keskiviikkona, syyskuuta 18, 2013

Kuten Shakespeare sanoi kokoomusnuorista


    Kuten Shakespeare sanoi kokoomusnuoristaKuten Shakespeare sanoi kokoomusnuoristaKuten Shakespeare sanoi kokoomusnuoristaKuten Shakespeare sanoi kokoomusnuoristaKuten Shakespeare sanoi kokoomusnuorista

Kuten Shakespeare sanoi "Le peche d'hybris".






Mutta pystyikö mitenkään unelmoimaan suomalaista näkymätöntä ja silti kaiken kattavaa korruptiota ja suomalaisten mustapaitojen nousua hihittelevän valtion romuttajapuolueen hameen alta.

  • Schubakin kirjoitti, että "on järjenvastaista että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä ja sitten ihmettelemme, miksi täällä on huumeriippuvaisina syntyviä lapsia ja huostaanottoja alkoholistivanhemmilta".

Järki tarkoittaa siis kokoomuslaista julmuutta, valtion tuhoamisen uusliberalistista periaatetta ja nuoria valmentaneen Stubbin julistamaa vahvemman etuoikeutta murskata mm. Kreikka "darwinistisessa sodassa" ja ohjata sadat miljardit saksalaisille pankeille suomalaisten ja eurooppalaisten verovaroja, pankeille, jotka tekivät oivan velka-ansan suunnitelmallisesti eurovirkamiesten kanssa ja väärensivät samalla myös Italiankin taseet Saksan markan eli euron levittämiseksi, maksimaalisen joukkotuhon ja alistumisen aikaansaamiseksi.

Kokoomus on vain kasvattanut byrokratiaa ja kasvotonta valtaa Suomessa laman jälkeisenä aikana.
Kokoomuksen tärkein taktiikka on ollut pilata valtion maine, jotta valtion alasajoa voitaisiin perustella uusisanoilla - "tehostaminen".


Kuten kokoomus pilasi ja väärensi vasemmiston sanastoa omissa ivallisissa vaalimainoksissaan.

Teki hyvinvointivaltiosta halveksuttavan vitsin.
Median massiivisella tuella.


Europuheet ovat olleet kaikki valheita, vallankaappausta ja rahan kauhomista pörssieliitille, ja silti valtamedia toistaa yhä kokoomuksen europuheita "pelastukseksi".
Jotta Suomi antautuisi europankeille ja hyväksyisi Kreikan roolin Euroopan kovan ytimen hyväksi. 
Jotta Islannin vallankumouksesta ja itsenäisydestä ei puhuttaisi.
Jotta Suomi pysyisi ainoana pohjoismaana Saksan markassa eli eurossa. 


Puhe kokoomuksen mustapaidoista ei ole turhaa hölinää ja taivastelua.

Tässä vain taas paljastuu vanha kokoomuksen historiallinen tehtävä ja alkuperäinen ydin:
sisällissodan teurastajien yritys luovuttaa Suomi Saksalle.  
Joka on taas käynnissä Kataisen ollessa nöyrästi Merkelin edessä polvillaan uusliberalismista sokeutuneena  kuin Paavali, joka teki kaikkensa, että ihmiset unohtaisivat Jeesuksen puheet uuden seurakuntaopin ja pappiskultin tähden.
Pankkien ja pörssi-ideologian tähden Suomi on teurastettava - "globalisaation" vuoksi
Pankkien ja pörssi-ideologian
tähden Suomi on teurastettava
- "globalisaation" vuoksi

Temppu on  siirtää huomio kokoomuksen talouskatastrofista ja verisistä käsistä Naton suojissa köyhiä ihmisiä kohtaan osoitettavalla halveksunnan röyhkeydellä ja vaatia taas elitismin ylpeydellä rikastumista toisten köyhyydellä ja alipalkkauksella.
Porvarien oikeutta tuhota yhteiskunta ja antaa pankeille verotusoikeus, EVM. 

Supokin ja armeija rikkovat perustuslakia sen kun kerkeävät uuden maailmanjärjestyksen Nato-intoilussaan.

Suomi on antautunut amerikkalaiselle totalitarismille.

Ei ihme että oikeistonuorilla riittää amerikkalaista hybristä.
Suurin osa suomalaisista salatun viestinnän harrastajista onkin ollut NSA:n tarjottimella myös Suomen salaiselle valtaeliitille - tähän vakoiltujen joukkoon kuuluu myös ihan puhtaasti sananvapaudestaan ja yksityisyydestään valtiokriittisiä keskustelijoita suljetuilla TOR-keskustelupalstoilla.



Salainen valta ei ole demokratiaa.

Kansa ei edes ymmärrä, mitä salainen valta merkitsee.

Poliitikot ovat nyt vain nukkeja.


Kun poliisijohtajat ja kenraalit kieltäytyvät antamasta tiedustelutietoja pääministerille (mm. laivakaappauksen yhteydessä) niin siitä voi päätellä, kenellä on hybristä ja valta Suomessa tehdä näkyvä vallankaappaus - kuin jatkosota ei olisikaan päättynyt, no problemo. 

Miettikää, miksi yksikään suomalainen elokuva ei kosketa läheltäkään suomalaista poliittista todellisuutta ja korruption syvyyttä.
   Siksi.

Elämme täydellisesti oikeiston ja hyvä veli -kabinettien kontrolloimassa propaganda-kulttuurissa. 
Talvisodan hengessä: kansa, ihanaa että suostutte uhrautumaan ja kuolemaan eliitin tähden ja eliitin saksaintoilun vuoksi.

Sensuuri on silloin onnistunut, kun ihmiset eivät ymmärrä kysyä sitä, mikä on sensuroitu pois näkyvistä ja tietoisuudesta. 
Täydellistä.
Kokoomus pelkää helvetisti elokuvan paljastavaa voimaa ja siksi elokuvasäätiö on opetusministeriön tiukasti ja suunnitelmallisesti säätelemä propagandalaitos. Lapsellisia ja idioottimaisia elokuvia syljetään ulos kuin liukuhihnalta. Kansa saa nauraa ja halveksia itselleen halvoissa farsseissa.
Yhteiskuntakritiikki ja uuden historiantutkimuksen esilletuonti on kiellettyä.
Totaalisesti.

  • Elokuvateattereiden erittäin alhaiset ikäräajat hyvin brutaalille väkivaltaviihteelle on asetettu tottelevaisesti amerikkalaisen militaristisen  viihdeteollisuuden vaatimuksien mukaisesti. Mm. 7-vuotias pääseen katsomaan aikuisen seurassa kymmenien ihmisten teurastamista. Viihdettä.

Kun historia onnistutaan väärentämään, saadaan nykyhetkestä kidutusväline kansan hallintaan. 



YLE:n toimittaja on osittain herännyt 
 mutta vasta kun RKP:n perinteisen vallan osoitus, puolustusministeri lupasi Suomen tukea Amerikan hyökkäyksessä Syyriaan ilman YK:n mandaattia ja Suomen ollessa kahdessa sodassa tällä hetkellä







 hallituksella, armeijalla ja Supolla on listat ja profiilit kaikista keskustelijoista NSA ja CIA-yhteistyön kautta.



Ja uusi kontrollin ja keinottelun väline, jota on yritetty markkinoida hippisanastolla:
  •    Bitcoins  - Secured by NSA designed Encryption or Backdoored ?
http://thehackernews.com/2013/09/NSA-backdoor-bitcoin-encryption-sha256-snowden.html






Vakoileva, sensuroiva, perustuslakia rikkova ja sotia sytyttävä, CIA:n kouluttama "presidentti" saa Nobelin palkinnon ja samalla tämän paljastaja saa 35 vuotta vankeutta. Maailman tila, zeitgeist.

  • The First Global Civil War - Falkvinge on Infopolicy





   NATO:n pimeä ja laaja asekauppabisnes

- NATO on ennenkaikkea jäsenmaittensa aseteollisuuden lobbaaja diplomaattien, tiedustelupalvelujen ja salaisen poliisin avustuksella
Moni salakuljettaja käy Suomen kautta, koska Suomen tulli-rajavalvonta on ala-arvoista ja Suomen leima satamapasseissa on sinne tännekuitenkin vakuuttava maailmalla hyvän maineensa takia. Ministerimme ovat siloittaneet salakuljettajien globaalia bisnestä Suomessa ajamalla alas rajavalvontaa ja pankkivalvontaa.

Suomessahan ei ole enää lainkaan riippumatonta pörssivalvontaa eli rahaa voi siirrellä miten sattuu ja bulvaaneja luoden .




Sota on bisnestä.


Kokoomustalouspolitiikassa kaikki bisnes on bisnestä.

Etiikka häiritsee uusliberalismin mielivaltaa ja käytetään vain retorisena harhautuksena kritiikin ohittamisessa. 
  • Armeijakin on koettanut salata kaikin voimin asekauppaansa ghettoja pommittavan Israelin kanssa jopa maalamalla uudestaan Israelista ostettuja ohjuksia. Eli armeija haluaa salata veronmaksajilta mitä armeija tekee verovaroilla ja keitä tukee. Demokratian tuho osa 333.






  • Poliisijohto pimitti kaapatun Arctic Sea -laivan tiedot pääministeriltä

Poliisin ylin johto ei suostunut luovuttamaan Itämerellä kaapatun Arctic Sea -laivan tietoja pääministeri Matti Vanhaselle. Näin väittää silloinen valtiosihteeri Risto Volanen.  Volanen esitti väitteensä ilmestyneessä Suomen Kuvalehden haastattelussa. Pääministerin ohje poliisille on, että merkittävät rikosasiat pitää kirjata valtioneuvoston tietojärjestelmään.  - IS




  • European Parliament resolution concerning Gladio

On November 22, 1990, the European Parliament passed a resolution condemning Gladio, requesting full investigations – which have yet to be done – and total dismantlement of these paramilitary structures.
In 2005,the first academic examination of Gladio was published by Swiss historian Daniele Ganser. Mr. Ganser, as of 2010, is a Senior Researcher at the Center for Security Studies at the Federal Institute of Technology in Zurich, Switzerland. His book, NATO's Secret Armies: Operation Gladio and Terrorism in Western Europe, is a documented study of how Gladio operated
- Wikisource has original text related to this article:




Armeijan yhden vakoiluyksikön nimikin on sitten pulpahtanut esille:

  • Seuraako salaperäinen Viestikoelaitos suomalaisia?

    "Helppo seurata kaikkea, jos tarve"

 Laitoksen määrittely on karmea: Mikä Viestikoelaitoksen toimintaa säätelee?

– "En osaa sanoa"


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288574018454.html




Afganistan-tutkija Charly Salonius-Pasternak:


"Suomi on sodassa."

Kuinka tämä ei voi kiinnostaa poliitiikan toimittajia? 
http://ylex.yle.fi/radio/vieraat/afganistan-tutkij...





1930 luvulla Supolla oli valta eduskunnan ohi pitää salaisia vankiloita ja tehdä salaisia vangitsemispäätöksiä ja kidutusvalintoja humanisti- ja vasemmistointellektuelleista.
1945 Suomi sai vasta sananvapauden liittoutuneiden käskyllä.

    SUPO - Kekkosen salainen poliisi








" Suomalaista poliittista elämää sivusta seuraavalle viime vuosien kehitys on ollut ikävää katsottavaa.

Perussuomalaisten populismi on saanut vanhat valtapuolueet laskemaan verkkonsa samoille vesille.







Vastalääke


Ei kommentteja: