lauantaina, toukokuuta 19, 2018

Susanna Koski on fasistien ristiretkellä - kokoomus ja keskusta sotajalalla RKP:n siunaamana

* päivitetty II

Susanna Koski on yhtä aikaa ylpeä ja hämmentynyt.
Miksi hän on hämmentynyt?
Hän olettaa oikeistolle ehdotonta hegemoniaa mutta pelkää vastustusta.

  • "Somekohu oli vastapuolen suunnitelmallinen operaatio" HS   - Susanna, KOK


Eliitin luokkasota on saavuttanut paljon, veronkiertoa on nyt 45 miljardia vuodessa eliitille juhlintaan ja kansantalouden halveksuntaan - mutta kansa on heräämässä ihmetellen.


Koski esittää elitismin perusteesin:
eliittiä ei saa arvostella eikä vastustella.

Eliitin vallan tulisi olla absoluuttista ja media eliittiä suojeleva kuten aatelisia feodalismissa. Eliitin ei tarvitse pitää kiinni lupauksista koska valta on salaista alamaisten ulottumattomissa:

  1. Koski luo fiktiota omasta uhrikokemuksestaan
    - "Tällaisten suunnitelmallisten operaatioiden tarkoitus on traumatisoida Suomen päättäjät niin, ettei sosiaaliturvaa uudistettaisi, eikä mietittäisi sitä, miten esimerkiksi osatyökykyiset voisivat parantaa omaa hyvinvointiaan työnteolla tai muulla mielekkäällä sisällöllä”, hän siirsi keskustelua politiikkaan." 
    Poliitikkoa ei saisi vastustaa?
    Ainoa peruste on perinteinen feodalismi: eliitti on koskematon eikä enemmistö saa hallita sensuurin alla. 
  2. Tämä on kekkoslaista demokratian halveksuntaa, kekkoslaista demagogiaa.  Täysin paranoidia ihmisten leimaamista fiktiivisen salaliiton osallistujaksi jos vastustaa oikeistolaista elitismiä ja oikeiston aitoja salaliittoja mm. Bilderberg salaseuraa ja salaisia sopimuksia. "Etsi kiitosta eliitiltä". Kekkonen onnistui luomaan uusin keinoin eliitin diktatuurin Suomeen luomalla eliitille takaisin jumalan aseman sotien eliitti-fasismin paljastumisesta huolimatta.
  3. Mutta samalla Koski kehtaa muka ironisesti eli ylpeästi myöntää oikeistokulttuurinsa provokaatiopalkinnon että ”Suomessahan on saavutus, jos päätyy vasemmiston viholliseksi.” Hän yrittää siis samaan aikaan olla loukattu hyökkäyksen kokenut marttyyri ja samalla oikeistokulttuurin omien provokaatiotavoitteiden "saavutus"-sankari. Hän siis ensin retorisesti kieltää "vastakkainasettelun" eli sananvapauden vihaisena saamastaan vastustuksesta - mutta heti vetoaa retorisesti esiintymisestään sankaritoimijana oikeiston narratiivissa miten oikeistolainen provokaatio-vastakkainasettelu kannattaa saavutuksena ja oman profiilin nostamisena vasemmiston vastustajana ja mitätöijänä - eli ylpeilee välittömästi sillä funktiollaan vastakkainasettelujen sankarina minkä on ensin porvarijulkeudella yrittänyt kieltää tavallisilta ihmisiltä.

  4. Euro-oikeiston Ad Hominem -huijauksen diskurssi-suggestio toimii seuraavalla tavalla:

    • "Sinäkin olet eliittiä kun alistut eliitille". Tätä massamedia jauhaa joka päivä ja "kuninkaalliset häät on tätä samaa informaatiosotaa valtionyhtiöiden tuhoamisen ohessa. "Kun alistut massmedian eliitin palvonnalle, olet eliittiä henkisesti".
      Kirkkokulttuuri eli Rooma-Vatikaanin mentaalinen kolonisaatio jatkuu uusin diskurssi-taktiikoin: "Kun kumarrat kirkkoherralle ja eliitille, kumarrat jumalalle". 

Eliitin Vastustaminen on traumatisoimista tässä eliitinmedian ja inkvisition narratiivissa.
Polvistu enemmistö, loukkaat eliittiä, jumalaa, siis kadu syntejäsi, eliitin vastustaja. Mene enemmistö risumetsään keskitysleirille kun vastustat eliittiä ja kannatat enemmistän pohjoismaista mallia.

Fasisti-sukujen lapset ovat innoissaan sukujensa rahojen ja suhteiden kanssa kun joku KOSKI käy köyhiä vastaan julkeasti ja tietää olevansa klaaninsa turvaama. He kokevat voittaneensa luokkasodan jota eliitti käy paljon vimmaisemmin kuin ihmettelevät työläiset äärioikeiston tuhotessa "EU-vaatimuksen" avulla yhteiskuntaa. Suvut opettavat että on ylpeätä olla ylpeä ja sinun on osoitettava kuuluvasi eliittiin kaikin keinoin, muuten olet vain alamainen.

Susanna Koski on EU.
EU on Susanna Koski.

Siksi niin estoton elitistinen hybris ja diivamainen paranoija oikeistohegemonian motivoimana.

Eduskunta ja hallitus ajavat EU:n eli rahaeliitin aggrassiivista kapitalistista vallankaappausta Suomessa, demokratian 100% hävittämistä euro-oligarkkien ja kenraalien vallankaappauksessa plutokratiaan ilman omaehtoista suojautuvaa valtiota.
 
Samaan  aikaan Kosken hybriksen paisumisen kanssa on äärioikeistomme eli eliitin oikeisto ottanut nyt suunnattomasti valtaa takaisin yhteiskunnastamme

 - kuten oli vielä 1918 - 1944 hetken tilanne Suomessa rahaeliitin valtana, unelmana imperialististen natsien kanssa oikeiston sotadiktatuurina Suomessa ilman demokratiaa ja sananvapautta hyökkäyssotien määrätessä kaiken
  • Mannerheim ym rahaeliitti kutsuivat englantilaiset pommikoneineen hyökkäämään Neuvostoliittoon Suomen maaperältä jo 1918 - ja toteutui 1919 
mutta samalla äärioikeistohallituksen alla on tällä hetkellä poliittisesti kansan verbaalinen vastustus/hämmennys kasvanut takaisin kohti 70-luvun työläisten kansantaistelun, n. 7000 lakon ja kansan oma-aloitteisen tietoisuuden aikakautta joka toi meille hyvinvoinnin tasaavan systeemin Ruotsin, USA:n ja Tanskan perässä. Hämmennys ei ole vielä yhtä analyyttistä vastustusta kuin 70-l.
  • USA:ssa 1929 luotiin veroprogressio: eliitti maksoi 60-90% veroa tiukasti isoista tuloistaan ja voitoistaan progressiivisesti tarkan valvonnan alla ja maa ei olisi muuten noussut rahaeliitin giganttisen keinottelukuplan, talousterrorin, tahallisen vedätyksen luomisen jäljiltä. Tätä eivät kiihkeät rkp-kokoomuslaiset ymmärrä. USA:ssa kiellettiin samalla laaja tuhoava keinottelu-vedonlyönti pörssissä ja pankeissa fiktiivisellä rahalla - joka nyt on taas sallittu Reaganin ja Clintonin allekirjoittamina mm futuurikaupoilla (sijoittajat toivovat raaka-aineiden hinnan nousua ja pörssi nostattaa niitä tahallisesti eli ostetaan ja pihdataan keinotekoisen vajeen luomiseksi) vaikka ideologia on jo romahtanut 1989 ja 2008! Keinottelun & eliitin ideologian jatkaminen rahoitettiin  veronmaksajien  rahoilla 1989 ja 2008 - jotta ideologinen pörssi ja oikeisto saisi jatkaa kapitalismin valtaa. Eliitin valtaa ja valheita.

Susanna Koski ja eduskunnan äärioikeistomme, rahaeliitin palvelijat ja operaattorit, odottavat EU:n avulla totaalista voittoa demokratiasta ja kansallisvaltioista rahaeliitille. Mutta pelkäävät kansan nousua kuten sukunsa fasistit 1944 natsien tappiota imperialistisissa hyökkäyssodissa.

  • Työpaikoilla ei arvosteta ammattitaitoa vaan vain statusta. Surkeat pomot ja puoluepomot ovat ylpeitä ja tuhoavat viisaiden ja ajattelevien työntekijöiden kunnioittamista. Vain status, elitismi esitetään kunnioitettvana ja kaiken keskuksena oikeiston perinteisessä status-kulttuurissa.  

Äärioikeisto-eliitti tietää että nouset vain klaaniperiatteella, matelemalla, odotuskorruptiolla ylempien edessä ja suhteilla eikä taidoillasi ole merkitystä. Vain alamaiset luulevat että viisaudella ja moraalila on merkitystä statusfasismissa. Statusfasismissa ei ole moraalia eikä enemistön demokratiaa, on vain statusvaltaa eli rahavallan suomaa valtaa ja rahaeliitin operaattoreita. Enemmistö on alistettava statusvallan opeissa.


Kekkosesta ihmisten on ensin ymmärrettävä että hän vastusti pohoismaista mallia mutta eliitin media on CIA:n taktiikkojen mukaisesti tehnyt Kekkosesta hyvinvonnin sankarin - valheellisesti! Eliitin viha todellista demokratiaa vastaan näkyy maan tavassa, hyvien veljien salaliitoissa. Mitä Koski säteilee ylimielisyydessään, vimmassaan operaattorina poliitikkona samaistua porvareihin, rahamiehiin, hänen käskyttäjiinsä.


Fasismi on hyvin lyhyesti määriteltävissä: eliitti joka estää demokratian ja tiedon.
Hallitus on saanut nyt pohjoismaisen mallin ja demokratian hajotusta eteenpäin väärällä tiedolla. Sumutus SOTE-hajottamisesta "säästöillä" on ollut alusta asti valhe korporaatiovallan eli fasismin edistämiseksi. 
Pappa betalar -fasismi on kokoomusnuorten vakava skitsoidinen ad hominem ongelma: etuoikeutetut, ilman omia ansioita urallaan nousevat klaaninsa edustajat, haluavat kieltää elintasominimin, tasa-arvoisen koulutussysteemin ja yhteisen valtiontalouden ym omien itsekkäiden ja valheellisten korruptioetujensa ja näille perustuvien oikeiston salaliittojen takia ja haluavat kieltää pohjoismaisen mallin uskomattoman selkeästi todistetut edut myös pienyrittäjille 60-80-l. 
Koski väittää että ihmisten vastareaktio on suunnitelmallinen operaatio - etteivät yksilöt voi vastustaa rkp-kokoomusta - sillä hän esiintyy selvästi ideologian edustajana ja purkajana "väärää yhteiskuntaa vastaan".
Tämä on niin häkellyttävän valheellinen väite koska se pyrkii
a) luomaan mielikuvaa kiistattomasta oikeistoeliitin hegemoniasta tajunnan hallitsijana (media, politisoitu virkamieskunta, korruptio eliitin palkkalaisina ja kirkko heidän suorina massiivisina välineinään) ja b) vähättelemään samalla paradoksaalisesti elitin suunnitelmallisuutta, suurimman operaation eli eliitin "talous"-äärioikeiston oman näkyvän suunnitelmallisuuden vallankaappauksessa (EU-uusliberalismi), kaikilla valheilla maustettuna. Ison rahan tukemana eliitin palvelijoiden urakehitystä uhkaillen ja lupaillen - demokratian tuhoamisen pahimpana metodina Suomessa. 

Että Politiikka ja Mielipide kuuluisi vain eliitille - muuten eliitit loukkaantuu epäkiitollisille tsuhnille ja on nyt "oikeitettu" rankaisemaan tsuhnia mm antamalla poliittiselle poliisille lisää oikeuksia . 
Aivan kuin oikeiston vallankaappaus ja ideologinen kurmuutus uskomattomilla valheilla yhteiskunnan tuhoamisen eduista "kaikille" n 35 vuotta Suomessa tuhoamaan pohjoismainen malli, että tämä ei olisi suunnitelmallinen operaatio.
60-l lopulla työläinen pystyi kevyesti ostamaan asunnon lainalla ja maksamaan sen nopeasti pois. Pohjoismaisen mallin ansiosta, sääntelyn ja valtionyhtiiden ansiosta. Eliitin luokkasota käy tätä vstaan jotta supereliitin keinottelu kasaisi rahaa supereliitille ja jotakin eliitin ohjaamille operaattoreille.
Oikeisto "uusliberalismissaan" eli neofeodalismissa vaatii täydellistä alistumista suurfirmoille, rahaeliitille ja pankkiireille - vihaa yhteiskuntaa mutta on vaatinut sekä pakottanut yhteiskunnan pelastamaan pankkeja ja pörssiyhtiöitä!
EU on panttivankidraama. Me olemme eliitin pörssikuplan vangeiksi pakotettuja. Siitä tehdään nyt elämän tarkoitus keinotekoisesti - suunnitelmallisesti. Valtiolta otetaan sääntely ja valta pois - eliitti haluaa sen eliitin suhteettoman ja katteettoman rikkauden paisuttamiseksi. 
Aivn uskomaton mekanismi ja ihmiset luulevat massamedian jauhamina että tämä vallankaappauksen ja keinottelijoiden pelastamisen kaaos-kapitalismi on progressiota.
Kysymys ei ole yksilön vapaudesta oikeiston vallan vaatimisessa; kysmymys on oikeiston väärentämästä yksilönvapaudesta, retorisesta sanojen väärentämisestä kun kielletään demokratia eli enemmistön politiikka "hyökkäyksenä eliitiä vastaan". Kyllä, kreikkalaiset hyökkäsivät eliittiä vastaan kun ottivat käyttöön demokratian, vanhan suomalaisten, hyperborean heimojen yhteisö-demokratian.  

Pojoismainen malli perustui vasemmiston ja humanistien valinnanvapaudelle: kaikille jaetaan resursseja, systeemi suojelee yksilöitä, vuosisatainen vanhan rahan valta on jaettava sillä vanha raha perustuu maan varastamiselle ja tappamiselle, vallankaappaukselle, fasismille; Natiivien alistamiselle, pakkouskonnolle, feodalismille ja siis historiamme tragediana kolonisaatiolle, joka on taas käynnistetty esim huijaripankkien ja huijarikeinottelijoiden eli keinottelupörssin pelastamisella 1991 ja 2008. Pörssi ja eliitin voitto-osuuden keinotekoinen kasvattaminen ei ole ehto yhteiskunnalle, sivistykselle ja markkinataloudelle. Ei. 
 Operaatio on hyvin pitkällä. Valta rahasta on luovutettu ääriikeistolle, pankkiireille, Bilderbergin käsikirjoitukselle, vallan keskittämiselle ja poistamiselle pois suomalaisesta demokratiasta.

1991 ja 2008 parasiitteja ja kansanatalouden tuhoajia ei poistettu vallasta vaan massamedian vääristävän hysterian ja sensuoirnnin avulla parasiitit ja laman aiheuttajat, rahaeliitti, saivat entistä enemmän valtaa. 
 
Ihmiset näkevät nyt seuraamuksia ja reagoivat mutta eivät organisoidu itsenäisyyden, demokratian, hyvinvoinnin ja oman valuutan palauttamiselle koska vasemmistolainen analyysi on häivytetty pois keskustelusta ja puolueista massamedian avulla valheilla talouden toiminnasta ja laman syistä. Eduskunnassa ei ole aitoa talouspuoluetta joka puolsustaisi suomalaisia kuten työläiset 70-l lakoissa.

Hyvinvointia ei nostettu sodan jälkeen alistumalla rahaeliitille vaan verottamalla ja sääntelemällä rahaeliittiä veroprogressiolla ja valtionyhtiöillä. Ei ole muuta tietä jos haluamme palata pohjoismaisen mallin hyvään ja torjua uusliberalismin todistetun kaaoksen.
  • Hyvinvointivaltion ensimmäinen periaate on suojautua rahaeliittiä, monopoleja, lahjontaa, veronkiertoa ja ei-demokraattista valtaa vastaan tullilla, veroilla, tiukilla rajoilla väestönsiirtoa eli eliitin halpatyöprojektia vastaan - jo 1850 työväenliikkeiden ensimmäinen  projekti oli pysäyttää eliitin halpatyön väestönsiirtoprojekti Saksaan.   
  • Kaikki eduskuntapuolueet ovat tuhoamassa Suomea tuhokapitalismin vaatiuksilla, ei ole oppositiota pelastamassa omaehtoisuutta ja demokratiaa. Massamedia ylistää alistumista ja CIA-Saksan johtamaa militarisointia. Äänestäjät uskovat nyt satuja hyvinvoinnin pelastamisesta. Vasemmistoliittokin nimenomaan hyväksyy pahimman diktatoorisen kapitalismin eli epädemokraattisen kapitalistien luoman EU:n ja sen lakeja pakottavan eliitti-plutokratian! Markkinatalous pohjoismaisessa mallissa ei todellakaan ole tässä vertailussa paha juttu sillä pohjoismaisessa mallissa maa itse suojautuu rahaeliittiä ja kartelleja vastaan vahvasti valtionyhtiöillä ja valuutalla ja tullilla ym.
Vasemmistoliittokin tukee pohj.m.mallin tuhoamista ja eliitin militarismia, USA:n imperialismia "maailmanpoliisina" aktiivisesti.
Nyt EU eli Bilderberg, CIA, BIS ja trialteraalinen komissio ovat luoneet tuhoavan veronkierron paratiisin Eurooppaan Lontooseen - Lontoon johdolla ja Lontoon pörssin mielipuolisen keinottelun kohteeksi. Lontoo teki jo alusta asti keinottelu-brexitin, ei sitoutunut lainkaan euroon vaan teki Euroopasta lypsykoneen ja teollisuuden ulkoistamisen Aasiaan keinotteluna, rahan ja työn imemiseksi pois Euroopasta pörssikeinottelijoiden rikastuttamiseksi.

Kaikki europuolueet eduskunnassamme palvelevat tuhokapitalismia, demokratian purkamista ja sotataloutta jota natomaiden hyökkäyssodat ovat  uuskolonisaationa: Eurooppa on myös kohteena, Kiovan natsit suoran EU-rahatuen ja Naton ase-tuen kohteena pommittamassa satojatuhansia tykinammuksia itäisiin siviilikaupunkeihin massamedian propagandasodan seuraamuksena, CIA-militarismin lisäämiseksi Euroopassa ja Suomessa.  

  Kansa uhkana -narratiivi nousee ja nousee massamediassa ja europolitiikassa.

Tiukat rajat, oma sääntely, 45 miljardin veronkierron lopettaminen ja siirtäminen valtion elvytykseen, koulutukseen, terveydenhuoltoon. Väestönsiirto on nyt rahaeliitin ovela tekopyhyyden kaaosase, jolla tuhotaan valtiontalouden toimintaehdot ja se on moraalittomana kaaoksena peruutettava. Sumi ei ole Somalia tai Irak ja siksi elintasoturistit on palautettava miljoonien oman kulttuurinsa edustajien joukkoon takaisin sillä mitään hyötyä ei ole muslimien vaellusturismista, jota käytetään nyt euroeliitin diktatuurin ja kaaoksen lisäämiseen irvokkaalla "rasisminvastustamis"-diskurssilla kansallisvaltioita vastaan.
Euroopan tuhoaminen ja hyökkäyssotien jatkaminen feodalismiin on naamioitu "maailman pelastus"-narratiiviin. 
 
Meidän on palattava vapauttavaan sääntelyyn ja resurssien jakoon yleisen hyvinvoinnin ja ihmisarvon takia, pohjoismaiseen malliin on palattava. 

Eliitti, Suomen hallitus ja EU tukeutuu nyt aseisiin, sensuuriin, propagandaan ja militarisointiin. 
Se aikoo pitää vallan aseilla ja tappamisella talousromahduksen jälkeen - aivan samoin periaattein kuin aateliset pimeällä keskiajalla. Julmuudella ja brutaaliudella vedoten rahaan, valtaan ja jumalasuggestioon.


Susanna Koski kannattaa fasistien vanhaa suomalaista järjestöä, mussolinin ja hitlurin ihailijoiden järjestöä, jossa toimi monta Kekkosen ystävää ja tulevaa SS-natsia. Toimittajat eli eliitin massamedia suojelevat SSusannaa tästä.

Sodan jälkeen fasistit jätettiin pohjoismaissa virkoihin, poliiseiksi, upseereiksi, valtion virkamiehiksi. Eliitin salaiseksi armeijaksi, salaiseksi rakenteeksi kumoamaan aito yhteiskunnan yksilöä suojaava progressio.
 
 









 

Suomalaisten eläkerahat ovat kaappauksen alla.
- Nyt Tilastokeskus kirjaa eläkevakuutusyhtiöiden maksamat työeläkkeet julkisiksi menoiksi, vaikka ne eivät sitä olekaan.
Työeläkkeet mukaan lukien saadaan bruttokansantuotteeseen verrattuna julkisiksi menoiksi 58,1 %. Sillä on mukava perustella menojen leikkauksia, vaikka se on todella röyhkeä, tökerö valhe. Todellisuudessa  kyse on että eläkerahastoja ei missään nimessä saa käyttää eläkeläisten hyväksi (suuryritysten ja EU:n vallankaappauksessa). Niiden pitää kasvaa hamaan iankaikkisuuteen. Sillä jos eläkemiljardit vedettään pois markkinoilta, kapitalistien osakkeiden arvo ja virtuaalitalous romahtaisi. Siinä syntyisi veristä jälkeä (pörssi-oikeistoeliitin vaatiessa hegemoniaa rahojen ja kansallisomaisuuden kaappajana).
Kaija Irmeli Olin-Arvola - Kannattaa lukea tämä juttu, jos haluat tietää jotain Suomen taloudesta ja eläkerahastoista, että kuka niillä pelaa:
VALHETTA, VALHETTA KAIKKI LAULUT MAAN

  - Kai Kontturi:

"Runoilija Aale Tynni kirjoitti runon Lasinen vuori. Erään säkeistön osa menee näin:
”Valhetta, valhetta, valhetta on kaikki laulut maan. Entäpä ellei prinsessaa koskaan ollutkaan? Entä on köyhä tyttö vain, silmissä kyyneleet?”.
Runoilija kuoli 1987, joten hän ei ehtinyt näkemään eikä kokemaan nykypäivän kyyneleiden ja valheiden määrää, joilla meitä ja koko maailmaa kuritetaan.
Viimeisen 25 vuoden aikana maailmaa on muutettu. Hurjin valheiden sarja alkoi 2001, kun kaksi matkustajakonetta lensi päin kaksoistorneja. Kolmetuhatta ihmistä menetti henkensä. Sen ansiosta kansa hyväksyi kaikki mahdolliset toimet terrorismia vastaan. Jo lokakuussa 2001 Yhdysvalloissa hyväksyttiin laki Patriot Act. Se laajensi poliisin valtuuksia kotimaassa ja ulkomailla. Lain nojalla voidaan kuka ja koska tahansa pidättää määräämättömäksi ajaksi ilman oikeuden käyntiä.
Tästä Yhdysvallat sai myös uuden arabimaihin sijoitetun ja suuresti kaipaamansa ”Pearl Harborin”. YK:ssa Yhdysvaltojen ulkoministeri Colin Powell esitteli todisteet terroristien, erityisesti Irakin joukkotuhoaseista ja ydinaseiden tuotannosta. Se oli aihe sotaan arabisosialististen maiden kanssa. Lopulta mielivaltaisen tuhoamisen, tappamisen ja kidutusten jälkeen Yhdysvaltojen puheet ja propagandan ja paljastuivat todella röyhkeiksi valheiksi.
Sodassa tapettiin miljoona irakilaista. Seuraavana oli arabisosialistisen Libyan tuhoaminen ja sen jälkeen oli ohjelmassa arabisosialistisen Syyria. Kaiken takana on Yhdysvaltojen rahoittama ja aseistama talebaaniterroristit ja niiden seuraajat öljysheikkien ja Israelin tuella. Miljoona irakilaista pakeni sotaa Syyriaan ja pari miljoonaa löysi turvapaikan muualta. Valheilla pelataan julmaa peliä, syntyi valtava pakolaisvyöry. Se tulee monin tavoin kalliiksi pakolaisille, mutta laajasti myös eurooppalaisille.
Valheet osataan myös meillä ja niin ronskisti, että ne niellään mukisematta kiveenhakattuina totuuksina. Ensimmäisen valheiden ryppään muodostaa suhde EU:hun. Kun Suomi haki EU jäsenyyttä, ongelmana oli julkisen talouden nettovelka. Se hoidettiin näppärästi selittämällä, että meillä on valtavat eläkerahastot, siis julkisia saatavia. Kun ne otetaan huomioon, nettovelka täyttää kriteerit. Ja kas kummaa. EU nielaisi syötin koukkuineen.
EU ei tiennyt tai ei halunnut tietää, että eläkerahastot eivät ole valtion, kuntien eikä minkään muunkaan julkisen tahon pääomaa. Ne ovat nykyisten ja tulevien eläkeläisten omaisuutta, joka on talletettu yksityisiin eläkevakuutusyhtiöihin. Niihin valtiolla eikä kunnilla ole nokan koputtamista. Vakuutusyhtiöt hoitavat näitä varoja mielensä mukaan.
Nyt Tilastokeskus kirjaa eläkevakuutusyhtiöiden maksamat työeläkkeet julkisiksi menoiksi, vaikka ne eivät sitä olekaan. Työeläkkeet mukaan lukien saadaan bruttokansantuotteeseen verrattuna julkisiksi menoiksi 58,1 %. Sillä on mukava perustella menojen leikkauksia, vaikka se on todella röyhkeä, tökerö valhe.
Huijaus on suorastaan uskomaton. Kansantalouden tilinpidossa yksityisten työeläkkeiden määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen on 11,2 %. Niiden jälkeen todellinen julkisten menojen prosentti on 46,9 %. Sillä Suomi on EU-maiden vertailussa sijalla 16 Maltan ja Britannian välissä. Suomen julkiset menot ovat alle 48,2 %, joka on EU:n keskitaso. Yli puolella on Suomea suuremmat julkiset menot.
Varsin pitkään on tiedetty, että Tilastokeskuksen väestöennusteet ovat kauniisti sanottuna täysin. epäonnistuneet. Siinä on jotenkin vakavasti otettavana osana alle 65 vuotiaat, sitä vanhempien osuus on pelkkä puuta heinää. Tilastokeskus sanoo, että ennuste on tehty EU:n ohjeiden mukaan.
Ennusteet ovat aina ennusteita. Ne ovat pitkälle sivistyneitä arvauksia, mutta ne perustuvat aina johonkin tietoon. Nyt ikääntyneiden osalta siitä on luovuttu ja siirrytty poliittisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukaiseen pölvästimäisyyteen. Ennusteilla halutaan todistaa väestön ikääntyminen ja siitä seuraava taloudellinen pakko mm. varautuminen tuleviin jättimäisiin eläkemenoihin.
Tilastokeskuksen vuodelle 2040 tehty ennuste 65 täyttäneistä on 1 567 511. Se tarkoittaa, että jokainen 1961–75 syntynyt on maassa ja elossa ja että 80 täyttäneiden määrä lähes kaksinkertaistuu. Kun kuolemattomuuspilleri on keksimättä ja liikkuminenkin pois maasta on ollut 60- ja 70-luvuilla valtaisaa, niin pysyvästä maastamuutosta riippuen 65 vuotta täyttäneiden todellinen määrä lienee 780 000 – 970 000 tienoilla. Näin Tilastokeskuksen ennuste on vähintään 600 000 liian suuri.
Tilanne viimeisen ennusteen mukaan on vuonna 2065 entistä älyttömämpi. Kaudella 1985–2005 syntyivät ne 929 398, jotka silloin ovat 65–79 vuotiaita. Ennusteen mukaan vuonna 2065 heitä on maassa ja elossa 1 032 995 (siis 103 597 enemmän kuin aikanaan syntyi!). Lisäksi 80 täyttäneitä on 730 268, joten 65 täyttäneitä on yhteensä 1 763 263. Totuus lienee se, että pysyvästä maasta poismuutosta riippuen todellinen luku on 841 000 - 998 000 välissä. Nyt Tilastokeskuksen ennuste on vähintään 765 000 liian suuri.
Todellisuudessa kyse on että eläkerahastoja ei missään nimessä saa käyttää eläkeläisten hyväksi. Niiden pitää kasvaa hamaan iankaikkisuuteen. Sillä jos eläkemiljardit vedettään pois markkinoilta, kapitalistien osakkeiden arvo ja virtuaalitalous romahtaisi. Siinä syntyisi veristä jälkeä.
Tässä on vain muutama, mutta laajasti vaikuttava esimerkki. Aale Tynni ei ehtinyt näkemään sitä määrää valheita, joihin meidät on kahlehdittu. Työväenluokan, sinun ja minun, olisi jo korkea aika murtaa kaikki kapitalismin kansaa kurjistavat kahleet."





 



-Ruotsalaiskokkareiden terveydenhuoltopuhalluksesta uutta tietoa, josta poimitaan konsulttiyhtiö Boston Consulting Group. Kyseinen yhtiö kun on meilläkin sotu-uudistuksessa läsnä. Huomionarvoista on myös sote-asiantuntuntijana käytetyn Nordic Healthcare Groupin johtohenkilöiden aiemmat työurat nimenomaan Boston Consulting Groupin palveluksessa.


Centraliseringen skapar långa köer till canceroperationerna
aftonbladet.se



Susanna Koski syyttää kiivaasta keskustelusta vasemmistoa:
"Pahin henkilökohtainen hyökkäys miesmuistiin" YLE

- Pressiklubissa esiintynyt Koski uskoo, että yksittäisiä kansanedustajia yritetään estää puhumasta vaikeista asioista.


  Lopeta oikeiston väärän historianarratiivin toistaminen.
Oikeistoeliittimme oli tiivisti natsien ideologiassa ja imperialismissa ja talvisota oli 100% turha - hallitus ja ministeri Erkko sitoutuivat natsien strategiaan, ideologiaan ja hyökkäyssotalupauksiin - jo 1920-luvulla mukana ja yhä vieläkin fanaattisesti väärentää historiaa fasismivalkopesussaan omaksi kulissikseen:

- Mannerheim noudatti tarkasti Barbarossa sopimusta. Osallistui Leningradin saartoon tarkasti sopimuksen mukaan.







RKP-kokoomuksen paras turva on valevasemmisto, eurovasemmisto pankkiirien liittovaltion fanittamisessa.

Perussuomalaiset ovat myös eliitin euroterrorin tuki ja turva, osa valevasemmistoa, "kansan turva" eliitin vallan ja ison rahan verovälttelyn etenemisessä :



Suomalaisen vasemmiston perusongelma tuli jälleen tänään 16.5. 2018 esiin, kun eduskunta äänesti CETSA-sopimuksesta. CETA on siis sama ku...   rayhablogi.blogspot.fi
Eipä näy valtamediassa CETA:n hyväksymistä eduskunnassa - hurjaa





Eilen julkistettiin valtiovarainministeriön taustamuistio sote-uudistuksen kustannusvaikutuksista. Muistion tehtävä oli perustella valtiovarainvaliokunnalle,…
libera.fi



Jeremy Corbyn for PM
Get in. Privatisation of rail has failed. Let’s ditch the profit motive and bring our railways back into public ownership  http://huffp.st/j1kp1fx



Private operators have complained about losing money.
huffingtonpost.co.uk





Sira Moksi 
- Kun musta on valkoinen, eiku valkonen musta, vai miten se oli....






EU:n operaatiot ja salaiset sopimukset.  
Diktatuurin luomiseksi:
Salainen asiakirja 1971 kertoo EU-taktiikan demokratian murtamiseksi ja vallankaappauksella, väärillä lupauksilla valtioiden liitosta




   Heikki Typpö 
" Hesari kirjoittaa tänään (19.5.18) pääkirjoituspalstalla: "Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen on kasvava tredi kaikissa länsimaissa... Eriarvoistuminen näkyy myös poliittisessa osallistumisessa... valta keskittyy... pienen eliitin käsiin" 
Näinhän se on. 
Pääomat kasaantuvat ja keskittyvät, ja sen vastaliikkeenä omistamattomuus, köyhyys ja kurjuus lisääntyy. Tämän taustalla on, kuten kyllästymiseen asti olen toistanut, arvolaki eli riistokilpailulaki. Sen teknisenä seurauksena tästä on automaation lisääntyminen, robotisoituminen ja elävän työvoiman syrjäytyminen tuotantoprosessista. Tämä on juuri sitä kuoleman tautia, jota kapitalismi sairastaa, ja johon ei ole lääkkeitä, ei ainakaan kapitalismilla itsellään. Tuo USA:n trumppi -ilmiökin on tämän sairauden tuote. Amerikan kapitalistit kuvittelivat Trumpilla ratkaisevansa tuon ongelman, mutta se vain pahentaa tilannetta. EU:n porvaristo, eikä suora viivanen insinööri Sipilä, edes SDP ja Vasemmistoliitto, ymmärrä tätä tosiasiaa. Lisäämällä tautia ei kapitalismia paranneta.
Mikä merkillisintä, vasemmistopuolueet eivät uskalla käydä asiasta edes keskustelua. Demarien "porvaria parempi leikki" on saamassa vasureista hyvän leikkikaverin, mutta eri hiekkalaatikolle. Pika-ajattelu ja verbaalinen kyky eivät riitä katastrofin torjunnaksi. Riistokilpailulaki on luonnon lain kaltainen, ja se on luokkajaossa toimiva laki."




















































Nyt se vihdoinkin tuli. Ministeriön virkamies ehdottaa hoitojen lopettamista maksukyvyttömiltä, pienituloisilta ja köyhiltä. Seuraavassa YLE...
rayhablogi.blogspot.com












.

Ei kommentteja: