keskiviikkona, marraskuuta 01, 2017

BLADE RUNNER II - arvostelu Arhi Kuittinen

BLADE RUNNER 2049. Hyvä elokuva. Suuria jännitteitä minän olemassaolon draamasta, kierkegaardilaisen merkityksen draamaa ja dostojevskimäistä karakteerin taistelua kohtaloaan vastaan - myös virtuaaliolennolla; merkitysten dystopiaa, olemassaolon tehtävän kontemplaatiota jopa. CIA kuitenkin ujuttanut voimakkaita venäjävihaelementtejä elokuvaan. Lopussa sitten vain paukut eli jännitteet totaalisesti häviävät antikliimaksina koska alkaa pakitus traditionaaliseen loppuelevaatioon. Philip K Dickin paranoijaa kivasti lähestytään useissa kohdissa mutta toki varovaisesti jenkkikuluttajia ohjaten näkemään tämäkin elokuva tuotteena eli jatko-osana.

Loppuosan olisi voinut suunnata ja vapauttaa K Dickin alkuperäiseen paranoijaan ja pyörteeseen ilman loppuratkaisua.

Varsinkin Tästä elokuvasta olisi pitänyt tehdä kaksi versiota, kaupallinen ja taide-elokuva-versio. Jokainen saa itse kuvitella oman versionsa. Philip K Dickin paranoija on pelottavinta scifiä eliitin kaappaamasta todellisuudesta mitä on - vaikka kirjat sinällään ovatkin uuvuttavan tyylittömiä ja nopeasti tehtyjä.
Kaikista oksettavinta tosiaan olivat suggestioelementit joissa fokusoidusti ja harkitusti elokuvan atmosfäärin dystooppiset lataukset osoitetaan ja sidotaan venäläisyyteen. Aivan magaaberia CIA-ohjelmointia - kaikki Holywood-elokuvat ovat CIA:n kontrolloimien narratiivien ja mielikuvasidosten kautta mankeloituja - ellei raiskausskandaalit nyt murra sotatalouden aivopesulan rutiineja. 

Dystopiaa kohti kuljetaan, kohti Blade Runneria poliittisesti - teknologia tuo vallankäyttöön ja elitismiin aivan uusia ulottuvuuksia, jos teknokulttuuri ei romahda.


* Kinopalatsi 1n hyvä äänentoisto ei ihan riitä yliohjattuihin mataliin ääniin vaan kurnutti kuin sammakko mutta ainakin 3 kk sitten Tennarin huippusalin äänentoisto oli ihan paskaa, kinop 1 on suositteluni.







Short film







  • 'Blade Runner 2049': How does Philip K. Dick's vision hold up?
















Ei kommentteja: