Nikos Kazantzakisin kirja pohtii nimenomaan mystisen Jumala-kokemuksen jännitettä muuttuvan ja profeetallisen uskonnollisuuden pohjalta, mitä kristilliset kirkot ovat pyrkineet jäykillä kokemusta ohjaavilla rituaaleilla ja uskoa tarkkaan määrittelevillä oppirakennelmmilla torjumaan ja tuhoamaan jeesuskuvasta. Kazantzakisin Jeesus-kuva Scorsese:nkin elokuvassa on huiman uskottava.
Profeettoja ja hulluja messias-ehdokkaita diggaava Jeesus, joka pystyy luomaan ja muuttamaan opetustaan ja perusteluitaan sekunnissa, kohdatessaan ihmisten sosiaalista sokeutta, kylmää uskonnollsiten johtajien valtapolitiikkaa, itsetuhoisien jännitteiden ja elämänkielteisten uskomusten vaikutuksia elämässä ja yhteisössä.
Gnostilaisuudessa dogmien ja rituaalien luoma varmuuden onnentila on yhtä kuin henkinen kuolema. Kun etsiminen loppuu, jumalallinen liekki sammuu eikä ihminen voi löytää jumalayhteyttä. Gnostilainen oivallus jumaluudesta on hyvin lähellä buddhalaisia oivalluksia kärsimyksestä, kaiken ykseydestä, laupeudesta, erämään hiljaisesta Jumalasta ja halujen eksyttävästä sumusta. Markuksenkin Jeesus on profeetta, joka inhoaa ihmisten epätoivoista henkilökuttia ja kieltää kutsumasta itseään messiaaksi.
Johanneksen evankeliumin julma Juudas-dissauspropaganda kertoo omaa tarinaansa kulttuurimme kehityksestä.
Miksi opetuslapsi Juudaksesta tuli muiden opetuslasten vihollismielikuva noin vuonna 100 Johanneksen evankeliumin kirjoittamisen aikoihin ja kirkon hierarkisen rakenteen muodostuessa? Juudaksen opetuslapset suuntautuivat gnostilaiseen elämänfilosofiaan. Tuntemamme kristinusko on muodostunut kitkerällä maratonillaan erilaisten ajatusten, kirjoituskääröjen ja ryhmien aggressiivisella tuhoamisella.
Juudaksen seuraajat eivät olleet poikkeus kirkkoisien tämänpuoleisen tuomion vimman kohteena. Jeesuksen tekijänoikeudet omistava seurakunta piti suurimpana vihollisenaan lähes samankaltaisesti ajattelevia ryhmiä, kilpailijoitaan. Kirkkoisien tähtäimessä oli täysin hierarkinen järjestö, jossa jäsenet uskovat juuri niinkuin heille sanotaan eikä kukaan kuluta aikaansa kysymyksille kun tarjolla on vain vastauksia. Tämä oli sen takia ihanneuskonto Rooman keisarille ja niin ennätystahtiin alistumista korostavasta kristittyjen lahkosta tehtiin kaikkivaltiaan keisarijeesuksen uskonto, Christus Pantokrator, kuvastamaan keisarin kaikkivaltiutta. Ja ehdotonta hierarkiaa ja vallan voimaa.
Näin luotiin täydellinen uskonto, jonka jäsenet olivat kuluttajia.
Yksilön ei enää edes tarvinnut tehdä rituaaliuhreja,
kun kirkko omisti yksinoikuden ja tulkintaoikeuden suurimpaan Uhriin.
Ja niin oli kapitalismi luotu.
Hitler luki ihannoiden inkvisition historiaa. Se oli hänelle salaseurojen salaseura, suurin poliittinen ilmiö historiassa. Ilman inkvisitiota ei olisi kristinuskon monokulttuuria, pyhän ylpeyden kirkollista ylemmyyttä.
Halveksunta ja viha on aina ehdottoman ja sävyttömän dogman toinen väistämätön kääntöpuoli.
Jung:in mukaan ihmisen individuaatio ei ala totuudesta a priori, tottumusten, muottien, yhteisön vaatimusten täyttämisestä vaan oman varjonsa kohtaamisesta, ihmisyyden velkataakasta ja inhimillisen rakkauden pimeästä velkataakasta.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti