perjantaina, tammikuuta 18, 2013

Murrosikäiset tytöt piispojen suurimpia vihollisia



 
Piispoilla on hätä.

Heidän valtaansa ollaan viemässä.

Sananvaltaa.  Sensuurivaltaa.



Loukkaantunut patriarkka tuomitsee kristillisten perinteiden mukaisesti ja luo Jumalan puolesta itselleen loukkaantujan arvovaltaa.

Toinen piispa mitätöi Jumalaa tuntemattomaksi ja toinen sanoo murrosikäiseksi. Tavallinen keskusteluasetelma kirkossa, joka omaa korkeimman työpaikkakiusaamisen määrän kruunun Suomessa.
 
Loukkaantuneiden patriarkkojen "isällisessä" mielestä "tytöt" eivät voi olla Jumalan asialla - ja vain kirkon tapoja oppimattomia tyttöjä patriarkat voivatkin tuomita näin julkisesti ja julkeasti.

Loukkaantunut loukkaantuu Paavalin, Pietarin ja Jeesuksen puolesta ja edustaa siksi arvovaltaa.

Kirkollisessa logiikassa. Vatikaanin pappiskultin perinnössä.

 
Marttyyri-isä, pappien pappi ja valvoja, saa tuomita, koska osaa loukkaantua perinteiden mukaan ja 1630 vuotta vanhan keisarin perustaman  valtahierarkian puolesta.


"Murrosikäiseksi" haukkuminen julkisessa keskustelussa toisen näkemykseen uudistamisesta kertoo pelosta ja vihasta.
Se on ajan ansaan jääneiden piispojen avutonta rimpuilua romahtavan kirkon "arvovallan" raunioissa. Kuninkaan Suomeen perustama kirkko on luotu vain valtaa ja arvovaltaa varten mieltenhallintainstituutioksi. Propagandakoneeksi ja alistajaksi, alkuperäisen kulttuurin kiroamiseksi ja tuhoamiseksi.

Kirkko on jäämässä kirkkomuseoksi.
Ev.lut kirkon tärkein työkohde näyttää olevan kiinteistöt, sillä valtavat kulut kasvavat koko ajan. Helsingin keskustassa laajennetaan kirkkoja vaikka epäkäytännöllisten rituaalitilojen ja lattiaan ruuvattujen penkkien käyttöprosentti on noin 10%.
 Rahojen tuhlaaminen kiinteistöihin kirkkohallituksen PR-työhön (ekumenia yms) on ideologista sotaa:
pyhää ei ole lähimmäisten kohtaaminen, ryhmätyöt, protestanttinen humaanin ihmiskuvan kehittäminen, nuorten eettisen pohtiva mediatuotanto,  tai yleisökeskustelut asiantuntijan kanssa tai ilman.
Patriarkat julistavat että keskiaikaiset rituaalit, verimagia, johtajien korkeat palkat, valtionkirkon etuoikeuksien itsekäs junttaaminen ja käännytys ovat kirkon pyhin. Kirkko käyttää ilmoituksensa mukaan diakoniaan n. 5% ja kuinka paljon tämä sisältää tilojen kustannuksia ja hyvinvoivien, itse liikkuvien eläkeläisten kahvittamista, ei ole selvää.
Ovatko eläkeläiset kykenemättömiä järjestemään keskenään kahvi ja juorutilaisuuksia ilman papin tai diakonin siunausta? Sen tiedän, että useimmat seurakunnat kieltävät jäseniään kokoontumasta kirkon tiloihin rupattelemaan ilman työntekijän läsnäoloa vaikka tilojen käyttöprosesntti on todella matala.
Rahojen taktinen haihdutaminen kirkon kassasta uudistamisen sijaan estää inhimillisen toiminnan kirkossa.

 Kirkko tukehtuu omaan omahyväisyyteensä ja perinteiden palvontaan.



Tässä nuorten naisten kritiikkipuheessa

ja johtajien hämmentävän vanhanaikaisissa vastareaktioissa.


  • Johtajat vastaavat mitätöinnillä ja henkilön karakteeria arvostelevalla moralismilla ja väistävät itse aiheen ja selvät teemakysymykset.

 
on tullut esille kirkon vanha patriarkaalinen ja oikeistolainen valtakäsitys: piispat ovat sensuroineet kirkon keskustelua ja yhäkin kuvittelevat, että sensurointi on edellytys kirkon pystyssä pysymiselle.

Protestanttista ihmiskuvaa ei kirkon patriarkoilta kuule. He nojautuvat hyvin katoliseen käsitykseen hierarkisesta kirkosta millä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen evankeliumille tasa-arvoisten yhteisöstä ilman piispoja.


Yhä suurempi osa suomalaisista harkitseekin kirkosta eroamista, 40% kirkon jäsenistä - häilyvien määrän nousu on ollut nopeinta Euroopassa.
Suurin osa kirkon jäsenistä haluaa nopeaa oppien ja humanistis-tieteellisen maailmankuvan muutosta kirkkoon. Enää ei kelpaa noitia ja homoja pelänneiden seksittömien kirkkoisien foobiset oppilauseet.
  •    Helsingissä nuorista 50% on ateisteja.
Kirkon uskoa ja tiukkoja oppeja mm. roomalaisen keisarin keksimää "kolminaisuusoppia" tunnustavia nuoria on huomattavan pieni vähemmistö. 

  • Kirkon uusi strategia on nyt esiintyä ns. kolmantena sektorina
 ja hyväksyä kokoomuksen nykyinen valtionalasajomalli:
kirkko pohtii nyt nimitetyn toimikunnan voimin kuinka esiintyä voimakkaammin valtion sijaisena palveluntuottajana. 

Näin kirkolle luotaisiin uusi olemassaolon ja kirkollisveronkorotusten perustelusyy. Syy myös olla lakkauttamatta kuninkaan luomaa kirkkolakia.

Yhteiskuntapoliittisesti tämä uusi kirkkopolitiikan suunta on räikeän poliittisen oikeistolaista valtion alasajopolitiikkaa ja perustuslain mitätöintiä. Hyvinvointivaltio täytyy olla valtion  ja demokratian ohjauksessa.
Uskonnonvapaus ei tarkoita uskontovallan lisäämistä.


   II                                                                        *  Lisäys

Suurena ongelmana kirkon kulttuurissa ja piispojen asenteissa on kirkon vuosituhantinen psykologinen vallan ja alistumisen roolipeli.
Papit edustavat vieläkin aatelisia ja ylhäältäpäin ripoteltavaa armoa. Kirkko pitää erillistä pyhien miehien ja naisien lahkoa jota Jeesuksen opetuksien mukaan ei ole olemassa. Kuinka kirkko voikaan näin kirkkaasti ohittaa tärkeimmän roolihahmonsa opetuksia on jotain mykistävää. Kirkko ei pura yli 1600 vuoden vallan sosiodraamaa vaan se pyrkii naamioimaan vanhan vallan uusilla kikoilla ja sanoilla.
Kirkkohan tarjoaa maagiaa ratkaisuina - kirkon nettisivuilla kaste eli kirkon verotettava jäsenyys on pääsylippu pelastukseen. Ehtoollinen on selvää verimagiaa eikä sillä ole mitään tekemistä totuuden etsimisen kanssa kymmenien muiden maagisten ja taikauskoisten katolisten perinnekäsitysten kanssa. Tämä on hysteerisesti aivan erilainen ihmiskuva kuin mitä Jeeusus opetti: pääsemään eroon auktoriteeteistä ja rituaaleista.
Jeesus oli vapauttaja eikä vapahtaja.
Tässä on koko juju "kristinuskon" oivaltamiseen.
Idolien palvonta ei kuulunut Jeesuksen ideologiaan.
Verinen Christo kirkkojen seinillä on idoli, maaginen taikakapine, väline, korvike, ei elämän mystiikkaa.
Kirkko esittäytyy protestanttisena mutta ei toteuta edes Lutherin ja protestanttien yleisen pappeuden ideaa eli jokainen voi toimia toisten elämänvaiheiden siunaajana yms jos ystävä haluaa jotain konkreettista.
Mikään kirkko ei ole pyhä protestanttisen käsityksen mukaan mutta piispat puhuvat innokkaasti pyhistä rakennuksista. 



Suomen ev.lut kirkko käyttää roimat määrät rahaa ekumeniaan (matkoina, apurahoina, palkkoina, toimistoina, varastoina, kokouksina)  ja mihin se keskittyy?

Oppilauselmien ja lausuntojen muokkaamiseen Vatikaanin vaatimusten mukaisiksi sekä pyhimyskultin sisäänajamiseksi.  Ekumenia on halpa-arvoista nöyristelyä Vatikaanin uskontopoliittisessa pelissä eikä sillä ole mitään tekemistä vuoropuhelun kanssa.

Useimmat piispat haaveilevat ev.lut kirkon liittämisestä takaisin Vatikaanin alaisuuteen: siinä on syvin poliittinen motiivi hurjan budjetin ekumenia-toiminnalle kirkossa ja muutosvastarintaa torjumaan aidon protestanttisen jatkuvan uskonpuhdistuksen ja ihmisen löytämiseksi.

Ev.lut kirkon kirkkohallitus on keksinyt uskomattoman ovelan taktisen kiertoliikkeen: jatkuvasti perustetaan ja lakkautetaan uudistusta pohtivia lautakuntia mutta mitään ei viedä eteenpäin.
Puhumalla ja hämäyksillä tukitaan muutos ja humanistisen protestanttinen eteenpäin kulkeva eetos.
Muutos vatii muutosta, ei se muuta vaadi.

Sanat ovat turhia ja selitykset muutoksen estämisessä vielä turhempia. Kirkko ei ole ikinä tehnty muutoksia vapaaehtoisesti vaan vain ulkoisen humanistisen kulttuurin painostuksesta. Mitä kirkosta voi siis sanoa?


III

  Lisää tapauksesta nuoret naiset ja vanhat piispat:


Rebekka Naatus kävi Lähetysseurassa. Odotamme mielenkiinnolla Rebekan raporttia ja mielikuvia siitä, mitä hänelle täälä kertaa haluttiin myydä valtionkirkon muuttumattomuudesta ja perinteistä.

Muuttaako vai muokkaako Rebekka näkemyksiään?
" - Naatus kertoi saaneensa paljon tietoa ja näkökulmia. Lähetysseuran vaikuttamisviestinnän asiantuntija Merja Nevala kommentoi Kotimaa24:lle."
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/10283-rebe...





Kuinka perinteisesti kirkossa papit mitätöivät "tavallisten ihmisten" mielipiteet:
” -Kolumnin murrosikäinen ote viittasi kuitenkin siihen, että suosittelisin jatkossa Nuorten aikuisten palstan tai Rippikoulunuorten palstan avaamista Kotimaan sivuille”, piispa Salmi sanoo."    http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/10283-rebe...
Eli piispa kieltäytyi keskustelemasta ja osoitti kirkon asioiden olevan vain hierarkinen valtataistelu.
Perinteitä.




Oululaisen Tuiran seurakunnan kappalainen Päivi Jussila vastaa, miksi hän kirjoitti paljon puhetta herättäneen ekumenia-kolumninsa.

- Tahdoin yksinkertaisesti esittää kysymyksen, ovatko kirkkojen väliset oppineuvottelut ja niissä tavoiteltava yksimielisyys enää mielekäs tapa tehdä ekumeniaa, Jussila sanoo."
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/10270-paei...

Kirkon yhtenäisyys on kirkon suurin illuusio. Vanhoillislestadiolaisille moraalittomasti suodut erilaisen moraalin määritelmät (naiset eivät voi toimia lestadiolaisten rituaalinen pappeina ja johtajina) on kirkon suurin mätäpaise:

piispojen ainoa kirkkopolitiikka tuntuu olevan veronmaksajista kiinni pitäminen hinalla millä hyvänsä, moraalista välittämättä.




IV
 Uskonnollista hysteriaa Englannissa, 
tämä on aika röyhkeää uskonnollista pöyhkeyttä:

  •   "Peräti yli tuhat katolista pappia ja lisäksi piispoja ja
muita kirkon edustajia on lähettänyt The Daily Telegraph
-lehdelle kirjeen, jossa he ilmoittavat pelkäävänsä
suoranaista vainoa, mikäli maassa hyväksytään homoavioliitot."



  • Arkkipiispa on eilen ollut Vatikaanissa.
suutelemassa maailman suurimman veronkiertäjän ja aateliskulttuurin edustajan sormusta polvillaan.



     ::


    V

   Millä tavalla valtionkirkko
   on vieläkin kuninkaan luoma valtionkirkko Suomessa?

1)

Ev.lut valtionkirkko on myöskin kieltäytynyt noudattamasta lastensuojelulakia ja ilmoittamasta automaattisesti kaikkia papeille ilmoitettuja rikoksia lapsia kohtaan.

" Ainakin sataa käytetty seksuaalisesti hyväksi Suomen valtakirkon suojissa"

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ainakin+sataa+k...
Kirkko ei luopunut kirkkolaissa olevasta papin erityisoikeudesta vaijeta lapsia kohtaan tehdyistä rikoksista. "Rippisalaisuuslaki".

Kirkkoa haluaa pitää keskiaikaisen kuninkaan asettaman rippisalaisuuden ja siten papin yhä "sielunhoidollisena" tuomarina aikuisten toiminnassa ja rikollisten kirkollisessa vapauttamisessa ilman oikeuslaitosta:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011020913158440_u...

  • "Lastensuojelun asiantuntija oikeustieteen tohtori Sami Mahkonen tyrmää piispojen rippiselvityksen"
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/1470-laste...
  sekä
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010050311582945_u...



  • Ministeriö ei käyttänyt pakkokeinoja kirkkoa vastaan vaikka niin lupaili uhoten:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128833780915...
Ministeriö alistui taas kirkon eritysiasemaan.



 2)

Myöskään jumalanpilkkalaista ei ole luovuttu mikä on hyvin häkellyttävää oikeusvaltiossa, jossa valtio yhä kuitenkin ajaa kirkon asioita muiden uskontokuntien ohi.
Kirkko ja Suomen hallitus sekä teollisuusporvarit haluavat pitää alunperin ruotsalaisen kuninkaan kirjoittaman kirkkolain voimassa  - vaikka sitä onkin muutettu niin se on silti selvästi valtionkirkon kirkkolaki. Tilastokeskus nimittää kirkkoa virallisesti valtionkirkoksi kirkkolain mukaisesti.
3)
Sotilaspapit ovat 100% valtion virkamiehiä ja sotilaita.
Afganistanissa toiminut ev.lut. sotilaspappi on aseistettu ja on ampunut ihmisiä päin ja ehkä tappanut useita ihmisiä amerikkalaisten kenraalien johtamilla "partiointiretkillä".
4)
Kirkko käy yhä keskiaikaista ristiretkeä yhtenäiskulttuurinsa puolesta eli kirkon kontrolloiman pakkokulttuurin ja valvontakulttuurin puolesta - mm. yhteisöverotus ja koulun juhlissa kirkon valitsemat virret kirkon virsikirjoista.
5)
Lapsilla ei ole uskonnonvapauttavaikka perustuslaki selvästi sanoo, että kanslaisilla on oltava uskonnonvapaus.
Kirkon ja piispojen ehkä pahin ihmisoikeusrikkomus on opetushallituksen painostaminen ja koulujen kirkollinen uskontokuri kirkon jäseniksi merkittyjen lasten pakottamisessa uskonnontunneille vaikka opetussuunnitelmissa on tarjolla lapsille hyväksytty yhdenvertainen ET-opetus.
Kirkko estää aktiivisesti lapsia valitsemasta ET-opetusta - vaikka se on täysin virallinen vaihtoehto piispojen määrittelemän uskonnonopetus-opetussuunnitelmalle valtion valvomissa kouluissa.
Uskonnonopetusta koskevassa laista on poistettu 2011 neutraalin uskonnonopetuksen määre ja korvattu se lauseella:
- "Lapsilla on oikeus tunnustukselliseen/omaan uskonnonopetukseen kouluissa"
vaikka lapsilla ei ole oikeutta itse valita ET-opetusta ilman vanhempien lupaa.
6)
Valtionkirkko estää muslimien ja ateistien aamuhartaudet YLEssä - Radio on ollut tärkeä muoto luoda mielikuvaa "virallisesta" valtionkirkosta.
7)
Valtio antaa kirkolle erityisverohelpotuksia erityissäädöksillä mm. piispanvirkojen kuluihin ainakin n. 10-15 miljoonaa euroa vuosittain.
Eli kirkko rikastuu erityissäädöksillä.
8)
Valtionkirkko ja ev.lut kirkkohallitus estää aktiivisella lobbauksella uskontokuntaverotuksen toiminnan muilta uskontokuunnilta - ortodoksit tietysti ovat se toinen verotusoikeudella valtionkirkko Suomessa Vatikaanin kopiona kuten ev.lut kirkkokin.
9)
Valtionkirkko ja kirkon kirkkohallitus estävät uuspakanajärjestöjen ja -uskontojen rekisteröimisen valtion viralliseksi uskontokunnaksi.
10)
Kirkko ei vieläkään virallisesti tunnusta, että se kannatti joukkomurhia ja lähetti sotilaspappeja laittomien teoloituskomppanioiden tueksi. Sadoissa kirkoissa on juhlittu "suojeluskuntia" ja suomalaisia SS-miehiä oikeistolaisissa lippujuhlissa yli 90 vuotta.

Tämä on valtaa. Tämä on politiikkaa.
Kovaa valtaa.

Kirkko on aina ollut vallassaolijan sokea tukija.
Vallan tuki ja turva sekä "yhteiskuntarauhan" ylläpitäjä vetoamalla ihmisiä uskomaan kuoleman jälkeiseen palkintoon alipalkkauksesta välittämättä.1989 laman aikana kirkko ei ehdottanut,eetä laman aiheuttaneet poliitikot siirettäisiin sivuun vaan käski kansaa laajana propagandana rukoilemaan heidän puolestaan. Ja varmisti ihmisten alistumisen laman aiheuttajien vallan jatkumiselle.


 Poliittisesti kannatan järkevää holhousyhteiskuntaa ilman Kekkosen uudelleen lanseeraamaa kirkollista yhtenäiskulttuurinäkemystä ja kirkon erityisasemaa, hyvinvointvaltiota Ruotsin mallin mukaisesti ja veroprogression laajaa palauttamsita. Kekkonen tiesi sen: kirkko on tärkeä ase vallan suojaamiseksi ja kansalaisten käskemiseksi nöyräksi ja kuuliaisiksi.
Koululaitos on tervettä  holhousyhteiskuntaa mutta pakollinen uskonnonopetus lapsille, joiden vanhemmat kuuluvat kirkkoon, ei sitä ole: uskonnonvapauslaki rikotaan törkeästi. 

Tämä kansa tarvitsee hemmetisti järkevää holhousta, osiaaliturvaa, terapiaa ja koulutuksen lisäämistä kaikenikäisille veroprogression kautta valtion pussista.
Ruotsissa kirkko on 100% erotettu valtiosta, Norjassa taas ei, vaikka niin uutisoitiin Suomen valtamedioissa; Norjassa vain muutetiin kirkkolain sanamuotoa - kuningas on yhä kirkon rituaalinen johtaja.


::





"Jokainen suomalainen, joka ei tahdo oppia ruotsia, käydä kirkossa, käräjillä ja kokouksissa ja kaikin tavoin olla esivallalle kuuliainen ja tottelevainen pappisviranomaisille sekä hurskas ja lempeä ruotsalaisille, samaten kuin maan ja valtakunnan muut asukkaat, sen koti on poltettava, talonkirja tehtävä mitättömäksi ja on hän jokaisen ruotsalaisen edessä henkipatto."

Lainaus ruotsalaisen käräjäoikeuden pöytäkirjasta 1600 luvulta.

Ruotsalaisilla aatelisilla oli siis selvä rotunäkemys suomalaisten ja ruotsalaisten erilaisuuden välillä - ei ollut yhtä Ruotsin valtakuntaa vaan kolonisaatioprojekti.






  



1 kommentti:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...



"Jokainen suomalainen, joka ei tahdo oppia ruotsia, käydä kirkossa, käräjillä ja kokouksissa ja kaikin tavoin olla esivallalle kuuliainen ja tottelevainen pappisviranomaisille sekä hurskas ja lempeä ruotsalaisille, samaten kuin maan ja valtakunnan muut asukkaat, sen koti on poltettava, talonkirja tehtävä mitättömäksi ja on hän jokaisen ruotsalaisen edessä henkipatto."


Lainaus ruotsalaisen käräjäoikeuden pöytäkirjasta 1600 luvulta.

Ruotsalaisilla aatelisilla oli siis selvä rotunäkemys suomalaisten ja ruotsalaisten erilaisuuden välillä - ei ollut yhtä Ruotsin valtakuntaa vaan kolonisaatioprojekti.