maanantaina, helmikuuta 01, 2016

Nasima Razmyar myöntää islamin väkivaltaisen kulttuurin


     Myönnetty, väkivaltakulttuuria.

  • Nasima Razmyar muslimien kuritusväkivallasta:
     "Vanhemmat eivät tiedä tehneensä väärin"   mtv3


Nasima myöntää.
Sitten Nasima vaatii.
Suomalaisen kulttuurin täytyy palvella islamia, "kulttuuria".


Mutta vasta kun Nasima joutuu nurkkaan, hän myöntää, vasta kun poliisi törkeän jälkijättöisesti tunnustaa avoimesti niin nyt Nasima tunnustaa että nämä islamistit ja muslimit ovat väkivaltakulttuuria.

Oh heitä ei saa tuomita Suomen lakien mukaan - lapsena hakattuja suomalaisia ei saa ymmärtää, lapsenkaltaisia muslimeja täytyy ymmärtää. Muslimeille pitää antaa eri laki.

Tämäkö sanottiin suomalaisille kun aloitettiin massiivinen pakolaisliturgia ja mylvintä rajojen avaamisesta viime vuonna että muslimit vapautetaan islamin takia Suomen laista?

Kulttuuri otetaan taas aseeksi muslimien vastuuttomuuden puolustamiseksi. He ovat alkeellisia - etuoikeuksien takia - ja samalla heitä ei saa sanoa alkeellisiksi tiukalla viranomaisotteella?

Nasima ei tee kuitenkaan sitä tärkeintä vaatimuspuheittensa, kulttuuripuheittensa sisällössä:
hän ei sano että koraani ja imaami-papit vaativat väkivaltaa kasvatuksessa ja sovinistisessa rasismissa.

Poliisien kimppuun hyökkääjiä ei aseteta syytteeseen kun ihonväri on oikea. Tämä on rasismia ja muslimien yllyttämistä väkivaltaan. Nyt on jo kymmeniä tapauksia, joissa poliisin päälle hyökänneitä ei tuomita islam-uskonnon, "kulttuurin" suojelemiseksi.
Nasima selvästi sanoo, että muslimeilla ei tule olla suomalaisten velvollisuuksia - joten heillä ei tule olla suomalaisten oikeuksiakaan tällä logiikalla.  

Laki sanoo selvästi että uskonto ei saa olla suoja ja erillisoikeus lain edessä - ja silti Suomessa jatkuu tämä jo Vatikaanin luoma valtapeli "uskonnollisten" ylentämisessä ja etuoikeuksissa. Nyt meille runnotaan takaisin fundamentalistien valtaa - ja keskustalaisten lestadiolaisten raiskaajien suojelu jatkuu sujuvasti, tuhansia vapautettiin nyt poliittisesti ohjatussa "tutkinnassa", jossa raiskaajia suojelleet ja uhreja uhkailleet vapautettiin tutkinnalta ja tuomioilta. Koska eliitin ase, uskonto, nostetaan taas kun humanistista pohjoismaista mallia muserretaan mm. väestönsiirroilla. Ministeriöt ovat jopa valmistelleet uuden pakkoveron kaikille kansalaisille uutena kirkollisverona, 120-160 milj. euroa ja eduskunta luultavasti hyväksyy sen.

Näillä nasimalaisten vaatimuksilla alleviivataan, että islamia ja sharia-"lakia" vaativat muslimit eivät ole suomalaisia ja ovat siten suomalaisten ja lain yläpuolella. 
Semanttista puuroa ja ylimielistä sanelua, logiikan raiskaamista epäloogisen islamin tueksi, islam esitetään koskemattomaksi, jopa äärirasistisessa muodossa ja sitä ei saa moraalisesti tuomita Suomen lain mukaan Nasiman ja muiden euroislamistien diskurssissa.  Tämä on pseudohumanismia fundamentalismin tueksi. 
Nasima ei osoita mitään myötätuntoa sivistyneille suomalaisille, paljon kovia kokeneille suomalaisille eikä Suomelle kansallisvaltiona koettelemusten kautta sivistyksen huipuksi nousseelle valtiolle, ei vaadi tiukkaa otetta eikä tuomitse Amerikan hyökkäyssotia eikä islamin vääriä prioriteetteja ja naisten oksettavaa alistamista, tyttöjen roudaamista Suomesta karjana pakkoavioliittoihin, vaan haluaa vain suomalaiset islamin rahoittajiksi ja "puolustajiksi". Nasimako suomalainen ja humanisti? 

Humanisti ei puolusta rasistista
  kulttuuria ja pappiskulttuuria, elitismiä,

mutta Nasima ei ole humanisti  vaan islamin poliitikko, erityisoikeuksien laatija ja tyttöjen alistamisen puolustaja - rasisti ja fundamentalisti kuten poikien silpojat, juutalaiset hallituksen suojaamina.


Maahanmuuttajien ja rikollisten vaatimusten korottaminen lain yläpuolelle on terrorismia.


Tästä tilanteesta ja lain kumoamisesta poliisin toiminnassakin pitäisi tehdä monta johtopäätöstä
 

eli ensin kaikki rajan ylittävät suljetulle koulutus- ja arviointileirille nopeilla palautuspäätöksillä, jos rajan yli päästetään ketään toiviolaista.
Pakolais-argumentilla ihmisiä vaaditaan tänne Amerikan sotia ihaillen. Syistä ei puhuta, vain Suomen vastuusta Amerikan, Saudien, israelin, Saksan, Lontoon geopoltiiikassa. 
Loogisesti pakolaiset palaavat kun pakolaisuus loppuu ja se on lopetettava, sillä köyhien väestönsiirto on vain hyökkäyspolitiikkaa dollari-euro-geopolitiikassa rajojen tuhoamisessa sotien avulla. Kyllä, tämä on yksinkertaista geopolitiikkaa ja kaaos on harkittua Amerikan CIA-, saudi- ja mossad -politiikkaa. Kuten öljysodassa. Saudit aloittivat ja nyt itkevät kun Venäjä vastaa CIA-saudien öljysotaan öljytuotannolla ja geopolitiikkaan Syyrian suojaamisessa. 

Nyt meillä vaeltaa ihmisiä ilman tarkastuksia (tämäkin on eliitin valitsemaa terroria suomalaisia vastaan, kaaospolitiikkaa kuten Syyriaa tuhoavan hyökkäyssodan tukeminen poliittisesti) tubia ja kuppaa kirjaimellisesti levittämässä, hyvin välinpitämättömiä sivistymättömiä ihmisiä, paljon vaarallisia sotarikollisia ja länsimaisia ihmisiä vihaavia allahin ylimielisyyteen tukeutuvia.

Kouluihin ei saa päästää aggressiivisia muslimilapsia uhkailemaan ja lyömään suomalaisia, opettajat vaikenevat kuinka koulut Helsingissä elävät aggressio- ja häirikköaallon alla. Suomalaisten kognitiivinen taso laskee nyt vauhdilla rasistien marssiessa kouluihin julistamaan eimuslimien pakanoiden mitättömyyttä.

Kaaosintoilun, väestönsiirron nostamisen "ratkaisuksi" ja ihmiskauppiaiden tukemisen seuraamukset:

Nasimat vastuuseen Amerikan akselin sotien kannattamisesta. Nasiman isän teoista eliitin väkivaltakoneiston toimijana Afganistanisssa journalistit eivät uskalla kertoa - suuri eliitin "globaali" narratiivi murtuisi siitäkin.


Suomalaiset, varsinkin koululaiset laitetaan samalla kärsimään haittamaahanmuutosta samalla kun ei vaadita julkisesti  Amerikkaa ja saudeja lopettamaan terroristien aseistamista ja hyökkäyssotaa kaoksen takana. Eliitti jatkaa veronkierron juhlaansa ja vaativat tavallisia suomalaisia kantamaan eliitin suvaitsevaisuuden nato-keskeisen geopolitiikan kaaos- ja kerrannaisvaikutukset. Unelmaa.
 
On selvää, että maahanmuuttajat saavat rahallisesti 3-5 kertaisesti tukea enemmän kuin suomalainen kurja, työtön ja työkyvytön. Vaikka viranomaiset lainvastaisesti salaavat päätösten kustannuksia.

 Valheita ja Amerikan politiikan puolustamista pitämällä väestönsiirtoa Suomen "poliittisena" vastuunta. Konfliktien lisäämis-politiikka sanelee nyt moraalin kun suomalaisten sosiaaliturvaa ajetaan salmalla alas.

 Rikollisklaaneja alkaa nyt muodostua Suomeen vauhdilla kuten Norjaan ja Ruotsiin, joissa on tuhansia uskontopohjaisia rikollisklaaneja valtamedian sensuroimina,  jos vaeltajia ja sopeutumattomia suomalaisen kulttuurin terrorisoijia ei palauteta Suomesta pois. Tämä on hallitsematonta elintasoturismia ja vain dollarieliitin ideologinen ase pohjoismaisen mallin hajottamisessa.

Väestönsiirto ei ole ratkaisu siihen että Suomi samalla tukee Amerikan akselin YK-sopimusten vstaisia hyökkäyssotia.


Me olemme maailman kehittynein kulttuuri kymmenissä vertailuissa mutta eliittimme halua tuhota Suomen dollarisuuryhtiöiden siirtomaaksi mitä naurettavimmilla vaatimuksilla mm. islamin ja CIA:n puolesta.

Rakenteellinen väkivalta on suggestiota, elitismiä. Uskonnot ovat 100% elitismiä, papiston ja eliitin valtaa. Ohjelmoitua terroria ja helvettikuvia alamaisia varten. Eliitin valtapeliä.



   II

Minä olen papin poika ja teologi. 
Minä tiedän tiedollisesti ja kokmuksellisesti, että helvettiin ja "pelastukseen" vetoavat papit ja poliitikot eivät itse pelkää helvettiä vaan he tietävät olevansa eliittiä, operaattoreita, alamaisten ohjelmoijia, rahan ja vallan kahmijoita psykologisella terrorilla. 
 


 III


Oh tekopyhyyttä - geopolitiikkaa tämä väestönsiirtopolitiikka vain on:


Tässä tekopyhässä diskurssissa siis yhtäaikaa esitetään että Venäjä on uhka Suomelle mutta turvallinen pakolaiselle. Ruotsiko ei ole turvallinen "pakolaiselle" kun "pakolaisia" ei palauteta Ruotsiin, joka lakinsa vastaisesti ei rekisteröi ja tutki vaeltajia ja aiheutta Suomelle vaaraa sairaiden ja sotarikollisten muodossa.


- "Maahanmuuttovirasto on tehnyt ensimmäisen turvapaikkapäätöksen, jossa hakemus on jätetty tutkimatta, koska Venäjä on turvapaikanhakijalle turvallinen…   ILTALEHTI.FI




ja suuri vastuun vaatija vetäytyy pakolaisten asuttamisvastuusta;

Sipilä siis myöntää 
että hänen sukulaisensa ja lähimmät keskustalaiset eivät tue hänen pakolaispolitiikkaansa


Kutsui miljoonia ihmisiä
tänne laittomasti Amerikan geopolitiikan käskystä, jotka jo nyt maksavat suomalaisille 4000 miljoonaa e joka vuosi sopeutumattomina maahanmuuttjina.

Eliitti on innostunut kiinteistöjen hinnannoususta ja bisneksestä meidän verorahoillamme. Vanha rasismin lipunkantaja, eliittimme, ei todellaakaan ole innostunut humanismista vaan keinottelusta.




Petteri Järvinen analysoi uusinta sensuuritapausta:

  • "Daily Mail sensuroi ruotsalaisten puolesta"

 - Brittiläinen Daily Mail uutisoi Ruotsin traagisen puukotustapauksen kaikkine yksityiskohtineen



       Suojeltu uskonto,  uskonto elitismin suojana, eliitin fantasia aseena




Christopher Everard
Henkilön Christopher Everard kuva.
   BIGGEST SCANDAL EVER:

 In Ireland, surviviors of sex abuse have expressed outrage over Government plans to seal all orphanage investigation records for 75 years… Government plans allows for the destruction of documents which include testimonies of young mothers being raped by priests and nuns snatching their illegitimate babies and selling them in exchange for 'church donations'…

More than 300,000 peoplee have had their lives wrecked by the Catholic-pedo nuns and priests in Ireland. It's only been since 1980 that the Irish Church was in the cross hairs of investigative journalists - up until then the Catholic authorities argued that every Catholic priest was 'IMMUNE FROM PROSECUTION'!!! The official PR bullshit spread by the Vatican was that its priesthood was celibate and chaste, and homosexuality was both a sin and a crime. Meanwhile, back in Rome, the Vatican had refurbished luxury apartments in an apartment block where there was a gay brothel on the ground floor!
The Church forbade its members to use artificial contraception, campaigned strongly against laws allowing abortion and divorce, and publicly disapproved of unmarried cohabiting couples and illegitimacy… But all along, teenage girls were being groped and molested by priests who got them pregnant!
It was only the power of JOURNALISM which has helped to tell the truth. A series of television documentaries in the 1990s and 2000s essentially 'blew the lid' on the child and baby trafficking rackets of priests and nuns. In 1995–2002 the emergence of the same problem in the USA led to the view that the Vatican had attempted to cover up sex crimes and misconduct, and was not limited to sexual abuse (see Catholic sex abuse cases in the United States). By the late 2000s the misconduct was recognised as a worldwide scandal.
Cardinal Roger M. Mahony and the former pedo priest, Oliver O’Grady, were exposed in a recent documentary film which alleges that O'Grady abused young boys and girls across central California over 20 years. The former priest, who lives in Ireland, said he was able to continue abusing children in part because of actions by Cardinal Mahony. Mahony recently finally was forced to pay out $10m in compensation for hiding and abetting another pedo priest. Cardinal Roger Mahony protected the defrocked priest Michael Baker, who was eventually convicted in 2007 and sent to prison on 12 criminal counts of oral copulation with two boys. In Ireland we'll now never know who the pedo nuns and priests are because many documents will be under lock and key or destroyed.














 






1 kommentti:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Kirjoituksissasi on yksi norsunmentävä aukko: sekoitat jatkuvasti uskonnon ja ihonvärin keskenään. Suosittelen tekstin oikomista tältä osin, samoin kuin taiton selkiyttämistä. Et silleen. Onnee sullekki.