torstaina, joulukuuta 11, 2014

Kekkonen, Tuomioja ja CIA:n kidutusretket kohti Suomea natokiiman varjossa

Kekkonen oli natsi. Meidät on opetettu palvomaan natsia ja sisällissodan joukkomurhaaja.

Siksi ihmiset olivat sokeita ja alistuvia myös Mauno Koivistolle, kovalle pankkiirikapitalistille, jatkosodan kylmälle tappajalle natsien valloitussodan innokkaalle rajanylittäjälle.

Joko kykenet hyväksymään tämän ja paljon muuta, mitä kouluhistoriassa ja Hesarissa, kaikessa oikeistomediassa on sensuroitu tähän asti. Kuinka salailu on jättänyt äärioikeistolaisen salaisen ulkopolitiikan voimaan? Ymmärrätkö mitä kaikkia johtopäätöksiä tästä täytyy tehdä myös talvisodan sytyttämisestä suomalaisen rahaeliitin valitsemana? Tutkijat eivät uskalla mennä ranskalaisiin arkistoihin lukemaan suomenruotsalaisen eliitin kontrolloiman ulkopolitiikan sitoutumisesta natseihin 20-30-luvulla. Salainen ulkopolitiikka nyt ja silloin. CIA ja SS ja esikuvana suomenruotsalaisten S-joukot 50000 suomalaisen tappajana. 
Kekkonen teki YYA-sopimuksen vastaisia salaisia sopimuksia Saksan ja CIA:n kanssa samalla kun kansa peloteltiin kuoliaaksi Kekkosen paranoidisen Neuvostoliittotulkinnan pommittamana. Kaksinaamaisten mestari. Meidät on opeettu ihailemaan sisällisodan joukkomurhaajaa ja 20-luvun SUPOn kellarikiduttajaa.
   
 


The Guardian lehden kartan mukaan Vanhanen, Tuomioja, Katainen ja Suomi ovat CIA:n kidutuskäytäntöjen edistäjiä

By Alex Lantier  12 December 2014
The existence of approximately 1,000 CIA flights and of secret prisons in Bosnia-Herzegovina, in Bucharest (Romania), Antavilas (Lithuania), and Stare Kiejkuty (Poland) has since been confirmed.
Report released by Senate after four-year, $40m investigation concludes CIA repeatedly lied about brutal techniques in years after 9/11

Tuomioja vain kieltäytyi kun media taipui pyytämään kansainvälisen julsuuden jälkeen selostusta CIA-toiminnasta. Ja suomalaiset toimittajat lannistuivat heti keskiviikkokerhon käskystä työpaikan menettämisen pelossa.

Virossa ja Irlannissa koulutetaan suomalaisia "journalisteja" Sanomien "stipendeillä" mm. Hesarin toimittajia CIA:n ym ajattelemaan CIA:n käsikirjoituksen ja sensuurin mukaisesti.

Miksi suomalaiset eivät yleisesti tiedä että parhaat ja kalliisti koulutetut sotilaat luovutetaan pois ilmaiseksi Amerikan palkkasotilaiksi? 300-600 kpl tappopuuhissa Amerikan imperialismin puolesta. Entäs ISAFin pimeät kuolemanpartiot?

Suomalaista yhteiskuntaa viedään kohti kenraalien vallankaappausta ja pakkonatottamista, Amerikan Venäjä-provokaatioiden kiihdyttämistä ja uutta talvisotaa taas Saksamielisten operaationa, jos suomalaisen oikeistoeliitin fasistista projektia Amerikan kauhutöiden tukijana ei tunnusteta ja avata.


"Suomen perustuslain 1. artiklassa määritellään: "Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.

Vastuunkantajat eivät joudu vastuuseen
Mitään oikeudenkäyntejä ei aiota pitää vastuullisten syyttämiseksi, jotta oikeus tapahtuisi. Kidutukseen syyllistyneitä ei aiota saattaa vastuuseen Yhdysvalloissa eikä Euroopassa. Ei voi, koska kidutuskeskusten olemassaolo oli hallitusten auktorisoimaa, hallitusten tahtomaa toimintaa. Se tapahtui hallitusten tieten.
Ei voi, koska ihmiset saattaisivat alkaa kuvitella, että hallituksen voi vetää vastuuseen, ja sitä hallitukset viimeiseksi haluavat."

TTIP on vain samaa kolonisaatiota kuin CIA ja NATO lietsomassa sotaa Venäjää vastaan Kiovan natsien tuella.

Myös SDP on osa oikeiston salaliittoja aina 1949 lähtien CIA:n rahoittamana, kouluttamana ja suggestoimana.

Puola ja Liettua ovat ylläpitäneet CIA:n kidutusvankiloita ja Helsinkiin on perustettu uusi CIA:n kid... vakoilukeskus, jota Hesari kutsui "uudeksi kulttuurikeskukseksi".










  • Tuomioja luonnehtii Venäjän "laajentumista" "haavekuvaksi" KSML: "Jos tilaisuuksia laajenemiseen tulee..."

Mutta Tuomiojasta on OK kun CIA ja EU  nostaa uusnatseja ja oligarkkeja sekä amerikkalaisia Kiovan toiseksi nukkehallitukseksi, joka aikoo jatkaa YK:n vastaista siviilin pommittamista itäosissa? Media vetää tajunnan kieroon noudattamalla CIA:n käsikirjoitusta, mediamoukutusta. 

Demokratia kielletty,
anna CIA:n pystyttää nukkehallitus
ulkomaisin ministerein eurojuntan suojelukseen:


Erkki Kelloniemi

"Talouden taantumasta syytetään "Venäjän sotilaallista uhittelua". Sosialidemokraatti Erkki Liikanen, miksi levitätte valkoista valhetta? Suomi on itse uhitellut Venäjää asettumalla EUn boikottilinjan taakse. Nyt boikotin seurauksena maamme talouden rattaat pyörivät väärään suuntaan ja siitä kantaa vastuun maan hallitus ja poliittinen eliitti."



Aivan kuin Tuomioja ei olisi epäluulon levittämisen pappi ja valtamedia epäluulon uskonnollinen kanava
 




Varakkaiden rikastumisen ja "EU":n eli pörssiterrorin ja uuskolonialismin päätön turvaaminen on eliitin ainoa huoli, veroprogressio, työllistäminen valtionyhtiöillä ja ihmisarvon kieltäminen ei huoleta kansanedustajia vaan vain veronkierron helpottamisen bakkanaalit ja suuryhtiöiden saamat valtiontuet uhrilahjana pörssieliitille. Suomea ajetaan 30-luvulle, köyhyyttä vaaditaan rikkaiden vaatimuksesta, kenraalit vaativat mediassa oikeistolaisten suojeluskunnan perustamista, Saksasta kutsutaan sotavoimia ja eliitti pyytää äärioikeiston katuosastoa avukseen, taas. Älymystö vapisee ja kerjää teollisuusjohtajilta almuja.

Eliitti luo aina ulkoisia uhkia oman luokkasotansa suojaksi, antaa kenraalien verikoirille fasistista vapautta ja demonisoi Venäjää jotta eliitin euroterrori olisi mukamas unohdettavissa ja ohitettavissa

  • Suomen THL omassa selvityksessään vähättelemään köyhyyden ja tuloerojen merkitystä. THL:n mukaan olisimme jo hiljaisesti sopineet, että köyhiä "vedetään perässä". Minusta tämä ylijohtaja Marja Vaaraman kommentti suorastaan vähättelee tuloeroja ja köyhyyttä. Sen sijaan teollistuneiden maiden järjestö OECD sanoo, että tuloerojen kasvu on ollut Suomessa nopeinta vv. 1985-2011, ja on syönyt noin 20% talouskasvusta.






Opettajat elävät totaalisessa ymmärtämättömyydessä ja itsepetoksessa kun eivät suostu lukemaan VKTS:stä ja tekemään johtopäätöksiä mitä virkamiesten salaliitto on tehnyt koulusysteemille idologisesti ja sensuroivasti. Koulusysteemi on 100% oikeistolaisessa kontrollissa aivopesulana ja alamaiskouluna eliitin näkökulmaa pakottamassa kansalaisten ainoaksi näkökulmaksi. Lamaannuttavasti ja tyhmentävästi ilman tietoa taloushistoriasta ja uskontohistoriasta, eliitin terrorin laajuudesta ja salaliittojen laajuudesta.




















  • Timo Soini: "Venäjä on uhka heikkona ja vahvana"


"Venäjällähän on niitä salaisia kidutuslaitoksia mm. guantanamossa, puolassa ja liettuassa vai miten se meni. Vakoilevat jopa parhaita kumppaneitaan ja liittolaisiaankin. Kyllähän sellaista maata kannattaa pitääkin uhkana." Niko

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014121118918637_uu.shtml








Vuoden tärkein nosto historiasta?

Stubbin, Tuomiojan ja Soinin henkinen evankeliumi natokiiman taustalla.
  • "Otteet Ville Ropponen : Sturmmann Valtteri Ropposen päiväkirjasta,

    jossa kuvataan hurmoshenkisesti ja hyvin avoimesti suomalaistenkin natsien teloitusretkeä Venäjälle" 


    Käymälä:  Nuori voima, BRUTAALI NUMERO


Suomalaisen oikeiston fasistinen pohjarakenne ja fantasialataus. Mielen ja kielen ja pakkomielteen sanattomuus.

Mitä Nuori voima nyt tavoittelee?  Liikaa on suvun perintöä, natsien päiväkirjoja poltettu  kokoomussuvuissa, hyvä että julkaistaan alhaisia visioita ylös... oli sitten julkaisijan oma jungilais-geneettinen metapsykedelia-kontemplaatio-fantasia tai aito ullakkolöytö kaveripiiristä.

Tiedän kaksi sukua jossa suvun miehet kokoontuivat suvun huvilalle isoisän SS-päiväkirjaa polttamaan ihan 2 vuotta sitten. Jotta kaikki toistuisi vielä suuremman fantasian mukaan vielä suuremmilla aseilla ja orgasmeilla.










5 kommenttia:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Paul Haarla‎Effi - Electronic Frontier Finland

-- Snowdenin eilisestä puhelinhaastattelusta Ruotsin Tv:n uutisssa tänään, NSA:lla on ollut omat lobbarinsa ympäri EU:ta selittämässä eri tason päättäjille millaisia lainmutkia ja sanankäänteitä lakeihin pitää saada varmistamaan että kaikentasoista valvontaa voidaan suorittaa pykälien sitä estämättä. En tiedä onko Suomen puolella mahdollista nähdä haastattelua. Ruotsin STV on ollut asialla ja jossain pitäisi näkyä myös koko haastattelu, uutisissa vain otteita.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...


-- Yhdysvallat rahoitti salaa kuubalaista rap-musiikkia horjuttaakseen hallitusta
yle.fi|

USAID lahjoi Kiovan uusnatsit ja toimii aina CIA:n alaisuudessa kuten Hollywood. Olet aika lapsi, jos et ymmärrä kuinka CIA käsikirjoittaa viihdemediaa ja sen sadistisia sävyjä väkivaltaviihteessä. Tajunnan ohjaaminen on sodan ensimmäinen vaihe eliitin pyrkiessä poikkeustilan luomiseen ja tajunnan kapeuttamiseen.

Petri Krohn kirjoitti...

Otteita Sturmmann Valtteri Ropposen (s. 1919) päiväkirjasta löytyy verkosta Ropposen blogista:

http://kabareekulkukoira.blogspot.fi/2014/12/sirkus-collanin-matka.html

Muualla on pohdittu, onko tämä totta vai Ropposen fiktiota. Tässä ote:

Nauru levisi joukoissamme, paisui paisumistaan mehukkaana taikinana, jonka hiivana konekiväärien sarjat harottivat leppeässä talvi-ilmassa. Se oli sitä aikaa, kun tuhat miestä nauroi yhteen ääneen ja kun tuhat miestä laukesi housuihinsa yhtä aikaa katsoessaan sitä ihanaa näkyä, kun sanoinkuvaamaton voima pyyhki punaryssän miehet, naiset ja lapset lakoon, upotti multaan ja paiskasi tuleen. Se oli nuoruuden kukoistuksen aikaa. Se oli niitä päiviä kun uskoin horjumatta Suur-Suomeen, Adolf Hitleriin ja Suur-Saksan lopulliseen voittoon. Mutta parasta oli, että jokaikinen Kaukasiassa tapahtunut asia jäi sinne, yksikään sivullinen ei saanut tietää mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Minun isäni osallistui jatkosotaan. Tarkoittaako se siis sitä, että hänkin oli verenhimoinen natsi? Kylläpä se vain tahtoo olla niin, että sotilaiden joukossa oli huomattavasti vähemmän niitä Suur-Suomen innokkaita jahtaajia kuin niitä, joiden oli vain pakko mennä kun käskettiin. Sodan päätyttyä oma heimo sylki suorastaan silmille, että "mitäs menitte sinne". Mutta ainahan se on jälkikäteen helppo arvostella, kun ei itse tarvinnut uhrata vuosia nuoruudestaan lihamyllyn keskellä.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Machiavellin Kekkonen, Ruhtinas

Stalinin ylistäjä Kekkonen

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015020319137305_uu.shtml