tiistaina, elokuuta 01, 2017

Uuden talouden ehdot, vahvan valtion immateriaalinen talous ja vakaat valtionyhtiöt



TALOUS
ON KESTÄVÄÄ VAIN

HUMANISTISENA TALOUSMALLINA,
VALTIONA IHMISTEN YHTEISKUNTAA VARTEN,
EI PANKKEJA JA PÖRSSIÄ VARTEN






Uusi talous?
Uusi yhteiskunta?
Paluu pohjoismaiseen malliin. 



Pohdintaa ja kovia faktoja itsenäisestä taloudesta testattuna pohjoismaisena mallina, tiukalla raja- ja tullivalvonnalla, ilman pankkiirien painostamaa globalisaatio-ideologiaa
pörssikeinottelijoiden hyväksi.

  • Olemmeko nyt aito muutosyhteiskunta, edistysyhteiskunta

kohti edistystä, laatutuontantoa, omavaraisuutta, paikallistuotantoa ja immateriaalista työtä - vai feodaaliseen valtaan uppoava jarrutteluhteiskunta, vain rahaeliitin ahneita etuja ja lyhytnäköistä eliitin feodaaliyhteiskuntaa, ryöstötaloutta valtapaniikin ajamana?

Suomen omavaraisuus on nyt alle 7 %

 kun katsotaan kaikkia tuotteita, materiaaleja, tuotantotapoja,  energialähteitä, kulutusta. Kansantalous on niin sanotusti kallellaan. Tarvitsemme takaisin 70-luvun itsenäisen pohjoismaisen ja progressiivisen mallin, jota suojautumisen ja omavaraisuuden periaatteen puolesta Kiina, Intia ja Amerikka sekä tietysti Venäjä nyt toteuttavat: oma tulli ja oman talouden suojaaminen ovat valtion perustehtäviä.


Yksityisten Pankkien täytyisi olla 100% omistajiensa omaisuuden takaamia ilman tyhjää katetta, jos joku haluaa leikkiä kapitalismia.

Pohjoismainen malli toimii vain kansalaisten valtion pankin ja valuutan kautta, ei euro-pörssi-huijauksen kautta.  


Valtiot ovat pelastaneet keinottelijat nyt todella tuhoisalla tavalla ja keinottelijat haluavat lisää sotia ja väestönsiirtoja estääkeen ideologisen muutoksen ja peittämään ideologisen paljastumisen "taloudesta".  

Pohjoimaisen mallin Star Trek -sosialismi eli resursseja, rahaa sekä yksilön oikeuksia valvova valtio, ei liian iso kansallisvaltio on ainoa ratkaisu luomaan vakauden markkinatalouteen, nyt olemme eliitin etuja valvovassa EU:ssa kovan fasistisen "kehityksen" eli kaaoksen alla, kapitalistien kouristuksenomainen vallankaappaus vain etenee vaikka valheet ovat paljastuneet. 



Suomen valtio kaataa nyt veronmaksajien rahoja ulkomaisten keinottelijoiden firmoihin eikä saa osakkeita vastineeksi. Rahaa pusketaan keinotteluun ja piiloon kun se pitäisi puskea ensisijaisesti kehitykseen ja koulutukseen taiteen kera. Ihmisyys on ainoa motivaatio. 
  • Auvo: "Italia. Toi pankkien alennusmyynti o suora seuraus viime käden lainaajan puuttumisesta. siks fed perustettiin että pankit kestää, tapahtu mitä vaan. meillä ne ei kestä jos vaikka 100% talletuksista pakenee - eli pankki nyt vaan ei voi toimia markkinataloudessa, se on nähty miljoonia kertoja. se tarvitsee takaajan. valtion ja keskuspankin."


   Kiinaa käytetään globalisaation esikuvana

   mutta se on valhe:

Kiina on suojautuva talous mitä Suomi  ei ole Amerikan ja eurojuntan vaaimuksesta. EU vie lisäksi 75% tulliverotuksestamme 7500 miljoonaa (!) joka päivä sekä kieltää mm oman paikallisravintotuotannon tullisuojauksen. Näkymätöntä terroria on myös hampun tuotannon estäminen: öljyteollisuus, rakennusteollisuus, tekstiiliteollisuus, puuteollisuus ja lääketeollisuus ovat lobanneet 100 vuotta monipuolista, omavaraista hampunviljelyä vastaan http://finnsanity.blogspot.fi/2013/01/uusi-valtiomalli-tasatulo-ja.html


 

" Silloinen vallassa ollut talouspapisto on nyt ymmällään 
        kun heidän joukostaan on noussut luopio 
eli taloustieteilijä Thomas Piketty (Capital in the 21st Century, 2014), joka todistaa aivan päin vastoin, että eriarvoisuus on lisääntynyt ja luokkayhteiskunta on tullut takaisin. Hänen todistusketjunsa ei lähde teoreettisista laskukaavoista vaan empiirisestä ja varsin mittavasta tilastomateriaaliista. Tuotannon hedelmät ovat kasautuneet kaikkialla lähinnä yhdelle prosentille rikkaimmista ja tavallisen kansalaisen ostovoima ja valtioiden verotulot ovat olleet jatkuvassa laskusuunnassa."



Olemme todella suurten kysymysten ja nopeiden ratkaisujen edessä.

Miksi suuret puolueet ohittavat 20 vuoden aikana tehdyt tutkimukset, jonka mukaan hyvinvointivaltio ja veroprogressio on tehokkuuden ehto? Robotisaatio-keskustelukin ohittaa tärkeimmän ongelman: kuinka robotit saadaan tuomaan hyvinvointia ja vähentämään kurjuutta ja luomaan toimintakykyä ja kulttiirin kukoistamista ihmisille, robottien herroille?




Vastaukset ovat äärimmäisen yksinkertaisia.

Kiina ja Intia ovat nousutalouksia vain protektionismin avulla - vain: kuten Suomi 1970-luvulla.

Kiina ja Intia romahtaisivat parissa kuukaudessa jos ne noudattaisivat EU:n käskyjä Suomelle. Joita Suomen eduskunta alamaisesti ja itsetuhoisasti noudattaa. Valtio voi tuottaa hyvinvointia vain suojalla globaaleja saalistajia vastaan.








  • IMF:n ekonomistit myöntävät leikkauksiin kannustavien laskelmien virheellisyyden

    Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kaksi ekonomistia, Daniel Leigh ja Olivier Blanchard ovat laatineet erityisen 'työpaperin' (working papers) niistä erehdyksistä, joita he ovat tehneet laatiessaan ennusteita talouskurin vaikutuksista Eurooppaan  http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=6346 
     




    Ei ole kestävyysvajetta,
 

on vain 28 miljardia erilaisia verohelpotuksia ja 25 miljardia veronkiertoa tulonsiirtona rikkaille. 

 
Suoria verohelpotuksia on 23 miljardia sekä pääomatulon verovapautus vuosittain +5 miljardia eli 28 miljardia. 


Tämä on systemaattinen ja ideologinen tulonsiirto rahaeliitille. Rikkaiden taakka vain kevenee vuosi vuodelta. Yhteisöveron alennuksella viedään miljardi pois valtion toimintakyvystä pois, koulutuksesta ja terveydenhuollosta pois, inrfrastruktuurin uudistamsiesta pois.



Eliitti on nyt selkeästi julistanut, että eliitti tulee olla talouden primääri edunsaaja, ei kansa, ei enemmistö eikä pohjoismainen malli.

Tämän lisäksi on laitonta ”harmaata” veronkiertoa n. 15-20 miljardia ja laillist veonkiertoa 15 miljardia vuosittain. Laiton toteutuu tahallaan  alimitoitetun veroviraston takia.  Siis ainakin +40 miljardia joka vuosi rikastuttamaan rahaeliittiä, luomaan kansantaloutta tuhoavaa tuloeroa ja vähentämään työn tuottavuutta suomalaisille työntekijöiltä. Estämän valtion työllistävää ja kansanterveyttä nostavaa talouspolitiikka vain valtion ehdoilla kansalaisia varten.




Suomella on uskomattoman hyvä maine joka on valuuttaa,
 rahaa jokaisella valtiota pönkittävällä toiminnalla:
  

"Suomen kannattaisi ottaa lainaa viideksi vuodeksi ja haudata rahat maahan"
  1  2016 
Taloussanomat



 

Hyvinvoinnin historiamme on valtionyhtiöissä, ei säätelemättömässä kapitalismissa



Suomi ilman valtionyhtiöitä: "erämaata ja sellutehdas”

Markku Kuisman mukaan elinkeinoelämä alkoi saada tavoitteitansa läpi 1980-luvulta lähtien. Valtion omistuksia alettiin vähitellen purkaa ja pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on puhunut taseiden laittamisesta töihin.
Mikä sitten oli ja on valtionyhtiöiden merkitys Suomelle?
– Voi kärjistää, että Suomi olisi pelkkää erämaata, yksi sellutehdas ja kaksi sahaa, jos täällä olisi tyydytty vain markkinoiden toimintaan.
http://yle.fi/uutiset/maailma_tarvitsee_hullujen_unelmia_ja_viisaiden_ihmisten_tekoja__talla_metodilla_valtionyhtiot_syntyivat_suomeen/9117132



 Kokoomuksen, RKP:n, keskustan ja demarien ministerit ovat purkaneet 27:ssä vuodessa toimivan valtion toimintarakenteet ja hyvinvointi-Suomen ideologisesti purkamalla sen verotusperiaatteet, tasaavat verolait, veroprogression, alkuperäisen yhteiskuntasopimuksen JA erittäin tehokkaat valtionyhtiöt. EVA:n ja EK:n toistaessa Chicagon poikien yhteiskuntaterroria, pörssi-ideologiaa feodalismin periaatteina.  

   Valtion tehokkuus ja yleinen työllisyys ja palkkatasot laskevat elitistisen veronkierron takia selvänä kausaalisuhteena valtionyhtiöiden ollessa valtion alasajoprosessin taktisesti tärkeä väline. 
 
Valtion taloudesta puhuttaessa on noussut uusi käsite, kevyt "solidaarisuusvero" varakkaille eli veronkierron esittäminen moraaliseksi oikeudeksi eliitille.


 Se ei ole aitoa valtion poltiiikkaa vaan vain tuore elitistinen hämäys uusliberalismin politiikassa kohti järkyttävää feodalismia, harvojen rikkaiden yhteiskuntaa orjien voimin.

Uusliberalismi ei ole valtion ja talouden tehostamista
vaan valtion tuhoamista ja talouskasvun sabotointia pörssin kasvattamiseksi. Pörssi on kaappaavana ideoloigana tuhonnut pankkien laina-ansojen ja IMF:n kautta useita valtioita - kuten Argentiinan ja Kreikan.  






 Asmo Kalpalan haastattelu
Tapiola-ryhmän entisen pääjohtaja Asmo Kalpalan haastattelu on tärkein talouseliittimme jäsenen tunnustus; 
katastrofaalisesta eliittimme Amerikkaa ja Saksaa mielistelevästä talousideologiasta, jota kokoomus ja RKP on ajanut käyttäen hyväkseen 1989 lamapaniikkia ja peitelläkseen kokoomuksen ja pankkiirien täysin vääriä 1984 keinottelutalous/pörssipeli-periaatteita:


  • Kalpalan mielestä Suomen talouden rakenteet eivät ole syntyneet markkinatalouden pohjalta, vaan valtion toimilla ja konsensuksen aikana.    - HS
     "Jos tällainen talous annetaan täysin lyhytnäköisen pääoman käsiin, ollaan lähellä oligarkiaa", Kalpala sanoo

     "Uskon, että yhteiskunta huutaa nyt sosiaalisemman yritystoiminnan perään." Kalpalan mielestä markkinatalous ei toimi, jos puhtaan kapitalismin pörssiyhtiöille ei ole vaihtoehtoja, joissa omistuksen motiivi on muu kuin pelkkä rahan tekeminen.




Hyvän yhteiskunnnan suunta on myös kohti immateriaalia ja inhimillisesti suojattua sosialaipolitiikkaa, vapautta,  markkinataloutta ja sosialistista kapitalismia Ruotsin 70-luvun mallia kehittäen. Yksityisyrittäminen nousee vapaudesta eikä suuryhtiöiden verovapaudesta.

Ilman omaa valuuttaa emme nouse, ilman omaa tullipolitiikka ja tullituloja, ilman omaa keskuspankkia ja absoluuttista veroprogresiota ilman veronkiertoa emme nouse. Valtion on luotava taustalle mm. robotisaatiota valtionyhtiöille vain tuottamaan hyvinvointia ja käyttämään luonnonvarojamme, tehostamaan saastettomuutta ja kierrätystä tehokkaammin - kansalaisten hyväksi ilman kapitalismin ryöstöretkeä luonnonvaroihin.

Etlan Mika Maliranta:
         "Hallitus ei toimi niin kuin tutkimustieto suosittaa"


Hallituksen leikkauksille on vaihtoehtoja - Mikko Elo



Hyvinvointivaltio



 on yksilöiden toimintakyvyssä ja yhteisessä luottamuksessa. Maahanmuutto on järjetöntä tässä tilanteessa, vain palvelemassa eurojuntan yrityksiä tuhota valtiot liittovaltion diktatuurin tieltä. Ihmiset ovat mittari valtion tehokkuudelle. Enemmistön diktatuuri ruotsalaisena sosialistisena kapitalismina, pohjoismaisena mallina, humanistisena protektionismina.


Itsenäinen talousote ja oma sääntely

- kuten Ruotsilla ja muilla pohjoismailla - on väistämätön suunta talouden tärkeimmälle muutokselle Suomessa - jos haluamme itsenäistä vahvuutta riehuvaa eurokaaosta vastaan.
 

  • Islanti teki päinvastoin kuin IMF, WB, EU, USA tai suomalaiset "asiantuntijat" kehoittivat ja tässä on tulos: Islannin talous on toipunut lähes samalle tasolle kuin ennen vuoden 2008 romahdusta.


Kokoomuksen ja RKP:n edustama euroaate on uusliberalismia eli neokonservatismia ja se on
  romahtaneen talousteorian uupunutta ajamista, testatut yhteiskuntaa vakauttavat teoriat eivät kelvanneet ja ne hylättiin pörssin futuurikauppa-ideologian pönkittämiseksi. 
Uusliberalismi on thatcherilaista neokonservatismia, yhteiskunnan ja ihmisarvon kieltämistä pörssin maksimaalisen voitonteon fantasiassa.


  • Romahdus on meidän syytä 2015





Vuonna 1980 valtionvelka oli euroissa noin 3 miljardia. Se on suunnilleen sama summa, jonka olemme viimevuosina maksaneet pelkästään korkoina yksityisille liikepankeille vuosittain:



 
   Kuinka uusliberalismi aloitettiin 
korruptioilla ja valheilla Suomessa noin 1982 ja kuinka se jalostettiin pankien pelastamiseksi yksityisten verorahoilla?

Tässä tärkeimpiä syitä, miksi lamaan syylliset rikastuivat ja saivat lisää valtaa lamalla - korruptio ja oikeiston vaativat (petetyt) lupaukset luomassa valheellista tukiyhteiskuntaa; keskusta lahjottiin hyväksymään kokoomuksen ja RKP:n ultraoikeistolainen valhetalous-projekti, eurohysteria, liittovaltioprosessi demokratian alasajoon ja laina-ansat ihmisille:

  • Keskustalle jättituet elinkeinoelämältä vuonna 1987

 Näin keinottelu ja lama 1989 lahjottiin uusliberalismiin - Keskustalle jättituet elinkeinoelämältä vuonna 1987


Keskusta kannattaa myös valtavaa TTIP-vallansiirtoa ja demokratian absoluuttista tuhoamista valtion omana taloutena. TTIP & liittovaltioplutokratia tuhoaa perustuslain ja valtion itsesäätelykyvyn sekä luonnonsuojelun täydellisesti. Talvivaara on ollut tahallinen keskustan ajama performanssi, totuttelu-show alamaisten ihmetellä ja ahdistua ilman seuraamuksia saastuttajille. Luonto on teknokraateille vain raiskauksen kohde.



       I


Laatua ja suomalaisten ihmisten resursseja ei oteta tosissaan.


Maailman tehokkaimmat insinöörit eli suomalaiset insinöötrit ohitetaan valtioteoriassa: Nokia olisi valtionyhtiönä yhä pystyssä sillä ollila ajoi Nokian tahallaan alas saavuttaakseen oman statustodellisuutensa tavoitteita eli kiitost Wall Streetin pörssieliitiltä. Nokia oli vaarlaiinen monella tasolla Amerikkalaiselle imperialismille, jopa Petteri järvinen myöntää että Nokia annettiin kaapattavaksi mm. salatun ja tehokkaan Nokian vakoiluvastaisen teknologian takia.


Nykyisen raateluyhteiskunnan mielipuolisten ylityötuntien, eliittiunelmien, eliitin tuloerojen jyrkentämisen, asennejulmuuden hehkuttamisen ja uhkailun sijaan.

Poliitikkojen tulisi ymmärtää, että Suomen suurimpia totuuksia tulevaisuuden pelastuksesta on sisällöntuotannon laatu.

Laatu

  • Ei määrä ole uuden talouden pohja. Vakaus ja laatu itsenäisyyden suojassa vahvan valtion suojassa "globalisaation" kauppasotaa hillitsemässä.
  • Tässä Nokia seurasi tuhoaan noudattamalla vanhan aatelis-luokkayhteiskunnan eliitti-ideaaleja. Ollila ja muut sokeat uskoivat, että määrä on tärkeintä ja vallanpitäjien ideat ja eliitin käsittämätön ryöstöretki bonuksina paljon tärkeämpää kuin nuorien älykkäämpien insinöörien ja poispotkittujen humanistien ideat ja mediakulttuurin ymmärtäminen.

Ja vieläkin Nokian tuhon optioeliittiä ylistetään mediassa, tuhon tuojia ja  palkattoman ylityön kylmiä vaatijoita. Olemme ideologisessa sodassa, vaikka kuinka meitä taas harhautetaan puhumalla eliitin jaloudesta ja hyväntahtoisuudesta.




 Vain eliitin voittomarginaalin tukahduttava lisääminen on nyt oikeistolaisen hallituspolitiikan silmäterä, ei valtiomallin kehittäminen ja kokonaisuuden analysoiminen, ei omavaraisuus. Onnistunut talous ei ole firmojen ryöstöretki vaan säätelevän valtion kokonaismalli uuden talouden ja ihmisten toimintakyvyn ehdoilla.
  • Valtavat markkinat olisivat odottamassa jos ohjelmoijia ja humanisteja saatettaisiin yhteen valtionyhtiöiksi.  Tiedon soveltamiseen mm uusiin oppimisohjelmiin, interaktion uusiin muotoihin, yhteisölliseen interaktioon yms. Pelejä, joissa kulttuuri ja historia olisi samalla elävää oppimista.

Nuorilla on nyt tiettyä rohkeutta uuteen ihmiskeskeiseen resurssi-ideologiaan ihmisen asemasta, valtion luonteesta ja hyvinvointivaltion uusiin toimintaperusteisiin mutta ilman perustuloa ei synny perustyytyvisyyden ja suvaitsevaisuuden yhteiskuntaa.
  • Nuoret eivät tunne taloushistoriaa eliitin aiheuttamaa lamaa 1989 ja sen keinottelun aiheuttamaa kiristystä ja hyvinvointivaltion tuhoamista mutta nuoret ymmärtävät intuitiivisesti että rahaeliitin katastrofi EU:n romahduksessa ei toimi eikä tule toimimaan.




Eliitti yrittää estää julkisesti ja salaa kaikin tavoin tasa-arvon etenemisen, ideologisen analyysin ja siten eliittimme edistää vain oikeistolaista raateluyhteiskuntaa, taannuttavan ja uuvuttavan kilpailumentaliteetin iskostamista.

Eliitiin mielestä vain eliittiin kuuluminen on elämän tarkoitus.

  • Tämä on kova ideologia, ei talousteoria: kaikki eliitin hyödyksi ja kaiken muun tuhoten, elitistinen uusliberalismi eli kapitalismin retorinen uusi muoto, suurimman rahan moraaliton ja vastuuton valta, plutokratia. 


Vasemmiston perinteinen talousmalli lähtee itsenäisistä ja kehittyvistä ihmisistä ja resurssituotoksen suoraan saavista kansalaisista, joita ei voisi orjuuttaa halpoihin paskaduuneihin kiristämällä vaan työnantajan ja valtion olisi vain korotettava palkkaa, jotta paskaduunit kelpaisivat. Silloin sitä voisi kutsua markkinoiden määrittelemäksi palkaksi mutta nythän paskaduunien pilkkapalkka määrätään vain kiristämällä ja nälkäkuolemalla uhkaamalla.

Eliitti valehtelee, että tämä taloutemme olisi aitoa markkinataloutta, rationaalista "vapaan markkinan" kapitalismia suuryritysten alla, kysynnän ja tarjonnan taloutta.

Oikeistoeliitti on järjestänyt vuosittaiset 23 miljardia verohelpotuksia tuloerojen kasvattamiseksi tuhotakseen sosiaalidemokraattisen tasa-arvon perustuslain, joka meillä vielä on vielä kirjaimina vaan ei käytäntönä.




Valtionyhtiöt on tuhottu jotta voitaisin väittää, että valtionyhtiöt eivät toimi.

  •   Sveitsistä lainarahaa Suomeen
    Kuntarahoitukselle negatiivisella marginaalilla
     
  •  - Sveitsi maksaisi, jotta voi lainata rahaa Suomelle

    Uuteen palautettuun pohjoismaiseen vahvaan valtiomalliin tänne Suomeen virtaisi rahaa nyt käsittämättömät määrät sijoituksina, jos ottaisimme taas valtionyhtiöt vahvan valtiomallin perustaksi: vakaus, avoimuus ja ylikansallisen orjatyön torjunta.

    Vakaus ja omavaraisuus olisi nyt tärkeintä valuuttaa valtion kehittämisenä. EU:n ”globalisaatioehdot” ja rajaukset ikkunasta ulos.

    Vaikka markka tulisi takaisin, niin en suinkaan tarkoita enää kokoomuksen, pankkimies Koiviston sekä Holkerin ja Suomen pankin 1986 harjoittamaa mielipuolista vahvan markan valuuttakeinottelua.

    Suomalaisen valtion eliitille suomassa verohelpotuskorruptiossa ja EU:n katastrofaalisessa keinottelusosialismissa uivat kokoomuslaiset eivät voi ideologisesti mitätöidä aidon sosialistisen kapitalismin eli kehitetyn ruotsalaisen valtiomallin uusia mahdollisuuksia.

    Eivät millään argumentilla. 

    Tuottavuus materiaalisessa tuotantotaloudessa on nykyisin noin tuhat - parituhatta prosenttia eli tarvittava fyysisten ihmisyksilöiden työ vähentyy koko ajan teknologian mahdollistamana.

    Kysymykset eivät ole materiaalisia vaan ideologisia.

    Oikeiston höpötys ylipalkattujen vapaaehtoisesta tulojenvähennyksestä on samaa vanhaa materialistista harhautusta ideologisen systeemianalyysin ja verotuspolitiikan sijaan.




Meidän täytyy myös varautua euron romahtamiseen.

Nopeasti. Omavaraisuuden hätätilakeinoille tulee saada selkeä kartoitus.

Ohjeistus ja organisaatio tulee luoda ennen katastrofia

Viljavarastot on nelinkertasitettava kataisen ajettua ne puoleen.




Ylikansallisten yhtiöiden kapitalismi - tuhokapitalismi.

on täsmällinen ideologia, joka estää taktisin keinoin ja salaisin sopimuksin valtioiden ja kansalaisten omavaraisuutta.

Vanhanen valittaa viikonlopun Iltasanomissa että Ruotsi menee ohi. Ensin Vanhanen lahjoittaa valtionyhtiöt pois ja nyt valittaa
  • Ruotsalainen valtionyhtiö tekee huimaa tulosta - kansalle

    Miljardivoitot tiedossa Ruotsissa. Valtion 100% omistama Kiirunan kaivos teki kaikkien aikojen tuotantoennätyksen vuonna 2012
Miljardit suoraan kansantalouteen - kokoomuksen kauhu.






Mitä ihmiset kaipaavat?

Uusi valtio uusliberalismin elitismin ja eliitin terrorin tilalle.

Eliitin rikastuminen ei voi olla enemmistön päämäärä ja velvoite demokratiassa.



Vanhat arvot valtiosta yksilöä suojelevana ja talouden hallintaa kehittävänä ja suojautuvana periaatteena - varsinkin nyt globalisaation eli hallitsemattoman rahan kaaoksen aikana.
Uusi tietoisuus.

Uusi talous. Humanistinen ihmisarvo selvin perustein ilman orjatyövoimaa, pakkotyöllistämistä ilman kunnon palkkaa.
Ennenkaikkea tietoisuus ja yhteinen visio.



Mikä on yhteiskunnan tarkoitus?


Mikä on ihmisen tarkoitus?
Voiko ihminen kehittyä?
Voiko onnellisuus olla politiikkaa?


Islanti valitsi seitsemän vuotta sitten erilaisen tien pankkikriisinsä hoitamiseen kuin muut kriisimaat. Rahoitusvaikeuksiin ajautuneen pankkisektorin pelastaminen olisi tullut pienelle kansantaloudelle liian kalliiksi. Kymmenien miljardien velkoja ei maksettu, ja pankit päästettiin kaatumaan.
Myöhemmin kansainvälinen tuomioistuin totesi, että Islannin valtion ei tarvitse maksaa yksityisten pankkien velkoja. Niinpä velat ovat vielä olemassa, mutta ne eivät kaatuneet veronmaksajien niskaan.
Seurasi kuitenkin talousromahdus, kruunun arvo heikkeni ja työttömyys nousi ennätyksiin. Mutta sitä ei kestänyt kauan.
Islannin talous nousee kohisten ja maassa vallitsee lähes täysityöllisyys.
Verratkaapa Islannin tilannetta EU-maihin.

Islannin talous kasvaa kohisten, ja maassa vallitsee lähes täystyöllisyys. Toisin kuin muissa kriisimaissa, Islannissa pankit päästettiin kaatumaan vuonna 2008.
YLE.FI





Voiko olla materiaalista politiikkaa ilman henkistä yhteiskuntaoppia ja ideologista päämäärää?

Onko ihmisen henkinen olemus osa valtion tehtävää?

  • Miksi valtio estää järkeviä muutoksia?
  •  Miksi hyvinvointivaltion uskomatonta menestystä vertailuissa ei ylistetä ja kehitetä vaan hallituksemme halveksii sitä rajulla ideologisella purkamisella?

Mitä immateriaalisen ja huipputeknologian talouden uusi aikakausi merkitsee?
   Jos EU ei romahda feodaalidiktatuuriksi.


Ideologisesti ja poliittisesti Oikeiston mukaan yhteiskunnalla ei ole vapauttavaa henkistä tarkoitusta ja jalostavaa kehitystä vaan vain kepin voima ja keinotekoinen kilpailun ahdistus materialistisessa darwinismissa, pyrkimys ajaa työväestö, ”alemmisto”, köyhemmäksi ja halvemmaksi työvoimaksi eliitin glorian, voitonteon ja omahyväisyyden kasvattamiseksi.

”Globalisaatio” sanana, vaikkapa telakkatukea ja valtionyhtiöitä estämässä, ”Globalisaatio” on pelkkää ideologista retoriikkaa ja oikeistolaista valtiontuhoamisoppia. 

Ideologista sotaa.

  • Toimittajat tekevät uskomattoman älyllisen itsemurhan, kun eivät kysy, miten vasemmistopresidentin Ranska voi tukea telakkaa...  mutta Suomi ei?

  • Kuluttajille maksetaan rahaa, kun kova tuuli pudotti sähkön markkinahinnan negatiiviseksi



Oikeiston mukaan ei-eliittiin kuuluvan ihmisen tarkoitus on työ ja oikeistotoimittajat vetoavat mielellää luterialiseen työmoraaliin eli työidentiteettiin.

Tällä ideologisella diskurssilla ei ole mitään tekemistä Lutherin tai luterilaisuuden kanssa vaan saksalainen työhulluus nousee sadistiseta kalvinismista.

  • Calvin puhui 14 tuntisesta työpäivästä ja hänelle pelastettuja olivat vain varakkaat menestyjät, maaniset psykopaatit. Calvin hukutti väärin pukeutuvat ja seksuaalisesti itsenäiset naiset Zurichin jokeen, jotka eivät noudattaneet miesten eliittihierarkiaa ja kontrollimoralismia. Calvinin farkkugate is always coming.  Rahan deonttinen oleskelu paratiisitieillä ja ahneuden unelmissa omistamisen abstraktiosta: poissaoleva vaikuttaa olevaan.

Kysymyksiä





  II


Markkinakapitalismi on havainnoitava ja nähtävä uudessa ajassa, jossa teknologian tuotantoteho on uskomaton. Puutetta ei ole enää mistään.

Paitsi jos ideologia määrää puuttumaan.

Pakkotyötä ei enää tarvita. Ihmisten alistamista ei enää tarvita.

Muuta kuin eliitin unelmaan järjettömään rikastumiseen muita orjuuttamalla.

Vasemmistoeliitti vaikenee tällä hetkellä vasemmiston ja humanismin ideologiasta - kerjätessään oikeistoeliitilta virkoja ja saunaseuraa.Ei ole vain talouskäsitteitä vaan on myös syvällinen ideologia yksilöstä yhteiskunnan keskipisteenä.

Ennen joulua eduskunnassa oli sattumoisin äänestys suurituloisten veronkorotuksista. SDP ei kannattanut veroprogresson osittaista palauttamista. Muutenkin vasemmisto on harmittoman hiljaa laajasta yritysten veronkierrosta. 



  • "Pitääkö (Suomen) hyvinvointivaltio purkaa?",

    kysyy Suomen Kuvalehti Maailmanpankin ekonomistilta Kaushik Basulta.


    Ja hän vastaa: "Suomen ja muiden Pohjoismaiden ihmisoikeuksilla ja sosiaalisilla normeilla on tärkeä opetus koko maailmalle. Älkää luopuko arvoistanne vaan tehkää niistä vientituote."


  • Kybermaailma tarjoaa Suomelle useita mahdollisuuksia kilpailukyvyn, elinkeinoelämän ja yhteiskunnan turvallisuuden kannalta, arvioi Stonesoftin kyberturvallisuusjohtaja Jarno Limnéll.



Härpäkkeiden ja laitteiden hinnat laskevat vauhdilla robottitehtaiden vyöryssä - ja todellinen vientiteollisuus on immateriaalisessa taloudessa. Henkisessä kyvyssä ja persoonallisuudessa. Insinööritaidoissa. Taiteessa. Ohjelmoinnissa. Soveltamisessa. Henkilökohtaisessa palvelussa digitaalisesti.  Muuntautumiskyvyssä. Immateriaalisen todellisuuden vyöryä ja voimaa. Henkistä kuluttamista, ohjelmien ja mediapalvelujen ostamista.

Hallitus ei ota tätä immateriaalin talouden kehitystä tosissaan.
Teknologista kehitystä ei käytetä ihmisten vapauttamiseen ja materiaalisen perusturvan luomiseen uuden talouden ajattelussa.



Eliittimme on mätä.
  • Vanhanen valittaa viikonlopun Iltasanomissa että Ruotsi menee ohi.    
Ensin Vanhanen lahjoittaa valtionyhtiöt ja tuhoaa hyvinvointivaltiota ja sitten valittaa että Ruotsi menee ohi.

Mutta totuus on se, että olemme ideologisessa sodassa ihmisyyden ja henkisyyden puolesta kahmijoita ja elintilan viejiä vastaan.

Jakaminen ja vapaus on se voima, joka voi antaa merkitystä.

Suomi oli 1989 luottamusyhteiskunta, ihmiset olivat vapautuneet ennennäkemättömällä tavalla ja suomalaisuus sai aivan uusia sointuja - kunnes oikeiston-Holkerin ja pankki-manun luoma valuuttakikkailu ja juppien velkasijoitusorgiat räjähtivät kansan maksettavaksi. Neuvostoliittokauppa oli jo 1987 osoittautunut olevansa impotentti mutta kokoomuskin julisti kiihkeästi, kuinka Suomi elää Neuvostoliiton varassa kiitollisena.

 Kokoomuspankkiirit ja teollisuuspohatat kehottivat valtiota lainaamaan jättimäiselle  ja kuihtuvalle Neuvostoliitolle rahaa veronmaksajien taskuista!

Nämä Neuvostoliitolle lainaajat ja lamasyöpäläiset saivat sitten luoda uuden valtiottoman tuhokapitalismin periaatteen Koiviston konklaavissa, sitä samaa, jota Katainen yrittää nyt jatkaa EU-pankkiireja rahoittaen - jotka tiesivät saavansa pumpata EU-maita katolilaisten maitten 2000 miljardin laina-ansoituksella.

Olemme liukuvassa helvetissä eliitin etumatkaa kasvattamassa.  

  • Tuloerojen luominen ja tasavero kokoomuksen europolitiikan mukaisesti eivät ole markkinakapitalismia, se edistää stagnaatiota ja korruptiota.

Eliittiin kuulumisen ja ilmaisemisen mielihyvä ja julkeus on vain ikiaikainen fasistinen ja aatelinen ideologia julmuuden keinoilla. Alistamisen ikiaikainen taistelu.
  • Suomalaiset ammattijärjestöt ovat myös liukuneet elitismin ajatusmalliin ja eliitin ideologiaan olemalla puolustamatta pätkätyöläisten palkkatasoa ja tuntihintaa - jonka pitäisi olla parempi pätkäluonteen stressin ja arvaamattomuuden takia.


Globaaliin orjuuteen on paljon torjuntakeinoja ja tulliverokikkoja pakottamaan tuotanto-olosuhteiden muuttamista Aasiassa.

Ja suojelemaan eurooppalaista elintasoa.

Suomen uhraaminen "globalisaatiolle" esitetään meille moraalisena vaatimuksena ilman omia tullisakkoja - vaikka Suomen uhraaminen ei eettisesti auta ketään maailman taloudessa.

Ilman massiivisia robottiveroja maailman talous tuhoutuu.
Tehotuotanto on valjastettava hyvinvoinnin nostamiseen, lyhyisiin työaikoihin myös aasiassa eikä eliitin paratiisipääoman kasvattamiseen.
Kun EU on romahtanut lopullisesti, euromaiden täytyy sopia 2 tullimuotoa: roima robottitulli estämään Aasian ihmistyövoiman lopettaminen sekä kipakat saastetullit.


Elintason vaatimuksiin on monia keinoja.

On esimerkiksi olemassa energiamassa-rakentamisen idioottimaisen yksinkertainen tekniikka, jolla taloista saadaan koko talveksi lämmityksen auringosta kesällä varaava rakennus. Tätä valtio ei Suomessa tue, koska kaikki tuotannon alat ovat korruption alaisia, mm. energiayhtiöiden korruption alaisia.

Valtion tutkimuskeskus on myös ollut tukemassa pörssikapitalistien ideologiaa ja korruptiota valehdellessaan vuosikymmeniä ettei Suomeen kannata rakentaa kesäisin lämpöä varaavia energiataloja.
  • Saksalaisten tutkijoiden mukaan 50% Suomesta saa auringolta yhtä paljon lämpösäteilyä suhteessa kuin eteläisempi Saksa.

Kemian teollisuus hallitsee viljelemisen röyhkeän saastuttamisen ja kuluttamisen korruptiota - lähes jokainen suomalainen viljelijä käyttää 3-10 kertaa liikaa lannoitteita (tuoreen tutkimuksen mukaan). 

Lobbaus on toiminut ja hallitus tukee sitä.

Korruptoitunein valtio Euroopassa?
Niin arvelen.

Kulutuksen ja saastuttamisen tarve on kulutuskapitalismin ydin. Sen moottori. Sen ylpeys. Talvivaara on kokoomuksen kunniamerkki.

  • Saksalaisten kaipaamaa orgaanista viljelyä ja hyvähintaisten tuotteiden vientiä estetään kaikin valtion, kemianteollisuuden ja keskustapuolueen toimin. 

  • Energiateollisuus on järjestänyt kaikkien aikojen korruption poliitikkojen kanssa estäessään tuulivoiman kehittämisen, pienten hiljaisten generaattorien kehittämisen ja tuotannon maassa, jossa tuullisuus vain lisääntyy.

Ruotsissa on esimerkiksi musiikkiteolisuuden vienti 50 kertaa suurempi kuin Suomen.
  • Ruotsin konsulaatit auttavat muusikoita ympäri maailman aktiivisesti diplomaatisten suhteiden ja PR:n avulla, suomalaisten eivät auta suomalaisia.


III


Länsi-Suomessa moni rikastuu tukiaisilla ja se on yksinkertaisesti väärin. Se ei ole hyvinvointivaltiota vaan korruptiovaltiota.

Suurin ideologinen vihollinen on supereliitin nauttima lobbaus, kabinettilupaukset viroista, firmojen suojatyöpaikoista ja räikeät johtajien palkat valtion tukemissa yhtiöissä ja valtionkin reippasti omistamissa yhtiöissä.
Pahinta on ollut oikeusjärjestelmän ja verottajan valvonnat romuttaminen. Se lamauttaa myös kansalaisten moraalia.

Uskomattoman röyhkeä meininki mutta ylpeydellä, uuden porvari-identiteetin tulemisen porvarieetoksella.

Tämä korruptio ei ole markkinakapitalismia vaan eliitin pörssikapitalismia.

Ihmisillä ei ole tietoa korruption laajuudesta ja siksi ihmiset eivät ymmärrä ideologisen heräämisen tarvetta.
Päätoimittajat valtamediassa rajaavat tarkkaan arkiuutisoinneista merkittävimmät tulkintaan vaikuttavat faktat pois.
  • "Kun kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) julisti sisäisen tarkastuksen raportin salaiseksi, vaadin nähtäväksi kyseisten töiden laskut kolmelta kuukaudelta. Aluksi vaatimus torjuttiin, ja syy siihen selvisi: Suurin osa laskuista oli erittelemättömiä ja jopa monta kertaa kalliimpia kuin kilpailussa sovitut."

    -  Pienyrittäjä vastaan ”Hyvä veli”-verkosto
Valtio ja yhteiskunta ei ole johtajia ja eliittiä varten.


  Vai ei ministeri tiedä poliittisista lahjaviroista:
  • "Pörssiyhtiö Rautaruukista Ypäjän hevosopiston toimitusjohtajaksi siirtyvä Petri Meller tietää, miten esteet ylitetään"
  • Valtio tiedottaa: Yhtiökohtaiset palkitsemistiedot aikaisemmilta vuosilta toimitetaan pyynnöstä - valtio omistajana julkistaa keskeiset palkitsemista koskevat tiedot kaikkien valtioenemmistöisten yhtiöiden ja lähtökohtaisesti myös kaikkien valtion osakkuusyhtiöiden osalta.  http://valtionomistus.fi/suomi/yhtiot/palkitsemistiedot/

Johtajat ovat kansaa varten ja kansalle vastuussa.
Reaaliaikaisesti ja väliaikaisesti. Tässä vaihtoideassa ja nopeassa vastuussa on demokratian ainoa juju jo muinaisilla kreikkalaisilla. Jos se ei toimi ja poliittiset johtajat pysyvät virassaan junnaavana urasuorituksena niin elämme plutokratiassa.

Kuten Suomessa elämme.

Johtajat ovat teoriassa vain annetun suorittamisvallan kanavia, eivät eliittiluokan luomiskanava. Nyt se on eliittikoneisto, joka pumppaa rahaa valtiolta eliitin korottamiseksi aatelisluksukseen.

Suomessa johtajien erottaminen on tabu kun sen pitäisi olla sääntö ja tapa.

Kysymys nykyisestä ohuesta yhteiskuntatietoisuudesta, poliittisen korruption havaitsemisen puutteesta ja  ideologiasta vain sanana on ennenkaikkea valtakulttuurin ja valtamedian propagandasta: kuinka meille opetetaan kenellä valta on ja mitä valta on.

EU on perustettu teollisuuden ulkoistamiseksi Aasiaan ylikansallisten yhtiöiden lobbauksena:
  • "Pitää muistaa, että Wärtsilä Meriteollisuus oli tehnyt juuri miljardin Suomen markan investoinnit uusiin teknisiin laitteisiin sekä Pansion telakan isoihin hallirakennuksiin.

    Lopullisessa konkurssiselvityksessä kävi ilmi, että omaisuus oli kolme miljardia suurempi kuin velat, joten konkurssi oli tarkoituksenmukainen toimenpide EU-neuvotteluiden aloittamiseksi. Saksahan lupasi vastapalvelukseksi lopettaa vanhan telakan Bremenissä."
http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/428817/Lai...



IV

Kuinka tieto ja tiedostaminen rajataan ideologisesti?

 ”Vastakkainasettelujen aika on ohi. Antautukaa.
Ajoimme Suomen ideologista antautumista korruptoituneelle katastrofi-EU:lle mutta emme myönnä olevamme väärässä talouden romahtaessa. Antautukaa ja lopettakaa valittaminen, me emme myönnä virheitä emmekä ideologista umpikujaa.  ”

Kuinka ei enää olisi oikeiston ja vasemmiston vastakkainasettelua - "ei ole enää mahdollista”?

Vasemmistopuolueet saavat tietysti syyttää omaa sisäistä suosikkikorruptiotaan, tilanneanalyysistä luopumista ja johtajakultin vallan muotoja, että eivät julista selkeitä päämääriä ja keinoja tämän  tapahtuvan oikeistolaisen valtiokatastrofin keskellä.




Suomessa ei ole koskaan ollut sananvapautta. Törmään jatkuvasti ihmisiin, jotka pelkäävät puhua tai kirjoittaa avoimesti työpaikkansa menettämisen pelossa.


Oikeistolla on monia häpeän tuottamisen kulttuurisia keinoperinteitä, joilla luodaan hierarkiaa, passiivisuutta, voimattomuuden alueita, eliitin epärehellistä keskustelua, ongelmasokeutta ja varsinkin yhteiskuntaluokkien erottamista kauas toisistaan pelon ja itsestäänselvyyksien lietsonnalla. 

Valta olisi mahdollista kansalle niin kauan kun Suomi on valtio eikä maakunta EU-liittovaltiossa 

- mutta kansalaiset tukehtuvat nyt kateuteen, pelkoon, keinottomuuteen, keskustelemattomuuteen, puolueiden johtajakultteihin, epäsolidaarisuuteen ilman tietoisuutta ideologisesta sodasta ja vaihtoehdoista.


Suomi johtaa kohta Eurooppaa alkoholin massakäytössä.

Suomi on ainoa Euroopan maa,
jossa alkoholin käyttö kasvaa.

Elämme eliitin luomassa vieraantumisesta ja etsimme turtumusta ilman kirkast vastaideologiaa elämän puolesta.
Elämme eliiitin lumouksessa, jossa kansa luulee, että kansalla ei voi olla asiat paremmin, vain eliitillä voi olla asiat paremmin.

Solidaarisuutta halveksitaan ja kilpailua ihaillaan.

Status-kilpailu ei ole suinkaan tehokkuutta ja innovatiivisuusta luovuutta lisäävää, päinvastoin - siihen on satoja tutkimuksia.

Elämme eliitin luomassa harhassa, jossa ihmiset syyttävät itseään pahoinvoinnistaan ja traumoistaan. Siksi kokoomuksella oli kiire purkaa peruspalvelut 1989 juppien keinottelulaman aikana.


Olosuhteista puhuminen on tehty häpeälliseksi ja eliitin ihannoimisesta ideaalista. Ihailua tuotetaan kaikin mainostoimiston keinoin - kuten esimerkkieliitin vapaaehtoisilla, mitättömillä palkanalennuksilla.

Sairaanhoitajatkin äänestävät kokoomusta, joka runnoo tuloeroja urakalla:
  • Hyvinvoinnin horros, samaistumisen hurmos, oman kurjuuden suggestiivinen torjunta.
Ihmisten toiveet korvaavat tiedostamisen ja ideologisen valinnan keinoista.

Suomalaiset ”itsemurhaajat”, alkoholistit ja lääkeaddiktit tappavat mielummin itsensä kuin alistajansa ja huijaajansa uskoen omaan mitättömyyteensä. Media puhuu ”reaaliteeteista” ja vertaa nyt muutaman eliitin jäsenen mitätöntä ”palkanalennusta” koko Suomen kattavaan palkanalennukseen.


   V

 Miten olisi aivan uusi kapitalismi.
Spekuloidaan;

Kaatuisiko Suomi, jos kaikilla olisi sama palkka?

Ei.

Kysymys on ideologiasta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Yhteiskuntasopimuksesta. Mielekkyydestä.

Jos kaikilla olisi sama palkka, silloin ihmiset kilpailisivat taidoillaan, jotta saisivat haluamansa työn. Taidon palkkana olisi työ.

Ja ihmisten sosiaalinen kiitos. Status vain sosiaalisin perustein ilman porvareiden rahastatuksen hurmaa.

Työn mielekkyys on useille ihmisille elämän tarkoitus Suomessa - eikä tämä poistuisi jos kaikilla olisi sama palkka.

Tasatulo lisäksi lisäisi roimasti markkinataloutta, koska levitetty varallsiuus suuntautuu kulutukseen.

Työstä poisjäävillä olisi sitten pienempi kansalaistulo ja selvästi raskaita töillä tekevillä lyhyempi työaika laajan asiantuntijaraadin määrittelemänä.

Ylityöt sallittaisiin mutta hyvin rajoitetusti sillä selviin tieteellisin tutkimuksiin vedoten tiedetään, että ihmisen toimintakykyinen ja psyykeä tuhoamaton työaika on lyhyt.

Ylityö tuhoaa psyykeä kaikkien satojen tutkimusten mukaan, lisää aggressioita, emotionaalista kapeutta ja ihmisen tiedostamista - siksi porvarieliitti kautta aikojen vaatii ylityöyhteiskuntaa.

Suomi. Joka onkin  tällä hetkellä poliittisesti passiviinen ja tiedostamaton zombieyhteiskunta. Tsaari Niinistön, ylösnousseen Kekkosen, voittamattoman isän ja nuhtelijan palvojat.

Tasatulo voisi olla lähtökohta.

Veroprogressiolla voitaisiin sallia selvästi tulosta tuoville yrittäjille lisätuloa ja valtio tietysti maksaisi selkeän työpanoksen esittäneen yrittäjän palkan, kunnes yhtiö tuottaa voittoa.

Mutta kaikkien tulisi ymmärtää, että kaikkien tarpeita hoitava vahva valtio on onnen ehto, ei vrinen kilpailu ja kurjistumiskuilun jyrkentäminen. Se luo julmuuden kulttuuria.

Ihmisen ruumis on valtio. Sen täytyy olla yhtenäinen. Resurssien käytön ja jakamisen takia täytyy olla valtioita.

Markkinatalouden etenemisen takia täytyy olla vakauttava valtio.

EU:n romahtaminen todisti 100% että keinottelutalous ja rahan diktatuuri ei toimi.

EU on mätänevä pedon ruumis Sinuhe-kirjasta, jota Katainen vielä rasvaa raadonsyöjien jo aloitettu abakkanaalit. Kataisen ainoa vaihtoväline on pelko ja uhkailu "hunajan ja maidon maahan".


  VI

Pohjoismaat ovat kaikissa valtioiden välisissä vertailuissa huipulla, onnellisuuden, tehokkuuden ja turvallisuuden suhteen.

Nyt se valtion pohja on purettu Suomessa tasaveroksi.
Hyvinvointivaltio täytyy palauttaa nopeasti, jos puhumme yleisistä arvopohjista.
Ei voi olla toiveita hyvinvoinnista, jos sitä puretaan eliitin eduksi.

Hyvinvointivaltion palauttamienn on vain valinta mutta se edelllyttää eliitikin huutovaatimusten vastustamista. Solidaarisesti perustuslaki jälleen voimaan otettuna ilman EU:ta ja sen katteettomia ultrakapitalistisia ja oikeistolaisia vaatimuksia.

EU on jo romahtanut eliitin ahneuteen ”rahan vapauttamisesta”.

Suomalainen eliitti paasaa nyt säästäväisyydestä vaikka pitää sveitsiläisillä tileillä homehtumassa uutta ja vanhaa rahaa 100 miljardin verran tai sijoittaa aseteollisuuteen ja Ollilan öljyteollisuuteen eikä sijoita suomalaisiin uusiin yrityksiin sitä rahaa.

  • Naomi Klein on kuvannut kirjassaan Tuhokapitalismin nousu

    lukuisia tapauksia, joissa erilaisia kriisejä on käytetty hyväksi yhteiskunnallisen omaisuuden yksityistämiseen, ammattiyhdistysliikkeen murtamiseen ja muuhun oikeistolaiseen politiikkaan. Niin äärimmäisiä ehdotuksia, kuin Klein kuvaa, ei Suomessa ole esitetty, mutta logiikka on sama:

    Kriisiin vedoten edistetään oikeistolaisia linjauksia.

    - http://jukkatorikka.blogspot.fi/2013/01/kasvun-avaimet-suomelle.html

Olen monta kertaa kuullut ihmiseltä, jolle suku on ostanut asunnon, auton ja lomamatkat, että valtio ei saa antaa ilmaista lounasta vaan ihmisten on opittava nousemaan ja pärjäämään yksilöinä. Onneksi en ole oksentanut kyseisten kokoomuslaisten päälle. Isona miehenä olen onneksi myös pasifisti.


Nykyisessä yrittäjiä ylistävässä sanahelinässä ylistetään myös perverssisti aina ylityötä todisteena yli-inhimillisistä kyvyistä.

Varsinkin köyhien yrittäjien ”sankarieetosta” suuryhtiöiden verohelpotusten varjossa.

Jokaisen työhullun lapsi osaa todistaa, kuinka ylityö tuhoaa perheen ja työhullun persoonallisuuden. Työhullun ytimeksi jää vain raha ja ahneus. Inhimillisyydestä tulee työhullujen statusporvareiden vihollinen. 
Kokoomuksen yrittäjähenkisyyden ylistäminen on räikeää hyväntahtoisten hyväksikäyttöä: kokoomuksen muokkaamat lait ovat vain suuryrityksien eduksi pienyrittäjiä vastaan - Saksassa taas pienyrittäjät huomioidaan huomattavilla eduilla.
Useimmille työhulluus onkin oman suvun psyykkisten ongelmien ja henkisen väkivallan pakoa.


Vastauksia ei ole ilman kysymyksiä ja havaintoja.

Todellisen politiikan todellinen perusta?

Mielekkyyden yhteiskunta.


 Vahva valtio ja oma markka ei ole demareihin soluttautuneen Mauno Koiviston valuuttakeinottelua ja eliittijuppien bondikauppaa eikä pankkien vapautta painaa rahaa ja antaa katteettomia lainoja köyhille wannabejupeille.

Keinotekoinen EU-ideologia ilman demokratiaa ja ylikansallisten yhtiöiden luoma ”rajaton EU-utopia” pysyy nyt pystyssä vain pankkien elitistisellä sosialismilla valtioiden kustannuksella - valtioita tuhoten.





VII

  • Ankara jälkikirjoitus


Esimerkki eliitin korruptiotaloudesta:

Kokoomuspoliitikot myivät hallitusta huijaten Suomen valtion KAIKKI laajat fosforivarannot pilkkahintaan ehkäpä sadasosahinnalla, jotta norjalainen ökyfirma voisi vieläpä lain voimalla pakottaa viljelijät ostamaan vain Suomesta louhittua fosforia norjalaisten monopolihintaan. 

Viljelijät eivät taida tietää ja tajuta tätä lailla suoritettavaa rahastusta ja huijausta.

Riistokapitalismin, tuhokapitalismin vain yhtä esimerkkiä.

Kaivokset on kansallistettava välittömästi, brutaalit ja apokalyptiset saasterikkomukset jo pelkästään antavat siihen luvan ja perusteen.


Kuinka EU-lobbauksen paljastuneet valheet eivät johda vastuullisten syrjäyttämisen?

Kekkosenkin populistinen isä-profiili ja keinotekoisen moralistinen valta pysyi kasassa vain ankaralla sensuurilla kasassa, median mielistelyllä ja lässytyksellä. Kekkonen oli pelkkä brändi, media ei raportoinut todellista vallankäyttöä ja Kekkosen klaaneja.
Nyt median sensuuri kohdistuu eliitin keskinäisiin sopimuksiin ja EU:ssa tehtyihin lupauksiin.
Hyvin todennäköisesti EU on vaatinut joltakin pääministeriltä lupausta Suomen luopumisesta useasta teollisuudenalasta Suomen köyhdyttämiseksi ja nopeasti alistettavaksi.
Liittovaltioraivaus on brutaalia bisnesta, valtiot täytyy tuhota pankkiliiton tieltä.
Ja kansa odottaa mansikoita kristallikulhossa isä Niinistöltä.
Toimittajat eivät saa puhua euroaatetta kyseenalaistavista faktiosta - kuten esimerkiksi alkuperäisestä eurooppalaisesta terorismista, operaatio Galdiosta, joka oli Naton suunnittelema ja rahoittama laaja kaaoksen tuottamiskampanja viidessä maassa sadoin siviiliuhrein. Italiassa on kännistetty uusi poliisitutkimus Naton toimista ja pommi-iskuista. 
Suomellekin oli salainen Gladio-sotilasyksikkö valmiina Tukholmassa.
Naton kenraalien vallan laajentaminen on oleellinen taustamotiivi liittovaltiolle tietä puhdistavalle pankkikatastrofille. Afganistankin on sopivasti pelottava ja turruttava. Kaikki on suunniteltua.
Kreikan kaaos on showna erittäin hyvä pelote ihmisille, jotka eivät ymmärrä liittovaltion vallankaappauksen käsikirjoituksesta ja vaatimuksista yhtään mitään.





  Uusliberalismin ideologinen "käsi" ei ole näkymätön


Suomalainen kulttuurikin on vahvalla kädellä ideologisesti ohjailtua - Kekkosen perinteiden mukaisesti:


Todellinen ja ajanmukainen kulttuurievoluutio tuhotaan suuntaamalla eliitin oopperalle noin 80 miljoonan euron tukiaiset ja sen sijaan todellinen vietnipotetnitaali pop/rock/alternative-musiikkia ei käytönnössä tueta.

Valtion raskaasti tukemat kaupunginteatteritkin on puserrettu oikeistolaisen porvariviihteen ja urvallisen omahyväisyyden ällöttäviksi tursottimiksi.

 Elokuvateollisuus on myös ideologisen rujosti ohjattua ja oikeistolaiset kokoomuksen siivilöimät virkamiehet opetusministeriössä valvovat elokuvasäätiötä, jotta mitään uutta, persoonallista ja yhteiskuntakriittistä ei syntyisi sillä elokuva on taidemuodoista oikeistolle kaikista uhkaavin ja tehokkain mediataidemuoto.

Vain siirappinen junttiviihde tai yhteiskuntakritiikitön nihilismi ilman analyysiä sosiaalsiesta kriisistä kelpaa virkamiehille elokuvaksi.
 


Peliteollisuudessakin meno on kehitysköyhää.

Valtion kehittämisrahat annetaan jo menestyneille ja rahoitusta saaneille firmoille, jotka vain jemmaavat tukirahat kassaansa ja osingoiksi - eikä tukea anneta uutta hermoa tunnusteleville firmoille, joissa nopea toiminta olisi toiminnan ehto.

Humanistien halveksunta on hämmästyttävää peliteollisuudessa vaikka yleistajuinen mediatuotanto tarvitsee tarinankerrontaa ja kulttuuristrategiaa.

Ja on outoa, että valtio antaa ylikansallisille pelifirmoille tukia eikä osta osakkeita eikä siis halua valtiolle ja kansalaisille osuuta menestyksestä?

Tämä on mielestäni kokoomuksen lobbaama ideologinen strategia pumpata ja tuhota valtiota tyhjiin ylikansallisten firmojen ehdoilla.



  VIII

Mitä seurasi 90-luvun peruspalvelujen purkamisesta ja ihmisten hylkäämisestä?

Ihmisten toimintakyky, psyykkinen hyvinvointi ja työteho romahti. Vasemmisto luovutti ahneuden profeetoille.

Edistyvä valtio tarvitsee vahvan valtion ja veroprogression ilman rikkaiden almuja.
Valtion purkaminen amerikkalaista julmaa valtiomallia ihaillen on eliitin väkivaltaa väestöä kohtaan, tehotonta, taannuttavaa ja kallista elitismiä.

  • "THL:n tutkijat toteavat, että 1990-luvulla tehdyt poliittiset päätökset heijastuvat tähän päivään:
”Lasten ja perheiden peruspalveluita karsittiin voimakkaasti, ja ehkäisevästä työstä tingittiin. Koululaisten terveystarkastuksia vähennettiin, neuvolan perhevalmennuksia karsittiin, lapsiperheiden kotipalvelut ajettiin alas ja koulujen ja päiväkotien resursseissa ja henkilömitoituksissa säästettiin”.

”Edelleenkään kunnissa ei ehkäisevää ja hyvinvointia tukevaa työtä ole saatu lamaa edeltävälle tasolle, ja samalla korjaavien palveluiden käyttö ja kulut nousevat jatkuvasti”, he kirjoittavat."


Hajota ja hallitse.









Ekologia ja teho, ilmainen lämmitys auringosta?

   Earthship Suomessa


Eräs Vastarintaliike omavaraisuuden ja järjen puolesta saapuu Suomeen:

  • Earthship on arkkitehti Michael Reynoldsin suunnittelema talomalli, jonka rakennusmateriaaleina käytetään yleensä mahdollisimman paljon kierrätys- tai jätemateriaalia ja jonka keskeisenä ideana on "Off the grid" ajatus. Elikkä valmiissa talossa ei olisi tarvetta sähkö-, vesi- tai viemäriliittymiin sekä talon ideana olisi myös tuottaa iso osa asukkaiden ruuasta ympäri vuoden.
  1.   Omasta taloprojektistaan Suomessa sekä earthshipeistä yleensä olisi 16.2. Hyvinkäälle tulossa puhumaan Jouni Koistinen. Esitelmän jälkeen on varattu hyvin aikaa keskustelulle ja kysymyksille. Tulkaa paikalle kuulemaan lisää tai esittämään kysymyksiä ja osallistumaan keskusteluun!

Energiavapautta joka talon katolle,
varsinkin kerrostalojen katolle useampikin:



  •  "Vastakkain ovat siis globalisaation korporatiivisen ja salamyhkäisesti toimivan ylivallan jatkaminen tai ihmisläheinen, paikallisuutta korostava avoin yhteisörakenne, joka ei nykyvälineillä ole mikään este kansainväliseen toimintaan. Open Source-ajattelu poistaa näännyttävän kilpailutarpeen.

    Talousjärjestelmämme on susi ja se on tapettava ennen kuin se on raadellut kaikki lampaat."

    - Kansantalouden erittäin lyhyt oppimäärä, Timo Isosaari



Video

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=bTbLslkIR2k
  




             Suomi vajoaa Espanjan kastiin

 
Suomen kansantalous velkaantuu samaan aikaan, kun Ruotsi ja Saksa vaurastuvat. Kuva kertoo vaihtotaseesta suhteessa kokonaistuotantoon, millä mittarilla Suomi lähestyy Espanjaa.

http://taloudentulkki.com/2013/01/04/suomi-vajoaa-espanjan-kastiin/





   Pörssipolitiikka - ei inhimillisiä arvoja rahan puolesta 

  •   Asiantuntija eläkeyhtiöille - ajakaa Suomi alas

    "Lisätkää osakepainoa ja luopukaa kotimaisista"
- Suomen 150 miljardin euron eläkesalkusta 45 prosenttia on osakkeissa. Eläkeasiantuntija Keith Ambachtsheerin mukaan osakepainon voisi nostaa 80 prosenttiin. Lisäksi kaikki sijoitukset pitäisi tehdä ulkomaille. Suomi-sijoitukset tuovat professorin mukaan turhaa riskiä.




  • Professori Matti Tuomala muistuttaa, että rikkaiden rikastuminen johtuu pitkälti vuoden 1993 verouudistuksesta, joka käytännössä poisti progressiivisen verotuksen suurituloisilta. Köyhien köyhtyminen johtuu puolestaan suurelta osin sosiaaliturvaan 1990-luvun aikana tehdyistä leikkauksista.






Aika hurjaa on nyt valtion alasajon hegemonia elvytysvihamielisenä ja pörssin ideologiaa painottavana ilman alueellista talouden viisautta. Pieni ideologinen herätys paikallaan?





" Työtä ei tarvita, vaan arvoa.

Taloustieteissä asiat eivät ole yhtä hyvin. Ne ja niihin tukeutuva politiikka perustuvat yhä valheelle, jonka nimi on työ. Hokema on, että menestyvässä taloudessa tarvitaan lisää työtä.
Tämä on suuri valhe. Työtä ei tarvita, tarvitaan arvoa.

Työn tekeminen ei ole itseisarvo.
Työ tarkoittaa resurssien käyttämistä, ja sitä tulisi välttää. Varsinkin ihmistyö on välttämisen arvoista.
Itseisarvo on tulos, arvo, joka näkyy tuotteina tai palveluina. Usein oikeudenmukaiseksi koettu arvonlisävero on yksi taloustieteen suurista saavutuksista: siinä etsitään ja verotetaan juuri sitä mitä yhteiskunta tarvitsee: arvoa."

- teksti Reima Suomi
Tietojärjestelmätieteen professori
Turun kauppakorkeakoulu








Amerikan psyyken vaurio, paranoidinen kapitalismi, viholliskuvien keinotekoinen tarve:

When Cold War philosophy tied rational choice theory to scientific method, it embedded the free-market mindset in US society
AEON.CO|BY AEON







Suomi taloussodan kohteena:

Michael Hudson – Uuden kylmän sodan kahtiajako




                                                     Arhi Kuittinen

9 kommenttia:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Teknologian kehitys ja hyöty kaikille ei synny ilman valtion tukea ja yleisen hyvän ideologiaa

http://marianamazzucato.com/2014/08/09/my-letter-to-italian-prime-minister-matteo-renzi/

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Europäättäjillä ei ole toivoa taltuttaa kriisiä

niin kauan kuin he sulkevat silmänsä kriisin syiltä. Näin tekee esimerkiksi EU:n korkea-arvoisin viranhaltija, komission puheenjohtaja José Manuel Barroso. Hän väittää yhä, että Kreikka ja muut kriisimaat kärsivät Yhdysvaltain vastuuttoman finanssialan ylilyönneistä eivätkä suinkaan Euroopan omista virheistä. - J Hurri

http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/01/27/kriisitietoa-komissaareille-ja-muille-haaveilijoille/20131401/170

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Kontturin talousblogi: 'Verotus keveni - mutta kenen?'

- Verot laskivat yli 35 000 euron tulonsaajilla pienimmästä suurimpaan peräti 1,1–4,0 prosenttiyksikköä. Niillä verosumma pieneni yhteensä 1 018,8 miljoonaa euroa.

- Yli 55 000 euron tuloista (7,5 % tulonsaajista) voitaisiin helposti saada 1,5–2,0 miljardia euroa lisää verotuloja ilman, että tulonsaajat joutuisivat minkäänlaiseen ahdinkoon. He voisivat edelleen elää herroiksi 5 100 - 4 900 euron kuukauden nettotuloilla.

- Suomalaisia pääomia oli ulkomailla vuoden 2011 lopussa 696,5 miljardia euroa. Vuodesta 1990 siinä oli kasvua 2 432,7 prosenttia.

Talous on valtion politiikkaa ja valtio määrää nyt suomalaisen talouden köyhtymisen ylikansallisten yristysten ehdoilla:

- Vinoutuma syntyi EU:n sisämarkkinoiden ja globaalin vapaakaupan seurauksena eli siitä, kun tuotannon rajasuoja poistettiin, josta aiheutui hurja talouden rakennemuutos mm. se, että tuonti lähes kaksinkertaistui

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Saksalaiset virkamiehet väärensivät asiakirjoja, jotta Italia liitettäisiin hinnalla millä hyvänsä EU:hun - liittovaltio-vallankaappauksen tähden.

EU on pystytetty siis myös salaliitoilla, vaikka salaliitto kuulostaakin hassulta elokuvatermiltä.

Italian eläkepommi ja veronkierot sekä tietysti mafian veronkierto sekä tukihuijaukset on tulossa EU:n maksettavaksi: 1000 miljardia euroa.

Miksi EU ei lähetä ISAF joukkoja veroparatiisimaiden pankkeihin kaivamaan laittomat rahat takaisin taloudenkiertoon ja velkoihin? Sen sijaan Nato rääkkää köyhää maata Afganistania julmassa uudessa kolonisaatiossa.

" Saksalaislehti: Vanhat asiakirjat todistavat

- Italiaa ei olisi pitänyt päästää euroon"

http://www.talouselama.fi/uutiset/saksalaislehti+vanhat+asiakirjat+todistavat++italiaa+ei+olisi+pitanyt+paasta+euroon/a2099118

ja

Selvistä salaliitoista EU:ssa ja lobbauksessa voit katsoa piinallisen selkeän dokumentin Areenalta:

Ulkolinja: Brysselin lobbarit

http://areena.yle.fi/tv/1768957

sekä

http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/dokumentit/hatahuuto-sananvapauden-puolesta

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Eliitin oudot puheet

”Mikä selittäisi sitä, että aina jossain vaiheessa eliitti kääntää kansalle selkänsä ja alkaa argumentoida tavalla, jossa päällimmäisenä on epäluulo ja ylenkatse?”

http://alusta.uta.fi/artikkelit/2013/01/15/eliitin-oudot-puheet.html

- Pertti Koistinen

- Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan ja erityisesti työpolitiikan professori Tampereen yliopistossa
Julkaistu 15.01.2013

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Emu ollut virhe.

Sillä jaetaan varoja finanssimarkkinoiden hyväksi ja painetaan alas palkkoja ja sosiaalisia oikeuksia.

Euroopan vasemmiston kokous Berliinissä:

Ruotsin Vasemmistopuolueen pj J. Sjöstedtin vertasi Emua keskuslämmitykseen, joka voi olla sopiva Saksalle mutta ei koko alueelle.

Haettava vaihtehtoja, varauduttava euron osittaiseen hajoamiseen. Yhteisenä haasteena Euroopassa vasemmistolla finanssimarrkinoiden alistaminen kontrolliin ja sosiaalissen polkumyynnin estäminen.

- http://www.facebook.com/yrjo.hakanen

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Kokoomus ja RKP jarruttavat harmaan talouden torjuntaa

Fifille vuodettu muistio paljastaa, että kokoomus ja RKP jarruttivat hallitusneuvotteluissa harmaan talouden valvontaa ja ehkäisyä. Puolueiden neuvottelijat vaativat poistoja keskeisimpiin toimenpiteisiin.

http://fifi.voima.fi/artikkeli/2011/kesakuu/muistio-kokoomus-ja-rkp-jarruttavat-harmaan-talouden-torjuntaa

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

IMF:n ekonomistit myöntävät leikkauksiin kannustavien laskelmien virheellisyyden.

Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kaksi ekonomistia, Daniel Leigh ja Olivier Blanchard ovat laatineet erityisen 'työpaperin' (working papers) niistä erehdyksistä, joita he ovat tehneet laatiessaan ennusteita talouskurin vaikutuksista Eurooppaan.

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=6346

--

Mitä on näkymätön valta?

Ihmiset eivät ihmettele näkymätöntä valtaa eli päätöksiä ilmestyy ilman perusteluja ja taustatietoja.

Sensuuri on voimallista valtaa.

Etukäteen ei keskustelua käydä eikä valtaa käyttävä perustele intressejään rehellisella taustatiedolla.

Näkymättömyys on valtaa.

Kekkonen lanseerasi hiljaisen vallan - mediassa se näkyi sympaattisena valtana. ”me teemme parhaamme JOS ette häiritse meitä.

Kekkonen sai lahjuksia satamalla.

Tavaroita, matkoja, juomia, ruokaa, lupauksia. Politiikka ei ollut demokratiaa vaan klaanipolitiikkaa.

Ja naisia, kun oli juonut naisten miehet ensin pöydän alle. Kekkosen populistinen isä-profiili ja keinotekoisen moralistinen valta pysyi vain ankaralla sensuurilla kasassa.

Kataiselle on luotu myös täydellinen populistinen imago "Huolestunut Katainen".

Media kertoo ihmisille, että Katisen tunnetilat ovat tärkeämpi kuin jatkuva informatiivinen selvitys hänen uusliberalistisesta valtiontuhoamisideologiastaan sekä selvitys vaihtoehdoista suomalaisten arvopäämäärien mukaan.

Nyt median sensuuri kohdistuu eliitin keskinäisiin sopimuksiin ja EU:ssa tehtyihin lupauksiin.

Hyvin todennäköisesti EU on vaatinut joltakin pääministeriltä lupausta Suomen luopumisesta useasta teollisuudenalasta Suomen köyhdyttämiseksi ja nopeasti alistettavaksi.
Liittovaltioraivaus on brutaalia bisnesta, valtiot täytyy tuhota pankkiliiton tieltä.

Ja kansa odottaa mansikoita kristallikulhossa isä Niinistöltä.

Toimittajat eivät saa puhua euroaatetta kyseenalaistavista faktiosta - kuten esimerkiksi eurooppalaisesta terorismista, operaatio Galdiosta, joka oli Naton suunnittelema ja rahoittama kaaoksen tuottamiskampanja viidessä maassa.

Suomellekin oli salainen Gladio-sotilasyksikkö valmiina Tukholmassa - äärioikeistolaisten oma poliittinen armeijayksikkö sekä pelotteena että terroriin valmiina vasemmistolaisten mustamiseksi.

Gladion terrori-iskut Italiassa ja Espanjassa leimattiin vasemmistolaisten tekemiksi.

Naton kenraalien vallan laajentaminen on oleellinen taustamotiivi liittovaltiolle tietä puhdistavalle pankikatastrofille.

Kreikan kaaos on showna erittäin hyvä pelote ihmisille, jotka eivät ymmärrä liittovaltion vallankaappauksen käsikirjoituksesta ja vaatimuksista yhtään mitään.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Nyt faktat selväksi: Alko ei tuo rahaa kansalle vaan alkoholivero. 1) Alko VIE POIS rahaa aidoilta pienyrittäjiltä ja viennistä: lain kautta maksimoidaan väärin Kekkosen valtakauden jäänne-klaanin Alkon monopolia eli estetään pienyrittäjiä myymästä suoraan omaista ym myymälöistä huipputuotteita ja estää samalla lajentumasta ulkomaille kotimaisen kaupankäynnin nostamana. 2) Mutta kun puhutaan Suomen maaperän resurssien omavarasiesta käytöstä niin tietysti pitäisi olla valtionyhtiöt mm kaivosyhtiöinä. Energianjakelussakin ja hamppuöljybensan tuottamisessa ym myös -- sillä YLE on kauhea esimerkki: kanavaverkko myytiin ranskaan ja nyt se rahastaa suomalaisilta vuosittain n 12 miljoonaa ylimääräistä kokoomuksen ja keskustan valinnan takia. 3) Eli kun kansantalouteen tulee valtionyhtiöstä hyötyä alalla jolla ei voi olla pienyrittäjiä, niin että bisnes pysyisi kotimaisena, niin valtionyhtiö on absoluuttisesti kanslaisten ja työllistämisen kannalta parasta: eläkeläisten hoitoon ja koulutukseen rahaa!!

http://finnsanity.blogspot.fi/2013/01/uusi-valtiomalli-tasatulo-ja.html