Homofobian uskontopsykologiaa

  

 Homofobia liittyy ihmisen kokemukseen oman yksilöllisen identiteetin uhkaamisesta.

 Useimmat perinteisen uskonnollisesti kasvatetut ihmiset on aggressiivisesti kasvatettu normiheteroiksi ja täysin oman viiteryhmänsä tapojen ja roolimielteiden mukaisiksi. Tai siten traumakokemusten takana on yliseksuaalinen lapsuus, joka on yhtä tuhoisaa.

Kirkon uskonnollisessa kuvastossa alistuminen on kauneinta ja harmonisinta mitä kristitty voi tehdä isä Jumalalla, äidille ja papille. Jeesuksen vallankumouksellinen kuva Jumalan lapseudesta aktiivisena ihmisenä oli kuitenkin aivan erilainen.

Uskonnollisen tiukasti kasvatettu lapsi ei ole saanut vapaasti itse tutkia ja muodostaa omaa seksuaalisuuttaan, masturbaatiostakin lapsi on pakotettu tuntemaan rankkaa häpeää, likaisuuden ja erilaisuuden pelkoa.

"Varma" ja jäykkä heteroseksuaalisuus on muodostunut pelon kautta.

Siksi kaikki erilainen on uhkaavaa ja inhottavaa.

Avioliitto kuvataan jo lapsellekin ainoaksi tavaksi nauttia seksuaalisuudesta joskus tulevaisuudessa ja siksi masturbaatio on kielletty.

Avioliitto sosiaalisen järjestyksen palkintostatuksena korostaa  sitä ainoaksi seksuaaliseksi täyttymykseksi.


Toiseuden kohtaaminen erilaisessa ihmisessä nostaa sitten mieleen hylkäämisen pelon.

Varsinkin tunne siitä, että lapsuuden henkinen väkivalta nousee alitajunnasta esille ja sensuroinnilla kasassa pysyvä kaunisteltu mielikuva hyvästä lapsuudesta ja rakastavista vanhemmista uhkaa hajota.

Institutionaalinen uskontoilmiö rituaalijohtajineen on etupäässä heimoilmiö eli palvotaan omaa ryhmän vahvistamista eli "ME"-olemusta ja perhettä juuri heimon pyhimpänä tuotantoyksikkönä.

Sosiaalinen järjestys luodaan metafysiikalla. Oma tahto on silloin heimon alaisuudessa.

Heteroudesta ja lisääntymisestä tehdään pyhiä statusrituaaleja, jotta perheenperustaminen olisi mahdollisimman motivoitua, palkittua, säänneltyä ja heimo yhä isompi ja vahvempi.

Jos et erilaisena tue "Jumalan perheen" heimoidentiteettiä, et saa heimon antamaa statusta vaan olet epäonnistunut, erilainen, et kunnioita "isä"-johtajia ja siksi olet jopa uhka perhe-analogiaan tukeutuvalle valtastruktuurille.

Siksi homot ovat vielä alitajuisesti uhka - varsinkin patriarkaalisille johtajille, jotka vetävät suuren isän uskonnollis-metaforista roolivaltaa perhevertauksien kautta. Ei ole itsensä toteuttamista vaan vain heimon sosiaalisen järjestyksen toteuttamista.

Kirkon ongelma on se, että kirkon viesti on kirkko.

Hierarkia, jonka päämääränä on pappien vallan ja erityisaseman tuottaminen.

Kirkon rituaalisena päämääränä ja kohteena on pappien toiminta ja erityisasema. Kysymys ei ole yhteydestä vaan alistumisesta, kuten tämä asetelma selkeän rituaalisesti ehtoollisella polvistumisella  selkeästi tuotetaan.

Pappi Jumalan sijaisena.


Arkkipiispan ratkaisu ongelmaan, jossa kirkko yhä jaottelee homot ei-riutaalikelpaaviksi ja ei-naimakelpoisiksi: 

"Nyt on tärkeintä, että mielikuva kirkosta muuttuisi realistisemmaksi", Mäkinen sanoo.

(* Päivi Räsänenkin on patriarkaalinen johtaja miehekkäällä tuomarin roolillaan uskonpuolustajana - ja saa siten kristityn naisen roolistaan epätavanomaista korotusta. Puolustaa tiukkaa seksuaalihierarkiaa mutta ylittää sen puolustustyöllään.)