lauantaina, helmikuuta 25, 2012

Tiedon salaaminen antaa aina valtaa


Tiedon salaaminen antaa aina valtaa





Kataisen, Pekkarisen ja Urpilaisen valtiontuhoamisoperaation julkisin valhe on tullut lakipisteeseensä.

  • "Kreikka ei olekaan Suomen vakuussopimuksen osapuoli"

    "Salaaminen johtuu siitä, että Suomi on solminut vakuussopimuksen kreikkalaisten pankkien, ei Kreikan valtion kanssa. Näin ollen Kreikan valtio ei itse asiassa ole Suomen näkökulmasta vakuussopimuksen osapuoli."

Vallanpitäjämme osoittavat nyt itse varsin julkisesti, että eivät voi hallita ilman salailua ja valheita.
Kekkosen kaikki valta oli tiedon ja vaihtoehtojen salaamisessa.


Hänen ihailunsa on despoottisen salailun ja kabinettivallan ihailua. Sen perinne elää vahvana eikä ole katkennut kertaakaan. Mauno Koivisto toimi täsmälleen samoilla salailun ja kabinettivallan keinoilla  kuin Kekkonen tuhotessaan Suomen taloutta ja pienyrittäjiä oman itsensä aiheuttaman laman ja pörssikeinottelutalouden jälkeen.

Nyt ollaan synnyttämässä Suomeen velkakatastrofia ja velka-ansaa, jossa taataan kasinopörssin mielipuolinen sijoituspeli ja sen jatkuminen veronmaksajien rahoilla.

Suomen valtio ei ole nyt tukemassa kreikkalaisten hyvinvointia ja palautumista vaan pankkiirien riemukarusellia globaalin talouden ja valtioiden raiskaamisessa käsittämättömillä voittomarginaaleilla.
Jos eduskunta allekirjoittaa tämän sopimuksen, olemme matkalla kohti viimeistä vaihetta Suomen valtion tuhoamisessa.
  • Wall Street Journalin haastattelussa Draghi sanoo lisäksi, että Euroopan perinteinen yhteiskuntasopimus on vanhentunut.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/02/24/ekpn-draghi-saastoil...



Olemme taas suomettumisen alkulähteillä.

Tiedon salaaminen antaa aina valtaa.

Poliitikoiden uran jatkuminen on jatkuvan tiedon salaamisen varassa.

Se siirtää virkamiesten, yhtiöiden ja kenraalien toiminnan pois demokratian ulkopuolelle sekä antaa heille toimintavapauksia poliitikkojen ohi sekä jopa painostuskeinoja poliitikkoja vastaan kiusallisten asioiden salaamisen ja julkaisu-uhan hallinnoijina.
Poliittinen tiedon salaaminen ja väärentämien luo aina despoottisen vallan sispäpiirivoimaa.
Kuinka paljon SUPO:lla on valtaa poliitikoihin?

Miksi entinen SUPOn johtaja  Seppo Tiitinen on eduskunnassa Eduskunnan pääsihteerinä? Meillä on siis salaisen poliisin (ex)johtaja, kaiken salaisen tiedon tietäjä ja koordinoija, kansanedustajien valvojana joka päivä! Hyvin epädemokrattinen ja militaristinen asetelma.

Kataisen, Sauli Niinistön, Matti Apusen sekä Hesarin Erkon & Pentikäisen jäsenyys salaisessa johtajien ja mediamogulien Bildenberg-hallituksessa/järjestössä on vain osa salaista valtakoneistoa, jota tavallinen äänestäjä ei tiedä yhtään mitään.

Ministerimme ovat ajamassa Suomea velkavankeuden kautta julman koneiston osaksi ilman mitään omaa valtiomuotoa ja demokraattista vapautta tietää, valita ja keskustella.



  • Romano Prodi myönsi EU-johdon ennakoineen euron romahtamisen - mahdollisuuden liittovaltioon








  • Pankkiireilla ei ole moraalia.
    Heille hyvinvointivaltio on vain keinottelun este ja salaisen pankkitoiminnan este.

    Suomalainen hyvinvointivaltio syntyi vain 70-luvun 1000:n lakon seurauksena kun kansa vaati Suomeen ruotsalaista kapitalismia eli kapitalistista sosialismia eli progressiivista verotusta. Hyvinvoinnin jakamista.

    Nyt tämä EU-operaatio epädemokraaattisen EU-virkamieskoneiston ohjauksessa on hyvinvoinnin mekanismien ja valtion kontrollin tuhoaminen pankkien ahneuden ja pörssisysteemin salaisen spekulaatiopelin maksamiseksi.
    EU on myyty meille Euroopan yhtenäisyyden mielikuvilla ja rauhaa luovan euro-identiteetin varjolla.
    Nyt EU-virkamiesten ja suurpankkien tahallinen Kreikan ja Italian velkamiinoitus osoittaa näiden varjoissa liikkuvien hahmojen todellisenpäämäärän. Liittovaltion ilman mitään paikallisdemokratiaa.
    Kreikalle ei missään tapauksessa vahingossa annettu satoja miljardeja euroja velkaa tyhjästä luotuna.
    Maastrichin sopimus selvästi kieltää valtiota tai pankkeja kiristämästä muita valtioita mukan velan maksuun.

    Velkapumppu oli tarkoin sovittu mm. Goldman-Sachsin ja EU-virkamiesten sopimuksissa. Siinä salaisessa liitossa pankit saavat pumpattua aitoa rahaa koko EU:n alueelta veronmaksajilta "velkavivun" kautta ja EU-virkamiehet saavat valtaa liittovaltion kautta.
    Ei ole eurokriisiä, on vain pankkien kriisi, jossa sosialisoidaan harkitussa operaatiossa eurooppalaisten veronmaksajien rahat amerikkalaisten kasinopankkien ja pörssin "ikuisen kasvun" ahneuden ja mielettömyyden osaksi.

    "Ikuisen kasvun" fantasia pörssin kasvulupauksin loputtoman pyramidikeinottelun kiihottamiseksi haluaa tuhota pohjoismaisen yhteiskuntamallin ja yksilön arvon valtion toiminnan lähtökohtana. Kestävän kehityksen ja resurssitasapainon mallit puuttuvat täysin poliitikoittemme valtapelistä.


    Whose Crises, Who Profits? -- Sott.net
    Ruotsalainen kapitalismi eli kapitalistinen sosialismi on ollut Suomenkin yhteiskunnan ja valtion muoto 1970 lähtien.

    Sen avainsana on ollut progressiivinen verotus.
    Toinen avainsana on ollut vahva valtio.

    Vain tämän kapitalistisen sosialismin, jossa saa vapaasti yrittää mutta joka estää monopolit, lahjonnan ja veronkierrot.

    Nyt elämme brutaalissa kapitalismissa, jossa Niinistön, Holkerin, Mauno Koiviston, Ahon, Lipposen, Pekkarisen, Vanhasen ym johdolla on purettu hyvinvointiyhteiskunta ja veronkierto on vain rikkaille hyvin helppoa. Kaikki on nyt tarkoitetu vain eliitille.

    Lisäksi jopa valtiota kaikissa kontrollin ja järjestyksen muodoissa ollaan tuoamassa EU-projektilla. Lahjonta tulee kasvamaan eri muodoissan.

    Ilman hyvinvointiyhteiskuntaa eli kapitalistista sosialismia olemme nyt pulassa.
    Kokoomus on alkanut uskotella ihmisille, että muut ihmiset ovat vihollisia eivätkä yhteistyökumppaneita. Johtajat lahjotaa eliitin ystäviksi mielettömillä palkoilla. Korruption tärkein muoto on juuri tuloerojen epärationaalinen kasvattaminen.

    Koulujärjestelmäkin romahtaa, koska kaikki verorahat pumpataan kokoomuksen nykymallissa englantilaisten ja saksalaisten pankkien kasinopeliin "pankkikriisiissä". Kun kansalaisista ei pidetä huolta, ihmisten työkyky laskee.

    Ei ole yhteiskuntarauhaa ja luottamusta, jos ei ole resurssien ja tulon tasausta.


    • Suomen viranomaiset kätkevät tietoa

      Suomen viranomaiset eivät piittaa avoimuussäädöksistä ja pyrkivät kätkemään julkista tietoa kansalaisilta. Tämä käy ilmi Turun yliopiston valtio-opin professorin Matti Wibergin ja neljän opiskelijan tekemästä avoimuustestistä.-  Helsingin Sanomat


    100:n johtajan piirileikki ja rahanjakopeli


    • Kenen etu Suomen päätöksentekoa ohjaa? 
    Miksi esimerkiksi Katainen ajaa kriisimaiden velkojen sosialisoimisvaihtoehtoa, tyhmyyttään vai eurokiihkoaan?

    Onko yksi keskeinen syy se, että EK ajaa tuota vaihtoehtoa?

    Sen puheenjohtaja Ole Johansson on kriisin aikaisemmissa vaiheissa esittänyt TV-kameroillekin vaatimuksia, että Suomen pitää osallistua tukipaketteihin. Siellä on ilmeisesti arvioitu, että omien firmojen tulokselle ja johdon bonuksille se on parempi vaihtoehto. Tämän logiikan mukaan valtion
    velan räjähtäminen on niiden ongelma, jotka viimekädessä verot maksavat eli
    suomalaisen keskiluokan. Se ei EK:ta kiinnosta. Ja Katainen taas on tunnetusti
    EK:n juoksupoika.

    http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90244-euro-ek-ja-suomen-talousr...



    • "Tuo ajatus tuntuu olevan sama kuin oppi, jolla Suomen kirkko ja ruotsinkielinen johtava luokka vastustivat 1800-luvulla köyhäinhoitoa – köyhyys on asianomaisten oma vika. Rahaa ei kannata panna muuhun kuin sterilointiin, jotteivät köyhät pääsisi jatkamaan sukuaan tai pahimmassa tapauksessa saastuttamaan jalompaa verta kelvottomilla geeneillään."
    - - Kemppinen: Wahlroos



    Ihmiset haluavat harhautua ja viihdyttyä.


    Johtajuuskulttuuri suomalaisessa firmassa on nyt asia, josta ei oikein löydy mieltä kohottavaa uutisointia. Mutta rehellisyys on ainoa tie eteenpäin.




    • Bill Gates: Suomessa kaikki tuntuu toimivan vähän helpommin -- Ohjelmistoyhtiö Microsoftin perustaja Bill Gates antaa Suomelle yllättäviä kiitoksia. Gates totesi torstaina seminaariesiintymisessään Roomassa, että Suomi on ehkä ainoita maita maailmassa, joka on onnistunut muuttamaan kansalaistensa elintapoja terveellisemmiksi asennekasvatuksella.
    Suomi on ollut puhdas siirtomaa: ruotsalainen kulttuuri, kirkon pakkojäsenyys, synti ja Jumala tänne väkisin - sekä samalla resurssit ulos väkisin tervaa, viljaa ja sotilaita Ruotsin ryöstöretkiä ja vaurastumista varten
    (*kai kaikki tietävät, että Ruotsia ei olisi vaan se olisi osa Tanskaa, jos Ruotsin imperiumi ei olisi saanut Suomen resursseja sotataloutensa kasvattamiseksi).

    Tätä mekanismia varten on asennekasvatusta hiottu 1000 vuotta.
    Onneksi Venäjä vapautti meidät viime hetkellä, kun Ruotsin kuningas oli säätänyt lain Suomen kielen kieltämisestä lopullisena asennekasvatuksena.


    Erkon toimittajat yleensä "tietävät",
    missä valta on ja mistä siis vaijeta.
    Jälkikäteen Hesari osaa olla usein jälkiviisas vaimentaakseen toimittajien huono omaatuntoa ja wc:ssä oksentelua mutta ei julkisesti ennen päätöksiä taustavoimista ja taustatoimista demokraattisesti tiedottavana.

    • " Helsingin Sanomat totesi artikkelissaan 23.2.2009, että EK painosti Akavaa Lex Nokian taakse vuonna 2006. Artikkelin mukaan erityisesti EK:n edustajien käyttämä kieli oli varsin suorasukaista. Molemmilla osapuolilla EK:lla ja Nokialla oli lain kanssa kiire. Tavoitteena oli saada lakiesitys eduskuntaan ennen kesälomia 2006. Lähde: hs.fi 23.2.2009)

    http://www.secmeter.com/nokia.html



    • "Kyseessä on ilmainen lounas. Pankit saavat rahaa vain yhden prosentin korolla ja voivat lainata sitä eteenpäin huomattavasti suuremmalla korolla", WetsLB:n saksalaisekonomisti Arnd Schaefer kommentoi Bloombergille.  Arvostelua herättää etenkin se, että EKP tarjoaa lainarahaa tasapuolisesti kaikille pankeille eikä vain vaikeuksissa oleville.



    • "Käsittämättömintä tässä kuntahävitysoperaatiossa

    on, että asiantuntijoiden osaaminen ja tutkimukset ei kelpaa eikä paina nyt lainkaan, koska ne eivät puolla hallituksen tavoitteita.

    Koko maan kansalaisten palveluiden turvaamisessa parasta ja taloudellisinta tulosta on saatu kuntien yhteisien palveluiden järjestämisellä alueellisesti niin Suomessa kuin Euroopassa, eikä siirtämällä vain kuntarajoja.

    Jos itsetarkoituksellisena tavoitteena on saada tällaisella pinta-alalla kuin Suomi vähiten kuntia maahan koko Euroopassa jotain Maltaa lukuunottamatta, niin en tosiaan tiedä, milloin voi puhua ideologisesta keskittämistarpeesta, jos ei nyt."














    Max Keiser









    2012

    www.uusisuomi.fiHelsingin Sanomien mukaan hallituksessa harkitaan indeksikorotusten jäädyttämistä osana säästötalkoita.


    • "Välineeseen ja mekanismiin sisältyvien riskien takia perustellaan kokonaan uuden talousunionisopimuksen solmimista.

      Koko ajan perusteilla on ollut myös Euroopan rahoitusvakausmekanismi EVM ja sen piti alun alkaen korvata ERVV. Nyt molempien välineiden kokoluokkaa ollaankin kasvattamassa, ja ne saattavat toimia pian jopa rinnakkain. Jos kaikki nyt tiedossa olevat järjestelyt toteutuvat, ovat Suomen kokonaisriskit esimerkiksi Helsingin Sanomien laskelmien mukaan yli 50 miljardin suuruusluokkaa eli Suomen valtion budjetin suuruiset, kun mukaan lasketaan myös EU-päätöksentekoon suoraan kuulumattomat vastuut, jotka tosin muodostavat vain murto-osan kokonaisvastuista."

    • S-ryhmä aloitti lahjonnan uudelleen

      "S-ryhmän osuuskaupat ovat purkaneet päätöksen pidättäytyä päättäjille ja heidän perheilleen annettavasta henkilökunta-alennuksesta. Taloussanomien uutisen mukaan "tällainen tapa sopii kuluttajien osuuskaupan henkeen". Pääjohtaja Kuisma Niemelä sanoo, että poliitikkoja pyritään alennuksilla "sitouttamaan ostoksien keskittämiseen".




    •  Supo on jakanut Rosenholz-aineistosta ristiriitaista tietoa - 25.7.07
    Supo vakuutti kesäkuussa, ettei sen hallussa olevalla Stasi-aineistolla ole mitään tekemistä Rosenholzin kanssa. Valtio on kuitenkin lausunnossaan Helsingin käräjäoikeudelle myöntänyt Rosenholz-aineiston olevan supolla. - MTV3




    Ei kommentteja: