sunnuntaina, syyskuuta 29, 2013

Helsingin asunnottomuuden takana kokoomus ja uskollinen vihreät

Olen yrittänyt selittää tätä valtuustolaisille mutta he eivät ole uskoneet.


Vain poliittinen valinta keinotekoiseen asuntojen kalleuteen - jotta suvun ja puolueystävien kiinteistösijoitukset vain nousisivat. Grynderipolitiikkaa kansaa vastaan. Vihreät kokoomuksen apuna keinottelupolitiikassa. Helsinki siis myös puskee hyviä veronmaksajia Vantaalle ja Espooseen, koska ei halua itse rakentaa laadulla ja päämäärätiedolla.

  • Uusi teknologia antaisi huimia mahdollisuuksia uudenlaiseen yhteisölliseen rakentamiseen esim.  80% energiaomavaraisuuteen ja riippuviin puutarhoihin kerrostalojen väliin/sisäpihoille.


Suomessa on ehdottomasti Euroopan oikeistolaisin "vihreä" puolue.


Helsingin valtuusto määrää Helsingin rakennuspolitiikasta ja lisäksi kieltäytyy kokoomuksen haaremin avulla perustamasta kaupungille omaa rakennusfirmaa vedoten EU-rajoitteisiin.
Ruotsi ja Norja eivät välitä Brysselin muurinmurtajien "EU-rajoitteista". Suomessa hallitus käyttää amerikkalaisia konsultteja luomaan hallitussuunnitelmaa. Ahon pääministerikaudesta lähtien. Ideologisen läpiajon tähden.







Vasemmistoliittokin on alistunut kokoomuksen käynnistämän luokkasodan ja yhteiskuntatuhon alle oman poliittisen eliittinsä urahaaveiden takia - tosin vasemmistoliitossa on jo huutoa ja vastarintaa Arhinmäen valeheiden alta. Vikiseekö vai karjuuko vasemmistoliitto?
Täysin eksyksissä koko Arhinmäen urahaaveiden lumoama lastentarha?
























Ihmiset eivät ymmärrä, että mitään virheitä ei ole tehty.

Kaikki elitistinen politiikka ja tuloerojen kasvattaminen on eliitin luokkasotaa, hajota ja hallitse. Uusliberalismi on kirkkaan selvä ideologia hyvinvointivaltiota ja resurssien jakamista vastaan.
























   
   

"Sitten törmäsin erääseen EU-komission väärinkäytökseen ja paneuduin tarkemmin Brysselin vaiettuun puoleen. Löysin maailman, joka kuhisee salaisia operaatioita, petoksia, laittomia kotietsintöjä, valtakamppailua, korruptiota, mafiakytköksiä, selittämättömiä kuolemantapauksia ja juonitteluja, joiden keksimiseen mielikuvitukseni ei riittäisi."
 
”Euroopan yhdentyminen oli 1950-luvulla CIA:n suurin operaatio.”

- kirjailija Ilkka Remes Kansan Uutisten mukaan.



      
      
  • Tutkija Pantzarin  mielestään on uskomatonta, että valtiovarainministeri väittää tilanteen olevan nyt vaikeampi kuin 1990-luvulla ja tilanteen johtuneen silloin ulkoisista syistä, nyt sisäisistä.

    
  • "The German elections seem to be creating a left-green majority for the Bundestag. Radio silence about this major change in the German political landscape is fascinating. And probably also realist, as the majority is likely to be a silent one."







  • Helsingin Sanomissa Tapiola-ryhmän entisen pääjohtaja Asmo Kalpalan haastattelu on  tärkein talouselittimme tunnustus katastrofaalisesta talousideologiasta, jota kokoomus on ajanut käyttäen hyväkseen 1989 lamapaniikkia:
  • Kalpalan mielestä Suomen talouden rakenteet eivät ole syntyneet markkinatalouden pohjalta,

    vaan valtion toimilla ja (valtion itsenäistä vahvuutta korostavan) konsensuksen aikana: 

    " Jos tällainen talous annetaan täysin lyhytnäköisen pääoman käsiin, ollaan lähellä oligarkiaa", Kalpala sanoo

    "Uskon, että yhteiskunta huutaa nyt sosiaalisemman yritystoiminnan perään."

    Kalpalan mielestä markkinatalous ei toimi, jos puhtaan kapitalismin pörssiyhtiöille ei ole vaihtoehtoja, joissa omistuksen motiivi on muu kuin pelkkä rahan tekeminen. 


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Todellakin! Suomessa on hyvin oikeistolainen Vihreä -puolue, etenkin sen Helsinkiosasto.

Ennusteeni on: Kymmenen ehkä viidentoista vuoden sisällä Vihreät kutistuvat, koska he eivät enää vedä riittävästi nuoria sukupolvia puoleensa.

Vasemmistonuoret ovat saaneet todella fiksuja ja hyvin argumentoivia nuoria ihmisiä politiikan näyttämölle. Sellaisia joiden persoonallinen ote ylittää puoluerajat (esimerkki: Li Andersson sai Turussa kunnallisvaaleissa eniten henkilökohtaisia ääniä). Selitys on siinä, että häntä äänestivät myös ei-varsinaisesti- vasemmistoliittolaiset.

Kotikaupunkini Helsingin kehitystä katson surullisena, koska sitä on liian kauan hallinnut suomalaiset Oligarkit, mutta liikehdintää sielläkin on ja tulevat sukupolvet voivat kääntää asioiden kulkua. Yllättäväänkin suuntaan.