Fasistien terroritoiminta Suomessa sodan aikana

"Vakoilijan ja soluttautujan (Tiedottajan) kohoamista puolueuralla pitää edistää pidättämällä henkilöitä hänen ympäristöstään. "

• SODANVASTUSTAJIEN KIDUTUS OLI ARMOTONTA 

SUPO on nykyisen terrorin keskus: se antaa "virallisia" ja salaisia pelottelulausuntoja oikeiston ideologisista vastustajista työnantajille ja puolueille.

Tätä CIA:kin neuvoo yhä kuinka järjestöjä ja puolueita terrorisoidaan: aiheutetaan todellisille rahaeliitin ja oikeiston vastustajille ongelmia sekä uhkauksia ja soluttautuja nousee.

SAT oli salaisin terrorijärjestö ja kidutusjärjestö Suomessa sodan aikaan fasistien ja kenraalien eli Hitlerin natsien kannattajien valtaa pönkittämässä, tietysti aivan laittomasti. Valtamedia tietysti pitää yhä sensuuria yllä fasistien keinojen laajuudesta oikeiston poikkeustilan hallinnoinnissa.

"Fasistisen Saksan tuella ja rinnalla valmistautuville sotapoliitikoille eivät riittäneet vangitsemiset, lehdistösensuuri, rauhan puolesta esiintyvien järjestöjen lakkauttamiset, kokoontumisvapauden rajoittaminen eivätkä yleiset sodan valmisteluun liittyvät sopimukset, asehankinnat ja saksalaisten joukkojen tulo Suomeen jo syksyllä 1940.Jotain oli vielä takataskussa.Se jokin oli tähdätty vaarallisinta sodanvastustajien linnaketta vastaan, tuhoamaan kommunistien vaikutus erilaisissa työväenjärjestöissä. Ja siihen, kuten lapualaiskauden kommunistien vastaisiin toimiin, tarvittiin toisen työväenpuolueen apua. 

Tutkittaessa Suomen Aseveljien Liiton kainaloon syntyneen Suomen Aseveljien Työjärjestön (SAT) tähän asti varsin tuntemattomaksi jäänyttä toimintaa sen arvo tulee todennäköisesti nousemaan arvoon arvaamattomaan. Tämä organisaatio paljastui vasta sodan päätyttyä. Se oli ollut niin salainen, ettei sen toiminta tullut esille edes Suomen Aseveljien Liiton lakkauttamisen yhteydessä. SAT, sodan jälkeen kansanomaisesti Satiaiset, oli loistava organisatoorinen oivallus. ..... Valpo oli joutunut alistumaan sodan valmistelujen vaatimien tehtävien edessä ja hyväksymään myös kolmannen,valtiollisen poliisin olemassaolon.Aseveljien työjärjestö täydensi erinomaisella tavalla kahden muun ohranalaitoksen toimintaa: erityisesti yhteydet tehtaisiin toivat viikottain tarkkoja tietoja mielialoista ja yksityiskohtaisia raportteja sotaan kriittisesti suhtautuvien henkilöiden puheista. Siellä missä puheet ylittivät "sallitut" rajat, korjasi varsinainen ohrana satonsa. 

Etsivä keskuspoliisi, joka oli seurannut kommunistien ja vasemmistolaisten järjestöjen toimintaa tiiviisti koko itsenäisyyden ajan, jatkoi toimintaansa 30-luvulla entistäkin kokeneempana ja tehokkaana yksikkönä, jolle Lapuan lait antoivat tukevan selkänojan. Etsivässä keskuspolisissa, jota nimitettiin kansan kielessä Venäjän vallan perintönä kulkeutuneella nimellä ohranaksi, oli vakiintunut miehistö, joka tunsi "asiakkaansa" , so. kommunistit, munaskuita myöten. 

Tiedottajien värvääminen kuului valtiollisen poliisin normaaliin rutiiniin. EK:n osastopäällikkö Raekallio opetti etsiväpäivillä 22.11.1935 kollegojaan kädestä pitäen, miten tiedottajia värvätään:* Jo pidätettyjä katsotaan sillä silmällä, voitaisiinko heistä saada tiedottajia. * Niistä, jotka "horjuvat uskossa", täytyy pitää kiinni vaikka rahan voimalla. Raekallio kertoi esimerkin tästä tyypistä, joka tässä vaiheessa oli jo "isomahainen porvari". * Vankiloissa olijoille saatettiin tarjota helpotuksia rangaistuksiin ja poispääsyn mahdollisuutta vastapalveluna uudesta työsuhteesta. * Tiedottajan kohoamista puolueuralla pitää edistää pidättämällä henkilöitä hänen ympäristöstään. * Valkoiset tiedottajat olivat niitä oikeistolaisia, joilla ei ole poliittista menneisyyttä ja joita kehotetaan liittymään kommunistiseen toimintaan. *Ja tietysti piti ottaa mukaan nekin, jotka tulivat itse tarjoamaan palvelujaan.Mitä tiedottajat ansaitsivat? Osastopäällikkö Raekallio oli asiasta vaitonainen. Oli joitakin keikkapalkkiolla työskenteleviä, mutta myös kuukausipalkkaisia. Jos tiedottaja on SKP:n piirikomitean jäsen, hänelle voidaan maksaa 500 mk kuukaudessa. Mutta oli paljon tapauksia, että on maksettu tuhansiakin. Näin siis valtiollinen poliisi hoiti asioitaan."

(otteita kirjasta : " Sakari Selin, Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko ")