lauantaina, syyskuuta 24, 2011

Veikkauksen lotto toteuttaa kokoomuksen dystopiaa

Onko Veikkauksen päätös ja toimintastrategia antaa yhä isompi jättipotti yhä harvemmalle hyvää ja pelaajaystävällistä strategiaa?

Siltä näyttää, sillä mitä harvemmalle arvonnoissa pottia ollaan jakamassa ja mitä epätodennäköisemmäksi voittamisen mahdottomuus kasvaa, sitä enemmä kansa lottoaa.
Mutta tällä jättipottiporkkanalla on myös synkeä ideoloinen taustansa yhteiskuntamme ideologisessa piilo-ohjelmoimisessa.

Pelaajat on mielikuvilla huijattu huijaamaan itse itseään kapitalistisella voittajan statusideologialla.
Veikkaus ei käytä resurssejaan, arvovalintojaan ja mainontaa sen tiedottamiseen, että 80-luvun alun malliin tapahtuva pienempi pääpotti toisi voittomahdollisuuden suuremmaksi ja paljon enemmän onnellisia voittajia Suomeen. Solidaarisesti. Suhteuttaen. Jakaen.

Nyt toteutetaan kokoomuksen dystopiaa jopa lottoamisessa Veikkauksen arvoratkaisuissa ja uudistuksissa. Yhä harvempi voittaa ja kansa saadaan hylkäämään solidaarisuus pelatessakin ihailemalla yhä harvempia ökyvoittajia, kuten tosielämässä veroprogression poistamisella on tehty.

Kurjuuskuiluun suistuvat pätkätyöläiset haluavat olla kokoomuksen onnellisia menestyijiä ja kokoomuksen mainoksissahan menestyjät eivät valita.

Kun et valita hyvinvintiyhteiskunnan ja valtion purkamisesta, olet mielikuvissa menestyjä. Ainakin menestyjen puolella, purkamassa omaa ja naapurisi hyvinvointia.

 70-luvun ihannetta solidaarisuudesta, perusoikeuksista, jakamisen periaatteesta hyvinvoinnin rakentamisessa tehdään monin keinoin yhteiskunnassamme mielikuvatasolla ideologisesti halveksittavammaksi.

Veikkauksen strateginen valintakin on selkeä arvovalinta kokoomuksen kyräilevän ja ahneen dystopian rakentamiseen ja pelottavan kurjistumisefektin hyväksyttämiseksi.

Jättivoitosta tehdään yhä mahdottomampi ja kiihottavampi unelma kuten on tehty veroprogression poistamisesta.

Tavalliset kansalaiset maksavat peruselämän kustannuksista yhä enemmän, jotta yhä harvemmat rikkaat saisivat toteuttaa kokoomuksen lanseeraamaa tasaverodystopiaa.

Yhä harvempi saa nauttia elämänlaadun parantamisesta kun solidaarisuuden halveksunnan ja statuselämää ihailevaa pelotekuilua syvennetään. Tasa-arvo ja empatia ovat pelottvia, sillä jokaisen olisi pyrittävä olemaan ihailtava voittaja, ei valittava luuseri, joku vasemmistolainen. Ole voittajien puolella, niin voit kuvitella voittavasi kun petaat häviötäsi.

Politiikka ja virkamiesratkaisut ovat aina ideologisia. Niillä on aina ideologinen päämäärä.
Ei ole neutraalia linjanvetoa ja zeitgeistia, ajanhenkeä. Kaikki periaatteet ovat ideologisia, päämäärät hyvin erilaisia, vaikutukset mentaalisia ja milikuvamalleihin vaikuttavia.

Ei varsinkaan loton jättipotin kasvattamisessa. Voiton mahdollisuuksien vähentämisessä, joka saadaan vaikuttamaan seksikkäämmältä. Suuri ja tarpeeton jättipotti yhä harvemmalle yhä usemmalta pois.
Kansa saadaan kalvamaan veljiään ja ihailemaan menestyjiä statusasemaa korostavassa kokoomuksen ihannemaailmassa.

Ethän ole häviäjä?

Haluathan yhä suuremman potin? Maksa siitä, että voitonmahdollisuutesi pienenee ja yhä harvempi voi voittaa.


Kirjoittakaa järkevät ihmiset Veikkaukselle, että olisi palattava todennäköisemman voittamisen lottoamiseen eikä potin mielipuoliseen kasvattamiseen. Ihan noin vain periaatteesta ahneuden lietsontaa vastaan vaikka ette pelaisi.

Elämä on politiikkaa.

Yhteiskunnan toimintamallit ovat politiikkaa ja ihmisten omakuvaa luovaa.

 Mielenmallit ovat politiikkaa.

Yhteiskunta tulisi olla rahapolitiikan päämäärä eikä rahanteon keino. Mutta elämme taas voittajien ja yhteiskuntaluokkien historiaa.

Me olemme politiikka.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin veikkaus.fi tarjoaa myös kätevää porukkalottoa. Kun panos ja tuotto jaetaan tasan, pääsee pienelläkin panoksella mukaan pottijahtiin ja voiton todennäköisyys kasvaa. Suurten voittojen kierroksilla porukkalotto tuntuu oikealta ratkaisulta - minä ainakin haluaisin jakaa osan rahoista jo noin muutenkin.

Mutta tämä ei tainnut olla se pointti? Mielenkiintoinen analyysi joka tapauksessa, pakotti ainakin hetkeksi pohtimaan omaa suhtautumista lottopeliin.

Kohta yksittäisen lottorivin hinta nousee euroon. Korvauksena tulevat voittoluokat lupaavat pelkkiä pikkuvoittoja. Miten tämä sopii teoriaasi?

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Ai voittoluokat lisääntyvät ja pienenevät?

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

"Lottokuume huolestuttaa

THL:n kehittämispäällikkö Saini Mustalampi on huolestunut jättipottien aiheuttamasta lottokuumeesta.

- Tällainen valtava, yhtäkkiä kaikkien ulottuvilla oleva ansaitsemismahdollisuus on uutta Suomen historiassa.

- Eihän viranomainen voi sanoa, että älkää katsoko Lottoa, tai että nyt kun ne pallot pomppivat, lapset saavat emotionaalisia häiriöitä - ei tietenkään. "

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011100414504357_uu.shtml


Mutta viranomaiset ja poliitikot päättivät voittosummien kasvattamisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Olit oikeassa. Kyllä se standardipäävoitto on sittenkin ainakin Veikkauksen mukaan kasvamassa.