Mihin tarvitsemme filosofiaa? ii

ii

Filosofian tärkein päämäärä on kyseenalaistaa ihmisen päätöntä juoksentelua.
Ja niihin ajavia epärationaalisia turvallisuudentunteita ja vastuuta hämärtäviä manipulaatiokeinoja.

Miksi?

Filosofian päämäärä on tehdä ihmisestä toimiva subjekti eikä palapelin objekti.

Tämä on aina myös kulttuurimme vaarallisten illuusioiden purkamista. Turruttavat ideologiat ja turvallisuusfantasmat, joita ovat mm "jatkuvan kasvun" ideologia ja siihen liittyvä teknoentusiastinen turvallisuudentunne. Viihdeteollisuuden viihdeaggressio tarkasti ladatuin asennemallein (007), konventionaaliset turvallisuusmielikuvat samankaltaisuuden ehdoista ja kaiken torjunnan ja tiedostamattoman kasvatuksen viimeisenä keinona aggressiokeskeinen ratkaisumalli ovat myös ilmiöitä, jotka vaativat filosofista dekonstruktiota, purkamista, uudelleen tulkintaa.

Sokrates aloitti (filosofisen) ajattelun, dekonstruktiivisen ajattelun, koska ei hyväksynyt katteetonta ja valheellista hypeä. Tapoja arvojen suojana. Mikään ei saanut olla niin muodikasta, arvostettua, muuttumatonta, suojattua, uskonnollista tai pyhää mielikuvana, että se olisi voinut ohittaa järkeä ja inhimillisyyden perusteita. Kaikenlainen pakkomielteisyys ja ihanteellisuus ei saanut ohittaa järjen perustelua ja yksilön itseymmärrystä. Ihminen ei saanut Sokrateen mielestä vedota jumalalliseen tai perinteeseen yrittäessään vaikuttaa muiden ihmisten käytökseen ja valintaan.

Sokrates oli kaiken kokenut sotilas eikä hyväksynyt mitään ihanteiden ohjaamaa hysteriaa tai tunnevalintaa. Hän tiesi, mitä despootin tai kriisiajan uhoavan poliitikon ego sai aikaan ja kuinka vallanhimoisen kuningasyksilön ihanteet muokkasivat kansakuntien kohtaloa.

Jos ihminen ei osaa tulkita itseään ja jäsentää tavoitteitaan (aktiivisesti ilman valmiita mielikuvia), ja ennenkaikkea yhteisön, yhteiskunnan yllykkeitä ja ihanteita, on ihminen fasistisen yhteiskuntajärjestyksen ihannejäsen. Itseään ja motiivejaan ymmärtämätön ihminen on faustisen sopimuksen tehnyt ihminen, jolle kelpaa passiivisesti vain hyväksyntä, yhteisön kelpaavuusnormit ja ihailu ilman todellisia arvovalintoja. Todellinen yksilö löytää subjektina omat arvonsa mutta "kuluttajayksilö" omaksuu valmiit suoritusmääreet tullakseen todistettavasti hyväksytysti, ulkokohtaisen helposti kelpaavaksi ryhmän jäseneksi.

Elämme yhä monimutkaisempien manipulaatiokeinojen ja assosiaatiotapojen media-aikaa. Omaamme kuitenkin yhä osittain luolamiehen aivot/havaintomallit ja biologiset reaktiovasteet, joiden kautta pyrimme yksinkertaistamaan havaintoja ja etsimään "luotettavia ilmiöitä" helposti luokiteltavina stereotypioina ja "selkeinä" tulevaisuusennusteina epävarmuuden luoman stressitason alentamiseksi.

Amerikkalaisissa elokuvissa tukeudutaan jykevästi erilaisiin manipulatiivisiin stereotypioihin. Da Vinci-koodi elokuva on valitettavan räikeä esimerkki sukupuolistereotypian jatkuvasta pönkittämisestä elokuvamediassa. Itse kirjassa on piristävän feministinen asetelma, koska varsinainen päähenkilö on nuori naistutkija, jota vanha miestutkija tukee ja auttaa. Elokuvassa on asetelma käännetty räikeästi toisinpäin - elokuvan tuottajat ovat halunneet "turvata" katsojalle perinteisen (non-oidipaalisen) patriarkaalisen asetelman, jossa aktiivinen, kyvykäs miestutkija isähahmona oivaltaa ja suojelee hidasta "tyttö"-tutkijaa.

Matti Myllykoski on loistavasti analysoinut kirjoituksissaan amerikkalaisen valloittajasankari-kultin kieroja (ja viihteellisiä) vapahtajamielikuvia, jonka mukaan sankarille sallitaan apokalyptisesti kaikki epäeettiset ja sadistisesti puhdistavat ratkaisut, kunhan suojelutehtävä suoritetaan.

Nokian mainoksissa (kuten niin monissa muissakin patriarkaalista miehen ylivertaisuutta suojelevissa konventionaalisuuksissa) nainen hymyilee aina enemmän kuin mies. Mies on aina hieman hillitympi ja älyllisempi kuin nainen. Kontrollissa. Tästä voidaan luoda konventionaaliseen mielikuvaan tukeutuva turvallinen mielikuva siitä, että mies tyydyttää naisen mielihyväntunteen mm. teknologialla, kun mies on kontrolloivammassa roolissa, jumal-roolissa.

Stereotypiat luovat siis "turvallisuudentunnetta" ja pysyvyyden mielikuvaa konventionaalisen maailmanjärjestyksen perinteissä.

Renny Harlin in elokuva Kurkunleikkaajien saari sai hyvin jyrkän arvosteluvastaanoton, vaikka oli kohtuullisen mukava ison viihde-elokuvan vauhtifilmi. Ongelma olikin Rennyn emansipatorinen päähenkilö: kapinallinen voimakas nainen, joka tappoi miehiä miehekkäästi ja rikkoi monia konventionaalisia naisroolin tabuja - mikä sitten aiheutti aiheetonta epärationaalista ja analysoimatonta ahdistusta monessa elokuvaviihteen nauttijassa.

Kuinka filosofia liittyy psykiatriaan ja psykoanalyysiin?

Jotta kulttuurimme ei tuhoutuisi, tarvitsemme purkavaa filosofiaa, joka myös väistämättä tarvitsee psykiatrista ja sen taustalla olevaa psykoanalyyttista ymmärrystä ihmisen psyykestä.
Onko edessämme sokea kulutusorgia Titanicin kannella, jolloin yksinkertaisesti tyydymme länsimaiseen elintasoon - niin kauan kuin sitä on, ilman huolta ja nihilistisesti?

Yksilön kehittymisen ajatus on sotkettu pahasti yksilön mitattuun suoritustoimintaan, kelpaavuuden kriteerien saavuttamiseen ja toteuttamiskykyyn järjestelmässä. Selvät "ihanteet" onnellisuuden todentamisessa luovat helpotusta ja motivaatiota yhteiskunnan arvojen mukaan. Ristiriidat ulkoistetaan muodikkaiden uhkakuvien mukaisiksi.

Socrates, länsimaisen filosofian ja yksilökeskeisen ajattelun kirkkain aloittaja, korosti, että tyytyväisyys voi olla tuhoisaa onnellisuutta. Itsensä menettämiseen tyytymistä. Valheen vahvin sinetti on sokea tyytyväisyys.

Jos ihminen ei ymmärrä yllykkeitään ja piilotettuja tavoitteitaan, hänen toimintansa ja identiteettinsä ihmisenä on tympeää, sokeaa ja tuhoisaa. Sokrates opetti, ettei Elämän laatu saanut perustua hyväksynnän hakemiseen. Jeesus nasaretilainen opetti (Markuksen ja Tuomaan evankeliumin mukaan) aivana samaa kyynikoiden perusideaa elämänlaadusta. On erittäin todennäköistä, että helleenikaupungissa puuseppänä toiminut Jeesus tunsi Sokrateen ja muut kreikkalaiset kyynikko-filosofit.

"Teidät pelastaa se, mikä on sisimmässänne,
jos tuotte sen esiin.
Jos teidän sisimmässänne ei sitä ole ,
se, mikä teiltä puuttuu, vie teidät tuhoon."

-Tuomaan evankeliumi

Jeesus opetti hyvin määrätietoisesti opetuslapsilleen, kuinka selkeästi on vastustettava vallanhimoisia ja persoonallisuushäiriöisiä syyllistäjiä, tapojen orjia ja uskonnollisia foobikkoja. Säännöistä, tapavaatimuksista ja alistumiskäskyistä ei saanut syyllistyä eikä kukaan saanut määrätä tapojen mukaan jumalasuhdetta, ihmisarvoa tai henkistä kasvua ("Sapatti on ihmistä varten - eikä ihminen sapattia varten").

Rituaali-ihanteita, ulkoisia moraalisia ”puhtauskäsityksiä” ja kelpaavuutta instituutioiden tai ryhmien määritysten mukaan ei saisi hyväksyä ”yhteisen hyvän” ja tutun illuusion mukavaksi ylläpitämiseksikään. Valtarakenteet eivät olleet Jeesuksen seuraajia varten. Jeesus ei pitänyt mielistelijöistä ja jees-tyypeistä.

Mikään instituutio ei voinut tarjota rohkeaa vapautta, elävää uskoa tai oikeaa tulkintaa. Jeesus käytti toki pohjana vanhoja opetuksia ja tekstejä mutta näytti opetuslapsilleen kuinka kaiken voi ja täytyy tulkita uudelleen kirkastuneiden inhimillisten arvojen mukaisesti. Ihminen on ihminen vain subjektina, ei sopeutujana. Kiitoksien ja julkisen arvon määrittelyn kerjääminen olisi kadotus, sokeuteen eksymistä.

Jos tulkitsemme Jeesuksen toiminnan ja kohtalon Sokrateen toiminnan mukaan, saamme hyvin elävän kuvan Jeesuksesta uudelleentulkitsijana, uuden aikakauden puskijana ja oikeastaan Sokrateen työn jatkajana. Kovin moni yliopistofilosofi ei halua nähdä yhtenevyyttä Jeesuksen ja Sokrateen toiminnan ja elämän välillä mutta Sokrateskin valitsi yhteisön tuomion, kuoleman luovuttamattomien mielipiteittensä tueksi.


Kirkkojen perusoppi ja "oikean kestävän uskon" perusta on se, että usko ja metafyysinen olemassaolon tulkinta tapahtuu vain instituution siunaamien auktoriteettien ja tulkittujen dogmien kautta.

Vain tyytyväinen ja kiitollinen lapsi saa vanhempien kiitoksen ja siunauksen. Epäilevä ja tyytymätön lapsi on paha lapsi, Jumalan valmiin luomistyön ja kirkon "valmiin" dogman kiistäjä.

Jeesuksen henkisen vastarintaliikkeen perusajatus oli päinvastainen, ettei mikään instituutio saa määrätä yksilön hengellistä ja henkistä elämää.
Jeesus näki yksilöidean, yksilöiden tasa-arvoisen yhteyden olevan kaiken henkisen elämän suola. Instituution suoma pakettiratkaisusiunaus antaa tyytyväisen uskonelämän valmiissa paketissa valmiiden vastausten kera ja kieltää kaiken epäilyn, koska vastaukset ovat dogmilistassa valmiina määriteltyjä ja yksilöstä riippumattomia. Kelpaavuus on ehdollistettu opin hyväksymiseen ja "yhteisöllisen" varmuuden tuntemiseen.

Erilaiset ovat uhka yhtenäiskulttuurin harhalle. Historiankirjoituksen uskontokuvauksetkin ovat lähes kaikki 1 % eliittiväestönosan kannalta kirjoitettuja. kansan uskonelämä on länsimaisellekin historiankirjoitukselle ollut täysin yhdentekevää eikä sitä siis oikeastaan olekaan olemassa.

Markuksen evankeliumissa on luettavissa Jeesuksen sokraattista keskustelumetodia. Jeesus nosti esille ihmisten periaatteiden ja käytännön toimien ristiriitoja, aivan kuten Sokrates. Sokrateen paradoksi keskustelun päämääränä, yksilön oma oivallus ristiriitaisista perusteluista ja motiiveista nostaa sokeuden huntua ja todellisuudesta erillisten ihanteiden harhaa sokraattisessa keskustelussa.

Kyynisyyden ja nihilismin filosofinen ja semanttinen ero on tärkeää, jotta voi ymmärtää filosofian tarpeellisuuden. Filosofisesti on tärkeää huomata että terve kyynisyys on nimenomaan valheita ja harhoja purkavaa mentaliteettia. Nihilismi on taas se ajattelumalli, joka sallii meidän kävellä mielipidevankien valmistamissa halvoissa kengissä.

Jeesuksen kuoleman nihilistinen uskonnollinen välineistäminen rituaalikohtaloksi tekee Jeesuksesta avuttoman jumalan lampaan, palapelin palan itsetuhoon tyytyvässä ehtoollisen transaggressiossa, jossa Jumala ei voisi vähempää välittää historian suunnasta ylhäisessä ajattomuudessaan. Amerikkalaisessa uskonnollisuudessa suurta suosiota saavuttanut sveitsiläisen Calvinin "ennaltamääräämisoppi" poistaa jopa eettisen olemisen ja tiedostamisen tarpeellisuuden, koska maallinen menestys on suoraan Jumalan ennalta määräämä siunaus. Calvinin logiikka on Bushinkin monokulttuurimilitarsimin taustalla: koska Jujmala on vahvin niin kun vahvin voittaa, siunatuin voittaa jumalan tahdon mukaan.

"Jos minä en olisi tehnyt sitä, joku muu olisi tehnyt sen"

Mikä määrittää ja mahdollistaa nihilistisen kulttuurimme?

Persoonallisuushäiriö on ehkä eniten kulttuuriamme määrittävä tekijä tällä hetkellä. "Kehitys"- eli kilpailu- ja kasvupakkomielle on isketty meille kulttuurimme elinehdoksi. Itsestäänselvyydeksi.

Röyhkeyden ihannointi, voiman tunto lähes rituaalisesti ja kaiken näkeminen kilpailuksi johtaa vertailun kulttuuriin. Syö tai tule syödyksi.
Luodaan ihanteita, joilla yksilö ei olisi tyytyväinen itseensä ilman vertailua ja todistettavaa kelpaavuutta. Psykiatrian kannalta persoonallisuushäiriöiset yksilöt ovat äärimmäisen kilpailuhaluisia, sillä heidän keinotekoiset identiteettinsä erilaisten roolien suorittajina vaatii jatkuvaa painetta, ulkoista todistelua ja kamppailua. Persoonallisuushäiriöinen ihminen pelkää jatkuvasti hajoamista ja riittämättömyyttä.

Mainonta on monesti kuin suoraan persoonallisuushäiriöisen mielenmaisema. Useinmiten mainoksen "päähenkilöä" tai oikeasta tuotteesta välinpitämätöntä mainoksen "luuserihahmoa" uhkaa häpeän konfliktitilanteet ja riittämättömyyden kaaos mainosdramaturgiassa.

Persoonallisuushäiriöiset eivät pysy psykologisesti kasassa ilman keinotekoisia ristiriitoja, ulkoista todistelua ja havaittavia jännitteitä. Jatkuvaa painetta ja kaaoksen todistettua uhkaa.

Koska heidän identiteettitietoisuutensa ei pysy kasassa sisäisesti järjestyneen terveen itseymmärryksen ja lapsuudessa luodun tyytyväisen omakuvan varassa, on heidän jatkuvasti todistettava kelpaavuutta tai paremmuutta. Heille maailma on jyrkkä jako ystävien ja vihollisten leireihin. Ilman dikotomiaa he eivät osaa määrittää itseään eivätkä kokea tarpeellisuuttaan.

Sota, raivoava kilpailutilanne, on mitä mainioin ja kiihottavin asia persoonallisuushäiriöisille. He voivat vapauttaa aggressioitaan pois itsestään sadistisena "nautintona" selvästi kohdistettavaan viholliseen, kilpailijaan tai luuseriin. Koulukiusaajat ovat melkein järjestään taistele-tai-kuole-kulttuurin "uhreja/kannattajia", persoonallisuushäiriöisiä. Heille kiusaaminen ja viha on hyvin luonnollista ja rauhoittavaa, jotta he pääsevät itseinhon kaaosta pakoon sadistiseen hallinnan ja voimantunnon todistettavaan fantasmaansa. Kun on olemassa aggressioiden vapauttava kohde niin persoonallisuushäiriöisen sietämättömät ja sitomattomat sisäiset jännitteet "helpottuvat" ja persoonallisuushäiriöinen psykopatia "helpottuu" olotilana. Syntyy eheytymisen väliaikainen illuusio, voiman fantasma, mikä ei ole lainkaan pysyvää tervehtymistä.

Kulttuurimme tarjoaa yhä räikeämpiä sadistisia ja masokistisia roolimahdollisuuksia kanavoida turhautumia, luoda sublimaation tapoja. Kautta aikain ihmiset ovat ihailleet vahvoja alfa-uroksia, koska rotumme on hierarkkisen selviytymisevoluution leimaamaa. Voimakkaimman ihailu ja kannattaminen on suonut voimakkaimman suojelua ja ryhmähenkeä johtajan henkklöhahmon kautta. Oman heikkouden voi kieltää kätevästi samaistumalla "voittajaan". Suureelliset, kyvykkäät, rajoittamattomat viihdeidolit ja röyhkeän playboy-hiphop-viihdesankarien ihailu on tätä samaa sairasta pimeän puolen evoluutiota.

Tietysti teknokulttuurimme "ihmeellinen" kehitys on suurelta osaltaan persoonallisuushäiriöisten jatkuvan riittämättömyyden tunteen ansiosta "kehittynyt", mutta olemmeko tyytyväsiä fasistiseen maailmanjärjestykseen, jossa olemme tyytyväisiä länsimaalaisia, joiden kenkiä tekevät alaikäiset lapset dollarin päiväpalkalla ja halvan työvoiman ihmiset joutuvat työskentelemään ja elämään myrkyllisissä olosuhteissa globalisaatio-fantasman ansiosta?

Elämme maailmassa, jossa kristityt eurooppalaiset ottavat vastaan tyytyväisinä tuotteita, joita ovat olleet valmistamassa Kiinan vangityt kristityt mielipidevangit orjatyövoimana.


Kristinuskon historiassa valtion manipulaatiokoneiston osaksi sulautunut kirkko on pyrkinyt kääntämään Jeesuksen käyttöesineeksi. Kapinallisuus on kaikin uskonnollisin ja suggestiivisin keinoin koetettu dumpata ja kääntää "uhrautuvuudeksi". Tottelevaisuudeksi. Kunnollisuudeksi. Jeesuksen viimeisten hetkien tulkinnalla ja epätodellisen idoli-ikoni-Jeesuksen "opillisella" tulkinnalla on uskonnollinen Jeesus tehty sopeutujien ja alistujien esikuvaksi. Jeesuksesta tehtiin valtioviraston asemassa olevan valtionkirkon nöyrä palvelija.

Kirkon pääsanoma on epäaktiivinen, "sopeutuva" ja alistettu seurakunnan jäsen. Saneltu todellisuudenmäärittely valtakoneiston kitkan minimoimiseksi. Yleinen pappeus on hyvä idea mutta kirkko on pitänyt monet "hyvät ajatukset" vain mahdollisiman etäisinä ideoina, lohdullisina unelmina.


Kapinallinen Jeesus ei historiallisena henkilönä kertaakaan opettanut opetuslapsiaan sopeutumaan. Olosuhteiden sietäminen on aivan eri asia kuin sopeutuminen. Jeesuksen opetuksen pohjana oli sinnikäs, sopeutumaton, väkivallaton vastarinta. Jeesus ei hyväksynyt instituutioita, jotka tukivat valtakoneistoa systemaattisilla sopeutumisperiaatteilla. Instituutioiden luoma epäarvo, rituaaliuskomukset ja ehdottomat totuudet, joilla määrättiin muiden usko, oli Jeesukselle saatanan vääristynyt Jumalan hyväksikäyttö.

Jos alistumisesta tehdään elämän suurin prinsiippi, kielletään ihmisen vastuu ja löytämällä tiedostaminen. Uskon tilalle juntataan "vakaa" valmis uskomusjärjestelmä. Valaistumisen tilalle alistuminen. Yksilö poistetaan systeemin tieltä käsitteellisesti - ja reaalisesti.

Jeesuksen jälkeinen maanalainen mentaalinen vastarintaliike, kristittyjen yhteiskuntaluokaton yhteys, opetti ennenkuulumatonta tasa-arvoa, toivoa ja ihmisarvoa. Vaikka oli kilpailevia uskonnollisia johtajia, ei ollut integraatiopolitiikkaa, massaideologiaa, oli vain usko inhimilliseen Jumalaan ja jumaluuteen inhimillisyydessä. Rikkaiden naisten rahoittama diakoniatyö köyhien avustamiseksi johti maailman nopiempaan väkivallattoman uskonnon leviämiseen. Naisten käytännön kontaktivalta ja suhteellisuudentaju piti vielä valtafriikit miehet ansoissa.

Kunnes.

Kun Keisari Konstantinus näki räjähdysmäisesti kasvaneen kristinuskon uuden ruohonjuuritason voiman ja laajuuden uhaksi, hän tuki vallanhimoisimpia ja kontrollifriikkejä piispoja, jotta kirkko tulisi osaksi valtakoneistoa. Tapahtui kaikkien aikojen saatanallisin kusetus. Kaikki Jeesuksen opetukset käännettiin päälaelleen käyttämällä joitakin uskonnollisia mielikuvia uskonnollisen paatoksen ja keisarikultin uuden muotin junttaamiseksi.

Keisarista tuli Jumalan sijainen: ihmisten kuuliaisuus keisarille osoitti muka kuinka ihminen on kuuliainen Jumalalle. Uskollisuudesta ja mallioppimisesta tuli kunnon kansalaisen uskonnollisuutta, jota hysteeristen kontrollipiispojen viha eriuskoisia kohtaan määritti valtion ainoaksi uskonnoksi. Hinnalla millä hyvänsä. Ainoan totuuden kehäpäätelmä.

Mieletön ihmiskunnan historia.
Mielettömät, näkymättömät jännitteet
kulttuurimme pinnan alla
ja valintaamme vaikuttavien
mielikuvien taustalla.

Mihin tarvitsemme
filosofiaa :: i


"Historian ja kirjallisuuden
tutkija tarvitsee Lacania"


Murhatun Jumalan varjo - 2005



.