Vanhanen juoksuttaa nyt mediaa kuin syöttövasikoita teurasautoon lämpimällä maidolla.
Matti ääni väristen ja tunteella puhuu jostakin lautakasasta kun todellinen laittomuus ja veljesrikos mm. Nuorisosäätiössä nuorilta vuokranmaksajilta pumpattuna puoluetukena jää jotenkin toimittajien huomion katveeseen.
Toimittajat kuolaavat, kun luulivat osuneensa Vanhasen pehmeään kohtaan - vaikka ovatkin täsmällisen hämäysoperaation kohteena. Median toimittajia kiihottaa yksityiselämän ahneus, mutta selvä törkeä virkakuvan vastainen toiminta saa aikaan vain haaleita ihmettelyitä
Loukkaantuneen Kekkosen isällinen ääni väräjää haudan takaa. Häpeilevät purnaajat välttävät kriitikon nimikettä ja saavat mököttää epätietoisina vähän aikaa ja sitten tyytyväisinä ottavat vastaan mahdollisimman nopeasti rapsutuksia maan isältä, jonkinnäköisiä näennäisiä myönnytyksiä - joita on jo tehty ("maan tavan täytyy muttua"). Mikä vain sympatia riittää, kun vallan vartijat vapisevat.
Kokoomus-eliitti ja keskusta-elmot ovat jo aikoja sitten oppineet koulukiusaajan strategian Kekkoselta, että tragedia on käännettävä komediaksi ja riippumaton valtastatus on osoitettava ylimielisyytenä, niin että saa suomalaiset tsaarinkulttuurin perilliset vapisemaan kuin kirkkoherran kinkereillä.
Moraalisen epäilyn ja vastuuttomuuden paljastumisen kohteena olevan on myös välittömästi alettava puhua kuulijan moraalisesta epäilyttävyydestä ja muiden velvollisuuksista. Käännettävä kaikki käänteiseksi. Syyttäjästä moraaliton, todistusvelvollisesta avuton.
Kohta eduskunta äänestää Vanhasesta. Ennustaisin, että ei mitään tapahdu. Olenko kohta väärässä? Toivon.
Vanhasen lieka, niin, eduskunnan pitäisi pitää siitä kiinni mutta se on vain niin pirun pitkä kuin syntilista. Kuten Kekkosella.
Suomalaisten kymmenen käskyä:
Älä tee isänmurhaa,
edes toimimalla avoimen poliittisesti,
edes puhumalla suoraan ajatuksiasi,
vaan tapa mielummin naapuri humalassa
edes toimimalla avoimen poliittisesti,
edes puhumalla suoraan ajatuksiasi,
vaan tapa mielummin naapuri humalassa
Älä kadehdi naapuria (julkisesti)
Vitsan saamisesta on hyvä tehdä vitsi;
ylistä pilkkaajiasi niin saat heistä ystäviä
Älä likaa kotipesää totuudella,
älä vaadi poliitikoilta, papeilta ja isähahmoilta mitään,
tee mieluummin itsemurha
Älä tunnusta mitään;
itkijä on aina väärässä,
häpeää paljastavan osaksi on parasta kaataa
kaikkien muidenkin häpeä
Pyydä anteeksi - mutta vain Jumalalta
ylistä pilkkaajiasi niin saat heistä ystäviä
Älä likaa kotipesää totuudella,
älä vaadi poliitikoilta, papeilta ja isähahmoilta mitään,
tee mieluummin itsemurha
Älä tunnusta mitään;
itkijä on aina väärässä,
häpeää paljastavan osaksi on parasta kaataa
kaikkien muidenkin häpeä
Pyydä anteeksi - mutta vain Jumalalta
Kell' onni on, se hierokoon sit toisen kasvoille
Älä lahjo, anna lahjoja
Pidä sanasi, pidä pääsi
ja pilkkaa eri tavalla ajattelevia,
kuten et koskaan lähimmäisiäsi pilkkaisi,
niin palkkasi on suuri eliitin joukossa
Kehittyvien maakuntien Suomi
-yhdistyksen vastuuhenkilöTöykkä
45 MINUUTTIA MTV3
-yhdistyksen vastuuhenkilöTöykkä
45 MINUUTTIA MTV3
Naapurimme rankemmat poliittiset aggressiot ja rotuviha:
Tsetseenit Strassburgissa hakemassa ihmisoikeutta Venäjän valtion toimia vastaan
.