keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007

Lynch esi-isiensä maassa

Lynchin taidetta netissä:


" David Lynch Helsingissä

Hollywoodin tunnetuimpiin ohjaajiin kuuluva David Lynch saapui eilen illalla Helsinkiin. Lynch kohtasi häntä vastaan tulleet toimittajat hyväntuulisena, vaikka Lyncin lento laskeutui Helsinki-Vantaalle aikataulusta myöhässä.

- Olen ensimmäistä kertaa täällä, vaikka esi-isäni ovat täältä kotoisin, Lynch kertoi.

Lynchin suvussa ei tarvitse mennä kovin pitkälle taaksepäin ennen kuin löydetään hänet suomalaiset sukujuurensa, sillä Davidin isoisä muutti viime vuosisadan alussa Suomesta Yhdysvaltoihin.

- En tiedä mistä päin Suomea hän oli kotoisin. Hänellä oli ruotsalainen sukunimi Sandholm, mutta tiedän hänen olleen silti suomalainen, hyväntuulinen ohjaaja kertoi IS:lle.
- IS



Elokuvaohjaaja David Lynch tulee Suomeen sunnuntaina ja esiintyy avoimessa yleisötilaisuudessa maanantai-iltana, kertoivat vierailua puuhaavat mietiskelyliikkeen edustajat perjantaina. "Olen tulossa, sataprosenttisella varmuudella", Lynch vahvisti Helsingin Sanomille puhelimitse Hollannista. "Aion puhua elokuvista, transsendenttisestä mietiskelystä ja rauhasta", Lynch lisäsi. Lynchin Helsingin-vierailu liittyy "mietiskely-yliopiston" perustamiseen. Voittamaton Suomi -hankkeen takana on joogalentäjien puolue, joka uskoo yhtäaikaisen kollektiivisen mietiskelyn harmonisoivan ympäröivää yhteiskuntaa." - HS

Lynch esiintyy Messukeskuksessa maanantaina kello 19. Tilaisuus on maksullinen.
5.11. klo 19 Helsingin Messukeskuksessa (Messuaukio 1, itäinen sisäänkäynti, sali 101; sisäänpääsy 10 euroa)

"David Lynch puhuu uuden menestyskirjansa aihepiiristä (Catching the Big Fish: Meditation, Consciousness, and Creativity – meditaatio, tietoisuus ja luovuus). Hän vastaa kysymyksiin elokuvistaan, luovasta työstään ja uudesta säätiöstään, jonka tavoitteena on tuoda stressiä vähentävä ja luovuutta lisäävä Transsendenttinen Meditaatio koululaisten ja opiskelijoiden hyödyksi."



Hänen tulee vierailulle uskonnollisen profeetan roolin motivoimana.

Hauskaa on tietysti se, että isoisänsä oli suomalainen puunhakkaaja, joka niinkuin lähes kaikki suomalaiset omaksuivat uuden sukunimen, jotta suomalaista sukunimeä ei sekotetaisi venäläisiin sukunimiin. Synkkä ja outoja tarinoita kertova mies. Lynchin elokuvahahmojen protohahmo.


Lynch puffailee siis transsendentaalisen meditatiivista mietiskelyä, jossa uskotaan maailmanrauhan tuottamiseksi muillekin ihmisille (mietiskelyn voiman kautta) ja rikkaisiin guruihin.

Tietysti menen katsomaan Lynchiä mutta varoitan viattomia lukijoitani, jotka eivät tiedä tuosta liikkeestä mitään.

Se on toiminut esikuvana mm skientologeille, joilla on myös tiukasti kaksi eri säätyä. Rikkaat ja köyhät. Rikkaita jäseniä kohdellaan äärimmäisen humaanisti ja kannustavasti kun taas köyhempiä jäseniä vaativasti ja puutteita korostaen.

Beatlesit tapasivat 1967 liikkeen perustajan Maharishi Mahesh Yogin ja kävivät hänen mietiskelykeskuksessaan. Maharishi aiheutti kuitenkin henkistä kirkastumista etsiville beatleille pettymyksen, kun he löysivät Maharishin kuksimassa yhtä seurueensa brittityttöä. Maharishi ei ollutkaan päässyt mainostamaansa toiseen henkiseen todellisuuteen halujensa yläpuolelle vaan mässäili vielä lihallisilla iloilla.


Lynch ja muusikko Beck (Hansen) ovat molemmat hurahtaneet yltiöoptimistisiin lahkoihin, joissa luvataan ihmisen jalostumista ja puhdistumista ihmiskunnan saastasta. He saavat deluxe-kohtelun ja paljon itsetuntoa tsemppaavaa opetusta - ilman syyllistävää ja painostavaa aivopesua, mitä köyhemmät lahkon kohteet sitten saavat osakseen. En syytä heitä ja diggailen heidän avointa taidettaan täysillä. Sillä he eivät tiedä mitä he tekevät lahkointoiluissaan. He ovat vain nähneet uskomattoman kivan tsemppiuskonnon jetset-osastolla siemaillessaan 30 dollarin lähdevettä, eivätkä voi kuvitellakaan että käytännön projekti sielujen pesulafirmassa perustuu sitten aivopesulle.


Aivopesu lahkojen toimesta perustuu yksinkertaiselle mekanismille. Ensin ihmistä stressataan olemassaolon ja kelpaamattomuuden ahdistukseen vetovilla teemoilla ja tulkinnoilla - ja sitten tarjotaan vapauttavaa ratkaisua täydellisen tottelevaisuuden ja alistumisen kautta erehtymättömien gurujen vallan alla. Epäily leimataan hyvän hylkäämiseksi.

Äiti Ammanin kultti tunnetaan Suomessa rauhan kulttina ja mietiskelytapana. Muualla Euroopassa äiti Amman ei taida olla niin suosittu kuin Suomessa. Ammanin kultissa opetetaan eri tavalla köyhiä ja sivistymättömia intialaisia kuin rikkaita ja koulutettuja suomalaisia. Sivistymättömille opetetaan että Amman on niin jumalallinen ja pyhä, että hänen ei tarvitse käydä vessassa. Ollenkaan.

Humanistisiin arvoihin vetoavat mietiskelyliikkeet tietävät, mitä maailmankuvallisia aineksia on hyvä peittää länsimaalalislta kannattajilta. He osaavat PR-työnsä. Voi vain kysyä, miksi liikkeen todellisia uskomuksia peitellään.

Suomen kannatus Ammanille taitaa johtua meidän muinaisuskontomme matriarkaalisesta kulttuuriperinnöstä ja sen voimakkaasti feminiinisyyteen keskittyneistä hedelmällisyys- ja hengetäruskomuksista. Suomalaiset eivät palvo Ammania jumalana eivätkä välitä uskonnollisista perusteista, vaikka olisivatkin kuulleet alkuperäisistä uskomuksista sillä koska eivät usko joidenkin kannattajien todella uskovan niin.

Jos blogini lukijoista joku käy Ammanin tilaisuudessa nyt joulukuussa, niin vihjaiskaa minulle, onko Ammanin tilaisuudessa myös sama opetus kuin transsendentaalisessa meditaatiossa mietiskelyn voimasta luoda maailmanrauha, jos tarpeeksi moni yhtä aikaa mietiskelee rauhaa ja rakkautta.







The feature film
The Bridge
about scientology


.
KW : uskonon uhrit uskontojen ry trauma traumaattinen painostus fundamentalismi
aatteet uskomukset perusturva psykologiset keinot angsti äiti amman mother aiti harmonia rauha rukous rukoilu rukoilla rauhan puolesta maailmanrauha

Stasi, KGB ja Suomi - IS-nettivideo-dokumentti



IS-minidokumentti

Stasi, KGB ja Suomi
( 3 osaa ) 1 - 2 - 3

Keitä olivat Stasin miehet Suomessa? IS esittelee eräiden
heidän kuvansa ensi kertaa. Alpo Rusin kirja Stasista,
KGB:sta ja Suomea heidän suuntaansa kammenneista
poliitikoista ilmestyytänään tiistaina.
- Juha-Pekka Tikka 6.11.2007 kuvaaja: Matti Reinikka



Itäsaksalaisten tiedusteluraporttien perusteella Rusi listaa
erityisesti sosiaalidemokraattien tiivistä yhteistyötä Itä-Saksan
edustajien kanssa. - Paavo Lipponen oli jo 1972 määritelty
tärkeimmäksi panostettavaksi kontaktiksi. Hän oli asiakirjojeni
valossa tammikuusta 1969 säännöllinen kontakti. Kyllä välitti
hyvin herkkää informaatiota. Tätä kautta hänestä
tuli arvokas kontakti DDR:lle, Rusi arvioi. - YLE




Oikeudenkäynti voi pakottaa
Supoa paljastuksiin




Suomen suojelupoliisin
SUPO:n poikkeuksellinen asema

A-studio Yle Arena netti-TV

http://areena.yle.fi/toista?quality=lo&id=411707



Eikä poliisillekaan menneisyys ole muuta kuin historiallinen käsite.
Kun tapettiin, niin tapettiin. Ilman lakia se hoituu kun valtio ei valvo omaa ideologista puhdistustaan.

Keskusrikospoliisi ei aio käynnistää henkirikostutkintaa talvisodan aikaisista teloituksista.

Yleisradion MOT-ohjelman toimittaja teki tutkintapyynnön seitsemän suomussalmelaismiehen ampumisesta, joista kuusi pantiin toimeen pikaoikeuksien langettamien kuolemantuomioiden perusteella ja yksi ilman oikeudenkäyntiä. Poliisia pyydettiin selvittämään, olivatko surmat laillisia vai tapahtuiko niiden toimeenpanossa henkirikoksia. Asiaa selvittänyt keskusrikospoliisi on todennut, että edellytyksiä esitutkinnan käynnistämiselle ei ole.


KW: kotiryssä vakoilu vastavakoilu kaskoisagentti kalevi sorsa kekkonen paavo väyrynen kylmä sota arkistot arkistotiedot toimittaja UKK instituutti tutkimus tiedot keskustelu menneisyyden selvittäminen koira haudattuna salattu politiikka kulttuurikritiikki

Näkyvä ja näkymätön sota - Fox mediapolitics


Yahoo pyysi anteeksi

Yahoo myönsi viimein, ettei kertonut koko totuutta kiinalaisen toisinajattelijan pidätykseen johtaneesta tapauksesta. Kiinan poliisi pidätti toisinajattelija Shi Taon sen jälkeen, kun se oli saanut Yahoolta tiedot hänen sähköpostistaan, ip-osoitteestaan ja sähköpostin sisällöstä. -


Yhdysvallat kuluttaa vuonna 2007 mm. NSA:n tiedustelutoimintaan 43,5 miljardia dollaria eli noin 30 miljardia euroa.

Tiedolla on hintaa.
Yhdysvaltojen tiedustelu ei ole pelkästään tietojen onkimista vaan myös tietojen tuottamista

Näkyvä ja näkymätön sota

Robert Greenwald's new video exposes how Rupert Murdoch's FOX is beating the drums of war with Iran like it did before the Iraq war--using the same images and Bush talking points



Terror fever

Video 2



Mihin sotaa tarvitaan?

Lamaa ja tuhansien miljardien lainamassaa vastaan. Profiilin ja sotilaallisen voiman todistamiseen. Tarpeeksi pelottavan varjon kasvattamiseksi dollarin arvon jonkinlaiseksi tueksi.

Stocks plunge;

Dow drops

more than 360

AP - 1.11.2007

NEW YORK - Wall Street plunged Thursday, pulling the Dow Jones industrial average down more than 360 points as investors found themselves confronted by two uncomfortable prospects: an end to interest rate cuts and a slowing economy.


Jokainen voi kotonaan osallistua NSA:n toimintaan vapaaehtoisesti:

NSA-MSN
Ainakin MSN Messengerin palvelimet ovat tiettävästi olleet vain USA:ssa, ja sitä kautta kaikki viestintä siis kiertää. Yhdysvaltain nykyinen terrorismin vastainen lainsäädäntö sallii NSA:lle ja muille viranomaisille lokittaa ja tarvittaessa lukea nämä viestit, joten siellä luetaan niin suomalasten nuorten harmittomia chattailyjä tai työntekijöiden työasioita, jos sopivat avainsanat hälyttävät. - Tietokone

Luultavasti tämä Blogger ja Gmail-emailikin menee suoraan NSA:n arvioitavaksi. Suomalaisista emaileista Soneran ruotsin palvelimet ovat myös luultavasti NSA:n suoraan luettavissa.



WiRed
1)

That legal eavesdropping application

was launched in February 2005, well after whistle-blower Klein allegedly learned that AT&T was installing Narus boxes in secure, NSA-controlled rooms in switching centers around the country. - Wired

2)

In 2003 AT&T built "secret rooms" hidden deep in the bowels of its central offices in various cities, housing computer gear for a government spy operation which taps into the company's popular WorldNet service and the entire internet. These installations enable the government to look at every individual message on the internet and analyze exactly what people are doing. - Wired

3)

If you've been following Wired News' coverage of the EFF case, you won't find many new hard revelations in Marcus' analysis -- at least, not in the censored version made public. But he connects the dots to draw some interesting conclusions:
  • There may be dozens of surveillance rooms in AT&T offices around the country. Among other things, Marcus finds that portions of the documents are written to cover a number of different equipment rack configurations, "consistent with a deployment to 15 to 20" secret rooms.

  • The system is capable of looking at content, not just addresses. The configuration described in the Klein documents -- presumably the Narus software in particular -- "exists primarily to conduct sophisticated rule-based analysis of content", Marcus concludes.


.

maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Neofasismi ja historiattomuus

 Pirteä katsaus lähihistoriamme sokeaan pisteeseen ja uuteen kasvavaan voimaan, Lipposen kansainvälisiin ystäväjoukkoihin.
USA:n kristityt fasistit sotkevat aktiivisesti uskonnon ja politiikan.

American Fascists
The Christian Right and the War on America
- Wikipedia

Chris Hedges on The Hour (CBC)
- Youtube interview i

interview ii


Neofasismi eli uusfasismi on ottanut siis uskonnon vankaksi ratsuhevosekseen. Aivan kuten Hitlerkin teki. Piispojen siunauksella. Suomessakin rukoiltiin luterialisissa kirkoissa Hitlerin puolesta - sodan aikana ja ennen sotaa.

 Valiotettavasti teologinen tiedekunta tukee oikeisto sumuverhoa kun useat sen asiantuntijat väittävät että amerikkalainen fundamentalismi ja evankelikaalit  eivät ole poliittista toimintaa. Mikä vitsi.


Moni malitillisen politiikan keskustelun kannattaja ei halua edes käyttää sanaa neofasismi. Ikään kuin sillä ei olisi asiallista painoarvoa. Sana "ei vakuuta" heitä. Fasismi on kuin historiaa, joka liittoutuneiden voimalla pyyhittin pois historian lehdiltä.

Mikään ei vielä vakuuta valtamediaa näkemään uusfasismin käytäntöjä.

Kongressin raportit CIA:n 72:sta vallankaappausoperaatiosta vuosisadan sisällä eivät vakuuta heitä. USA:n laaja ja tukevasti rahoitettu, jatkuva ja säätelemätön elektroninen vakoilu NSA ei vakuuta heitä. USA:n kansalaisoikeuksien poistaminen ja perustuslain ohittaminen, "patriot act i & II", ei vakuuta heitä. CIA:n ihmiskaappaukset ja kidutuskuulustelukäytännöt eivät vakuuta heitä. Kriittisten tiedemiesten arviot WTC-tornien räjäyttämisestä eivät vakuuta heitä. Jumalan liittäminen politiikkaan ei vakuuta heitä. CIA:n kouluttamat Saddam ja Bin Laden eivät kerro mitään fasismiin uskomattomille maailmanpolitiikan tarkkailijoille.

Liian vaikea hypoteesi. Mielikuvituksellinen.

Siksikö valtamediassa ei näy haastatteluissa vieläkään professionaalien VTT:n tutkijoiden WTC-tornien 2001 räjäyttämisen tieteellisiä perusteluja ja näkökulmia?

Fasismi on liian rankka sana monelle "tavallista" politiikkaa keskustelua käyvälle. Eihän fasismi voi enää toteutua. Sehän tuhottiin pelle-Hitlerin myötä.

Ruotsalainen ohjaaja Roy Andersson oli kauhuissaan kun Suomen valtiokirkoissa, virkamiehen statuksen omaavien pappien äänin rukoiltiin 1990 lama-aikana presidentin ja ministereiden puolesta. Eli kirkko siunasi poliitikkojen toimet - kansaa kehoitettiin tyytymään nöyrästi, passiivisesti ja olemaan vaatimatta muuta kuin mitä heille poliittisesti annetaan ylhäältä. Että poliitikot antavat kansalle tehtävän - eikä toisin päin. Käänteistä demokratiaa.

Anderssonin mukaan tämä ei eroa mitenkään kirkon välineellisestä asemasta fasistisissa kulttuureissa. Tätä Anderssonin pohdintaa löytyy esim Toisen kerroksen lauluja-DVD:n ohjaajan sana-ääniraidalta.


Elämme lavastuksen sisällä, jossa jo koulusysteemi tekee suomalaisist asokeita eliitin projekteille ja vallankäytön tavoille mm massamedian kautta.


Median kontrolloinnin huipentuma - jota suomalainen media on joka viikko: sylikoira eliitille sovitulla tavalla, "hyvine tapojen mukasiesti" kohtelias ja epäjournalistinen


Fema lavasti lehdistötilaisuuden


Sama virasto, joka esti hätäavun pääsemisen hurrikaani Katrinan alueille, järseti lehdistötilaisuuden, jossa virkamiehet näyttelivät lehdistön edustajia laimeilla ja harmittomilla kysymyksillään.





.








sunnuntai, lokakuuta 28, 2007

Veroparatiisi

:: updated


Ruotsin pääministerin Fredrik Reinfeldtin mielestä maasta tulisi tehdä veroparatiisi. Reinfeldt ei kuitenkaan halua varohelpotuksia rikkaille vaan niille ihmisille, jotka ansaitsevat vähiten.

- Visioni on tällaisen veroparatiisin luominen ihmisille, jotka eivät ansaitse riittävästi. Sillä olisi suuri merkitys sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle, Reindfeldt sanoi maltillisen kokoomuksen puoluekokouksen päätteeksi Gävlessä sunnuntaina.

- IL


Heikki Niemeläinen kirjoittaa 28.10.2007 Hesarissa tähän asti painavimman puheenvuoron suomalaisesta talouspolitiikasta- ja ennenkaikkea sen puutteesta:


"Minkä verran Suomi tarvitsee kilpailukykyä ja vaihtotaseen ylijäämää suhteessa muihin kansoihin? Mihin tarkoitukseen suuria ylijäämiä kerätään, ja kuka niiden käytöstä saa päättää?

Vaadin radikaalia uudistusta Suomen talouspolitiikkaan. Sen muotoa tulee uudistaa radikaalisti siten, että eduskunta päättäisi menokehysten sijaan talouspolitiikasta samalla tavalla kuin muista keskeisistä politiikan lohkoista. Sisältöä tulee uudistaa vielä radikaalimmin. Tavoitteiksi tulee asettaa vakaa hintakilpailukyky ja tasapainoinen vaihtotase." HS - HEIKKI NIEMELÄINEN & keskustelu



Suomalaisilla on arvoja.

Joita poliitikot eivät ole halunneet kuunnella.
Suomen verotusprogressiota on vähennetty nyt 17 vuotta ja pohjoismainen verotusmalli on siis tällä hetkellä hylätty ja kuopattu.

Noin 65 prosenttia vastanneista kannattaa veroprogression kiristämistä, niin että suurituloisten maksettavaksi tulisi nykyistä suurempi osa verotuloista. Vaikka suomalaiset pitävät verotuksen nykytasoa kireänä, maksuhalukkuutta löytyy, jos verotuloilla rahoitetaan sosiaaliturvaa ja palveluja. Suomalaisista 40 prosenttia olisi valmis maksamaan kympin lisää kuussa, jos sillä nostettaisiin työmarkkinatukea 600 euroon. - kauppalehti



lauantaina, lokakuuta 27, 2007

Häpeävippi


Jokainen pikavippi on häpeävippi.

Häpeä ajaa köyhät pikavippeihin
.
" Häpeä ja nöyryytys ovat yleisimmät tunteet, joita perheelliset kuvailevat kertoessaan köyhyydestä, kertoo tuore tutkimus. Köyhyyttä halutaan peitellä jopa niin, että toimeentulotuen sijasta haetaan pikavippejä.

Osa köyhistä vanhemmista kokee köyhyyden häpeälliseksi sellaisenaan. Toisten mukaan hävettävää on rahattomuuteen liittyvä työttömyys, joka rinnastetaan heidän mielestään laiskuuteen tai saamattomuuteen. Tämä selviää VTM Reetta Ruokosen pro gradu -tutkielmasta Perheiden kokemuksia köyhyydestä: Nälkää, häpeää ja selviytymistä. Lapsiperheiden köyhyys on Suomessa yleistynyt suhteellisesti enemmän kuin köyhyys yleensä."



Häpeässä

tämä kansakunta on siitetty,
nälänhädällä sisällissotaan ajettu,
loppumottaman nälän nieluun sielu
perintönä jälkipolville tungettuna

Häveten synnytetty, häpeällä kasvatettu,
Vanhasen käskystä mielipiteitään häveten
kansalaisten yhä vain keskustelematta toteltava
vaijettava

Häpeällä riittämättömyytensä todistettava,
häveten uskottava tasapäistävään koulutukseen,
häpeän voimalla, itsetuntonsa vertailulla korvaava,
häpäisemällä opittava raivaamaan kunnioitusta
itselleen

kun saavutuksen ilo
on vain tappion vältetty häpeä

Riemu muiden odotuksien täyttämisessä,
erilaisuudessaan häpeämättömiä huokaillen

Häveten on viinaansa juoman
häpeän nirvanaan saakka
ja häveten mukavuudenhaluaan
on kansalaisten nieltävä laaduton kilpailutus
ja tolkuton kiire,

häveten on veroprogressio haudattava,
häveten käännyttävä seksittömässä aviovuoteessa,
häveten kuopattava hellästi haalittu unelma
hyvinvointiyhteiskunnasta

- ja vielä häveten omia ropojaan
seurattava toisen häpäisemiseen kouluttavia konsultteja
kilpailemassa, kisailemassa
julkisuudessa hyväntekeväisyydellään.


Työuupumus ei voi Suomessa olla Kelan korvaaman sairasloman syy, koska työuupumusta ei ole hyväksytty sairaudeksi Kelan tautiluokituksessa. Monet lääkärit pitävät ongelmana sitä, että työuupumusta ei voi kirjata sairasloman syyksi, vaikka se usein on ensisijainen ja pääasiallinen työkyvyttömyyden syy. - MTV3

WHO :
Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisin maa. - HS.fi

- - KW : >> suomalaiset runot runoblogit runoja runoissa runo runoblogi ajankohtaiset mietelauseet aforismit päiväkirja. kirjallisuusblogit kirjallisuus ja blogit kirjamessut nettipäiväkirjat aleksis kivi kulttuuriblogi poet runoilija runoilijat runokokoelma nettirunot kulttuurikeskustelu kaunokirjallisuus henkilökohtainen ajankohtainen nettipäiväkirja nettijulkaisu 2007 2008
kimi räikkönen shame itsemurha suomalainen suomalaiset itsemurhat depressio kansantauti
bulimia anorexia nervosa ujous ujot ihmiset tautiluokitus tautiluokitukset diagnoosi mielenterveys keskustelu seitsämän veljestä seitsemän suomalaisuus itsetunto itsetunto-ongelmat facebook elämäntapa depressiolääkitys terapia suomikuva identiteetti identiteettikriisi

Suomi lokakuvassa

Sata valokuvaajaa tallentaa elämää ympäri Suomen lokakuun viimeisen viikonlopun 2007, kahden vuorokauden ajan; elämää meressä, maalla, rock-lavan takana tai sairaalan käytävillä.

Kaikki nuo valokuvat kootaan suureen näyttelyyn Helsinkiin, Sanomatalon Mediatorille. Lisäksi ne ovat nähtävillä reaaliajassa Suomi 48h-internetsivulla.

Eläköön suom kirj kultt


Juha Itkosen Kohti-romaanin lopussa yksi päähenkilöistä lähettää toisen kännykkään viiden sanan tekstiviestin. Sen sisältöä ei kirjassa kuitenkaan kerrota, vaan se jää lukijan ratkaistavaksi.

"En keksi, mitkä viisi sanaa, ja se tekee minut hulluksi", HS:n Lukupiiri-blogia pitävä Kirsi Pihakin valitti viikko sitten blogissaan. Nyt Itkonen on paljastanut tekstiviestin sisällön. Se olikin kuulemma alun perin kirjassa, mutta pyyhkiytyi pois editointivaiheessa.

"Missä oot? Me tullaan sinne", lukijoita askarruttanut viesti kuuluu.

-HS




tiistaina, lokakuuta 23, 2007

Shokkiestetiikkaa - Shock Doctrine -


The Shock Doctrine - a short film

Naomi Kleinin kirjaan perustuva lyhytfilmi tuo esiin miten tehokasta on hallita yksilöitä ja yhteiskuntia erilaisten järkyttävien tapahtumien avulla. Kollektiivinen trauma saa kohderyhmän taantumaan lapsen tasolle helposti hallittavaan tilaan.
Katso Naomin video




"Heroes"-TV-sarjan yllättyneitä yli-ihmisiä, tulevia sankareita yhdistävä visio on kaikentuhoavan räjähdyksen visio, jonka köyhä taiteilijaprofeetta näkee.

Se antaa tarkoituksen jokaiselle itsestään supersankarin löytävälle hahmolle. Shokkivisio, suuri uhka yhdistää. Antaa Tarkoituksen. Kiihottava dystooppinen visio suggestoi katsojaa lumoten kuten 911 tornien räjäyttäminen. 

Profeettojen kauhuvisiot synnyttivät aikoinaan juutalaisen uskonnon ja kulttuurin. Jumalan viha oli pelastava selitys kaikelle kauheudelle ja siksi juutalaisten täytyi alkaa maailman puhtaimmaksi kansaksi, joka kyselee ja määrittelee selkeimmin Jumalan tahdon. Kauhukokemukset käännettiin motivaatioksi. "Muuttumattomien arvojen" uskonnothan syntyvät usein nimenomaan kauhun, sodan ja sekasorron ilmapiirissä, jolloin keksitään ikuisia arvoja ja olettamuksia, jotta olisi edes jotakin "ikuista" ja muuttumatonta, johon ankkuroitua kaaoksen keskellä. Suuri Selitys antoi selityksen lapsuuden syyllisyydentunteisiin vajonneille onnettomille.

Mikään ei saanut olla mieletöntä sattumaa vaan jopa ihailtava Koettelemus, jumalallinen peli, testi. Oikeutettu Jumalan Viha kaiken takana.

Vain merkityksettömyys olisi tuomion spektaakkelin ainoa todellinen uhka.
Kontrolloimattomuus. Tarina ilman Juonta.

Kaikenkattava Selitys antoi kaikelle uuden mielekkyyden. Oppi. Kärsimys ei siis ollutkaan enää tarkoituksetonta. Kärsimyskin oli Tarkoitus. Osa Suunnitelmaa. Jumalan valittu kansa alkoi palvoa omaa kärsimystään ja näkemään vihollisensa Jumalan vihollisina. Sodat pyhinä Jumalan sotakertomuksina. Nykyiset kristillis-sävytteiset fundamentalistiset uskonnot ovat kaikki maailmanloppuvisioihin tukeutuvia, taistelukertomuksen kliimaksia hahmottelevaa. Kaikki muuttuva ja katoava tuhoutuu ja juuri siksi tähän muuttuvaan maailmaan ei saa "tukeutua". Eli tiedekin on uskoa syövyttävä.

Tämä sama mekanismi on myös taustalla nykyisten fundamentalistien oudoissa ja pakkomielteisissä tiedevihamielisyydessä ja antiseksuaalisuudessa. Kaikenkattava maailmanmalli täytyy olla kaikenselittävä, mikään ei saa olla suhteellista, subjektiivisesti hahmotettavaa ja muuttuvaa (niin kuin tiede tai humanistinen kyselevä ihmiskuva).

Uskonto ja vallitseva poliittinen totuus pyrkii ilmiönä olemaan kuin muuttumaton liikuttaja, johon verrataan kaikkea muuta ja joka antaa selityksen kaikelle muulle. Kiistämätön spektaakkeli, jossa on hyvä ja paha merkitty turvallisen varmasti.

Poliittinen valtapeli on usein yritystä luoda ehdoton totuusdiskurssi, ihmiskuva, arvoihanteet ja päämäärät, joita "kunnon" kansalaisen täytyy tavoitella - ollakseen hyväksynnän arvoinen kunnon kansalainen. Politiikka eroaa vain vähän uskonnoista.

Uskonnon yksi määre on kokonaisvaltainen maailmanselitys. Politiikka tähtää myös ihmisten ahdistuksen ja epäselvyyden kokemuksen pakoyrityksiin.

Jo aikojen alussa jotkut suuruudenhulluimmat shamaanit tiesivät mistä valta tulee. Shamaanit, jotka halusivat valtaa, tiesivät että todellinen valta tulee tulkintaoikeuden kautta. Tieto on valtaa. Kun johtaja haluaa absoluuttista valtaa, on hänen "todistettava" ja paino(s)tettava, että hän edustaa jumalia ja kaikkea salaista tietoa. Atsteekki- ja Maya-shamaanikuninkaat saivat valtaa soveltamalla tähtitiedettä ja planeettojen kiertojen tietoa. Kansasta tuntui, että aatelisilla on jumalallista tietoa ja siten yhteys jumaliin.

Kuuluisin suomalainen shokkitaktiikka ja shokkiopetus oli Kekkosen tilaama Noottikriisi Neuvostoliiton politbyrolta. Kun Kekkosen suvereeni valta alkoi lipsua demokraattisen politiikan ja keskustelun saadessa valtaa Suomessa, aivan yllättäen ilman mitään järkevä syytä Neuvostoliitosta tupsahti "nootti", poliittinen varoitus. Kekkosen Havaijilla silloin läsnä olleista ministereiltä on kuultu omituinen tarina siitä, kuinka muut ministerit valahtivat kalpeaksi nootin takia kun taas Kekkonen vain rentoutui ja virnisteli. Kekkonen halusi ja sai ainoan tulkitsijan roolin Neuvostoliiton ystävyyden suhteen. Kekkosen valtarooli meni niin pitkälle että vaalien uhatessa hän järjesti poikkeuslain, jolla hänen presidenttikauttaan jatkettiin epädemokraattisesti.

Demokratian ihanne on astunut monta askelta taaksepäin kaikkien suurten ihmisoikeusjärjestöjen raporteissa. Halonen halaa Putinia kulissijuhlissa muka suomensukuissten kansojen kunniaksi (kun aidot vainotut suomensukuiset kansalaisjärjestöt eivät saaneet tavata Halosta - eikä Hlaonen halunnut tavata heitä). Halonen on hiljaa jokaisen diktaattorin toimista. Halonen blokkaa arkistoja tutkijoilta. Halonen todistaa että suomettumisen ulkopolitiikka on yhä moraalista vapautettua toimintaa. Moraalista tulee vain väline. Vain kapitalismin vapautta ja kauppasuhteita puolustava kontrolli on moraalin tärkein korvike.

Kontrollipolitiikkaa. Etupolitiikkaa.
Rajaamista. Tulkinnan ohjaamista.
Millä perusteilla ja mihin tähdäten?

Uhkakuvat ovat mediassa tärkeimpiä uutisia, eivät poliitikkojen aikeet ja toimien perustelut. Uhkakuvien vyörytys ja mässäily on "asiallista". Lintuvirusepidemia on tieteellisesti täysin hypoteettinen uhka mutta sitä on rummutettu jotta jokainen ymmärtäisi olla kauhuissaan täysin epämääräisestä ja epätieteellisestä uhkakuvasta. (Linnut siis siirtävät ulosteissaan siassa siinneitä viruksia, jotka eivät tartu lintuihin joten laajamittainen viruksen leviäminen on mahdotonta). Tietysti on ollut mustia surmia mutta virusten mutaatioista ei osata tehdä mitään selviä skenaarioita. kaikki on vain toivon varassa, jos valittua uhkakuvaa pitää painottaa ja käyttää välineenä.

Kansalainen on taipumassa uhantorjuntakulttuuriin, jossa tiedon rajaaminen on tärkein vallan voima. SAK:n mainoskampanja leimattiin suureksi uhaksi, törkeäksi kampanjoinniksi ja niin sanavapauden halveksumisesta tuli käteävsti median muotivire. Kokoomuksen kampanjaa ja valheita kommentoitiin taas mainosasiantuntijoiden haastatteluiden voimalla "hauskaksi". Media siis määritti haluamansa poliittisen vireen mainoskulttuurin kautta.

Ja tätä en millään tajua, vaikka tajuan.

Miten ihmeessa suomalaiset hyväksyivät Lipposen salaisen Bushin kannatuspolitiikan YK:n päätöksia vastaan mutta... tuomitsivat samalla pelokkaasti ja ilman keskustelua Jäätteenmäen eroamaan heti Ulkoasiainministeriön käskystä? Helsingin Sanomat johti kipakkaa mediakampanjaa, jossa käytettiin yhtäkkiä "oikeusprosessin" uhkakuvia ja jyrkkiä sanavalintoja Jäätteenmäen oletetusta "virkarikoksesta". Ulkoasiainministeriön oudot ja epämääräiset salaussäädökset nostettiin valtakunnan "turvalle välttämättömäksi" - Ulkoasiainministeriön valta suojattiin ja pönkitettiin uusille ulottuvuuksille. Todella komeasti ja nopeasti.


Suomessa ulkopoliittista valtaa eivät pidä julkisesti "valitut" poliitikot vaan ennen kaikkea ulkoasiainministeriö (+ Ulkoasiainministeriön rakas SUPO). Virallisen ulkopolitiikan veljeskunta. Suomettuminen jatkuu kirkkaana. Neuvostoliiton sijaan on tilattu vikelään uusia käteviä uhkakuvia.

Ulkoasiainministeriö on kieltänyt suomalaisilta tutkijoilta pääsyn KGB:n arkistoihin, joihin muut Euroopan tutkijat ovat päässeet tutkimaan oman maansa arkistotietoja. Ulkoasianministeriö estää Rosenholzin listan julkaisemisen vaikka poliittisesti avainministerit antoivat käskyn sen avaamisesta. Aivan, poliitikot kyykkyyn kun Ulkoasiainministeriö käskee.

Halosen kanssa synergisesti estetään Kekkosen ja Koiviston arkistojen avaaminen. Vieläkin. Aktiivisesti. Menneisyyden koskemattomuutta palvoen.

Jatkosodan sotatuomarien arkistokin pysyy myös tutkijoilta suljettuna. Teloitusten määrät ja syyt pidetään menneisyyden pimennossa. Sodan armeijadiktatuuri on esikuva voiman ja välttämättömyyden doktriinista.
Yhä vieläkin lukion oppikirjoissa esitetään Jatkosota välttämättömänä, väistämättömänä ulkopoliittisena tms toimenpiteenä. "Rohkea" sodanjulistus. "Ajautuminen". Sodan jatkamista "Suomen ehdoilla", "atrategisena välttämättömyytenä" Saksan hyökkäyssodan tukemiseksi. Rajan ylittämistä Saksan uuteen valtakauteen luottaen ja uskoen. Venäjän jättiläisen kukistumiseen uskoen. Harhaista? Realismia? Pienen pieni virhelaskelma? Vaiko ideologinen ratkaisu? Poliittinen valinta. Kuten talvisota: talvisota perustui vain venäjävihaan ja suomenruotsalaisen eliitin ajamaan vanhaan tavoitteeseen Suomesta Saksan maakuntana.
 
Poliittisen vallan suojeleminen ja vallan salaaminen on nyt taas tärkein poliittinen missio valtaa hamuavilla tahoilla. SUPO innostuu kiljuen murrosikäisistä hakkereista, "pakolaisten ideologisesta terroriuhasta" ja kettutytöistä mutta sillä aikaa venäläinen ja turkkilainen mafia saa häärätä aika rauhassa Suomessa ja pestä rahaa mennen tullen.
 
Miksi valtamediat eivät ole haastatelleet vieläkään ammattitaitoisia VTT:n tutkijoita WTC-tornien 2001 räjäyttämisen tieteellisistä perusteluista ja näkökohdista? Miksi salaliitot pelottavat valtamediaa? Salaliittoja on ollut aina ja sitä ilman ei ole poliittista valtataistelua.

Kekkonen olisi ylpeä seuraajistaan. Pelosta nöyrä valtakunta luottaa matalaotsaisuuteensa. Tottelevaisuuteensa. Suurten poliittisten virtausten mukana kellumiseen.



"Vielä vuonna 1983 Suomen Sanomalehtimiesten Liitto lupasi periaateohjelmassaan harrastaa ideologista itsesensuuria "sopusoinnussa Suomen yya-sopimukseen perustuvan aktiivisen ja rauhantahtoisen puolueettomuuspolitiikan kanssa".


Sama linja jatkuu uudessa suomettumisessa eurojuntan sanelemana.





Listen Madonna & Abba


















.

maanantaina, lokakuuta 22, 2007

Löppösen visiot

Löppösen pop-taide/heavy-metal-apokalyptiset taidevisiot kristinuskon perusmyyttivisioista blogissaan:
Ville Löppönen blogi http://www.villelopponen.blogspot.com/

7 vaiettua teloitusta


MOT: 7 vaiettua teloitusta

Talvisodan aikana suomalaiset sotilaat teloittivat seitsemän suomussalmelaista siviiliä. Toimittaja Tero Koskinen.


Toinen tapaus valtioterrorista:

Kirja Emilia Cronvall, Janne Mäkelä - Seitsemäs mies
Seitsemän miestä teloitettiin Pietarsaaressa maaliskuun yönä 1918. Yksi heistä oli varatuomari Johannes Jääskeläinen. Leski Karin ryhtyi oikeustaisteluun selvittääkseen teloitusyön hämärät käänteet. Edita


Lasse Lehtinen:

MIKSI KEKKONEN PELKÄSI?

"Adolf Hitler lähti kesäkuussa 1941 hyökkäämään Neuvostoliittoon. Suomi liittyi sotaan kolme päivää myöhemmin, se lähti valloittamaan takaisin talvisodassa miehitettyjä alueitaan. Urho Kekkonen oli todella innostunut mahdollisuudesta, jonka uusi sota tarjosi. Hän piti sitä "suurena onnena" ja oli "historian oikeudella" halukas työntämään Suomen rajoja kauemmas aina Itä-Karjalaan, Kuolaan ja Aunukseen saakka."


.

torstaina, lokakuuta 18, 2007

Objektiivinen dokumentti-ihanne


www.christian-socialist.blogspot.com
- blogissa oli Jukan arvio tuoreesta "Usko ja pelko"-dokumentista.

En ymmärtänyt taaskaan tätä suomalaista dokumenttinäkökulmaa "objektiivisuudesta". Objektiivisuuden kriteereistä. Puhtaasta dokumenttifilmistä, jossa on mahdollisimman vähän subjektiivista otetta näkyvillä?..

Oliko "Usko ja pelko"- dokumentti liian "puolueellinen"? Ei tarpeeksi objektiivinen?
Eikö dokumentin tekijä aika hyvin onnistunut todistamaan että mielenosoitukset olivat organisoituja - ja poliittisesti välineellisiä? Minua ällistyttää ja ihmetyttää tämä suomalaisten dokumentintekijöiden ja diggareiden liturgia objektiivisesta dokumentista.

Mikään dokumentti ei voi olla objektiivinen!

Dokumentti on aina subjektiivinen. "Objektiivinen" dokumentti voi olla jopa subjektiivisempi kuin avoimesti ja rehellisesti subjektiivinen dokumentti.

On harhaista tehdä suomalaista, hidasta, tunnelmoivaa, viipyilevää dokumenttia - ja todeta ylpeänä tehneensä sitten "objektiivista" dokumentarismia, joka "nousee kohteesta". Blaah.

Tämän dokumentin tekijä esiintyi avoimin kortin ja kertoi ihmettelynsä ja näkökulmansa hyvin avoimesti. Ja haastatteli kaikkia mahdollisia avaintekijöitä, joita kykeni saamaan selville mielenosoitusten alullepanijoiksi.

Jos dokumentintekijä sanoo (lähtökohdaksi, kysymykseksi, hypoteesiksi, olettamukseksi), että maailmassa on erikoista fundamentalismia, tutkitaans sitä - niin saa hän sitä tutkia ja esitellä siitä näkökulmasta/kulttuurista mistä hän on itse kasvanut. Ei hän olisi voinut matkia muslimia, koska ei ollut muslimi.

Suomalainen kohdetta "kunnioittava" (arasteleva) dokumenttiperinne on naurettava. Se on äärimmäisen subjektiivista ja nostalgista ja pirun tylsää. Pelokasta ihannemielikuvien kiillottamista.


YLE KESKUSTELU - Areena nettivideo


KW : KW: dokumenttiprojekti
blogit mediakasvatus taidekasvatus dokumenttiprojekti dokumenttikuvaus dokumentaristit dokumentaarinen kuvaus käsikirjoitus käsikirjoitukset dokumenttia varten parhaat suomalaiset dokumenttielokuvat

Antikristuksen kasvatusopas No 1



Tom Cruisen ja Katie Holmesin silmäterä Suri kasvatetaan skientologioppien mukaan.

Jos hän touhuaa, kun pitäisi mennä nukkumaan, he antavat hänen valvoa pidempään. Jos Suri valittaa ruoasta, he kysyvät mitä hän sitten haluaisi syödä. He haluavat aina miellyttää häntä, ystävä kertoo. Vanhemmat ovat pitäneet huolen myös siitä, että Surin ympärillä olevat ihmiset, mukaan lukien kaksi lastenhoitajaa, kannattavat L. Ron Hubbardin oppeja.

- Tom ei halua seurustella sellaisten kanssa, jotka eivät ole skientologeja.

- Iltalehti


Nokian unelmatehdas

Ihanaa.
Nokian heinä–syyskuun tulos ylitti reippaasti markkinoiden jo valmiiksi korkealle ladatut odotukset. Yhtiö myi vuoden kolmannella neljänneksellä odotuksia enemmän eli 112 miljoonaa matkapuhelinta, ja sen markkinaosuus nousi 39 prosenttiin. - HS
Mutta milloin Nokia nostaa nuorten innovatiivisten insinööriensä palkkatason Ruotsin ja Saksan tasolle? Tuskin sitä tekee.

Nokia takoo unelmia.
Puristaa unelmaspekulaation.
Pörssiunelmia.

Enemmän, aina enemmän - aivan kuin muinainen... Vihdoinkin. Ihmeellinen Sampo. Suomalaisten salainen unelma. Enemmän kuin muut. Kiistämättömästi paremmin kuin muut. Kasvun kasvua. Kasvu potenssi toiseen. Kun pelkkä kasvu ei riitä, kasvun kiihtymisen kiihtyminen rauhoittaa. Spekulaationa.
Niin kauan kuin rajoja ei ajatella, vain tavoitteita. Rajattomia tavoitteita.
- Asian ydin ei ole tehdä niin halvalla kuin mahdollista, vaan halvemmalla kuin kilpailijat, Kallasvuo määritteli Nokian periaatteet. - MTV3
Ei se laatu, mutta se kasvu. Se se on jotakin, todistettavaa. Uusien spekulatioiden pohja. Vielä hurjemmille unelmille. Vielä halvemmalla työvoimalla.

Eikä Nokia todellakaan tarvitse huolehtia palkkiotasosta sillä kilpailukulttuurin tärkein entiteetti on pelko. Liian uskolliset työntekijät osaavat kiittää itse itseään hyödystään - ja liian pelokkaat toivomaan muuta kuin Sammon sauhua ja pauhua. Kilpailusta elämän tarkoituksen ammentaneet.Osakkeenomistajat taputtavat karvaisia käsiään ja pyyhkivät otsaansa.

Tajuton spekulaatio tunkeutuu heidän tajuntaansa. Vielä enemmän. Vielä.



KW: työyhteisö value model stock market speculation organisaatio organisaatiomalli pörssiyhtiö pörssitulokset tulos tulosvaroitus neljännesvuosikatsaus katsaus osavuosikatsaus lehdistötiedote ennuste Taloussanomat myynti matkapuhelinmyynti Nokia Siemens Networks liiketappiomultimediapuhelimet yrityspuhelimet tuotemallisto konsensusennuste .








Nuorten huumekuolemat

Oletteko huomanneet vuoden aikana toiveikasta uutisointia, joissa on mainittu huumeidenkäytön vähentymisestä?..
Nuorten huumekuolemat ovat lisääntyneet taas rajusti.

Viime vuonna huumeet veivät ensimmäisen kerran yli sadan nuoren hengen. Nuorimmat huumeiden vaikutuksen alaisina kuolleet olivat 15-vuotiaita poikia. Menehtyneiden joukossa oli alle 20-vuotiaita kaikkiaan 14. - Iltalehti
Tämä on nyt tilanne.

STAKES on huolellisesti masinoinut julkisuuteen ja hyväuskoisille toimittajille tilastokikkailulla "toiveikkaita" tilastoperspektiivejä. Ei pidä unohtaa, että STAKES on yhtä aikaa fiksattujen arvopäämäärien ja profiilinkohottamisen mukainen propagandavirasto - ja kuitenkin myös tilastovirasto. Valitsee julkaistavat faktat arvopäämäärien mukaisesti. Valvoo siis itse itseään ja omaa uskottavuuttaan oikeiden arvojen vartijana. Luo uutta huomista kansalaisten silmäin eteen kuin kiimainen käärme nahkaansa.

Valistaa ja mittaa.
Ainakin valistaa ja toivoo.
Luo toiveikkuutta hyvinvointiyhteiskunnan alasajon kulisseiksi.

Huumekuolemien takana on usein miten huumeiden käytön taidonpuutteita ja ennenkaikkea vaihtelevanlaatuiset diilerihuumeet, joiden takia otetaan sitten kunnon bileiltana tai ankeana angstihetkenä varmuuden vuoksi tuhti annos.

Valistus voisi lähteä reaaliteeteistä eli huumeiden käytön opastuksesta. Ja politiikka huumeidenjakelun vapauttamisesta - apteekkikamaksi. Tasalaatuiset aineet eivät tappaisi läheskään tuota määrää nuoria. Ne, jotka käyttävät, käyttävät huumeita. Muu on moralismia ja huumerikollisuuden sponssausta.

Jos ei terapiaa tarjota nuorille, on nuoren käsi käyvä diilerin taskun kautta piikkiin. Ekstaasia onnettomille. Ja narkkarien persettä tarjolle lähiökapakoihin.

tiistaina, lokakuuta 16, 2007

Valokuvanäyttely Sally Mann

Helsingissä on kovin harvoin todella perinteisen valokuvauksen valokuvanäyttelyitä. Nyt tennispalatsissa on näyttely, joka pysäytää varmasti. (Ei välttämättä hyvä treffipaikka muutamien shokkikuvien takia).

70-luvulla valokuvaajat uskoivat, että yksikin kuva voi muuttaa katsojaa - katsojan omakuvaa tai katsojan maailmankuvaa. Valokuvaajilla oli dramaturgian tajua, mikä on nykyilillä estetisoivilla kuvaajilla usein aivan toissijaista. Hyvän kuvan metsästämiseen uhrattiin jopa viikkoja ja kuukausia. Autenttisuus oli ehdoton itsestäänselvyys.

Sally Mann edustaa valokuvausta, jossa kuva on äärettömän subjektiivinen. Kuvaaja ei ole ajatellut katsojaa vaan röyhkeästi kuvaa elämäntilanteestaan käsin amoraalisesti ilman taidesuuntauksia ja turhaa intertekstuaalisuutta.


Nettigalleria


Helsingin kaupungin taidemuseo .fi/suomi/tennispalatsi/


taidenäyttelyt helsingissä minne mennä menovinkit menot näyttelyt sulkeutuvat uudet photography finland newKW: valokuvanäyttelyt .

Usko, pelko ja kavahdus


Dokumentti
Usko ja pelko

Tanskalaiset pilapiirrokset nostivat muslimimaailman takajaloilleen. Miksi demokratia -sarjaan kuuluva dokumentti arkipäiväistää tapahtuneen. Dokumentti kulkee Euroopasta Lähi-itään kerraten tapahtumien kulun. Ohjaaja Karsten Kjaer


"K-rappu selvittää Mohammed-dokumentista nousseen kohun taustat. Onko uskonto viimeinen asia, jota taiteessa ei saa käsitellä vapaasti? Keskustelemassa tuottaja Iikka Vehkalahti ja CMI:n toiminnanjohtaja Kalle Liesinen."

Vehkalahti siis halusi jättää yhden turhan dokumentin pois kymmenestä näyttämättä. Ovatko suomalaisten ammattilaisten päätökset aina arvovapaita? Laatua ilman arvoja?

Voiko olla arvovapaata päätöstä olemassakaan?

Voiko olla "laatua" ilman arvoja?

Luuliko Vehkalahti tosissaan, että tämän dokumentin aihe ei kiinnosta suomalaisia? Että Oulussa ei erotettu ihmisiä tämän aiheen takia suomettumisen perinteitä noudattaen?

Muita aiheeseen liittyviä dokumentteja ei ole edes tarjolla.

Miksi olemme arvovammainen kulttuuri, jossa päätöksissä ei punnita päättäjän arvoperusteita tai -päämääriä? Ranskassa, jos poliitikko tms ei suostu perustelemaan automaattisesti päätöstensä arvopohjaa eikä kunnioita arvokeskustelua, hänet teilataan 1-0.

Miksi ammattilaiset ja "virkamiehet" korostavat ammattilaisuuttaan ja asiantuntijuuttaan nimenomaan ohittamalla arvokysymykset? Onko ammattilaisuus muinaisen pappissäädyn elkeiden perinne - ylhäältä ja lujaa, monologina?


****

Hyvin hilpeä esimerkki suomalaisesta keskustelukulttuurista.
Tai siis keskustelemattomuuden kulttuurista.

Yleisradio näyttää sittenkin aikaisemmin hyllyttämänsä Miksi demokratia? -sarjaan kuuluvan tanskalaisdokumentin Usko ja pelko. - HS

Kun Tanskassa ristiriitaisia kulttuurijännitteitä pohtiva dokumentti oli saanut mielenkiintoa, oli se suomalaisen dokumenttipäällikön mielestä turha dokumentti.
”Täällä se herätti suurta keskustelua ja arviot olivat hyviä”, kertoo Miksi demokratia? -projektin kansainvälinen tuottaja Mette Heide.

Vehkalahden mukaan TV1 kieltäytyi dokumentista, koska sen aihe oli liian käsitelty. "Sarjan elokuvien mahduttaminen ohjelmistoon ei ole ollut helppoa", Vehkalahti sanoo. - HS

Puhutaanko nyt suoraan syistä vai kiertosyistä? Mahduttamisesta? Mikä ohjelmapäälliköillä pyki juuri tämän dokumentin suhteen? Kaikki muut sarjan dokumentit esitetään Suomessa ja dokumenttiprojektiin osallistuvat muut maat ovat esittämässä kaikki projektin dokumentit, ilman mielenosoituksia.
"Varmasti on muita maita, jotka eivät näytä dokumenttia. Se ei ole parhaiten tehty tai mikään mestariteos.", Vehkalahti sanoo.
Varmasti?
Vai ehkä?

Silti Vehkalahdella ei riittänyt selkärankaa pysyä "selkeässä" ammattimaisessa päätöksessään. Pieni tunnemyrsky julkisuudessa pyyhkäisi hänen ammattivalintansa mennessään.

Keskustelun aiheuttamasta pelostako YLE sen sitten esittää? Ei tainnut olla kovin mielenkiintoisia perusteita, jotta niitä olisi kannattanut tuoda selkeästi julkisuuteen.

TV2:n kanavapäällikkö Ilkka Saari kiistää, että Bloody Cartoons -dokumentti jäisi Suomessa näkemättä sen arkaluontoisuuden vuoksi.


Suomalaisessa kulttuuri- ja arvokeskustelussa on hyvin usein käytössä mitätöimisen hegemonia. Keskustelu, mielipiteet ja arviointi kielletään heti alkuun vetoamalla asian turhuuteen. Vaikea asia on helppo leimata turhaksi. Poliitikoilla tämä ilmenee suorana paheksuntana keskusteluhalukkuutta kohtaan koska "asian käsittely on kesken ja siitä on turha spekuloida".

Päätöksistä ja tausta-arvoista ei saisi keskustella - ei etukäteen eikä jälkikäteen. Suomalainen demokratia-käsitys on ennenkaikkea kiistattoman ja kitkattoman politiikan kulttuuria. Pelottavat aiheet lokeroidaan tai torjutaan.

Arvo-keskustelu kielletään kulttuurissamme hyvin kärkkäästi. Asiakeskusteluissa vedotaan helposti itsestäänselvyyksiin eikä perusteluita tarvita Mitään ristiriitojahan ei pitäisi nähdä, sillä suomalaisella logiikalla ristiriitojen näkeminen ja vaikeiden aiheiden nostaminen tuottaa ristiriitoja.


Tiistain Helsingin Sanomissa Vehkalahti kertoi, ettei mikään Suomen kanava kiinnostunut tanskalaiselokuvasta. Vehkalahti valitsee itse ne Miksi demokratia? -sarjan elokuvat, jotka lähetetään Ylen TV2:ssa ja Teemalla. - HS



.

sunnuntai, lokakuuta 14, 2007

Ilmaiset digiboxit - tuolla jossain

Way to go.

USA:ssa valtio kustantaa digiboksit

Maailman vapain markkinatalous onnistuu aina tuon tuosta yllättämään. Siinä, missä holhous- ja hyvinvointi-Suomessa digitaalisten tv-lähetysten katselun vaatiman digisovittimen hankkiminen jäi kansalaisten itsensä maksettavaksi, Yhdysvalloissa valtio korvaa boksien hankintakulut lähes kokonaan. - HS


Suomessa YLE on sensijaan keskittynyt sääntely- ja sanelupolitiikkaan, jossa estetään ilman teknisiä syitä kaapeliverkkojen nykyisten digilähetysten laadukkaampi lähetys kaapelidigiboxeihin. Koska antennilähetyksen saajat eivät saisi tätä kaapeliverkon suomaa laatua, on muidenkin kärsittävä. Suomalaisempaa tasapäistämisen moralismia saa etsiä.

Suomen hallituksen pitäisi harkita Yleisradiolain hengessä, että HD-lahetyksien mahdollistaminen ja seuraavat MPEG4 -digiboksihankinnat rahoitettaisiin esim 70% valtion kassasta. HD-lähetyksien aloittamista täytyisi harkita todella vakavasti, sillä on kummallista, miksi Suomi haluaa olla suurista puheista huolimatta digikehityksen surkea kehitysmaa. Puheet ja käytäntö ovat kovin kaukana toisistaan. Kuka visuaalisesti kehittynyt olento voi katsoa YLEn digipikselimössä taulutelevisiosta ilman päänsärkyä? No, ehkä vihdoinkin on keksitty keino vähentää kansalaisten television katselua.

KW:: digitalinen lähetystoiminta digivastaanottimet

tiistaina, lokakuuta 09, 2007

Vapauden terroria


" Over the past several months The Nation has interviewed fifty combat veterans of the Iraq War from around the United States in an effort to investigate the effects of the four-year-old occupation on average Iraqi civilians. These combat veterans, some of whom bear deep emotional and physical scars, and many of whom have come to oppose the occupation, gave vivid, on-the-record accounts. They described a brutal side of the war rarely seen on television screens or chronicled in newspaper accounts."



sunnuntai, lokakuuta 07, 2007

Huumeharhaiset lainsäätäjät

Suomen valtio tukee huumausaineiden käyttöä.
Ja ennen kaikkea sen rikollista markkinointia ja levitystä. Yksinoikeus huumelordeille.

Alkoholipolitiikalla on yksi huumausaine erityissuojelussa, hyväksytty lainsäädännöllisesti. Sitä ei nähdä vaarana kansakunnalle. Muut aineet, niin miedot kuin vahvat, demonisoidaan ilman sosiologista tai lääketieteellistä perustaa. Jotta olisi edes joku moraalinen raja ja ylpeys. Viina-ale - niin, konservatiivipoliitikon toimeenpanemana herättää vieläkin kummastusta varsinkin alkoholipolitiikan tutkijoissa.

Suomen tiukka linja ei pure huumeisiin

Hollannissa huumeiden käyttäjiä ei leimata; Hollannin käytännönläheinen huumepolitiikka ei ole lisännyt kovien huumeiden käyttöä. 16 miljoonaan asukkaan Hollannissa on noin 34 000-45 000 kovien huumeiden käyttäjää. Tiukan linjan Suomessa heitä on vajaat 20 000.

Hollanti on kuuluisa coffee shopeistaan, joissa saa polttaa kannabista.

- Aamulehti / STT, PÄIVI SEPPÄLÄ 7.10.2007

Alkoholin sallimista perustellaan vieläkin sillä, että "kieltolaki ei toiminut".
Ei niin.

Silti samaa perustelua ei hyväksytä edes marihuanan kohdalla. Kysymyksenasettelu ja asenteet ovat kulttuurisia ja sosiologisia. Luodaan faktoja pakenevia mielikuvia, jotta voitaisiin luoda turvallisuuden luovia mielikuvia hyvästä ja pahasta. Lainsäädäntö, uskonto ja politiikka perustuvat hyvän ja pahan mielikuvien hallintaan. Kulttuurin luomiseen.

Suomessa pidetään yhä imaginaaristä eroa alkoholin ja "oikeiden", vaarallisten huumausaineiden välillä.

Juominen on "osa kulttuuria" - kun taas muut huumaavat aineet ovat rikollista typeryyttä. Alokoholin hilpeä viikonloppukäyttäjä on tavallinen työläinen päästelemässä höyryjä, marihuanan käyttäjä taas vaarallisesti huumeilla leikkivä, antisosiaalinen olento.

Alkoholin toistuvaa viihdekäyttöä ei pidetä poliittisesti addiktiona eikä päihtymyksen ohessa tehtyjä murhia (80% murhista) nähdä todisteena alkoholin huumausaineominaisuuksista. Jos ilmoitat kerran vuodessa pomollesi että nyt on niin paha grabbis, ettei voi työtä tehdä, niin on todennäköistä, että pomosi naurahtaa ja armahtaa pienen torun säestyksellä. Mutta jos kerrot että tuli pössyteltyä hamppua niin että näköä haittaa - saat todennäköisesti kenkää siltä seisomalta.

Lääketieteellisesti alkoholi on liuotin.
Kuitenkin marihuana, jolla on havaittu lääkinnällisiä ominaisuuksia ja aggressioita vähentäviä tajunnantiloja, on julistettu rikolliseksi huumausainerikokseksi. Kaikkea voi käyttää väärin - ainakin moralismia ja uhkakuvia. Moralistinen lainsäädäntö perustuu kulttuurisille ambitioille. Mielikuville. Siksi ei haluta sosiologisesti ja kriminaaliopillisesti tarkastella huumausainerikollisuuden haittavaikutuksia. Kuinka rikollisuus nousee ja voi hyvin lainsäädännön ansiosta.

Ihmisten suojeleminen huumausaineilta ei ole hyvä syy luoda täydellistä kasvualustaa järjestäytyneelle rikollisuudelle.

Laki ei ole ikinä estänyt ihmisiä käyttämästä huumeita. Mutta moralistinen lainsäädäntö voi sulkea silmänsä kansalaistensa todelliselle pahoinvoinnille ja demonisoida miedotkin humausaineet "vieraina" siinä missä suojella joitakin vahvoja, "tuttuja" huumausaineita. Muslimimaissa, joissa alkoholi on kielletty ankarasti, sallitaan monet marihuanan kaltaiset huumaavat kasviperäiset aineet. Kulttuuriset moraalilinjaukset ovat vain kulttuuriin, perinteisiin ja mielikuviin sidottuja.

Jokainen addiktioterapeutti voi kertoa poliitikoille että addiktio-ongelmat nousevat traumaattisesta lapsuudesta ja tunne-elämän kaaoksesta.

Ilmainen terapia on ainoa toimiva vastatoimenpide huumausaineita vastaan.

Hollannissa huumeiden käyttäjille on tarjolla monipuolisia hoitoja. Viime aikoina hoitoon ovat hakeutuneet erityisesti kokaiinin ja kannabiksen käyttäjät.

Apua saa myös silloin, kun ihminen ei halua luopua huumeiden käytöstä. Huumeriippuvaisten hoitoon suhtaudutaan samaan tapaan käytännöllisesti kuin muidenkin sosiaalisten ongelmien hoitoon

-Aamulehti

STAKESin yksi keino käsitellä/siloitella todellisuutta on vanha, pää puskaan. Huumeiden käytön tilastoinnissa ei pyritä selvittämään, kunka paljon käyttäjiä on todellisuudessa vaan kuinka paljon sairaanhoitosysteemin piiriin uskaltaa tulla hoidettavaksi. Helsingin Kalliossa virtaa paljolti pimeä venäläinen viina ja suomalainen tilastosysteemi STAKESin alaisuudessa ei laske ollenkaan pimeää alkohoila alkoholinkäytön tilastoihin - koska se on liian epämääräistä tilastotieteellisesti.

Huumausainerikollisuus ja sen vakavat lieveilmiöt ovat kuitenkin se pahin ongelma, joka sitoo käyttäjät omaan kulttuuriinsa. Se voidaan hoitaa helposti pois päiviltä. Se hoituu hyödyttömän kriminalisoinnin lakkauttamisella. Ne, jotka käyttävät huumeitä, käyttävät niitä.


KW:: alkoholipolitiikka päihdevaikutukset alko koskenkorva marijuana humalahakuisuus promilleraja .


keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007

Saatana saapuu Teemalle


Teema lauantaisin klo 19 - uusinta sunnuntaisin -

Saatana saapuu Moskovaan


Osa 1/10.
Mihail Bulgakovin
romaaniin perustuvan draamasarjan alussa salaperäinen Woland aiheuttaa kummastusta puheillaan ja ennustuksillaan. Juudeassa Pontius Pilatus pohtii Jeshua Ha-Notsrin kohtaloa.

maanantaina, lokakuuta 01, 2007

Matriarkka - teatteri ilmiÖ



on harvinainen näytelmä suomalaisen taidesiionin "näkymättömistä" valtakuvioista.

Pirteä ja rohkea kannanotto taide-eliitin kunnioittamasta kulissien takaisesta keisarinnasta, joka luo oman taidehovinsa, taidekritiikkinsä ja oman kulttuurinsa omine ihanteineen ja kykenee vaimentamaan kaiken kritiikin ympärillään hohtavan persoonansa voimalla. Sekä rakentamaan suosikkisysteemin, jossa on tarjolla muottipaikat nuorille, mutta vain tämä suuren taiteilijan kaksoisolennoille.

Vaikka Helsingin Sanomissa alkuviikosta jopa kaksi kriitikkoa yhteen ääneen ihmettelivät (tai ennenkaikkea vakuuttelivat) ettei tällaista voi Suomessa tapahtua missään tapauksessa niin silti tämä näytelmä vastaa kyllä kuulemiani taideihmisten kokemuksia taidesuomen nepotistisista piiritansseista, joissa kaikki kritiikki unohdetaan sisäpiirin ylistämiä kohtaan mutta sitäkin ankarampana kohdistetaan sitten uusiin yrittäjiin - jotka eivät mielistelemällä ja sääntöjä noudattamalla astele annettua polkua.

Tässä näytelmässä voi nähdä ajoittain turhan alleviivaavaa farssirevittelyä mutta tutkielmana todella erilainen ja poikkeuksellinen näytelmä. Yllättäväkin. Dario Fo:omainen.

Hyvin harvoin teatterimaailmassa käydään kiinni teatterikulttuurin arvo-ongelmiin, sisäpiirileikkeihin ja ajankohtaisuuteen. Poliittinen teatteri on Suomessa kovin kortilla. Joko vain musikaalihupina tai ulkomaisena palkintonäytelmänä.

Näytelmä on vain lyhyen ajan ohjelmistossa.


KW:: Nyt minne mennä menot kalenteri Helsinki ilmiÖ vaihtoehtoteatteri esitys ajankohtaiset esitykset kokeellinen teatterikalenteri näytelmät teatteriarvostelu arvio arviot helsingissä menovinkit harrastajateatterit harrastajateatteriesitykset fi hki viikonloppuna viikonlopun teatteriesitykset viimeinen näytös viimeiset näytökset Apollon satiiri musta komedia theater Finland show shows tickets list teak uiah drama draama tragedy koominen tragedia

Väitöstilaisuus "Paranormal, superstitious, magical, and religious beliefs"

Väitös : Kia Aarnio : Psykologia
Paikka Yliopiston päärakennus, Auditorium XII (Fabianinkatu 33)
Aika 19.10.2007 - klo 12

PsM Kia Aarnio väittelee 19.10.2007
kello 12 Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa
aiheesta
"Paranormal, superstitious, magical, and religious beliefs"
(Paranormaalit, taikauskoiset, maagiset ja uskonnolliset uskomukset). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Yliopiston päärakennus, Auditorium XII (Fabianinkatu 33).

Vastaväittäjänä on professori Pekka Niemi, Turun yliopisto, ja kustoksena on professori Christina Krause. Väitöskirja julkaistaan sarjassa Helsingin yliopiston psykologian laitoksen tutkimuksia 44: 2007. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.