Mitä yhteistä on Nokian romahduksella ja Japanin ydinkatastrofilla?

Pahimpaan varautuminen on Japanissa pelkuruutta, hysteriaa, ei suinkaan järkevyyttä.

Japanilaisilta puuttuu kulttuuristaan käsitys tulevaisuudesta; kaikki on heille syklistä. Muuttuva tulevaisuus ei kuulu heidän soveltavaan toimintaansa. Japanilaiset osaavat kopioida ja kehittää keksintöä. Lähes kaikki aidot keksinnöt tehdään länsimaissa.

Poikkeavuuden odottaminen on japanilaisille tyhmän ihmisen merkki. Viisas on heille rutiineihin tyytyvä, tottelevaisuuteen alistuva ja vakaan pysyv yyden/toistuvuuden kannattaja. Taustalla on shintolainen uskonto syklisen ja muuttumattoman hierarkisen maailmankuvan viisaudesta.

 
Virheitä ei tunnusteta, niitä vain selitetään pois. 
 

Nokiassakin on ollut samanlainen johtajakeskeinen häpeäkulttuuri tanskalais-ruotsalaisen valtionkirkkokulttuurin jäljiltä. Johtaja edustaa korkeinta tietoisuutta ja firman kunnia yhdistetään firman toimintatavoissa johtajan kunniaan.  Kaiken toiminnan funktiona on johtajien kunnian ylläpitäminen eikä suinkaan innovatiivisuus. Kun johtaja mokaa eikä ole kärryillä, työntekijöitä erotetaan. Jos johtaja määrää, että Nokian kunnia on tuottaa mahdollisimman erilaisia kännyköitä, niin kännyköiden epämielleyttävä keskeneräisyys ei saa olla julkaisua hidastava seikka. Brändi ohittaa etiikan ja laadun.


Kvantitatiiviset määreet ohittavat kvalitatiiviset ja kulttuurin interaktiiviset määreet.

Nokiasta tehtiin niin suuri ja ihmeellinen brändi, että Nokian johtajat pitivät itseään itsestäänselvänä markkinajohtajana. Asiakkaiden odotettiin odottavan nöyrinä sitä, mitä Nokia antaa. Asiakkaiden mielipiteistä ei välitetty. Nokialaisessa ihmiskuvassa paras kännykänkäyttäjä oli tietysti kärsivällinen insinööri, josta oli mielenkiintoista säätää kännykkää.

Häpeäkulttuuri on aina kunniakulttuurin varjopuoli.
Kunnia on se johtajien brändi, joka sokeuttaa tilanneanalyysiä.
Yrityskulttuuri asiantuntemuksen ja asiakaspalvelun ylpuolella. Vanhoilla kirkolla on sama seisovan veden homehtunut tilanne.
Kun instituution tärkeimmäksi asiaksi tule instituutio itse ja sen valtarakennelma ja statuskilpailu, on romahdus paikallaan.
 

II

Japanilaiset pärjäävät hyvin mutta kaverini on juuri nyt Tociossa ja hän ei saisi lähteä NokiaSiemensin hallinnoimalta työpaikalta ennen kuin pomo lähtee, vaikka pomo olisi työhuoneessaan ryyppäämässä iltaan saakka!

Kysymys on ihan kulttuur isesta metakognitiosta, eetos-meemistä, "kuinka olemme hyvä yhteisö ihanteen mukaan" kun "käsitämme oikealla tavalla" ja oikeassa järjestyksessä. Kunniakulttuuri rakentuu hierarkialla, ei protestanttisella yksilön löytävällä innovaatiolla ja yksilön motivaatiolla. Vain yhteisön motivaatio ihannoitua.

Muutosta Japanissa on mutta yllättävän hidasta - pop-kulttuuri näyttää olevan siellä terävin jäänmurtaja "yksilön sankarillisuudelle" nöyrän palvelemisen kunnian sijaan.