torstaina, joulukuuta 15, 2011

Opus Dein lihallinen kuritus ja suomalaiset penisremmit

Avustaja käyttää piikikästä katumusnauhaa. Ylimmät jäsenet ovat selibaatissa ja selibatissa elävät ylenevät nopeimmin Opus deissä.


Suomalaisessa kirkkovalistuksessa suositeltiin piikkistä penisremmiä vielä 30-luvulla kaikille nuorille miehille, jotta yölliset lihallisuuden houkutukset eivät viekoittelisi kristittyjä nuoria itsehaureuden eli itsesaastutuksen tielle.

Poikakodeissa se taisi olla pakollinen 20-luvulla kristillisen siveyden tähden punikkien lapsille.
Valvoja kävi aamulla tarkastamassa että pojilla oli remmit vielä slervan ympärillä ettei tapahdu epäkristillistä paisuttelua. Tämä kasvatusväkivalta omaksuttiin saksalaisesta kasvatuskulttuurista (hyvin katolilaista ja kalvinistista vuosisadan vaihteessa 1900) ja sen katolisilta poikakodeilta ja katolisista seksuaalihäpäisemisen periaatteista aseksuaalisen ihmiskuvan pakottamiseksi.

Roomalais-katolinen kulttuuri ei ole meistä historiallisesti lainkaan kaukana.
Toki aikuisen piikkivyö suomalaisessa Opus Deissä ei kerro hänen poliittisen toimintansa päämääristä mutta kuitenkin sen, että hän on sitoutunut katolisen kirkon laajentamiseen globaalisti.


"Uusi" eli roomalaiskatolinen ehtoollisoppi 2010 Suomen ev.lut. kirkossa ajettiin käytäntöön täysin salaa ja ilman keskustelua piispojen paimenkirjeenä kaikille papeille. Piispa Huovisen viimeisin perintö kirkon jäsenille, jotka luulevat olevansa protestanttisessa kirkossa.

Se tarkoittaa nyt sitä, että viini ja leipä muuttuvat roomalais-katolisen opin mukaan transubstantiaatio-opin mukaan todella maagisesti Jeesuksen vereksi ja ruumiiksi eli ev.lut. pappien täytyisi uuden piispallisen käskyn mukaan juoda ja syödä kaikki pyhä eines, mitä ehtoolliselta jää.
Tämä katolinen taikausko perustuu siihen, että ehtoollisaineiden magia voidaan varastaa mm. mustaan magiaan, jos eineitä ei syödä.

Poliittinen tarkoitusperä tässä kampanjassa on tehdä kirkosta katoliseen kirkkoon sopiva analoginen oppijärjestelmä "ekumeenisesti" (katolilaismyönteisesti), jotta tarpeen tullen ex-piispa Eero Huovisen puhuma ja masinoima paluu paavin äitikirkkoon mahdollistuisi. For real.


Myöskin piispat velvoittavat ostamaan alttaritarvikkeet vain vatikaanien tarvikekaupasta. Mikä on todella outo käsky luterilais-protestanttisen teologian kannalta.

Protestanttinen teologia ei usko magiaan mutta tämä opinmuunnos selvästi kehoittaa uskomaan ehtoollismagiaan.


II

Jos analysoidaan asetelma auki epäseksuaalisuuden ihannoimisesta ja kasvatuksesta niin kysymys on  aikuisten ihannekuvista, joilla pommitetaan lapsia.
     Siitä muodostuu aika massiivinen taakka lapselle, kun vanhemmat liittävät uskonnollisenkin ideologian  "puhtauden" mielikuvia ja painostusta lapsiin kohdistettuihin enkelimäisiin ihanneodotuksiin.

    Lasten täytyisi ikäänkuin tuoda epäseksuaalisuudella toivoa aikuisille mikä on sairas asetelma.

    Lapsi enkelikristuksena. Vanhempien epämäräisen seksuaaliahdistuksen vapauttajana.

    Monet vanhemmat vaativat lapsiltaan sitä mitä itse eivät ole olleet eli lapsesta tehdään sijaisroolin ja aikuisten lapsena painostuksessa omaksumien  ja oletettujen ihanteiden suorittaja epärealistisessa ihanneteatterissa. 

     Uskonnollissävytteisillä vanhemmilla, jotka sotkevat seksuaalisuuden suoraan syntioppiin, on aika sairaalloinen halu nähdä ja vaatia lapsia/nuoria epäseksuaalisina olentoina.

    Tämän seurauksena seksuaalisuus ladataan ja esitellään lapselle ja nuorelle vain epäpuhtautena ja epätoivottavana mistä tulee aikamoinen pirunnyrkki epämääräisenä seksuaaliahdstuksena aikuisenakin.

     Tämä ei ole pikkujuttu sillä siitä aseksuaalisuudesta tulee kelpaavuuden ehto  ihan nonverbaalisellakin tasolla aikuisten vahvoinakin reaktioina. 

    Mitä itse olen nähnyt niin neitsytkulttiperheistä tulevat nuoret ovat hahmottomia seksuaalisuutensa kanssa ja ylilyönnit ja pakkomielteet ovat sitten aika selviä seuraamuksia - tai hyvin ahdistunut seksuaalisuuden dumppaaminen jatkuu neuroottisen "puhtauden" tavoitteluna Jumalan ja vanhempien tähden. Itsensä henkiseän tai ruumiillisena ruskimisena.

    Mm. Santa Lucia -neitsytkultin kauneuteen vetoaville voisi sanoa että vanhuksille voi tontut ja nätit tytöt stepata, ei siihen tarvitse enkelipyhimyskulttia tunkea.



    • IS kertoo keskiviikon printtilehdessään perussuomalaisten Timo Soinin uuden lähimiehen Oskari Juurikkalan kuuluvan myyttiseen Opus Dei -lahkoon.
    IS julkaisee nyt Juurikkalan haastattelun vuodelta 2006.
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/itsensa-piiskaamista-ja-piikkivyolla-r...


    • "Opus Dei: Useimmat meistä eivät elä selibaatissa"
    Mutta he ihailevat selibaattia ja aseksuaalisuutta.
    Sekä itserankaisua aseksuaalisuuden ja aruumiillisuuden kontrolloinnissa ja mietiskelyssä.
    http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/uutinen/opus-dei-useimmat-meist%C3...


    Kun ihmisiä pakotetaan papiston neitsytkulttiin eli selibaattiin:
    • "Hollannin katolisen kirkon historiassa kymmeniätuhansia lasten hyväksikäyttöjä"
    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011121614959159_ul.shtml?ref=kn





    III

    Seksuaalikontrollin toinen ääripää:
    yliseksuaalinen lahko naisen alistuvasta seksuaalisuudesta (sinänsä tämäkin perustuu katolilaiselle opetukselle; mies on perheenpää -opetukselle)



    Katolisen kirkon kiemurtelua maailmalla:

    When Ireland's prime minister, Enda Kenny, dared to attack the Vatican's role in the alleged cover-up of child abuse, he unleashed an unprecedented row between the Catholic church and the Irish state, with Rome recalling its ambassador to Dublin, and one priest even comparing Kenny to Adolf Hitler.

    ButEven the country's leading Catholic newspaper praised Kenny's speech, in which he accused the church's hierarchy of downplaying the rape and torture of children to uphold the power of the church. In an editorial, the Irish Catholic said Kenny had "captured the anger of a generation" and described the church hierarchy as "arrogant and authoritarian".



    Patriarkaalista kasvatusta maailmalla 2011:

    Indonesian poliisi on pidättänyt yli 60 punkkaria, joiden katsottiin tahraavan maan maineen. Punkkarit otettiin kiinni hyväntekeväisyyskonsertissa Banda Acehissa Sumatralla. Konsertissa kerättiin rahaa orvoille.

    Ei kommentteja: