perjantaina, lokakuuta 15, 2010

Kirkon virallinen homokanta

 Mikä on nyt sitten kirkon virallinen homokanta ja lähimmäisenrakkaus? Tätä minulta kyselevat monet kirkosta etääntyneet mutta silti peruskansalaisina, kulttuurikristittyinä toimivat eli pitävät kristinuskoa lähimpänä tapauskontona, eettisesti kehystävänä perinteenä ja sosiaalisena rituaalikoneistona. 

  Piispat ovat järjestelmällisesti tukeneet vihateologiaa ja homofoobikkoja.

 Kysymys ei ole suvaitsevaisuudesta kun tuetaan suvaitsemattomuutta ja eriarvoisuutta, rasismia.

 Piispainkokous ei kuullut riippumattomia asiantuntioita vaan valitsi vain fanaattisen Aslan ryn homoudesta "parantuneita" asiantuntijoita.

Piispat kuulivat siis vain lausuntoja homoudesta kristityksi eheytymisestä ja homouden haitoista kristityn elämälle. Helsingissäkin on tänä vuonna piispa Huovisen toimesta käynnistetty pari kirkon seurakunnan painostusprosessia homoseksuaalien erottamiseksi. Ja media on hiljaa. Uusi piispa tietysti tuo nyt uutta järjestystä.

Jos ideologisella järjestöllä ei ole johtajien ohjaamaa selvää suuntaa valtakunnallisesti olla moderneja, uusiutuvia ja humaaneja, tietysti perinnefanaatikot alkavat vallata mediatilaa ja päätäntävaltaa. 
HS: Homoilta oli liikaa Jani Toivolalle
Ylen homoillan keskustelut loukkasivat syvästi näyttelijä-juontaja Jani Toivolaa. Mies kertoo eronneensa kirkosta Helsingin Sanomien mielipidepalstalla julkaistussa kirjoituksessaan. IL

 Tämän siitä saatte, johtajia kohtaan hillityt aktiiviseurakuntalaiset, kun annatte piispojen luikerrella sympaattisen selkärangattomina pitkin nurkkia ja antaa vanhan syntimoukarin heilua kirkossa.   

Jos kirkko haluaa olla henkinen järjestö, sillä on rankka arvoremontti edessä - eli jatkuva uskonpuhdistus pois perinteiden kidutuskammiosta ja hierarkiaa palvovasta valtakoneistosta. 

Kaivetaanko Lutherin muutosperiaatteet sakastin kassakaapista esille? 


Ruotsissa nykyinen perusasetelma ja pohjalataus kirkolla on täysin erilainen:   Kirkko on poliittisesti erotettu täysin valtiosta - ei mitään kirkkolakia, ei valtio n kontrollia ja piispat erittäin varovaisia mitenkään poliittisesti määritellä kirkkoa valtion kautta  tai valtiota kirkon kautta. 

Suomessa on yhä yhtenäiskulttuurin harha "meidän" kristinuskosta. Oikeasta kansalaisuudesta ja perheenperustamisen jumalallisesta velvollisuudesta kuninkaalle. Kirkosta kansan yhtenä nationalistisena ja oikeistolaisena identiteettikoneena, kelpaavuuden määrittäjänä.  Samanlaisten ja verrattavien kansalaisten tuotantoyksikkönä, tasapäistämisen pyhittäjänä syntikulttuurin kautta.

II


Mitä on kirkon vihateologian takana?
Miksi toiseus (erilaisuus, itsenäisyys ilman laumapelkoa)  on uhka fundamentalisteille?


Miksi piispat kunnioittavat vainoja järjestäneitä kirkkoisiä ja keisarin kirjoittamia uskontunnustuksia?


Onko kirkkokristinusko taustaltaan ja joiltakin teologisilta juonteiltaan uhriuskonto?

Suomen kirkko  on pystytetty ihmisuhreilla.

Kristinusko ja sen taustalla häärinyt room.katolinen kirkko kirkkoisineen on perustettu ihmisuhreilla. Sanan mukaisesti.




Kirkon lanseeraama vuosisatainen kasvatuskulttuuri Suomessa on sitten aivan oma lukunsa. Lapsilla ei ollut ihmisoikeuksia ja hänen tuli pelätä vanhempiaan. Seksuaalisuudesta luotiin suuri tuntematon uhka ja aikuisten vihan aihe, jonka luomalla häpeällä lasta lamautettiin päämäärätietoisesti epaseksuaaliseksi palvelijaksi. 


"Kirkkoisät" vihasivat alunperin hetereoseksuaalista seksiä, koska se harhauttaa sielua ja on turhaa maailmanlopun lähestyessä. Seksuaalivihamielisen kristinuskon taustalla on kuitenkin selkeästi kirkkoisien oma (homo)seksuaalinen problematiikka ja katkeruus roomalaisen kulttuurin sukujen vihamielisessä suhtautumisessa puhtaasti homoseksuaalisiin miehiin, jotka eivät suostuneet siittämään jälkeläisiä suvulle. 


Luther poisti selkeästi sakramentin aseman häävihkimiseltä. Se ei ole siis luterilaisittain uskonnollinen "toimenpide".

Seksuaalisuus on ihmisten välinen sopimus. Häät eivät ole Jumalan valinta vaan ihmisten sopimus elää tietyilä ehdoilla hyvää ja tyydyttävää elämää.

Avioliitto ei ole pyhä eikä uskonnollinen asia vaan maallinen taitolaji ja sopimus, joka ei toimi, jos sopimusta ei noudateta. Ja se toimii, niin kuin ihmiset keskenään sopivat.

Lutherista oli irvokasta väittää, että uskontoa tarvittaisiin kahden ihmisen väliin ihmisen puolesta jotenkin määrittämään tai pyhittämään avioliittoa.
 

Säälittävä luomisoppi-teologia on rampa: Eiväthän kaikki heterot kirkko-ihmisetkään hanki lapsia biologisesti. 

On aika törkeää, että Lutheria lukemattomat amatööriteologit vetoavat Lutheriin ja uittavat takaisin katolista moralismin teologiaa. 





III

Mitä esimerkiksi niin kauniissa juhlassa kuin Lucia-neidon juhlassakin juhlitaankaan? Että ihminen viilteli ja sokeutti itseään, jotta säilyisi neitsyenä. Kaunista. 


Kirkkoteologia toimii opillisesti vain ihmisuhrien varassa.

Muinaiskristityille Roomassa julkkismarttyyrien hurmeinen hurmos ja veri oli paljon tärkeämpi asia kuin Jeesuksen veri. Ehtoollinen oli alunperin rohkeiden marttyyriveljien muistelua, hyvä jos Jeesus muistettiin siinä ohessa. Rooman alkukristityt olivat kiihkeän ekstaattisia veriuhrikultin harrastajia. 

Tämä katolisen kirkon muodostanut marttyyriteologian historia tietysti ei ole tavallisen kansan tietoisuudessa.

Ainahan Jeesus ristillä on ollut? Alunperin Jeesus piirrettiin paimenpojaksi, onnellisena ja huilua soittaen kukkien keskellä. Fyysisesti superkuntoisen kivenhakkaajan nimeltä Jeesuksen ylösnousemus on luultavasti ollut Markuksen evankeliumin alkuperäisessä lopussa (joka on sattumalta tuhottu) todellinen fyysinen virkoaminen viileässä hautakammiossa - lahjonnan takia lyhennetyllä ristillä roikkumisen jälkeen.

Gnostilainen alkukristillisyys (jonka valtiouskonnoksi myöhemmin korotettu valtiokirkko tuhosi miekalla ja kidutusälineillä) oli meditatiivinen, buddhalaisuutta lähellä oleva filosofinen itsensäkehittämis- ja asenneuskonto ilman kastetta ja uhriajattelua. 

Gnostilainen alkukristillisyys oli ennen kirkkoisien masinoimia hyökkäyksiä ja vihanlietsontaa selkeästi suosituin ja pakottamaton kristillisyyden muoto. Kirkkoisät liittoutuivat ensin ruhtinaiden ja lopulta keisari Konstatinuksen kanssa. (Konstantinus kirjoitti mieleisensä uskontunnustuksen ja kirkkoisät hyväksyivät sen).

Room.-katolinen kirkko on yhä täysin marttyyrimystiikan varassa, totaalisesti. Italiassa suurin osa katolisista ei rukoile Jumalaa vaan uhrautuneita välittäjiä. 



Kirkon omituiset opit on muodostunut vihatoimintana ja erottautumisprosessina erilaisista kristityistä, jotka eivät totelleet fanaattisia ja aggressiivisia "kirkkoisiä". 



Katolinen kirkko toi Suomeen institutionaalisen rasismin ja rankan verotuksen ennen  Ruotsin kuningasta vaikka saikin kuninkaalta sotilaallista apua.

1070 paavi antoi luvan ruotsalaiselle ruhtinaskuninkaalle tappaa kastettujakin suomalaisia vapaasti - mikä oli ennen kuulumatonta paavillekin. Siitä on säilynyt todella harvinainen dokumentti Ruotsissa (en muista nyt paavinkaan nimeä).  Koska länsi-suomalaiset (itä-suomalaisista puhumattakaan) eivät alistuneet verotukseen, valloitukseen ja munkkipappien rituaalivaatimuksiin.

Vielä 1960-luvulla shamaanirummun kanssa esiintyminen oli laitonta ja rangaistavaa Suomessa. 1970-luvulla oli laitonta hieroa loitsujen ja vanhojen oppien tai yrittien mukaan. Porukkaa joutui vankilaan!  Poliisit eivät puuttuneet, jos pappi murtautui taloon suntion kanssa ja tuhosi pakanallisen vaarallisia välineitä.

Jokainen vanha kirkko on perustettu suomalaisen pyhän seita- eli rituaalipaikan päälle. Usein siis karhunpeijaisten viettopaikalle. Vanhat tavat kiellettiin vankilan ja nuotion uhalla. Shamaaneja metsästettiin ja tapettiin kirkon siunauksella.  Kaikki kirkon mielivaltaa vastustaneet shamaanit tapettiin.

Mitä tämä merkitsee nyt?

Onko nykykirkko liberaali? Kyllä, kirkossa on liberaaleja. Mutta ei linjaa. Onko kirkko tunnustanut vieläkään osuutensa Suomen valloitusoperaatiossa (verotusoperaatio) ja Ruotsin kuninkaan vallan jumalallisella oikeuttamisella? Onko kirkko virallisesti tunnustanut siunanneensa suojeluskuntalaisten teloitysryhmiä ja pyöveleitä?

Miksi yhä vieläkin Helsingin tuomiokapituli (suomalaisten piispojen itse erityisesti keksimä nimi, dom tarkoitti taloa/kotia ruotsinkielisen kirkon virastoissa) ja Helsingin kaupunki kieltää merkitsemästä mm. Suomen linnassa punaisten uhrien joukkohautapaikkoja?

Miksi kirkko pitää kiinni kynsin hampain virsistä, joissa syntioppikulttuuri, saatanan uhka ja helvetinpelko on ihanin asia maailmassa?

Miksi viime vuonna "luterilainen" kirkkomme palasi katolilaiseen ehtoolliskäytäntöön eli transsubstaatio-oppiin ehtoollisviinin muuttumisesta ihan aidosti aidoksi Kristuksen vereksi?
 Eli piispainkokous velvoitti nyt pappeja juomaan suntioiden kanssa kaikki ehtoollisviinit, ettei tippakaan pääsisi maahan, viemäriin (tai noitien käyttöön).

Harva maallikko ymmärtää miten vakavasta teologissta taka-askeleesta on kysymys. Eli kirkko on tehnyt loikan evlut kirkon liittämiseksi takaisin katoliseen paavin kirkkoon ja hylännyt protestanttisen ajatuksen magian merkityksettömyydestä Jeesuksen seuraajille.

Jos olette ikinä noteeranneet kirkkojen seinillä roikkuvia verisiä ja kidutettuja miehiä, voitte tajuta, kuinka kirkko nojautuu 100% ihmisuhrioppiin myös pelotteena, huomion ohjaajana ja nöyristäjänä.

Kirkon teologia riippuu ihmisuhrista.

Kirkko ei ole kumonnut rituaalista  ihmisuhrimagiaa vaan kannattelee sitä, vetoaa siihen luomalla kuvaa yksilön avuttomuudesta ja riippuvuudesta Kristuksen ja marttyyrien "justifioiman" instituution suhteen.

Kirkko syö psykokognitiivisesti samasta rituaalipöydästä kuin n. 20000 vuotta vanhat rituaaliuskonnot.

Mikään "moderni" patriarkaalinen  alistusfasismi ei olisi noussut ja pysynyt pystyssä Saksassa, Espanjassa tai Argentiinassa ilman kirkon virallista tukea ja teologiaa keisari-Jeesuksesta, Pantokratorista. Suomen kirkoissa rukoiltiin Hitlerin puolesta, vaikka piispat olivat tarkkaan lukeneet Mein kampfin.

Jos joku pitää kirkon rituaaliuhriopetuksia vain perinteenä, ehdottakaapa jollekin kirkkoherralle ja piispalle krusifiksien poistamaista kirkoista, neitsyt Marian neitsyyden unohtamista, kolmen jumalan kolminaisuusopille nauramista monoteistisen uskonnon uskonoppina - ja kuunnelkaapa vastaselityksiä.









Lapsikuninkaan käskyt

Seitsemäs seitsemättä
Seitsemää yli seitsemän
Isä sytytti Figaro-sikarin
Klinikan käytävässä

Oli syntynyt lapsikuningas
Tanne Pohjantähden alle
Hän oli loistava valona
Koko maailmalle

kertosäe:
Eläköön (3x)

Hän sai kuusta kultaisen kruunun
Ja miekan maan metallista
Hän ei kaivannut kauneinta purppuraa
Hän pukeutui kunniaan

Hän tuli jakamaan oikeutta
Hän tuli jakamaan viisautta
Hän tuli jakamaan rakkautta
Ja iloa elämään

kertosäe

Hän kirjoitti ankarat käskynsä
Kirkkailla väreillä
Ja koristeli ne kukkien kuvilla
Ja valtion sinetillä

Hän antoi kodin kodittomille
Hän vaatetti alastomat
Hän antoi lohtu lohduttomille
Hän tyynnytti levottomat

kertosäe

Yleisen vaihdon välineiksi
Hän määräsi avaruusrahat
Hedelmäveneet ja vadelmajalat
Ja ananasapinat

Rahaa jaettiin päivittäin
Kaikista kioskeista
Ja jonossa piti odottaa
Kiltisti käsikkäin

kertosäe

Hän käski pukuja pysymään puhtaina
Pesemättä ja harjaamatta
Hän käski kenkiä kävelemään
Kompuroimatta

Hän määräsi linnut lentämään
Ilmassa oikein päin
Pitkin vanhoja reittejään
Takaisin etelään


- Tuomari Nurmio
uudet kokoelma CD:t ja DVD:t









 PS.
Martyrs-elokuvan DVD on nyt Anttilassa alessaUnohtumaton leffa, takaan sen, groteski muta suoraan kirkkohistorian pimeään kohtaan. Myös hieno teologis-filosofinen tutkielma.


--
Kirkosta eroaminen eronneet ennätys eroakirkosta fi homofobia heterohegemonia synti kirkkohäät avioliitto rekisteröty parisuhde.

1 kommentti:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Kolminaisuusopin selitys on lähellä "da Vinci -koodi" -kirjan skeemaa mikä hämmentää ja herättää torjuntaa tavallisissa teologeissa.

Jeesus vapautti Jumalan patriarkkadogmeista ja vriuhri-rituaaleista.

Jumala oli Jeesukselle muurahaisen katseessakin Tuomaan evankeliumin muisteluissa.

Jeesus käytti hyvin mystisiä ja gnostilaisia Jumala-allegorioita, jotka olivat usein olemassaolon allegorioita ja feminiinisiä luonteeltaan.

Tämä oli juutalaisille Mooses-kenraalin jälkeläisten oppineille liikaa juutalaisten koston ja miehisen kunnian Jumalaa kohtaan esitetyksi Jeesuksen vallankaappaukseksi.

Tästä loikkaan heterofobisten kaappihomo-kirkkoisien kolminaisuusoppiin, joka on systemaattinen hyökkäys Magdalan Marian alkuperäistä ensiseurakuntaa ja amoraalista, ahierarkista viisausystävyyttä vastaan.

Kirkkoisien kolminaisuusmetaforassa kolmen miehen lautakunta on Jumala eli he korottivat oman johtamissysteeminsä suoraan Jumalaksi. Perisynti oli heille naisen seksuaalisuus kadotuksen fobiana.

Tässä on katolisen kirkon koko historiallinen korruptio, sadismi ja väkivalta.

Valta korvasi rakkauden ja uskontunnustus mystiikan.

Tähän liittyy hyvin ristiriitainen paradoksi uskontopolitiikassa: maailman vanhin kirkko on saanut purkutuomion Vatikaanilta eikä yleisö tunne sitä, eivät edes tutkijat yleisesti.

Harvinaisen eheä kirkkoraunio on Israelin valtion alueella ja turisteilta kielletty katolisen kirkon pyynöstä. Koska se on Magdalan Marian opetuslasten kirkko jo paikallisen perimätiedonkin mukaan. Magdalan lähellä.

Magdalan opetuslapsi on Vatikaanin vaarallisin vihollinen.

Todellinen kirkon perustaja ja opin säilyttäjä on homoseksuaalisuutta ja poikarakkautta ylistävän miespappiorganisaation painajainen (en vitsaile).

Kirkkoisät olivat traumatisoituneita aatelisia kaappihomoja ja heterovihaa puhkuvia heteroseksin manaajia, joiden suvut olivat kieltäneet heidän homoseksuaalisen luontensa kreikkalaisroomalaisen kulttuurin lisääntymisihanteiden ja suvun kunnian takia.

Markuksen evnkeliumin aito loppu jos löytyisi niin se olisi iso niitti katolisen magiauskon liiskaamiseen.