tiistaina, toukokuuta 16, 2017

YLE poliittisena sensuurikoneena - diktatuurin ja salaisen ulkopolitiikan tae


Kylläpä hitaasti ihmiset heräävät sensuuriin.

REPOkin oli Kekkosen ystävä ja koko reporadion "laulava vasemmisto" YLE-viihteenä oli vain sensuurimuuri, harhautusviihdettä, jotta oikeistoeliitin ja fasistisukujen historiaa ja todellista toimintaa laajan vallan käyttäjänä ei YLEssä käsiteltäisi. Viisi tutkijaa on jo myöntänyt että Repo oli Kekkosen kaveri ja yhä äärioikeisto eli rkp-kokoomus kiljuu punausesta repradiosta. YLE on aina ollut oikeistolaisen moralismisensuurin ja taktisen sensuurin väline mm Kekkosen uskomatona jumalkuvaa ja diktatuuria luomassa - demokratiaa tuhoamassa, ihmisiä suostuttelemassa johtajakultteihin myös kapitalisti Koiviston vallan kasvattamisessa ja Koiviston vastuttomuutta vannomassa Koiviston luomassa pörssikeinottelijoiden lamassa 1989.
  
YLE:ssä on aina ollut valtava historia, humanistien on nyt nähtävä tämä oikeiston jatkuva terrori selkeästi. YLE oli myös osa GLADIO operaatiota jossa Naton terrori-iskut esitettiin "kommunistien" iskuiksi. Olemme tekemisissä fasismin kanssa. Ihan perinteinen feodaalivaltaa tavoitteleva eliitin fasismi.

Sensuurin voima on suunnaton. Sillä ohjataan emootioita, ihmiskuvaa, vahvistetaan eliitin valtaa, nojaudutaan hegemonian hierarkiaan ja ohjataan myös maailmankuvaa. 

Luodaan rationaalisuuden sumuverho, joka ei ole rationaalista peruteluina vaan vain sensuuria väärin perusteluin, rajaamalla faktat.

Tshernobyl myös sensuroitiin koska poliitikot käskivät: tässä on Ylen koko epäjournalismin kuva, false news, kaikki poliittisesti ohjattua kansan ohjaamiseksi.


SDP:n ja SAK:n kymmenien miljonien dollarien lahjontaa CIA:n ohjaukseen ei ole kertaakaan käsitelty YLE:llä jotta kansa ei ymmärtäisi teatraalisen valevasemmiston laajuutta oikeistoeliitin ohjauksessa.

Väestönsiirron lobbaus CIA-mossadin geopoliittisena operaationa on YLEssä varsin härskiä: YLE on puhunut "syyrialaisista" jotta muista maista voidaan siirtää  lukutaidottomia ja rikollisia miehiä vaimon hakuun ja seksuaalisen väkivallan harjoittamiseen Suomeen. Maailman kalleimpaan maahan tapahtuva joukkosiirto ei ole järjellistä vaan poliittista terroria kansallisvaltion tuhoamiseksi.
  • Luodaan dissosaation voima, jossa toimittajien emotionaalinen teksti ei herätä ihmetystä vaikka journalismi pitäisi olla emootioista vapaata faktan toimittamista eikä sensuurin hiomista. 


CIA:n poliittinen toiminta ja oikeiston vallan maksimointi Suomessa on vapaata ja siksi venäjäviha on nostettu aivottomana hysteriana jotta todelliset vallankaappaajat saavat pysyä verhon takana ja ohjata suomalaisia sotilaita Amerikan ja muiden nato-maiden hyökkäyssotiin. 

SUPO:n terrorista ei koskaan tehdä journalismia, kuinka SUPO tekee turvallisuustarkastuksia ja käskee työnantajia erottamaan vasemmistolaisia ja humanisteja. 

Oikeisto tukeutuu jatkuvasti terroriin mutta vauhkoaa suu vaahdossa kommunistien rikoksista. 

Sensuuri on terroria. Muinaisessa Kreikassa virkamiehet karkoitettiin tai tapettiin yhteisen tärkeän tiedon sensuurista. 

  Oletko herännyt todellisuuteen? 




Ylegate paljastaa: Päätoimittaja Jääskeläinen ei pitänyt Orpon saamaa rahoitusta oman uutisen arvoisena    M.ILTALEHTI.FI








b)

Marjaliisa Siira - Pekka Ervastin juttu Seurassa lienee täsmällisempi raportti kuin sen Aten tilaaman selvitysmiehen sepustukset. Painostusta, sensuuria, varoituksia. Tuore Ylegate-kirja tekee hyytävän ruumiinavauksen Yleisradion journalismin taipumisesta poliittisen painostuksen alla. Yleisradion sisäinen hengennostatus-slogan on heittänyt hurjaa häränpyllyä yhtiötä viimeisen vuoden aikana ravistelleessa myllerryksessä. Kolmen mediatalosta lähteneen journalistin, Jussi Erosen, Jarno Liskin ja Salla Vuorikosken, Ylegate-kirja vyöryttää esiin valtavan todistusaineiston, kuinka journalistinen mahalasku on seurannut toistaan, eikä kenelläkään ole totisesti ollut kivaa. Kohun melskeissä kokeneita journalisteja on paitsi jättänyt talon myös jäänyt sairauslomalle. Uutistoimituksessa on jaettu varoituksia tai uhkailtu niillä. Juttuja ja näkökulmakirjoituksia on hyllytetty. Tiettyjä aihepiirejä on kielletty käsittelemästä kokonaan. Taistelu sananvapaudesta näyttää siirtyneen Ylen ulkopuolelta sen sisälle.
Pääministerin silmätikkuna
Toimituksen sisäisen painostuksen liikkeelle panevana voimana on ollut useimmiten pääministeri Juha Sipilä (kesk). Pääministeri on suorasukaisesti sähköpostilla ilmoittanut luottamuksensa Ylen olevan nolla. Äreän poliittisen painostuksen edessä vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen valitsi taipumisen tien.
Tähän arvioon yhtyi myös Julkisen sanan neuvosto, joka antoi Ylelle maaliskuussa 2017 langettavan päätöksen ns. Katera Steel/Terrafame -tapauksen yhteydessä.
Jääskeläisen saavutus on yhtä historiallinen kuin nolokin, sillä Suomessa ei tiettävästi koskaan aikaisemmin päätoimittaja ole saanut journalistien omalta säätelyelimeltä huomatusta päätösvallan luovuttamisesta toimituksen ulkopuolelle.
Kohtalona kepu
Miten ihmeessä näin pääsi tapah­tumaan? Mikä taittoi Ylen toimituksen johdon journalistisen selkärangan?
Ylegate-kirja aloittaa kaukaa – aina kuuluisasta lautakasajupakasta asti. Jostakin syystä kahakat näyttävät olleen aina kuumimmillaan, kun maata on johtanut keskustalainen pääministeri. Päätoimittaja Jääskeläisen tausta keskustanuorten piirijohtajana ei jää kirjan tekijöiltä noteeraamatta.
Kirjan ottama pitempi aikapers­pektiivi on perusteltu, sillä syksyn ja syystalven Terrafame-kohu peitää taakseen pitkän sarjan journalistisia kompurointeja, jotka pohjustivat tietä lopulliseen romahdukseen.
Hälytyskellot soivat
Syöksykierre alkoi, kun Sipilän hallitus nimitettiin alkukesästä 2015.
Hallitusohjelmaan kirjattiin mm. tavoite uudistaa Yleisradion rahoitusta. Ylen rahat ovat nyt hallituksen peukalon alla entistä tiukemmin.
Hallituksen aikeet säikäyttivät Ylen johdon ja palomuuri toimitukseen alkoi vuotaa.
Hälytyskellot soivat toimituksessa ensimmäisen kerran, kun Sipilä vaati ja sai Yleisradiolta mahdollisuuden maanitella kansaa kiistellyn yhteiskuntasopimuksen taakse suorassa tv-lähetyksessä syksyllä 2015.
Epätavallinen järjestely tuotiin toimitukseen ilmoitusasiana. Siitä ei ollut käyty minkäänlaista talon sisäistä journalistista keskustelua etukäteen.
Vääntöä vakuutuskuorista
Pian seurasivat kahakat Sipilän henkilökohtaisista omistusjärjestelyistä. Keskiöön nousivat vakuutuskuoret, joihin pääministeri on siirtänyt miljoonavarallisuuttaan.
Aihe nousi esille normaalina uutisjuttuna, kun eduskunta käsitteli ministereiden sidonnaisuusilmoituksia syksyllä 2015. Pääministeri oli vastentahtoinen tekemään tarkempaa selkoa omistusjärjestelyistään, vaikka muutamat ministerit ilmoittivat avoimesti jopa pikkuruiset autolainansa.
Ylen toimittajat eri osastoilta iskivät normaalein journalistisin perustein aiheeseen. Pääministeri on keskeisin poliittisen vallan käyttäjä ja lisäksi tuolloin vielä valtion omistajaohjauksesta vastaava valtioneuvoston jäsen. Ei ole yhdentekevää, millaiset ovat hänen taloudelliset sidonnaisuutensa.
Pääministeri Juha Sipilä
Ylegate-kirja kuvaa, millaista vääntöä toimittajat joutuivat käymään esimiestensä kanssa yrittäessään tehdä pääministeri Juha Sipilän vakuutuskuorista juttua. © Markku Ulander/Lehtikuva
Pelokasta syynäystä
Ylegate-kirja kuvaa pikkutarkasti, millaista kädenvääntöä vakuutuskuorista juttua tekevät journalistit joutuivat käymään päätoimittaja Jääskeläisen ja hänen käskyttämiensä esimiesten kanssa. Pelokas syyni jumittui mikromanageroinniksi. Juristeria jyräsi journalismin.
Varsinkin tutkivan journalismin MOT-ohjelman tekijät joutuivat jyrän alle. Myös uutistoimittajat törmäsivät vaikeuksiin, kun Sipilä toistuvasti raivostui omistuksiaan koskeviin uteluihin.
Päätoimittaja Jääskeläinen reagoi paniikinomaisesti. Juttuja hyllytettiin – tai toimittajat luovuttivat vapaaehtoisesti.
Samanlaiseen umpikujaan ajautuivat myös yritykset valottaa vaalirahasotkussa ryvettyneen Nuorisosäätiön keskustalaisten toimihenkilöiden liiketoimia.
Sapekkaita sähköposteja
Draama huipentui ns. Terrafame-kohuun loppuvuodesta 2016.
Sipilän sukulaisten omistama kainuulainen metallialan yritys Katera Steel oli saanut huomattavan tilauksen Talvivaaraa pyörittävältä Terrafamelta, joka taas sai muhkeaa tukea Sipilän johtamalta hallitukselta.
Pääministerin mahdollinen jääviys oli ilmiselvä journalistinen peruste ryhtyä selvittämään asiaa. Sitä pengottiin jo muissa medioissa. Ensimmäinen juttu aiheesta pääsikin lipsahtamaan Ylen verkkosivuille, mutta sitten nousi hyinen vastatuuli.
Raivostunut pääministeri pommitti toimituksen johtoa, mutta myös jutuin tehnyttä toimittajaa sapekkailla sähköposteilla.
Asian uutisointia ryhdyttiin päätoimittaja Jääskeläisen määräyksestä ajamaan alas voimalla. Muut mediat raportoivat aiheesta vuolaasti, mutta Ylessä pantiin radiohiljaisuus päälle.
Suita yritettiin tukkia myös ajankohtaistoimituksen ulkopuolella. Pressiklubin vetäjä Ruben Stiller joutui hurjan painostuksen kohteeksi, koska halusi käsitellä Terrafame-kohua ohjelmassaan. Varoitus- ja erottamisuhan alla Stiller lopulta vetäytyi sairauslomalle.
Suomen maineelle kolaus
Kohun seurauksena Suomen status sananvapauden mallimaana sai ko­lauksen, kun se putosi kansainvälisissä vertailuissa kärkipaikalta.
Prosessin kuluessa myös poliitikkojen ote yhtiöstä on entisestään vahvistunut. Mediatalon strategian sanelee tästä lähtien kansanedustajista muodostuva hallintoneuvosto, ei yhtiön hallitus kuten aikaisemmin.
Kriisi heijastuu koko suomalaiseen tiedonvälitykseen, sillä Yle on ylivoimaisesti suurin ja vahvin toimija mediakentässä. Sillä on miljoonayleisö, jonka verorahoilla yhtiötä pyöritetään. Ylivertaiset resurssit eivät kuitenkaan näytä taanneen vahvaa ja riippumatonta journalismia. "


 










Manufacturing Resistance – The American Public Is Being Manipulated Into Irrelevance




Tyler Durden's picture


"... Yesterday’s Washington Post article accusing Trump of divulging classified intel to Russian officials is a perfect example of this. It’s been blown up as the biggest story in decades, yet I read it and basically shrugged.
 Imagine if the corporate press rallied this strongly against plutocracy, Wall Street and militarism? Imagine that. We might actually be able to help our fellow citizens who are struggling.
But no, the corporate press isn’t interested in doing that. It’s interested in keeping you stuck right where you are. Oppressed under a pile of debt and an absence of opportunity. It’s sad to watch people get manipulated so easily, but until people wake up and say enough, it’s only going to get worse." 





YLE & HS on ollut mukana oikeiston ylläpitämissä Vaitkaanin pyhimyskulteissa ja aateliskulteissa monin tavoin keskiaikaisen elitistiseen tyyliin, Syyriaan hyökkäävät terroristitkin on esitetty kärsivinä pyhimyksinä, kapinallisina vaikka Naton liittolaisten palkkasotilaat eivät ole syntyneetkään Syyriassa.


"[AIDS is] just retribution for improper sexual conduct" - Mother Teresa
RANKER.COM









Lukemattomia uutisia ei YLEssä uutisoida jotta suojellaa eliitin ja suuryritysten väkivaltaisia hegemoniaoperaatioita.  Rahanteko rahaeliitille = Sensuuri.


Sweden Bans Mandatory Vaccinations Over ‘Serious Heath Concerns’ - Health Nut News
HEALTHNUTNEWS.COM|BY ERIN AT HEALTH NUT NEWS








Eliitti ja eliitin media eliittiä ylistämässä, sensuurilla siistitty eliittikultti

                "Pope Francis named by eyewitness as child trafficker"



The “EVENT” is the moment of the “Compression Breakthrough” on earth. Interviews with COBRA guide us to prepare for change for the Event and…
PREPAREFORCHANGE.NET








YLE:n täysin väärennetyt natsidokumentit eliitin vastuun kieltämiseksi.


Translated by Ollie Richardson for Fort Russ 14th May, 2016 ru-polit.livejournal   (originally from 2009)  More than 70 years...
FORT-RUSS.COM


























Ei kommentteja: