torstaina, elokuuta 31, 2017

Pastori Sadinmaa inkvisitiossa - avioliittolaki


Sadinmaa on suloinen uhri piispojen vapisevissa kourissa.


Inkvistitio eli valtionkirkon tuomiokapituli "kirkkohallituksen" valvomana on ottanut käsiteltäväksi valtiuksia Kai Sadinmaasta.

Tuomio on tällä hetkellä ilmoitettu langetettavaksi 13.9. *

Nyt juoru kertoo että tuomiokpitulissa valmistellaan myös salassa harhaoppisuussyytöstä Sadinmaalle - jotta maallinen oikeus ei voisi kumota kirkolista tuomiota.


Mukana kuviossa on tietysti myös toimittajien glorifioima arkkipiispa, joka heittelee kauniita ajatuksia homojen rakastamisesta mutta on itse estänyt kirkolliskokouksessakin tasa-arvoisen avioliiton käsittelyn joka kerta koska on johtanut toimikuntia, jotka ovat esitelleet vain erilaisia apartheidin muotoja, joissa ei teologisesti anneta lupaa homojen vihkimiseen "aitoon" avioliittoon alttarin edessä.
 
Arkkiiispa, joka siis toimittajille sanoo "haluavansa muutosta" mutta käskee virkamiespappeja olemaan siunaamatta avioliittoon vaikka laki avioliittoon julistamisesta on jo eduskunnan valtion lakien mukaan annettu.

Ja papit ovat siis virkamiehiä eli valtion sääntelemiä ja ohjaamia kirkkolain mukaan valtion laille alaisia.

      Eduskuntahan valvoo valtionkirkkoa sillä kirkkoa ei ole erotettu valtiosta.

Valtionkirkolla on kuitenkin erikseen ns kirkkokäsikirja, jossa määrätään seremonioiden ja sanojen ehtoja ja siellä on yhdessä lauseessa mainittu mies ja nainen. Kuitenkaan erillisessä vihkimisehtoja luettelevassa luettelossa ei ole sukupuolta mianittu ehtona tai esteena.


Taustana koko valtataistelule on piispojen pyrkimys muokata valtionkirkosta Vatikaanille kelvollinen uskonto, jotta ev-lut kirkko voidaan liittää paavin alaisuuteen.

Olen itse kuullut kuinka tulevat piispat kuten Eero Huovinen ym ovat teologisessa tiedekunnassa sanoneet "kirkkojen yhdistymisen" eli  siis vatikaanin vallan laajenemisen olevan ideaali päämäärä.

Vatikaanihan ei ole muuttanut teologiaansa ja käytäntöjään "ekumeniassa" vaan vain luterilaiset kirkkokunnat Vatikaanin vaatimuksesta yksipuolisesti.

Ehtoollisoppikin muunnettiin Suomessa 2010 niin että mm. viini muuttuu peruuntumattomasti ja lopullisesti vereksi ja se pitäisi juoda kaikki pois - kun aikaisemmin pappeja käskettiin kaatamaan ylijäämäviinit kirkon jalkaan.

Papin kääntymisiä alttarille päin jumalanpalveluksen aikana "uudistettiin" palaamalla Vatikaanin ehtoihin niin että pappi puhuu vähemmän seurakuntaan päin kääntyneenä ja toimii välittäjänä "Jumalaan päin".


  2)

Ev-lut kirkkohan ei missään tapauksessa teologisesti ole protestanttinen kirkko mm. ei ole voimassa yleistä pappeutta eli jokainen saisi kastaa ja jakaa ehtoolista muille eikä kirkkoa ole erotettu valtiosta protestanttisten linjausten mukaisesti.

Siksi Ministereissä on aina fanaatikkouskovaisia kuten Sipilä ja Soini on nostettu kirkkopolitiikalla ja median uskontopolitiikalla, jossa uskovaiset esitetään parempina kuin muut ihmiset eikä vaarallisina lahkolaisina salaisin sitoumuksin lahkonsa ohjaamana.

Myöskin sotilaspapit jopa asein afganistanissa sekä oppilaiden pakottaminen valtion/kunnan koluissa tunnustukselliseen uskonnonopetukseen verovaroilla ja lain voimalla vanhempien tahdosta on täysin protestanttisen uudistuksen ja uskonnonvapauden vastaista.

Supohan pakotti Tampereella mm. n. 2012 rehtorin vaihtamaan muslimeille uskonnonopettajan mulsimijohtajien vaatimuksesta vastoin opetuslakia.

Vihreät puolue luopui alkuperäisestä tavoitteestaan erottaa kirkko valtiosta janyt siis tukee valtionkirkon valtaa valtion ja veronmaksajien tukemana.


  • Uusi kirkkovero pakottaa kaikki yksityiset veronmaksajat maksamaan 100 milj euroa pakkoveroa ev-lut kirkolle kun firmojen yhteisöverotus poistettiin.

  • ke 13.9 klo 12. Kai kutsuu kaikkia tuenilmaisuun tuomiokapitulin eteen klo 11.30.
    Osoite: Bulevardi 16)

   

























Ev-lut kirkko on mukana myös US Amerikan hyökkäyssodissa ja huumebisneksessä


















.

Ei kommentteja: