Ma TV 2 - 22.10 FST Dokumentti
Enron - Porukan fiksuimmat kaverit
Elokuva taustoista ja tarina USA:n suurimmasta talousskandaalista. TTV 779.
Ah aina niin yltiöpositiivinen, eläymyksellinen ja bisnesmaailman omnipotenttia egoa syleillyt ja silittänyt filosofi Himanen on herännyt todellisuuteen.
"Helsingin tietotekniikan tutkimuslaitoksessa opettava professori opettaa filosofina myös logiikkaa, mutta sellaista Himanen ei sano löytävänsä Maailman kauppajärjestön kauppaneuvotteluissa, jotka saatiin Davosissa jälleen liikkeelle."
Pekka Himanen on tähän mennessä mielestäni keskittynyt ehkä vain romanttiseen "yksilön luovaan sopeutumiseen" yritysmaailman himojen, visioiden ja kaupallisten mahdollisuuksien uusissa tyydyttämismuodoissa (kts eduskunnan tilaama Himaspaketti) - mutta nyt jo miehen ikään kasvanut viisauden rakastaja alkaa ymmärtää ahneuden käsitteestä jotakin konkreettistakin ja eikä julista vain "mahdollisuuksia" tai kaikenlaisten voimavarojen ihmeellistä uusiutumista hyvien ajatuksen voimalla. Kuin vallitseva maailmankuva ja päämäärät olisivat itsestäänselviä lähtökohtia, johon filosofi voi sitten vain pusertaa makoisaa kuorrutusta ja pappien manttelinperintönä fantastista toivoa.
Mutta nyt.
"–Ne keskustelut ovat absurdit. Teollisuusmaat vaativat kehitysmaita avaamaan rajansa teollisuusmaiden tuotteille. Se on sama kuin mies ehdottaisi liittoa naiselle, jossa edellyttää naiselta uskollisuutta, mutta itse voisi kulkea kenen kanssa hyvänsä."Okei. Onpa Himasen äänensävy muuttunut - ehkä muutama firmakonsultointi sumutustilaisuuksiin jää väliin.
– Tuskinpa Martin Luther Kingin sanomakaan (I have a dream) olisi jäänyt eloon, jos hän olisi julistanut unelmansa olevan vaikkapa talouskasvun nostamisen kolmeen prosenttiin. ---------------Taloussanomat
Filosofi Esa Saarisen manttelin perintönä Himasen puheissa on ollut semanttinen peili, jossa on aika suoraan esitetty luovuus sopeutumisena. Se on kovin harhainen todellisuustajun venytystemppu.
Soveltaminen ei ole yhtä kuin luovuus, vaikka Himasen kapitalistinen solidaarisuusfilosofia kunnon kansalaisuudesta niin onkin tähän saakka sympaattisesti edellyttänyt. Minusta on järjetöntä positivismia ahtaa luovuus sopeutumisen skaaloihin ja kvantitatiivisen tehoideologian päämääriin. Kun puhutaan todella kvalitatiivisesta luovuudesta, se on nimen omaan sopeutumattomuutta: uutta luova tukeutuu uusiin tulkintoihin ja ennen mittaamattomiin laatupäämääriin.
Bisnensmaailma rakastaa mahdollisuuksiin keskittyviä ajattelijoita, jotka ovat unohtaneet filosofian tärkeimmän tehtävän: kyseenalastamisen. Todellisuuden lähtökohtien, ihmiskuvan perusteiden ja toisia johtavien ihmisten päämäärien luotaamisen.
Kilpailukulttuurin itsestäänselvä olemus vaativan äidin arkkityyppinä, ainoana tulevaisuusskenaariona ja uljaana sokeutena on ideologiaa, joka syö lapsensa. Siinä missä kommunismikin. Vaatimuksia muka ilman arvovalintoja, kilpailun tähden, aikakautemme "henki" ikäänkuin kenenkään valitsematta, kuin harhaisen Hegelin synteesiopin historian jalostumana. Hegelille nykyinen kilpailukulttuurin ja -mentaliteetin palvominen olisi ollut itsestäänselvä ajanhengen ilmentymä, universaalin historian yksi kehitysvaihe.
Mutta Kierkegaardin mukaan tällainen hype on rohkeudenpuutetta, suloista valhetta. Arvotyhjiön ja aatteisiin pettyneen ihmisen uusi epävoivon ilmaus. ja harhainen historiaperspektiivi: ikäänkuin olisimme korkeimmalla tasolla, kuin mikään aikaisempi historianvaihe.
Kilpailukulttuurin ahne varjo on siis hiipinyt näkyviin Himasen silmien alle ja tajuntaan. Kaikki maailman bisnestehointokonsultit, herätkää. Se on mahdollista.
Kierkegaardin mukaan (No, aika pitkälle jo Sokrateen ajatus) lauman tavoittelema yhteinen sovittu onnentila on suloisin itsetuhon muoto. Onnellisuuden, muodin ja ajatusten yhteneväisyys kaikkea kritiikkiä pakenevasti. Yksilö, jolle sallitaan "yksilöllisyys" vain muodissa olevien määreiden mukaisesti. Yhteisön turvallisuudentunteita tukevien muottien mukaisesti. Itseään tuijottavan ja rakastavan ryhmän omahyväinen peilauskuva, "sopimus" omasta itse-ideaalistaan. Kuinka olemme "me". Millaisilla määreillä voimme ihailla meitä. Kuinka me on ihailtavaa ja ihailemisen arvoista. Kuinka se kasvaa.
Jatkuva kasvu on yleisin harha länsimaisen kulutusmotivaation taustalla. Ikuinen potenssi ja kuolemattomuuden seisokki.
Sokrateen mukaan tämän maailman logiikkaa ja motiivia ei saanut perustella kuolemattomilla, "kritiikin yläpuolella olevilla", ns jumaluus-keskeisillä argumenteilla. Kukaan ei voinut vetää jumalaa takataskusta ja perustella orjuutta tai ahneutta kirkkailla spirituaalisilla ikonostaaseilla. Tehokkuus on perustelematon peruste, jota käytetään ahkerasti. Se on jumalakortti, joka oikeutta minkä tahansa teon ja eettisen ajattelun ohittamisen.
Ehkä tsemppifilosofien aika on Suomessakin kohta ohi ja realistinen todellisuuden havaitseminen ihmiskeskeisesti todella alkaa olla in. Uskaltaako Himanen olla in silloin kun filosofia on out Nokian tuotekehitysosastolla?
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti