keskiviikkona, maaliskuuta 02, 2011

Kunniaväkivalta ja feminismin häpeäkäsitykset

Tämä on vaikea aihe.

Husein kirjoittaa tästä omasta näkökulmastaan rohkeasti: Kunniaväkivalta kitkettävä ennalta

Laajasti vaikuttava ongelma. Valta, väkivalta, puhumattomuus, kunnia, kunnioittaminen, maine, roolit, hierarkia.


Puhun ensin suomalaisen kulttuurin solmuista ja sitten siirtolaisten väkivaltakulttuuriin suhtautumisesta.

1)

Se, että ministeri ei ole puuttunut kunniaväkivaltaan, liittyy syvästi suomalaisten perinteiseen kristillis-patriarkaaliseen kunnia-käsitteeseen sekä ylilyövään feministiseen eetokseen suomalaisen naisen kunniasta ja länsimaisen miehen häpeästä.

Ongelma on vaikeasti kaksijakoinen ilmiö yhtenä kimppuna.

Suomi on yhä häpeäkulttuuri, jossa kunnia määrittää itsetuntoa ja sosiaalisia rakenteita.

Taustalla on kirkon vuosisatoja pönkittämä syntikulttuuri, jossa aateliset etsivät kaikki mahdolliset syyt leimata suomenkielisen kansanosan elämäntavat ja muinaiskulttuurin käsitykset halveksittavaksi "synniksi", alisteiseksi korkeakulttuurille: siten kunnia- ja häpeäkäsitykset luotiin kansalle "motivaatioksi" kuninkaanvallalle alistumiseksi.

Johtajat vaativat yhä työyhteisöissä perinteistä kirkkokuria eli keskustelemattomuutta, jotta voisivat kokea perinteistä kunniaa, ehdotonta valtaa. Ruotsalaista keskustelukulttuuria pilkataan aika avoimesti.

Opettajat nauttivat hiljaisuudesta luokassa eivätkä välitä siitä, että lapset tylsistyvät idiooteiksi ilman vuorovaikutusta ja analyyttisiä mielipiteitä.

Koulujen laaja ja julma kiusaamiskulttuurikin perustuu  kunnianäkemyksille ja jatkuu sen takia: opettajat eivät puutu "hyvän perheen lapsen" käyttäytymiseen ja verbaaliseen aggressioon toisia lapsia kohtaan. Hyvän perheen kunniaa ei saa liata eikä heidän lastaan syyttää kiusaajaksi.

Oppilaan kiusaajaksi "leimaaminen" on opettajalle etupäässä hyökkäys "yhteisön kunnioittamaa" hyvää perhettä kohtaan. Taustalla on vieläkin sisällissota ja sen entisestään korostama avoin kansalaisten leimaava jakaminen eri luokan kansalaisiin porvarien kulttuurisista arvoista nähden.

Opettaja ajattelee usein ensisijaisesti omaa rooliaan muiden aikuisten ja yhteisön kunnian säilyttäjänä arvioidessaan lasten käyttäytymistä tai perheväkivaltaa kokeneen lapsen vammoja. "Tämä on hyvää seutua".

Jos lapsen väkivaltainen pahoinpitelijä tai henkisen väkivallan keskus on nainen, on asian käsittely naisopettajalle hyvin ongelmallinen naisten oman kunniakulttuurin takia.

Häpeäkulttuurissa kaikki asiat järjestetään ja hahmotetaan yhteisön hyväksynnän, kunnian eli hierarkian kautta. "Vanhempia täytyy kunnioittaa" - vaikka ei olisi kunnioituksen arvoinen.

Muinaiset arvolataukset ovat pinnan alla eikä niistä haluta keskustella.

Hyvin harva ihminen ilmoittaa, vaikka selvästi näkee väkivallan jäljet naapurin lapsessa, miehessä tai vaimossa. Lapsia lohdutellaan käsittämättömällä tavalla: "kyllä kaikki vanhemmat rakastavat lapsiaan" - ja lohduttelun takia ei vanhemmista tehdä rikosilmoitusta eikä perhe saa apua.

Miehet kyllä vaistoavat yleensä selvästi, jos kaverin vammat ovat vaimon aiheuttamia mutta miehen "kunnia vaatii", että kukaan kaveri ei vahingossakaan vihjaa vammojen lähteeksi naista ja kyseenalaista miehen "kestävyyttä". Hyvin harva ystävä uskaltaa ehdottaa miehelle rikosimoituksen tekoa vaimosta. "Mitä pienistä ruhjeista".

Kunnia on Suomessakin tärkeä poliitiikan tavan ja koston motiivin lähde.

 Pomot/poliitikot eivät halua, että heille "sanotaan vastaan" (eli keskusteltaisiin). "Alaiset" nöyrästi kunnioittavat keskustelemattomuudella ja varovaisuudella. Suomessa on jyrkkä jako pomo-diskurssiin ja vertaisdiskurssiin. Pomo-diskurssista vitsailu on suosittu harrastus vertais-diskurssissa.

Vallan rikkumatonta kunniaa. Poliittisissa puolueissa näyttää oleva myös kunnian kulttuuri paljon tärkeämpi kuin ideologinen tavoiteohjelma ja keskustelu.


2)

Kunniaväkivallan uhka on sosiaalityöntekijöille epämiellyttävä "asia".

Ja niin kauan kuin sen sallitaan olevan vain "epämiellyttävä asia", sitä kohdellaan  torjuttavana
asiana ja siten perheen (aikuisten) maineen suojeluna eikä ihmisoikeuskysymyksenä.

Vieraan kulttuurin hahmottaminen ja  kunnioittaminen on akateemisessa feminismissä lähes ideologian kaltainen ilmiö. Sen annetaan olla jokin aivan eri ilmiö eri lainalaisuuksien alla kuin länsimaalainen kulttuuri ja humanistinen ihmisarvo.

Feminismi on suoraan primaaristi demonisoinut länsimaisen patriarkalismin ja mieskuvan ohi analyyttisen etiikan ja samalla siirtomaakeskustelun kautta feminismi on halunnut olla ei-länsimaalaisten kulttuurien ja naisten suojelija - länsimaista miestä vastaan. Asetelmallinen malli on jalo mutta myös tuhoava.

Tämä länsimaalaisen miehen demonisointi on siis sokeuttanut kulttuuritoimijoita, koska siitä on tulut dogmi. "Kaikki muut ovat uhreja".

Siksi mm. naisten suorittama väkivalta ei saa sosiaalihuoltosysteemissämme aikaan lainkaan samanlaisia reaktioita kuin länsimaalaisen miehen suorittama väkivalta.

Feministisessä opetuskulttuurissa naisille painotetaan oman isän vallan tiukkaa analysoimista ja vastustamista.

Mutta samaa periaatetta ja naisen arvon näkemistä ei kehoitetakaan sitten toisen kulttuurin naisille ja naisista. Ristiriita on vähintäänkin häkellyttävä. Feministisessä ihmiskuvassa häpeä kolonisaation kauheuksista on kaapannut liian suuren osan ihmiskuvaa ja etiikan käsittelyn tapaa.

Kysymys on ideologisesta pirunnyrkistä, ei pelkästään tieto- tai resurssiongelmasta. Feministisessä vallan analysoimisessa unohdetaan myös oman äidin vallan analysoiminen. Tämän oleellisen sokean pisteen kautta toisen kulttuurin ilmöitä käsitellään myös vain länsimaisen miehen demonisoinnin kautta.

Jos tätä ongelmaa ei hahmoteta ja pureta ideologisena ongelmana, syntyy hyvin outoja tilanteita, joissa vastuulliset sosiaalihuollon viranomaiset alkavat keksiä valheita esim. poliiseille, jotta poliisit eivät pääsisi toteuttamaan lain velvoitteita "kunnia"-väkivaltaa vastaan.

Tietysti ongelma on myös resurssiongelma - mutta juuri tämän ideologisen sokeuden takia.

Miehiä tulisi palkata ehdottomasti enemmän sosiaalihuollon palvelukseen mieskiintiöllä jotta eettinen, juridinen ja kulttuurinen vuoropuhelu ihmisoikeuksista tasapainoittuisi.

Ei kommentteja: