torstaina, syyskuuta 01, 2011

Naiset romanttisesti Breivikin perässä ja alfauros-psykopaattia pelastamassa

Breivikin naisilta saama romanttinen glow oli niin varma asia jo heti ensimmäisellä minuutilla kun kuulin arjalaisesta ammuskelijasta. Sanoinkin tästä saman tien kaverille kun arvasin myös oikein äärioikeistolaisen olevan asialla.

Osa naisista ihannoi yli-inhimillisen varmoja, ongelmien tuolla puolella esiintyviä miehiä, parantumattomia psykopaatteja, jotka ovat "puolustuskykyisiä" ja itsevarmoja tyylillisesti eivätkä nolon epävarmoja nörttejä tai kriittisyydessään "hitaita", liian "moimutkaisia" humanisteja.


Naisten hurmio pöyhistelevän psykopaatin suhteen voidaan selittää oikeastaan kolmen psykologisen selitysmallin kautta, ehkä jopa niiden kaikkien yhteisvaikutuksella: kaksi bioevolutiivista teoriaa ja yksi freudilainen yksilön kehityspsykologinen teoria. Tietysti tämä liittyy vain tietyn naistyypin toimintamalleihin.


1)
Ihmisapinanaaraat ovat evoluution saatossa "omaksuneet" ns. masokistisen kiihottumisen.
Jos uros ei ole tarpeeksi uhkaava alfa-uroksena, uros ei ole kiihottava ja kiinnostava statusasemaltaan eli kaikista röyhkein ja voimakkain ärjy on naaraiden tavoittelun kohteena, koska muut urokset pelkäävät tätä, joka on näennäisen roolimielikuvan mukaan "kyvykäs" puolustamaan naaraita ja poikasia ulkoista uhkaa ja urosten jatkuvaa taistelua vastaan.

2)
Toisaalta geneettisesti meitä lähinnä elävät bonobo-simpanssit kiihottuvat kaikista konflikteista sillä seksillä hoidetaan kaikki konfliktijännitteet ja urosten ärtymiset pois ja yhteisö saa rauhaa ja turvaa nopean kiihottumisen kautta.
Seksi on näin naaraitten tehokas tapa neutralisoida kaikki tappelut pois ja luoda Pax Bonobo-yhteisö, kaikki saavat seksiä eikä alfauroksen tarvitse vahingoittaa ketään eikä samalla alempien uroksien turhautua ja kasvattaa katkeruudesta omaa alfauroksen julmaa identiteettiä myöhemmässä vaiheessa kuten muilla simpansseilla.

Tämä voisi selittää koulutettujenkin naisten kiihottumisen vangitsemisella hillittyjä sarjatappajia- ja raiskaajia kohtaan ikäänkuin äiti-lapsi-roolipeli-suhteessa.

3)
Yksilön kehityspsykologiassa romanttisesti suurin lataus ja tarve romanttiseen rakkaudella valloittamiseen syntyy ihmisillä, joilla on etäinen/aggressiivinen vastakkaisen sukupuolen isä/äiti. He tavoittelevat etäisen vanhempansa rakkautta romanttisessa fantasiasuhteessaan ja ikäänkuin lavastavat lapsuutensa uudelleen, jotta voisivat kokea saavuttavansa sittenkin täyttymyksen, isän/äidin rakkauden eroottisen antautumisen kautta sekä väkivaltaisen isähahmon "pelastaminen" elämäntehtävänä voi antaa kokemuksen fantasiana aggressiivisen (lapsuuden) kohteen muuttamisesta tunteittensa voimalla rakastavaksi ja rakastettavaksi.


Nämä kolme selitysmallia pohjautuvat yhdessä evoluutiopsykologiaan, freudilaiseen psykoanalyysin mielenteorihin (jatkuvasti valifioidaan neurologisillakin testeillä päteviksi) ja testattuihin sosiologisiin malleihin.
Ne lisäävät mielestäni ymmärrystä tätä sotia tuottavaa naisten voimafantasiaa, sotilas-mafioso-virkapuku-romantiikka-ilmiötä kohtaan. Osatekijä ihmiskunnan tragediaan ja psykopaattien menestykseen yhteiskunnassa.

Sofi Oksasen hieman epäiltävä mielipide:
  • Sofi Oksanen: "Kuka tahansa voi ihastua pahoinpitelijään"

Kaiki eivät ole piilotettujen traumojensa armoilla ihmissuhdevalinnoissaan - mutta monet ovat.



II

Sadismi on voimantunnetta. Ilman empatiaa ja toisten tunteiden vertaamista omiin tunteisiin.

Hannu ja Kerttu ei olekaan satu.

Empatian väheksymistä, avuttomuuden halveksimista, voimantunteen hakemista hinnalla millä hyvänsä. Oman avuttomuuden torjuntaa toisen avuttomuuden ja tuskan sadistisella tuottamisella. Tuskan kuningas tai piparkakkutalon emäntä langettaa lähimmät ihmiset voimattomuuden valtakuntaan kokeakseen olevansa ainoa tuskasta vapaa olento.

Sadisti leikkii Jumalaa - ja usein ihailee Jumalaa, ainoaa samaistumiskohdettaan. Kirkossakin tylyin kirkkoherra ja piispa saa naisilta eniten romanttista huomiota etäistä isää masokistisesti hyväillen ja hyvitellen.

Persoonallisuushäiriöiset opettajatkin samaistuvat juuri kiusaajaan eivätkä kiusattuun.

Kiusattu tuntuu heistä äärettömän vastenmieliseltä ja halveksittavalta raukalta. Jota täytyy "koulia".

Asetta ylpeästi ja rohkeasti esittelevä nuori mies voi tuntua itseään pönkittävälle polisille mitä parhaimmalta poliisiainekselta.

Suomalaisessa kulttuurissa on ollut hyvin sairaalloinen vahvan lapsen ihanne. Joka kestää mitä tahansa.

Yksi johtopäätös olisi tehtävä.
Vihdoinkin.

Poliisit pitäisi testata laajasti kehitetyillä psykopaattien tunnistustesteillä, joita on kehitetty Amerikassa ja Isossa Britanniassa.

Myös opettajat tulisi testata. Eivät nuoret ole ainoita uhkia, vaan persoonallisuushäiriöiset virkamiehet nuorten opastajina ovat myös vakava ja jatkuvasti vaikuttava uhka. Opettajia ei valvota lainkaan vaikka heillä on painava vastuuasema.

Suomessakin tapahtui sodan jälkeen samanlainen dynamiikka: sodan kokeneet halusivat altistaa ankaralla kasvatuksella ja kovalla asenteella lapsensa samankaltaisille kokemuksille kuin mitä itse joutuivat kokemaan väkivaltaisessa Suomessa. Se mitä ei käsitellä menneisyydestä, siirretään lapsille karmeana velkana.


Sadismin perusolemus? 

Päämäärätietoinen ja toistava sadisti ei mielestäni koskaan ole jakautunut persoona. Sadisti on vain valinnut oman tuskansa käsittelemisen sadistisella transferenssilla muiden tuskan kautta. Sadistihedonisti tietää hyvin tarkkaan sosiaalisen hyvän ja pahan jaottelun mutta asettautuu sen yläpuolelle oman mielihyvänsä valinneena hyväksikäyttäjänä. "Muut ovat välineitä minun suuruudelleni".
  • - Olisin voinut tappaa kaikki lapset kellariin. Ilman minua Kerstin ei eläisi. Minä vein hänet sairaalaan, Fritzl sanoi lakimiehelleen itävaltalaisen Österreich-lehden mukaan. - IS

Sadismiin liittyy suurta nautintoa.
Vaikka myös kaoottisia tuntemuksia mutta silti.

Koska lapsena läheisyyden luonnollinen nautinto on kielletty ja jatkuvan väkivallan uhalla vääristetty, tulee sadistiselle ihmiselle äärimmäisestä kontrollista läheisyyden korvike. Toisen pelko ja sen todistaminen on sadistin kontrollintunteen tärkein osatekijä. Kun lapsi on saanut kokoea kauhua äidin läheisyydessä ja kokea äidin jumalallaisena kaiken hallitsijana, niin sadistisen tunteensiirron omaksuttuaan hän haluaa itse olla jumalallinen kontrolloija.


Sadismi on psykologian, niin kognitiivisen kuin käytännön psykodynaamisen psykoterapiankin, vaikein aihe. Ainakin väitellyin ja samalla vältellyin. Tavallaan sadismin käsitteen määrittelyn kautta selviää selkeimmin jokaisen psykologisen ihmiskuvan ydin eri koulukunnissa ja jokaisen aihetta pohtivan henkilön oma ihmiskuva, joka vain uskaltaa sen julkisesti määritellä.


Hallitsemalla toisen kuolettamista ja mitätöimistä, sadistisesti suuntautunut ihminen, psykopaatti, tuntee hallitsevansa omaa elämäänsä. Ja muiden. Muiden kautta omaa onttoa sielunelämäänsä.

Sadistinen psykopaatti nostaa oman kapean "tunne-elämänsä", siis sen tunteettomuuden, vääristyneisyyden, jumalallisen ihailtavaksi, kaiken mitta-asteikoksi. Voimapeliksi. Muiden heikkous on halveksittavaa ja muiden heikkous on todisteena psykopaatille psykopaatin "vahvuudesta". Psykopaatti hakee voimantunnetta heikoksi määrittelemiensä ihmisten osoittamisella ja piinaamisella.

Sadistinen vallantunne on tehokkain persoonallisuuden eheyden korvike.

Voidaan sanoa, että psykopaatti on lapsena murskautunut väkivallan ja lohduttomuuden alle ja luopunut surusta ja empatiasta itseään kohtaan.
Ja joka luopuu surusta ja empatiasta itseään kohtaan, luopuu myös empatiasta muita ihmisiä kohtaan. Jotta ihminen pystyy julmasti eristämään ja kieltämään oman tuskansa ja traumaattiset kokemuksensa, on ihmisen haluttava nauttia toisen ihmisen tuskasta. Tuskan yli, tuskan hallitsijana


Facebookkaa:

4 kommenttia:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Emme ole bonobo-apinoita mutta me jaamme kuitenkin samoja geenejä ja yllykkeitä. Ne vaikuttavat mutta ne eivät päätä valintojamme.

Kulttuurihan on olemassa yllykkeiden voittamiskesi ja kanavoimiseksi, jalostamiseksi, jotta ihminen voisi valita oman elämänmuotonsa tiedostavana olentona.

Bonobo-esimerkistä on kuitenkin tärkeää huomata, että suhteemme seksuaalisuuteen on pitkälle kirkon häpeä- ja syntiopetusten sekoittamaa. Elämme kirkkokristillisessä häpeä-kulttuurissa, jonka taustalla on roomalaisten- ja kreikkalaisten häpeäkulttuuri muokattuna roomalaisen uhrautumista ja verta korostavan kirkkolahkon kirkkoisien uuteen kontrollikulttuurimuotoon.

Seksuaalisuuskulttuuri voisi olla sangen erilaista mutta olemme kulttuurissamme aika sokeita tämän häpeä- ja leimataakan alla, mitä seksuaalisuuteen nyt ladataan, myös omistussuhteet, omistuspakkomielteet ja statusroolien ontot vaatimukset (avioliitto itseriittoisena statuksena) yms.

Seksuaalisuushan on ahdistavassa kulttuurissamme etupäässä kontrollikeino eikä vapauden, yhteyden ja itsensä tuntemista.

Tämä oli Freudin yksi mielenkiintoisimpia ja laajimpia tutkimuskohteita.

Kuinka seksuaalisuuden häpäisemisen kautta kontrollikulttuurimme on ottanut suurimman otteen yksilöistä, jotta nämä eivät tuntisi olevansa erillisiä yksilöitä vaan mm haluaisivat olla sotilaita, jotta saisivat vanhemmilta ihmisiltä kunnioitusta ja nuorilta naisilta pesää.

Saksan sotahulluus ennen I ja II maailmansotaa oli hyvin pitkälle myös uskonnollisseksuaalinen kyvykkyysfantasiailmiö, jota kirkko ja poliitikot yhdessä lietsoivat jyrkällä häpeä/kunniajaottelulla ja siis sotilashahmojen kyvykkyysfantasioilla.

En toki väitä, että kristinusko olisi lähellekään ainoa kontrollikulttuuri mutta yksi sen pisimälle viritetty muoto.

Seksuaalisuus kapitalismina ja arvonvaihtomuotona.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Mooseksen I kirja on länsimaisen totaalisen sotaideologian traaginen taustateksti Mooses-Jumalan kansanmurhafantasioineen.

Robin Laden kirjoitti...

ähhh...eikö kunnon psykopaatti nyt helposti yhden testin bluffaa? jos kyse taas on jostain, mitä on mahdoton bluffata, aivojen rakenteesta tai somaattisista reaktioista, niin epäilen, ettei ihan taida psykologinen ymmärrys vielä olla oikealla tasolla.

"Voidaan sanoa, että psykopaatti on lapsena murskautunut väkivallan ja lohduttomuuden alle ja luopunut surusta ja empatiasta itseään kohtaan. " kaikenlaista voidaan sanoa. mutta kuinka totta tuo on? miksi sitten niin monet tulevat aivan karmivista oloista ja silti kehittyvät Ihmisiksi? ted bundy ei tullut aivan normaaleista oloista, mutta moni tulee aivan tolkuttomasti huonommista... itse asiassa on perusteltu hypoteesi, että psykopatia on oleellisesti geneettistä. se toki lienee ympäristö vaikutusta, että psykopaatista tulee sarjamurhaaja eikä menestyvä liikemies, tms.



kulttuurin olemassa ololle taas ei ole yhtä syytä mutta oleellinen on väkivallan hillitsemisen motiivi, mikä pätee juuri tabuihin, moraalisääntöihin ja myöhemmin lakiin. meillä ei bonoboetiikka toimi, koska olemme monimutkaisempia otuksia. sehän on nähty lukuisissa kokeiluissa. vain luonnotiloista haaveilevat höpsöt enää uskovat sellaiseen.

ilman seksuaalisuuden sääntelyä kilpailu ryöstäytyy käsistä...sytnty valtaisaa tuhoa.
syyllisyyskään ei ole mihinkään vähennyt, ehkä päinvastoin. kannattta miettiä mielenterveysongelmien kytköksiä seksuaalikirlpailun kiihtymiseen seksuaalikapitalismissa.tänään vain ollaan syyllisiä siitä, ettei saa, ettei elä täyttä groovia laiffia &c. vitsihän on, että virallisesti kaikki on vapautettu syyllisyydestä, mutta kumma juttu on, että silti siitä kärsitään kuin konsanaan.

eivätkä vähentyneet ole myöskään väkivaltaiset impulssit, itse asiassa on väkivaltaviihde mahdollisesti lisännyt niitä. laki vain pitää ihmiset kurissa. mutta sitten yhteisön mikrotasolla kiusaaminen ja tällainen väkivalta, johon laki ei voi puuttua, onko se lisääntynyt?

nuo jutut soadasta ja kyvykkyysfantasisoista ovat toki ihan pääteviä mutta naurettavaa on kirkkoa syyttää. tutustu hyvä ihminen maailmahistoriaan ilman tuota masokistiseksi itseruoskinnaksi kääntynyttä etnosentrismiä. se edustaa niitä kristillisyyden huonoimpi apuolia, jos mikä. kirkkohan on periaatteessa vastavoima tuollaiselle hullutukselle, mutta kuten vastvoimille usein käy, se on langennut tehtävästään.



tiesitkö muuten, että ihailemasi (?)bonobot harrastavat säännöllisesti pedofiliaa?

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Uudet testit ovat 100% varmoja.

Neuropsykologiaa ja reaktiovastetta.