perjantaina, lokakuuta 31, 2014

Jukka Relander valehtelee valtionkirkon puolesta - seurakuntavaalit 2014



Herätkää nyt tästä julkkisten nostalgisesta taivastelusta, vaalipuheista ja eliitin puhaltamasta idyllistä. 
  
Relander valehtelee taas. Arkkipiispan satuhetkethän eivät ole kirkon virallinen linja vaikka vihreä konservatiiviehdokas teille niin vakuuttelee ääni nostalgisesti väristen tässä kuumottavassa eliitin kirkon mediateatterissa: 

     "Räsänen ja kirkon linja"  - ehdokas Jukka Relander US

  

Valtionkirkko ei pidä homoja tasavertaisina ihmisinä vaan kannattaa jyrkkää ritualistista apartheidia ja poliittista homojen oikeuksien aktiivista estämistä eduskunnassa (Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo eduskunnan lakiasiankunnalle antoi vastustavan lausunnon. Juridisesti tämä tapahtuu valtionkirkkona eduskunnan suojeluksessa valtion kirkkolain avulla osana salaista sekä julkista valtapolitiikkaa. 

Lausunnon pyytäminen seksuaalisen suuntautumisen arviointiin uskonnolliselta yhteisöltä eli kirkkohallitukselta on vahvan valtapolitiikan antamista valtionkirkolle samalla kun ei kehityspsykologian, biologian, evoluution, psykologian, psykiatrian, sosiologian, uskontotieteen ja antropologian ammattilaisia kuunnella lainkaan asian vaatimalla lajuudella. Piispatkin kuuntelivat vain epäakateemisia fundamentalistiasiantuntijoita omaan seksuaalipoliittseen lausuntoonsa - oliko se 2008.  Huikeaa sivistymättömyyttä junttaoperaationa.
 

  
Arkkipiispa ei itse edes ole tuonut esittelijänä kertaakaan täysin tasavertaista avioliittoehdotusta kirkolliskokoukseen mutta jeesustelee sitten julkisesti  toimittajille että "kirkon pitäisi pyytää anteeksi".  

Mitä huijausta. Mikä pokerinaama. Räsäsen puheet ovat 100% kirkon virallinen linja. Kirkko ja puolueet hyväksyivät Räsäsen kirkkoministeriksi. Halukkaasti ja innoissaan. Arkkipiispa voi sitten näytelmässä päivitellä bad cop Päiviä ja kerätä good cop pisteitä puhumalla muuta kuin mitä kirkon linja on. 

Homoavioliitot kielletään nyt valtonkirkon ja kirkkolain takia. 

Eduskunta haluaa tämän tapahtuvan ja valtionkirkkoa hallinnoidaan sekä rahoitetaan lain kautta ja kirkko vaikuttaa sen tuoman arvovallan kautta. Meillä on valtionuskonto ja pakkoverot, mitkä ovat perustuslain uskonnonvapauslain vastaisia.
   
Uskonnot asetetaan tässä eriarvoiseen asemaan kuin kiihkomuslimimaissa: valtionuskonnoilla on verohelpotuksia, verotusoikeuksia (vapaaehtoisia ja pakottavia) - ja valtionuskonnot kutsutaan valtion tilaisuuksiin vihkimään rakennuksia ja armeijan tykkejä. Hallitus istuu kirkonpenkkiin valtiopäivän avajaisissa, jopa Arhinmäki.  Ihmisoikeusjärejstöt pyytävät toistuvasti hallitusta poistamaan jumalanpilkkalain mutta siellä se vain pilkistelee kirkkohallituksen pyynnöstä. Ihmisiä valtionuskonnon takia teloittavat maat vetoavat Suomen ja Norjan sivistyneeseen valtionkirkon lakiin että täälläkin on pilkkalaki.

Ei tämä uskontohegemonia ole perinne
vaan aatelisten luoman pakkouskonnon, kontrolliuskonnon ja hierarkiayhteiskunnan jatkamista. Jumalanpalvelushan on papille osoitettua palvontaa hierarkiaa korostavana dramaturgiana eikä mikään yhteisön oma yhteyshetki. Kirkkoherra on esittelijä sekä puheenjohtaja eli 100% valtaa käyttävä käytännön valtapelissä.
  • Kirkkohallituksen lähes salainen poliittinen tavoite on miellyttää Vatikaania ja homoliitot on Vatikaanille punainen liina joka keskeyttäisi valtionkirkkomme eliitin pitkään kestäneet unelmat ja neuvottelut Vatikaanin ja ev-lut kirkon rituaalien yhdistämisen: "ehtoollisyhteyden" tavoittelua - Vatikaanin ehdoilla protestantismi roskakorissa.
  
   
Arkkipiispahan jakaa vallankäyttäjänä vuodesta toiseen Päivinkin lahkolle rahaa ja arvovaltaa. Suurin osa lasten aivopesusta kirkossa tapahtuu mm. Räsäsen kansanlähetys-lahkon viidesläisten tätien ja setien toimesta päiväkerhoissa ja nuoriso-ohjaajien opetuksessa - jotka kieltävät evoluution ja ylistävät Vanhan testamentin joukkomurhaaja-patriarkkoja suuriksi uskovaisten esikuviksi. Ei rasismin rahoittaminen ja sen edustajille valtionuskonnon arvovallan suominen ole "suvaitsevaisuutta". 
  
Isot ihmiset, miten te jaksatte kuunnella tyynesti valheita "kansankirkosta" kun lahkoja suojeleva arkkipiispa on jopa pyytänyt että seurakunnat karsisivat palveluista ja työntekijöistä, jotta homeiset, kalliit, epämukavat, energiasyöpöt epäekologiset, ei-monikäyttöiset huonoakustiset kirkot pidettäisiin isolla rahalla pystyssä vaikka käyttöaste olisi vain 5%? 
 
Valtionkirkko hyvän tekemisen laitoksena, joka rahoittaa joka vuosi homovihamielisiä ja nuoria seksuaalisuudesta tuomitsevia lahkoja sekä naisia ehkäisykiellon alaiseen pakkoseksiin pakottavia lestadiolaisia?
   
Konservatiivit virkamieskunnassa ja kirkkohallituksessa vaativat maireasti hyväksyntää "kansankirkolle" ja lisää pakkoveroja  - uusi ehdotus pakkoveroksi 120-140 miljoonaa e jokaisen suomalaisen kustannettavaksi 80 milj e veronkierron lisäksi poistamalla nyt aktiivinen yritysten yhteisö-pakkovero meille yksityisille) - vetoamalla liberaaleihin mainostamalla kirkkoa hyväntekijänä (diakoniabudjetti seurakunnissa keskiarvo vain 5%.

Kirkon jäsen ei saa edes valita omaa seurakunta vaan eduskunnan takaama kirkkolaki määrää kuninkaan läänityslain mukaisesti kirkon jäsene keskiaiaksiesti "paikallis" seurakuntiin ja kieltää seurakunnan valinnan!

      Uskonnonvapauslaki natisee joka nurkasta.

Miten ihmeessä mainoskampanjan natsistinen "hyväntekeminen" ja pakkouskonto liittyvät toisiinsa tässä mielikuvasodassa? Nyt ihan oikeesti aikuiset ihmiset.
  
Seurakuntalaiset eivät saa edes erottaa pappeja valtion määräämän lain estämänä - ja kirkkoherroja - joten he eivät ole "seurakunnan kutsumia". Lopettakaa valheet demokratiasta. Demokratia tarkoittaa aina myös erottamismahdollisuuttam yhteisön regeneratiiviuutta, omaehtoisuutta.  Ei ole.
 

 Ev-lut valtionkirkko ei ole protestanttinen kirkko vaan kirkkohäistäkin papit puhuvat usein "pyhänä", mikä ei opillisesti ole missään tekemisissä protestantismin kanssa yksilön uskon, ihmiskuvan ja paikallisen yhteisön protestanttisen rehellisestä luonteesta: room.kat. oppi jyrää ja lujaa.

Teologisesta tiedekunnasta on myös nyt valmistumassa pelottavan konseratiivisia nuoria pappeja, enimmäkseen naiskonservatiiveja - mikä on hillitön paradoksi perinteisesti naisvihamielisen perinteen kannattamiselle naisten toimesta! Mikä vitsi. 

Mutta ihmiset on aivopestävissä aivan mihin tahansa kulttuurihegemoniaan kun eliitti esittää sen "yhteiseksi identitetiksi" ja perinteisen uhkailevasti hyvän kansalaisen ehdoksi - epäsuorasti mielikuvilla ja suorasti kieltämällä homoilta tasavertainen parisuhde valtion statusjärjestelmässä.    

  • Kirkkohallituskaan ei ole mikään demokraattinen laitos ja sooloilee vain konservatiivien mieliksi ja haaveilee "opillisesta yhteneväisyydestä" Vatikaanin kanssa. Vasta kun julkisuus paljasti ja tuomitsi mitä demonioppia kirkoissa opetetaan, kirkkohallitus lopetti Jalovaaran puolustamisen. MOT-ohjelman haastattelussa kirkkohallituksen kanta vielä oli että Jalovaarassa ja hänen köyhiltä rahaa demonipelottelulla keräävässä kiertueessaan ei ole mitään vikaa eikä kirkko pysty puuttumaan kirkkoherrojen antamaan lupaan "eihän meillä mitään inkvisitiota ole". Ohjelman jälkeen piispat alkoivat kummasti antaa esiintymiskieltoja Jalovaaralle. Aina kirkossa on ylhäältä alaspäin opillisia kieltoja joten on sanoinkuvaamattoman lapsellista väittää ettei kirkossa ole opillista inkvisitiotoa ja ohjausta kirkkolain antamin valtuuksin "opin puhtaudesta". Oulussakin kiellettiin nuorten pappien keskustelutilaisuudet kirkon tiloissa synkeästi.  

Lisäksi arkkipiispa on aloittanut eliitin salaiset seminaarit kuten "arvojen akatemian". Naurettavaa Vatikaanin matkimista yhä enenevässä määrin. Shokeeraavaa häsläystä.
 
Mikä teitä hyväuskoisia suomalaisia oikein vaivaa?

Eikö tieto kelpaa kirkon tosiluonteesta?


Valtionkirkko on ensisijaisesti poliittinen uskonto ja eliitin rakastama valtahierarkiaoppi eikä "perinne" tai hyvän tekemistä; äärimmäisen poliittinen ja valtionhallinto kutsuu jatkuvasti kirkkohallitukselta lausuntoja mm. kirkkohallituksen homovastaisen ja opillisen lausunnon "ihanteellisen" heteroavioliiton puolesta. 

Ettekö te lue kirkkohistoriaa kuinka kuninkaan kirkko on tarkasti luotu eliitin valtateatteriksi ja kansan manipulointia varten eikä henkilökohtaista uskoa tai hyväntekemistä varten?  Sisällissodassa ja jatkosodassa kirkko oli siunaamassa laittomia joukkomurhia ja hyökkäyssotaa rajan yli rotuoppiin vedoten.What's up! Heil white Christ? 
  

Eivät poliitikot lakkaa kannattamasta keskiaikaista valtionuskontoa ja sen rasististen lahkojen rahoittamista ellei kansa eroamalla osoita ettei hyväksy arkaaista kuninkaan valtionkirkkoa eli yhä ylläpidettyä aatelisuskontokulttuuria ja uskonnon politisointia.
  
Nytkin kirkko taas kannattaa poliittisesti valtion uusliberalistista alasajoa ja pyytää kuitenkin samalla valtion uutta lajempaa rahoitusta "korvatakseen" kolmantena sektorina valtion toimintoja! 

Vain ankara eroamisbisbuumi voi saada kirkon eliitin polvilleen ja kansanedustajat ottamaan etäisyyttä vallanhimoisesta kirkkoeliitistä ja perinnekorruptiost kirksota automaattisena vallan siunaajana, ei mikään muu. 

  • Kaikki muu on valtapelinä suunniteltu äärimmäisen tarkkaan 900 vuoden aikana Suomen ensimääisenä aatelisten instituutiona. Naispappeuskin hyväksyttiin vasta kun poliitikot kulissien takana sanoivat erottavansa valtion kirkosta - ei siihen seurakuntavaalit ikinä olisi auttanut. Siisti julkisuuskuva kirkosta johtuu vain keskiviikkokerhon päätoimittajien sensuurista valtamediassa. "Pyhä Sota"-tutkimuskin taas teroitti kuvaa fasistisesta kirkosta jatkosodassa ja yhä sotilaspapit toimivat 100% pakkoveron kautta armeijan työntekijöinä ateistienkin verotaakkana.

Tämäkö on uskonnonvapautta? Valtionuskonto? "Perinteen turvaaminen"  - siis pakkouskonnon perinteiden turvaaminen. 
   
Vaikka eliitti taas hehkuttaa "demokraattisesta kansankirkosta" niin et voi vaikuttaa kirkon politiikkaan ja pakkoverotukseen äänestämällä seurakuntavaleissa vaikka miten haluaisit vaikuttaa. 
  • Eikä valtionkirkko valtioon sidottuna valtionuskontona voi olla edes käsitteenä kansankirkko: koulujen pakkouskontona (oppilaat eivät voi itse valita ET-opetusta tunnustuksellisen uskonnonopetuksen sijaan), valtakeskuksena, valtion toimistojen ja armeijan siunaajana ja keskusta-puolueen tukijana. 
  
Äänestäjille ei kerrota edes ehdokkaiden poliittisia ja kirkkopoliittisia sidoksia mm lahkoihin sekä sukulaisuussuhteita - kaikki tiedot tulisi olla äänestyspaikalla paperilla mutta oikeistolainen kirkko "matkii" eduskuntavaaleja oikeuttaakseen tiedon pimittämisen - ed.k.vaaleissa poliittinen media on paljon laajempaa ehdokkaiden tavoitteista, tilanne on aivan eri. Vaalit on huolellisesti tehty uneliaaksi ja passiviseksi. Tarkoituksella konservatiivien suureksi iloksi ja lohduksi.

Kirkon hierarkia on rakennettu torjumaan muutos ja hierarkian purkaminen. Kirkon jäsenille ei edes kerrota kuinka vääristynyt kirkolliskokous on: kirkon pieni fundamentalisti-vähemmistö on huikeana enemmistönä kirkolliskokouksessa koska vaaleissa eikä median uutisoinneissa ei virallisesti kerrota kuinka fundamentalisteja ehdokkaat ovat. Vaalikoneetkin ovat vain epävirallisia satuhetkiä joita vanhukset eivät osaa käyttää.
   

Tampereellakin juntattiin seurakunnilta ja "seurakuntalaisilta" hallinnointioikeus omaisuuteen pois eli seurakuntalaisten pitkälle rahoittama omaisuus siirrettiin seurakuntayhtymälle kirkkohallituksen raivokkaalla ja nopealla painostuksella. Aikaisemmin oli juridisesti mahdollista että seurakunta eroaisi kirkosta itsenäiseksi, nyt ei, jos seurakuntaneuvosto on hyväksynyt seurakuntayhtymän vallan. Vallan keskittämistä, demokratian järjestelmällistä sabotointia kirkolliseen tyyliin.

Protestantit korostivat 100% paikallista demokratiaa ja hallintaoikeutta seurakunnan valintoihin. 

Suomen Kirkko on yhä Vatikaanin kirkko identtisellä pappiskultillaan, sopimuksilla ruhtinaiden kanssa puolueruhtinaiden poliittisena tukena ja kerjää Vatikaanin kiitosta mm muuttamalla ehtoollisopin takaisin roomalais-katoliseksi. Tämänkin salaisen muutoksen päätoimittajat suojasivat julisuudelta. Miksi on epäeettistä nojautua Vatikaaniin? Vatikaanin alaisuudessa on töissä yli 30000 pedofiiliä ja ev-lut kirkkomme kirkkohallitus ihailee polvillaan Vatikaanin uskonnollista valtaa ja varallisuutta maailmassa.
 
Helsingin piispat ja kirkkohallitus ovat kieltäytyneet selvittämästä lähetysseuran 30 vuoden pedofiliatoiminnan syyllisiä. Uhrit haastettiin ensin oikeuteen ennen Suomen Kuvalehden nostattamaa painostusta.  Eikö edes se ihmetytä mitä kirkossa tapahtuu pedofiilien ikivanhana suojelijana?  





Hupsis - unohtaako kirkkohallitus kuitenkin taas antaa tälle toiminnalle lausuntonsa? Vai taas hiljaisen siunauksensa?

 Vain puolet ehdokkaista on "vaalikoneessa" eikä sieltäkään saa selville :

a) sidoksia poliittisiin ryhmiin ja lobbaajiin 
b) sidoksia lestadiolaisiin ja lahkoihin
c) sukulaissuhteita ja bisnessuhteita piispoihin, kirkkohallitukseen ja lahkojohtajiin

  Vaalit pimein lyhdyin kirkkohallituksen vallan keskittämisen jatkamiseksi, jotta teologinen ja poliittinen tie Vatikaaniin pidettäisiin suorana.



Uhkaus
 

Ihmeesti mediaihmiset unohtavat että Räsänen
on kirkkohallituksen, kokoomuksen, RKP:n ja piispojen hyväksymä ministeri. Voi sanoa että ylentämä.  Oikeisto (kokoomus, RKP, vihreät, keskusta, PS) tarvisevat KD:tä poliittisena tukena ja siksi KD voi sählätä ja kiristää aika paljon.   Kirkon konseratiivinen politiikka se on mikä tule kalliiksi - eihän Räsänen poikkea virallisesta kansalaisten uskonnollisen hallinnoinnin linjasta. Turhaan Räsästä henkilöidään kirkon ongelmaksi.   
 
 


  • "Hallinto-oikeus katsoo olevan painavia perusteita epäillä, että vapaa-ajattelija.fi verkkotunnuksen hankkimisen ilmeisenä tarkoituksena on kirkolle ollut hyötyä Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n suojatun nimen maineesta ja tunnettavuudesta."




 
Kuinka eliitti luo yhtenäiskultturin illuusiota eleillään - ollakseen illuusion kiinnepiste ja tulkitsija;  "Perinne"-dramaturgia identiteettien muokkaajana ja kontrolloijana: 






  • Iron law of oligarchy

From Wikipedia, the free encyclopedia

The iron law of oligarchy is a political theory, first developed by the German sociologist Robert Michels in his 1911 book, Political Parties. It claims that rule by an elite, or oligarchy, is inevitable as an "iron law" within any democratic organization as part of the "tactical and technical necessities" of organization.















  Relanderin vaalityön hurmos: 

http://jukkarelander.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178925-rasanen-ja-kirkon-linja







  •   "Ehdokkaat luulivat evankelisuuden tarkoittavan kirkkoa, missä vika?
Moni seurakuntavaalien vaalikoneeseen vastannut ehdokas oli luullut evankelisuuden tarkoittavan Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa... "

Voi pyhä tietämättömyys ja hyväuskoisuus. Ei oteta asioista selvää kun "kirkossahan kaikki on selvää".

Hyväuskoisuus ei ole hyvyyttä vaan pahan edessä polvistumista, omasta tietoisuudesta ja omastatunnosta luopumista.


http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/ehdokkaat-luulivat-evankelisuuden-tarkoittavan-kirkkoa-missa-vika/comment-page-1/#comments















keskiviikkona, lokakuuta 29, 2014

Pyytäisikö Katri Manninen ymmärrystä puukolla lapsia tappaneelle miehelle


Pyytäisikö Katri myös lapsia puukolla tappavalle kostotappajamiehelle ymmärrystä.

Vai puhuisiko sillon sukupuolittuneesta väkivallasta ja kostoväkivallan uhasta? 
 
Feministit puhuvat tasa-arvosta mutta ihmeesti se on naiskeskeistä argumentaatiota.

Tässä on oikeistolaisen feminismin pahin ongelma:

 se ei näe ahdistavan kulttuurin poliittisuutta ja oikeistolaista statuskulttuuria tuhoavana ideologiana, joka luo naisille ja miehille paineita toimia pakonomaisesti ja pakotettuna, statuskilpailuun sidottuna. Akateemisilla feministeillä ei ole enää systeemikritiikkiä eikä naisten vastarintaliikettä ja valistustoimintaa naisten todellisen itsenäisen ajattelun edistämiseksi. 

Jos ei pureta epätasa-arvon kapitalistista ideologiaa ja oikeistohegemoniaa ei voida luoda tasa-arvoisia naisia ja miehiä.  Henkistä kehitystä. Materiaalinen vimma ja elitismin korostaminen tuhoamalla hyvinvointivaltiota alistaa taas naisia kiihtyvällä vauhdilla. Tätä eivät oikeiston, RKP:n, kokoomuksen ja vihreiden lumoamat naiset näe.


Väkivalta on aina pohjimmiltaan systeemiväkivaltaa, jos ei ole valtion ja veroprogression takaamaa ihmisarvoa vaan vain statuskamppailu.  kts lisäys
 
  



II

Mutta pohditaan nyt todella myös ahdistavaa kulttuuriamme ja siitä, miksi tappava äiti herättää suurta sympatiaa ja ylipäätänsä kaikki on oikeutettua, mitä perheen omaava äiti tekee. Miksi tämä statushysteria oikeuttaa avionaisen elämä?  

Voiko ihmisiä syyttää yleisestä ahdistuksesta (en puhu nyt murhista) jos yleinen oikeistolainen kasvatusideologia, kotikasvatus, koulu, kirkko ja keskiviikkokerhon ohjaama media julistavat että ihmisen korkein tarkoitus ja status on olla naimisissa ja hankkia lapsia ja että kuinka kauheaa on olla "hyljeksitty perheetön luuseri".  

Pseudokristillinen hegemonia oikeistolaisesta statusjärjestelmästä on julma ja kova. 

Olemme unohtaneet, että kirkko ja kuningas toivat avioliiton statusjärjestelmän maksimoidakseen suomalaisten keskinäistä materiaalista statuskilpailua ja siten verotusta.

Suomalaiseen kultuuriin ei kuulunut avioliittoa, vain naisen valinta. Kirkko loi statusjärjestelmän jonka ytimessä oli synti-häpeä ja helvettipelko.

Lapst saivat nimensä talon mukaan, talo ja yhteisö kasvattivat ja ruokkivat lapsen. Suomalainen yhteisökulttuuri tuhottiin kuninkaan ja aatelisten verotuskapitalismin nimissä. Verotus oli siis vain eliitin ja Ruotsin rikastuttamista.
 
 
On hyvin tärkeä ymmärtää, että ruotslainen kolonisatiokulttuuri oli erittäin brutaalia ja väkivaltaista kovine rangaistuksineen. Jos kielsit kirkon ja uskonnollisen moralismin, sinä kuolit metsään karkoitettuna, vankikuoppaan tai roviolle.

 Pakkouskonto aikuisille loppui 1922, kouluissa lapsille on yhä voimassa pakkouskonto, sillä lapset eivät voi kieltäytyä tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta ja -harjoituksesta, jos vanhemmat niin haluavat.

Sosiologiassa puhutaan indoktrinaatiosta, kun luodaan eliitin kontrolloimaa statussysteemiä, joka korostaa eliitin merkitystä ja valtaa ohjata muiden kulttuuria ja seksuaalielämää. 



III  Lisäys


Kyllähän uupumus eli jatkuva stressi saa ihmisessä esille aggressiivisuuden ja vanhemmilta ja yhteisöltä perityn traumarakenteen. Kaikki väkivalta on pojimmiltaan rakenteellista ja torjutusta traumatodellisuudesta nousevaa. 30-vuotinen sota ja sisällissota ovat aktiivisia koska niitä ei ole käsitelty, oikeisto ihailee omaa kansanmurhaansa ja ihmiset eivät nousen eliitin traumavaltaa vastaan. Se väkivalta kulkee vaikka tuhat vuotta eteenpäin jos sitä ei tunnisteta eliitin rakenteellisessa väkivallassa.

Eliittihän se on suomalaiset traumatisoinut ja jälkiään peitelläkseen eliitti luo talvisodan ihailua ja sisällissodan joukkomurhien ihailua ja kieltoja tutkia joukkohautoja. Eliitti on nostanut suurimmaksi natokiimassa eliitin sodanhimon ihailun. Valtion ja yhteiskunnan tuhoamisen ihailu merkitsee  väkivallan huikeaa kasvua, palaamista 10-luvulle, 30-luvulle.



Yhteiskuntapolitiikka?

Tietoisuus eliitin luokkasodasta? Tietoisuus kaupallisuuden ja "mainostodellisuuden" oikeistolaisesta statuskamppailusta? 
  
Tietoisuus hyvinvointivaltion saavutuksista, joita feministit ovat purkamassa saatuaan eliitiltä narsistista hehkutusta feminismille ohi humanistisen ihmiskuvan? 

Luulevatko feministit että enemmistönaisten hyvinvointi kasvaa kun valtiota tuhotaan ja veroprogressiota poistetaan eliitin veronkierron orgioille? Luulevatko feministit että naistenlehtien vaatenarsismi, brändibulimia ja meikkausfetisismi on feminismiä?

 

On alkuperäinen feminismi ja sitten on uusliberalistisen oikeiston kaappaama etuoikeusfeminismi, jolla naiset on poliittisesti sokaistu halveksimaan tasa-arvoa, sosiaalihuoltoa, sosiaaliturvaa, koulutusta, valistusta ja kyvykkyyden eli taitojen aitoa kehittämistä. 

Alkuperinen feminismi vaati tasa-arvoa, ei etuoikeuksia.  Naisten tuli kouluttautua eikä vaatia töitä ilman taitoja ja ilman vastuuta.   

Feministit on houkuteltu samaistumaan vain eliittiin.  Eliitin etuoikeuksiin ja rakenteelliseen eliitin ryöstöretkeen.

Oikeiston päämäärä on tuhota yhteiskunta ja luoda erilaista elitismiä lumoamaan ja vangitsemaan poliittiset alaryhmät. Feminismi on nykyään vain yksi elitismin muoto, lupa katsoa alaspäin muita, nähdä mies toiseutena ja eihmisenä kuten rikkaat katsovat köyhiä toiseutena ja epäihmisinä ja vaativat köyhiltä palveluksia ilmaiseksi. 
 
Kuten juntteja lumotaan ja rampautetaan julkkiselitismillä, mediaviihteellä silmät sokeiksi todellisuudelle ja Amerikan imperialismille.


Kapitalismi: Ihmisten luottamus on saatu aikaan valheilla. Vasemmisto on lamautettu valheilla. Feministit on korruptoitu valheilla. Ihmisillä ei ole poliittista tietoisuutta eliitin luokkasodasta ja ryöstöretkestä.












 kts Katrin sivu
https://www.facebook.com/www.kutri.net?fref=ts













tiistaina, lokakuuta 28, 2014

Poliisin tietojärjestelmä epri - yksi perustuslain vastainen kontrollisysteemi ja musta lista

Välitön seuraamus profiloinnista on aina ollut että oikeiston vastustajia estetään saamasta työtä ja uraa: SUPO antaa jatkuvasti salaisia arviointeja eli turvallisuuslausuntoja ihmisistä suurfirmoille, jotka ovat poliisien, armeijan ja ministeriöiden mustilla listoilla ja ne eivät ole neutraaleja "uhkakategorioita".  
  • Poliisin tietojärjestelmässä laittomia merkintöjä – yli 180 000 henkilöä


--Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan poliisin ylläpitämässä rikoksesta epäiltyjen tietojärjestelmässä (epri) on sellaisia merkintöjä, joita ei voida pitää lain mukaisina. 
Tuhannet suomalaiset ovat menettäneet uransa SUPOn ja armeijan ideologiseen musta lista -toimintaan oikeistolaisen "turvallisuusluokittelun" lonkeroissa.
  
Tämä on oikeiston jatkuva pyrkimys luoda ideologisia profilointeja ja mustia listoja massojenhallintaan, demokratian sabotointiin oikeiston perinteisenä perustoimintana.  Kukaan ei valvo myöskään armeijan signaalitiedustelua, CIA:n ja NSA:n avustamista ja mustia listoja  "turvallisuusuhkana" toimivista ihmisistä eli oikeistoeliitin ja Nato-klaanin vastustajista. 
      
Tietohan ei ole neutraalia suljetussa systeemissä suorana historiallisena ja ideologisena jatkumona oikeiston laajassa terrorissa ennen ja jälkeen sisällissodan - eivätkä motiivit oikeistolaisten keräämille tiedoille ole neutraaleja vaan ideologisia ja aktiivisia: ideologinen kontrolli ja leimaaminen. Oikeistoeliitin vallan maksimoimiseksi.

II

Älkää unohtako että Interpol luovutti natseille kaikki rekisterinsä ja uskonnollis-rodulliset profilointinsa. Eikä kukaan joutunut vastuuseen.

Supon alkuvaiheen murhat sisällissodan aikana ja sen jälkeen ovat vielä selvittämättä lainvastaisesti. Supon arkistoa on tuhottu massiivisesti, jotta sen perustajien yhteistyö natsien kanssa ja sen oikeistolainen terrori kekkosen klaanien ja suomenruotsalaisten sukujen puolesta vielä 1970-luvulla ja ihmisten muilutus mielisairaaloihin jäisi suurelta yleisöltä epäuskon varjoon. 
  
 

  


Sananvapaus on taas rikos sillä rauha ei kuulu enää ulkopolitiikkaan  
Poliisi pyysi nuoria koululaisia taittelemaan rauhanlipun kasaan, etteivät sivulliset "provosoidu". Helsingin...   www.metro.fi








Herääkö vasemmistoeliitti vähitellen oikeiston kainalosta?

21.9.  "Länsi-Pasilan koulun oppilaat (9-10v) palailivat parijonossa rauhanfutisturnauksesta kantaen muistoksi saamaansa pace-lippua. Poliisi pysäyttää jonon ja kehottaa käärimään lipun kasaan, etteivät ihmiset "provosoituisi". Mitä tässä maassa oikein tapahtuu?
Lähde: rauhan puolesta 5/2014.







Kontrolli, sota ja mediasota

Jäähyväiset Afganistanille
Naton ISAF-operaatio Afganistanissa "lähestyy loppuaan". Asiantuntijat antavat tylyn arvion

Asiantuntijat uskaltavat jonkinverran tylyttää mutta ilmoitettu arvio kuolleista on aivan liian alakanttiin. Stressi, suojeltu CIA:n huumekauppa halvan huumeen pumppamiseksi mm Venäjälle Afganistanin lisäksi ja aliravitsemus pakolaisilla sekä ISAFin salaiset kuolemanpartiot ovat tappaneet vähintään 400000.   

Hajota ja hallitse






  • Tietosuojavaltuutetulle huutia – "Valvotteko poliisin toiminnan lainmukaisuutta ollenkaan?"







maanantaina, lokakuuta 27, 2014

Arkkipiispa halveksii nuorten ahdistusta - Seurakuntavaalit 2014

Katsokaa, kuinka ovelalla tyylillä arkkipiispa voi osoittaa halveksuntaa niille, joille suuri ikäpolvi siirtää korkean elintasonsa taakkaa:

hän itse puhuu murehtimisesta kun oma "taakka" kasvaa hänelle mitättömästi 3kk eläkerajan siirtymänä - huikealla palkallaan (olikohan 8000 e kk + halpa luksustalo, matkat, edustuslounaat  autonkuljettajaetuineen ja eliitin supereläkkeellään)
 - kun on juuri halveksinut köyhien nuorten huolta aivan eriluokan, suunnattomasta taakan lisäämisestä vanhusten luksuseläkkeiden maksamiseksi;

Kun toimittaja on juuri kertonut nuorten ahdistuksesta niin piispa sanoo "En minäkään huolehtinut nuorena... eläkkeestä". 

          "Minäkään"

Ja toimittaja ei reagoi vaikka arkkipiispa torjuu ylimielisesti käänteistämällä ja torjumalla toimittajan viestin sekä kysymyksen tyypilliseen korkeakirkolliseen tyyliin.   



 Eliitin korkea jäsen osoitti itselleen empatiaa mutta ei köyhille nuorille. Fantastic.




II

Ja arkkipiispa turvautuu vielä valheeseen;

Hän kauhistuu, "Kauhistuttavaa", kun Kiovan ortodoksipapit siunaavat panssarivaunuja - vaikka Suomessa sotilaspapit siunaavat miehiä aseineen ja tykkeineen sekä sotilasrakennuksia jatkuvasti.

Kaiken lisäksi suomalaiset sotilaspapit liikkuvat Afganistanissa aseistautuneina ja ampuvat tarpeen tullen. "Pyhä sota" on yksi neljästä tutkimuksesta jotka tutkivat kirkon fasistista toimintaa oikeiston tukena sodissa mutta ev-lut kirkko ei tunnusta julkisesti edes faktoja omasta fasismistaan ja sopimuksistaan natsi-kirkon kanssa ja nuorten pappien pakottamista siunaamaan 1918 joukkomurhia paikan päällä Euroopan toisiksi laajimmassa kansantuhonnassa per asukasluku. 


III

Vuoden kristilliseksi kirjaksi 2014 sentään valittiin yllätyksellisesti "Pyhä sota" aikaisemman palkinnon voittajan valitsemana - se on aiheuttanut kirkkohallituksessa ja tuomiokapituleissa raivonpurkauksia. Aikaisemmin kirkon poliittista luonnetta, historiamanipulaatiota ja torjuntaa käsittelevää kirjaa ei ole voittajakirjaksi päästetty.
 
Kirja tuo esille kirkon selkeän fasismin, rotuopin julistamisen, pakkokasteet jatkosodan aikana, Mooseksen joukkomurhien teologisen ihailun ja tuen demokratian ja ihmisoikeuksien tuhoamiselle sodan aikana.  

Sotapappeineen ja tunnustuksellinen uskonnonopetus pakkouskontona kouluissa (oppilaat itse eivät saa valita ET-opetusta)  kirkko on yhä iso oikeistolainen poliittinen koneisto.


IV


Ei kirkon eliitin eikä kirkkopolitiikan huolia kun perustuslaki ja sen hyvinvointivalion velvoitteet on tuhottu eliitin veronkierron takia (kirkkokin rakastaa veronkiertoa poikkeussäädöksin):


- kun suomalaiset pakotetaan nyt uuteen kirkkopakkoveroon 140 miljoonan euron edestä  jos eduskunta hyväksyy virkamieesityksen  (tällä hetkellä yritykset maksavat 120 milj e kirkolle pakkoveroa)
- tämä 80 miljoonan e valtionkirkon saaman vuosittaisen laillisen veronkierrone eli erityis verohelpotuksen lisäksi.



V   Lisäys 

Old School Style
 - vain puolet ehdokkaista on "vaalikoneessa" eikä sieltäkään saa selville :

a) sidoksia poliittisiin ryhmiin b) sidoksia lestadiolaisiin ja lahkoihin
c) sukulaissuhteita piispoihin, kirkkohallitukseen ja lahkojohtajiin
Aivan pimein lyhdyin kirkkohallituksen vallankeskittämisen jatkamiseksi




VI   Lisäys 

  Tampereen seurakunnatkin menettivät hallinto-oikeuden omaisuuteensa for ever, keskushallinto ja eliitin teokratia = seurakuntayhtymät ilman paikallista demokratiaa

         eli

Tamperelaiset maksoivat kirkollisveroillaan ja muinaisilla pakkoluovutuksilla (1300-l) seurakuntansa kiinteistöt ja maat, nyt ne on luovutettu kirkkoeliitin omistukseen. 

Miettikää hetki.



VII


Sisäministeri, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsellä on Turun Sanomien mukaan yksi kynnyskysymys: avioliittolaki.
verkkouutiset.fi
 
Ihmeesti mediaihmiset unohtavat että Räsänen
on kirkkohallituksen, kokoomuksen, RKP:n ja piispojen hyväksymä ministeri. Voi sanoa että ylentämä.  Oikeisto (kokoomus, RKP, vihreät, keskusta, PS) tarvisevat KD:tä poliittisena tukena ja siksi KD voi sählätä ja kiristää aika paljon.   Kirkon konseratiivinen politiikka se on mikä tule kalliiksi - eihän räsänen poikkea virallisesta linjasta. Turhaan Räsästä henkilöidään kirkon ongelmaksi. 


Lue aikaisemmat Räsänen-kirjoitukseni poliittisen vallan otteesta valtionkirkon kautta





Pyhä sota:

Jatkosodan todellinen luonne - sensuroitu sota

















27.10.
- 2000 eroajaa
- syy voi olla yllättävä kirkon outo PR-ilmoitus




tai perinteinen Räsänen, kirkon päätöksiä toitottava julkinen elin - ei osaa olla hiljaa kuten kirkkohallitus


http://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/tanaan.html







 



Veikko:
" Samalla myös suuri osa evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvista taas julisti, että sisäministeri Räsäsen kanta ei ole kirkon kanta.

He ovat väärässä, sillä Räsänen on kuin kirkko lihana ja verenä. Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo kertoi keväällä luterilaisen kirkon kannan eduskunnan lakiasiankunnalle. Kanta yksiselitteisesti oli, että avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto. Sekä Räsänen, että Suomen evankelisluterilainen kirkko eivät pidä homoja tasavertaisina ihmisiä suhteessa muihin.

http://blogbook.fi/veikkosorvaniemi/paivi-rasanen-on-kirkon-aani/







Lue aikaisemmat Räsänen-kirjoitukseni poliittisen vallan otteesta valtionkirkon kautta





Kirkko kaivaa ydinsanastonsa esiin:

  • kirkkoherra Teemu Laajasalo totesi maanantaina, että Vapaa-ajattelijain Liitto ja eroakirkosta.fi-palvelu ovat "pimeyden ytimestä".
Tämä on sanoinkuvaamattoman säälittävää 

http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/kunta-ja-palvelut/kaikki/25106-kirkon-mainosmies-vapaa-ajattelijat-ovat-pimeyden-ytimesta












keskiviikkona, lokakuuta 22, 2014

Anna Kontula ja köyhille kilvoittelua eliitin romurallissa

Nöyrää hierarkiakilvoittelua - eliitin romurallin keskellä? 

Elämäntapana Minä  20.10.2014 - Anna Kontula

" Kirkon vuosituhantisen valta-aseman seurauksena monet kulttuurimme piirteet ovat edelleen kristillistä perua. Yksi näistä on kilvoittelun eetos.

Kilvoittelu tarkoittaa kompastelua kohti Jumalaa ja ajatusta siitä, että pyrkimys kehittyä Jumalan ja lähimmäisten rakastamisessa on osa hyvää elämää. Kilvoittelu ei siis ole sama asia kuin säännöllinen rukoilu tai sunnuntaikirkko vaan laajempi arjen mieltä ja valintoja ohjaava taustafilosofia..."

Anna on täysin hukassa eliitin uskontorummutuksen, valtionkirkon aivopesun ja hegemoniakulttuurin "uskon" alla. 800 vuotta elitismiä ja pakkouskontoa karmein rangaistuksin ja Anna uskoo nyt sen jalostavaan "kilvoitteluun" valtakulttuurin hegemonian sanelemana eli kirkollisen kaunopuheisuuden pinnallisessa opetuksessa itsekontrollin verhotussa itsesyyllistämisessä.

Onhan se kiva samaistua huolettomaan eliittiin, valtionkirkon etuoikeuksiin ja kilvoitella eri resurssein kuin kulissieliitti, unohtaa kirkkokristinuskon alkuperäinen tehtävä kolonisaatio-historian keinoina ja vakuutella kansaa eliitin hierarkian olevan "kilvoittelua", vaatia tavalliselta kansalaiselta samaa sielunrauhaa kuin rikkaalta - kun tärkeimmästä eliitin käsienpesijästä sekä  kansalaisten epäpolitisoijasta, pakkouskonto-fantasiasta (yhä kouluissa ilman uskonnonvapautta) ja passivoijasta tehdään taas "jalointa" alistumisen "moraalia", kulttuurikirkkoa:

Eliitin fantasia kastroidusta demokratiasta ja eliitin versiota "yhteiskuntarauhasta" eliitille. Kirkko vie kasvavasti 200 miljoonaa joka vuosi pakkoveroja myös ateisteilta ja muilta uskontokuntalaisilta, valtiolta, meiltä.
(Yhteisöveroa 120 milj ja ylimääräisiä valtionkirkkojen verohelpotuksia 80 milj. - valtionkirkoille ohjattu yhteisövero ollaan virkamiesvalmistelussa siirtämässä eduskunnan käsittelyn kautta yrityksiltä yksityishenkilöiltä verotettavaksi uskontokuntaan katsomatta)











KILVOITELKAA NÖYRYYDESSÄ







* Lisäys


Herääkö vasemmistoeliitti vähitellen oikeiston kainalosta?

 Anna Kontula jakoi tekstin:

21.9. Länsi-Pasilan koulun oppilaat (9-10v) palailivat parijonossa rauhanfutisturnauksesta kantaen muistoksi saamaansa pace-lippua. Poliisi pysäyttää jonon ja kehottaa käärimään lipun kasaan, etteivät ihmiset "provosoituisi". Mitä tässä maassa oikein tapahtuu? -- Lähde: rauhan puolesta 5/2014.

Ihmettelyä riittää, tapahtuuko heräämistä?









    

tiistaina, lokakuuta 21, 2014

Kansalaisten manipulointia kokoomuksen viharikoksen vähättelyssä - Romppainen yhä puolueen hyväksymä jäsen

"Miten mielenterveysongelmainen murhaaja voi olla kokoomuksessa johtotehtävissä?

"Olemme järkyttyneitä siitä, että kokoomus ei edes viitsi erottaa murhaajaa puolueesta.

Kokoomus nostaa valtaan tappajia ja murhaajia. Pian murhamiehet hallitsevat Suomea. Meidän mielestämme kokoomuspuolue pitää lakkauttaa. Kokoomuslaisilta pitää kieltää oikeus päästä päättäviin asemiin. Menkööt kokoomuslaiset oikeisiin töihin. Tällaisten "poliitikkojen" ei pidä koskaan päästä johtamaan mitään, koska heidän antamansa esimerkki on karmaiseva. Kokoomusmurha on avannut kansan silmät. Irinaa ei enää ole, koska kokoomusnuori tappoi hänet. Irina olisi halunnut elää, hän oli vielä nuori, hänellä oli koko elämä edessään. Hän rakasti elämää ja sanoi viime päivinään, miten onnellinen hän oli ja miten hän nautti elämästään. Me olemme sitä mieltä, että tämän murhan on jäätävä Suomen historiaan. Murhaaja on tuomittava elinkautiseen. Mitään lieventäviä asianhaaroja ei ole. Olemme 100% varmoja siitä, että jos koirien kohteluun olisi puuttunut joku suomalainen, kokoomusnuori ei olisi alkanut hakata ja tappaa. Irina oli venäläinen ja se vaikutti tapahtuneeseen 100% varmuudella. On kauhea ajatella, että kokoomus vetoaa kokoomurmurhaajan mielenterveysongelmiin. Miten mielenterveysongelmainen murhaaja voi olla kokoomuksessa johtotehtävissä? Kokoomusmurhaaja pitää eristää yhteiskunnasta kokonaan. Tällaiset murhaajat ovat vaarallisia yhteiskunnalle. Hänelle on annettava elinkautinen. Tämän tapauksen on jäätävä Suomen historiaan."

Irina Kirillovan läheisten kirjeestä.




::

Vaikka viime viikot
on Iltasanomissakin rummutettu tekopyhästi että rasismista ja viharikoksista ei saa vaijeta  niin nyt pyhän oikeiston tähden vaijetaan vaikka epäilty kokoomusnuorten johtaja Romppainen on tunnustanut murhan venäläisen tappamisessa.

On aivan selvää, että kun valtamedia sensuroi uhrin kansalaisuuden tarkoituksena on kieltää murhan rasistinen luonne. Tämä on murhaajan ja venäjävihaa levittävän ideologian suojelua, ei uhrin suojelua.

Empatiaa ei osoiteta uhrille vaan "kokoomukselle" tässä manipulatiivisessa antijournalistisessa kampanjassa, jossa ei puhuta viharikoksesta ilmiselvän tapauksen kohdalla vaan kokoomusta kohdellaan "sensitiivisesti" kuin uhrina. Loukkaantuva eliitti saa taas sanella "journalismin" rajat. Kun media osoittaa jopa emotionaalisin keinoin olevansa riippuvainen poliittisesta liitosta ei journalismia enää ole. 

Tämä viharikos on siis kokoomuksen yhteinen idoeloginen viharikos koska kokoomus haluaa omia tässä säälin ja "hienotunteisuuden" itselleen - tuomitsematta viharikosta ja brutaalia murhaajaa, joka on korostanut Venäjän halveksuntaansa ja vihaansa huumorissaan.

Kokoomus ja valtamedia ei myönnä suunnitelmallista ja monivaiheista viharikosta, joten se kannattaa sitä. 
 

Mediassa emotionaalinen tapauksen käsittely vain kokoomuksen näkökulmasta eli faktojen ohittaminen emotionaalisella harhautuksella - ja siten eliitin rakastaman puolueen pelastaminen journalismin sijaan
- on ohjaavaa ohitulkintaa,
säälin, "näkökulman" ja tulkintavallan lypsämistä oikeistolle;

       aivan kuin oikeisto olisi tässä tapauksessa uhri eikä tekijä.

Tämä ei ole journalismia vaan kirkasta propagandaa. Lehdistö jatkaa murhan tunnustaneen Jukka-Matti Romppaisen taktiikkaa, sillä hän jatkoi facebook-sivunsa päivitystä kevyellä oikeistolaisella huumorilla kuin mitään ei olisi tapahtunut.

* Romppaista ei ole erotettu kokoomuksesta joten hänen toimintansa saa yhä puolueen kannatusta. Vihamurhan saa siis tehdä jos on hyvässä puolueen asemassa ja äkkipikainen. 

Pikainen uutisointi murhaepäilystä liitettiin iltasanomissa heti emotionaaliseen  "herkkään" studiokuvaan toisesta kokoomusjohtajasta ja lobbaajasta, Wille Rydmanista, jolla lukijan tunnetilaa ohjattiin heti sääliin, aivan kuin kokoomusta vastaan olisi hyökätty ja kokomus vaatisi lukijan empatiaa vaikka kokoomuslainen on tehnyt julman viharikoksen kokoomuksen tavallista poliittista viharetoriikkaa käytännönelämässään toteuttaen. 
  
Tälläistä murhaepäillyn ystävien nopeaa emotionaalista "pelastusta", nostamista kuiville ja dramaturgisesti painotettua emotionaalista tukea ei ole ennen nähty Suomessa.  
 
Miksi media ei tavanomaiseen tapaan pohdi asetelmassa selvää viharikoksen mahdollisuutta, tunnustajan aikaisempia vihapuheita Venäjästä, kokoomuksen vihapuhetta Venäjästä Suomen suurimpana vihollisena ja tämän kuplivan tapauksen laajaa poliittista merkitystä varsinkin  kun juuri nyt Venäjän julkisessa keskustelussa käsitellään tapausta,  jossa kiihkeä oikeistolainen on tappanut venäläisen naisen?

  • Tapauksen faktoja ja kokonaiskuvaa salaillaan poliittisista syistä oikeiston mediasodan välineenä:  kokoomuksen rasistista venäjävihaa kaikkia reaalimaailman faktoja vastaan jatketaan valtamediassa kauppasodan ihailulla. Vaikka Venäjä ei ole se, jolla on 900 tukikohtaa ja CIA-kidutusvankiloita maailmalla, Venäjä ei ole se, joka on lahjonut Kiovan uusnatseja ja Venäjä ei ole se suurvalta, joka sytyttää joka vuosi sodan maailmalla aseteollisuuden, öljyteollisuuden, Monsanton ja pörssipankkiirien mieliksi.

Kysymys ei ole lain noudattamisesta eikä hienotunteisuudesta: journalistisesti uhrin kansallisuutta mediassa laki ei estä vaan nimenomaan selventää tapauksen motiiveja. Kyllä, jopa poliittisia motiiveja oikeiston yläpitämässä suomenruotsalaisten psykopatologiassa, venäjävihassa.

Murha tekotavoiltaan oli erittäin harkittu, häpäisevä ja brutaali. 

  • Oikeisto, vihreät ja feministit käyttävät rasismi-sanaa vain omana poliittisena välineenä näytelläkseen mediassa humanisteja ja varastaakseen ja sabotoidakseen taas vasemmiston retorisia sanoja mutta päämääränä on suomalaisen palkkatason laskeminen halpatyövoiman roudaamisena Suomeen työttömyyden lisäämiseksi. Rasismista puhutaan torjuntaretoriikkana ja kantasuomalaisten häpäisynä vain kun uusliberalistien projektia valtion hajottamiseksi voidaan edistää ja virolaisten laaduttoman työn tekijöitä roudata luomaan tänne työttömyyttä.

    * dosentti
    Johan Bäckmanin facebook-tili suljettiin eilen tämän tapauksen myötä kasvaneen facebook-keskustelun takia. Länsimaat, vapauden julistajien maa? Kasvavan sensuurin plutokratia ja totalitarismi kasvaa. Murhaajan motiiveista ei saa keskustella kun uhrin kansalaisuus sensuroidaan jopa verorahoilla pyörivästä YLE:stä?
    

Tulkinta ja valta on asetelmissa. Kirkossa sinä polvistut pain eteen jotta vain pappi voi antaa sinulle "jumalan armon" eli pappi on jumalan edustaja ja tulkitsija, sijaisjumala, tässä kirkon suojelemassa vatikaanin valtaperformanssissa. Tunnustaneen Romppaisen murhaepäilyjutussa jo tiedon rajaaminen vihamurhan kohteen kansallisuudesta on emotionaalista ohjaamista.


On aika tavalla itsetuhoista vallankäytön ja manipulaation kohteilta, meiltä kansalaisilta, jos emme näe kuinka eri tavalla päätoimittajat ja poliisi suhtautuvat kokoomukseen ja rikkaisiin kuin vasemmistoon ja tavallisiin piinattuihin kansalaisiin.  
  
Myös YLE ja MTV3 -sketsiohjelmissa vasemmistoon ja "köyhiin" liitetään jatkuvasti semanttisesti inhoa, eritteisiin liittyviä sanoja ja likaa ja itsehillinnän puutetta mitä ei oikeistolaisiin huumorin kohteisiin liitetä. 

Leimaamisen valta on korkeinta valtaa koska sillä kansalaiset saadaan inhoamaan eliitin vastustajia ja kansanvallan ajajia. Kaltaisiaan tavallisia kanslaisia, joiden puolesta päätoimittajat eivät sodi näkymätöntä mediasotaa. 

Suggestiovalta, tulkinnan ohjaamisen valta.
  • Hypnologit käyttävät hallittua ja ohjailevaa todellisuuden vääristämistä suggestion aikaansaamiseksi - kuten oikeistomedia ja poliitikot virkamiesten avulla luovat laajaa massasuggestiota historiaa ja faktoja väärentämällä.

Kansalaiset eivät tässä median täsmällisen semanttisessa ohjauksessa ajattele solidaarisesti toisiin kansalaisiin samaistuen vaan meidät opetetaan kuin Pavlovin rääkkikoirat samaistumaan etuoikeutetun ja lain yläpuolella toimivan eliitin tunneliikahduksiin ja tunnetulkintoihin. Kekkosesta tehtiin massamediassa sensuurin ja dramaturgian avulla emotionaalinen populismin diktaattori, sankarijumala,  aivan kuten Mussolinista ja Stalinista. Tismalleen samoilla keinoilla, eri tyylillä.  Putin vain matkii Kekkosen dramaturgiaa identtisin keinoin.


Eliitin saama empaattinen kohtelu
ja yhteiskuntaluokkien ero näyttäytyi karmaisevimmin GLO-hotellin yliannoskuolemassa.

Rikkaan oikeistosuvun mies kuoli yliannostukseen ja heti noin 70 poliisia määrättiin selvittämään tapausta. Köyhä huumeidenkäyttäjä ei ikinä saa samaa kohtelua ja ihmisarvoa  eikä eliitin pyörittämää huumekauppaa ja huumekorruptiota siten Suomessa koskaan selvitetä  - paitsi jos uhri on rikas. Suomi ei eroa esim. Venäjästä mitenkään vaikka eliittimme yrittää mustamaalata Venäjän erityisen korruptoituneeksi.


Oikeisto on saanut väärentää suomalaisten historiaymmärryksen ja tiedon eli itseymmärryksemme tuhansia vuosia taaksepäin.

Sisällissodan tapahtumien väärentäminen ja faktojen  sensuroiminen sekä joukkohautojen tutkimisen kieltäminen pitää kansaa oikeiston ideologisen hysterian vahvassa suggestiossa.  Yksityiselläkin ihmisellä identiteetti vääristyy jos hänen tietonsa omasta historiastaan tai kansan historiasta on vääristetty valehtelemalla.  Sisällissodan vlkoinen terrori jatkuu poliittisessa ja historiallisessa manipulaatiossa. 

 Kykymme ymmärtää syitä ja seurauksia on äärimmäisen rajattua ja aktiivisesti hallinnoitua, joka päivä median ja poliitikkojen diskurssilla.


  
 
    Mervin kommentti:
  • Ja kun toistuvasti leimataan ja toistuvasti tolkutetaan typerysten päähän miten kansanvallan kannattajat ovat vain kateellisia menestyjille. Media hellittämättömästi jauhaa syrjäytyneiden huonoista elintavoista, hoitamattomasta ulkonäöstä, päihteiden käytöstä ja alhaisesta koulutustasosta. Ja miten määrätyillä asuinalueilla on väkivaltaa ja määrätynlaiset ihmiset tappavat ja pahoinpitelevät. Nyt pitää kiiruulla jotenkin softata Laajasalon murhaa . Voi tätä Sekoomus-Koreaa! 
  • Mitäpäs jos venäläissyntyinen nainen olisi surmannut nuoren salskean ja arjalaisnäköisen nuoren kokoomuskotkan niin kyllä olisi ollut voivottelua ja lehdet olisivat repineet otsikoita.




Kokoomusnuoret käyttävät hyvinvointipalveluja, jotka haluavat kieltää. 

Holy Moses, joukkomurhaajien suojelupyhimys! Mitä täällä tapahtuu? 
--Laajasalon murha: Kokoomusnuorille järjestetty kriisiapua Tiistai 21.10.2014 klo 13.45

Murhaajan ystävät saavat veronmaksajien apua,
 saavatko uhrin ystävät ja naapurit? 
 
--Kokoomusnuoret ovat saaneet Helsingin sosiaaliviraston järjestämää kriisiapua Laajasalon murhan johdosta, kertoo Kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski. Kokoomusnuoret purkaa Laajasalon murhasta vangitun työsuhteen. Laajasalon murhasta epäillyn opiskelukaveri: "Hän oli mukava, mutta vähän jännä". Kosken mukaan kriisiapua on järjestetty kokoomusnuorten toimistolla, Helsingin Kansakoulukujalla. IL http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014102118767744_uu.shtml
  

Kokoomusnuoret Ylellä: Pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan pitäisi poistaa







II

Media ei käytä tässä järkeä ja kohtuullisuutta.

Ei uhria tässä suojella vaan viharikoksen tekijöitä, jos on vain suhteita ja kokoomuksen jäsenkirja. 
 
 Ei tässä "varovaisuuden" poikkeuksessa ole kyse järjestä vaan oikeiston kulissien tukemisesta, vanhan fasistipuolueen puolustamisesta. 

  • 30-40-50 -luvun Kokoomus halusi kieltää demokratian ja vasemmistopuolueet, ehta fasistinen nondemokraattinen ideologia lähtökohtana puolueella, joka ei ole koskaan katunut fasistista starttiaan ja on juhlinut vuosikymmenet suomalaisia joukkomurhaajia, SS-miehiä ja suomenruotsalaisten palkka-armeijan joukkomurhaajia 50000 ihmisen joukkotuhosta, juhliensa eturivin penkkipaikoilla. Älkää olko huonomuistisia.





















Kuinka vahvaa suggestio on?

Sinun on aika herätä.









Hypnologit käyttävät hallittua ja ohjailevaa todellisuuden vääristämistä suggestion aikaansaamiseksi - kuten oikeistomedia luovat suggestiota historiaa ja faktoja väärentämällä.

Ukrainan Kiovan uusnatsien toimintaa on sensuroitu mediassa ja siten koko Ukraina uutisointi on totaalisen vääristynyt. Uusnatsien johtamaa hyökkäyssotaa ei ole kerrottu suurelle yleisölle Kiovan hyökkäyssodaksi vaan itäisen osan puolustautuvaa kansanosaa nimitetään separatisteiksi aktiivisilla sanankäänteillä kuin he olisivat aloittaneet Kiovan YK:n sopimusten vastaisen pommituksen siviilikohteisiin.