Himanen on toimittanut sen mitä on pitänyt
Olen samaa mieltä.
Hän loi täydellisen sumutuksen, harhautuksen.
Hän
loi kimallusta ja uskonnollista puhetta kuten pappiskultit ovat luoneet
tuhansia vuosia kenraalikuninkaiden hovin kunniaksi.
Hypeä hän toimitti ja hypeä kansa nyt ihmettelee.
On jotakin hyvin metaforista, kun ensimäistä kertaa konsultti
päästetään pitämään lehdistötilaisuutta valtion saliin kuin
pääministeri. Huomion ohjaamisen tärkeys Kataiselle on siis hyvin
täreää: Kaitainen haluaa että katteettomia odotuksia kasvatetaan Kohti
himasta pois katastrofaalisten ratkaisujen Kataisesta.
Huomio kohti utopian lupailija pois todellisesta vallankäyttäjästä.
Himanen on voimallinen vastuuttomuuden, todellisuuspaon ja ylpeän elitismin airut.
Hän on antanut tilaajilleen juuri sitä mitä on pitänyt.
Mutta onko ihmettely ja yleinen huvittuneisuus nyt vain merkki Himasen ja Kataisen onnistumisesta?
Missä on ideologinen analyysi oikeiston idologisesta vallasta ja ylimielisyydestä? Seuraamuksista?
Oikeisto
on saanut riehua 20 vuotta talouspuheella. Seuraamukset ovat
nähtävillä, poliitikot ja virkamiehet eivät toteuta kansalaisten
arvonäkemyksiä ja tavoitteita.
Onko vastuuttomuus nyt Himasen
johdolla oikeistolle entistä suurempi ylpeyden aihe
valtakunnanpolitiikassa ja euroharhautuksessa?
Himanen on onnistuneesti tehnyt poliittisesta epäpoliittista,
veronkierrosta yritteliäisyyttä,
ahneudesta filosofiaa,
säätelemättömyyden kaaoksesta vapautta,
mielivallasta innovaatiota,
korruptiosta verkostoitumista
ja elitismistä ihailtavaa.
Fantasista!
Samalla
hän on tehnyt solidaarisuudesta ja inhimillisyydestä halveksittavaa
sulkemalla silmänsä kansalaisten kurjistumiselle ja talousrikosten
kannattavuudelle.
Tilaajana hypelle ja ylimielisuuden performanssille ei suinkaan ole ollut kansa eikä hyvinvointivaltio. Hitman Himanen.
Demokratia perustettiin Kreikassa elitismiä ja aatelistoa vastaan.
Eliitillä
on aina ollut kyky orjuuttaa muita ihmisiä yhden prosentin eliitin
etujen mittaamattomaan lisäämiseen ilman ihmisarvon käsitettä. Sodat
ovat olleet eliitin taloussotia.
Himanen puhuu mielellään mittaamattomuudesta, vapaudesta, ainutlaatuisuudesta ja antautumisesta.
Yksilön täytyy olla ihmellinen ja ihantellinen jotta hän saa Saarinen-Himasen arvokonstruktiossa ihmisarvon okorvikkeen.
Uusliberalismissa
antautuminen tarkoittaa enemmistön antautumista eliitin elegisen statusauran ja tuloeron kasvattamiseen.
Vapauden tähden.
Eliitillä
on glamouria. Aatelisilla oli alkuperäistä glamouria mutta kaikki tämä
huikea glamour, erottautuminen, upea yli-ihmisyys ja avoin rasismi, on
tapahtunut väkivallalla ja epäinhimillisyydellä.
Talouspuheella
demokratiaa murskaava kokoomusjargon on EU-ajan luonut meille kuvaa,
että nollasummapelistä ei voi enää puhua, kun kaikki rahat puhalletaan
”sijoituskykyiselle” eliitille ja euroaatteelle pankkien ehdoilla.
Pankit ovat nyt verotusoikeudella nostettu valtioiden yläpuolelle.
Nyt sijoityskykyinen eliitti onkin puhaltanut kaikki rahat veroparatiiseihin EU:n talouskierron ulkopuolelle.
Nyt
riehuva eurokriisi (pankkikriisi) onkin yht’äkkiä nollasummapeliä.
Eliitin rahoihin ei sa koskea ja suomalaisten on maksettava
rajoittamattoman EVM:n kautta pankeille mitä tahansa.
Eliitti on jemmannut rahansa eikä sijoita rahojaan Euroopan talouteen. Tämä on eliitin unelma EU:sta.
Suomalaiset toimittajat ovat kuitenkin yhä lumoutuneita europropagandasta. ”Pelastakaamme yhtenäisen Euroopan idea”.
Ei ole mitään yhtenäisen Euroopan ideaa:
eikö
Kreikan katastrofaalinen tilanne ja kohta Italian ja Espanjan tilanne
kerro, että kaikki on ollut valhetta, vain eliitin lahjomista
veronkierrolla ja järkyttävällä pankkien salaliitolla, asiakirjojen
jatkuvalla väärentämisellä?
Hovinarri Himasen hyväntuuliset ja
korkealentoiset sanat ovat taktista sotaa sinun hämääntymisesi ja
huvittuneisuutesi lisäämiseksi.
Vitsailu Himasesta on tavallaan
paikallaan mutta se on vaarallista, jos Himasen ideologista puhetta ja
ennenkaikkea puhetapaa, diskurssia, ei käsitetä uusliberalistien
taktiikaksi taloussodaassa, yhdeksi sotakentäksi valtion tuhoamisessa.
Himasen
ja hänen juppiprofeettansa Esa Saarisen puheissa vapaus ja hurmio
kopuloivat verbaalisessa ekstaasissa ilman tosimaailman kärsimystä ja
tuhoa.
Utopia on eliitin utopia. EU on utopiavaatimus. Luokukaa kaikesta
vanhasta, luopukaa oikeuksistanne, osoittakaa olevanne ihailtavia
uhrutuvuudessanne niin saatte eliitiltä aplodit. Katsokaa Kristusta
kuinka fantastinen uhrautumisasenne hänellä on ollut esimerkiksi
kaikille köyhille. Kuinka hyvällä asenteella ymmärsi eliitin vallan ja
kuinka tajunnan räjäyttävän symbolin elitti sai kidutetusta ja
vaijennetusta kirkkojen seinille.
Nyt näemme
eurokriisissä mitä tämä eliitin sääntelemätön vapaus ja bailout bileet
ovat: se on hyvinvoinnin, elinvoiman ja rahan pumppaamista itsekkyyden
holveihin.
Eliitin erottautumisen ja ylpeyden estotonta eetosta. Esimerkillistä. Vastustamatonta. Fantastista.
Himanen
palkattiin luomaan kokoomuksen, pankkiirien ja teollisuuseliitin hypeä
"yksilön vapaudesta rikastua" ja ideologiaa vastakkainasettelujen ajan
häviämisestä. Luovuttakaa. Uskokaa positiiviseen ajatteluun. Iloitkaa
eliitin rikastumisesta. Antakaa aatelisille mitä aateliset vaativat niin
ette nolaa itseänne köyhien kateudella.
Eliitin voima on aina
ollut lupauksissa, röyhkeydessä ja moraalittomuudessa, itsensä
ylistämisen fantastisessa eetoksessa. Kalvinistisessa itse itsensä
siunamisen elektisessä, autoeroottisessa uskonnollisuudessa.
Pelastakaa euro, katsokaa utopiaan otdellisuuden ohi - ja tuhotkaa kansalaisuus.
Himanen
on pitkässä jatkumossa yksi brutaali demokratian vähättelijä ja
plutokratian edistäjä, todellinen vastakkainasettelija mitätöimällä
pitkän kehityslinjan, kreikkalaisesta demokratiasta ja Sokrateesta
lähteneen vastuullisen yhteisöllisen nollasummapelin näkemyksen, jota
kutsutaan myös europpalaiseksi eetokseksi demokratiana.
Yleisen hyvän päämäärien tavoittelulla eliitin mielivaltaa järjestelmällisesti rajoittaen.
Eurooppalainen
eetos tarkottaa ihmisarvoa hallitun systeemin kautta. Praktista
filosofiaa todellisuudessa uutta yhteistä todellisuutta luoden.
Aatelin
ja eliitin ahneuden tukahduttamista avoimuudella, kontrollilla,
veroprogressiolla ja yhteisten päämäärien prioriteeteilla.
Yhden ihmisen etu ei mene sadan ja tuhansien ihmisen edun ohi europpalaisessa selväjärkisyydessä, demokraattisessa realismissa.
Himasen rahoituksessa eliitin edustaja nostettiin taas salaisen kabinettipainostuksen kautta yleisiä sääntöjä rikkoen.
Eliitin
utopia ei ole yhteinen utopia tai yhteisyyden utopia vaan muiden
ihmisten alistamista, toiseuden luomista varoitteeksi, köyhyys
pelotteeksi ja kurjistamista yleisenä "kasvattvana" dystopiana eli
eliitin utopiana.
Eliitin vapaus tarkoittaa aina fasistista
alistettujen ihmisarvojen vapaata vähättelyä ja eliitin glamourin
korostamista. EU:n eliittiprosessi eli eurokriisi ei eroa lainkaan
Venäjän eliitin prosessista.
Elitismi ei ole eksistentiaalisesti
sisällöltään itse rahassa vaan ylemmyyden tunteessa ja statusaseman
psykologisessa ahneudessa, psykopaattien ylimielisyyden ihailussa ja
hypessä, tuotetun kaaoksen "vääjäämättömyydessä" ja avuttomuuden
paineessa.
Himanen on toki rahanipun avulla saanut nyt
emotionaalisia ja esteettisiä kokemuksia kuulua eliittiin ja taistella
eliitin ryöstöpojektissa mukana ”kateellisia vastaan”.
Himanen
on saanut upean kokemuksen siitä, kuinka itse korruptoitunut
pääministeri käskyttää alistunutta Akatemiaa, joka vain uikuttaen
pusertaa rahat akateemisten säädöstensä ohi ja suostuu vallan
kumileimasimeksi, siis jopa kumielimeksi ranskalaistyyppisessä hovin
rituaalisessa iltaviihdeonanoinnissa.
Fabulous happening!
Ensimmäisessa
demokraattisessa hallintomuodossa virkamiehet joutuivat automaattisesti
oikeuden eteen Kreikassa tarkasteltavaksi, ovatko he ajaneet yhteisiä
etuja vai omaa etuaan. Tuomiot olivat raskaat, jos valtaa yhteisöltä
saaneet olivat toimineet eliitin hyväksi ohi sovitujen tavoitepäätösten
Vain
pelko pitää eliitin kurissa ja estää heidän ikiaikaisen
ryöstöperiaatteensa eliitin rajoittamattoman eli jumalattoman korkean
elintason nostamiseksi.
Suomessa poliitikkoja ei eroteta.
Heidän elitististä uraansa korostetaan politiikan ja ”toimintakyvyn” merkitykseksi.
Tämä näkemys ja eetos ei ole demokratiaa.
Eliitti
on aina luonut harhautuksilla elitismin oikeutusta ja glamouria
kadehdittavilla etuoikeuksilla: tärkein on ollut Jumala ja jumalallinen
oikeutus olla eliittiä Jumalan määräämässä hierarkiassa.
”Haluatko sinäkin kurja etuoikeuksia? Tue eliittiä, samaistu eliittiin, niin voit joskus päästä eliitin osaksi pois kurjuudesta”
Elitismi tarkoittaa homeesta limaisia lastensairaalan seiniä.
Elitismi tarkoittaa nuorten naisten tekemää maailmanennätystä itsemurhissa Suomessa.
Elitismi tarkoittaa miesten elinajanodotusten laskemista.
Elitismi
tarkoittaa vastuuttoman, kädet pesevän, ongelmien yläpuolella liitävän
feministirehtorin ylentämistä, palkkansa nostamista ja samalla
kääntöpuolena eliitin asettamien porvarillisten sääntöjen valvojan,
miesopettajan, erottamista.
”Euron” takia Euroopassa nyt
tehtävät bail outit ovat tällä hetkellä vain romahtaneen ideologian
tekohengitystä ja sen eliitin pelastusyrityksiä.
Kansaa
verotetaan, jotta eliitin unelma huikeasta voitonteosta keinottelulla ja
pörssi-ideologialla säilyisi, jotta vastuuttomat pankit saisivat
valtioilta verottamalla rahaa vastuuttomuuden ja tahallisten
velka-ansojen jatkamiseksi.
Emme ole pelastamassa mitään
Euroopan ideaa ja rauhan projektia vaan keinottelijoita, veronkiertäjiä,
lobbaajia, teollisuuden ulkoistajia halvan saastuttamisen lisäämiseksi
ja huijareita euron ylläpidolla.
Eliittiä.
Euro on eliitin ideologia lypsää kansaa tuloerojen kasvattamiseksi hyvin ikivanhanhalla eliitin periaatteella.
Pankkilaitoskin syntyi, kun eliitti hoksasi luoda ikuisia velka-ansoja.
Liittovaltioprojekti
esitetään ”rauhanprojektin huipentumaksi” mutta se on vain
diktatuurinen plutokratia, jossa eliitti murskaa eurooppalaisen
ihmiskuvan, demokratian ja vallankumouksen periaatteen. Kuten
Afganistanissa, aseilla rauhaa ja kolonisaatiota.
Eurokriisi ei ole sattuma.
Mikään
eurokriisissä ei ole sattumaa. Kreikan tuhoaminen ja ”Kreikan
pelastaminen” rahoittamalla mm. saksalaisia pankkeja on ollut Saksalle
ja Lontoon Citylle rahakasta bisnestä ja saksalaisten pankkien
korottamista kohti eurodiktatuuria.
Euron ja eliitin pelastaminen on uusimman elitismin ideologian pelastamista.
Kun
eliitti ja Himanen esittävät valtion tuhoamista vapaudeksi, se
tarkoittaa paluuta aatelisten säätelemättömän vapauden ja riiston
aikaan. Plutokratiaa.
Kun kumarrat valtaa, saat 700000 taskuusi ohi minkään demokraattisen sääntelysysteemin.
Hyvä veli!
"Älä itke. Sokrateen heimon leijona, Hegelin juuriverso, on saanut
voiton! Hän avaa raportin ja murtaa kaikki seitsemän sinettiä." Ja minä
näin, että valtaistuimen ja neljän olennon edessä vanhinten
keskellä seisoi filosofi.
Tai klovni, jota sai nauraa ja pilkata, jotta kuningasta ei pilkattaisi.