keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009

Jumalallinen perheinstituutio - Koneperheen muistelmat


Niklas Herlin paukuttaa kulttuurillemme vieraalla tavalla - rehellisellä tavalla.

Suomalainen hyveellisyys ja perhearvojen "kristillisyys" on perinteisesti ollut kunnon kansalaisen siistittyä julkisuutta. Sosiaalisesti kontrolloitua amnesiaa ihaillun, "suojellun" ja vertaillun perhestatuksen ylläpitämiseksi.

Itsesensuuria.
Suojattua perhekulttuuria.
Elämää suurempien arvojen tähden hiljaisuutta. Herran tähden.


Perheestä ei saa puhua pahaa - ainoa suuri paha ja häpeä kulttuurissamme on ollut perheestä sensuroimatta puhuminen.

Totuuden kieltäminen ja vaikeneminen on ollut anteeksiantamisen korkein hyve; vanhempien kunnioittamista on verrattu Jumalan kunnioittamiseen. Kulissien hiljainen ylläpitäminen on ollut vanhempien "kunnioittamista". Hyveellistä toimintaa.

Lapselle opetetaan pyhäkoulussakin, että tärkeintä on oppia antamaan aina anteeksi. Kysymättä. Torjumaan ja nielemään omat tunteet taipumalla. Vaarallisin opetus mikä vaarantaa mielenterveyden.

Lasten vastuuta aikuisten vastuuttomuudesta. Lapsen sisäinen taakka myöhemmin aikuisena lapsuudestaan, jolloin lapsen tunteilla ei ollut mitään väliä. Management by perkele.


* Nyt jo mediassa 40-luvulla syntynyt pullamössösukupolvi on alkanut puolustaa Herlinin yrmyä keisaria. Kyllä hän oli hyvä mies, kun pöytään leivän toi. Lasten tulisi olla kiitollisia kaikesta hyvästä.

Tuhoavasti käyttäytyvän aikuisen ei ole kulttuurissamme tarvinnut hävetä tekojaan, "taakkaansa", mutta perheestään paljastavasti puhuvien on täytynyt kohdata yhteisön vaatimaa häpeää "perheen" "halveksimisestä".

Alkoholistin tms häirikön aviopuolisot puolustavat usein puolison kuolemankin jälkeen puolisoaan - ja itseään. Alkoholistia tukenut ihminen tukeutuu aina marttyyridiskurssiin, jossa hän kertoo olleensa hyvä uhri, uhrautuneensa ja kärsineensä niin paljon. Lasten kärsimys ei saa ollenkaan samankaltaista intoa esille kuin oman kärsimyksen hehkuttaminen. Uhrautumisesta tulee sankaritarina.

Kuitenkin tosiasiassa marttyyripuoliso saa itselleen sitä suuremman vallan ja lasten ihailun mitä enemmän antaa häirikön jatkaa toimintaansa. Hän saa osakseen marttyyrin kruunun ollessaan kärsijä ja lasten ainoa turva, "ymmärtäjä", vaikka tosiasiassa tukee ja mahdollistaa mm. alkoholistin ja narsistin vuosien vapaan terrorin lapsia kohtaan. Kuninkaan/kuningattaren viitan kantaja saa makoisia muruja pöydältä.

Useinmiten kuitenkin lapset ovat toimineet alkoholistin tai moralistin marttyyripuolison kilpenä, suurimpien (henkisten) iskujen vastaanottajina. Marttyyri voi järjestää jopa suloisen asetelman, jossa voi kokea lasten rakkautta lasten puolustaessa häntä fyysisesti.


Perheen tai yhteiskunnan järjestyksen kyseenalaistaminen on leimattu pyhien arvojen häpäisemiseksi. Uskonnon läpäisemässä kulttuurissamme ja itse uskonnollisessa kielenkäytössäkin hierarkia on kaiken elämäntarkoituksen suurin merkityksellistäjä. Uskonto-instituutio on ollut yrityskulttuurille oiva esikuva.

"Isä" on korkein ja ainoa metafora hierarkian lähtökohdalle. Niin kirkossa kuin mafiaorganisaatiossa. Kirkossa tärkein rituaali on pyytää isältä anteeksi. Mitä tahansa. Jumalakuva on katolisessa kulttuurissamme korvikeisä mutta myös oikean isän takaaja.

Uskontoprojekti on tärkeä osa tätä kulissikulttuuriamme, perheinstituutiota. Suomalainen moralismi on marinoitunut valtiota päämäärätietoisesti tukevassa kirkon toiminnassa, uskonnollisessa moraalijunttauksessa. Kirkon poliittista mielikuvatoimintaa apoliittisen, alistuvan ja nöyrän kansan kasvattamiseksi. Hierarkiahegemoniaan sopeutuva kansa.


Kaikki "hyvä" väkivalta, kasvattava väkivalta on ollut sallittua, kunhan se on hierarkiassa korkeammalla olevan suorittamaa tekoa alempana olevia kohtaan. "Jumalan" vihaa on opetettu ihanteellisena ja pyhänä asiana. Kyllä se Jumalan viha vielä tulee, rukoilkaa sen takia ahkerasti älkääkä kyseenalaistako mitään.

Henkinen väkivalta on ollut itseoikeutettu viihdemuoto vanhemille, jotka ovat etsineet keinolla millä hyvänsä kotonaan itselleen vapauksia, joita eivät työpaikallaan uskalla ottaa.

Sairaan lievät tuomiot käräjäoikeuksissa lasten elämä tuhoamisesta ja jopa fyysisestä raiskaamisesta kertovat yhä täsmällisesti kulttuurimme ydinarvoista ja hierarkisen suojasysteemin toiminnasta. Vapaamuurari saa hovioikeuden tuoreen "suosituksen" mukaan vapauttaa toisen vapaamurariveljensä ehdottomasta vankeustuomiosta. Ei aivan turhaan papit ole vieläkin valtion virkamiehiä.

Nakkikioskivarkaita saa sitten patriarkaalisesti kasvattaa ja lyödä oikeussysteemissä - mutta kunnioitettu kansalainen on ehdottomasti päästettävä armollisesti helpolla lastensa raiskaamisesta. Lapsia laitetaan helposti pakkohoitoon mutta aikuisia vasta toisia aikuisia kohtaan tapahtuneista vakavista teoista.

Lapsen tunteet ja tarpeet eivät saa häiritä kaikkivaltiaan urakehitystä.










- Elämänkerta Koneen ruhtinas - Pekka Herlinin elämä -kirja. Teoksen on kirjoittanut amerikkalaissyntyinen John Simon. Nokia fuusio historia Kone-yhtymä oy kulttuuri uskontotiede henkinen väkivalta.

22 kommenttia:

catulux kirjoitti...

"Totuuden kieltäminen ja vaikeneminen on ollut anteeksiantamisen korkein hyve; vanhempien kunnioittamista on verrattu Jumalan kunnioittamiseen. Kulissien ylläpitäminen on ollut vanhempien "kunnioittamista". Hyveellistä toimintaa."

Onhan tässä asiaa, mutta lähinnä historiallista sellaista.

Ehkä 1940-50-luvuilla toimittiin näin ja tässä hengessä.

Juna kuitenkin män jo ja 1960-luvulta lähtien perheinstituutiossa Suomessa ovat puhallelleet täysin toisenlaiset tuulet.

Arhikin lienee lukenut huostaanottojen määrän noususta, jonka suurin syy ei ole kuningasalkoholi, vaan kadonnut vanhemmuus, kyvyttömyys olla aikuinen ja kasvattaja. Moni huumehörhöksi ajautuneen lapsen taustalla on vanhempi/yksinhuoltaja, joka on yrittänyt lähinnä kavereerata lapsensa kanssa.

Tie helvettiin on yleensä kivetty hyvillä aikomuksilla.

Jumalallinen perheinstituutio-kirjoitus sopisi paremmin pariksi Ayaan HIrsi Alin kirjaan
Pakomatkalla, jota tuossa olen kädet kylmänä tapaillut ja tavannut.

Mutta tunnetusti Arhin kritiikki ja terävän kynän purevuus katkeaa, sen törmätessä Suomen rajoihin.

Arhi Finnsanity kirjoitti...

Valitettavan moni vaan ei uskalla vieläkään puhua edes 60-luvun perheväkivallasta tai enon tekemästä raiskauksesta.

"Uusavuttomuus" huolehtia lapsistaan ei ole mitään uutta ilmiötä vaan väkivallan kierteen jatkumista.

Ennen vain lapset peloteltiin väkivallalla hiljaiseksi ja Jumalan nuhteeseen - näennäisen hyviksi kansalaisiksi.

catulux kirjoitti...

Myönnetään, että nuo väitteesi pitävät paikkaansa. Ainakin osittain.

Tietenkin uusavuttomuuden syy ei välttämättä ole vanhemman oma väkivaltainen lapsuus, vaan yksinkertaisesti isän ja äidin kyvyttömyys kantaa päävastuuta perheestään. Kyvyttömyys olla järkevä ja empaattinen aikuinen ja kasvattaja.

Valtapoliittiset tyhjiöt täyttyvät aina; perheessä tai luokassa. Useimmiten lasten tullessa murrosikään tämä totuus rävähtää ikävänä vanhempien silmille.

Ja silloin on jo liian myöhäistä.

Tämä oli hyvä kappale:

"Lasten vastuuta aikuisten vastuuttomuudesta. Lapsen sisäinen taakka myöhemmin aikuisena lapsuudestaan, jolloin lapsen tunteilla ei ollut mitään väliä. Management by perkele."

Olen tainnut nähdä jotain tällaista aika läheltä.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

En usko että kiusatut ovat sellaisia kuin ovat vain ollakseen "Hyviä uhreja". Katselin (häpeäkseni) yhden Big Brother -poistoäänestysjälkeisen jutun, jossa joku tikku blondi (joka potkittiin pois jonkun pulskan blondin kanssa) selitti että miten hän on ärsyttävä ja tietää sen ja pyytää sitä anteeksi mutta on.

Uhriudesta tulee rooli. Ignoraatio on pahinta kidutusta, joten on parempi olla uhrin roolissa kuin täysin ulkona porukasta. On edes joku arvo ja merkitys muille. (BTDT)

"Vapaassa kasvatuksessa" on se että se ei taida toimia kovin hyvin. Joten takaisin piiskauskulttuuriin jota ennen sitä oli, ja jossa itsekin elin? Joskus maailma vaikuttaa liian dualistiselta ollakseen muuta kuin inhimillinen keinotekoinen konstruktio jossa tärkeintä on erottaa "meidät" "muista".

catulux kirjoitti...

"Vapaassa kasvatuksessa" on se että se ei taida toimia kovin hyvin. Joten takaisin piiskauskulttuuriin jota ennen sitä oli, ja jossa itsekin elin?"

Kasvatus on äärimmäisen vaikeaa puuhaa; pitäisi olla kärsivällisyyttä, rakkautta ja kasvattajan pitäisi olla myös esimerkki lapsilleen.

Piiskakulttuurikin on erittäin ankeaa, kuten muistamme omasta lapsuudesta. Kuitenkin piiska voi olla se viimeinen oljenkorsi ja seinä, joka osoittaa sen kuka perheessä on vanhin ja myös henkisesti kypsin tekemään päätöksiä. Valta murrosikäisen kädessä johtaa lavealle tielle.

Omassa tuttavapiirissä kaksi lasta on ajautunut huumepiireihin; ja molemmissa tapauksissa "kasvatus" on ollut kavereeraamista lapsen kanssa. Taustalla on varmaan ollut myös yh. äidin toive siitä , että lapset aikuistuisivat mahdollisimman nopeasti ja äidillekin jäisi enemmän aikaa itselleen.

Surullista katsottavaa. Tasapainoinen perheinsituutio olisi heidät pelastanut. Tätähän Arhi ei voi missään nimessä myöntää.

Arhi Finnsanity kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Arhi Finnsanity kirjoitti...

" Kuitenkin piiska voi olla se viimeinen oljenkorsi ja seinä..."

Väkivalta ei ole ikinä viimeinen oljenkorsi.

Se on aina väkivaltaisilla vanhemmilla näkyvä giljotiini olohuoneessa.

Jatkuva pelote. Valtaistuin. Ylpeyden aihe.

"Se kakara ei sen jlkeen enää hyppinyt nenille"

Vastustuksen kieltäjä. Lapsen subjektin kieltäjä. Valtiaan subjekti objektien valtakunnassa.

Minä määritän sinut.

Sinä olet objekti minulle, rankaisijalle, niin kuin Jumala on viimeisen tuomion Jumala - vanhemmat saavat tuomita lapsensa fiiliksensä mukaan. Aikuisen teoista katuja on lapsi.

Melkein aina, kun kuulee kertomuksia perhehelveteistä ja syvän avuttomuden ja depression lapsuudesta, kuuluu kertomukseen lieventäjiä:

"
HÄN olisi voinut olla paljon pahempi.

HÄN ei toteuttanut kaikkia uhkauksiaan.

HÄNKIN itki meidän kanssamme, vaikka oli lyönyt/uhannut meitä.

HÄN ei enää sen jälkeen tehnyt sitä uudestaa "


Väkivallassa ei ole kyse väkivallasta
vaan vallasta.

Tapahtukoon minun tahtoni, niin kuin minä vihjaan.

Kun vihjauksest seuraa lapsen vapinaa, se on todellista valtaa persoonallisuushäiriöisille. Mahtavaa vallantunnetta.

Arhi Finnsanity kirjoitti...

Tasapainoisessa perheinstituutiossa ei ole mitään vikaa kunhan se ei perustu perinteiselle vallalle ja vanhemman epätoivoiselle valtaidentitetile "Nyt on minun vuoroni olla mielivaltainen kusipää".

Valta on avuttomuutta.

Vuorovaikutuksettomuutta.

Vastuu on eri juttu.
Suojelun takia lapseen tätyy käyttää joskus fyysistä riuhtaisua esim auton alta ;)

catulux kirjoitti...

"Väkivalta ei ole ikinä viimeinen oljenkorsi.

Se on aina väkivaltaisilla vanhemmilla näkyvä giljotiini olohuoneessa.

Jatkuva pelote. Valtaistuin. Ylpeyden aihe.

Arhi-hyvä. Nyt kuvailet Natseja, etkä vanhempaa joka tarpeen vaatiessa käyttää vitsaa, jos mikään muu ei auta.

Tietenkin se on äärimmäinen keino ja viimeinen oljenkorsi. On myönnettävä se, että jos kasvattajalla on auktoriteettia ja lastensa luottamus, ei piiskaan tarvi tarttua kuin äärimmäisen harvoin.

"Tasapainoisessa perheinstituutiossa ei ole mitään vikaa kunhan se ei perustu perinteiselle vallalle ja vanhemman epätoivoiselle valtaidentitetile "Nyt on minun vuoroni olla mielivaltainen kusipää".

Nyt kuvailet patologista luonnehäriötä, joka rönsyää asian kehyksistä ulos.

Näkemyksesi vallasta on hieman ihmeellinen ja naiivi. Valtaan liittyy vastuu ja vastuullinen ja tasapainoinen kasvattaja ei käytä valtaansa väärin. Valta ja vastuu muodostavat kokonaisuuden, jossa toinen täydentää toista.

Emme puhu anarkiasta kodeissa.

Ripaus realismia myös valta-sanaan.

Yhteiskunnassa, jossa asumme, valta perustuu aina loppujen lopuksi väkivallalle. Lopulliset käytösrajat kansalaiselle osoittaa tarpeen vaatiessa poliisi; pampulla ja putkalla.

Arhi Finnsanity kirjoitti...

Kun väkivalta on selkeä osa kasvatusta, se on aina osa identiteettiperintöä.

"Minä otan sen kunnioituksen, millä minun piti vanhempiani kunnioittaa. Minä näytän mistä kukkopissii."

Kysymys on vuorovaikutuksen kiertämisestä, torjumisesta. Väkivallan ja häpeän kierrättämisestä.

Kun väkivalta tuottaa mielihyvää "rauhasta", on se aina sadistista.

Vastuu on eri asia ja tarve, pakkomielle väkivaltaan on eri asia. Aivan eri asia.

Väkivalta opettaa maaimanjärjestystä ja maailmankuvaa. Näin asiat hoidetaan.

"Te olette uhka minulle ja minä pistän teidät kyllä kuriin, koska olen isompi".

Kasvatusta?

catulux kirjoitti...

"Kun väkivalta on selkeä osa kasvatusta, se on aina osa identiteettiperintöä."

Tässä ilmeisesti on malliesimerkki putkeen puhumisesta. Minusta satunnainen tukkapölly tai toistuvasta sääntöjen rikkomisesta annettu luunappi eivät ole väkivaltaa, vaan kuuluvat joskus harvoin kasvatukseen.

Sinä teet jokaisesta tukkapöllystä pimeää, kasvotonta väkivaltaa, joka kohdistuu puolustuskyvyttömään lapseen. Samalla kasvattaja, mielestäsi, siirtää kaikki isiltään perityt synnit ja traumat omaan lapseensa.

Ja näin kamala koston kierre jatkuu.

Mutta on se vaan ihme ja kumma, kun tuolla Välimerenmaissa, joissa ollaan niin perhekeskeisiä ja jossa perheenjäsenten kommunikointi- ja vuorovaikutustaidot ovat ilmeisesti monikertaisesti paremmat verrattuna suomalaisten vastaaviin.

Niin onhan se ihme, että siellä läpsytellään ja tukistetaan lapsia, tarpeen vaatiessa, ja siellä kuitenkaan tämä "musta kasvattajien välivalta" ei aiheuta samanlaisia suurtraumoja ja masentavaa kokonaisvaltaista angstia lapsille kuten meillä Suomessa.

Serrannon perheen tukistukset kuuluvat asiaan. Mites olis meillä jos Salaisissa elämissä läpsyteltäisiin samoin? Taitaisi ristit roihuta Senaatintorilla ja idealistiset moralistit heristäisivät nyrpeästi etusormea.

Miten Arhi suhtautuu näihin vanhoihin sivistysmaihin esim. Italiaan ja espanjaan, jossa ruumiillinen kuritus kuuluu kasvatukseen? Ovat kyseiset maat jääneet pimeän keskiajan vangiksi karmeissa kasvatuskeinoissaan?

Eikös siellä etelässä asu huomattavasti onnellisempia ihmisiä kuin täällä vähemmän piiskatussa Suomessa?

Ristiriitaista, eikö totta?

Arhi Finnsanity kirjoitti...

Mitä ristiriitaista on väkivallan toistumisessa?

"Nyt sinä saatana kunnioitat minua kun minä käsken sinua kunniottamaan minua".


Välimerellinen, dikotominen angsti on koulukirjaesimerkki tyypittelevän splittaamisen tarpeesta.

Tämä eteläinen väkivaltakasvatus tuottaa machomiehiä, jotka tekevät kaikkensa unohtaakseen väkivaltaisen äitinsä ja muistaakseen täydellisen palvelusalttiin madonna-äitinsä.

Äidin myrskyn lailla purkautuva väkivalta vaihtuu aina lähes eroottiseen hellittelyyn poikalasten kanssa. Vähempikin tuhoaa miehen identiteetin integriteetin.

Heillä naiskuva splittaantuu sitten jyrkästi eli jakautuu madonniin ja huoriin.

Huoria saa sitten vaikka raiskata humalassa, kunhan madonnia kunnioittaa.

Vähän samaa ilmiötä on Suomessa omana versionaan, täällä on Euroopassa Italian jälkeen eniten peräkamarin poikii. Kun ei löydy sitä unelmien naista, joka olis unelmien äitiä parempi.

catulux kirjoitti...

No joo. Sinänsä ihan sujuva analyysi ja kepeästi maalattu akvarelli Italialaisen miehen sisimmästä.

(Välihuomio olisi, miksei Suomessa nouse kohua tällaisesta törkeästä TV-väkivallasta?)

Jos sielä synteesi itselleni. Rajat ovat rakkautta. Näitä rajoja nuorten kuuluukin kokeilla ja testata; se kuuluu varmaan osana kasvamiseen.

Eräässä tv-keskustelussa huumenuorten kanssa pitkään toiminut nuorisotyöntekijä kertoi oman näkemyksensä siitä, miten nuoren alamäki alkaa.

Useimmiten murrosikään tullessa kapinoiva nuori ottaa itselleen vallan, joka kuuluu vanhemmalle.
"Mä lähden nyt ulos ja mitä vittua se akka sulle kuuluu-tilanteessa tämä nuorisotyöntekijä sanoi hyväksyvänsä fyysisen toiminnan, jolla kaverin ulosmeno estetään.

Tuollaisessa konkreettisessa ristiriitatilanteessa, jossa oikeastaan punnitaan se, kuka perheessä määrää; 14-vuotias kloppi vai aikuinen ihminen, Arhin kasvatusmetodit osoittautuisivat varmaan hyväksi teoriaksi.

Varmaa olisi vain se, että kovaäänisen "vuorovaikutusharjoituksen" jälkeen kylille haluava nuori jättäisi äidin yksinään pohtimaan suuria ajatuksia vuorovaikutuksen kiertämisestä ja häpeän kierrättämisestä.

JOs kotona ei aseteta rajoja ja vaadita niiden noudattamista, niin lopuksi ne rajat asettaa poliisi ja tuomari.

Valta siis perustuu lopultakin ja viimeiseksi väkivaltaan.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Jännittävää kuinka täällä puolustetaan jotain, joka perustuslaissa on pahoinpitelyksi määriteltyä. Ja syystä.

Tosiasiassa selittely kuulostaa kovasti stressipieksijältä. Eli niitä jotka lyövät sivullisia kadulla, "kun kokivat tilanteen uhkaavaksi". Hätävarjelun liioittelua. Ja niiltä jotka pieksevät vaimojaan.

Väkivalta on ratkaisu. Mutta ei se oikeasti mitään ratkaise. Omakohtaisesti voin sanoa että se opettaa piilottelemaan. Ja minä tiedän huumeperheitä jotka ovat vitsaperheistä.

Ja ennenkaikkea, väkivalta on rikos.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Kovaääninen keskustelu" sinällään on osoitus jostain. Se on konfliktinratkaisussa se "normaali virhe", johon ajaudutaan. Vertautuu siihen kuinka katutappeluissa turpaan tulee että roimaa kun on ensin yrittänyt neuvotella että "ole järkevä" ja "kuuntele". Jotka psykologisesti provosoivat, eivätkä auta, ne vain tuntuvat luontevilta ja oikeilta.

Niitä tulee. Kiistoja tulee. Eikä niihin ole mitään taikaluotia, edes piiska. Piiska voi päin vastoin innostaa, kun ei kunnioita vaan vihaa vanhempiaan. (Lyön sinua turpaan, katsotaanko kasvaako kunnioitus.)

Siinä teinin pieksennän jälkeen jäädään sitten ihmettelemään sitä miten tuomari asettaa lakia, eikä poliisi pamputakaan.

Väkivalta on sitä kun kaikki muut keinot eivät enää riitä. Ne ovat osoitus siitä missä tekijän kyvykkyyden rajat ovat.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Hupaisaa on myös miten "poistumisen estäminen" tarkoittaisi vitsaa. Anteeksi missä kohden? Itse vartijana viimeistään huomasin että poistumisen estäminen tai paikalle pääsyn estäminen on muuta kuin pamppuhippaa.

catulux kirjoitti...

Puolustetaan väkivaltaa??Kovaäänisesti?

Kerroin vain sanasta sanaan mitä huumenuorten parissa työskennellyt kaveri kertoi.

Poistumisen estäminen onnistuu ilmeisesti Tuomolta fyysisen hiljaa ja hellästi; vartijan työssä saadulla kokemuksella. Tavalliselta suomalaiselta se tokkopas onnistuu.

Itse olen pyrkinyt ottamaan kapakkakahinoissa ja uhkaavissa tilanteissa nopeat ritolat tai vireenit; ja saman neuvon olen antanut jälkeläsillekin.

Lisäksi nuorisotyöntekijän mukaan suurimmat ongelmat perheissä sijoittuvat yh.perheisiin. Yleensä em kaltaisessa konfliktitilanteessa käy siten, että äidistä ohi kasvanut teini viittaa kintaalla äidilleen ja menee veke.

Mutta jauhaminen alkaa jo väsyttää. Hyvää alkavaa työviikkoa ja kiitokset dialogista vai oliko tämä kuitenkin monologia?

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Poistumisen estäminen onnistuu ilmeisesti Tuomolta fyysisen hiljaa ja hellästi; vartijan työssä saadulla kokemuksella. Tavalliselta suomalaiselta se tokkopas onnistuu."

Onnistuu. Moni on toki minua karkeampi.

Mutta toisaalta "asiakkaatkin" eroaa hieman. Ettei ongelmana olekin se, että väkivaltaa tarvitaan vasta kun on jo oltu paskoja vanhempia? Eli yritetään korjata tehtyjä virheitä viimehetken kertakorjauksella. Tästä ei liene hyvää tulosta odotettavissa. Ettei kasvatus ole pidempi prosessi, jossa ollaan siten että jos lapsi ei vähempää kuin väkivaltaa tottele, on jo jossain tehty väärin?

Jolloin ongelma onkin siinä että catullux tuijottaa ylieskaloituneisiin tapauksiin ja käyttää vain niitä esimerkkeinään? Eli silloin ei puhutakaan enää lastenkasvatuksesta, vaan poikkeustapausten kasvatuksesta. Siihen voi vartijakoulutusta tai muuta vastaavaa jossa konfliktinhallinta tulee tutuksi (joita on monia muitakin) tosiaan tarvita. (Minun käsittääkseni normaali lapsi ei vedä vanhempiaan turpaan. Ei vaikka vanhemmat olisi olleet liian lepsuja)

Hyvä vanhemmuuskin näyttää catulluxen puheiden mukaan olevan hukassa enemmistöltä. Ehkä syynä onkin se, että vanhemmuus vaatii jotain. Hyssyttely ja vapaa kasvatus ilman rajoja "kaveeraten" ja "piiskaus" on toki helppoja tapoja. Ettei kyseessä ole sittenkin se, että rajat on oltava, mutta niitä on syytä ensin hakea muuten.

"Lisäksi nuorisotyöntekijän mukaan suurimmat ongelmat perheissä sijoittuvat yh.perheisiin. Yleensä em kaltaisessa konfliktitilanteessa käy siten, että äidistä ohi kasvanut teini viittaa kintaalla äidilleen ja menee veke."

YH -perheissäkin on toki monia ongelmia. Siksi onkin huvittavaa että konfliktinratkaisuun laitetaan ehdotukseksi väkivalta. Jos lapsi on ylikasvanut, niin eikö pieksentään tarvita vartijakurssia.

Minä en nimittäin kovinkaan riskittömästi "vetelisi turpiin" normaaleja nistejä vartijakortteineni ja muine avuineni. Lastaan heikommilta vanhemmilta ilmeisesti sujuu?

Eikö olisi helpompaa opetella konfliktinratkaisua, eikä odottaa että tilanne eskaloituu? (Ihan sama mitä vallasta sanovat)

PS: Jos puolustaa lasten vitsaa jne, niin kyllä sitä puolustetaan. Ja melko tiukasti näytät asiassa mukana olevan, joten vakaumuksen voimakkuuden kautta kyllä. Te olette "kovaäänisesti" messissä.

catulux kirjoitti...

Tuomo. Olen täysin samaa mieltä kanssasi, että kasvatus on pitkä prosessi, johon vanhempien on sitoututtava.

Jos teini-ikäinen heiluu kotona aggressiivisesti nyrkkiä tai puukkoa heiluttaen niin totta kai jotain on ménnyt pitemmälle tähtäimellä persuusilleen.

Hyvä vanhemmuus on laaja sana, enkä ole nostamassa mitään spartalaista upseeriperhettä kasvatukselliseksi esikuvaksi.

Näen vain tämän "vuorovaikutus"-prosessin vaikutukset tuolla työssäni välillä niin naurettavana, että alta pois.

Naurettavimmillaan nämä jatkuvat keskustelut lapsen kanssa esim. siitä, laitetaanko tällä kertaa haalarit päälle ja miksi pitää laittaa hanskat käteen, ja kun minä en nyt haluaisi lähteä pois tarhasta....

Ja kun vanhempi rassukka perustelee toimiaan uhmaikäiselle lapselle niin kuin vertaiselleen niin onhan se jo kornia. Taisi realisti Tahkokallio kertoa eräästä äidistä, joka neuvotteli aina tunnin lapsensa kanssa siitä, suostuisiko 4-vuotias Matti-poika lähtemään kotiin.

YH-perheiden ongelmat johtuvat mielestäni puuttuvasta vanhemmuudesta. Ja vallan ja VASTUUN luovuttamisesta lapselle, joka ei kykene sitä kantamaan.

Suomessa keskustelut ovat aina yksioikoista hysteriaa ja putkeen puhumista lapsen kasvatuksesta ilmatouskontoon.

Jos vanhempi harvoin ja äärimmäisessätilanteessa turvautuu tukistukseen tai vitsaan mielestäni ei ole kyse perhe väkivallasta.

Ja onkos TUomo katsellut Espanjan meininikiä?

Arhi Finnsanity kirjoitti...

Ei vuorovaikutus tarkoita sitä, että aikuinen neuvottelisi arkipäivän järkevistä peruspäätöksistä lapsen kanssa.

Vaan sitä, että aikuinen aistii lapsen tuntemuksia, on vuorovaikutuksessa ja monissa säädeltävissä asioissa kuulee, mitä lapsi haluaa.

Moni aikuinen hankkii lapsia vain, jotta saa yhteisönsä arvostuksen, ei oppiakseen tuntemaan tämän uuden ihmisen ja antaakseen emotionaalisen alkupääoman.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Jos teini-ikäinen heiluu kotona aggressiivisesti nyrkkiä tai puukkoa heiluttaen niin totta kai jotain on ménnyt pitemmälle tähtäimellä persuusilleen."

Juuri näin on. Ihmettelenkin sitä, miten piiskaamista pidetään jonain korjaavana proseduurina. Sori vaan, karu todellisuus on että jossain vaiheessa on "liian myöhäistä". On raja, jonka jälkeen lapsi on pilalla, ellei lapsi muuten sitten ihan itse päätä muuttua. Tässä vaiheessa vanhemman rooli ei ole pieksijän rooli.

"Näen vain tämän "vuorovaikutus"-prosessin vaikutukset tuolla työssäni välillä niin naurettavana, että alta pois.

Naurettavimmillaan nämä jatkuvat keskustelut lapsen kanssa esim. siitä, laitetaanko tällä kertaa haalarit päälle ja miksi pitää laittaa hanskat käteen, ja kun minä en nyt haluaisi lähteä pois tarhasta...."


Näin on, mutta tämä on sitä "vapaata kasvatusta", jota en ole myöskään kannattamassa. Käs olen jopa maininnut tästä. Eli minut laitetaan väkisin "joko sillointällöistä pieksentää ja pahoinpitelyä tai vapaata kasvatusta" -lokeroon. En suostu tähän. Kakaralle voi laittaa puvun päälle. Siihen ei vaadita vitsaa. Edes lukkotekniikkoja. Että "no niin". Vertautuu siihen kuinka pulsu joka ei saa kapuasta olutta kun on kännissä, jää "neuvottelemaan asiasta kaupassa". Vaihtoehdot ei todellakaan ole, kuten yrität implisiittisesti väittää, että neuvotellaan ja annetaan kassan jumittaa, tai sitten piestään pulsuparkaa pampulla. Se saadaan ulos että hupsistakeikkaa. Usein kaikista pienimmällä kivulla kaikille.

"Ja kun vanhempi rassukka perustelee toimiaan uhmaikäiselle lapselle niin kuin vertaiselleen niin onhan se jo kornia. Taisi realisti Tahkokallio kertoa eräästä äidistä, joka neuvotteli aina tunnin lapsensa kanssa siitä, suostuisiko 4-vuotias Matti-poika lähtemään kotiin."

Voivoi, mutta piestäkö olisi pitänyt? Että kakaralle vitsaa? Ei. Hoiti tyhmästi, mutta ei tue argumenttiasi siitä että lasta pitäisi lyödä koskaan.

"YH-perheiden ongelmat johtuvat mielestäni puuttuvasta vanhemmuudesta. Ja vallan ja VASTUUN luovuttamisesta lapselle, joka ei kykene sitä kantamaan."

Samaa mieltä. YH -äideillä on lisäksi muita murheita omasta takaa, eikä masentunut tai muuten ongelmainen jaksa välittää kenestäkään.

"Suomessa keskustelut ovat aina yksioikoista hysteriaa ja putkeen puhumista lapsen kasvatuksesta ilmatouskontoon."

En tiedä mitä ilmatouskonto on, mutta lapset kasvatetaan liikaa pumpulissa. Esitetään jotain utopioita. Tai sitten että kasvatus vaatii pieksentää.

"Jos vanhempi harvoin ja äärimmäisessätilanteessa turvautuu tukistukseen tai vitsaan mielestäni ei ole kyse perhe väkivallasta."

Eli jos minä joskus kännissä pieksen vaimoa, kun ei tuo olutpulloa, ei kyseessä ole pahoinpitely? Vai? Toki minäkin hyväksyn lapsen lyömisen yhdessä vaiheessa. Itsepuolustukseksi. Jos kakara yrittää lyödä puukolla on vanhemman lupa heittää ranneheitolla lattiaan, ja tarpeen vaatiessa jopa murrettava armon jälkikasvun käsi, jos ei muu auta. Kuten muutenkin vastaavassa tilanteessa.

"Ja onkos TUomo katsellut Espanjan meininikiä?".

En. Hädintuskin tiedän mikä se on. Eikö siellä ole piiska ja sovinismi käytössä? ja lapsista tulee samanlaisia, eikö?
Toivon, että teílläkin on ollut jotain välimaastoa sen "lyömisen" ja "heihei jutellaan" -välissä. Useimmilla on. Tuntuu vain että ne, kaikista tärkeimmät ja toimivimmat, ovat tässä unohtuneet.

catulux kirjoitti...

Kommenttisi sisältää hyviä pointteja ja järkeviä kannanottoja.

Espanjan meininki näkyy esim. Serranon perhe¨-TV-sarjassa, jossa tukistuksia ja läpsäyksiä annetaan tuon tuostakin.

Ja mielestäni tuolla etelän mailla (Italia ja Espanja) perheet ovat tiiviimpiä ja yhteisöllisempiä (sanana aika kulunut) kuin meillä Suomessa.

Kotona meidän tiimimme pomo olen minä ehdottomasti; ja verbaalisia otteluita käydään viikolla useita murrosikäisten lasteni kanssa. Vitsa on aina ollut meillä useimmiten vain uhkana; ja siihen ei ole tarvinnut tarttua kuin äärimmäisen harvoin. Hyvä näin.