tiistaina, toukokuuta 28, 2013

Pentikäinen ulos - pedataanko Saarikosken nihilistille taas uutta koiranpennun paikkaa?


    Pedataanko Saarikosken nihilistille taas uutta koiranpennun paikkaa?
Kun Pentikäinen kokeili kerrankin oikeaa journalismia poliittisen vaikuttamisen paljastamisesta, hän sai kenkää?


  • "HS:n toimittaja kirjoitti, miten Herlin oli menettänyt malttinsa jutusta, jossa käsiteltiin epäilyjä hänen sisäpiirikaupoistaan.
Vain päivää myöhemmin lehti kirjoitti, että Herlinin "lempilapsella" Teknologiateollisuudella on aivan liikaa valtaa.

– Helsingin Sanomien toimitus koetteli journalistisen vapauden rajoja. Joku olisi voinut sanoa, että nyt pojat kaivavat verta nenästään, Marttila kirjoittaa." http://www.verkkouutiset.fi/talous/Talousguru:%20Herlin%20hermostui%20He...





Herlinille ei ollut tärkeintä heittää ulos päätoimittajaa vaan tärkeintä oli näyttää, väläyttää muskeleita muille eliitin jäsenille, osoittaa sävellaji.



Pedataanko Saarikosken nihilistille taas uutta koiranpennun paikkaa?

  • Helsingin Sanomien kustantaja ja vastaava päätoimittaja  Mikael Pentikäinen on saanut potkut

Mikael Pentikäisen päätoimittajuuden aikana lehti menetti noin 45 000 tilaajaa.

Pravda elää hädänalaista aikaa. EK:n tiedotustoimistona tunnettu sensuurihesari menettää lukijoitaan eikä onnistu enää luomaan Kekkosen ajan kultaista harhaa yhtenäiskulttuurista ja vastakkainasettelun loppumisesta.
Hesari on aika-ajoin ovelasti peittänyt suuria poliittisia linjauksiaan varastamalla härskisti Voima-lehden journalistisia teemoja ja nuorekkaita reportaasijäsennystapoja mutta se ei ole riittänyt peittämään hajoavien lupausten harha-EU:ta  paljastavilta katastrofeilta.
Lupaukset halvasta leivästäkin eurohysterian äänenkannattajalta menivät lepikköön - eikä jälkiviisaus oikein suomalaisia lohduta.
Jostain kummasta syystä fudut saanut lestadiolainen ja keskustalainen päätoimittaja Pentikäinen ei lisännyt Hesarin uskottavuutta  uuden globalisaation ja imperialismin hehkuttajana, kreikkalaisten työläisten syyllistäjänä ja veronkiertäjien siunaajana.
 Tehkää työtä ja olkaa hiljaa
kun eliitti nauttii pörssikursseista.
Strategisesti Pentikäinen teki mitä hänen käskettiin teurasti vanhan Hesarin, palkkasi nuoria poliittista elämää ymmärtämättömiä toimittajia, sponsasi siinä sivussa keskustalais-lestadiolaisten elämäntyyliä ja nyt ottaa kansan vihat siitä harteilleen. Pöytä on mukamas nyt pyhitty ja Hesari julistaa halunsa olla ajan hermolla.

On se kumma.
Onneksi löytyy vielä Kekkosen uskollisen haaremin jälkeläisiä  jatkamaan uljasta elitististä projektia kansan harhauttamiseksi.

Helsingin Jetset-Saska Saarikoski voi olla tärkeä kortti sillä euroeliitti haluaa pitää vihreistä tiukan otteen.

EU pitää vielä markkinoida "vihreänä" "euroidentiteettinä", "rauhanaatteena" samalla kun Natolle luovutetaan koko ajan radiohiljaisuuden alla palkkasotilaiksi ja salamurhaajiksi kolonisaatiosotiin Suomen veronmaksajien hyperkalliisti koulutettuja parhaita sotilaita.
EU on myös saanut kaikki vihreiden siunaukset ulosmitata kontrolloitu ja vähäsaasteinen teollisuus Aasian ultrasaastuttavaksi Euroopan työttömyyden tuottajaksi.
  • It's slavery, not "globalization", stupid. 

EK:n ja Suomen pankin eurohysteria ja radiohiljaisuus on pahassa pulassa jos akateemiset vihreät radikalisoituvat Suomessa.
Pentikäisen konservatiivinen Jumalan sana -tyyli eurokraattien ja pankkiirien puolustelussa on vaarallisesti herättänyt jo osan vihreistä.

Pauli Aalto-Setälä on kieltämättä toinen sopiva eliitti-fatalisti jatkamaan EK:n sensuuritoimiston luukkua "minkäs sille voi" -asenteella.




II

Huuskalla  viimeinen niitti -teoria

- kun Pentikäinen kokeili kerrankin oikeaa journalismia poliittisen vaikuttamisen paljastamisesta, hän sai kenkää:







  •  Herlin aloitti puhdistuksen
Hesarin päätoimittaja Mikael Pentikäisen potkut on sen tason shokkiuutinen, että on pakko vähän pohtia, missä mennään.

Aatos Erkon kuolema teki Hesarista kiinnostavan ostokohteen.
Vaikuttajan paikka vapautui Erkon kuoltua ja varakkaana miehenä Antti Herlin on sen ostanut pois.
Jo EK:n valinnoissa kuului Antti Herlinin ääni hänen nostaessaan Ilpo Kokkilan EK:n johtoon ;
http://suomitanaan.blogspot.fi/2013/05/herlin-aloi...










kuva :: http://hikipedia.info/wiki/Urho_Kaleva_Kekkonen
.

lauantaina, toukokuuta 18, 2013

Hallituksen hyssyttely on vallankaappaus


    Hallituksen hyssyttely on vallankaappausHallituksen hyssyttely on vallankaappaus


Italialaisministerin tyly arvio Euroopasta:




On todella huolestuttavaa kun vilunkiin ja lahjontaan tottunut italialainen valtiomies on kauhuissaan muusta Euroopasta - ja Italiasta.

Talousmalli ja rahan vapaus on merkinnyt tuhoa ja pakkoveroa valtioille pankkien rahoittamiseksi.

Euro-Naton rauhanturvaaminen on ollut myös kriisien sytyttämistä. Painotus sanalla myös.




  Suomen on nyt parasta sulkeutua. 


Valtion on järjestäydyttävä - Kiinan mallin mukaisesti ja Ruotsi rationalismia seuraten.

Eurohysteriaa ja euroalistumista on mainostettu "solidaarisuutena" ja "avautumisena" Euroopalle vaikka se on ollut vain antautumista pankkiireille. Säännöstelyn purkamista saalistuksen tieltä.

Nyt on aika palauttaa vanha valtiokäsite ja suojatullit.



Terve itsekkyys on ainoa toimiva tie Suomelle, sillä nyt tyhmä antautuminen on ollut vain suomalaisen oikeistoeliittimme huomiopisteiden kerjäämistä Saksalta ja Lontoon veroparatiisin "kuninkaalliselta" eliitiltä. Valtion purkamista "uuden maailmanjärjestyksen" tieltä.

Paikallinen talous ja paikallinen ravinnontuotanto on säädettävä pakolliseksi.

Miksi Suomen on valittava sama suunta kuin mitä Ruotsi ja Kiina on valinnut. Siksi.  Vanhat kikat.

Ruotsin loistava selviytyminen euro-orjuudesta;
Ruotsi on samaan aikaan globaali toimija mutta valtion varallisuutta ja kansallisomaisuutta suojeleva.

Rockefellerin vallankeskittämiskomissio - Trilateraalinen - http://www.canadafreepress.com/index.php/article/481
Rockefellerin vallankeskittämiskomissio
- Trilateraalinen
- http://www.canadafreepress.com/index.php/article/481

Avainsana: valtionyhtiöt.

Markkinakapitalismin pelastukseksi, ei päättömäksi sosialismiksi.

Vakaus ja luotettavuus avainpolitiikaksi.



Suomen tärkein valuutta on luottamus ja uskottavuus - ja sitä on vielä:


  Johtopäätöksiä?

Miksi ihmiset uskovat yhä kokoomuksen talouspuheeseen ideologiansa suojana samalla kun kansanvaltaa kaapataan ja demokratiaa kumotaan? Usko rikastumiseen ja statusaseman nousuun kohti eliittiä?

Uuteen palautettuun pohjoismaiseen vahvaan valtiomalliin tänne Suomeen virtaisi rahaa nyt käsittämättömät määrät sijoituksina, jos ottaisimme taas valtionyhtiöt vahvan valtiomallin perustaksi: vakaus, avoimuus ja ylikansallisen orjatyön torjunta.

Vakaus ja omavaraisuus olisi nyt tärkeintä valuuttaa valtion kehittämisenä. EU:n ”globalisaatioehdot”, Valtioita rajoittavt sääntelyt ja valtion tuhoamispolitiikka ikkunasta ulos. Nyt ei säännellä pankkeja vaan valtioita pankkien plutokratian tuottamiseksi, liittovaltioprosessin ideologisessa Amokin juoksussa.
  • "Suomi on jo varannut 15 % maapinta-alastaan monikansallisille kaivoksille ja nyt ollaan luovuttamassa viimeisin kansallisaarteemme, puhtaat pohjavedetkin"


 Ja tietysti innovatiivisuus tulisi tulla kaupallisten firmojen avainväyläksi, johtajien nopea erottaminen ilman kultaisia kädenpuristuksia todellisen kapitalistisen dynaamisuuden luomiseksi - valtio tukemaan aitoja innovaatioita ja nopeasti markkinoiden valtaamiseksi. Työntekijät ovat tärkein resurssi, eivät eliittijohtajat ja Troijan hevos-Elopit.

Valtiolle sitten myös voitto-osuuksia riskien ottamisesta. Siitä hyötyisivät kaikki.

Globalisaatio-alistumisen on uusliberalistisena valtionhajottamis-ideologina hylättävä päämäärätietoisesti ideologia-analyysin kautta.

Eurokriisianalyysejä sataa kuin Esterin perseestä mutta tarvitsemme rehellisyytää siitä ideologiasta, jolla meidät on ajettu kohti Kreikan kurssia ja avuttomuutta. Haluammeko valtion, joka valitsee yhteiskuntansa ja sopeuttaa taloudellisen toiminnan sen mukaan vai annammeko suurpääoman ajaa halpatyövoiman kurjistamista tuloerojen kasvattamiseksi?  

Globalisaatio on ollut brutaalia pörssi-ideologian jyräystä: sen primääriarvo on ollut vain Aasian markinoiden maksimointi ja Euroopan pumppaaminen tyhjiin.  Pörssikeinottelun piristämiseksi ja edistämiseksi. Epäinhimillisesti.

Kiinakin käyttää huoletta suojatulleja ja valtion itsemääräämisoikeutta.

Miksi emme me.

Uuden talouden ehdot ja vakaat valtionyhtiöt pääoman houkuttelijoina.



  • Olli Rehnin epäpätevyyden Timeline:  
 http://villekauppinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/75217-kontraindikaattori


       Italian senaatin puhemies: 
  • "Korruptio upottaa koko Italian"
EU:n aidoin ideologia on korruptio ja veronkierto kaunosanojen suojassa. Maksun aika. Täytyykö maan palaa että totuus tulee esille? Kyllä. 
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/Senaatin%20pu...


Talous. 
Tasapaino.
Uskottavuus.

Kuinka valtio luo enemmän kuin osatekijöiden summan?
Tässä on eräs tärkeimpiä vatauksia taloustoimittajille:

  •  " Taloustieteissä asiat eivät ole yhtä hyvin.

    Ne ja niihin tukeutuva politiikka perustuvat yhä valheelle, jonka nimi on työ.

    Hokema
    on, että menestyvässä taloudessa tarvitaan lisää työtä. Tämä on suuri valhe. Työtä ei tarvita, tarvitaan arvoa.

    Työn tekeminen ei ole itseisarvo. Työ tarkoittaa resurssien käyttämistä, ja sitä tulisi välttää. Varsinkin ihmistyö on välttämisen arvoista.

    Itseisarvo on tulos, arvo, joka näkyy tuotteina tai palveluina. Usein oikeudenmukaiseksi koettu arvonlisävero on yksi taloustieteen suurista saavutuksista: siinä etsitään ja verotetaan juuri sitä mitä yhteiskunta tarvitsee: arvoa."  - teksti Reima Suomi, Tietojärjestelmätieteen professori Turun kauppakorkeakoulu :
        http://www.talouselama.fi/Tebatti/puheenvuoro/tyot...


  • "Pitääkö (Suomen) hyvinvointivaltio purkaa?",

      kysyy Suomen Kuvalehti Maailmanpankin ekonomistilta Kaushik Basulta.

    Ja hän vastaa:
    "Suomen ja muiden Pohjoismaiden ihmisoikeuksilla ja sosiaalisilla normeilla on tärkeä opetus koko maailmalle. Älkää luopuko arvoistanne vaan tehkää niistä vientituote."


        Ja painavin sana on sanottu;

 Helsingin Sanomissa Tapiola-ryhmän entisen pääjohtaja Asmo Kalpalan haastattelu on tärkein talouselittimme tunnustus katastrofaalisesta talousideologiasta, jota kokoomus on ajanut käyttäen hyväkseen 1989 lamapaniikkia:

  • Kalpalan mielestä Suomen talouden rakenteet eivät ole syntyneet markkinatalouden pohjalta, vaan valtion toimilla ja konsensuksen aikana.

    "Jos tällainen talous annetaan täysin lyhytnäköisen pääoman käsiin, ollaan lähellä oligarkiaa", Kalpala sanoo

    "Uskon, että yhteiskunta huutaa nyt sosiaalisemman yritystoiminnan perään."

    Kalpalan mielestä markkinatalous ei toimi, jos puhtaan kapitalismin pörssiyhtiöille ei ole vaihtoehtoja, joissa omistuksen motiivi on muu kuin pelkkä rahan tekeminen. 


Tärkein kommentti on nyt lausuttu kokemuksen syvällä äänellä ja perustellusti vastalauseena todistetusti epäonnistuneelle kokoomuksen uusliberalismille.



Vastassamme on kuitenkin kovin raadollisia syitä euroideologialle:
  •  Stubbin vaalirahoittaja keskeinen Kreikka-toimija
Arkipäivän eurokorruptiota suomalaisella viileydellä. 
Stubb vaati useaan otteeseen julkisuudessa hyväksyntää Kreikan pelastuspaketeille, joihin liittyvien satojen miljardien eurojen velkojen yhtenä pääjärjestelijänä toimi kansainvälinen White & Case -asianajotoimisto.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/483253/Stubbin+va...




  • IMF:n ekonomistit myöntävät leikkauksiin kannustavien laskelmien virheellisyyden 

    - Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kaksi ekonomistia, Daniel Leigh ja Olivier Blanchard ovat laatineet erityisen 'työpaperin' (working papers) niistä erehdyksistä, joita he ovat tehneet laatiessaan ennusteita talouskurin vaikutuksista Eurooppaan. http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=6346



Olli Rehn "jarruttaa" Slovenia-paniikkia:
  • "Liian aikaista arvioida apupaketin tarvetta"
- tai liian pelottavaa.
Liikaa valtaa poistavaa. Keisarilla ei ole...


Aktivoituuko vastavoima
eli vasemmisto kun taantuma ja lama etenee pankkien niistettyä kaikki rahat mm. EVM:n kautta keinottelijoilleen paratiisipankkeihin?
  • "Tähän mennessä ei siis ole ollut kyse siitä, että ihmiset olisivat radikalisoituneet valtavien joukkoliikkeiden kautta. Kyse on ollut siitä, että demarijohtoinen hallitusvasemmisto on vieraannuttanut Tanskassa omat kaaderinsa ja menettänyt yhteytensä työväkeen", Søndergaard selittää.
http://www.tiedonantaja.fi/2013-10-5/demarien-peto...


Katastrofin rakentajat saavat jatkaa sooloilua.
Mitä ihmettä tämä diktatuurin rakentaminen oikein on? ideologista vallankaappausta. Mokaajat, taloustuholaiset ja väärä ideologian runnojat saavat esiintyä profeettoina.
http://www.uusisuomi.fi/raha/58887-olli-rehn-jarru...
Suuruudenhulluus kasvaa kuninkaalla mitä lähempänä teurastajat ovat:
  • Alexander Stubb: "Euroon jopa kahdeksan uutta maata"
    http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2013/05/06/...

Tämä on sitä samaa Too Big To Fail -taktiikkaa '
kuin mitä pankit ovat valehdelleet poliitikkoja suun kautta.  Kiristyspolitiikkaa ja shokkikapitalismia. 
Tilanne?
  • Tilastotietoa eurojuntan aiheuttamasta tuhoallosta
     http://www.stat.fi/til/teul/2013/03/teul_2013_03_2...

Olemmeko nyt aito muutosyhteiskunta vai jarrutteluhteiskunta, vain eliitin etuja ja feodaaliyhteiskuntaa ajamassa?

Kohti immateriaalia markkinataloutta ja sosialistista kapitalismia Ruotsin mallia kehittäen. Hyvinvointivaltio on yksilöiden toimintakyvyssä.

Se on väistämätön suunta talouden tärkeimmälle muutokselle Suomessa - jos haluamme itsenäistä vahvuutta riehuvaa eurokaaosta vastaan.


Selviytymisen tie.

  I

Laatua ja ihmisten resursseja ei oteta tosissaan.

Nykyisen raateluyhteiskunnan mielipuolisten ylityötuntien, eliittiunelmien, julmuuden hehkuttamisen ja uhkailun sijaan.

Poliitikkojen tulisi ymmärtää, että Suomen suurimpia totuuksia tulevaisuuden pelastuksesta on sisällöntuotannon laatu.

Ei määrä.

Tässä Nokia seurasi tuhoaan noudattamalla vanhan aatelis-luokkayhteiskunnan eliitti-ideaaleja. Ollila ja muut sokeat uskoivat, että määrä on tärkeintä ja vallanpitäjien ideat paljon tärkeämpiä kuin nuorien älykkäämpien insinöörien ja poispotkittujen humanistien ideat.

Ja vieläkin Nokian tuhon optioeliittiä ylistetään mediassa, tuhon tuojia ja  palkattoman ylityön kylmiä vaatijoita. 
Olemme ideologisessa sodassa, vaikka kuinka meitä taas harhautetaan puhumalla eliitin jaloudesta ja hyväntahtoisuudesta.

 Vain eliitin voittomarginaalin tukahduttava lisääminen on hallituksen silmäterä, ei valtiomallin kehittäminen ja kokonaisuuden analysoiminen;
talous ei ole firmojen ryöstöretki vaan säätelevän valtion kokonaismalli uuden talouden ja ihmisten toimintakyvyn ehdoilla.

Nuorilla on nyt tiettyä rohkeutta uuteen ihmiskeskeiseen resurssi-ideologiaan ihmisen asemasta, valtion luonteesta ja hyvinvointivaltion uusiin toimintaperusteisiin mutta ilman perustuloa ei synny perustyytyvisyyden ja suvaitsevaisuuden yhteiskuntaa.

Nuoret eivät tunne taloushistoriaa eliitin aiheuttamaa lamaa 1989 ja sen keinottelun aiheuttamaa kiristystä ja hyvinvointivaltion tuhoamista mutta nuoret ymmärtävät intuitiivisesti että rahaeliitin katastrofi EU:n romahduksessa ei toimi eikä tule toimimaan.


Eliitti yrittää estää julkisesti ja salaa kaikin tavoin tasa-arvon etenemisen, ideologisen analyysin ja siten eliittimme edistää vain oikeistolaista raateluyhteiskuntaa, taannuttavan ja uuvuttavan kilpailumentaliteetin iskostamista.

Eliitiin mielestä vain eliittiin kuuluminen on elämän tarkoitus.
Tämä on kova ideologia, ei talousteoria.


Vasemmiston perinteinen talousmalli lähtee itsenäisistä ja kehittyvistä ihmisistä ja resurssituotoksen suoraan saavista kansalaisista, joita ei voisi orjuuttaa halpoihin paskaduuneihin kiristämällä vaan työnantajan ja valtion olisi vain korotettava palkkaa, jotta paskaduunit kelpaisivat.
Silloin sitä voisi kutsua markkinoiden määrittelemäksi palkaksi mutta nythän paskaduunien pilkkapalkka määrätään vain kiristämällä ja nälkäkuolemalla uhkaamalla.
  • Eliitti valehtelee, että tämä taloutemme olisi aitoa kapitalismia, kysynnän ja tarjonnan taloutta.
  • Oikeistoeliitti on järjestänyt vuosittaiset 23 miljardia verohelpotuksia tuloerojen kasvattamiseksi tuhotakseen sosiaalidemokraattisen tasa-arvon perustuslain, joka meillä vielä on vielä kirjaimina vaan ei käytäntönä.

Valtionyhtiöt on tuhottu jotta voitaisin väittää, että valtionyhtiöt eivät toimi.

  • Vaikka markka tai pohjoismaiden yhteisvaluutta-kruunu tulisi takaisin, niin en suinkaan tarkoita enää kokoomuksen, pankkimies Koiviston sekä Holkerin ja Suomen pankin 1986 harjoittamaa mielipuolista vahvan markan valuuttakeinottelua.

    Suomalaisen valtion eliitille suomassa verohelpotuskorruptiossa ja EU:n katastrofaalisessa keinottelusosialismissa uivat kokoomuslaiset eivät voi ideologisesti mitätöidä aidon sosialistisen kapitalismin eli kehitetyn ruotsalaisen valtiomallin uusia mahdollisuuksia.

    Eivät millään argumentilla.



    Tuottavuus materiaalisessa tuotantotaloudessa

    on nykyisin noin 20-100 kertainen eli tarvittava fyysisten ihmisyksilöiden työ vähentyy koko ajan teknologian mahdollistamana. 

    Tuottavuus on ohajttava hyvinvointiin eikä keinotekoiseen pörssispekulointiin.


    Kysymykset tuotannosta eivät ole materiaalisia vaan ideologisia.

    • Valtionyhtiöiden vastustaminen on keinotteluideologian puolustamista.

    Oikeiston höpötys ylipalkattujen vapaaehtoisesta tulojenvähennyksestä on samaa vanhaa materialistista harhautusta ideologisen systeemianalyysin ja verotuspolitiikan sijaan.

Ylikansallisten yhtiöiden kapitalismi on täsmällinen ideologia, joka estää taktisin keinoin ja salaisin sopimuksin valtioiden ja kansalaisten omavaraisuutta.

  • Ruotsalainen valtionyhtiö tekee huimaa tulosta

    - kansalle.

    Miljardivoitot tiedossa Ruotsissa. Valtion 100% omistama Kiirunan kaivos teki kaikkien aikojen tuotantoennätyksen vuonna 2012
Miljardit suoraan kansantalouteen - kokoomuksen kauhu.


Mitä ihmiset kaipaavat?

Uusi valtio.
Vanhat arvot valtiosta yksilöä suojelevana ja talouden hallintaa kehittävänä ja suojautuvana periaatteena - varsinkin nyt globalisaation eli hallitsemattoman rahan kaaoksen aikana. Uusi tietoisuus.

Uusi talous.
Ihmisarvo = motivaatio. Yhteiskuntasopimus kilpailuyhteiskunna ja elitismin tilalle.

  • Miksi kokoomuksen kaappama valtiokoneisto estää järkeviä muutoksia?
  •  Miksi hyvinvointivaltion uskomatonta menestystä vertailuissa ei ylistetä ja kehitetä vaan hallituksemme halveksii sitä rajulla ideologisella purkamisella?

Ideologisesti ja poliittisesti Oikeiston mukaan yhteiskunnalla ei ole vapauttavaa henkistä tarkoitusta ja jalostavaa kehitystä vaan vain kepin voima ja keinotekoinen kilpailun ahdistus materialistisessa darwinismissa, pyrkimys ajaa työväestö, ”alemmisto”, köyhemmäksi ja halvemmaksi työvoimaksi eliitin glorian, voitonteon ja omahyväisyyden kasvattamiseksi.

”Globalisaatio” sanana, vaikkapa telakkatukea ja valtionyhtiöitä estämässä, ”Globalisaatio” on pelkkää ideologista retoriikkaa ja oikeistolaista valtiontuhoamisoppia. 

Ideologista sotaa.

  • Toimittajat tekevät uskomattoman älyllisen itsemurhan, kun eivät kysy, miten vasemmistopresidentin Ranska voi tukea telakkaa...  mutta Suomi ei?


  • Kuluttajille maksetaan rahaa, kun kova tuuli pudotti sähkön markkinahinnan negatiiviseksi


Oikeiston mukaan ei-eliittiin kuuluvan ihmisen tarkoitus on työ, halpa työ eliitin tuloerojen kasvattamiseksi - ja oikeistotoimittajat vetoavat mielellään luterialiseen työmoraaliin eli työidentiteettiin.

Tällä ideologisella diskurssilla ei ole mitään tekemistä Lutherin tai luterilaisuuden kanssa vaan saksalainen työhulluus nousee sadistiseta kalvinismista.

  • Calvin puhui 14 tuntisesta työpäivästä ja hänelle pelastettuja olivat vain varakkaat menestyjät, maaniset psykopaatit. Calvin hukutti väärin pukeutuvat ja seksuaalisesti itsenäiset naiset Zurichin jokeen, jotka eivät noudattaneet miesten eliittihierarkiaa ja kontrollimoralismia. Calvinin farkkugate is always coming.  Rahan deonttinen oleskelu paratiisitieillä ja ahneuden unelmissa omistamisen abstraktiosta: poissaoleva vaikuttaa olevaan.

Tehokulttuurimme ei tarvitse kilpailuttaa itseään nääntymyksen partaalle  vaan arvot voivat ohjata tuotantokulttuurin ylijäämää vähentämään ihmisten taakkaa ja antamaan vapautta valita ilman työn ja työajan orjuutta. Työn arvohan on jo nyt täysin keinotekoisesti ohjattu joka tapauksessa tekonologian takia.

Halpa ylituotanto on suunnattava resurssiksi ihmisille, jotka keskittyvät henkiseen eivätkä halua työelämään ja statuksen nostattamaiseen rahalla.
Itsensäkehittäminen on ymmärrettävä yhteiskunnan resurssiksi. Valtio pystyy huolettomasti ylläpitämään nomadikansalaisia ja poistamaan ruotsalaisen aateliston 900 vuoden aikana pakottaman pseudokristillisen status-häpeäkulttuurin, kuninkaan läänitysprojektin ja rahaverotuksen.


  II

Markkinakapitalismi on havainnoitava ja nähtävä uudessa ajassa, jossa teknologian tuotantoteho on uskomaton. Puutetta ei ole enää mistään.

Paitsi jos ideologia määrää puuttumaan.

Pakkotyötä ei enää tarvita. Ihmisten alistamista ei enää tarvita.

Muuta kuin eliitin unelmaan järjettömään rikastumiseen muita orjuuttamalla.

Vasemmistoeliitti vaikenee tällä hetkellä vasemmiston ja humanismin ideologiasta - kerjätessään oikeistoeliitilta virkoja ja saunaseuraa.Ei ole vain talouskäsitteitä vaan on myös syvällinen ideologia yksilöstä yhteiskunnan keskipisteenä.
Ennen joulua eduskunnassa oli sattumoisin äänestys suurituloisten veronkorotuksista. SDP ei kannattanut veroprogresson osittaista palauttamista. Muutenkin vasemmisto on harmittoman hiljaa laajasta yritysten veronkierrosta. 


  • Kybermaailma tarjoaa Suomelle useita mahdollisuuksia kilpailukyvyn, elinkeinoelämän ja yhteiskunnan turvallisuuden kannalta, arvioi Stonesoftin kyberturvallisuusjohtaja Jarno Limnéll.
       http://www.verkkouutiset.fi/index.php/talous/9-tal...




Härpäkkeiden ja laitteiden hinnat laskevat vauhdilla robottitehtaiden vyöryssä - ja todellinen vientiteollisuus on immateriaalisessa taloudessa. Henkisessä kyvyssä ja persoonallisuudessa.
Insinööritaidoissa. Taiteessa.
Ohjelmoinnissa. Soveltamisessa.
Henkilökohtaisessa palvelussa digitaalisesti. 

Muuntautumiskyvyssä. Immateriaalisen todellisuuden vyöryä ja voimaa. Henkistä kuluttamista, ohjelmien ja mediapalvelujen ostamista.

Hallitus ei ota tätä immateriaalin talouden kehitystä tosissaan.
Teknologista kehitystä ei käytetä ihmisten vapauttamiseen ja materiaalisen perusturvan luomiseen uuden talouden ajattelussa.


Eliittimme on mätä.
  • Vanhanen valitti tammikuun Iltasanomissa että

    "Ruotsi menee ohi"
Ensin Vanhanen lahjoittaa valtionyhtiöt pois ilmaiseksi ja tuhoaa hyvinvointivaltiota
ja sitten valittaa että Ruotsi menee ohi.
Eliitin logiikkaa. Roolien vaihtamista ilman vastuuta.
  • Bad Cop and Good Cop. Osa eliitistä ruoskii ja valehtelee, osa antaa empatiaa kansalle "lohdutukseksi". Vaimentamiseksi.

Mutta totuus on se, että olemme ideologisessa sodassa ihmisyyden ja henkisyyden puolesta kahmijoita ja elintilan viejiä vastaan.

Jakaminen ja vapaus on se voima, joka voi antaa merkitystä.

Suomi oli 1989 luottamusyhteiskunta, ihmiset olivat vapautuneet ennennäkemättömällä tavalla ja suomalaisuus sai aivan uusia sointuja - kunnes oikeiston-Holkerin ja pankki-manun luoma valuuttakikkailu ja juppien velkasijoitusorgiat räjähtivät kansan maksettavaksi. Neuvostoliittokauppa oli jo 1987 osoittautunut olevansa impotentti mutta kokoomuskin julisti kiihkeästi, kuinka Suomi elää Neuvostoliiton varassa kiitollisena.

 Kokoomuspankkiirit ja teollisuuspohatat kehottivat valtiota lainaamaan jättimäiselle  ja kuihtuvalle Neuvostoliitolle rahaa veronmaksajien taskuista!

Nämä Neuvostoliitolle lainaajat ja lamasyöpäläiset saivat sitten luoda uuden valtiottoman tuhokapitalismin periaatteen Koiviston konklaavissa, sitä samaa, jota Katainen yrittää nyt jatkaa EU-pankkiireja rahoittaen - jotka tiesivät saavansa pumpata EU-maita katolilaisten maitten 2000 miljardin laina-ansoituksella.

Olemme liukuvassa helvetissä eliitin etumatkaa kasvattamassa.  

  • Tuloerojen luominen ja tasavero kokoomuksen europolitiikan mukaisesti eivät ole markkinakapitalismia, se edistää stagnaatiota ja korruptiota.

Eliittiin kuulumisen ja ilmaisemisen mielihyvä ja julkeus on vain ikiaikainen fasistinen ja aatelinen ideologia julmuuden keinoilla. Alistamisen ikiaikainen taistelu.
  • Suomalaiset ammattijärjestöt ovat myös liukuneet elitismin ajatusmalliin ja eliitin ideologiaan olemalla puolustamatta pätkätyöläisten palkkatasoa ja tuntihintaa - jonka pitäisi olla parempi pätkäluonteen stressin ja arvaamattomuuden takia.


Globaaliin orjuuteen on paljon torjuntakeinoja ja tulliverokikkoja pakottamaan tuotanto-olosuhteiden muuttamista mm. Aasiassa.
Ja suojelemaan eurooppalaista elintasoa.

Suomen uhraaminen "globalisaatiolle" esitetään meille moraalisena vaatimuksena ilman omia tullisakkoja - vaikka Suomen uhraaminen ei eettisesti auta ketään maailman taloudessa.
  • "Nyt asiat ovat kunnossa niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa. Joka muuta väittää, on pölhöpopulisti." (A. Stubb Kreikan ensimmäisen tukipaketin jälkeen)
Stubbin puheet kertovat täydellisestä epäpätevyydestä tai maanpetoksesta.

Ilman massiivisia robottiveroja maailman talous tuhoutuu.
Tehotuotanto on valjastettava hyvinvoinnin nostamiseen, lyhyisiin työaikoihin myös aasiassa eikä eliitin paratiisipääoman kasvattamiseen.
Kun EU on romahtanut lopullisesti, euromaiden täytyy sopia 2 tullimuotoa: roima robottitulli estämään Aasian ihmistyövoiman lopettaminen sekä kipakat saastetullit.


Elintason vaatimuksiin on monia keinoja.

On esimerkiksi olemassa energiamassa-rakentamisen idioottimaisen yksinkertainen tekniikka, jolla taloista saadaan koko talveksi lämmityksen auringosta kesällä varaava rakennus. Tätä valtio ei Suomessa tue, koska kaikki tuotannon alat ovat korruption alaisia, mm. energiayhtiöiden korruption alaisia.

Valtion tutkimuskeskus on myös ollut tukemassa pörssikapitalistien ideologiaa ja korruptiota valehdellessaan vuosikymmeniä ettei Suomeen kannata rakentaa kesäisin lämpöä varaavia energiataloja.
  • Saksalaisten tutkijoiden mukaan 50% Suomesta saa auringolta yhtä paljon lämpösäteilyä suhteessa kuin eteläisempi Saksa.

Kemian teollisuus hallitsee viljelemisen röyhkeän saastuttamisen ja kuluttamisen korruptiota - lähes jokainen suomalainen viljelijä käyttää 3-10 kertaa liikaa lannoitteita (tuoreen tutkimuksen mukaan). 

Lobbaus on toiminut ja hallitus tukee sitä.

Korruptoitunein valtio Euroopassa?
Niin arvelen.

Kulutuksen ja saastuttamisen tarve on kulutuskapitalismin ydin. Sen moottori. Sen ylpeys. Talvivaara on kokoomuksen kunniamerkki.

  • Saksalaisten kaipaamaa orgaanista viljelyä ja hyvähintaisten tuotteiden vientiä estetään kaikin valtion, kemianteollisuuden ja keskustapuolueen toimin. 

  • Energiateollisuus on järjestänyt kaikkien aikojen korruption poliitikkojen kanssa estäessään tuulivoiman kehittämisen, pienten hiljaisten generaattorien kehittämisen ja tuotannon maassa, jossa tuullisuus vain lisääntyy.

Ruotsissa on esimerkiksi musiikkiteolisuuden vienti 50 kertaa suurempi kuin Suomen.
  • Ruotsin konsulaatit auttavat muusikoita ympäri maailman aktiivisesti diplomaatisten suhteiden ja PR:n avulla, suomalaisten eivät auta suomalaisia.


III


Länsi-Suomessa moni rikastuu tukiaisilla ja se on yksinkertaisesti väärin. Se ei ole hyvinvointivaltiota vaan korruptiovaltiota.

Suurin ideologinen vihollinen on supereliitin nauttima lobbaus, kabinettilupaukset viroista, firmojen suojatyöpaikoista ja räikeät johtajien palkat valtion tukemissa yhtiöissä ja valtionkin reippasti omistamissa yhtiöissä.
Pahinta on ollut oikeusjärjestelmän ja verottajan valvonnat romuttaminen. Se lamauttaa myös kansalaisten moraalia.

Uskomattoman röyhkeä meininki mutta ylpeydellä, uuden porvari-identiteetin tulemisen porvarieetoksella.

Tämä korruptio ei ole markkinakapitalismia vaan eliitin pörssikapitalismia.

Ihmisillä ei ole tietoa korruption laajuudesta ja siksi ihmiset eivät ymmärrä ideologisen heräämisen tarvetta.
Päätoimittajat valtamediassa rajaavat tarkkaan arkiuutisoinneista merkittävimmät tulkintaan vaikuttavat faktat pois.
  • "Kun kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) julisti sisäisen tarkastuksen raportin salaiseksi, vaadin nähtäväksi kyseisten töiden laskut kolmelta kuukaudelta. Aluksi vaatimus torjuttiin, ja syy siihen selvisi: Suurin osa laskuista oli erittelemättömiä ja jopa monta kertaa kalliimpia kuin kilpailussa sovitut."

    -  Pienyrittäjä vastaan ”Hyvä veli”-verkosto
Valtio ja yhteiskunta ei ole johtajia ja eliittiä varten.


  Vai ei ministeri tiedä poliittisista lahjaviroista:
  •  + Valtio tiedottaa: Yhtiökohtaiset palkitsemistiedot aikaisemmilta vuosilta toimitetaan pyynnöstä - valtio omistajana julkistaa keskeiset palkitsemista koskevat tiedot kaikkien valtioenemmistöisten yhtiöiden ja lähtökohtaisesti myös kaikkien valtion osakkuusyhtiöiden osalta.  http://valtionomistus.fi/suomi/yhtiot/palkitsemistiedot/

Johtajat ovat kansaa varten ja kansalle vastuussa.
Reaaliaikaisesti ja väliaikaisesti. Tässä vaihtoideassa ja nopeassa vastuussa on demokratian ainoa juju jo muinaisilla kreikkalaisilla. Jos se ei toimi ja poliittiset johtajat pysyvät virassaan junnaavana urasuorituksena niin elämme plutokratiassa.

Kuten Suomessa elämme.

Johtajat ovat teoriassa vain annetun suorittamisvallan kanavia, eivät eliittiluokan luomiskanava. Nyt se on eliittikoneisto, joka pumppaa rahaa valtiolta eliitin korottamiseksi aatelisluksukseen.

Suomessa johtajien erottaminen on tabu kun sen pitäisi olla sääntö ja tapa.

Kysymys nykyisestä ohuesta yhteiskuntatietoisuudesta, poliittisen korruption havaitsemisen puutteesta ja  ideologiasta vain sanana on ennenkaikkea valtakulttuurin ja valtamedian propagandasta: kuinka meille opetetaan kenellä valta on ja mitä valta on.

EU on perustettu teollisuuden ulkoistamiseksi Aasiaan ylikansallisten yhtiöiden lobbauksena:
  • "Pitää muistaa, että Wärtsilä Meriteollisuus oli tehnyt juuri miljardin Suomen markan investoinnit uusiin teknisiin laitteisiin sekä Pansion telakan isoihin hallirakennuksiin.

    Lopullisessa konkurssiselvityksessä kävi ilmi, että omaisuus oli kolme miljardia suurempi kuin velat, joten konkurssi oli tarkoituksenmukainen toimenpide EU-neuvotteluiden aloittamiseksi. Saksahan lupasi vastapalvelukseksi lopettaa vanhan telakan Bremenissä."
http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/428817/Lai...



IV

Kuinka tieto ja tiedostaminen rajataan ideologisesti?

 ”Vastakkainasettelujen aika on ohi. Antautukaa.
Ajoimme Suomen ideologista antautumista korruptoituneelle katastrofi-EU:lle mutta emme myönnä olevamme väärässä talouden romahtaessa. Antautukaa ja lopettakaa valittaminen, me emme myönnä virheitä emmekä ideologista umpikujaa.  ”

Kuinka ei enää olisi oikeiston ja vasemmiston vastakkainasettelua - "ei ole enää mahdollista”?

Vasemmistopuolueet saavat tietysti syyttää omaa sisäistä suosikkikorruptiotaan, tilanneanalyysistä luopumista ja johtajakultin vallan muotoja, että eivät julista selkeitä päämääriä ja keinoja tämän  tapahtuvan oikeistolaisen valtiokatastrofin keskellä.

Suomessa ei ole koskaan ollut sananvapautta. Törmään jatkuvasti ihmisiin, jotka pelkäävät puhua tai kirjoittaa avoimesti työpaikkansa menettämisen pelossa.


Oikeistolla on monia häpeän tuottamisen kulttuurisia keinoperinteitä, joilla luodaan hierarkiaa, passiivisuutta, voimattomuuden alueita, eliitin epärehellistä keskustelua, ongelmasokeutta ja varsinkin yhteiskuntaluokkien erottamista kauas toisistaan pelon ja itsestäänselvyyksien lietsonnalla. 

Valta olisi mahdollista kansalle niin kauan kun Suomi on valtio eikä maakunta EU-liittovaltiossa 

- mutta kansalaiset tukehtuvat nyt kateuteen, pelkoon, keinottomuuteen, keskustelemattomuuteen, puolueiden johtajakultteihin, epäsolidaarisuuteen ilman tietoisuutta ideologisesta sodasta ja vaihtoehdoista.


Suomi johtaa kohta Eurooppaa alkoholin massakäytössä.

Suomi on ainoa Euroopan maa,
jossa alkoholin käyttö kasvaa.

Elämme eliitin luomassa vieraantumisesta ja etsimme turtumusta ilman kirkast vastaideologiaa elämän puolesta.
Elämme eliiitin lumouksessa, jossa kansa luulee, että kansalla ei voi olla asiat paremmin, vain eliitillä voi olla asiat paremmin.

Solidaarisuutta halveksitaan ja kilpailua ihaillaan.

Status-kilpailu ei ole suinkaan tehokkuutta ja innovatiivisuusta luovuutta lisäävää, päinvastoin - siihen on satoja tutkimuksia.

Elämme eliitin luomassa harhassa, jossa ihmiset syyttävät itseään pahoinvoinnistaan ja traumoistaan. Siksi kokoomuksella oli kiire purkaa peruspalvelut 1989 juppien keinottelulaman aikana.


Olosuhteista puhuminen on tehty häpeälliseksi ja eliitin ihannoimisesta ideaalista. Ihailua tuotetaan kaikin mainostoimiston keinoin - kuten esimerkkieliitin vapaaehtoisilla, mitättömillä palkanalennuksilla.

Sairaanhoitajatkin äänestävät kokoomusta, joka runnoo tuloeroja urakalla:
  • Hyvinvoinnin horros, samaistumisen hurmos, oman kurjuuden suggestiivinen torjunta.
Ihmisten toiveet korvaavat tiedostamisen ja ideologisen valinnan keinoista.

Suomalaiset ”itsemurhaajat”, alkoholistit ja lääkeaddiktit tappavat mielummin itsensä kuin alistajansa ja huijaajansa uskoen omaan mitättömyyteensä. Media puhuu ”reaaliteeteista” ja vertaa nyt muutaman eliitin jäsenen mitätöntä ”palkanalennusta” koko Suomen kattavaan palkanalennukseen.


   V

 Miten olisi aivan uusi kapitalismi.
Spekuloidaan vähän pidemmälle. 
Analyyttisesti vasemmistolasiesta utopiasta.


Kaatuisiko Suomi, jos kaikilla olisi sama palkka?
   Ei.

Perustulo laajempana periaattena ja lähtökohtana.
Kysymys on ideologiasta ja tarkoituksenmukaisuudesta.
Yhteiskuntasopimuksesta. Mielekkyydestä. Motivoinnin tasoista ja tavoista.

Jos kaikilla olisi sama palkka,
silloin ihmiset kilpailisivat taidoillaan, jotta saisivat haluamansa työn. Taidon palkkana olisi työ, ammattiaito ja hyväksyntä. Kuten nytkin.

Ja ihmisten sosiaalinen kiitos. Status vain sosiaalisin perustein ilman porvareiden rahastatuksen hurmaa ja rahan statuksen epätoivoista korostamista mainoskulttuurissa.

Työn mielekkyys on useille ihmisille elämän tarkoitus Suomessa - eikä tämä poistuisi jos kaikilla olisi sama palkka.

Tasatulo lisäksi lisäisi roimasti markkinataloutta, koska levitetty varallsiuus suuntautuu kulutukseen.

Työstä poisjäävillä olisi sitten käytännössä vaikka pienempi yleinen kansalaistulo ja selvästi raskaita töillä tekevillä lyhyempi työaika laajan asiantuntijaraadin määrittelemänä.

Ylityöt sallittaisiin mutta hyvin rajoitetusti sillä selviin tieteellisin tutkimuksiin vedoten tiedetään, että ihmisen toimintakykyinen ja psyykeä tuhoamaton työaika on lyhyt.

Ylityö tuhoaa psyykeä ja yhteisöä kaikkien satojen tutkimusten mukaan, se lisää aggressioita, emotionaalista kapeutta ja ihmisen tiedostamista - siksi porvarieliitti kautta aikojen vaatii ylityöyhteiskuntaa.


Suomi.
Joka onkin  tällä hetkellä poliittisesti passiviinen ja tiedostamaton zombieyhteiskunta.

Tsaari Niinistön, ylösnousseen Kekkosen, voittamattoman isän ja nuhtelijan palvojat.

Tasatulo voisi olla lähtökohta kun hahmotellaan inhimillisyyttä yhteiskunnan pohjavireenä.

Veroprogressiolla voitaisiin sallia ruotsalaisen mallin mukaisesti selvästi tulosta tuoville yrittäjille lisätuloa ja valtio tietysti maksaisi selkeän työpanoksen esittäneen yrittäjän palkan, kunnes yhtiö tuottaa voittoa.

Mutta kaikkien tulisi ymmärtää, että kaikkien tarpeita hoitava vahva valtio on onnen ehto, ei verinen statuskilpailu, rikkaiden luokkasota, kiusaamissota, mediasota - nykyinen kurjistumiskuilun jyrkentäminen.
Se luo julmuuden kulttuuria.
Tätä mitä nyt elämme "todeksi" uusliberalismina.
  • Eliitin etujen ihailua ainoana "pelastuksena eliitin luomassa luokkasodassa.

Ihmisen ruumis on valtio.
Kokonaisuus. Sen täytyy olla yhtenäinen. Resurssien käytön ja jakamisen takia täytyy olla valtioita.

Markkinatalouden etenemisen takia täytyy olla vakauttava valtio.

EU:n romahtaminen todisti 100% että keinottelutalous ja rahan diktatuuri ei toimi.

EU on mätänevä pedon ruumis Sinuhe-kirjasta, jota Katainen vielä rasvaa raadonsyöjien jo aloitettu abakkanaalit. Kataisen ainoa vaihtoväline on pelko ja uhkailu "hunajan ja maidon maahan".
ja Numerot:

http://www.accountingdegree.net/numbers/libor.php

Brutaali pankkien moraalittomuus ja kapitalismi  kuplaa tuottava henki on paljastunut kaikessa hirveydessään.


  VI

Pohjoismaat
ovat kaikissa valtioiden välisissä vertailuissa huipulla, onnellisuuden, tehokkuuden ja turvallisuuden suhteen.

Nyt se valtion pohja on purettu Suomessa tasaveroksi.
Hyvinvointivaltio täytyy palauttaa nopeasti, jos puhumme yleisistä arvopohjista.
Ei voi olla toiveita hyvinvoinnista, jos sitä puretaan eliitin eduksi.

Hyvinvointivaltion palauttamienn on vain valinta mutta se edelllyttää eliitikin huutovaatimusten vastustamista. Solidaarisesti perustuslaki jälleen voimaan otettuna ilman EU:ta ja sen katteettomia ultrakapitalistisia ja oikeistolaisia vaatimuksia.

EU on jo romahtanut eliitin ahneuteen ”rahan vapauttamisesta”. Terrorin vapauttamisesta. Demokratian havleksimiseen.

Suomalainen eliitti paasaa nyt säästäväisyydestä vaikka pitää sveitsiläisillä tileillä homehtumassa uutta ja vanhaa rahaa 100 miljardin verran tai sijoittaa aseteollisuuteen ja Ollilan öljyteollisuuteen eikä sijoita suomalaisiin uusiin yrityksiin sitä rahaansa. Joka on revitty alipalkatun suomalaisen työläisen nahasta.

  • Naomi Klein on kuvannut kirjassaan Tuhokapitalismin nousu

    lukuisia tapauksia, joissa erilaisia kriisejä on käytetty hyväksi yhteiskunnallisen omaisuuden yksityistämiseen, ammattiyhdistysliikkeen murtamiseen ja muuhun oikeistolaiseen politiikkaan. Niin äärimmäisiä ehdotuksia, kuin Klein kuvaa, ei Suomessa ole esitetty, mutta logiikka on sama:

    Kriisiin vedoten edistetään oikeistolaisia linjauksia "pakkotoimina". Neuvostoliittolaisella retoriikalla.

    - http://jukkatorikka.blogspot.fi/2013/01/kasvun-avaimet-suomelle.html


Olen monta kertaa kuullut ihmiseltä, jolle suku on ostanut asunnon, auton ja lomamatkat, että valtio ei saa antaa ilmaista lounasta vaan ihmisten on opittava nousemaan ja pärjäämään yksilöinä. Onneksi en ole oksentanut kyseisten kokoomuslaisten päälle. Isona miehenä olen onneksi myös pasifisti.


Nykyisessä yrittäjiä ylistävässä sanahelinässä ylistetään myös perverssisti aina ylityötä todisteena yli-inhimillisistä kyvyistä.

Varsinkin köyhien yrittäjien ”sankarieetosta” suuryhtiöiden verohelpotusten varjossa.

Jokaisen työhullun lapsi osaa todistaa, kuinka ylityö tuhoaa perheen ja työhullun persoonallisuuden. Työhullun ytimeksi jää vain raha ja ahneus. Inhimillisyydestä tulee työhullujen statusporvareiden vihollinen. 
Kokoomuksen yrittäjähenkisyyden ylistäminen on räikeää hyväntahtoisten hyväksikäyttöä: kokoomuksen muokkaamat lait ovat vain suuryrityksien eduksi pienyrittäjiä vastaan - Saksassa taas pienyrittäjät huomioidaan huomattavilla eduilla.
Useimmille työhulluus onkin oman suvun psyykkisten ongelmien ja henkisen väkivallan pakoa.


Vastauksia ei ole ilman kysymyksiä ja havaintoja.

  • Todellisen politiikan todellinen perusta?

Mielekkyyden yhteiskunta.
Motivaation yhteiskunta.

 Vahva valtio ja oma markka ei ole demareihin soluttautuneen Mauno Koiviston valuuttakeinottelua ja eliittijuppien bondikauppaa eikä pankkien vapautta painaa rahaa ja antaa katteettomia lainoja köyhille wannabejupeille.

Keinotekoinen EU-ideologia ilman demokratiaa ja ylikansallisten yhtiöiden luoma ”rajaton EU-utopia” pysyy nyt pystyssä vain pankkien elitistisellä sosialismilla valtioiden kustannuksella - valtioita tuhoten.

Ennenkaikkea tietoisuus ja yhteinen visio.


Mikä on yhteiskunnan tarkoitus?

Mikä on ihmisen tarkoitus?
Voiko ihminen kehittyä?
Voiko onnellisuus olla politiikkaa?

Voiko olla materiaalista politiikkaa ilman henkistä yhteiskuntaoppia ja ideologista päämäärää?

Onko ihmisen henkinen olemus osa valtion tehtävää?

Mitä immateriaalisen ja huipputeknologian talouden uusi aikakausi merkitsee?
   Jos EU ei romahda plutokraattiseksi eliitin feodaalidiktatuuriksi. Suunta on siihen jo käännetty.


VII

  • Ankara jälkikirjoitus

Esimerkki eliitin korruptiotaloudesta:

Kokoomuspoliitikot myivät hallitusta huijaten Suomen valtion KAIKKI laajat fosforivarannot pilkkahintaan ehkäpä sadasosahinnalla, jotta norjalainen ökyfirma voisi vieläpä lain voimalla pakottaa viljelijät ostamaan vain Suomesta louhittua fosforia norjalaisten monopolihintaan. 

Viljelijät eivät taida tietää ja tajuta tätä lailla suoritettavaa rahastusta ja huijausta.

Riistokapitalismin, tuhokapitalismin vain yhtä esimerkkiä.

Kaivokset on kansallistettava välittömästi, brutaalit ja apokalyptiset saasterikkomukset jo pelkästään antavat siihen luvan ja perusteen.


Kuinka EU-lobbauksen paljastuneet valheet eivät johda vastuullisten syrjäyttämisen?

Kekkosenkin populistinen isä-profiili ja keinotekoisen moralistinen valta pysyi kasassa vain ankaralla sensuurilla kasassa, median mielistelyllä ja lässytyksellä. Kekkonen oli pelkkä brändi, media ei raportoinut todellista vallankäyttöä ja Kekkosen klaaneja.
  • Nyt median sensuuri kohdistuu eliitin keskinäisiin sopimuksiin ja EU:ssa tehtyihin lupauksiin.
Hyvin todennäköisesti EU on vaatinut joltakin pääministeriltä lupausta Suomen luopumisesta useasta teollisuudenalasta Suomen köyhdyttämiseksi ja nopeasti alistettavaksi.
Liittovaltioraivaus on brutaalia bisnestä ja lobbausta, valtiot täytyy tuhota pankkiliiton tieltä.

Ja harhautettu kansa odottaa mansikoita kristallikulhossa isä Niinistöltä. Kekkos-usko on yksi tekijöistä, joka lamaannuttaa kansaa.
Toimittajat eivät saa puhua euroaatetta kyseenalaistavista faktiosta - kuten esimerkiksi alkuperäisestä eurooppalaisesta terorismista, operaatio Galdiosta, joka oli Naton suunnittelema ja rahoittama laaja kaaoksen tuottamiskampanja viidessä maassa sadoin siviiliuhrein. Italiassa on kännistetty uusi poliisitutkimus Naton toimista ja pommi-iskuista. 
Suomellekin oli salainen Gladio-sotilasyksikkö valmiina Tukholmassa.
Naton kenraalien vallan laajentaminen on oleellinen taustamotiivi liittovaltiolle tietä puhdistavalle pankkikatastrofille. Afganistankin on sopivasti pelottava ja turruttava. Kaikki on suunniteltua.
Kreikan kaaos on showna erittäin hyvä pelote ihmisille, jotka eivät ymmärrä liittovaltion vallankaappauksen käsikirjoituksesta ja vaatimuksista yhtään mitään.
Gladion terrori-iskut Italiassa ja Espanjassa leimattiin 1960-70-luvulla vasemmistolaisten tekemiksi. Naton kenraalien vallan laajentaminen on taas oleellinen taustamotiivi liittovaltiolle tietä puhdistavalle pankkiterrorille, pankkikatastrofille.
  • Kreikan kaaos on showna erittäin hyvä pelote ihmisille, jotka eivät ymmärrä liittovaltion vallankaappauksen käsikirjoituksesta ja vaatimuksista yhtään mitään.


Suomalainen kulttuurikin
on vahvalla kädellä ideologisesti ohjailtua - Kekkosen perinteiden mukaisesti.

Todellinen ja ajanmukainen kulttuurievoluutio tuhotaan suuntaamalla eliitin oopperalle noin 80 miljoonan euron tukiaiset ja sen sijaan todellinen vientipotentitaali eli pop/rock/alternative-musiikkia ei käytönnössä tueta.

Valtion raskaasti tukemat kaupunginteatteritkin on puserrettu oikeistolaisen porvariviihteen, hassuttelun ja turvallisen omahyväisyyden ällöttäviksi tursottimiksi.
Yhteiskuntakritiikki on kielletty - joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

  •  Elokuvateollisuus on erityisen ideologisen ohjattua ja oikeistolaiset kokoomuksen siivilöimät virkamiehet opetusministeriössä valvovat elokuvasäätiötä, jotta mitään uutta, persoonallista ja yhteiskuntakriittistä ei syntyisi sillä elokuva on taidemuodoista oikeistolle kaikista uhkaavin ja tehokkain mediataidemuoto.

Vain siirappinen junttiviihde tai yhteiskuntakritiikitön nihilismi ilman analyysiä sosiaalsiesta kriisistä kelpaa virkamiehille elokuvaksi.
  • Peliteollisuudessakin tukimenomeininki on Suomessa perverssiä ja pörssi-ideoloigan tukemiseen suunnattua.
Valtion kehittämisrahat annetaan lähinnä jo menestyneille ja rahoitusta saaneille firmoille, jotka vain jemmaavat tukirahat kassaansa ja osingoiksi - eikä tukea anneta uutta hermoa tunnusteleville firmoille, joissa nopea toiminta olisi toiminnan ehto.

Humanistien halveksunta on hämmästyttävää peliteollisuudessa vaikka yleistajuinen mediatuotanto tarvitsee tarinankerrontaa ja kulttuuristrategiaa.

Ja on outoa, että valtio antaa ylikansallisille pelifirmoille tukia eikä osta osakkeita eikä siis halua valtiolle ja kansalaisille osuuta menestyksestä?

Tämä on mielestäni kokoomuksen lobbaama ideologinen strategia pumpata ja tuhota valtiota tyhjiin ylikansallisten firmojen ehdoilla.


Mitä on näkymätön valta?

Ihmiset eivät ihmettele näkymätöntä valtaa eli päätöksiä ilmestyy ilman perusteluja ja taustatietoja.
Sensuuri on voimallista valtaa.
Etukäteen ei keskustelua käydä eikä valtaa käyttävä perustele intressejään rehellisella taustatiedolla.

Näkymättömyys on valtaa.

Kekkonen lanseerasi hiljaisen vallan - mediassa se näkyi sympaattisena valtana.
   ”Me teemme parhaamme JOS ette häiritse meitä. Älä häiritse eliittiä niin leiitti palkitsee sinua."

Kekkonen sai lahjuksia satamalla. Tavaroita, matkoja, juomia, ruokaa, naisia, lupauksia.
Politiikka ei ollut demokratiaa vaan klaanipolitiikkaa.
Siksi 1100 lakkkoa 1970-luvulla kansanvaltana.

kekkosen valta oli Helsingin Sanomien populismissa ja oi niitä naisia, kun Kekkonen oli juonut naisten miehet ensin pöydän alle. Median suojeluksessa. 
  • Kekkosen populistinen isä-profiili ja keinotekoisen moralistinen valta pysyi vain ankaralla sensuurilla kasassa. Sensuuri on demokratian suurin vihollinen myös eurosensuurissa ja veroparatiisisalauksissa.

Kataiselle on luotu myös täydellinen kekkosmainen populistinen imago "Huolestunut ja nuhteleva isä Katainen".
Media kertoo nyt ihmisille, että Kekkosen eikun siis Kataisen tunnetilat ovat tärkeämpi asia kuin jatkuva informatiivinen selvitys hänen uusliberalistisesta valtiontuhoamisideologiastaan sekä eliitin tukahduttama selvitys valtioperiaatteen vaihtoehdoista suomalaisten arvopäämäärien mukaan.
Nyt median sensuuri kohdistuu eliitin keskinäisiin sopimuksiin ja EU:ssa tehtyihin lupauksiin vallan keskittämisestä.
  • EU on vaatinut pääministeriltä lupausta Suomen luopumisesta useasta teollisuudenalasta Suomen köyhdyttämiseksi ja nopeasti alistettavaksi.

    EU:lla on satoja sääntöjä, jotka vaativat kuntien muuttamista yrityksiksi ilman demokratiaa.


   VIII

Mitä seurasi 90-luvulla aloitettu peruspalvelujen purkamisesta ja ihmisten hylkäämisestä?

Ihmisten toimintakyky, psyykkinen hyvinvointi ja työteho romahti. Vasemmistoeliiti luovutti ahneuden profeetoille - ollakseen osa kokoomuksen eliittipiirejä.

  • Edistyvä valtio tarvitsee vahvan valtion ja veroprogression ilman rikkaiden almukultuuria.
  • Vero on solidaarisen vallan ainoa toteutumiskeino.

Valtion purkaminen amerikkalaista julmaa valtiomallia ihaillen on eliitin väkivaltaa väestöä kohtaan, tehotonta, taannuttavaa ja kallista elitismiä.

  • "THL:n tutkijat toteavat, että 1990-luvulla tehdyt poliittiset päätökset heijastuvat tähän päivään:
”Lasten ja perheiden peruspalveluita karsittiin voimakkaasti, ja ehkäisevästä työstä tingittiin. Koululaisten terveystarkastuksia vähennettiin, neuvolan perhevalmennuksia karsittiin, lapsiperheiden kotipalvelut ajettiin alas ja koulujen ja päiväkotien resursseissa ja henkilömitoituksissa säästettiin”.

”Edelleenkään kunnissa ei ehkäisevää ja hyvinvointia tukevaa työtä ole saatu lamaa edeltävälle tasolle, ja samalla korjaavien palveluiden käyttö ja kulut nousevat jatkuvasti”, he kirjoittavat."
Hajota ja hallitse.

Euroaate on salaliittojen aate, vallan keskittämisen käytäntöä

Lain ulkopuolella. Eliitin unelma ja käytäntö.
BIS-toiminnasta kirjoitti vuonna 2009 Ellen Brown Global Researchin artikkelissa:

  • "Vuosien ajan BIS on pitänyt erittäin matalaa profiilia, toimien verhojen takana. Mutta sieltä tehtiin päätökset valuuttojen puolustamisesta tai niiden hylkäämisestä, kullan hinnan muutoksista, pankkitoiminnan säännöstelystä tai lainakorkojen laskemisesta ja niiden nostamisesta.  Vuonna 1977 BIS kuitenkin riisui verhojaan ja perusti näyttävän päämajansa. Se on kuin väärin sijoitettu ydinreaktori, Baselin torni.

    Nykyään BIS:llä on immuniteetti hallinnoista, se ei maksa veroja ja sillä on oma yksityinen poliisivoimansa. Se on, kuten Mayer Rothchild aikanaan visioikin, lakien yläpuolella."



Riippumattomuus?
Vastavoimia.
Eräs Vastarintaliike omavaraisuuden ja järjen puolesta saapuu Suomeen energiateollisuuden lobbareiden kulttuuria murentamaan:
  • Earthship on arkkitehti Michael Reynoldsin suunnittelema talomalli, jonka rakennusmateriaaleina käytetään yleensä mahdollisimman paljon kierrätys- tai jätemateriaalia ja jonka keskeisenä ideana on "Off the grid" ajatus. Elikkä valmiissa talossa ei olisi tarvetta sähkö-, vesi- tai viemäriliittymiin sekä talon ideana olisi myös tuottaa iso osa asukkaiden ruuasta ympäri vuoden.


Energiavapautta joka talon katolle,
varsinkin kerrostalojen katolle useampikin:




  •  "Vastakkain ovat siis globalisaation korporatiivisen ja salamyhkäisesti toimivan ylivallan jatkaminen tai ihmisläheinen, paikallisuutta korostava avoin yhteisörakenne, joka ei nykyvälineillä ole mikään este kansainväliseen toimintaan. Open Source-ajattelu poistaa näännyttävän kilpailutarpeen.

    Talousjärjestelmämme on susi ja se on tapettava ennen kuin se on raadellut kaikki lampaat."





http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=bTbLslkIR2k
  




 
Suomen kansantalous velkaantuu samaan aikaan, kun Ruotsi ja Saksa vaurastuvat. Kuva kertoo vaihtotaseesta suhteessa kokonaistuotantoon, millä mittarilla Suomi lähestyy Espanjaa.
http://taloudentulkki.com/2013/01/04/suomi-vajoaa-espanjan-kastiin/



Röyhkeä pörssi-ideologia  ei pysähdy ellei sitä pysäytetä:

  • - Asiantuntija eläkeyhtiöille:

    Lisätkää osakepainoa ja luopukaa kotimaisista
Suomen 150 miljardin euron eläkesalkusta 45 prosenttia on osakkeissa. Eläkeasiantuntija Keith Ambachtsheerin mukaan osakepainon voisi nostaa 80 prosenttiin. Lisäksi kaikki sijoitukset pitäisi tehdä ulkomaille. Suomi-sijoitukset tuovat professorin mukaan turhaa riskiä.
  http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/asiantuntija...

Aika hurjaa on nyt valtion alasajon hegemonia.
Pieni ideologinen herätys paikallaan?


Oikeistolainen moralistinen ideologia työstä - eliitin palvelijana.
 Työtä ei tarvita orjayhteiskuntana, vaan ihmisarvoa, resurssien jakoa ja mielekkyyttä.
  • Kuinka raha tehdään ja kuinka poliitikot sallivat mielipuolisten velka-ansojen kasvaa.   Video. 
  • “How is money actually created? That may seem a strange question. This question leads us to the very heart of the debt crisis.”
New documentary by the Swedish public broadcaster SVT is an absolute must watch.
     Katso

http://www.positivemoney.org/2012/12/new-documentary-economic-science-an...



  • Eduskuntaan ja politiikkaan on levinnyt salailukulttuuri.

    Salailua ei hävetä vaan sillä jopa ylpeillään. Tieteenpäivien paneelissa keskustelivat Leena Harkimo, Päivi Lipponen, Lauri Heikkilä, Tapani Tölli, Eila Tiainen, Johanna Karimäki, Astrid Thors ja Leena Rauhala.
1700-luvulla Anders Chydenius onnistui Tukholman valtiopäivillä saaman Ruotsin valtion talouden julkiseksi.

Tänään tarvitaan uusia chydeniuksia.
http://juhanikahelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/129812-eduskunnan-salailuk...



Tuhon tuomarit puhuvat halvasta ruuasta - ja terveydenhuollon alasajamisesta lääketehtaiden osakkeet taskuissa:

 Suomalaista ruoan ostajaa vedätetään mennen tullen.Ruoka on terveyttä tai sairautta. Sairaus on taas aina isoa bisnestä ja kenottelua eurotaloudessa.
Täytyykö ruuan ja terveydenhuollon olla keinottelua?








Olli Rehnin eurodespotismin
      Timeline:
http://villekauppinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/752...




 


              


      Luento Vanhalla:

         The Future of Money – Money as a Commons     Prof Mary  Mellor will be talking about money and taking back the economy.  

      16. toukokuuta 2013      16:00  Vanha Hki

Welcome for a discussion on Money with Mary Mellor, Social Science Professor at Northumbria University, Newcastle upon Tyne (UK), who has a long-standing interest in the political economy, green and feminist economics, and has written the book 'the Future of Money'

 (Pluto 2010)
http://www.northumbria.ac.uk/sd/academic/sass/about/socscience/deptstaff...

Mary is a keynote guest of Pixelache Festival (http://pixelache.ac/festival-2013), speaking at Camp Pixelache on Naissaar Island, Estonia, to a limited audience. 

Is it by reforming the banking system? Financial inclusion? Abandoning money or reforming the monetary system? Mary Mellor will be starting off our discussion with a lecture, after which there is ample time for participatory discussion. And what about future money in terms of local currencies, timebanking; care work; and nature?

Venue: Uusi ylioppilastalo, Mannerheimintie 5 A, 5. floor, Mannerheim-sali.

The event will be in English.

perjantaina, toukokuuta 17, 2013

Kirkon viettävä alamäki - kirkkopäivät 2013


    Kirkkopäivät 2013 ja kirkko alamäessä

Käynnissä oli sekä kirkolliskokous että kirkkopäivät.

Kirkkopäivillä paikataan sitä, mikä kirkolliskokouksessa repeää.
Toimittajat ovat vuosisatoja tottuneet suojelemaan kirkkoa ja tuottamaan propagandaa koko kansan kirkosta.


Arkkipiispa puhuu kauniita suvaitsevaisuudesta mutta täysin konservatiivien ja fundamentalistien ehdoilla: hyssytelläkseen enemmistö-luterilaisia jotta kalvinismia edustavat konservatiivit saisivat olla rauhassa.
Olemme facebookissa nähneet viime päivinä, kuinka arkkipiispan puheet "lohduttavat" monia.

Kuitenkin arkkipiispa on selvästi sanonut että hän ei aja muutosta kirkkoon eikä esitä teologisia linjauksia, hän vain esittää toivoa eikä tee teologisia tulkintoja tai johtajan päätelmia kirkon toiminnasta.

Lohdutusta ilman protestanttista tahtotilaa.


  What would Luther do? 


Onko tämä arkkipiispan hyssyyttely ja taktikointi aidosti protestanttinen asenne?
Jos muistatte demonisaarnaaja jalovaaran. Arkkipiispa suuriäänisesti hyssytteli median sanomalla että tämä ei käy. Nyt sama saarnaaja saa jatkaa rahankeräystään kirkoissaan kunhan varoo "tiettyjä sanoja". Ei hyvää päivää.

Jos Luther olisi käyttäytynyt kuin arkkipiispa Mäkinen,

voisi olla ollut mahdollista historian taantuminen, että meillä ei olisi tietokoneita eikä tähtitiedettä, ei kirurgiaa eikä antibiootteja sillä kirkko olisi kieltänyt ne puhdasta uskoa uhkaavana. Vatikaani olisi yhä se alkuperäinen EU.


Mikä on kirkon merkitys?
Perussuomalaisten kansallisidentiteetin suuri tukija? Kansan moraalistandardin opettaja? Pappiskultin, pappisvallan ja armeijan suojelija? Vallassaolevien arvovallan tae sokeana siunaajana?
Elämänvaiherituaalien arvovaltaisin suorittaja valtion suojeluksessa ja kuoleman ahdistuksen lievittäjä pelastuslupauksilla, hautausmaiden laittomalla yksinoikeudella?  

Onko kirkon perinteiden ja rituaalien säilyttäminen ilman  perusteltua ihmiskuvan mielekkyyttä, modernia ihmiskuvaa, vain vanhojen taikauskoisten asenteiden ja magian suojelemista?

Siltä ainakin kirkon viralliset reaktiot nyt vaikuttavat. Suojautumista, torjumista, teologisen keskustelun kieltämistä ja outojen lahkojen suojelemista. Taantumista ja median harhauttamista 900 vuoden perinteillä Suomen maalla.


Kirkko on ollut osa pakkovaltaa ja pakkokulttuuria julmien kolonisaatiolakien voimalla yhtenäiskulttuurin muokkaamiseksi.

Sen perinne on siis hyvin rajussa ristiriidassa luterilaisen vapauden periaatteen kanssa. Ev.lut. valtionkirkko ei totetuta luterilaista kahden regimentin oppia vaan on valtion kyljessä erityislain suojeluksessa ja verotuksen erityisoikeudella muiden uskontojen yli.
Kirkko ei käytännössä ole luterilainen vaikka siihen jatkuvasti vetoaakin modernina identiteettinä ja tyhjänä perusteluna etuoikeuksilleen.

Arkkipiispan tuoreet jalot puheet suvaitsevaisuudesta seksuaalirasismia vastaan eivät ole kirkon virallisia puheita sillä arkkipiispa itse mitätöi omat puheensa sanomalla että vaikka hän toivoo seksuaalista suvaitsevaisuutta eikä julmuutta yhteiskunnassa niin hän ei pidä sitä tarpeellisena tai teologisesti velvoittavana kirkolle viralliseksi linjaukseksi.

Olemme saaneet uuden mittayksikön tekopyhyydelle. 


Kirkko on paljastanut taas todelliset taantumuksen karvansa.
Luterilaista uskonpuhdistusta ja selkeää ihmiskuvaa ei puolusteta vaan arkkipiispa ei halua syyllistää suvaitsemattomuutta ja rasismia.

Olen 15 vuotta yrittänyt puhua teologituttavilleni kirkon ansasta ja sen vääristyneestä teologiasta, sen taantuneesta keskusvallasta: kirkkoa mainostetaan luterilaisena mutta se kallistuu vahvasti roomalais-katolisen kirkon teologian huomaan ”virkateologiana”.
Kirkko on myös osa armeijaa sotilaspappeineen mikä ei myöskään ole luterilaista teologiaa. Kirkko kannustaa taas näin nuoria ihmisiä valloitussotiin, Afganistaniin ja Maliin, kuten jatkosodan aikana rajan yli Neuvostoliiton tuhoamiseen ja joukkomurhiin saksalaisten veriveljien kanssa.


Jotakin kuitenkin kuohuu ja lasikatto säröilee.

Nyt liberaalit ovat uskaltaneet kirjoittaa Helsingin Sanomienkin sivuille ennenkuulumattoman vihaisia kirjoituksia kirkon taantuneisuudesta kirkolliskokouksen kylmän ja keskustelemattoman konservatiivisuuden takia. Byrokratiaa ylistetään, valtaa keskitetään linnoitustyönä  ja Suomen Vatikaani keskittyy torjuntataisteluun ilman jatkuvan uskonpuhdistuksen periaatetta.






Arkkipiispan tärkein tehtävä

 on nyt hämätä kirkon enemmistöä ja toimia toivon täkynä ilman toimintaa. Hän toimii nyt siis täysin vanhoillisten ja kalvinistien toiminnan suojana.
Valtaeliitin mieliksi.

Antaen turhaa toivoa ja estäen konflikteja, jotta taantumus voi edetä kirkossa yhtenäisyyden retoriikan alla.

Toimia muuttumattomuuden ja kirkon eliitin vallan tulppana.
Keulakoristeena, joka ”lohduttaa” pastoraalisesti mutta estää lutherlaisen uudistustoiminnan.

Arkkipiispa ei vedä teologista linjaa protestanttisen teologian mukaan ja siis selvästi alistuu konservatiiveille ja kalvinisteille. Mikä johtaja. Alistuja, elitisti. Turha toivoa muuta.

Mitään muutosta on turha odottaa protestanttisen ihmiskuvan ja kirkon puolesta, kun liberaalien esikuvana on alistuja, lannistaja, toiminnan estäjä, taantumukseen vetoaja ja harhaopin puolustaja.  Kaikki harhaoppinen toiminta sallitaan kirkossa vetoamalla nostalgiseen ”muuttumattomuuteen”.
Ei voi olla epäluterilaisempaa asennetta.

Kirkon uskottavuus on hurjassa alamäessä nuorten keskuudessa. Helsingissä nuorista 50% sanoo mieluummin olevansa ateisteja ja lasten kasteprosentti laskee vauhdilla.

Mitä tapahtuu tämän kesän rippikouluissa?
 Jotakin pahaenteistä.
Taas paljastui julkisuuteen, että ev.lut valtionkirkon rippikouluissa on levitetty 20000 kappaletta kalvinistista ja katolilaista seksuaalirasismia opettavaa "Nuotta"-opasta nuorille.

Itsetyydytys julistetaan synniksi ja vahngolliseksi tässä oppaassa.
Ahdistusta, pelottelua, häpäisyä, psyykkisiä ongelmia, henkistä väkivaltaa, nuorten halveksimista aikuisten kieroa auktoriteettia ja kirkon avioliitovaltaa ylistäen.
Perinteistä seksuaalikeskeistä uskontovaltaa yksilön intiimiä itsehallintaa kaapaten ja itsenäistä seksuaalisuutta kanavoiden uskonnollisen vallan lokeroihin. Yksilön määrittelyä ja sitomista uskonnon alaisuuteen häpeäkontrollilla.
Uskonto seksuaalikontrollin apparaattina Vatikaanin ja kalvinismin seksuaaliaggressoiden mukaisesti luonnollisen itsenäistä kehitystä sabotoiden.

Mitä tekee nyt kirkko, piispat ja sen pääkallonpaikka kirkkohallitus oppaan paljastuttua medialle?

Ei mitään, sallii kalvinistisen ja fundamentalistisen oppaan käytön tämän kesän rippikouluissa pappien opetuksen välineenä.

Puheet ilman muutostoimenpiteitä ovat vihdoinkin synnyttäneet myös kauhistuneita reaktioita liberaalien eli tosiprotestanttien keskuudessa.
Liberaalit ovat suostuneet suostuttelijoiden vaatimaan passiivisuuteen kirkon yhtenäisyyden tähden mutta nyt keskusvallan kova strategia alkaa selvitä liberaaleille luterilaisille.
Kirkkoa kammetaankin nyt kirkon rakenneuudistuksessa takaisin syvemmälle Vatikaanin hierarkiamalliin pois demokratiasta.
Kirkko kieltäytyy tiiviisti yleisestä pappeudesta, mikä on yksilökeskeisen protestanttisen teologian ehto. Papit eivät ole seurakunnan kutsumia ja valitsemia  vaikka teologisessa jargonissa puhutaan jatkuvasti hämäyksen takia seurakunnan kutsumista papeista.


Mikä on kirkko?

Tällä hetkellä se ei ole enemmistöjäsentensä kirkko vaan vähemmistö on kaapannut kirkon byrokraattisilla ja pirullisilla säädöksillä panssaroiduksi perinnelaitokseksi ja vatikaanilta perityksi eliitin valtapeliksi.

Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että pieni vähemmistö ohjaa valtavaa kirkon rahallista budjettia.
Seurakuntia ei siis enää ole itsenäisinä. Vallan keskittäminen etenee.
Tämä on kirkkohallituksen brutaalia torjuntataistelua kirkon hajoamista  ja itsenäisiä seurakuntia vastaan, seurakuntamääritelmän muutosta vastaan. Muutospainetta torjutaan rakenteellisella ohjailulla. Teologista muutostarvetta torjutaan ja vähätellään keskittymällä byrokraattiseen toimintaan.
Minkä varassa kirkon uskottavuus enää on?


    Kirkkopäiville on kutsuttu   kansainvälinen lohduttaja ja unilukkari Alister McGrath.
  • Hän ohittaa kaikki tilastotutkimukset keskusvalta-kirkon romuttumisesta ja julistaa kirkon johdolle vain kirkon uutta kulta-aikaa.
 Suloista itsepetosta tarjolla ja varsinkin kirkon johdolle  vastuusta päästämistä - jotta mitään konfliktia ja johtamisongelmaa ei tiedostettaisi.

McGrath julistaa ihmisten tarvetta kirkon rituaaleille epävarmassa maailmassa.

Ja että kirkon ei tarvitse muuttua.

 Mutta Mcgrath ohittaa teologian, etiikan ja ihmiskuvan ongelmat täydellisesti kirkon vanhoillisessa valtarakenteessa - suhteessa ihmisten modernin tiedostavaan ihmiskuvaan.
Suomessa korkeakirkollinen eliitti sulkee paniikinomaisesti silmänsä kirkon oman tutkimuskeskuksen tuloksille ja linjauksille sekä tietysi myös tavallisen kirkon jäsenen vaatimuksille kirkon nopealle muutokselle.

Lääneissä lehdet ihmettelevät miksi kirkko ei tee mitään kun ihmisten hyljintäreaktio on selvä ja vain pieni vähemmistö pitää valtaa enemmistöä väheksyen.

Tyypillinen stagnaatiokonsultti eliitin kyvyttömyyden ja korruption suojana. Hänelle jäykkä aateliskirkon mukainen keskusvalta on ihanne ja itsetarkoitus vaikka ihmisille se ei ole.  Muutostulppa samassa sävellajissa kuin arkkipiispakin. Lisää kulisseja.
On mielipuolista, jos kirkko luulee voivansa kiistää ja kumota uusateismin ja humanismin uskon aakkosilla.
Suomessa valtionkirkko on yrittänyt estää homojen ihmisoikeudet, kansalaisten sosiaaliturvan sekä lasten kouluvelvollisuuden. Kirkon aatehistoria Suomessa on järkyttävä myös natsi-Saksan kannattajana.

Piispat käyttäytyvät kuin murrosikäiset kakarat.
He luulevat voivansa käskyttää humanisteja vaatimalla vain kirkkoa rakentavaa keskustelua.
Tietysti Tuomas Enbuske ja muut humanistit voivat kritisoida ja halveksua kirkkoa ja sen maagista ihmiskuvaa, keskiaikaisia rituaaleja, kuntapolitiikan valtaa, varsinkin kun kirkko vaatii valtaa kaikkien kansalaisten yli, jopa uskonnonvapauslain rikkomista kouluissa lapsille pakollisella tunnustuksellisella uskonnonopetuksella ilman lasten omaa valinnanvapautta valita rinnakkainen opetussuunnitelma ET.
Kirkko lisäksi verottaa ateisteja ja muiden uskontokuntien jäseniä ylimielisen yhteisöveron kautta joten kaikki kova kritiikki on hyvin perusteltua kirkon roomalaiskatolisen vallankäytön ja valtaopin takia.
Uskonto rikkoo yhä perustuslakia monessa suhteessa, mikä on parempi syy kritisoida kovalla kädellä?
Kirkkohan painosti uudestaan virkamiehiä ja nyt koululaissa lukee taas että uskonnonopetus on tunnustuksellista. Joten valtaa kirkko osaa käyttää ja sitä on kritisoitava. 
Koulu ei saa olla uskontojen käännytys tukija. Mutta silti hovioikeus ei asiaa käsittele. 

Kirkon oma moraaliton tilanne liityy aina rahaan.
Laajin jäsenkanta, sen jäsenten tarpeet sekä teologinen tulkinta on ohitettu kirkon rahojen ohjaamisessa sen eliitin ja staattisen konservatismin haltuun. Tästä syntyy paineita ja ihmettelyä jota hallitaan valheilla ja liberaalien sanojen käytöllä konservatismin hyväksi.
Kirkosta on tehty nostalgiakone, kirkkomuseo ja vuosikymmenten puheet luterilaisesta muutoksesta onkin ollut vain muutosta estävää tehokasta jargonia hierarkian puolustamiseksi. Puhetta ja retoriikan kaappausta liberaaleilta toiminnan ja johtopäätösten esteenä. 

Tähän on syynä pirullisen ovela kirkon 1650 vuotta kehitetty byrokratia, jota on naamioitu demokratiaksi mutta on ollut kirkkoherrojen despotismia.
Seurakuntavaalit tuotetaan niin aneemisiksi, sammutetuin valoin ja kirkon jäsenille hahmottomaksi, että tavalliset jäsenet eivät tiedä, mitä ehdokkaat edustavat.
Vaalipaikalla ei saa olla selosteita äänestettävistä eikä karttoja ehdokkaiden opillisesta sijoittumisesta. Konservatiivit pelkäävät eniten avoimuutta. 
Viime seurakuntavaaleissa monet konservatiiviset ja fundamentalistiset ryhmät muuttivat nimensä "uudistusmielisiksi" jotta kaappaisivat liberaalien ääniä kaikilla moraalittomilla keinoilla.
Suvaitsemattomat ovat alkaneet vaatia suvaitsevaisuutta suvaitsemattomille.
Koskemattomuutta vähemmistön vallalle.
Mielettömyyden ja linjattomuuden sirkusta koko kirkko? 

Mutta olen melko varma että liberaalit alkavat vähitellen perustamaan uusia seurakuntia kirkon ulkopuolelle kun toteavat konservatiivien käyttämän uuvutustaistelun stagnaation, lahkojen suojelun, epärehellisen retoriikan ja opillisen korruption hinnan luterilaisille alkuseurakuntaa ihaileville.
Ehkä EU kieltää kirkolta verotusoikeuden, varallisuus romahtaa, valtion valvoma kirkkolaki puretaan ja valtionkirkko hajoaa silmänräpäyksessä 2-5 ryhmittymään ihmiskuvan ja eettisen käsityskyvyn mukaan.

Vanhoillisilla on uskomaton taktinen selitys kirkon stagnaatiolle:
jos kirkko suojelee ääriaineksia ja fundamentalismia, niin kirkko voi kontrolloida fundamentalismia kirkon alaisena toimintana.
Voin sanoa suoraan että tämä on mielipuolista.
Valtion kirkkona kirkko antaa nykyisin lahkoille kuten vanhoillislestadiolaisille ja kansanlähetykselle runsaasti arvovaltaa, suojaa sekä konkrettisesti pappien palkkoja ja tiloja käyttöön.
  • Protestanttisen teologian kannalta harhaoppiset saavat opettaa useimmissa kirkon "pyhäkouluissa" mitä brutaaleimpia oppeja lapsille mm. Mooseksen joukkomurhien jumalallisesta luonteesta ja evoluution sekä tieteen kieltämisestä.

Suomen Ev.lut kirkko onkin kaikilla tilastomittareilla kulkemassa kohti jyrkännettä alas ja kiihtyvällä vauhdilla. 

Sen uskottavuus ja kaksoisstandardit kyllästyttävät ja suututtavat ihmisiä.

Epäuskottava kirkko ei ole hyvä paikka etsiä uskoa.

Väkivaltinen kirkko homofobian ja seksuaalirasismin pesäkkeenä noudattaa vanhaa kaavaa fasististen ryhmien nationalistisena tukijana kuten jatkosodassa, jossa kirkko julistautui natsi-kirkon liitolaiseksi ja kirosi Norjan kirkon, joka kielsi natsiteologian.

Keskiaikaiseen pappiskulttuuin ja pappien palvontaan keskittyvät rituaalit työntävät kaikki tervejärkiset ihmiset kauas kirkosta, joka on myö siirytynyt takaisin 2010 keskiaikaisen magiauskoon ehtoollisvälineiden maagisesta ja totaalisesta muuttumisesta vereksi ja lihaksi.


Jeesuksen opetuksista on aivan turha puhua kirkossa, jonkakeskipisteessä on pappien magia ja pappien merkitys Jumalan erillisinä edustajina.
Kuten Jeesuskin havaitsi, rituaalimagia on vain vallan magiaa ja alistamisen magiaa eikä sitä etsivä sielu tarvitse.

Jeesus kumosi juutalaisen temppelikirkon veriuhrimystiikan, jonka roomalainen lahko kuitenkin palautti Paavalin opeilla  Vatikaanin ehtoollisopiksi. 
Ehtoollisen veriuhrimagia on suurin teologinen kuuma peruna.
Onko sillä mitään tekemistä Jeesuksen vapausopin kanssa?

Jumalanpalveluksen symboliikka ja dramaturgia keskittyy pappien aseman ja keskitetyn vallan palvomiseen  poliittisena instrumenttina myös valtakunnan valtaapitävien vallan korostamsiessa. 

Kirkko toistaa 5000 vuotta vanhoja Sumerin, Egyptin ja Rooman keisarikultin temppelirituaaleja ja keskusvaltaoppia, joilla ei ole mitään tekemistä progressiivisen protestanttisen teologian ja ihmiskuvan kanssa.
Luther musersi Vatikaanin EU:n.

  • Protestanttisuus tarkoittaa rehellistä muutoksessa elävää mielekkyyttä etsivää ihmistä, henkistä ihmistä, joka ei ole perinteiden ja paavien orjana.

Kirkko on valinnut panssaroitumisen ja torjuntataistelun sekä sairaiden lahkojen suojelun kuten vanhoillislestadiolaisten ja seksuaalisadististen kalvinistien, viidesläisten.

Toimittajat tekevät parhaansa jotta kirkon äärimmäinen kahtiajakautuneisuus ei tulisi julkisuuteen esille.


Vakavin ja konkreettisi kulttuuritaantumisen piste kirkolla on luomisoppi. 

Kirkko ei kiellä kreationismin opetusta ja tieteen kieltämistä pyhäkouluissa, uskonnontunneilla tai rippikouluissa. Virallinen kirkko sulkee korvansa ja antaa viidesläisten ja lestadiolaisten paahtaa.

Lutherin mukaan teologia ei missään nimessä voi kieltää tiedettä ja kilpaill tieteen kanssa vaan teologia on jatkuvasti muuttuva tulkinnallinen konstruktio ihmisen hyvän ja jumalakäsitysten määrittelystä ja tavoittelusta. 


Voimme nyt vain odottaa liberaalien eroamista tai irtautumista kirkosta uudeksi uskonyhteisöksi.

Protestia, uusia Luthereita, suoraselkäisyyttä vastustaa elämälle vieraita paaaveja.

On aivan turha puhua kirkon yhtenäisyydestä kun puhumme protestanttisesta kirkosta.

Se ei ollut Lutherin tavoite.

”Yhtenäisyys” ja muuttumattomuus ei koskaan ole uudistajien tärkein tavoita.

Rehellisessä tilanteessa suomalainen kirkko voi vain haljeta kahtia sillä nykyinen panttivankitilanne, jossa vähemmistö harhauttaa kauniilla sanoilla enemmistöä kuljettaakseen ev.lut kirkkoa takaisn roomalais-katolisen Vatikaanin kirkon alaisuuteen.

Tämänhetkisessä tilanteessa kirkon jäsen ei aina tiedä, minkä teologian pappia hän tilaa omaan elämänvaiheriutaaliin julistamaan.

Kirkko elää jumalattomassa teeskentelyn tilanteessa, jossa suvaitsemattomia täytyy suvaita ja rasismia suojella.
Kirkko ei voi olla yhtäaikaa suvaitseva ja suvaitsematon. Paitsi että on arkkipiispan hyvin hoitaman kulissin takana.


Kuinka kirkko eliminoi 2013 muita uskonnollisia yhteisöjä vatikaanin tyyliin 900-vuotisen suomalaisen historiajatkumon ja käännytyksen linjassa:



Kun valtionkirkko perustettiin Roomassa niin kaikki keisarin kirkon ja roomalaisen kolminaisuusopin torjuneet "erilaiset" Jeesus-kristityt ja "gnostilaiset" (erilaiset) tapettiin tai karkotettiin.  Ein Volk, ein Reich, ein Führer.

Kirkko on valtion kontrollin statuskone valtionkirkkona. Se ei ole pelkästään "perintöä" vaan yhtenäiskulttuurin fasismia, keskusvaltaa yli humanistisen ihmiskuvan.  Ei ole sattuma että äärioikeisto (mm. Breivik) pitää nationalistista kirkkoa tärkeänä elementtinään - kuten natsit sotilaiden suostuttelussa.

Kirkko on ollut valtion uskonnon ja rituaalivallan tuotteistava virallinen uskontovirasto, rituaalikone, mielen kontrollin virasto, virallisten rituaalien sekä tunnelmien varmuusvirasto, muuttumattomuuden eetoksen julistaja.
Kirkko on tukenut vahvasti patriarkaalista valtarakennetta "perinteenä" ja vastustanut keskusvallan korostajana tehokkaasti näin alkuseurakunnan vallankumousta tasa-arvoisten ihmisten itsenäistä ja paikallista yhteisöperiaatetta.
  •   Suomen Ev.lut Kirkko ei myöskään vieläkään tunnusta olleensa tosi fastistisen ideologian edustaja sisällissodassa ja myöhemmin Saksan brutaalin juutalais- & mustalaisvihamielisen natsi-kirkon tunnustajana - Suomen kirkko kielsi kaikki kirkot, jotka kielsivät natsi-Saksan kirkkoneuvoston ja Hitler-opin Euroopan messiaana. 

Kirkon ensisijainen olemus on valtakonstruktio ja sinänsä usko ei ole koskaan ollut kirkossa mikään vaatimus papeillekaan vaan vain uskollisuus ja tottelevaisuus on ollut kirkon ainoa vaatimus. Tämä on nyt vain korostunut kun perinteinen hevlettiopetus on kielletty papeilta.
 
Hassusti tämä uskoa kyselemätön kirkon rituaalikoneisto uudessa media-ajan muodossaan on kääntymässä nyt  "suvaitsevaisuudeksi" kansankirkkona erilaisia kirkon omia manipulatiivisia lahkoja kuten viidesläisiä kalvinisteja vastaan - nyt ilman näkyvää syntioppia julkisuuskuvan ympäripyöreyden tähden  vaikka piispat eivät sakastissa dogmeista luovukaan. 



Lauantaina
ehkä suora videolähetys (?) kirkkopäiviltä klo 15:

 - Mitä sinä tekisit itsevaltiaana kirkossa?

Taina WestTaina West ja Kaarina Hazard (etusivulla) toimivat Kuopiossa kirkkokriitikkoina. Rakentavastiko?Mitkä ovat kirkon tulevaisuuden kriittiset menestystekijät? Neljä terävää keskustelijaa pohtivat, mitä he tekisivät, jos olisivat itsevaltiaana kirkossa.
Provokatiivisetkin puheenvuorot kansanedustaja Mikael Jungnerilta, kirjoittaja Kaarina Hazardilta,
käsikirjoittaja-pappi Kai Sadinmaalta
ja kirjoittaja Taina Westiltä. Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasalon johdolla pohditaan, miten kirkkoa pitäisi tuulettaa.

Jonkunsortin lähetys Kuopio
https://www.facebook.com/kirkkopaivat
http://www.kirkkopaivat.fi/8-uutiset/51-itsevaltiaana-kirkossa





       Pieta Arkapiispa ja pullakahvit















  **  Lisäys

McGrathin puhe tässä linkki





*   lisäys
  • Mitä McGrath todella sanoi?
 Kari Kuula 18.05.2013