torstaina, elokuuta 03, 2017

Elämme sotapropagandan alla länsipankkiirien kuplassa: manipulaatio länsimaisina arvoina



Surrealistinen taide ei ole mitään siihen verrattuna

kun keskustelee valtamediaa kannattavien akateemisten ihmisten,  wannabe-"porvarien" kanssa, ohjelmoitujen ja kuolaten uraansa/rahaa eliitin ohjaamana toimivien laskelmoivien ihmisten kanssa, joita on jopa koulutettu yliopistossa "propagandan historiasta" - mutta ei koulutettu nykytilasta ja eliitin väärentämän Suomen media-historian tilasta, eivätkä he kykene näkemään massamedian rujoa, sotilaallista ja massiivista aivopesua ja eliitille niin tärkeän tyhmentävän sensuurin voimaa - jota perustellaan siis näsäviisaasti "yhteiskuntarauhan tähden""Ei saa repiä haavoja". Internetin tiedon jakamisesta hätääntynyt Valtamedia käyttää nyt käskystä häpeilemättä 1:1 natsien, Vatikaanin ja Englannin siirtomaavallan (eli Venetsian pankkiirien) metodeja, retoriikkaa, narratiivia, metaforia ja psykologiaa.
 
Valtamedia korostaa ehdotonta tottelemista rahaeliitin alla.

Tottele hallitusta, tottele kenraaleja, tottele kivasti puhuvia pappeja.
Tämä on kirkkokulttuuria, alamaiskulttuuria, feodalismia, eliitin diktatuurin kasvattamisa mm. sotauhon hysterialla. Hyvin Vatikaania nyt Suomen mediakenttä.  Vatikaanin vanhoilla keinoilla.


AN EUROSCEPTIC MEP called for Denmark to follow…
EXPRESS.CO.UK




During the later portion of a phone-call by the world’s greatest investigative journalist, Seymour Hersh,…   ZEROHEDGE.COM




  II

   Tavistock.
 
Myös Beatlesien luoja, käytännössä vaikuttavin salaliittotoimisto, "mainostoimisto, PR-toimisto, joka myös lanseerasi kylmän sodan hysterian levittämistä, EU-valheiden levittämisen "utopiana" (katso mitä EU on nyt militarismin uhoajana ja missä Kreikka) ja Rockefellerien  Feminismin kaappamiseen pois humanistivesemmistosta oikeistoeliitin elitismiin.

      Eräs näkemys propagandan tilasta, tehosta ja keinoista.

Assosiaatiodiskurssi "tyylikeinona" on nyt laajaa eliitinmediassa: USA:n sotakoneita kehutaan "insinöörimäisesti", uteliaasti "Tehokkaita konetykkejä" -- kun taas Venäjän harjoituksista: "Venäjän tappokoneet saapuvat"

 


 III


YYA oli pelkkä Kekkosen vallan kulissi

salaiselle ulkopolitiikalle CIA:n alaisuudessa (Suomi kävi aina kauppasotaa neuvostoliittoa, kuubsa, haitia vastan!) samalla kun fasistisuvut jatkoivat armeijan hallintaa ja vasemmistolaisten terrorisointia erottamalla vasemmistolaisia työpaikoiltaan SUPO:n uhkailun kautta, tuhoamalla vasemmistolaisten uraa ja elämää ja jopa viemällä suljetuille osastoille ilman mitään julkisuutta yhäkään. CIA loi lopulta "vasemmistoliiton" SDP:n vuosikymmenien lahjontakaappauksen jälkeen, valevasemmiston, joka on CIA-Nato-myönteinen, imperialismi-myönteinen kapitalismille valeretoriikan turvin. YYA oli Neuvostoliiton demonisointia, Neuvostoliitolla pelottelua, CIA:n kylmää sotaa, valheita hysteriana.


Joka vaikuttaa nyt alitajuisesti suurena uhkana - ilman mitään perusteita. Ei Neuvostoliitto nostanyt kymmeniä verisiä diktaattoreita valtaan kuten CIA:n Saddam Hsseinin ja CIA:n Osama binLadenin - eikä tappanut 20 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaan kuten CIa-imperialismi.


  • " Mieleni tekisi sanoa: nyt ei ole viittäkymmentä vuotta aikaa sisäistää uusia totuuksia. Tämä aika tarvitsisi antropologiaa, durkheimilaista sosiologiaa, mutta tässä ajassa kiinnostaa vain mitä Päivystävä Punavihreä Kulttuuri Narsisti sanoo. Hän on tokitokitoki Todellinen Auktoriteetti, tv-kasvo, sankaritoimittaja, linssilude ja keskustelupalstojen persudiskurssin mestari -- osaa asettaa oikeat nimilaput oikeisiin lokeroihin ja tietää, että Kansainvälisyys on Nykypäivää. Hän kyllä kertoo sen meille tyhmille. Eikä kukaan kerro hänelle, että se on viisikymmentä vuotta vanhaa lapsenpäästäjän pesuvettä. -- OIkkonen   






Suomalaiset on opetettu itsetuhoon koulujen ja kolonisaatio-kirkkojemme syntikulttuurissa.

Eliitin syyllisyyttä hirvittävään talvisotaan ja talousromahdukseen ei kouluissa ja massamediassa opeteta.








    "Valhe on nähtävä, jotta totuus voi kasvaa esiin.

Maailmamme kuolemaa jauhava koneisto on paljastettava ja nähtävä sen juuret meissä itsessämme, meidän omissa peloissamme. Nekin on nähtävä, jotta maailmamme voi lopultakin muuttua siksi elämän ja ra
kkauden jakamisen tyyssijaksi, josta elämä meissä kaikissa syvällä kaikkien pelkojemme takana unelmoi ja kuiskailee." (1.6.2016)



Kirjailija Klaus Rahikainen vertaa näkemyksellisessä esseessään omaa aikaamme 1930-luvun Eurooppaan.
VASTAVALKEA.FI




Hoidon puutteeseen kuolee Suomessa Kuluttajan…
VERKKOUUTISET.FI





Myllykoski ei ymmärrä että vasemmistoliitto on CIA:n perustma valevasemmisto eurodiktatuuria, natoa, venäjävihaa  ja tuhokapitalismia kannattamaan kauniiden sanojen kulissien varassa - vain osa oikeiston terroria ja pörssi-ideologiaa, sotataloutta.






Ilman tietoisuutta eliitin tahallisesta talousterrorista ja ryöstävän eliitin vastuusta Suomen upottamisessa EU-kaappaukseen emme voi taistella eliitin sotapornoa vastaan.

Ensin taloudellinen tietoisuus eliitin vastuusta, siitä avautuu kaikki ymmärrys eliitin terroriin:

- "Pankkitalouteen hurahtanut Mauno Koivisto romutti
Urho Kekkosen perinnön kymmenessä vuodessa. Hän masinoi käyntiin rahataloudellisen ekspansion, jonka aallonharjalla maan talous löi kaikki numeeriset kasvuennätykset 80-luvun loppuvuosina. Sitten kasinotalouden kuplat poksahtivat.  
Toki sortuminen numerotalouteen tapahtui muuallakin. Se on raha-ajatteluun ja rahaohjasteiseen talouteen sisäänrakennettu taloudellisen järjen sairaus, jota ei ole koskaan osattu hoitaa. Mitä globaalimpi talous on, sen suurempia sen väistämättömät romahdukset. Suomikin romahti tänne laivalasteittain rahdattuihin ”halpoihin” dollareihin, ei suinkaan idänkaupan loppumiseen kuten jotkut yhä uskottelevat.Suuri lama 90-luvun alussa ei ollut mikään suomalainen ilmiö.   
Kahtiajaot ovat hyvin suomalainen ilmiö. Ne seuraavat suoraan miltei tuhatvuotisesta historiastamme vieraalla kielellä alistettuna kansana. Suomalainen on kahden kerroksen ja kahden totuuden ihminen. Hän osaa piilottaa itsensä itseltäänkin, eikä jää valheista kiinni. 
Muistan ensimmäisen uutisen leipäjonoista. 
Ministeri Huuhtanen sai paniikkireaktion – hätä kohdistui lehdistöön. Älkää kuvatko, älkää kirjoittako, tämä pilaa Suomen maineen. Pian ministerit niihin turtuivat. Aho, Viinanen, Lipponen, Sauli Niinistö ja Suvi-Anne Siimes. Viinanen ilkkui: ”On minullakin ollut nälkä, tänäänkin oli nälkä.”
Lamavelat myytiin viiden prosentin pilkkahintaan norjalaiselle perintätoimistolle. Pääasia että 60 000 suomalaista numerotalouden uhria jäi ikuiseen syntivelkaan. Taloususkonto puhui. Oikeisto ja vasemmisto löivät kättä ja suomalaista ihmistä.
Nyt leipäjonot ovat kilometrin mittaisia, ja hallituksen herrat eivät enää sano niistä sanaakaan. Suomesta on tullut veroparatiisien alihankkija.
Vallankumouksen ainekset ovat ilmassa, mutta ilmaan ne jäävätkin. Toistaiseksi on nähty vain pari pientä jytkyä. Kun niitä ovat olleet masinoimassa hyvin pienet poliitikot, mitään niistä ei ole jäänyt käteen. Vain petoksia ja pettymystä."
Seppo Oikkonen
sitoutumaton Uusi Suomi -verkkolehti


1989 laman aiheuttajat massamedia nosti laman pelastajiksi ja entisät suuremman vallan käyttäjiksi samalla kun armeijan koneisiin salaa liitettiin NATON seuranta- ja ohjauselektroniikka pankkiiripresidentti Mauno Koiviston avulla. 





Kertausta vihaisen oikeiston terrorista ja RKP-kokoomuslaisten valheista "Eliitin veronkierronvälttämättömyydestä" eliitille,  pohjoismaisen mallin tuhoamisessa Suomessa -- valevasemmiston eli SDP-vasemmistoliiton avulla EU-pankkiiri-kapitalismiin vedoten, vihreät äärioikealla eliitin lihottamisessa sikamaisilla verohelpotuksilla : 


Tuoreen brittiläisselvityksen perusteella työntekijöiden sosiaaliturva Suomessa ei vastaa pohjoismaisen hyvinvointivaltion mielikuvaa. Selvityksessä Suomi...
AAMULEHTI.FI






  IV


Elitismi kaiken ihmisarvon yläpuolella ja ihmisarvon tuhoajana.
Ehkä Sveitsi voisi ensin paljastaa että rikastumisen ja pankin huikea etuasema sodan jälkeen, sen takana oli suurelta osin natsien tapetuilta (15000 orjatyötehdasta saksan alaisuudessa ja voitot talletettiin sveitsiin) ja karkotetuilta ryöstämä omaisuus ja yhteistyö fasistien kanssa - Saksa, chile, kreikka, suomenruotslasiet 900 kolonisatio varkauden omaisuuksilla, italia, espanja, kymmenet diktaattorit Afrikka, Aasia ym:





Johanna Lehtonen to Vastavalkea - Tilannehuone
4 hrsHelsinki
mistähän on alunperin kotoisin opit, joilla kansa saadaan haluamaan SOTAA?

...rakas Totuusmediamme™ jantusryskytorstilaisella linjallaan jatkaa ylpeänä natsien jalanjäljissä: kun valta haluaa sotaa, lehdistö luo "uhan".
tässä hahmotellaan siis niitä selkeitä merkkejä, joista neuvostoliiton johdossa tiedettiin (joskaan ei haluttu hyväksyä?), että hitler on hyökkäämässä neuvostoliittoon lähiaikoina.
Salisbury, Harrison E. | Leningradin 900 päivää | 1969 | s. 80





 video link


-12:08

112,739 Views
Digitala Världen added a new video: DU är HACKAD - av CIA.
June 17
Wikileaks, Ryssland-hackade-USA:s-val, Vault 7-what was it about, really? Let's take it one more time.
If you want to know more about the clip then you should visit our youtube channel:https://www.youtube.com/channel/UC0TptrnJi0dEnia-D1T9_AQ







The World Socialist Web Site and other widely-followed left-wing internet publications have experienced a massive drop in Google search traffic.
WSWS.ORG





GREENWASH NGOs AS AN ARM OF NATO
"NGOs like Global Witness, International Crisis Group, Human Rights Watch, Transparency International and so many others, self-evidently fabricate psychological warfare inputs serving NATO country government policy, itself shaped by the same corporate elites that fund the class of NGOs of which Global Witness is a part.
They operate as the soft, extramural arm of NATO country governments’ foreign policy psychological warfare offensives, targeting liberal and progressive audiences to ensure their acquiescence in overseas aggression and intimidation against governments and movements targeted by NATO. To that end, they deceitfully exploit liberal and progressive susceptibilities in relation to environmental, humanitarian and human rights issues.
Their psychological warfare role supporting the NATO government’s aggressive destabilization of Ivory Coast, Libya and Syria in 2011, of Ukraine in 2014, and the NATO country government’s low-intensity war against Venezuela ever since 2013, as well as the campaign against Cuba over five decades, has been unmistakable.
More broadly their systemic ideological role is very obviously to protect and defend global corporate capitalism while superficially and selectively questioning and criticizing some of its worst abuses. Cory Morningstar’s insight bears repeating “the key purpose of the non-profit industrial complex is and has always been to protect this very system it purports to oppose”.
The coverage of Nicaragua in the latest 2017 Global Witness report is a text book example of that sinister fact.
read on -->


 Jouko Heyno's post.
2 hrs
Jouko Heyno
Kansantaloutta ilman kyyneleitä VIII - "Säästöjen" seuraukset
29.6.2013 17:23 Jouko Heyno, julkaistu US:n blogina
Yhteiskunnan johdonmukaisen säästöpolitiikan väistämätön seuraus
Pauli Vahteran haastattelu kapunkilehti Turkulaisessa 19.6. kertoi karulla tavallaan tyhjentävästi sen, mistä julkishallinnon ja koko kansantaloutemme vaikeudet johtuvat. Vahteran ratkaisu kuntien talousongelmiin on selvä: palkkamenojen leikkaus. Tämä voitaisiin toteuttaa paitsi henkilöstövähennyksin, myös palkka- ja lomaetuja karsimalla.
Vahteran tausta, Kauppatieteitten kandidaatti, KHT tilintarkastaja ja pitkäaikainen kauppaopin opettaja ja tutkija, kertoo syyn Vahteran perusvirheelle. Sama ajatusrakennelmavirhe vaivaa koko julkishallinnon sunnittelua: yhteiskuntataloutta pyritään käsittelemään ja ohjaamaan ikään kuin yhteiskunta olisi liikeyritys. Se ei ole.
Vahteran peruslääkkeet, lomarahoista luopuminen, kuvitellun ”väljän sairauspoissaolo-oikeuden” rajoittaminen, lomarahojen ja lomakertymän kiristäminen, palkanalennukset jne. olisivat toimivia ratkaisuja kassavirta- ja konaistalousongelmiin missä tahansa yrityksessä. Vahtera kertookin ”arvioineensa talouslukuja elämäntyökseen”, mutta nimen omaan yrityksen kannalta. Toistan: kunta, tai valtio, ei kuitenkaan ole yritys.
Yrityksen olemassaolon ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa sijoitetulle pääomalle. Suurin osa yrityksistä tekee tämän myymällä tuotteita ja/tai palveluja yleisölle. Näistä myyntivoitoista vähennetään kulut, jonka jälkeen saatu tulos, liikevoitto, joko jaetaan omistajille tai sijoitetaan edelleen. Yhteiskunta ei toimi näin. Yhteiskunta ei tuota voittoa, yhteiskunnalla ei ole omistajia eikä yhteiskunta jaa voittovaroja.
Yhteiskunta on koneisto, viitekehys, jossa yritykset ja ihmiset toimivat. Tämän viitekehyksen olemassaolon ja toiminnan kustantavat sen luonnolliset jäsenet, kansalaiset ja kuntalaiset, veroillaan ja veroluontoisilla maksuilla ja lisäksi yhteisön näennäisillä sisäisillä liiketoimilla (esim. terveyskeskus- yms. "maksut"). Myös kunnan ja valtion palveluksessa olevat maksavat näitä veroja ja maksuja.
Viimemainittu kertoo selvästi, miksi kansantaloutemme ja erityisesti julkistaloutemme on vaikeuksissa. Tilanteen paljastaa yksinkertainen kysymys: mikä on veroa maksavalle julkishallinnossa toimivalle kuntalaiselle koituva hyöty siitä, että hänet irtisanotaan kustannusten säästämiseksi, jolloin kunnalta jäävät saamatta paitsi hänen maksamansa verotulot, myös, alentuneesta kulutuskyvystä johtuen, kerrannaistalouden tuottamat verotulot? Lyhyesti: paljonko opettaja "säästää" veroissa, kun hän saa potkut? Muuta ”kuntaa” kuin kntalaiset ei ole olemassa.
Myös yhteiskunnan muiden veronmaksajien kohtalo on synkkä: Siinä, kun yksityisen leikkaamat palkkakulut, vaikkapa 1 miljoonaa euroa, vähentää yrityksen palkkakuluja noin 1,4 miljoonaa (huom, "sivukulut", jotka tosiasiassa ovat vain osa palkkaa!), miljoonan leikkaukset julkishallinnon palkkakuluissa _maksavat_ yhteiskunnalle noin 1,4 miljoonaa: 60 % ansioisidonnainen työttömyyspäiväraha, eläke- ja työttömyyskertymän vajaus jne, jotka tulevat jäljelle ääneiden työtekijoöiden (koko yhteiskunnassa, siis) maksettaviksi, menetetty ostovoima ja sen aiheuttamat irtisanomiset jne. Jokainen miljoonan "säästö" tarkoittaa siis, että tuorahoitusta on lisättävä, joko veroin ja veroluonteisinn maksuin, velanoton lisäämisellä ja näiden yhdistelmällä _TAI_ irtisanomalla lisää(!).
Tosiasia on, että julkistalouden ongelmien suurin syy on Iiro Viinasen valtakaudelta johdomukaisesti jatkuneet leikkaukset ja veronalennukset, jotka ovat pakottaneet yhä uusiin leikkauksiin ja veronalennuksiin jne. Kyseessä on talouden syöksyskierre, josta pääsemiseen on toki olemassa keinot, mutta niitä ei poliittisista syistä haluta käyttää. Vahteran käsityksiin palkankorotuksista ei ole tässä tilaa puuttua.















Toivottomuus, suomenruotsalaisten perustama kolonisaatiokultti, statuskulttuuri,

"SOTE", "yhteiskuntasopimus", "Sipilän vatulointi",
"Kataisen ja Stubbin EU-ura", "palkka-maltti",
"leikkaukset", "kilpailukyky", "EU:n etu on meidän etu",
"Nyt laitetaan valtion omaisuus työhön" = luovutetaan kapitlaisteille rahastuksen kasvattamiseksi.  Tuloerojen kasvu eliitin ohjaamana eliitin etujen paisuttamisena uhkailun massamedia-showssa  -- Kapitalismi. 



Eri puolilta maata kuuluu sama viesti: psykiatrian lähetteiden määrä on harpannut vuodessa ylös paikoin jopa yli 30 prosentilla. Tämä ei kuitenkaan johdu lääkäreiden…
YLE.FI





The European Commission said Wednesday it was pleased a U.S. bill on sanctions against Russia signed by President Donald Trump calls for close coordination with allies but Brussels will “rema…
POLITICO.EU




live video Facebook 
15 hrsHelsinki
       Janne Ruusunen shared Claudia Stauber's live video 
-- " Tässä videossa Sane progressive naiset keskustelee monistakin asioista. N. 8 min. kohdalta tullaan minulle ainakin uutiseen - vaali fiksailu oli jenkeissä käynnissä, ja Venäjän mustamaalaamiseksi, oltiin istuttamassa lavastusta - kun joutuivat perumaan suunnitelmansa - tämä oli ilmennyt dnc:n servereiltä. Kohdassa n.40min puhutaan ruuasta, ja miten yritetään omavaraisuutta kammeta, ja sen perään Amazon firmasta joka suosittelee asiakkailleen sirua - mutta ei ihon sisään vaan tarrana.  Ne Amerikkalaiset jotka haluavat minipalkan korotusta, niin 40% niistä työpaikoista katoaa 10 vuodessa. 

2 miljardia työpaikkaa maapalolla katoaa oliko15:sta vuodessa? En tajunnut ajankohtaa ottaa ylös, ja katselu keskeytyi useasti. Kilpailuyhteiskunta, tai planeetta on kova, näin suurelle osattomuudelle. Yhteiskuntaa pitäisi todella kehittää - maailmanlaajuisesti - ei pankkiirien visioilla. Palkinto motivoi - mistä palkitaan? Se mitä tässä videon eri vaiheilla ja etenkin lopussa pohditaan äänestämisen merkitystä. Koska puolueilla ei ole eroja isosti on äänestettävä paikallisesti - asioista ei tyypeistä. Eri asioissa saatamme kannattaa oikeistoa, tai toisessa vasemmistoa - puolueet ovat merkityksettömiä, koska eivät ole enää puolueellisia, he eivät edusta kansan jotain osaa, vaikka tilinauhassa lukee kansanedustaja, He ovat markkinatalouden palvelijoita kiipeilytelineissään. Amerikkalaiset ovat vuosikymmeniä yrittäneet saada käänneettyä demareita vasemmalle - ei ole onnistunut, vaikka kansan enemmistö tahtoo - niin ei pysty. Bernie on nolannut itsensä - kuoleman pelko saattaa kannustaa - ja ehkä huono omatunto, kun on aiheuttanut suunnattomat kärsimykset puolueelleen. Hän ei ole enää uskottava - kaadereita taas hamutaan - äänestetään - toivotaan että ne olisi rehelliset ja Sittaa på handu. "


-1:08:40

14,801 Views
Claudia Stauber was live.
Debbie Lusignan the Sane Progressives in the house!
A woman's place is in the revolution --- here are 2 



 

BBC päästää välillä jopa ihan aitojen hallitusvastaisten ihmisten ääniä läpi

 video link


-1:49

306,216 Views
BBC Newsnight added a new video: 'Anarchism is our only alternative': Carne Ross.
“I was once a British diplomat… today I’m an anarchist” - former British diplomat Carne Ross makes the case for anarchism #viewsnight






video link  Social Conditioning.
21 hrs



and subsequently one other member of our staff
-2:10

85,064 Views
Mike Cernovich added a new video: Social Conditioning.








Who are the people really running
the IMF and World Bank?

How do they get their money?
And what's the difference
between the two institutions?
Dollars and Sense magazine
July/August 1999, p41
The International Monetary Fund (IMF) and World Bank are run by their member governments, but not on the basis of one-country-one-vote. Instead, governments have votes based on the amount of money they pay in to the organizations. In this sense, they operate much like private corporations, except that the owners of shares are governments instead of individuals.
The U.S. government has by far the largest share of votes in both the IMF and World Bank and, along with its closest allies, effectively controls their operations. In 1998, the U.S. held 18% of the votes in the IMF and 15% in the World Bank. Together, the United States, Germany, Japan, the U.K. and France control about 40% of the shares in both institutions. With the rest of the shares spread among 175 other member governments, some holding a tiny number of votes, the United States is effectively in charge.
So the people running the IMF and the World Bank are the same folks who run the U.S. government and the governments of its closest allies. Since the institutions were founded at the end of World War II, the president of the World Bank has always been a U.S. citizen, and the head of the IMF has always been a European. These are all men, generally coming from the top of the financial industry.
While the IMF and the Bank operate as extensions of the U.S. government's foreign policy, they are well insulated from democratic accountability. Congress, to say nothing of the populace in general, has no role overseeing their operations, and they operate largely outside the public eye (though Congressional ire sometimes appears in response to a request for more funds).
What the IMF and the World Bank do is lend money to governments. Because many governments, especially governments of poor countries, are often in dire need of loans and cannot readily obtain funds through financial markets, they turn to these institutions. And if the IMF and World Bank will not loan to a country, international banks certainly won't. As a result, the IMF and the World Bank have great power, and are able to insist that governments adopt certain policies as a condition for receiving funds.
The IMF and the Bank make sure that U.S. allies get the financial support they need to stay in power, abuses of human rights, labor, and the environment notwithstanding; that big banks get paid back, no matter how irresponsible their loans may have been; and that other governments continually reduce barriers to the operations of U.S. business in their countries, whether or not this conflicts with the economic needs of their own people.
In the division of functions between the IMF and the World Bank, the IMF provides funds to governments in immediate financial emergencies and the Bank provides funds for long-term development projects. For example, when the financial crisis that developed in 1997 spread through several Asian countries, capital fled to safer havens. The values of local currencies fell drastically relative to the dollar. Governments (and private firms) whose revenues were in their own local currencies could not meet their dollar obligations to international bankers. This forced governments to turn to the IMF for funds to maintain the values of their currencies and meet their obligations to international banks. Along with the loans, however, came conditions: the IMF's program for economic stability.
The World Bank may receive fewer headlines, not being on the spot in crises, but over the long run it shapes the economies of countries where it makes loans. Its loans cover a wide spectrum of projects, from large hydro-electric dams to local business training programs. Many of the Bank's programs appear desirable in themselves-who would object to dean water facilities, education in animal husbandry, or better roads? Yet the particular projects promote a development strategy that minimizes the role of the public sector, and demands the privatization of communal lands and other public property.
As to the source of their funds, the IMF gets most of its money as subscriptions from member governments-the amount determining the number of votes each government has in running the operation. When, in extreme circumstances, the IMF needs an especially large amount of funds, it can activate a line of credit it has established with governments and large banks.
The World Bank raises its money by taking loans from the private sector, operating through financial markets as would private firms or governments. Because the Bank is backed by funds from member governments, it can obtain private funds at relatively low interest rates. It then turns around and loans this money to the governments of poor countries to support development projects. In effect, the Bank allows governments of poor countries to borrow, through it, on the international capital markets and at lower rates than they could borrow were they to seek funds on their own.
IMF, World Bank, Structural Adjustment










Political polarization is to be expected after a long-lasting structural crisis of capitalism, says David Kotz.
TRUTH-OUT.ORG




Speer-Williams – [email protected] The International Banksters, also known unofficially as the Monetary Matrix of the Constabulary, is led by the Rothschild banking tribe, who are venturing to put a happy face on a Satanically resurrected cold war…
VETERANSTODAY.COM









Lisää väestönsiirtoa. Lisää elintasoturisteja. Lisää palkkasotilaista kriisipesäkkeistä. Lisää sukujen lähettmiä torpedoja, joita ei saada naimisiin. Nuoria naisia ei lähetetä yksin suurta onnea etsimään  Suomeen koska ostajia riittää islamin kulttuurissa.


Ruotsin raiskausluvut ovat hulppeita, mutta niin ovat myös selitykset. Vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon aikana tehtiin rikosilmoitus 3 430:stä…
KANSALAINEN.FI|BY KANSALAINEN
























Ei kommentteja: