"Valitettavasti on myös poliiseja, jotka keskittyvät vain viimeisimpään tapaukseen. He saattavat kysyä uhrilta, haluaako hän varmasti poliisin käyttävän vähäisiä resurssejaan näin vähäisen rikoksen tutkintaan. Ja onko uhri todella varma, että hän yleensäkin haluaa asiasta poliisitutkinnan", oikeusministeri Tuija Brax kertoo. - HS
Kysymys on julkisen syyllisyyden herätevoimasta ja aikuisen maineesta, jota on käytettävä lain ohjaamana lapsen ja kumppanin puolustamiseksi.
Nollatoleranssin todellinen käytäntö, lain voima eikä enää ihmisoikeuksien asenteellinen vesittäminen.
Suomalaiset ovat aika statustietoisia hyvän kansalaisen maineestaan ja kun samalla kasvatusväkivalta on erittäin suosittua ja kannatettua suomalaisten kasvattajien joukossa (n.35% käytännössä hyväksyy) niin julkinen tuomio on usein ainoa todellinen yhteisön signaali, joka herättää väkivaltakulttuurissa lilluvan aikuisen “tottumuksistaan”.
Liian pitkään on kulttuurinen ymmärrys ja empatia ollut vain "auktoriteetin" roolin ottaneen, kasvatusväkivaltaa käyttävän puolella. Nuhtelu ja vetoomus on tähän asti suunnattu väkivallasta valittavalle, jonka valitus on asenteellisesti leimattu "tärkeämpien hyvien asioiden unohtamisesta elämässä". Syyllisyys jää uhrin kannettavaksi. Se on ollut kristillinen hyve, uhrin rooli. Kapinoiva uhri on leimattu epäkristilliseksi ja epäkiitolliseksi mudan heittäjäksi.
Nyt pelkkä keskustelunuhtelu väkivaltaiselle ihmiselle lainvastaisesta teosta koettaisiin vain outona ja merkityksettömän tätimäisenä soo soo heristelynä ja itse asiassa nuhtelulla suorastaan osoitettaisiin että lainvoimaa ei käytetä, että teko on hyvin lievä. Mätki, väännä ja puserra. Ilmaise itseäsi fyysisesti.
Mutta kun käräjäoikeus lätkäisee isällisen julkisen tuomion niin väkivaltaa luontevana pitävä aikuinen kykenee vasta sitten ymmärtämään tilanteen vakavuuden. Vasta sitten oman imagonsa julkisesti huojuessa. Sitähän pohjoismainen lievä tuomiokäytäntö on, tilanteen vakavuuden osoittamista tuomitulle yhteisön tietoisuudella.
Asennemuuri ei silittelyllä katoa.
Siksi täytyisi olla realistinen syvän suomalaisen asenneongelman kanssa ja ymmärtää yhteiskunnan nollatoleranssin osoittamisen tärkeys ja ehdottomuus. Vihdoinkin. Myöhässä mutta sitäkin selkeämmin.
Olemme niin väkivaltainen kulttuuri ja asenneilmasto, että monet ihmiset kieltävät olevansa väkivaltaisia jos "vain joskus suutahtavat". Ei siinä pikanuhtelu auta, jos lainvastainen harraste on ollut 50 vuoden aikana stressinpostotapa matriarkalle tai patriarkalle.
Tunteettomuus on ihailtu ominaisuus kulttuurissamme. Täydellisen hallinnan osoittaminen. Tee vain työs. Pure hammasta. Älä valita. Älä vingu. Hei, se tuli duuniin hoitamaan hommansa vaikka lapsi kuoli eilen. Vau.
Ihmiset sulkevat usein pois mielestään omat lapsuuden kauhun ja häpeän kokemuksensa eivätkä osaa yhdistää omaa kaaosmaista nuoruuden käyttäytymistään ja ongelmiaan juuri väkivaltakokemusten seruaamuksiksi. Henkinen väkivalta on tietysti vaikeampi aihe mutta uhkailu ei psyykkisiltä seuraamuksiltaan paljoa peruslyönnistä poikkea.
Hyvin mielenkiintoista on se yleisin peruste, miksi aikuinen hyväksyy (oman) väkivaltaisen tahdon ilmaisun läheisille. "Koska minäkin sain kokea sitä lapsena, ei se nyt niin kauheaa ole. Ei minusta muuten kunnon nuorta olisi tullut".
Tietysti tähän nyt pitäisi samalla myös liittää valtion tukemaa terapiaa ja aikuisvalmennusta - ja niin hitosti.
Parisataa miljoonaa euroa olisi budjetoitava nopsaan niin väkivallattomuusterapiaan, ohjattuihin keskusteluryhmiin kuin myös lapsia hankkiville pariskunnille annettuun selkeään seminaarikoulutukseen, tukiverkostoon ja tutorointiin väkivallattomasta ja läheisyyttä pelkäämättömästä kasvatuksesta. Ymmärrystä.
Mikä on tärkeämpi yhteiskunnan voimavara kuin kasvatus ja lapsuus?
"Lapsista pitää piiskata paha pois" oli vanha periaate. Kinkereilläkin pappi löi kepillä tai repi tukkaa, jos talonpoika ei osannut lukea tarpeeksi sulavasti, oli kyseessä sitten lukihäiriö tai 12 tuntia päivässä duunia tekevä uupunut maaorja. Hierarkian ja alemman tason ihmisten vastuun korostaminen torjuu empatiaa.
Väkivalta kulttuurin osana ja auktoriteetin identiteettinä.
Väkivalta ratkaisuna. "En muuten olis auktoriteetti, jos en sais vähän läimiä".
Noppu Ermaali on lisännyt kommentin tekstiisi "Väkivaltaviihdettä ja vahvaa kasvatusta":
- Nettiturvakodin testin tehtyään saa mm. tällaisia ohjeita, kun testissä sanoo vanhempien käyttäneen rankaisussa fyysistä väkivaltaa: "Pyri omalta osaltasi olemaan turhaan ärsyttämättä tai provosoimatta vanhempiasi".
.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti