torstaina, toukokuuta 25, 2017

Huijari Mauno Koivisto

 * päivitetty     

On järkyttävää että aikuiset ihmiset eivät tiedä Koiviston olleen vastuussa talousterrorista, lamasta, keinottelijoiden eteen polvistumisesta, pankkiirien juoksupoika Koivisto ja kansa nyljettiin elävältä, jotta laman aiheuttaneet keinottelijat rikastuisivat jopa lamalla. Hävetkää, tietämättömät.

Kun propagandakoneisto eli valtamedia ylistää M Koivistoa nyt Jumalana ja idolina, kansaa taas tyhmennetään pois ymmärtämästä mitä kauhuja pankkiirien strategiaa totellut vallankäyttäjä Mauno Koivisto aiheutti lamana, eliitin keinottelun ja laittomuuden operaationa. Koiviston imago oli niin paisutettu ja mediakoneisto sekä puoluekoneistot viritetty että laman todelliset syylliset nostettiin

lamapelastajiksi ja laman aikainen törkeä ryöstöretki voideltiin "journalistien" eli päätoimittajien sopulilauman avulla. Ruotsissa toimittiin päinvastoin, eliitin ryöstelyretki estettiin pohjoismaisen mallin avulla.  

Suomea runnottiin Brysselin diktatuurin alle, "eurokelpoiseksi", pankit saivat tuhota valtiontaloutta ja pankkien taseet saatiin teurastuksella ylös tuhoamalla kaikki perustuslain osoittamat rajat ja ehdot.
  
Koivisto on peto, kuolleenakin, valehtelija, Turun sataman vakoilija rahaeliitin puolesta, valetyöläinen, joka jatkuu valeena ja aseena, meeminä, ihmiset ovat tietämättömiä hänen aloittaneen ankaran natottamisen salaa eli armeijan alistamisen amerikkalaisille kenraaleille ja Wall streetille, nato-töpselin asentamisen 1989 armeijan autoihin ja lentokoneisiin.



  • " Sipilä sitä hallitusta muodollisesti johtaa, mutta äärioikeistokokoomus ja Aho-Vanhasen perheyritysten liitto EK:n ja EVA:n ohjauksessa äärioikeiston ajatuspajan Liberan muotoilemalla demagogialla tätä kansalle syötetään. Ja taustalla pyöritetään hämäyksiä ja pikku 'peiteoperaatioita' toinen toisensa jälkeen. Liberan hallituksen pj Elina Lepomäki ja vara pj Björn Wahlroos. Olkaa siis tarkkoina, kun nimi 'Libera' esiintyy. Lepomäki kävi juuri äsken saamassa lisäoppia Yhdysvalloista. Bilderberg ei enää yksin taida riittää?"



  • Miksi "pelottomuutta" julistaneet eivät liiku nyt keskustassa ilman armeijaa ja asemiehiä, miksi? Miksi?
     Lainattua:
 "Jännä yhteensattuma. Tänään on mauno koiviston hautajaiset ja helsingin kaduilla raskaan kaluston esittelytilaisuus"

Poikkeustilan fasistista ihailua ilmassa.  
Vallankaappaus ilmassa. 







 II


Miten ihmiset eivät ymmärrä että lahkolestadiolainen Sipilä vain jatkaa Kekkosen ja Koiviston terroria sananvapautta ja demokratiaa vastaan - feodaalifasismilla, perustuslain tuhoamisella.

Natsien palkkalistoilla toiminutta Kekkosta ja rahaeliitin satamavakoilijana toiminutta Koivistoahan ylistetään selkeästi vain heidän diktatuuri-johtajakulttinsa takia, ihan avioimesti.

  • " Onko Suomella koskaan ollut tällaista höperöä pääministeriä kuin Suomella Juha Sipilä, joka hourii Manchesterin tapausten johdosta kuinka meidän Suomessa tulee huolehtia sisäisen poliittisen väittelyn sävystä. Mistä näitä hölmöläisiä oikein sikiää. Pitääkö tällainen valtiolaivan peräsin ottaa jotenkin todesta? Onko lääkitykset kohdallaan? Onko jossakin joku kuullut vastaavaa? Jonkinlaisen uskovaisen lahkon puolivillainen tunnustaja selittelee keskiaikaisen taantumususkonnon murhanhimoisen äkkiherännäisen tunnottomia tekosia "meidän kaikkien keskustelulla". Mistä tällainen megalomaninen järjettömyys voi syntyä?


III




19 hrs
   How come, sanoo engelsmanni tällaisessa tilanteessa.

Yleisradion ajankohtaisohjelmat ja Helsingin Sanomat pursuavat perussuomalaisten puheenjohtajavalintaa ikään kuin se olisi Suomen tärkein asia. Ja kyseessähän on puolue, joka on kääntynyt EU;n arvostelijasta sen tahdon toteuttajaksi myös sellaisissa asioissa, jotka eivät ole EU:n tahto (vrt. hallintarekisterit) ja joka on hylännyt sen köyhän kansanosan, jonka keskuudessa Veikko Vennamo ratsasti valkoisella (vrt. punaiset ja valkoiset) poliittisella hevosella vanhojen puolueiden jättämiä poliittisia aukkoja katsellen.
Minä haluan esimerkiksi tietää, mitä ne 100 Nato-yhteensopivaa lentokonetta siellä Lapissa oikein harjoittelevat ja kuka ne on tänne kutsunut? Minulle ei kerrota, mikä on persujen ehdokkaiden kanta Natoon ja näihin harjoituksiin? Tänään Sampo Terho sanoi tv:ssä, että hän ei voi kertoa, miksi persut käyttäytyvät niin kuin ne käyttäytyvät (ja mitä he siitä saavat), koska muut hallituspuolueet eivät siitä pidä.
Minä haluaisin myös tietää, millaisia puheenjohtajaehdokkaita on vihreillä, mutta minulle vain tyrkytetään tietoa Halla-ahon avioliiton ulkopuolisesta lapsesta. Ei kiinnosta. Poliittista ryhtiä ja selkärankaa peliin, arvoisa media. Muuten vääryys vallan saapi (niin kuin sanotaan vanhan virsikirjan virressä 440 - ja siksi se onkin jätetty pois uudesta).
Median airueiden uskottavuus alkaa ja lähennellä virrentekijän kantaa asiaan:
Nyt vieras vilppi täällä/ on noussut kunniaan.
On valhe vallan päällä/ ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä/ ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää/ vääryyttä puoltamaan.
Asiaan, median pelimannit.




  • " Että missäkö olin kun Manua haudattiin? No töissä prkle. Maksamassa velkoja jotka Hän sai aikaiseksi 1990 luvulla.Lehdissä kirjoitellaan kuinka jo pankinjohtaja aikoinaan Koivisto oli luomassa lähiörakentamista, Armas Puolimatkan kanssa. VMP. Armas aloitti lähiöiden rakentamisen omalla henkilökotaisella työllään ja kun nämä punikit, Manu STS,n pankinjohtajana, haistoivat bisneksen niin hyökkäsivät HAKA terävämpänä kärkenään kuppaamaan kuntien tontteja ja aloittivat omia lähiökehitys projektejaan. Ja mihin se kaikki johtikaan? Sekä Hakan että STS,n konkurssiin ja tuhansien suomalaisten yrittäjien konkurssiin, hyvä ettei mennyt koko suomi samaan monttuun. No, ei mennyt silloin, taitaa mennä nyt. "




     Sipilän lahko lienee suomalaisen pedofilian kovaa ydintä.


Teologian tohtori Johannes Alaranta vieraili IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa.
ILTALEHTI.FI





         Torstai 25.5.2017 klo 11:10 - Pirkko Turpeinen-Saari
1930-luvulla sosialidemokraattinen puolue oli vastaavassa tilanteessa. Väinö Tannerin edustama osa tuki sotapropagandaa ja kehotti työväestöä liittymään suojeluskuntiin, järjestöön, joka vain pari vuosikymmentä aikaisemmin oli teloittanut työväestöä tuhatmäärin... 
Neuvostoliiton hajoaminen ja Saksojen yhdistyminen aloitti uuden natsismia muistuttavan aikakauden. Saksa ei aikaillut alkaessaan hamuta taloudellista hyötyä Yhdysvaltojen vanavedessä.
Yhdysvallat oli jo presidentti Reaganin aikana alkanut järjestelmällisen suunnitelman Jugoslavian hajottamiseksi ja Balkanin sotilaalliseksi valloittamiseksi. Se tarvitsi suunnitelman toimeenpanoon ikiaikaisen liittolaisensa Saksan tukea.
Yhdysvaltojen oikeistolaiset pääomapiirit olivat jo 1930-luvulla tukeneet Hitlerin aseistamista tämän suunnitellessa hyökkäystään Neuvostoliittoa vastaan ja laajempaa maailmanvalloitusta. Pääomapiirit pitivät maailmansotaa välttämättömänä USA:n talouslaman ratkaisemiseksi aseteollisuuden avulla... 





    Rockefellerien rahasuvun perustajakin oli myrkkyä lääkkeenä myynyt huijari











" Akateemikko Paavo Löppösen hiljattain julkistama kirja "Vapauden markkinat" uusliberalismin kertomus - on tutustumisen arvoinen jokaiselle, joka haluaa paneutua nykyiseen globaaliin uusliberalistiseen talous-politikkaan ja sen syntyyn sekä taustoihin.  

Globalisaatiota ja vapaata markkinataloutta on markkinoitu ikään kuin luonnonlakia ratkaisuksi talousongelmiin. Sen seurauksena kansallisvaltiot ovat velkaantuneet. Nehän joutuvat kantamaan vastuun työttömyyden hoidosta, työssä uupuneiden sosiaalisesta ja terveyden hoidosta sekä kansalaisten koulutuksesta ja terveyden hoidosta ym.




.



Avainnipun heiluttelun lisäksi jotain muutakin?



Pakene, evakuoi, suojaudu, informoi ja selviydy – PESIS-muistisääntö voi auttaa aseistetusta hyökkäyksestä selviytymiseen.
YLE.FI

The Dalai Lama Says More Hard Hitting Words About The Mass Brainwashing Of Society


It is no wonder that the 14th Dalai Lama of Tibet is often center of attention. Recently, he gave his commentary on the incidents that shook the world, like…
CURIOUSMINDMAGAZINE.COM






Suomen kohtalon hetket lähestyvät 

  Olli Pusa

"Kirjoituksessani 16.3 kuvasin niitä taustavoimia, jotka ajavat EU:sta liittovaltiota. Suomalaiset poliitikot valehtelevat meille sumeilematta. He kiistävät koko ajan, että olisimme menossa liittovaltioon. Samaan aikaan he ruhjovat läpi lukuisia yksittäisiä päätöksiä, jotka tosiasiassa merkitsevät etenemistä askel askeleelta kohti liittovaltiota.
Euro valuuttana on yksi keskeisiä tekijöitä, jolla maita yritetään kiristää liittovaltioon ja sen avulla toteutetaan jo liittovaltion toimenpiteitä. Ilman että meille kerrotaan asiasta yhtään mitään. Liittovaltio on vain sana. Puretaanpa auki se, mitä se käytännössä merkitsee.
Yksi keskeisiä liittovaltion tunnusmerkkejä on verotusoikeus, siis se että EU saa suoraan verottaa EU-maiden kansalaisia ja yrityksiä. Se on eri asia kuin eri jäsenmaiden keskenään sopimat maksut ja saamiset unionille. EU-verotuksessa ei enää tarvita jäsenmaita välikätenä. Siis EU:n verotusoikeus on yksi liittovaltion keskeisimpiä tunnusmerkkejä.
Samaan pakettiin kuuluu myös EU:n oma budjetti ja budjettivalta. Sillä se voi ohjata eri maiden taloutta. Budjettivallan kautta EU voi myös jakaa keräämiään veroja eri jäsenmaihin. Muistamme, miten työlästä oli saada jaettua rahaa Välimerenmaiden konkurssikypsille talouksille. Budjettirahaahan sellaiseen ei nyt olekaan eli se oli silloin hoidettava velalla. EU:n sopimukset nimenomaan kieltävät valtiota ottamasta vastuuta toisen jäsenmaan velasta. Kun se nimenomaan on kielletty, sillä on haluttu tietoisesti estää tällaiset toimenpiteet. Se ei estänyt EU:ta kehittelemästä yhteisiä velkojen takaushärveleitä, joilla muut maat takasivat kriisimaiden velanoton.
Tuollaisissa velkahärveleissä on se huono puoli, että siellä tapahtuvat velkajärjestelyt näkyvät laajasti ja herättävät melkoisesti poliittisesti kiusallisia kysymyksiä. Viime aikoina siihen ei olekaan turvauduttu vaan tuollaiset järjestelyt on hoidettu EKP:n sisällä. Keskuspankin maailma on sen verran hämärä, että siitä ei suuri yleisö tiedä paljoakaan.
Mutta pitkän päälle tuollainen keskuspankin temppuilu ei voi jatkua. Halutaan siis EU:n iso budjetti, josta maiden väliset rahavirrat voidaan jakaa suoraan avustuksina tarvitseville. Kun komissaari Jyrki Katainen (kok) kävi Suomessa joulun alla, hän ilmoitti muutamassa haastattelussa, että neljän viiden vuoden päästä Euroopan integraatio on paljon pitemmällä kuin nyt.
Entä mistä sitten saadaan rahat EU:n budjetin katteeksi? Verotulot ovat osa, mutta eivät ilmeisestikään riitä. Loppu on otettava lainaa. Eli EU haluaa itselleen oikeuden suoraan lainaottoon.
Siis miten EU toimisi sen jälkeen? Se keräisi veroja suoraan EU-maiden kansalaisilta ja yrityksiltä. Sen lisäksi se ottaisi oman harkintansa mukaan velkaa – tosiasiassa EU-kansalaisten vastuulla. Näin sadut rahat se jakaisi budjetissaan oman harkintansa mukaan – siis mm. suorina tulonsiirtoina kriisimaille.
Minusta tuo alkaa aika paljon muistuttaa liittovaltiota. Nuo kolme asiaa: verotusoikeus, budjetti ja lainanotto on arvioitu EU:n seuraaviksi "kehittämisen" kohdiksi. Oma kysymyksensä on kuinka päätösvaltaa käytetään liittovaltiossa?
Liittovaltiota tiivistetään euron ympärille. Uusia maita ei euroon varmasti tule liittymään. Siis EU:ssa on kahden nopeuden maita: euromaat, joita puristetaan tuohon liittovaltioon ja muut jäsenmaat, jotka jäävät jonkinlaiselle ulkokehälle. Suomi on nyt ratkaisevassa kohdassa suuntansa valinnassa. Tällaisia linjaratkaisuja osuus kohdalle silloin tällöin, mutta nyt sellainen on edessä. Jatkammeko kohti liittovaltiota vai hakeudummeko ulkokehälle? EU:n komission puheenjohtaja Juncker on ilmoittanut julkisesti, että EU haluaa potkia eroavaa Britanniaa niin paljon, että mikään muu maa ei uskalla erota. Sama koskee varmasti eurosta eroamista.
Kannattaa miettiä hieman, keiden kanssa tässä oikeasti ollaan menossa kimppaan? Suomelle keskeisen tärkeitä maita Euroopassa ovat olleet Pohjoismaat, Britannia ja Saksa. Britannia on lähdössä koko unionista. Sen myötä EU:n päätöksenteossa painopiste tulee muuttumaan ratkaisevasti ja Välimerenmaiden valta tulee kasvamaan entisestään.
Euroalueeseen eli suunniteltuun liittovaltioon eivät tule liittymään Tanska eikä Ruotsi ja Norjahan ei ole edes EU:n jäsen. Eli euroalueesta puuttuvat monet meille monella tapaa läheiset kumppanivallat. Kannattaa muistaa, että ennen viime vuosien Suomen talouden kurjistamista, Suomen viennistä suuntautui n. 30% euroalueelle ja 70% muualle. Se ei todellakaan ole meille keskeinen viiteryhmä, vaikka Saksa siellä onkin.
Sen sijaan Euroalueella keskeisiä maita ovat välimerelliset maat Ranska (65 miljoonaa asukasta), Italia (60 miljoonaa), Kreikka (10 miljoonaa),, Espanja (45miljoonaa), Portugali (10 miljoonaa). Noiden välimerellisten maiden asukasluku on yhteensä 190 miljoonaa. Jos siis kuvittelisimme, että euron ympärille rakennettava liittovaltio olisi demokratia (joka EU:sta puhuttaessa herättää kyllä hymyilyä), nuo maat voivat aivan demokraattisesti päättää ottaa meidän muiden rahat itselleen.
Tässä vaiheessa joku alkaa selittämään, että tietenkin tuollaiselta voidaan suojautua perustuslaillisilla kirjauksilla ja sopimuksilla. Onhan USA:ssakin sellaisesta selvitty. Kannattaa tosiaan pysähtyä miettimään USA:n tilannetta. Siellä kaiken pohjana on aikoinaan laadittu perustuslaki. Sitä ei kumota, siihen on kyllä tehty joitakin lisäyksiä. Perustuslain ja sopimusten noudattamista valvotaan korkeimman oikeuden toimesta.
Jotkut ovat ihmetelleet USA:n presidentinvaalien omituista tuloslaskentaa, joka jakaa periaatteessa suorassa vaalissa äänivallan osavaltioittain. Sen vuoksi on useampia kertoja syntynyt tilanne, että kaikkiaan enemmän ääniä saanut häviää vaalit, jos kannatus on jakautunut osavaltioittain sopivasti. Tuon kaiken taustalla on vanhat osavaltioiden oikeudet ja sopimukset, joita noudatetaan yhä.
Entä EU? Muutaman vuosikymmenen taaperruksensa aikana EU on profiloitunut järjestelmäksi, jossa ei piitata sopimuksista ja laeista. Juhlapuheiden jälkeen on tallottu jalkoihin euron sopimukset, Schengenin sopimukset ja Dublinin asetukset. Euron kriteerejä rikottiin ennen eurokriisiä yli 50 kertaa. Sen jälkeen ei kukaan ole tainnut enää seurata asiaa. EU:ssa mikään sopimus tai laki ei suojaa mielivallalta. EU:lla ei ole uskottavuutta.
Haluammeko me todellakin olla samassa liittovaltiossa mafian hallitseman Italian ja korruption ohjaaman Kreikan ym. kanssa? Meille kulttuurillisesti läheiset Pohjoismaat ja Britannia eivät siellä ole. Tätä meidän johtajamme ajavat höpistessään ”ytimistä”. Eivät vain kerro, mitä se oikeasti merkitsee. Tuossa pelissä palaisi valtavasti suomalaistenkin rahoja.
Kovin harva media Suomessa vaivautuu kirjoittamaan tästä asiasta. Taloussanomissa Jan Hurri on ansiokkaasti kuvannut synkkää kehitystä. 26.3.2017 Esko Rantanen kirjoitti samasta aiheesta Talouselämässä. Ehkä mediakin pikkuhiljaa vapautuu kahleistaan ja kertoo asioista suomalaisille, ennen kuin on liian myöhäistä.
Varoitus: Älkää uskoko poliitikkojen höpinöitä tässä asiassa."










Dokumentti - jookaiselle huonomuistiselle kansalaiselle, joka on uskonut Hesarin propagandaan

1989 laman syyt ja laman aiheuttaneiden laiton vallankaappaus tuhoamaan kansalaisyhteiskunta












.

1 kommentti:

Mr X kirjoitti...

Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa. Hyvä blogi.