sunnuntaina, joulukuuta 03, 2017

Hesarin propaganda psykiatrin silmin


 "Pertti Joenniemi kuvailee tämän päivän Hesarin kolumnissaan kilpailuyhteiskunnan paremmuutta "turvavaltio" yhteiskuntaan verrattuna. 

Hän näyttää ihailevan valtioiden katoamista kuten USA:n republikaanit ovat jo vuosia hahmotelleet. Saalistusyhteiskunta tekee tuloaan. Yhteisöveron alentamisessa Suomi on jo USAn edellä kuten Mikko Elo postauksessaan toteaa.

Tutkittuani työyhteisön luovaa kehittämistä 25v ajan, voin vakuuttaa, että kilpailu ei tuota lisää ihmisyyttä. Vain kyky eläytyä toisen ihmisen asemaan, yhteinen tulevan hahmottaminen ja eläytyvä yhteistyö ja solidaarisuus tekevät ihmisestä ihmisen.
Kirjoitin luovan ihmisen synnystä ja työyhteisömme luovasta kehittymisestä kirjan "Ahdingossa luova lapsi ja nuori; tienviittoja kasvuun" 2004. Siinä osoitan, että taloudellinenkin tuottavuus kasvaa vain yksilön luovuuden vapautuessa luovaan yhteistyöhön.
Kulttuurimme on muuttunut kovaksi, piittaamattomaksi ja kritiikittömästi "läntisten arvojen" uskontoa julistavaksi. Kun läntisillä arvoilla tuhotaan sosiaalista yhteisvastuuta korostavia valtioita pommituksin ja ekokatastrofin keinoin, Suomi seuraa joko passiivisesti vierellä tai aktiivisesti edesauttaen tuhon toteutumista osallistumalla ainakin "läntisten arvojen" mukaiseen saalistukseen ja propagandaan. " 

   



1929
























..

Ei kommentteja: