lauantaina, helmikuuta 27, 2010

Koulukiusatun vastuu

Suomalaisesta kiusaamiskulttuurissa ja koulujen kiusaamista torjuvissa projekteissa on joitakin kiusallisia ja epätodellisia piirteitä. Mikä on kiusaamisilmiötä hillitsevien projektien ja tyynnyttelyn todellinen lähtökohta ja päämäärä? Jos se on vaikkapa koulujen maineen parantaminen, ollaan pahasti hakoteillä.

Nyt kun on vihdoinkin muotia selvitellä ainakin fyysisen väkivallan ilmentymiä, ei oikeastaan kiinnitetä huomiota siihen, kuinka henkinen väkivalta voi olla paljon organisoidumpaa ja toistuvaa arkipäivän häpäisevää statusterroria kohdetta kohtaan. Korkeampaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvien vanhempien lapset oppivat kuitenkin juuri tämän sosiaalisen leimaamisen vivahteikkaan taidon näkymättömän verbaalisella tasolla.

Fyysinen väkivalta esitetään usein todellisen väkivallan uhkaavimpana muotona. Verbaalisesti taidoton ja räikeästi avuton fyysinen kiusaaminen on siis yhteiskuntaluokkanäkemyksessä suurin uhka koulun mentaaliselle ympäristölle?

Kiusaamista poistavaa KiVa Koulu -projektia on kiitelty ihanneprojektina, jalojen periaatteiden ällistyttävän nopeana toteuttamisena. Kuitenkin pääasiassa KiVa Koulu -projekti kiittää itse itseään, eikä ole lainkaan ulkopuolista ja riippumatonta tehoa arvioimassa heidän tuloksiaan.

KiVa Koulu -projektissa minua on häkellyttänyt ennen kaikkea se, että projektin tiedottamisessa on aivan alkumetreiltä lähtien korostettu nopeaa näkyvän "kiusaamisen vähentymistä" - eikä sen eri muotojen tiedostamisen lisäämistä.

Johtajaa korostavassa ryhmätilanteessa on usein samanlaista psykodynamiikkaa kuin koulukiusaajaa komppaavassa ja ihailevassa koululuokassa. Koulu- tai työpaikkakiusaamisen ryhmädynamiikka ei nouse tyhjästä vaan sosiaalisen evoluution aamuhämärästä. Johtaja tai koulukiusaaja valvoo hierarkisen yhteisön itseihailun etuja samalla dynamiikalla: laittaa erilaiset ja itsenäiset ruotuun.

Yhteisö saa helposti tyydytystä, kun erilaiset yksilöt saavat näpäytyksen ryhmän yhtenäistävän monokulttuurin uhmaamisesta, vaikkapa koulukiusaajan toiminnan kautta. Minkä tyyppisiin lapsiin aikuiset samaistuvat kiusaamisalttiissa ja kapeita rooleja leimaavassa yhteisössä?

Päivi Bergin tuore väitös "Rikkaan ja suositun on helpointa nauttia koululiikunnasta" on tässä kysymyksessä ainutlaatuinen murros suomalaisen koulumaailman  rakenteellista statusväkivaltaa avaavassa sosiologisessa uudelleentulkinnassa.

Tilanne valistustoiminnassa ja varsinkin kriisitilanteissa oikeuslaitoksen asenne rehtorin vastuusta on hyvin outo ja kevyt. Koulujen mainetta jo projektin nimen semanttisen luonteen kautta parantamaan luotu "KiVa Koulu" esitetään jonakin "virallisena" instituutiona, vaikka mitään asiallista laatuvalvontaa ei ole. Projektin omat päämäärät esitetään aivan suoraan tuloksina sangen neuvostoliittolaiseen tyyliin.

Luodaan ihmeellinen kivan koulutodellisuuden Sampo: ajatus paremmasta koulusta toteutuu, kun jokaista pyydetään olemaan näkemättä enää negatiivisia puolia, varomaan kiusaajia ja erilaisen oppilaan syyllisyyttä "seuraamuksiin". Lapset velvoitetaan antamaan projektin vetäjille onnistumisen tunteita. Projektissa tarkkaillaan usein lasten suhtautumista itse projektiin eikä yhteisön elämänlaadun ja todellisen suvaitsevaisuuden parantumista.

Kiusaajan sosiaalistaminen ja kunnioittaminen "tasa-arvoisena" on ollut eheän koulun maineen ajajien päähuomion kohteena, eli ns. "turhan syyttelemisen poistaminen". Konfliktin ratkaisuna on haluttu esittää siis konfliktin lieventämistä ja sen häivyttämistä. Tämänkaltainen tavoiteprosessi tapahtuu kuitenkin usein kiusatun kustannuksella. Kiusattua pyydetään luopumaan uhrin rooliasetelmasta ja varsinkin kiusatun rehellisten tunteiden ilmaisusta, jotta yhteisö saisi helpotusta kivan yhteisön keinotekoisesta imagosta.

Näin kiusaajan moraalinen vastuu häivytetään yksilön kyvykkyyttä korostavan ja sopeuttavan prosessin vuoksi sivuun. Kiusaajan oma roolistatus voi jopa nousta, kun hänet määritellään humoristisesti "turhan rämäpäisenä", "tahattoman energisenä" tai "estottomana". Kokonaisvastuu tilanteen ja rehtorin tunteman tukaluuden helpottamisesta ja kivan ilmapiirin mahdollistamisesta voidaan irvokkaasti antaa kiusatulle. Ymmärrä kiusaajan "huumoria" tai olet "epäsosiaalinen". "Voit olla esimerkkinä muille, kun et ota kaikkea itseesi".

Tämän kaltaisen prosessin tärkein päämäärä voi olla ensisijassa lieventää kiusaajan vanhempien omaatuntoa, konfliktiherkkyyttä selvittelyssä, äänekästä protestointia oman lapsen tekojen torjunass ja heidän sosiaalista häpeäänsä, mutta oikeastaan tämä on vain uusi versio koulumaailman perinteisestä, hyvin suomalaisesta "omertan lain" vaikenemisvelvoitteesta kiusatuille.

Rehtoreilla on valtava paine lakaista nuorten kiusaajien vaikeat psyykkiset ongelmat maton alle, koska kunnat kieltäytyvät lainvastaisesti tarjoamasta välitöntä apua sitä tarvitsevalle. Siksi KiVa Koulu -sovittelu on instant-tuotteena, "ketään leimaamattomana" prosessina, kustannustehokasta todellisten ongelmien peittelyä ja henkiseen väkivaltaan kouluttavaa menettelyä.


Puujumalan lapset

Johanna Korhonen HS



II


Koulusysteemin ainoa ja vakava ongelma on se, että se on rakennettu opettajan ("valistavan aikuisen") auktoriteetti-identiteettiä varten. Roolipeliksi ja hierarkiatasoiksi.

Muutoksia ei tehdä, koska systeemin päämäärä on luoda illuusio, jossa kiltit oppilaat ovat opettajia varten, opettajan ammatti-identiteettiä ja yhteiskunnallista statusta varten. Eli opetusstrategia korostaa opettajan vitaalista tärkeyttä ja "absoluuttisen" tiedon kvantitatiivisen määrän tärkeyttä.

Systeemi ei ole oppilaita varten, oppilaiden tarpeita varten - vaan oppilaat ovat systeemiä varten. Oppilaat muokattavia, opettajat muokkaajia.

Laatu ja sovellettavuus ei ole tärkeää vaan yhä vain se määrä.

Omituinen fantasia määrästä, kvantitatiivisesta opetuksesta, jolla mitataan opettajan kyvykkyyttä, tuomiovaltaa ja oppilaiden sokeaa oppimisen testattavuutta hyvin lyhytkestoisesti.

Se, kuinka "opetettu" on omaksuttu esimerkiksi vaikkapa 6 kk päässä oppimistapahtumasta, ei kiinnosta opetusministeriötä lainkaan. 

Onko standardisoitu koulumaailma opettajia vai oppilaita varten?  Aikuisten pätemistä, virkamiesten suunnitelmien mukaan runnomista vai oppilaiden mahdollisuuksien huomaamiseksi ja potentiaalin toteuttamiseksi? Onko "erilainen oppilas" aina uhka ja harmi systeemin rajaamalle opettajalle?

Tyttöjen ikäkausikehityksen olennainen osa on samaistuen omaksua oma identiteetti hoivaajahahmon mielenliikkeistä. Pojan turvalliseen kehitysprosessiin kuuluu taas aikainen, koetteleva ja välillä aggressiivinenkin irtiotto kontrolloivasta äitihahmosta. Nämä ovat aika selkeitä psykologisia kehitysprosesseja enemmistölle.

Suorituskeskeisen opettajan ja tytöille ominaisen tottelevan ihanneoppilaan luonnoton, toisiaan ruokkiva korruptoiva suhde ja passiivisen tottelevaisuuden epäinhimillinen sykli on yhteiskuntapoliittisesti vaarallinen - ja huomaamaton prosessi.















2011


Äärimmäiset teot

”Kiusaaminen vie voimat koko perheeltä”. Näin kertoi haastattelemani koulukiusatun lapsen vanhempi viime keväänä Akaan Seudussa. Tuolloin tein lehteen laajan jutun, jossa kaikkien Akaan ja silloisen Kylmäkosken peruskoulujen rehtoreille tehdyn kyselyn tuloksena selvisi, että vähintään noin 65 lasta oli kiusattu Akaan kouluissa kuluneena lukuvuonna.







Niklas Herlin Näkökulmat US:

Kristityt homoja parantamassa









 Lasten ja nuorten vertaissovittelu täyttää Suomessa 10 vuotta.


– Sovitteluun pitäisi ohjata kaikenlaiset asiat, ilman että aikuinen miettii mielessään onko asia tarpeeksi vakava vai ei. Aikuisten olisikin hyvä ymmärtää, että he ovat ulkopuolisia, jotka eivät voi arvioida oppilaiden mielipahan määrää. 



  * 2011 Akaa kiusaamistapaus äiti tuomittu, puolusti lastaan Päivi Alasalmi.

perjantaina, helmikuuta 26, 2010

Not the Messiah Monty Python - vain yksi näytös

Not the Messiah

(He’s a Very Naughty Boy)-oratorio

HD-videoprojektori näytökset mm. Helsingin Kinopalatsissa vain 25.3. klo18. Liput sulavat kuin voi hullun hanhen selässä, hanki heti.
 


Not the Messiah
Esitys nähdään seuraavissa Finnkinon teattereissa:

* Helsinki: Tennispalatsi
* Vantaa: Flamingo
* Jyväskylä: Fantasia
* Lahti: Kuvapalatsi
* Oulu: Plaza
* Pori: Promenadi
* Tampere: Plevna
* Turku: Kinopalatsi

Interaktiivista flash-leikittelyä

 

ja Flash-piirtotaulu - Riemurasia


EtherPad
is the  web-based word processor that allows people to work together in really real-time



Suunnittele omat pelit ja jaa ne Nintendolla
Warioware



Jimi Hendrixin viimeinen
nauhoitussessio netissä
free music mpe stream


Tämän vuosituhannen tähän asti tärkein elokuva
nyt DVD:llä ennen Finnkinon julkaisua


WHITE RIBBON 

Valkoinen nauha
Das Weisse Band

Winner of the Palme d'Or at Cannes in 2009, this brilliant dissection of a community's ills is Haneke's most ambitious film yet. It succeeds brilliantly, says Milo Wakelin.
"Films that are entertainments give simple answers but I think that's ultimately more cynical, as it denies the viewer room to think," explains Michael Haneke. "If there are more questions at the end, then surely it is a richer experience." 
The story is set in 1913 in Eichwald, a small protestant German town which has been beset by a series of unfortunate accidents, some minor, some tragic, and some sinister. First the Doctor (Rainer Bock) falls from his horse after stumbles over a tripwire. Soon, cabbage patches are vandalised, fires started, toy flutes stolen - and then the violence takes on a darker, more ritualistic character.


Kannattaa myös tilata samalla:

A Serious Man




keskiviikkona, helmikuuta 24, 2010

Itsemurha yhteisön ongelmana

  " Tilastoitujen itsemurhien määrä on Suomessa miltei nelinkertainen liikennekuolemiin verrattuna."




The 'silent taboo' of suicide among young men in the UK
What makes a seemingly vital young man take his own life? Suicide is the biggest cause of death in men under 35 yet it is seldom discussed, with parents left feeling ashamed and that they have failed their child. Catherine O’Brien talks to families who want to bring ‘the greatest taboo’ into the open.



Suomalaisten itsetuhoisuus on vahvassa kasvussa varsinkin nuorten tyttöjen keskuudessa. Pillereillä avustetaan suomalisten tunteiden dumppaamista maailmanenätysvauhtia.

Valtakunnallisessa itsemurhan ehkäisytyössä avointa keskustelua on määritelty suoraan "uhkatekijäksi" nuorille. Minkälaista valistusta on tämä sensuuriin perustuva valistusperiaate?

Merkittävin ennaltaehkäisyn ongelma on tämä sama asennelataus, että "itsemurhaajat" leimataan yhä kulttuurin eli konventionaalisen yhteisön uhkaksi ja häpeäksi, aivan kuten valtion kirkko on aikaisemmin kironnut itsemurhaajan hautaamalla hautausmaan ulkopuolelle pois  pelastuksen/hyväksynnän ja yhteisön piiristä.

Umpikujaan ja torjuntaan johtavan ahdistuksemme ydin syntyy vieläkin  moraalisesta paniikista, että itsemurha olisi moraalinen ongelma ja häpeä perheelle. Taustalla vaikuttava kirkollinen moraalikäsitys ylläpitää yhä nykyisin piilotetumpaa käsiteasennetta, "uhkatekijä"-mielikuvia: itsemurhan tehnyt uhmasi kirkkoa, koska päätti omasta kuolemastaan yhteisön määräysvallan yli ja oli siten tuomittava ja vaijettava.

Omaehotisen kuoleman valitsija on uhka yhteisölle, koska voi paljastaa yhteisön ongelmat konsensuksen takaa.

Moraalilataus on purettava kuoleman valitsijioiden päältä, jotta todella voidaan kohdata suomalaisten kuolettava ahdistus ja elämäntilanteen avuttomuus. Jo itsemurhasta puhuminenkin on vielä moraaliton teko, "pahan manaamista esille", joka aiheuttaa ihmisissä aggressiota. Saksalainen, pseudokristillinen käsite itse-"murha" kertoo valtavasta kuoleman valitsemisen juridisesta uhkatekijästa yhteisön elämänhallinnalle ja julkisuuskuvalle.

Jos eettisesti yleispätevää moraalista ulottuvuutta seuraamuksineen vaimennetaan, tilalle tulee sisäsiittoinen kamppailu paikasta auringossa yhteisön sovinnaisuussäädöksin, jotka noudattavat vain yhteisön ulkoista eheyttä tuottavia kompromissejä. Näin yksilön oikeuksilla ja velvollisuuksilla ei ole paljoa väliä vaan vain yhteisön pyrkimyksillä antaa itsestään eheä ja ihailtava kuva.

Kuoleman omaehtoinen hallinta on osa suomalaista kulttuuria. Aina ollut sitä.

Ei ole toista eeposkokoelmaa maailmassa kuin Kalevala, jossa kuoleman valinta olisi niin merkittävässä elämänhallinnan osassa. Jos itsemurhaa nyt määritellään vain etäännyttävän '"tautiluokituksen" ja epätieteellisen diagnostisoinnin kautta, kieltäydytään kohtaamasta yksilön ja kulttuurin elämänhallintaa ja myös elämän tarkoituksen eksistentiaalista pohdintaa yhteisössä.

Kuoleman hallinta on ollut hyvin monitasoista elämänhallintaa monessa kulttuurinvaiheessa. Suomalais-ugrilaisessa kulttuurissa omaehtoinen kuolema ilmiönä oli kunniakas teko uhrautuvalle tai sairaalle ihmiselle. Jeesuksen uhrautuva sankari-itsemurha käsitteenä on ollut suomalaisille hyvin luonteva ymmärtää kuninkaan kirkon markkinoimassa uskonnossa.


On tuhoisaa esittää nuorten mielenterveyden puolesta sensuurivalistusta kehottamalla kouluja olemaan puhumatta itsemurhatapauksista. Kun korostetaan ajatusta avoimen itsemurhakeskustelun "riskialttiudesta" ja välttämisestä puhutaankin todellisuudessa yhteisön ongelmien käsittelemisen torjumisesta.

Yhteisön ongelmista ja Suomen oikeuslaitoksen sallimasta väkivaltakuttuurista on puhuttava yksilöä uhraamatta. Yksilön omaehtoinen kuolema vielä "moraalisesti" yhteisön uskottavuutta horjuttava tapaus. Yhteisön itsehallintaa ja eheyttä horjuttava hallitsematon ja muutokseen vaativa tapahtuma. 

Humaanin ja kehittyvän yhteisön on jatkuvasti kyseenalaistettava itseään systeeminä ja annettava siten rehellisesti tilaa yksilön "epäonnistuneen" elämänhallinnan ja yhteisön epäinhimillisten mekanismien esille tuomiselle. Yhteisö, joka kieltää ja peittää ongelmansa, lannoittaa yksilöiden ongelmia pimeässä kompostissa.

Jos keskustelu leimataa lähtökohdiltaan uhkaksi, on aikuisten vastuunotossa ongelmia. 

Nuoria ei suinkaan altisteta "itsemurhaviruksille", jos nuorten kanssa keskustellaan itsemurhailmiöstä, tapauksista ja toiseuden ongelmasta samankaltaisuutta kipeästi korostavassa yhteisössä. Keskustelun vetäjä ei vain saa olla aikuinen, joka itse ahdistuu itsemurhan käsittelystä tai siirtää ahdistuksensa epäsuorasti moralistiselle pelottelun tasolle.

Ahdistunut nuori ei saa apua silloin kun hän sitä tarvitsee eli heti. Kunnat eivät noudata lakia ja kukaan ei valvo lain toteuttamista.  Ministerit ovat huolissan vain tehostamisen eli palvelujen alasajon toteuttamisesta.

Itsemurhasta ja kuolemasta keskustelun kieltäminen on vain halpamaista piilokristillistä moralisointia ja nuorten aliarvioimista. Kieltämällä keskustelu itsemurhasta tapahtuukin käänteinen ilmiö: leimaamalla avoin keskustelu mm. Werther-ilmiöksi itsemurha ladataan ilmiönä juuri siten kielletyn mystiseksi voimaksi, joka sitten todella yllyttää ihmisiä tekemään viimeisen tekonsa uhmakkaana ja julkisena mielenilmauksena.





Liittyykö kiusaamiskeskusteluun mitenkään se, että yhteiskunnan eriytyminen ja luokkaerojen kasvu on totta?
Kiusaamisessa on kysymys vallasta. Päiväkodin ja koulun kiusaajat ovat usein ihailtuja ja haluttuja kavereita, joilla on sosiaalisia kykyjä vetää jengiä pauloihinsa. He osaavat manipuloida. 
Toisilla on valta pitää toisia silmätikkuina. Päivi Hamaruksen väitöskirjan mukaan kiusaaminen perustuu usein kiusaajan tavoittelemalle valta-asemalle yhteisössä ja alkaa jonkun oppilaan erilaisuuden nimeämisestä. Sitten kiusatulle rakennetaan maine, jota ruokitaan yhteisesti kerrotuilla tarinoilla pelon ilmapiirisissä. Yhteisö jakautuu ”meihin” ja ”heihin”. - Kalle Haatanen


"Työttömien aktivointi huijausta"
- Vaikuttavuus on hyvä, jos riittää, että aktivointi piristää ja antaa toivoa. Mutta jos työllistyminen koko ajan vain vaikeutuu, toivolle ei ole perustaa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella kehittämispäällikkönä työskentelevä Kotiranta toteaa.

"Pohjoismaissa parhaiten voivat ruotsalaislapset ja huonoiten suomalaislapset. Suomalaisten 15-24-vuotiaiden tyttöjen itsemurhakuolleisuus on toiseksi korkeinta maailmassa."


Oppilashuolto ei näytä toteutuvan peruskouluissa perusopetuslaissa edellytetyn tasoisena, arvioi oikeuskansleri Jaakko Jonkka. 
Oppilashuollon tila vaihtelee kunnittain ja esimerkiksi koulupsykologi-toimintaa on harvoin käytettävissä alle sadan oppilaan kouluissa ja varsin vähän eteläisen Suomen ulkopuolella. Saamiensa selvitysten perusteella oikeuskansleri Jonkka pitää hälyttävänä, että oppilashuollon saatavuus ei toteudu yhdenvertaisesti vaan paikkakunta- ja koulukohtaiset erot näyttävät olevan huomattavia. Jo pitkään jatkunut asiantila on huolestuttava perusoikeuksien toteutumisen kannalta.






"Vanhusten itsemurhien syyt
- valehdellaanko vaikenemalla"

Ajankohtaisen kakkosen tuleva teemailta 2.3:

Väkivaltainen Suomi?

A2 Teema: Väkivaltainen Suomi TV2:ssa tiistaina 2.3. klo 21
kysyy, onko Suomi erityisen väkivaltainen maa. Millaista on suomalainen väkivalta ja mistä se sikiää? Onko suomalainen mies erityisen väkivaltainen ja onko naisen väkivalta tabu? Ovatko naiset yhtä väkivaltaisia kuin miehet? Minkälainen väkivalta hyväksytään ja mitä paheksutaan?
 

Kun kone alkaa toimia itsestään
(juuri silloin tarvitaan Johtajaa)



" Elämme jaksamisen kulttuurissa. En voi missään sanoa olevani väsynyt tai aivan loppu.
Eilisen istunnon lopputulos on seuraava: uusi lääkitys. Tällä kertaa kahden lääkkeen yhdistelmälääkitys. Osasin odottaa sitä. Kokeillaan, totesin. Menen tänään apteekkiin noutamaan uudet pillerit. Ahdistus on kasvanut jo kuukausia ja alan oireilemaan myös kognitiivisilla mittareilla. Muisti saattaa pätkiä, keskittymiskyky menee, hermostun herkästi. Ihmiset alkavat ärsyttää, tottakai. Ärtymys muuttuu vihaksi."

" Vaikka rakastan isää vieläkin, kaipaan sitä hulluna, ikävöin sitä aamusta iltaan ja öisin näen unta siitä ja tunnen kuinka sydämeni särkyy uudelleen ja uudelleen niin silti mun tekisi mieli huutaa taivaiseen. Saatanan paska minkä tempun mulle teit." 








Suomalaisten tyttöjen itsemurha




 Itsemurhan eettinen herkkyys


  Haastattelututkimus ja diskurssianalyysi by Arhi

 "Nuorten mielikuvia itsemurhasta"


 Sen voi ladata ja lukea täältä:


* Nuorisotutkimus STAKES Terveyden ja hyvinvo

innin laitos propaganda Hyvinvlointivaltion alasajo lama masennus itsetuhoisuus nuoriso koulumaailma politiikka sosiologia aggressio aggressiiviset lapset  Arhi Kuittinen

maanantaina, helmikuuta 22, 2010

ROBIN HOOD KOMPLEX - Poliittista teatteria nyt

Harvinaista, kun teatteri on poliittista. Kivaa. Vielä on esityksiä!
ROBIN HOOD KOMPLEX 
– Vertauskuvallinen melodraama vasemmistosta ja uskosta. TEAK

Avaavaa, kyseenalaistavaa, revittelevää. Saa nähdä, mikä on nuorten tekijöiden mahdollisen oikeistolaisen tai liberalistisen näkemyksen aste - vai pysytäänkö  psykososiaalisen dramaturgian tarkastelussa.


Viime kesän väkevin poliittinen teatteripläjäys on nyt saatavana kirjana. Kolmen episodin käsikirjoituksesta kannattaa lukea ensimmäisenä ajankohtaisin ja paras, Amatsonit.  Muut tekstit vaativat enemmän lukijalta valmista historiallista kiinnostusta ja näkemystä.

Siniväriset

Kaartinen, Kati / Nyytäjä, Outi / Okko, Leo




Ensimmäinen kirjoitus "Täyspuuvillakuosi," on valitettavan raskas ja kliseinen.



Kaipaako uusateisti rituaaleja,
elämänhallinnan teatteria?




Tilastojen dramatisoija
Youtube
Hans Rosling



Kemppinen :: Aina viisas Kirjassa luki, että menneiden vuosikymmenien kulttuuriradikaalit arvostelivat mediaa


Rosenholtz-aineiston julkisuus päätyy KHO:n käsittelyyn

Suomalaisia Stasi-kontakteja sisältävän Rosenholtz-aineiston julkisuus päätyy vielä korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltäväksi.

 Pankkisysteemin keinot
Talousdemokratia.blogspot




Onnellisuus Ismo




ROBIN HOOD KOMPLEX
Työryhmä:
Turo Marttila (vaihto-opisk. Pietarin valtiollinen teatteriakatemia), Inka Kallén (N-m), Tommi Rantamäki (N4), Kreeta Salminen (N5), Essi Räisänen (O4), Kimmo Tähtivirta (TEO), Lasse Lindberg (vaihto-opisk. Pietarin valtiollinen teatteriakatemia), Toni Kamula (vier.) ja Tuomas Tulikorpi (vaihto-opisk. Liettuan musiikki- ja teatteriakatemia)   - sekä Perttu Leinonen (taiteellinen opinnäyte, TeM), Samuli Laine (VÄS), Anne Kotola, Hanna Käyhkö (vier.) ja Matti Strahlendorff (SibA)



Suomessa jalostetut juopot viedään USA:han


Geenivuoto jatkuu.
Suomessa huolella koe-eläimiksi jalostetuista juopporotista luovutaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen säästöjen takia. Tutkijat arvioivat, että Suomi jää alan tutkimuksen kärkipaikalta pelkäksi tarkkailijaksi.  YLE.fi

Eläköön lyhytnäköinen lamapolitiikka, keskustapuolueen Helsinkikeskeinen tuhoskenaario ja huippututkimuksen alasajo. Aalto-yliopiston vulgaari massavisio kelpaa poliitikoille. Kunhan jotakin kitchiä puuhataan näön vuoksi ilman luovuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Yksi syy rottien työsuhteen purkamiselle on kai se tutkimustulos, että vain rottien geneettisesti kestävimmät yksilöt valitsevat alkoholin, koska heidän ruumiinsa ja solunsa kestää sitä niin hyvin.  Tekee höpöä.

Lisää vain design shittiä, kitch-tiedettä ja jargon läppää.


Suomalaiset laitosrotat koulumaailmassa:

Jonkka jyrähtää: Oppilashuolto laittoman huonoa
Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan oppilashuolto ei ole peruskouluissa lain edellyttämällä tasolla. - IL

lauantaina, helmikuuta 20, 2010

Päivitä Macin Flash ja lataa ällistyttävä piirustusohjelma ilmaiseksi

Apple Macceihin on taas aivan manuaalisesti itse ladattava uusi turvallisin ja nopeampi Flash päivitys. Tee se. Ei mitään muttia. Myös wintoosiin, jos automaattinen päivitys ei starttaa.

Wintoosissa update-asennus täytyy joskus/usein tehdä erikseen Fireoxiin ja Exploreriin.

Tarkista patch-päivityksen onnistuminen erikseen kummassakin selaimessa täältä, versio checkeristä.


Flashissä nyt 3D-ominaisuudet: tsekkaa   testidemo.


Wintoosissa kannattaisi kuitenkin heti poistaa turvallisuuden takia  ohjelmista  Download Manager  päivitysasennusten jälkeen.  Outoa mutta totta. Sama juttu AIR:in kanssa sekä Shockwaven.

  


Ja todella realistinen huippuohjelma ilmaiseksi lasten iloksi ja aktiivipiirtäjien luovuuden räjäyttämiseksi:


Piirrä ja maalaa aitoa paperijälkeä imitoiden.

Öljyväri -plugin maksa erikseen mutta on aivan tajunnan räjäyttävää. Tee öljyväripiirroksista isoja tiedostoja yli 4000 px, jos tarkoitus on myös printata taulu.  Uudempi ArtRage versio maksaa kohtuullisesti. SDRAM-muistia kannattaa olla yli 4+ Gt, tietty 1 Gt riittää.



Piirtolevyksi hiiren sijaan suosittelen Wacomin mallia (100 e), jolla voi nyt piirtää rennosti sormillakin ilman kynää ja muutat käsitystä tietokoneen kanssa kommunikoinnista. Lapsellisen helppoa ja luonnollista.

Wacom Bamboo Verkkokauppa.com

Mukana ehkä laajempi Artrage-ohjelma sekä Photoshop Elements. Bamboo toimii myös suomalaisen Sumopaint- kuvankäsittelysivuohjelman kanssa.




Avast
Kilpailu ilmaisissa wintoosa -virustorjuntaohjelmissa kiristyy. Avastin ilmainen vaihtoehto on uudistunut huomattavasti. Uudelleen nimetyssä ohjelmassa on tehokkaampi moottori ja uudistettu käyttöliittymä.

Jos pöytänäyttösi on yli 2-3-v. vanha, osta uusi.
Näyttötekniikka on mennyt huimasti eteenpäin värintoistosssa, kontrastissa ja on sikahalpaa. DVI-liitin on näyttömallissa parasta olla - AMD DVi- näytönohjaimet halvimmillaan tietokoneen päivitykseksi 35 e. Pelikelpoiset AMD -näytönohjaimet n. 80 e.

HDMI ei tee pahaa. Adobe-RGB-väriyhteensopivuus ei olisi pahitteeksi. Philips on tuonut uudet mallit, joissa on korjaava sävyautomatiikkaa varsinkin elokuvien katselua parantamaan. Samsung on vakaa laatumerkki. Pikselitakuu olisi kiva lisä. Älä osta aivan halvinta. Tsekkaa vaikka Verkkokauppa.com 23-tuumaiset.


Photoshop 20 vuotta

 

Aikoinaan Photoshop 2.0 toimi vakaasti jopa Mac Plus tietokoneessa, jossa oli mustavalkonäyttö 128 mv sävyä, 16 Mhz (nykyään peruskoneissa 2400), ei kovalevyä, kaksi korppuasemaa ja 4 Mt Rammia. Se oli urheilua se.

keskiviikkona, helmikuuta 17, 2010

Hyvä esimerkki interaktiivisesta mainonnasta

Hyvä esimerki interaktiivisesta mainonnasta

Nopea, helppo, hauska.

Interaktiivisen mainoksen pahin synti on vaikeus. Tai massiivisuus tai piilotettu omintakeinen logiikka, kryptisyys itsetarkoituksena.

Tässä mainoksessa ja kampanjassa on realiteetithallussa. Nopeasti ymmärrettävä setting eli tilanne, iisisti samaistuttava, helposti läpikäytävä.

Itse kyllä pidän monimutkaisestakin interaktiivisesta mediasta, kunhan keinona ei ole vain hämätä kryptisyydellä, toistolla, epäselvyydellä ja kompleksisuudella olematonta sisältöä, idean valottamista. Dikotomiaa, jännitettä täytyy kuljettaa. Idean toteutus täytyy aina olla vähintään kaksitahoinen, dikotominen, jotta syntyisi jokin jännite. Minidraamaa. Tässä mainoksessa jännite on katsojan samaistuminen päähenkilön lievään ahdistukseen ja valkoisen valheen tuottamistarpeeseen puolituntemattoman kaverin vaatiessa äkkiä muuttoapua.

Kaveruus on uhattuna, uhkaan tulee ratkaisu. Presto. Dramaturgia ja tuote ovat kaiken lisäksi samalla linjalla.


Ajankohtaisen kirjailijan ajan tasalla esimerkillisesti pysyvät nettisivut rakkaasta naapurimaasta, Jonas Hassen Khemiri, kirjailija, joka ei häpeä itseään:




ja salaperäinen elokuvaestetiikan haastaja, Peter Greenaway, jolle elokuva ei ole vain kerrontaa vaan katsojan haastamista ja käsittelemättömien tunteiden symbolista interaktiota mediateoksen kanssa. Elokuvan katsominen ei Greenawayn mielestä saa olla viihdettä vaan rituaali. Greenawaylta on tulossa mielenkiintoisia elokuvia pitkästä aikaan.

videoteos Greenawayn kotisivuilla




Joskus interaktio katsojien kanssa perustuu hyvin outoon transferenssiin. 
Tässä huono esimerkki interaktiosta historian kanssa. Tämä elokuvaprojekti on  eettisesti niin vastenmielinen ettei mitään rajaa:


Natsiestetiikasta viihdettä, kyllä on hyvä ajatus. Rautaraivas Perkele. Kuunatsit kiihottaa.

Mikä transferenssi tämänkaltaisessa fasistisen estetiikan viihteessä oikein käynnistyy nuorilla mieskuluttajilla? Mikä tässä viihdyttä? Miksi natsit ovat jänniä? Siksi, kun ei ole ymmärystä historian syy seuraussuhteista vaan tyylitelty sota on vain viihteellinen mielikuvien kiihoke, tylsyyden esteettinen vastavoima, kulutustavara. Natsien oma mediakampanja tähtäsi myös
mielikuvien fantasianomaiseen hallitsemiseen, dystopiaa mainostetttiin jännittävänä utopiana.

Ovatkohan kaikki tuon tekijätiimin jäsenet sisällissodan valkoisten jälkeläisiä - ja jos eivät, ovatko saaneet rehellistä selostusta sukulaistensa kohtalosta siltä ajanjaksolta?

Mannerheim-kuumeen levitessä unohdetaan, että valkoiset Mannerheimin johdolla ensimmäisenä rahtasivat aseita tarkoituksella ja lainvastaisesti Suomeen 1917, samalla tietysti uhitellen valkoisella vallalla ja puhdistuksella. Puhdas Suomi ja Suomi Saksan keisarin alaisuuteen. Mikä konsepti.



A film about the making of one of Nazi Germany's most notorious anti-Semitic propaganda films "Jew Suess -- film without conscience" was booed on Thursday during a screening at the Berlin Film Festival.


 

maanantaina, helmikuuta 15, 2010

Ihmeelliset uskonmenot TV1 - uskonto ja kuluttaminen

  Valkoinen mies selittää ennakkoluulojensa kautta:
Ihmeelliset uskonmenot
Tiistaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin TV1

YLE Areena video
1/8. Australaasia. Ihmiset näkevät hämmästyttävää vaivaa löytääkseen henkisen maailman. Pappi Peter Owen Jones kiertää vuoden ajan ympäri maailmaa ja eri uskontojen seremonioita. Värikäs matka alkaa Australiasta. T: BBC

Uskonnollinen identiteetti on formaalisesti rituaaleissa. Yhteisesti suoritettu rituaali yhdistää ja samankaltaistaa jäsenet maagiseen maailmanjärjestykseen. Erottaa muista ja puhdistaa pahasta.

Erottautuminen on rituaaleista ensimmäinen, fundamentaalisin ja selkein kognitio. Me ja muut. Meillä on meille tutut rituaalit. Me olemme joulu. Joulu olemme me.

Kuluttamista ja muotia leimaa tämä sama uskonnon erottautumisfunktio.

Haluamme merkitystä tuotteen kautta ja ostamisesta on tullut rituaali, joka tuottaa meille arvoa. Arvokkuutta. Erottautumista. Onnistumisen mielteitä. Pelastumisen konnotaatioita.

Erottautuminen on kuitenkin aina myös leimaantumista johonkin joukkoon. Onnistuneet. Viehättävät, Menestyneet. Coolit. Pois muista.

Rituaaleilla todistetaan samankaltaisuus ja sama maailmankuva. Rituaalit ja tuotteetovat todellistettuja uskomuksia.

Ehtoollisella tunnustat tarvitsevasi kirkon välittävää voimaa syntiesi poistamiseksi, aivan kuin shamaanin vastaanotolla tunnustat shamaanin taitojen ja hänen sielueläimen toimintaa ongelmien salaisten syiden selvittämiseksi.

Vapaamuurarit kieltävät olevansa erillinen uskonto mutta silti jäsenyyteen ja yhteisiin, muilta salattuihin rituaaleihin on tiukat ehdot ja rajat, joilla erottaudutaan muista ihmisistä (ja naisista). Käytännössä he ovat oma uskontomuotonsa initiaatiokehityksensä suhteen.

Buddha taisi olla ensimmäinen, joka perusti tunnetun filosofisen uskonnon.


Vapaamuurarit paljastavat osan saloistaan Ranskassa

(eivät rituaaleja)  - HS.fi

Wittgenstein
Certainly Wittgenstein worried about being morally good or even perfect, and he had great respect for sincere religious conviction, but he also said, in his 1929 lecture on ethics, that "the tendency of all men who ever tried to write or talk Ethics or Religion was to run against the boundaries of language," i.e. to talk or write nonsense. This gives support to the view that Wittgenstein believed in mystical truths that somehow cannot be expressed meaningfully but that are of the utmost importance. It is hard to conceive, though, what these 'truths' might be.


Rappaport
centers on the ambivalent role of language in human evolution, which introduces new content and flexibility into human ideas of desirable, creative, moral, and imaginary orders, but also permits lies. Ritual, he concluded, is the universal basis for establishing trust, given the possibility of linguistic dissembling and falsification."



Uutisia uskontojen ilmiöistä ja paljastuksista:

 


 ___________________


Viimeistään ruotsinkielisessä Rauhan Sana -lestadiolaisessa herätysliikkeessä Pietarsaaressa paljastunut insesti sai Kirkkohallituksen perheasiain johtajan Martti Eskon reagoimaan.  "Tässä on myös kirkon johdolla vastuu. Ei ole vain herätysliikkeiden sisäinen asia, että pyhistä pyhimmät tekevät karkeimpia tekoja, mitä voi tehdä", jyrähtää Esko, jolla on kirkossa suurin asiantuntemus lasten hyväksikäyttöön liittyvistä ongelmista.
Pyhistä pyhimmät??

lauantaina, helmikuuta 13, 2010

Sadistinen kulttuurimme - Voiko sadisti olla tiedostamatta toisen kärsimystä?


Sadat suomalaislapset ja nuoret kokevat vuosittain seksuaalista häirintää opettajan taholta, kertoo Yle. Opettajat mm. hyväilevät lasten kasvoja tai reisiä sekä hierovat pyytämättä oppilaan hartioita. 
- Veikkaisin, että tästä saa aika lailla väärän kuvan todellisuudesta, Kangasniemi arvioi. Hän sanoo, että lapset ja varhaisnuoret voivat tulkita kosketuksen monin tavoin. IS

Seksuaalinen häirintä perustuu vuorovaikutuksettomuudelle ja voimantunteelle.  

Voiko sadisti olla tiedostamatta toisen kärsimystä?
Ei.

Miksi sadisti nauttii toisen kärsimyksestä? Koska hän nauttii siitä. Koska hän hakee sitä. Ei kaikkien kanssa mutta esim työpaikalla alistuvimpien ihmisten kanssa.

Kuinka sadistinen psykopaatti tulisi tiedosta? Humanistisesti? Tasa-arvoisesti?

Suomessa on vieläkin kognitiiviseen psykologiaan nojaavia "kasvatustieteilijöitä" ja koulupedagogeja, joiden mukaan joukkokiusaaminen on vain ryhmässä "tapahtuva" lumipalloefekti. Homma vain pääsee käsistä. Vahinko. 

Mikä pääsee miten irti, noin vain?

Ruotsissa on tehty tuore, laaja ja pitkäaikainen tutkimus aktiivisista koulukiusaajista, kiusaamistapahtuman generoijista. Kaikki diagnostisoitiin sitten aikuisina persoonallisuushäiriöisiksi. Persoona oli jo murskattu lapsena.

"Radikaali armo" radikaalia pahaa vastustavana arvoideologiana on yhtä tuhoava ilmiö kuin radikaali paha-ilmiönä. Kumpikin ovat yhteisöä halvaannuttavia. Ymmärystä rajoittavia. 

"Radikaali armo", tasapäistämisajatus ja pseudohumaani tasa-arvon absoluuttinen ihmiskäsitys on hyvin vaarallinen ilmiö mm. nykyisessä suomalaisessa "KIVA KOULU"-koulukiusaamisen torjuntaprojektissa. Tämä ajatus, että kuka tahansa voi ruveta koulukiusaajaksi, on sontaa, pseudopsykologiaa. Helpoin tie vaimentaa kiusaamisilmiö ja piilottaa vaikein psykologinen hahmotusongelma psykopatiasta.

Management by perkele.

Psykopatia, persoonallisuushäiriö, ja sosiaalisen kyvykkäästi painottunut persoonallisuushäiriö sosiopatia täytyy uskoa todelliseksi ilmiöksi, ennen kuin sadismia voidaan ymmärtää. Toki nuoria pikku sadisteja on terapeutin ja kouluterveyshoitajan  taholta ymmärrettävä kognitiivisesti ja autettava/painostettava heille jonkinlaista sosiaalista tietoisuutta syntymään mutta se, että yhteisöä ja ennen kaikkea kiusattuja vaaditaan "tajuamaan" se, että kuka tahansa voi huvikseen kiusata toista ja siksi ei saa syyllistää kiusaajaa "erilaisena".

Jos kiusaaja vapautetaan syyllisyydestä, tälle pikku sadistille annetaan suorastaan kehoitus että kiusaaminen oli vain itsensä ilmaisua. Normaalia. Vastuusta vapautettava lipsahdus.

Miten psykopaatteihin tulee suhtautua?

Selkein esimerkki: työpaikalla tai jopa poliittisissa kuvioissa  vallanhimoista psykopaattia ei saa ymmärtää "humanismin" takia, jonkin sokean velvoittavan empatiaperiaatteen velvoittamana.

Aikuiset psykopaatit eivät ole keskustelun ja empatian tavoitettavissa. Periksi antaminen ei ole ymmärtämistä. Tasa-arvo ja kunnioittaminen on tietysti must sosiaalisen reiluna pelinä mutta psykoottista peliä pelaavalle ei voi antaa milliäkään myöten, kun peli tulee selväksi normaalille yksilölle.

Työpaikallakaan psykopaattia kohtaan "joustava" empatia ei auta vaan vain reilujen rajojen vetäminen ja ehdottomasti niistä pitäminen.

Psykopaatti vetoaa jatkuvasti kinuamalla toisten ihmisten perusempatiaan - vain jotta voisi vedättää ja ylittää toisten ihmisten rajoja, vääristääkseen tulkintoja ja luodakseen hämmennystä, ihan vain vaikka siirtämällä omaa työtään muiden tehtäväksi mutta siis myös itsetarkoituksellisesti  alistaakseen toiset vetoamalla, hämäämällä, väärinkäsityksillä, ruikuttamalla ja uhkailemalla.


Siinä mielessä psykopaatti lähimmäisenä tai työkaverina ei ole normaali ihmissuhde normaalille ihmiselle.

Vaan sotatilan oivaltaminen, toisen tuottaman vääristymän tiedostaminen, jotta ei itse joudu halveksimaan itseään ja voimattomuuttaan järjettömien myönnytysten ja näkymättömien häpäisyjen kautta, joihin on siis suostunut itse. Psykopaatti tuottaa toiseutta sekoittamalla ymmärryksen rajoja.

Psykopaatin vastustaminen EI tuota sitä kaaosta ja toiseutta, mikä ehkä pääsee konfrontaatiossa selvemmin esille ja on psykopatiassa siis sisäänrakennettuna.

Psykopaatti ei muutu normaaliksi vuorovaikutteiseksi ihmisolennoksi pohjattoman empatian avustuksella.

Psykopaatit ovat toki samalla ihmisiä - tarpeissaan.

He haluavat elämänpiirinsä ihmisiltä hyväksyntää, partneriltaan hellyyttä, kokea suuria tunteita elokuvissa ja kokea olevansa valitsemilleen ihmisille turvallisia, ehkä usein liioitellun suuria pelastajahahmoja (kuten natsit "arjalaisille"). Mutta joitakin kohtaan taas koston ruumiillistumia ja maanpäällinen jumalhahmo ilman mitään estoja. 

Täyteen vauhtiin päässyt psykopaatti on suoraan verrannollinen vallantuntoisiin natseihin. Tavallaan he ovat demonisia omissa tavoitteissaan. Heidän sisäinen motivaationsa toimii sadismin ja vahingonilon voimalla, he saavat voimaa sadistisista toimenpiteistä, toisten heikentämisestä ja hämmennyksestä, toisen kärsimyksestä. Vallasta. 

Hitlerin natsijohtajat olivat banaalin naurettavia kliseitä jo epäarjalaisessa ulkomuodossaan, lapsuudessaan ja elämänhallinnassaan voimattomia hiiriä kunnes saivat mahdollisuuden toteuttaa puhtaan ja estottoman vallan politiikkaa.

Kaikki toiminta, mikä antoi voimaa, innosti heitä. Toisten heikkous ja sotavoiman tuhoisa voima kiihotti heitä. Mitä vähemmän tuhlaavaa empatiaa, sitä parempi roolisuoritus. Määritelmä demoniselle mielenlaadulle.

Tuhoamisesta elämänvoimaa; toisen tuho, minulle lumo, voima.
Kaikki uhrirituaalit perusuvat tähän sadistisesti restoratiiviseen mielenmalliin. Myös Kristusraatoa kirkossa roikottavat.

Vaikka natsin sisällä onkin nyyhkivä ja halveksittu pikkupoika, he valitsivat toisen heikkouden omaksi voimakseen. Kysymys ei ollut ymmärtämättömyydestä vaan askeleesta, jolla oma luhistuminen ja  voimattomuus siirretään toiseen ihmiseen. Aktiivinen fasisti tarvitsee aina täydellisen vihan kohteen, puhtaan uhrin, jota kohtaan saa projisoida empatian vastatunteen, tuhoavan vihan.

Eichmann oli täydellinen psykopaatti. Hän ihastui ideologiaan, jossa julmuus palkitaan ja hän oli täysin tietoinen siitä. Ei hän ollut tunteeton vaan tavoitteli omaa onnen olotilaa täysin siemauksin. Halveksien menneen elämänsä heikkouttaan ja siis torjuen sekä korvatakseen omia lapsuuden kokemuksiaan estottomalla voimalla.

Eichamann ei toiminut totellakseen vaan nauttiakseen. Hän oli tietoinen seuraamuksista ja maksimoi toimintansa vaikutuksia. Hän ei ollut systeemin osa vaan loi systeemin.
Herra Fritzl koki velvollisuudekseen alistaa ja nöyryyttää "tottelematonta" tytärtään ja sai siitä suunnatonta tyydytystä. Isällistä nautintoa ehdottomasta auktoriteetistaan. Hän toimi ihanteittensa mukaan tuhotakseen tyttärensä elämän ja vapauden. Fritzl ei nauttinut elämästään ja kauhistui, kun tyttärensä alkoi nauttia elämästä.

Hän näki insestijälkeläistensä kärsimykset, sillä hän pelasti osan insestilapsistaan todelliseen sosiaaliseen maailmaan, ylpeänä pelastajana. Ja esiintyi raiskaamansa tyttären vapauttajana.

Radikaalia pahaa ei ole. Siitä olen samaa mieltä. Avutonta ylimielisyttä. Voimapeliä.

Mutta nauttivaa sadismia löytyy, joka osaa ulvoen vikistä ja vedoten vaatia vallantunteilleen empatiaa, toisten sokeutta, kuin pieni lapsi, jos ei saa ehdotonta mielivaltaa yhteisössään.

Kysymys ilmiön ymmärtämisessä tosielämässä on näkökyvystä. Kyvystä olla harmonisoimatta tapahtumia ja ihmisten tavoitteita.

Empatia ja joustavuus ilman rajoja ei valitettavasti auta psykopaatin kanssa, siinä mielessä demoninen vuorovaikutus on kyseessä. Olen tässä   elämänkokemukseltani freudilainen, tukeudun teoriaan ja kokemukseeni enkä näe mitään järkeä nähdä jokaista vuorovaikutusta skandinaavisen inhimillisenä, "olemme samanlaisia-periaatteen" mukaisena ilmiönä, kaikkien ihmisolentojen kanssa.


Psykopatologia on aika demoninen tila. Ajoittain. Asian ymmärtämisessä ei ole kysymys humanismista luopumisesta vaan tärkeimmästä realismista ihmismielen monimuotoisuuden ja äärirajan reunalla.

Jos psykopaatti ei näe tasa-arvoa, niin humanistin on turha uhrautumalla kuvitella luovansa tasa-arvon tilaa.

Vain jyrkkä ja ehdoton rajojen asettaminen psykopaatin kanssa pitää yhteisön selvillä vesillä, ei tasa-arvon soveltaminen ja venyttäminen.

Empatian tuhlaileva ja toiveikas tunteminen sadistisen periaatteen mukaan toimivia ihmisiä kohtaan ei vain toimi. Kysymys on todellakin eri lainalaisuuksista ja systeemipelistä.

Ei psykopaattia tarvitse vihata ja vainota vaan psykopaatin jatkuva valtapeliskenaario on vain tiedostettava.

Vauhtiin päässyt psykopaatti voi jonkinverran  tiedostaa omaa patologista tilaansa mutta vain täydellisen umpikujan, tekojen julkisen paljastumisen ja romahduksen kautta. Useimmat sosiaalisesti sopeutuvat psykopaatit vain tiedostavat sosiaalisen paineen moraalin korvikkeena.


Kannattaa muuten näissä kristinuskon kulttuurisissa moraaliontologiaongelmissa lukea Markuksen evankeliumia. Jeesus on  vittumaisen aggressiivinen narsistisille ja tekopyhille, yliuskonnollisille ihmisille, jotka halusivat loistaa  huomionherättämisellä ja show-luonteisella nöyristelyllä kuuluisan opettajan edessä.

Jeesukselle radikaalia pahaa edustivat valtaa ja kehuja metsästävät fariseukset ja ylimieliset moralistit, joille tavalliset ihmiset olivat alempiarvoisia ja saastaisia. Jeesus ei vältellyt vastustamasta  avoimesti näitä hyypiöitä.


ii

Sadismi on etupäässä fantasia.

Vahingonilo on fantasia. Erottautumisen fantasia. Heikkouden siirtäminen toiseuteen, erilaisuuteen, avuttomuuteen. Sadistinen toiminta tuottaa avuttomutta. Ulkoistaa sitä.

Jos joku näkisi suoraan vahingonilonsa ja juorujensa seurauksena, että joku tekee itsemurhan, hän voisi hyvinkin oksentaa. "En tarkoittanut". Mutta ilman oletettua oksennusta ja seuraamuksien harvinaista kohtaamista, vahingonilo on sinänsä täydellisen häiryyntymätön fantasia ja motivaattori.

Sadismin ei tarvitse olla hardcore fyysistä kontaktia ja veren loiskumista vaan jo fantasian tunne saa useimmat sadistit tekemään valintoja, valhetelemaan äidille veljestä, halveksimaan ja valitsemaan ideologioita.

Stalin oli ensin kovanluokan terroristi ja hitman mutta heti kun oli mahdollista, hän eristi veren erittymisen  muille gangstereille työn ulkoistamisen kautta - ja nautti yhtä paljon jatkotoimenpiteistä ja niiden raporteista paperilla. Ilman tahroja.

Stalinista on muuten julkaistu uusi kirja. Käytännön mies. Ihailtava tehokkuuden johtaja. 

Radikaali armo kristillisytenä "me kaikkihan olemme vain ihmisiä, olemme kaikki taipuvaisia pahaan" on minusta osa ilmiötä, jossa esimerkiksi opettajat samaistuvat nimenomaan uhmakkaaseen kiusaajaan ja haluavat antaa armoa ja empatiaa juri "suurimmalle synnintekijälle" eli vahvuutta huokuvalle estottomalle kiusaajalle.

Kiusattu voi inhottaa opettajaa voimattomudessaan ja avuntarpeessaan.

Radikaali armo, sokea armo, liittyy freudilaisesti hahmotettuun ilmiöön, jossa mm. perhe tuntee suurta empatiaa ja rakkautta hakkaavaa isää kohtaan ja pienikin isän hyväntuulisuus koetaan elämää suurempana, lähes jumalallisena tai uskonnollisena ilotapahtumana.

Isään projisoidaan toiveita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Fantasia ja toive isästä konstituoi kokonaan isäkuvan.

Radikaali armo on ihmisen psyyken omituisesti jalostama alistumismekanismi ja "emootioautomaatti" psykoottiselta alfauroskaudelta, jolloin vahvin oli kaunein ja kiihottavin ja samalla alistuminen oli muille ainoa hengissäsäilymisen keino. Alistuminen koettiin kiihottavaksi, koska se soi hengissäsäilymisen ja uhkatilanteelta jännittävän selviämisokemuksen.

Vanhassa testamentissa Jumala kuvaillaan juuri tälläisena psykopaatti-alfauroksena, jota valittu kansa ihailee kaikkivaltiaan brutaalina massamurhaajana ja kostajana.

Eichmann ja Stalin unelmoivat alfauroksen tavoin tasapäisestä laumasta, jossa jokainen on harmaan säikkyvä, nimetön alainen - ja jossa johtavat aateliset saavat kaikki herkkupalat ensin, ehdoitta ja vaivatta.

Sadismin tärkein fantasia on nimenomaan alistamisessa, voiman säteilyssä, ei fyysisessä väkivallassa vaan puhtaassa vallassa, jossa alfauros kävelee ja muut vapisevat.

Eichmann oksensi ja samalla pyörtyi brutaalin todellisuuden äärellä keskistysleirillä vieraillessaan, koska oli rakentanut sadistista valta- ja erilaisuusfantasiaansa vain fantasian kautta.

Mutta se todellisuuden nolo kohtaaminen ei suinkaan hänen fantasioitaan murskannut tai sadistista toimintaa jatkossa lainkaan lamauttanut.

Työpaikkakiusaminen sallitaan usein juuri sellaisessa asetelmassa, jossa kiusaaminen tukee johtajien tavoitteita.  Puhutaan vaikkapa työpaikan kunniasta ja yhteishengestä, samankaltaisuuden vaatimuksista, palkattomasta ylityöstä yms.

iii

Persoonallisuushäiriöiset opettajatkin samaistuvat juuri kiusaajaan eivätkä kiusattuun.

Kiusattu tuntuu heistä äärettömän vastenmieliseltä ja halveksittavalta raukalta. Jota täytyy "koulia".

Asetta ylpeästi ja rohkeasti esittelevä nuori mies voi tuntua itseään pönkittävälle polisille mitä parhaimmalta poliisiainekselta.

Suomalaisessa kulttuurissa on ollut hyvin sairaalloinen vahvan lapsen ihanne.

Yksi johtopäätös olisi tehtävä. Vihdoinkin.

Poliisit pitäisi testata laajasti kehitetyillä psykopaattien tunnistustesteillä, joita on kehitetty Amerikassa ja Isossa Britanniassa.

Myös opettajat tulisi testata. Eivät nuoret ole ainoita uhkia, vaan persoonallisuushäiriöiset virkamiehet nuorten opastajina ovat myös vakava ja jatkuvasti vaikuttava uhka. Opettajia ei valvota lainkaan vaikka heillä on painava vastuuasema.


Suomessakin tapahtui sodan jälkeen samanlainen dynamiikka: sodan kokeneet halusivat altistaa ankaralla kasvatuksella ja kovalla asenteella lapsensa samankaltaisille kokemuksille kuin mitä itse joutuivat kokemaan väkivaltaisessa Suomessa.

Se mitä ei käsitellä menneisyydestä, siirretään lapsille karmeana velkana.

 



Köyhillä ja kiusatuilla
kamalinta koululiikuntaa

Koululiikunta suosii lapsia, joilla on rikkaat vanhemmat ja paljon ystäviä luokallaan, osoittaa tällä viikolla tarkastettava sosiaalipsykologian väitöstutkimus. - Iltalehti
 
Laman synkkää satoa

Ruukinmatruuna blogissaan ounasteli jokin aika sitten siitä, miten niitämme laman synkkää satoa ja miten lama vaikuttaa kaikkein tuhoisimmin juuri kaikkein heikoimpiin - nuoriin ja lapsiin. - Ruukinmatruuna

Irja Wendisch Sari Nären tutkimuksiin perustuen
Me sotilaiden lapset


Suomalaisten mentaalihistoria avautuu:


Sari Näre  Jenni Kirves (toim.) 

Ruma sota
Johnny Kniga 2008. 462 s.
 

"Sota ja seksi on aina tulenarka yhdistelmä. Sari Näre uhmaa virallista sotapuhetta hurjalla artikkelillaan Kuin viimeistä päivää - sota-ajan sukupuolikulttuuri ja seksuaalinen väkivalta."



Kemppinen Puusta pudonnut 


Food Inc. Documentary Dokumentti  


Opetusalan ammattijärjestö OAJ pitää Poliisiammattikorkeakoulun
tutkimuksen  tuloksia "yllättävinä"


- Veikkaisin, että tästä saa aika lailla väärän kuvan todellisuudesta, Kangasniemi arvioi. Hän sanoo, että lapset ja varhaisnuoret voivat tulkita kosketuksen monin tavoin.


Seksuaalinen häirintä ei ole lailla rangaistava teko.

Koulusysteemissämme ei ole mitään opettajien systemaattista valvontaa ja sitten ihmetellään, kun joku kerrankin uskaltaa tutkia lasten kokemuksia.


Mahdoton ihminen vastapuolena
Markku Salo, YLE kirja-arvio 2009


Pomon huono käytös vie voimasi

Tampereen yliopiston johtamistieteiden laitoksen Pelkotutkimus kertoo työelämän pimeästä puolesta, ei sen koko kirjosta. Se kiinnittää kuitenkin huomiota suomalaisten työurien pidentämisen kannalta olennaiseen asiaan. Eriksson huomauttaa, että työpaikan jaksamattomuusongelmat usein liittyvät huonoon johtamiseen.



.
 

perjantaina, helmikuuta 12, 2010

INDEPENDENT FILM FINLAND - Kontula ja Dramaturgian opas - Arhi Kuittinen - Kotisivuni uudessa osoitteessa -


Kotisivuni siirtyivät  uudelle palvelimelle



Linkki väliaikaiselle nettisivuilleni 2011
Dramaturgian opas


http://finnsanity.blogspot.com/2011/08/dramaturgian-opas.html

 


Arhi Kuittinen CV
 









vanha linkki

http://www.saunalahti.fi/arhiku/independent_film_finland_arhi_kuittinen_cv.html

Independent  Film Finland

Kontula Feature Film
Elokuva Elokuvatuotanto Ohjaaja Käsikirjoittaja Kuvaaja

Onneton Punahilkka tuotannossa

Short Films Lyhytelokuvat




vanha sivusto offline:

http://www.elisanet.fi/independent.film.finland/index.html

 myös
http://www.elisanet.fi/independent.film.finland/draaman_teoriaa_dramaturgia.htm 
sekä CV

torstaina, helmikuuta 11, 2010

Uskontotieteessä tapahtuu - ja miksi homot ovat uhka kirkolle

- Päivitetty iii - USVA:lla (eli Uusien uskonnollisten liikkeiden tutkijaverkosto) oli seminaaripäivä


"Yhteisöllinen moraali on olemassa uskonnosta riippumatta"
 Uskonnot ovat syntyneet sivutuotteena ihmisen muista syistä kehittyneistä ajattelutoiminnoista, päättelevät Helsingin yliopiston tutkija, teologian tohtori Ilkka Pyysiäinen ja yhdysvaltalainen professori Marc Hauser. - YLE
Kristinusko on emeritusprofessori Heikki Räisäsen mukaan muuttunut koko olemassaolonsa ajan. Tällä haavaa pohditaan muun muassa sukupuolten tasa-arvoa uskonnossa sekä seksuaalisen suuntautumisen luonnetta.
 
Pietarin todistettua "pakanallisille" kuulijoille Jeesuksesta, nämä joutuivat ekstaasiin ja alkoivat puhua kielillä. Tämä tulkittiin Räisäsen mukaan merkiksi siitä, että Jumala hyväksyi pakanat, ja että heidät voitiin liittää seurakuntaan ilman Jumalan Raamatun mukaan ikuiseksi säätämää ympärileikkauksen riittiä.



MIKSI USKONNOT EROTTAVAT IHMISIÄ?

FT Ilkka Pyysiäinen Helsingin yliopisto




Luento audiona kuunneltavissa 20 minuuttia:
Ilkka Pyysiäinen: Jumalanpilkka - skandaaleista pahin?


Uusi kirja, muuta et oikeastaan tarvitse
yleiskatsaukseen Jeesus-kultin historiasta;

Heikki Räisänen, eksegetiikka 2009

The Rise of Christian Beliefs:
The Thought World of Early Christians
 

"Kyseessä on yleisesitys varhaisten kristittyjen ajatusmaailmasta; esitys ulottuu toisen vuosisadan lopulle mutta luo silmäyksiä myöhempäänkin historiaan, nykyaikaan asti. Kirjassa tuodaan esille varhaiskristillisen ajattelun värikäs moninaisuus. Kristittyjen ajattelijoiden lähtökohdat olivat samat ja uskonnolliset ongelmat yhteisiä, mutta ratkaisut ja ajattelumallit menivät eri piireissä hyvin eri suuntiin".

 Arvostelu - "Jeesuksen roolista esitettiin erilaisia tulkintoja. Yhteistä kaikille oli, että Jeesuksella oli keskeinen rooli kääntymisessä Jumalan palvelijaksi. Mutta mikä? Joillekin Jeesus oli ensisijaisesti Jumalan tahdon mukaisen elämän opettaja (Matt. Jaak.). Toiset palvoivat häntä kuolleena, ylösnousseena ja läsnäolevana syntien sovittajana (Paavali). Kolmannet pitivät häntä todellisen elämän, ihmisyyden ja jumalauskon ilmoittajana (Joh, Tuomaan ev., gnostilaiset)."





Areena   Henkisyyden kasvavat markkinat

"Uskontojen merkitys vähenee yhteiskuntien modernisoitumisen ja maallistumisen myötä". Näin sosiologit ovat yleisesti väittäneet vuosikymmeniä. Väite on osoittautunut vääräksi, sillä tänään uskonnot voivat hyvin lähes missä maailman kolkassa tahansa. Intiassa uskonto ja talous kietoutuvat ´karma- kapitalismiksi`. Tapio Tamminen esittelee Intialaisen tutkija Meera Nandan uutta kirjaa ´The God Market - How Globalization is making India more Hindu´. Näytteet lukee Sasu Moilanen.
Areena-sarjassa Kolmannen maailman puheenvuoroja

Suomalaisessa uskontokentässä on suuria vaikkakin näkymättömiä jännitteitä.

Luterilainen kirkko on aloittanut selkeän puolustussodan. Papeille jaettu uusi ehtoolliskäytäntö esittää pappien siirtyvän katolilaiseen ehtoolliskäytäntöön jossa pappien on syötävä ja juotava ehtoollisen jälkeen kaikki leipä ja viini. Katolisen magiauskon mukaan ehtoollisvälineet ovat muuttuneet maagisesti Jeesuksen eritteiksi, joten niiden maagista voimaa ei saa päästää ehtoollistapahtuman tai pappien ulkopuolelle.

Kaikki suomalaiset papit eivät todellakaan noudata tätä outoa ja yllättävää epäluterilaista kirkkohallituksen kirjaamaa pyyntöä.

Pitkästä aikaa kirkko eli piispat ovat myös lakanneet julkisissa linjanvedoissaan  tekemästä "myönnytyksiä" humanistisen yhteiskunnan periaatteelle ja asettaa nyt kirkon toiminnalle selkeitä rajoja fundamentalistisen raamatuntulkinnan puitteissa. Ihmiskuvaa ja seksuaalipolitiikkaa tulkitaan vanhan juutalaisen ja patriarkaalisen heimokulttuurin ihmiskuvan mukaan: 

"Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous on hyväksynyt selvityksen ja antanut kannanoton parisuhdelain seurauksista kirkossa. Piispainkokous linjaa, että samaa sukupuolta olevien rekisteröityä parisuhdetta ei voida siunata, mutta sen puolesta voidaan kuitenkin rukoilla." YLE.fi

No niin. Mitäs tämä siis tarkoittaa?

Hengellistä väkivaltaa vai Pyhän Hengen puolesta/vaikutuksesta tehty valinta uskonpuhtauden varmistamiseksi? "Ketkä on jätettävä ulkopuolelle leirin?"

Siunaus tarkoittaisi siis homojen uuden elämäntilanteen eli uuden parisuhdeliiton initiatiivista siunausta ja tunnustamista, rukous taas yleisen hyvän rukoilua ja toivottelua rukoiltavan elämään ei-julkisesti, ilman elämänvaiheen muutoksen huomioonottamista. Piispat siis toivovat, etä tilanteesta ei tehdä julkista ja sosiaalista ryhmätilannetta kun se on poliittisen päätöksen mukaan "vain" rukous. 

Arkkipiispanvaalin suljetussa keskustelutilaisuudessa Helsingin Tuomiokirkon kryptassa pari ehdokasta aivan avoimesti vetosi luomiskertomuksen eli luomisjärjestyksen vaativan homoliittojen kieltämistä kirkon rituaalien ulkopuolelle, koska vain heteroparilla on sen mukaan Jumalan siunaus.

"Luomisjärjestys" liittyy uskonnon pyrkimykseen määrittää pyhä ja paha.  Se on  periaatteessa uskonnon funktion ydinmääritelmä. Uskonto tekee itsensä tarkoitukselliseksi, mitä selkeimpiä vastauksia se antaa sallitusta ja kielletystä. Perinteinen uskontomalli myy siis hyväksyntää hyväksynnän kaavoilla.

Buddha ja Jeesus hylkäsivät täysin perinteisen rituaalikeskeisen henkisyyden. 


Lutherhan opetti uskontokapinassaan selkeästi, modernisti ja järkevästi, että avioliitto ei ole laisinkaan pyhä asia eli sakramentti vaan vain ihmisten välinen sopimus.

Muinais-sumerilainen tarina mudasta  luomisesta määrää vuonna 2010 valtion valvoman kirkon ihmiskuvaa. 1972 kirkko vielä vetosikin hovioikeuteen, että homoseksuaalisuus on pidettävä rikoslaissa julkista kansalaisten siveyttä uhkaavana.

Miksi kirkko ylläpitää toiminoissaan piiloteltua kaksinaismoralismia eikä salli rehellisesti kahta eri kulttuuria kirkon piirissä? Valistunutta uskontokulttuuria ja fundamentalistista suojautumista. Kumpaakin ilmenee kuitenkin  runsaasti "kansankirkossa" niin kauan kuin kirkko ei romahda taas entiseen jäsenien valvontakoneistoksi.

Kun piispat ääni väristen käyttävät puheessaan käsitettä kansankirkko, niin miksi kirkko ei noudata enemmistökansan toivetta ja hyväksy homoliittoja rituaaliksi?

Piispat valitsivat siis nyt tuoreltaan viidestä vaihtoehdosta kolmanneksi konservatiivisimman. Nämä "vaihtoehdot"  konservatiivisimmasta lähtien (tämä on sitä teologiaa):
  1. Homoseksuaalisuuden julistaminen (taas) täydelliseksi synniksi; papit eivät saa rukoilla homojen puolesta eikä homoja sallita työntekijöiksi
  2. Homoseksuaalisuuden julistaminen  puolittain synniksi; papit saisivat rukoilla homojen puolesta mutta homoja ei sallita työntekijöiksi
  3. PIISPOJEN VALINTA -  Homoseksuaalisuuden julistaminen  osittaiseksi synniksi; papit saavat rukoilla yleisen rukouksen homojen elämän puolesta (puhumatta avioliitosta tms) ja homoja sallitaan kuitenkin työntekijöiksi - rukoilu ei saisi piispojen mukaan olla julkinen tapahtuma, jotta sitä ei sekoitettaisiin "siunaukseen"
  4. Homoja saa siunata erityistapahtuman luonteen takia eli siunata yhteiseen elämään uuteen elämänvaiheeseen peittelemättä - ja homoja sallitaan  työntekijöiksi- siunaus ei saa tapahtua kirkkosalissa, ehkä kirkkoherran luvalla jossakin muualla ei niin näkyvällä seurakunnan tilassa
  5. Homoja saa vihkiä aivan kuten heteropareja virallisena rituaalina - ja homoja sallitaan  työntekijöiksi - vihkiminen sa tapahtua kirkkosalissa

Naispappeudenkin tieltä kumottiin käytäntöjä, perinnettä ja oppeja. Piispoille kirkon muutos on kipeä aihe: heitä kiinnostaa paljon enemmän ekumenia eli luterilaisen kirkon sovittaminen takaisin katolisen kirkon perinteisiin oppeihin.

Kirkon asenne on se, että henkisyyden etsijä ja soveltaja on häiriötekijä kirkolle.  Muutostarve ja yksilön erilaiset tarpeet ovat   epäuskoa kirkon ikuisiin totuuksiin - ja kirkkokulttuuriin.

Hyvä kirkon jäsen on tyytyväinen kansalainen, joka antaa muiden määritellä myös uskonnolliset tavat ja tottumukset. Kirkon uskontunnustukset perustuvat muuttumattomuuden oletukseen. Yksilö ei määrää henkisiä kulttuuri- ja rituaalitarpeitaan vaan organisaatio.

Piispat kommentoivat päätöstään julkisuudessa "kompromissina" mutta tämä uusi päätös on nimenomaan selkeä myönnytys fundamentalisteille. Kirkko voisi valita selkeästi humanistisen ihmiskuvan ja silti sallia fundamentalistiseen ihmiskuvaan uskoville omat rituaalit ja omat uskotut papit.

Avoin kaksinaismoralismi käytäntönä olisi vähintäänkin rehellistä sekä myös inhimillistä. Suomalaisille ei olisi mikään ongelma kuulua kirkkoon, jossa olisi erilaisia rituaaleja ihmisten mieltymysten mukaan.  Avioliittoa ei näin pakotettaisi olemaan valtiouskonnossa "Jumalan lisääntymiskäskyn" rituaali.
* Lisäys
Antropologiassa on yleistä nähdä uskonto kulttuurin eliitin ihanteiden projisiona. Uskonnolliset tarinat kanavoivat ja perustelevat rituaalista valtaa uskonnon määrittelijöile. (Tätä vastaan Luther keksi yleisen pappeuden).

Jumaluuteen liitetään ominaisuuksia, joita sitten ihaillaan. Näin kulttuuri voi ihailla Jumalassa itse itseään, heterot heterojumalaa jne.

Muita erilaisia, toiseutta, tässä jumalakuvassa ei sitten hyväksytä ja ihmiset voivat tuntea rakentamansa jumalakuvan ehdollista rakkautta yhteisön eliitin luomilla ihanteilla ja ehdoilla. Kalevalassahan näkyy selkeästi vanhojen laulajaäijien itserakkaus: vanha setä Väinämöinen on se, joka laulaa lauleleepi nuoria suohon. Ja nuoret menevät  aivan omaehtoisestikin kuolemaan runoelmissa, kun vanhat äijät porskuttavat. Uskonto on uskovan kuva maailman järjestyksestä ja hyväksynnän saamisen ehdoista. 

Sitäpaitsi, jos fundamentalistit olisivat "puhdasoppisuudessaan" rehellisiä, niin kirkko ei saisi vihkiä aviopareja, jotka eivät aio hankkia lapsia juuri tämän juutalaisen lisääntymiskäskyn ja heimovelvoitteen mukaan.

Fundamentalistisen kristillisyyden ihmiskuvassa homoseksuaalisuus on Jumalan luomistyön uhmaamista eli Jumalan uhmaamista. Piispat ovat käytäneet homoseksuaalisuuden "asiantuntijoina" "entisiä homoja" eli Aslan Ry:n kristittyjä, jotka ovat "luopuneet"/yrittävät luopua homouden synnistä. 

Moukkamaista fundamentalismia luterilaiselta kirkolta nojautua viidesläiseen manipulaatiolahkoon. Naurettavaa. Säälittävää. Sivistymätöntä. Foobista. Itsetuhoisaa.  SETA on esittänyt asiasta ymmärrettävästi vastalauseen.

Aslanin mukaan homoseksuaali ei voi uskoa Jumalaan oikealla tavalla, jos ei muuta eli "eheytä" elämäänsä heteroseksuaaliseksi. "Pelastetun" homon on uskottava olevansa hetero eli normaali.  Tiede, lääketiede tai terve järki ei fundamentalistien ihmiskuvaan paljoa vaikuta.

Koska kirkko on virkamiesten valtiokirkko valtion valvoman kirkkolain alaisuudessa (jotta suotaisiin ylivertainen, näkymätön verotusoikeus), piispat ovat joutuneet pitkin hampain antamaan avoimesti ja tasa-arvoisesti homoille vapaat työskentelyolosuhteet ja ihmisoikeudet - paitsi että kukaan ei pakota piispaa kieltäytymästä vihkimästä papiksi työntekijäehdokasta, joka paljastaa ennen vihkimistä olevansa aktiivinen homo.

Joten kaksinaismoralismi jatkaa kulkuaan kirkossa entistä tiiviimmin. Kirkon seksuaalipoliittinen kanta on sama kuin 1800 vuotta vaikuttaneiden hysteeristen kirkkoisien. Homojen ja "irtosuhteiden" suhteen, ei kuitenkaan aivan enää heterojen seksuaalisuuden suhteen: kirkkoisät halveksivat avioliittoa ja kaikkea seksuaalisuutta. Kirkon aito perinto on seksuaalivihamielinen ja sen perinnön energiaa on näköjään suunnattava toiseuteen.


Homot ovat hyviä vihollisia. Kun uskonnollinen organisaatio ei halua käsitellä omia ongelmiaan, rakkaudettomuuttaan, kyvyttömyyttään tai puutteitaan, on hyvä löytää hyvä vihollinen, kuten juutalaiset tai homot erilaisuuteen vedoten.

Ehkä kansalaiset alkavat nähdä, mitä oppeja kirkko todella opettaa ihmisyydestä.  Ehkä valtiokin huomaa vähitellen vähitellen, kuinka järjetöntä on pitää yhtä virallista valtiouskontoa, kirkon ja valtion liittoa.

Uskonto on ollut kiinteästi vallan ja kansalaisen määreen määrittelyn väline. Enää se ei saisi olla sitä. Vaikka kirkko ei julista enää kadotuksen uhkaa, on se vieläkin kuninkaallisen yhtenäistämiskulttuuriprojektin ylläpitäjä. Kuin olisimme yksi kansa yhden uskon yhdistämänä. Ja avaimet oikeaan olemiseen kirkolla.



Piispojen homolinjaukset kuumentavat tunteita.
Arja Penttinen jatkaa siunaamista. Uutisjuttuja video: Areena
Diakoniapastori Arja Penttinen Lohjan seurakunnasta toivoo, etteivät ihmiset hylkäisi kirkkoa. Hän itse on siunannut homo- ja lesbopareja pitkään. - Rukoushetki päättyy aina siunaamiseen.
- Miten voin erotella ihmisiä, kaikille on oikeus siunaamiseen, sanoo diakoniapastori Arja Penttinen Lohjalta.

Kirkolliskokous käsittelee piispojen linjanvetoa myöhemmin tänä keväänä.

Uskonnot eivät olekaan terveysvaikutteisia?
Uskonnolliset ihmiset eivät välttämättä eläkään terveempinä ja pitempään, vaikka niin on ajateltu. Tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa, etteivät uskonnolliset ihmiset säästy ainakaan sydänsairauksilta sen todennäköisemmin kuin muutkaan. Lisäksi he ovat usein ylipainoisia. Iltalehti

Henkisyys, kielenkäyttö, hengellistävä vallankäyttö ja symbolisuus. "Kainuun aatelisen seurassa ovat keskustelemassa toimittaja Thomas von Martens ja "joogaopettaja" pastori Per Lindblad." Areena audio keskustelu




Miten uskonnollinen opetus vaikuttaa uskonnonopetukseen?

TT, yliopistonlehtori Jyri Komulaisen pitämä alustus kulttuurin uskonnollisista jännitteistä uskonnonopetuksen ja uskonnon ristivedossa. (PowerPoint ppt dokumentti) http://www.palvelin.com/usva/usva_komulainen_uskonnonopetus.ppt
- ppt-tiedoston voi avata ilmaisella Open Officella, käytä uusinta versiota



Aamu-tv kirjallisuus, tuore haastattelu



SEMINAARIAIKATAULU

Uskonnollinen
monimuotoisuus
Suomessa
Uusien uskonnollisten liikkeiden tutkijaverkosto esittää - uskontotutkimusta, tilastovertailuja, trendejä, jatkuvasti assimiloituvia uskomustapoja, kognitiotiedettä, jaottelutapoja, maailmankuvaa ja kulttuurin muutospaineita:
USVA ry:n 10 -vuotisjuhlaseminaari

Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, sali 104
 klo
16:15              Avaus, TT Minna Rikkinen

16:25 - 16:55          Uskonnollinen kirjo Suomessa, TT Kimmo Ketola

16:55 - 17:25           Länsimainen esoteerinen perinne ja sen kehitys Suomessa, TM, Jussi Sohlberg (Kommenttipuheenvuoro: FT Jaakko Närvä)

17:25        Tauko (Tieteiden talossa on kahvila) 

17:45 - 18:15        Idän uskonnot Suomessa, FT Måns Broo
                              (Kommenttipuheenvuoro: TT Jyri Komulainen).

18:15 - 18:45        Karismaattinen kristillisyys Suomessa, FT Tuija Hovi,
                              (Kommenttipuheenvuoro: KM Pekka Hiltunen)

18:45 - 19:00        Loppupuheenvuoro, TT Minna Rikkinen

Vapaa pääsy. Tervetuloa. USVA.



Myös  :
seminaarin kanssa samaan aikaan kirkkoisien esikuvafilosofi:

Epikurolaisuus – nautintoa maltilla
Työväenopiston Hellenistisen filosofian suuntauksia -luentosarja klo 16.45–18.15 Kaapelitehtaalla Torstaina 18.2., Tallberginkatu 1 C, 3. krs. Luennoitsija FM Sirkku Ikonen. Vapaa pääsy.

sekä
Pronssikauden uskomusmaailma ja elinkeinot
Torstaina 18.2.
Työväenopiston luentosarjassa klo 18 –19.30 Stoan luentosalissa (Turunlinnantie 1) esitellään Suomen esihistoriaa, Suomen kulttuurin sekä talouden ja sosiaalisten rakenteiden kehitystä siitä lähtien, kun ensimmäiset asukkaat saapuivat maamme alueelle pian jääkauden väistyttyä vuoden 9000 eKr. jälkeen aina siihen asti, kun ruotsalaiset valloittivat maamme. Luentosarjaan liittyy erillinen käynti Kansallismuseossa ke 8.4., josta tarkemmat ohjeet luentosarjan lopussa. Luennoitsija FL Eero Muurimäki. Vapaa pääsy.  

 

(ei yllättäen sisällä järjestöjä, jotka ovat
pyytäeet julkaisemasta julkisiakin tietoja)