomat rahat  yhdelle pienelle kulttuuri-instituutiolle, oopperalle.

Poliittisesti turvalliseen, mahtipontiseen ja juhlavaan taiteeseen. Ei teatterille, ei tango-musiikille, ei popmusiikille, ei kansainvälisesti toiveikkaalle rock-musiikille, ei uhrautuville ja multilahjakkaille harrastajateattereile, ei uudelle kansanmusiikille, ei uudelle elokuvalle  uusilla periaatteilla. Supermusikaalinen kansa ei pääse kansainvälisille markkinoille koska tukijärjestelmä on tehty vain oopperalle.

Miksi kulttuuripiirit eivät ota tätä epäsuhtaa rahanjakoa poliittiseksi projektiksi?
Tärkeimmille ja elävimmille kulttuurin aloille tulisi suunnata eniten rahaa eikä vain poliitikoiden vip-vieraille ja turisteille tarkoitettuun kapeaan lavasteviihteeseen. Kulttuurimme tarvitsee elvytystä uuden realistisen rahanjaon kautta.
  • Luovuus ei synny vain nälästä ja altavastaajan paikasta tässä klaanien maassa. Siksi tasa-arvosta on puhuttu myös aidoilla motiiveilla kulttuurin vapauttamisena ideologisesta kontrollista. On rehellisesti tunnustettava dikotomiat, eri näkemysten lähtökohdat eikä luoda virallista todellisuutta ja moraalisesti jäsennetyä suosikkijärjestelmää  tasa-arvon irvikuvana. Diktatuurit kieltävät aina vastakkaisen ja vastakriittisen kulttuurin äänen vetoamalla moraaliseen artikulaatioon. Jos nainen tai oikeastaan naiseus (vain naisen näkökulmaa korostavat feministimiehet) on ainoa suojeltava sukupuoli, on järjetöntä puhua tasa-painosta tässä rahan kulttuurissa. 



Huorasadun oheislukemistoksi:
Takkirauta: Kympin tytöstä jakkupukujuristiksi




Kirjallisuuden kohtalo
- Kemppinen ja kirjallisuuden tila
Thomas Mann, jonka tuotannon pääosa saatiin jo 50 vuodessa suomennetuksi, on vailla lukijoita. En kuvittele, että kukaan lukisi vapaaehtoisesti Joosef-sarjaa, mutta ei siis edes ”Taikavuori” eikä ”Kuolema Venetsiassa”…

Tämä oli minulle hiukan uutta ja blogiin kirjoittamisen arvoista. Vanhojen kirjojen myynti on tunnetusti siirtynyt valtaosin verkkoon, mutta jäljellä olevat liikkeet ovat samassa kierteessä kuin kustantajat vanhastaan. Kahta – kolmea vuotta vanhemmat kirjat eivät kiinnosta ketään.

3 kommenttia:

Kristian kirjoitti...

Käsityksesi kirjallisuuden nykytilasta, feminismin tavoitteista ja oopperan lellikkiasemasta vaikuttavat varsin oikean suuntaisilta. Mutta miksi ihmeessä teet ehdokasasettelusta tasa-arvoasian? Oletko tutustunut kyseisiin teoksiin tai sellaisiin miesten kirjoittamiinn teoksiin, jotka olisivat ehdolle kuuluneet? Esiraadin kolmesta jäsenestä ainakin kaksi on kirjallisuuden ammattilaisia, joten on vaikea uskoa että "arvovalinta" perustuu muuhun kuin heidän käsityksiinsä laadukkaasta kirjallisuudesta ynnä raatitilanteisiin kuuluvista kompromisseista.

Tilastollisesti tämä olisi tapahtunut ennen pitkää. Jonain päivänä ehdokkaana on kuusi miesten kirjoittamaa teosta.

pikkuliisu kirjoitti...

Olen parhaillaan lukemassa Kristina Carlsonin William N. päiväkirjaa. Se vaikuttaa hyvältä. Tykkään siitä. Vaikka vielä enemmän tykkäsin Darwinin puutarhurista.

Luin naiskirjailijoiden runsaudesta ärhiytyneen miehen perusteet. Minusta ne ovat ihan tosia, vaikka miehisestä näkökulmasta ovatkin, of course. Hyvin perusteltuja. Voisin helposti olla samaa mieltä, vaikken olekaan mies.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Kirjallisuuden kohtalo

- Kemppinen ja kirjallisuuden tila

http://kemppinen.blogspot.com/2011/12/on-niilla-kohtalo.html