Kupliva homofobia ja suomalainen häpeäkulttuuri

 Kuinka määritellään hyvä hetero?

Nyt taas kuplivan homofobian taustalla on yhtenäiskulttuurin julmuus ja historia.

Kuninkaan ja aateliston vallan normatiivinen kuri hyvän, verotettavan kansalaisen määritelmäksi, joka naamioitiin myöhemmin kuninkaan ja keisarin jälkeen nationalismiksi. Suomalaisuudeksi. Virkamiesten ja kirkon valvomana, keskiajan tyyliin.

Me, kunnon kansalaiset.

Me, heterot, varsinkin lasten tuottamisesta kiitetyt heterot, jotka saavat yhteisöltä ja Jumalalta uhrauksestaan korkeimman kiitoksen ja statuksen - avioparina.

  
Homoista ahdistuvat ahdistuvat itse asiassa omista kokemuksistaan, siitä julmuudesta, jota itsekin ovat kokeneet pakottavassa kasvatuksessa ja varsinkin seksuaalikasvatuksessa. Useimmat meistä eivät vältämättä muista ollenkaan mutta emotionaalinen malli ja mustijälki on jäänyt näistä tulkintaa ja omakuvaa ohjaavista kokemuksista.

Meidät useimmat on peloteltu Suomessa hysteeriseen seksuaalikuriin, jotta olisimme häpeän kautta ehdollistettuja yhteisölle ja suvulle.

Kun yksilön intiimein ja epävarmin osa otetaan yhteisön julkiseen käsittelyyn ja siitä tehdään vapaan pilkan aluetta, niin yksilön kelpaavuus yhteisölle määritellään häpeän eikä kunnioituksen kautta. Kun erilaisuudesta luodaan pelote, normi on yksilölle turvapaikka ja erilaisten häpäisemisestä tulee turvallista hupia, oman normatiivisuuden vahvistamista toiseuden leimaamisen kautta.

  
Suomi on yhä häpeäkulttuuri, jossa helposti vertailtava "kunnia" ja titteli määrittää itsetuntoa ja sosiaalisia rakenteita.

Olemme perinteisesti häpeäkulttuuri siinä missä Japanikin.

Ev.lut. kirkko on tehnyt pahan karhunpalveluksen muututtuaan painostamattomaksi "kansankirkoksi" ja luovuttuaan homovihan ja helvetin saarnaamisesta "moderniksi kirkoksi" ilman että on käsitellyt avoimesti aikaisempaa fasistista olemustaan ja keinojaan  häpeäkulttuuria luovana instituutiona ja moralistisena tuomioistuimena. Kaikki kirkkoherraa ärsyttäneet joutuivat vähintään jalkapuuhun kirkkokansan tirskuttavaksi.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Ruotsi-Suomen kirkossa ei käytännössä rankaistu homoseksuaalisuudesta, demonisointi oli kohdistettu avionrikkojiin, avioliiton ulkopuoliseen heteroseksiin ja eläimiin sekaantumiseen. Antropologisesti tarkasteltuna miehiä palkittiin avioliittoon menemisestä siten että homosuhteiden jatkaminen oli sallittua JOS oli naimisissa - aivan kuten roomalais-kreikkalaisessa kulttuurissa, jossa kristinusko syntyi. Luostareissa on yhä sama moraalivapaus säilytetty keskiajan malliin palkintona kirkolle omistautumisesta. 

• kuuntele tutkijan keskustelua suomalaisen keskiajan rankaisukulttuurista

Menneisyys ei ole mennyt vaan elää meissä niin kauan kuin emme tiedosta väkivallan mekanismeja alkuperäisen kulttuurimme tuhoamisessa.

Kaava on hyvin yksinkertainen patriarkaalisessa väkivaltakasvatuksessamme.
Erilaisuudesta on tehty uhkaavaa ja ahdistavaa ja siksi ahdistumme erilaisuudesta.
Koemme siitä uhkaa, mikä on meilta häpäisemällä kielletty. Koemme kuolemanpelkoa erilaisuuden, toiseuden edessä, koska meitä on uhattu hylkäämisellä, jos emme muokkaannu ja alistu tunnottomasti yhteisön normatiivisiin standardeihin.

Avuttomuus muuttuu meissä julmuudeksi, koska käyttäydymme julmasti itseämme kohtaan toteuttaaksemme yhteisön julmuuden. Emme valitse ja kokeile vuorovaikutuksen tapoja ja seksuaalisuutemme ominaisuuksia vaan sopeudumme ja mukaudumme.
Jotta saamme kiitoksen ja hyväksytyn leiman.
Erialisuus on ollut syntiä.

Yhteisöä ja auktoriteettien "normi-ihmisen" mielikuvaa kohtaan.
Ihmisten seksuaalisista, emotionaalisista ja intiimeistä asioista on vallan kohteena tehty abstraktin metafyysinen ase  uskonnollisesti kontrolloidussa yhtenäiskulttuurissa: joudut helvettiin erilaisena, syntisenä, jos et usko Jumalaan, kirkkoherraan  ja heterokulttuuriin.

Yhteinen Varmuus on yhtenäiskulttuurin korruptoiva houkutus ja palkinto.
Ruotsin kirkko loi tottelevaisen alamisen systeemiä varten maailman tiukimman normi-ihanteen kansalaisesta ja siksi kuninkaan käskyllä  luterilaiseksi muutetussa Ruotsin kirkossa tapahtui maailman laajin ja kiihkein noitavaino teloituksineen suhteessa väestömäärään. 

Normatiivisuus on aina jaettua julmuutta ja ahtaan kurin ja konfliktien tuomaa valtaa eliitille. Normatiivisuus esitetään hegemoniana, joka ajaa eliitin etuja.


Moraali?

Moraali ei ole yhtenäiskulttuurin moralismia. Moralismi on yhteisön perusteetonta panostamista - moraali taas on yksilön valinta toimia yhteisen hyvän puolesta usein omaa välitöntä hyötyään vastaan.
  
Lahkot käyttävät moraalia moralismina erityisen tehokkaasti valtarakenteensa suojelemiseksi ja jäsenten eristämiseksi "muusta maailmasta".
Siksi moni lahko käyttää uudestaan kirkon muinaisia  ja "tehokkaita" oppeja nyt oman puhdasuskoisuutensa ja erottautumisen keinoina.


Kuinka erottaa moralismi moraalista?

Ei voida puhua arvoista kun puhutaan moralismista.
  
Homofobia ei ole arvo eettisessä skaalassa.

Kun puututaan toisen erilaisuuteen ja siten toisesta tulee uhka toiseuden kautta, se on moralismia, ei omien arvopämäärien toteuttamista. Toisiin projisoitu pelko ei siis ole arvo, koska sen perustelut perustuvat valheille ja katteettomille uhkakuville, oman klaanin paremmuuden todistamiselle itseisarvona.

Luther ja muut protestantit profeetat poistivat avioliitolta pyhän määreen uskonpuhdistuksen prosessissa.

Protestanteille avioliitto ei ole pyhä. Seillä ei määritellä ihmsiarvoa ja siksi se ei ole pyhä. Se on vain kahden ihmisen valinta ja sopimus.  Vain Jumala ja armo on pyhä uskonnollisessa teologiassa siitä, mikä on todella tärkeää yksilölle elämän merkityksen etsimisessä.Suomalaiset piispat ja papit julistavat valitettavasti vaarallista katolilaista harhaoppia, vaikka kutsuvat itseään luterilaisiksi. Kirkko ei ole uskon kohde, avioliitto ei ole uskon kohde eikä heteroseksuaalisuus ole sitä protestanttisessa teologiassa. 

Rakkaudessa ei ole pelkoa.



Kirkon vallan varjo.

Kaikki alkuperäiset kirkot olivat täynnä helvettikuvia, joissa pirut kiduttavat suomalaisia.
  
Kirkko loi jyrkkiä uhkakuvia, jotka olivat alkuperäiselle kulttuurillemme täysin vieraita. Kirkko toi tuomion ja kirkko loi pelastuksen. Uuden syntikulttuurin ja alistumisen uskonnollisuuden.


Valtionkirkon moralismilla oli kuitenkin tarkka poliittinen tehtävä. Tämä yliseksuaalisuus seksualisuusvihan kautta on liittynyt laajempaan projektiin nujertaa Suomen paikallinen ja pakanallinen kulttuuri.

Ja ennen kaikkea häpäistä ja leimata perinteinen suomalaisten vapaa ja luonteva seksuaalisuus, jolle kirkon ehdoton ja julma vaatimus yhdestä elinikäisestä pakkoavioliitosta seksuaalisuuden ehtona oli mieletön.

Kirkon uhkakuvilla määrittelemä yksilön funktionaalinen, parisuhteeseen ja tuottavuuteen lukittu seksuaalisuus tehtävänä ja materialistisesti keräämiseen sekä kapitalistiseen statuskilvoitteluun keskittyneen perheyksikön mallina oli osa uutta valtaa, määrittelyn valtaa, ihmiskuvan valtaa. Valtio määräsi kaikesta, jopa yksilön omakuvasta, kelpaavuudesta ja yhteisön ehdoista. Synti oli valtion vallan ja normien vastustamista.

Alkuperäisessä kulttuurissamme on ollut mm. naisten sarjamonogamia. Yhtenä kulttuurimuotona esimerkiksi miehet asuivat miesten talossa ja naiset päättivät ihan vapaasti ketkä pääsevät käymään naisten talossa. Lasten isällä ei ollut väliä. Lapset olivat taloyhteisön ja naisten lapsia.

Muinaisuskontokulttuurissa palvottiin lähes pelkästään naispuolisia jumaluuksia. Karhun palvontakin oli aina äitikarhun palvontaa. Vitun voimalla siunattiin karja ja miesten metsästysaseet. Matriarkaatti on nähtävästi ollut ennen kirkon runnomaa kuninkaan lakiyhteisöä suomalaisen yhteisöhierarkian perusta. Miehiä ei pakotettu naimisiin, syntyi niitä lapsia muutenkin ja kaikista pidettiin huolta.

 Suomalainen hedelmällisyyskulttuuri on ollut yksi maailman äärimmäisistä feminiinisen panteismin maailmankuvista: suomalaisugrilainen kulttuurimme on ollut ainoa, jossa sekä kuu että aurinko ovat olleet feminiinisiä voimia.

Mikael Agricola tallensi paperille kauhistelevan raporttinsa avioliittoon sitoutumattomasta, kauhealla tavalla seksuaalimoraalista vapaasta pohjoisesta pakanakansasta; Agricola säilytti meille samalla ainutlaatuisen kuvan suomalaisista hippiyhteisöistä, joissa ei avioliittoa, lasten perisyntiä, seksuaalista syntiä, syyllisyyttä tai stressiä tunnettu.

Seksuaalisuus oli kuin hengittämistä tai syömistä, mm. hedelmällisyysrituaaleihin miellettyä juhlintaa, ei synnintuntoon tai kelpaavuuden ehtoihin sidottua häpeäkulttuuria.

• Alkuperäinen ehtoollinen ja alkuperäinen nuorten metsässä suorittama rippikoululeiri:

"Ja kuin kevätkylvö kylvettiin,
silloin Ukon malja juotiin.
Siihen haettiin Ukon vakka,
niin juopui piika että akka.
Sitte paljo häpiää siellä tehtiin,
kuin sekä kuultiin että nähtiin".

Kirkolla oli moraalihyökkäysten takana looginen päämäärä ja motivaationa kuninkaan antama läänitysprojekti, jolloin ihmiset täytyi pakottaa erillisiksi aviopareiksi ja maanviljelysyksiköiksi kilpailemaan keskenään rahan tuomasta statuksesta ja tuottamaan maksimaalista veroa kuninkaalle.
Maanviljelyksestä tehtiin pakollista verotusmuotona (Ruotsi "tarvitsi" Suomen viljaa helppona vaihtotuotteena) ja tähän auttoi kirkon moraalisaarnat avioliiton pakollisuudesta ja yhteisöasumisen synnillisyydestä. Follow the money.

Kirkon tärkein tehtävä oli esittää kansa häpeällisenä ja kirkon pakkoarmoa tarvitsevana kohteena, jonka ainoa kunnia oli palvella jumalakuningasta ja kerätä rahaa kunniallisen yhteiskunnallisen aseman takamiseksi.

Kirkon päämäärä oli mitätöidä yksilön itsenäisyys ja oman ruumiin hallintaoikeus kuninkaan ja Jumalan nimeen.


Listen

• http://musosguide.com/listen-to-the-massive-attack-and-burial-collaboration-four-walls-now/18873

• Kunniaväkivalta ja feminismin häpeäkäsitykset