Synnin voima on häpeä

"Moskovan pormestari kutsui homojen paraatia saatanalliseksi"

Ja Tampereen piispan mukaan ev.lut kirkko ei saisi hyväksyä homoseksuaalisuutta, koska muuten se haittaisi kirkkopoliittista "ekumeenisten" "neuvotteluiden" "prosessia" muiden kirkkojen kanssa. Suuri uhka kirkonmiesten puhtaalle uskolle ja täydelliselle ihmiskuvalle.

Ah synti, joka maailmaa pyörittää.
Pelot, toiveet ja jännitteet.
Rakkaus, viha ja inho.
Uskontotieteellisesti synti on likaisuutta, epäkelpoisuutta - ihannekuvien vastaista erilaisuutta.

Tabu, leirin ulkopuolella, outo, kielletty, likainen, esi-isien henkien vallassa olevaa, erilainen, uhkaava, tasapainoa uhkaava. Eli et kelpaa ryhmälle, jos et sovi muottiin, et toimi samalla tavalla kuin muut etkä noudata samoja säädöksiä. Et halua samaa kuin muut.

Institutionaalinen uskomusjärjestelmä (poliittinen , ideologinen tai uskonnollinen) kääntää yksilön pelot voimaksi. Kun tiedetään uhka, tiedetään turva. Kun tiedät, mitä pelkäät, tiedät, mikä on oikein. Fundamentalistinen maailmanselitys tarvitsee fantasmana pysyvyyttä ja muuttumattomuutta. Että on kiistämättömiä perusajatuksia ja selityksiä, jotka luovat mielikuvina turvaa - kaikkea vaikeaa, erilaista, vaikeasti määriteltävää, muuttuvaa prosessia ja ristiriitaista kohtaan.

Synnin voima on häpeä.
Riittämättömyys. Alistumisen tarve.
Häpeäkulttuuri.

Ennakkoehto uskonnollisen "totaalisen ihmiskuvan" hyväksymiselle. Auktoriteettien alle ahtautuvalle ihmiskuvalle. Syntisyyden korostaminen uskonnollisessa kelpaavuuslogiikassa on monimutkainen semanttinen, "looginen" ja psykologinen selitysmalli moralistisessa ihmiskuvassa. "Alistuminen merkitsee vapautta". Mitä syntisemmäksi ja voimattomammaksi koet itsesi, sitä kelpaavampi olet isäjumalalle, joka on luonteeltaan dominoiva, kaikenmääräävä, alistumista edellyttävä Kristus Pantokrator.

Se on kuin pienen lapsen logiikkaa: mitä avuttomammalta ja hellyyttävämmältä näytät, sitä varmemmin saat aikuisen suojeluvaiston ja empatian osaksesi.

Häpeä on pyhää masokismia fundamentalistisessa uskomusjärjestelmässä. Mitä avuttomampi olet Jumalan edessä, sitä suurempi, omnipotentimpi, kyvykkäämpi ja suopeampi on Jumala mielikuvana. Ilman häpeää ja sen masokistisia lapsen rooli-analogioita ei olisi rigidiä ideologiaa, uskonnollista instituutiota, kirkkoa tai lahkoa.

"Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi"

Kirkko tms tarjoaa annosteltua sublimaatiota: ahdistuksesta ja alistumisesta tuleekin vapauttava hyve. Ilman instituution yhteistä illuusiota yksilön voimattomasta syntisyydestä ahdistus on tuhoava voima. "Kirkon ulkopuolella kadotus". Mutta ritualisoitu ahdistus muuttuukin ihmeellisesti kiihkeäksi pelastuksen tai tuomiopäivän odotukseksi. Voima ja valta luovutetaan kaikkein suurimmalle, joka sitten pitää kasassa maailmankaikkeutta ja kaiken selitystä lastensa puolesta. Ihminen luopuu kriittisyydestä ja kysymyksistä ja saa valmiista uskonnollisesta konseptista valmiit ratkaisut. Kaikki on hyvin kun ei tarvitse kyseenalaistaa mitään. Mitä jäykempi ihmiskuva, sitä selkeämmät vastukset ihanneihmisen mallista epämääräisyyden sijaan.

Ahdistuksesta uskonnollisessa ratkaisumallissa on siis hyvä tehdä transsendenttinen. Ahdistus muunnetaan ikäänkuin transsendenttiseksi sublimaatioksi. Kun Ratkaisu on mahdollisimman kaukana ja mahdollisimman epärationaalinen, siihen voi vain uskoa ja luottaa lapsenuskolla. Kaikki on jo valmiina, on jotakin muuttumatonta, varmaa ja minusta riippumatonta. Ahdistus ei johdukaan traumoista, vanhempien rakkaudettomuudesta, yhteiskunnan rakenteellisesta väkivallasta tai persoonallisuuden jäsentymättömyydestä vaan vaikkapa suuresta Saatanasta tai siitä synnistä, kapinasta Hyvää järjestystä vastaan. Kirkon tai lahkon piirissä yhteiseen uskoon sulautuva ihminen luopuu kapinasta ja saa suuren kiitoksen suostumalla kiltin lapsen asemaan. Ja kiltin lapsenhan on hyvä pelätä, maastoutua ja vaijentaa omat tarpeensa mielipiteensä ollakseen kelpaava ja aiheuttamatta turhia häiriötä.

Rigidi (jäykkä) malli patriarkaattisen "ehjälle", "ristiriidattomalle", "selvälle" maailmanjärjestykselle ja länsimaisen heteroseksuaalispainotteiselle tulkintamallille Jumalalle kelpaavasta ihmisestä on freudilaisittain juuri lapsuuden konfliktipelkojen projisoimista koko elämänselitykseksi.

Ihanteiksi muodostuu oidipaalikonfliktin torjumisoperaatio. Mikään ei saa uhata isähahmoa ja mm isähahmon tiukan heteroseksuaalisia odotusmalleja. Isäkuvan uhkana on mielikuvana itsenäinen ja tottelematon lapsi, joka saattaa isähahmon mielenrauhan pois raiteiltaan tottelemattomuudella, kapinalla ja erilaisuudella - isän suvereenin vallan asettamisen riittämättömäksi. Lapsi oppii suojelemaan aikuisten kaikkivaltaisuuden fantasmaa masokistisilla mielikuvillaan: alistuessaan lapsi pelastaa aikuisten itsetunnon, voiman ja vallan. Nyt, aina ja iankaikkisesti.

Jokainen lapsi haluaa periaatteessa olla riittävä ja kelpaava. Toivelapsen roolista pakeneva ihminen olisi uhka koko maailmankaikkeuden järjestykselle oidipaalisen isäkapinan uhkakuvassa. Tämä rigidi kauhufantasma, oidipaalikapinan pelko, isähahmon vallan ja kaikkivaloipaisuuden suvereniteetin murhaaminen ja "mitätöiminen" uhmalla, on pelottavana mielikuvana kaiken moralismin ja aseksuaalisen fundamentalismin takana. Jos ihminen on joutunut lapsuudessaan aikuisen häpäisemäksi tai raiskaamaksi, tästä rigidistä fantasmasta voi tulla entistä pimeämpi ja kontrastisempi - kuten Hitlerillä ja Stalinilla.

Sublimaatio on psykologinen prosessi, jossa ihminen ei pysty toteuttamaan tarpeitaan tai itseilmaisuaan suoraan, vaan vain epäsuoraan ja muuntaen esim. kulttuurin/uskonnon suomien kanavien kautta.
Suklaa on naisten ehkä yleisin sublimaatiokorvike välittömälle mielihyvälle ja vertauskuvana mainio esimerkki: naisten suurin yksittäinen ylimääräisen rasvan lähde elintarvikkeista on suklaasta. Moderni angsti, synti ja tuomio samassa suklaapaketissa: välitöntä mielihyvää makunautintona mutta rangaistuksena se suurin ongelma suomalaisille naisille painon lisääntymisenä.

Synnintunto on rituaalina myös sublimaatiota: voit kanavoida hahmottoman ahdistuksen alistumisen kautta vapautumiseen, muottiidentiteettiin. Häpeä on synnintunnon psykologinen prosessi: kun "tunnistat" itsesi täysin kyvyttömäksi, voit hyväksyä valmiit opit ja moraliteetit ilman vastuuta ja itsetuntemusta.

Moraalinen viha homoseksuaalisuutta kohtaan on yksi sadistisen sublimaatioprosessin esimerkki. Toiseuden viha vahvistaa moralistisia malleja ja varmoja tulkintamalleja "maailmasta". Uskonnollinen todellisuus instituutioiden yhteydessä vaatii aina likaisen ja vihattavan kohteen.

Koska lapsena vanhemmat ovat muokanneet lapsensa seksuaalisuutta ja käytttäytymistä hyvin tiukkojen mallien mukaisesti kokeakseen lapsensa kelpaaviksi, on lapsen kasvaessa aikuiseksi vihattava tai inhottava erilaisuutta, joka on siis lapsena kummitellut kelpaamattomuutena ja (ihanteita täyttävän) rakkauden ulkopuolelle jäämisenä.



Ryhmän sisäiset jännitteet on myös kätevää suunnata ulospäin.
Koulukiusaaminen tai syntisten halveksiminen, aivan samaa ilmiötä. Pahan leimaaminen. Pahan palkitseva vihaaminen. Uhkaajan nimeäminen.

EU onkin nyt haastanut suomalaiset oikeuteen suomalaisten pyhän vihan takia. Susihan on perkeleestä ja tekee niin hyvää vihata demonisutta, joka uhkaa suomalaisten perusturvallisuutta ( - vaikka Suomessa on todistetusti vain yksi suden tappama ihminen parinsadan vuoden sisällä).

Fundamentalistit nojautuvat kymmeniätuhansia vuosiin vanhoihin heimotabuihin, joissa ihmiset jaetaan jyrkästi me- ja he-olentoihin. Fundamentalistit tuntevat psyykkisesti suurta tyydytystä tietäessään tarkkaan mikä on hyvää ja mikä pahaa.

Nuorisolle suunnattu messu peruttiin musiikkivalintojen vuoksi.

Freudin mukaan kasvattajan rakkauden ehdollistaminen aggressiivisilla reaktioilla on erittäin tuhoavaa lapsen minäkuvan kehittymiselle. Aikuisten hysteeriset tai ahdistuneet reaktiot lapsen seksuaalisiin reaktioihin ja uteliaisuuteen voi yksinkertaisesti ajaa lapsen myöhemmin uskomattomiin syntijaotteluihin tai jopa itsemurhaan shkokkikokemusten “koteloiduttua” nimettömäksi ahdistukseksi ja itseinhoksi.

Psykoanalyyttisesti tämä ihmisen neuroottinen syntihinku hyvän/pahan-dikotomiaobsessiona on lapsuuden jännitteinen fiksoituma, lapsuuden ratkaisematon häpeäkokemus, joka siirtyy fundamentalistiseen ihmiskuvaan koska ihminen ei ole saanut kasvaessaan elää turvallista hyväksyvää minäkuvan prosessia (esim seksuaalisuuden suhteen) lapsuudessaan. Syntyy helposti pakkomielteitä määritellä jyrkästi, mikä kelpaa ja mikä ei, mm moraalisilla perusteilla perustella kiltti lapsi, aikuisten tarpeita täyttävä lapsi.


Tabut (kielletyt aiheet, mielikuvat, asiat, tavat, toiminnot, esineet)

ovat freudilaisittain usein projektiivisia ja traumat sublimaatioihin johdettuja jännitteitä ja psyykkisiä korvikkeita. Kun heimon määräileviä vanhuksia, anoppia tai pomoa tms ei saa suoraan osoittaa vihantutnemuksia niin likaisia ja halveksittavia vihollisia ja luusereita sitten saa vihata. Koulukiusaajat oppivat pelin hengen: kun kotona saa turpaan niin pitää löytää joku heikompi koulukavereista.

Seksuaalisuus on kiihkouskonnollisille yleisimpiä synnin määreitä. Että uskonnollisuus on sitten jotenkin antiseksuaalista, turvallista muumitietoisuutta, aseksuaalisuutta, seksuaalisilta traumoilta pelastavaa.

Ehkä juuri omien ahdistavien lapsuuskokemusten neutralisoimista, kun itse seksuaalisuus leimataan synniksi niin fundamentalistin omat ahdistavat kokemukset liitetään yhteiseen uhkaan henkilökohtaisen minäkuvan ristiriidoista.

Mitä suurempi vihollinen, sitä autuaampi vapahdus.

Tabu tarkoittaa siis yhteistä uhkaa, yhteisiä rajoja joita kunnioittamalla saadaan me-henkeä. Eli suomalaisena esim Kimin kannattaminen on OK ja tietysti nyt myös Kovalaisen - suomalaisten urheiluhullujen psyyke kokee kai räjähdyksen kun on nyt valinnan varaa - mutta silti olet suomalainen nyt on mahdollisuus olla kannattamatta Kimiä.

Tabu on turvallisuuden tae.  Raja. Määrittelyn määreet antavat varmuuden - mihin tahansa.

Kun tiedetään tuttu ja varma pahan ja huonon kautta, olo on turvallinen "järjestäytyneessä", symbolisessa universumissa. Pahan määrittäminen ja sijoittaminen esim. uhreihin tuo turvallisuuden ja järjestyksen tunnetta.  Fasismissa yhteisö kieltäytyy käsittelemästä omia ongelmiaan ja kulttuurinsa väkivaltaisuutta ja siten tabujen määrittely ilmenee äärimmäisen korostuneena ja jyrkkänä.

Uhrikulttuurilla on aina uudet ilmenemismuodot, aina samat mekansimit moralistisessa politiikassa.

Terroristit antavat turvallisuudentunnetta USA:n kansalaisille, joilla ei ole muuta yhteinäistä identiteettiä kuin uhkakuvat.

Eräät Feministit julistavat joskus äärimmäisyyteen saakka, että ihmisyyden perikuva on nainen ja miesten pitäisi hävetä itseään ja ihailla naiseutta. Miehuus on siis syntiä ( … vaikka feministi haluaisikin itseään pidemmän miehen).

Ja vain mies raiskaa lapsia, että mainoskuvat yllyttävät kaikkia miehiä pedofiliaan miesten luonteen takia - vaikka psykiatrian piirissä tiedetään yleisesti, että naisten seksuaalisesti häpäisemiä lapsia on ehkä jopa enemmän, niin verbaalisesti kuin fyysisesti raiskattuja.

Ohjaaja Bergman on yksi lapsena raiskatuista, joku hänen tätinsä runkkasi ihan intona Bergmania pakolla lapsena.

Synti on dikotomiana myös muodikas markkinavaltti, esim uudelle Tampereen Nokia-liikkeelle. Vahva dikotomia ihmiskuvassa ikään kuin kertoo vahvoista "ratkaisuista".

Hurmoksellisessa Nokia-liikkeessäkin julistetaan ilman estoja pimeyden puolen määreitä, syntiä, saatanaa, demoneja ja maailmanloppua ja saavat “varman” uhkatuotteen varmoine ratkaisuine markkinoitua epävarmoille etsiville. Kauppa käy hyvin, synti ja tuomion kauhu kelpaa ahdistuksen ja epämääräisyyden selitykseksi ja emotionaaliset anteeksiantorituaalit ovat lapsenuskon ekstaattisia huippuhetkiä Tampereella ym.
Lahkot usein vetoavat häpeäahdistuksen korostamiseen ja äärimmäistämiseen ja syntilikaisuuteen tarjotaan sitten ykskaks ratkaisusaippuaa ja varmuutta kelpaavuudesta (kunhan tanssii lahkon pillien mukaan eikä epäile yhtään mitään lahkojohtajan osalta).


Tampereen piispa Pihkalahan siis vasta ilmaisi Kotimaan haastattelussa oman syntikäsityksensä: homoseksuaalisuutta ei saa kirkossa hyväksyä ettei ekumeeniset herrojen neuvottelut muiden vanhojen kirkkokuntien kanssa häiriintyisi. Siis vuonna 2007 kirkko pysyy kasassa kun vain vastustetaan muutosta ja outoja ajatuksia?

On syntiä häiritä kirkon herrakerhoa. Vallan muuttumattomuutta.

Hauskana yksityiskohtana ortodoksisen kirkonkin kaksinaismoraalista on se, että sen heteroseksuaalisista suhteista pidättäytyvien pappien ja munkkien homoseksuaalisuus on monen uskontotieteilijän mukaan yleinen käytäntö myös Suomessa, mutta se moraalijoustavuus ei sitten kuulu tavallisten kirkon jäsenten vapauteen.

Moralistien moraali on joskus niin joustavaa, kunhan kulissit pysyvät pystyssä.

Suomen ev.lut kirkko on opillisesti aivan kestämättömässä ja pelkurimaisessa tasapainoilutilassa syntiteemassaan. Piispat ylpeänä julistavat pitäytyvänsä Lutherin perinteisiin kapinallisiin oppeihin (mikä jo sinänsä on mielipuolisen paradoksinen ajatuspari). Mutta kirkon sinänsä järkevä käytäntö modernin ihmiskuvan mukaan on aina toista kuin dogma, oppi. Papit saavat nyt kirkossamme julistaa, että kaikki pääsevät taivaaseen, syntiä ja helvettiä ei tarvitse saarnata eikä sitä yleensä opeteta suoraan - vaikka opillisesti nämä seikat ovat opin vartiojoille “tärkeitä, muuttumatomia” dogmeja, perusteluja uskon määrittelylle ja uskolle sinänsä.

"Moraali" on Suomen virkamieskirkossakin liukuvaa ja välineellistä. Pappi potkitaan viinankäytöstä erityisen helposti pellolle, mutta seurakuntalaisen manipuloiminen ja painostaminen seksiin tai tyttöjen kähmintään ei johda helposti piispoja erottamaan alaisiaan. Moralismin huippuna oli tapaus, että piispan avioero laillisena yksityisasiana on hysteerisen moralisen vihan ja halveksunnan kohde muille piispoille (kun kaverit erottivat piispa Kantolan) - mutta piispojen jalokivin koristellut sauvat tai luksuskämpät kirkon kassasta eivät ole syntiä, vaikka nöyryyttä julistetaan hyvin mieluusti saarnoissa.

.