keskiviikkona, toukokuuta 06, 2009

Valkoisen maalin hehku - kirkon armovyöry häpeään hukkuvalle kansalle

- päivitetty ii -




Miksi peruskivaa ja harmitonta ev.lut. kirkkoa pitäisi töykkiä ja arvostella?

Eikö kirkko ole suomalaisen identiteetin tärkeä osatekijä?

Miksi kirkkoa ei välttämättä voi nähdä harmittomana, jopa nykyisen suomalaisuuden luovuttamattona osana?


Kysymys onkin kansalaisten muokkauksesta kulttuurikonnotaatioissa, hämärästi omaksutussa omakuvassa ja jatkuvuuden mielikuvan ohjatuista hegemonioista. Painostuksesta ja sen seuraamuksista. Valtion kirkkolaki on tätä ollut takaamassa satoja vuosia. Ongelmista ja tiedostamisen sokeista pisteistä.

Kysymys on myös valkoisesta maalista kirkoissa.


Se, että noin 82% kuuluu kirkkoon ja jotain 96% käy rippikoulun kertoo maailmanennätyksellisestä, uskomattomasta yhden kirkkokulttuurin penetraatiosta hyväksynnän kulttuurikonnotaatioissa. Rauhan konnotaatiot ja kevyen uskonnollinen varmuuden sinetti epätietoisuutta aiheuttavien suurien asioiden edessä.

Oikeus perustelemattomaan sitoutumiseen matalan profiilin uskonnollisuuteen?

Rentoa mielenrauhaa?
Tapakulttuurin omaksumisesta ja turvamielikuvien kulttuurisesti määritetyssä tavoittelemisessa? Ilman paineita ja pakkoa?

Eivät ihmiset tosiaan mene vakaumuksesta tai tarkoituksesta kirkon rituaalien piiriin. Homma on vain niin kulttuuriin, omakuvan tulkintaan, siihen ladattuihin uhka-/turvatuntemuksiin sisälle sidottu ja ohjelmoitu.

Muslimimaat elävät vain sitä vaihetta, mikä täällä vielä oli joku 140 vuotta sitten. Tai paljolti vielä myös 1950-luvullakin. Jumalanpilkasta linnaan ja helvettiin.

Uskonto on täällä yhä valjastettu tarkkaan politiikan välineeksi, "yhteiskuntarauhaksi", hyvän määrittäjäksi. Vakauttajaksi. Turvainstituutioksi ja poliittisesti tärkeäksi epäpolitisoitumisen kanavaksi (rauhan aikana).

Varmaankin moni lukija myöntää edes sen, että sisällissodan ja jatkosodan aikana kirkko ei eronnut lainkaan nykyisten mullahien uskonnollispoliittisesta propaganda- ja kirouskoneistosta.

1989-laman aikana kirkko aktiivisesti passivoi kansalaisia nöyrtymään ja tukemaan vallanpitäjiä eli kirkko oli mm."rukousasenteen" katta tukemassa virkamiesten kampanjaa kansalaisten epäpolitisoimisessa. Kansalaiset olkoon puuttumatta sisäpiirien peliin ja pyytäkööt vain jumalalta armoa kulutuksen synteihinsä. Laman aiheuttajat pääsivät pälkähästä ja kansaa lyötiin kuin vierasta sikaa.

Kirkko ei ole purkanut fasistisia kontrolli- ja hahmotustapojaan, joten kirkko on milloin tahansa aktioitavissa sisällissodan ja jatkosodan kaltaiseksi oikeiston propagandakoneeksi, sodan, vihan ja tappamisen pyhittämiskoneistoksi. Kirkko ei ole tähän mennessä sitoutunut prosessoimaan hierarkiakulttuuriaan ja väkivaltakoneiston metaforista mekanismiaan irti menneisyyden olemuksestaan.

Kirkolla on ollut järjestelmällinen vuosisatojen häpeä- ja mitättömyysprojekti suomalaisia varten, jonka hedelmistä se nyt hiljaisesti nauttii. Armon värikästä ja kivaa akuankka-laastaria märkivään paiseeseen. Röyhkeän itseriittoisat suomalaiset nöyriksi kuninkaan alaisiksi.

Uskonpuhdistustahan Suomessa ei koskaan oikeastaan tapahtunutkaan kuin vain keisarin virkamiesten komentoportaan organisoinnilla - ja siksi hehkutettu luterilaisuus on kuin vain ohut lehtikultakerros ortodoksisen kirkon sipulissa. Kuuluisa työhulluus eli "ahkeruus" oli Ruotsin kirkon ylpeä projekti Suomen maaorjien muokkaamiseksi eikä mitään luterilaisuutta. Luther korosti elämästä nauttimista ja vertailemattomuutta (vielä ollessaan tervejärkinen, epärasistinen ja epäpoliittinen). Kirkon muuttuminen "luterilaisen" joviaaliksi tukikulttuuriksi ja armodiskurssikis on tapahtunut vain jälkijättöisesti ulkopuolisen paineen kautta, kansalaisyhteiskunnan skandinaavistumisen, ruotsalaisen sosiaalipolitiikan myötä.

Kirkko on nyt kauniiden ajatusten tehdas, mutta ydintä, valtiokirkon ideaa ja sen reaalimaailman lainalaisuuksia, valtafantasmaa, rituaalikoneistusta ja piispojen kuningasjumaluutta ei ole suostuttu muuttamaan kuin vain kosmeettisesti kovan painostuksen edessä (mm. väestörekisteri EU-aikaan valtiolle, hautaushinta kaikille sama, jotta hautapaikkojen yksinoikeus yhä kirkon hallinnoinnin yksinoikeutena valitusten paineen alla, yms).

Italian Mafia harrastaa ydinseuduillaan dynaamista asennemuokkausta, samankaltaista kuin kirkon toiminnan perusidea on ollut tuomio/lunastus-akselilla. Sitouttamista. Mafia järjestää hyvät hammashoitoedut yms ystävilleen ja torppaa samalla kuitenkin yhteiskunnan toiminnan ja sabotoi valtion palvelut. Niin tässä syklissä yhteiskunnan toiminnan toimimattomuus ajaa ihmisiä kannattamaan mafiaa "toimimattoman" yhteiskunnan vastavoimana.

On käsittämätöntä luulla, että kulttuuri on ihmisten valinta juuri nyt ja vain tässä hetkessä. Meitä muokkaa meistä itsestämme vyöryvä historia kuin tsunami identiteettimme kasvualustan yli.

Kirkolla on aina ollut demonisia keinoja koukuttaa ja ehdollistaa ihmisiä ja johdattaa ihmisiä riippuvaisiksi kirkosta. Papin dramaturginen roolihan on jumalanpalveluksessa toimia Kristuksen sijaisena. Kaste uskon sinetinä. Kirkkoahan ei ole kiinnostanut jäsenien usko tai ihmiskuva vaan sitoutuminen rituaaleihin.

Polttorovio on Suomessakin ollut hyvin viekoitteleva houkute, vastapaino olla kuninkaalle uskollinen ja hylätä muinaisuskonnon "saatanalliset" rituaalit. Montaa ei poltettu 1300-luvulta lähtien, (kun näitä tapauksia tallennettiin pöytäkirjoihin siitä lähtien) mutta kyllä parisataa teloitettuakin riittää ihmeen runsaaksi peloitteeksi parin sadan vuoden aikana koko kansalle.

Kuinka paljon teloitettiin vuosina 900-1300, siitä ei ole mitään merkintää missään asiakirjoissa, vain paavin lupa vapaasti hyökätä suomalaisten kimppuun vastarinnan täydelliseksi nujertamiseksi.

Traumat eivät koskaan häviä alitajunnasta vaikka historiankirjoitus hävitettäisiinkin.

Normaaliksi haluava tarvitsee ryhmän hyväksynnän.
Ryhmä tarvitsee normaalin, joka tarvitsee varmistuksen normaaliudelleen ryhmältä.
Varmistettu ja brändätty suomalainen samankaltaisuuden normaalius tarvitsee halveksunnan ja toiseuden vastapainoksi. Keitä ovet ne, jotka eivät ole me.

Se kirkon valta ja symppaaminen, mitä nyt näemme suomalaisten asenteissa "harmittomaan kirkkorituaaliuskonnollisuuteen", perustuu satojen vuosien möyhentämiseen ja se perusturvallisuus, jota suomalaiset tuntevat kirkon suomasta mielenrauhasta perustuu hyvin piilotettuun ja maskeerattuun helvettipelkoon takaraivossa. Kuka nyt haluaisi olla kirotun erilainen laitoihin potkija kun tarjolla on maltillisen siunattu asema kuninkaan, papin ja Jumalan silmissä. Kuka nyt riskeeraa lapsensa helvettiin joutumista ja välttää romanttista kastetta rakkauden merkkinä. Sehän on vain yhteisön hyväntahtoista juhlintaa yksilön liittämisestä yhteisöön.


Kirkkoisien tulkinta alkuseurakunnasta ja siis seurakunnan olemuksesta oli ylihistoriallinen.

Tämä tarkoittaa sitä, että alkuseurakunnan ydinjäsenten Magdalan Marian valinnat ja jäsenten salaisen toiminnan aktiivisuus ei merkinnyt mitään vaan vain passiivinen Pyhän hengen (kirkkoisien opinmmärittelyn ja uudelleentulkinnan) odottaminen. Jeesuksen seuraajien valinnat ja tasavertaisuuden solidaarisuus voitiin näin siten ohittaa kirkkoisien toimesta ja muodostaa valtasysteemin määrittelemä kirkko juutalaisen synagogayhteisön miesjohtajamallin ja puhtauskategorioiden mukaisesti. Kaikki tulkittiin uudelleen siirtämällä keskukseksi "Pyhän hengen ohjaus", oppi, jota sai vain tulkita miesjohtajien toimesta. Organisaatiota eivät muodostaneet enää itsenäiset soluryhmät vaan "ortodoksian" eli puhdasoppisuuden "oikeuttama" valvontasysteemi. Runtua ryhmään ja ammutaan sitten rivit suoraksi.

Kun keskustelee ihmisten kanssa esim lapsen kastamisesta ja yrittää analysoida ihmisten back up turva-ajatuksia hyvän fiiliksen varmistajana, kohtaa yllättävän nopeasti pinnan alta värisevää pelkoa ja ahdistusta. Sitä samaa punahehkuista mielikuvaa, niitä helvettikuvia, joilla kaikki Suomen kirkot oli maalattu täyteen satojen vuosien ajan.

Kun ihmiset oli saatu sosiaalistettua kirkon ajatusmalleihin, symboliseen uskonnollisen maailmantulkinnan hierarkiaan ja tarvitsemaan kirkon tarjoamaa pelastusta kirkkoisien ja ilmestyskirjan psykedeeliseltä kadotukselta, kaikki kirkkoseinien helvettikuvat maalattiin valkoisen maalin alle. Alkoi sivistyksen aika, suomalaisten arvojen aika - mutta ihmisten ehdollistumismekanismeista ja ahdistuskomplekseista ei historiallinen uhkakuvien prosessi ole hävinnyt minnekään.

Kirkko näkee itsensä ainoana varmana pelastuksentuojana ja tähän oppiin on implisiittisesti sidottu oppi kadotuksesta - vaikka armoa kirkko tarjoaa nyt yltäkylläisesti kaikile jäsenilleen. Opin dikotomia ei ole kadonnut minnekään vaikka se onkin valkoisen maalin alla.






Varhaisen juutalaiskristillisyyden jäljillä
Teologinen aikakauskirja 4/1999
Matti Myllykoski ja Petri Luomanen

html / PDF

" Käänteentekevässä tutkimuksessaan toisen vuosisadan kristinuskosta kertoviin lähteisiin Bauer osoittaa, että Edessassa (Itä-Syyria), Egyptissä ja Vähä-Aasiassa myöhemmin harhaoppisina pidetyt kristinuskon muodot hallitsivat kenttää ennen "ortodoksian" kehittymistä ja nousua valta-asemaan. Ainoastaan Rooman kirkon johdon voi sanoa edustaneen jo toisen vuosisadan alusta alkaen ortodoksiaa, jota se levitti ajan kuluessa varsin tehokkaasti itäisempään kristikuntaan. Heresioiden vastainen kirjallisuus oli pitkään yksinomaan läntisten opettajien - Justinos, Irenaeus, Hippolytos - asiana.
- Matti Myllykoski ja Petri Luomanen



2 kommenttia:

catulux kirjoitti...

Tekstissäsi on hyvää analyysia ja mielenkiintoisia näkökulmia. Lisäksi hain w.pediasta määritelmän konnotaatiolle.

"Konnotaatio tarkoittaa yleiskielessä sanan lisämerkitystä tai vivahdetta. Esimerkiksi sanoilla määrätietoinen ja jääräpäinen on suunnilleen sama merkitys, mutta konnotaatio on erilainen: miellämme määrätietoisen myönteiseksi mutta jääräpäisen kielteiseksi termiksi."

Kirkko on siis susi lampaan vaatteissa? Edelleenkin? Perustelusi tuovat mieleeni ´keskiaikaisen kirkon, jonka hegemonia, suvaitsemattomuus ja itseriittoisuuden täyttämä mielivalta jylläsi tuolloin ihmiset ja yksilöt murkaksi.

Nykyinen kirkko on mielestäsi samanlainen, vaikka onkin maalattu päältä kauniiksi eli valkoiseksi. Ydin on musta?

Olen täysin eri mieltä. Valituksen virittämän järjen myötä kirkon rooli ajattelumonopolina riisuttiin pois. Samalla kirkon tärkein pelotteluväline eli helvetti alkoi menettää merkitystään ihmisten mielissä.

Nykysuomalaista ei voi helvetillä pelotella. Kyllä nykykirkko on aika munaton vallan suhteen. Päinvastoin kirkko on tilanteessa, jossa porukka alkaa valumaan seinien sisältä pois ja luopuu kirkon jäsenyydestä.

Piispoilla on kamala paikka yrittää uudistaa kirkkoa ja samalla pitää kiinni jonkinlaisesta oppirakennelmasta yhteiskunnan muutosten vyöryessä päälle. Ei kateeksi käy pappeja ja piispoja.

Lisäksi näet/väität koko ajan, että ristinuskoa pakotetaan ja työnnetään meille väkisin.

Eikös tilanne voisi olla päinvastoin. Freudia lukeneena tiedät ihmisen turvallisuuden kaipuun ja jatkuvuuden kaipuun ennen kaikkea. (Mikä nykyajassa ahdistaa eniten? Vastaus: Muutos ja tuntematon tulevaisuus.)

Kyllä kai tarve uskoa, Jumalan kaipuu on meihin ihmisiin rakennetuna sisälle sydämeen. Isiksen, Zeun ja Jupiterin kautta on tultu Muhamediin ja Jeesukseen. Ja verrattuna teokratiaa varten perustettuun suvaitsemattomaan islamiin, kristinuskon ydin on kuitenkin inhimillinen ja hyvä.

Ihmiset valitsevat edelleenkin kirkkoon kuulumisen ja se heille suotakoon. Ovatko valinnat vapaita-kysymys vaatisi varmaan tuhansien sivujen filosofisen pohdinnan, joten jäävään itseni siitä.

Sodan uhatessa maata uskonto otetaan mukaan aseeksi. Näin on ollut ja näin on oleva. Onneksi näin, sillä ilman kirkkoa/uskontoa Talvisodan ihmettä ei ehkä olisi tapahtunut. Se tarkoittaisi sitä, että Arhi sinunkin kriittinen ja anti-kristillis/patrioottis-blogisi olisi suljettu jo ajat sitten ja miehet, joilla on pitkät, mustat nahkatakit ynnä mustat lasit, olisivat tulleet hakemaan sinut jonakin hämäränä kevätiltana iltalypsyn aikaan.

Arhi Finnsanity kirjoitti...

On toinen asia, kuinka kirkko mukautuu liberaaliin ja järkeistävään yhteiskuntaan (jotta voisi sanoa olevansa osa yhteiskuntaa, jatkaa valtion tunnustamana kirkkona)

- ja toinen asia on perinteiden moraali- ja tabumielteet, jotka iskeytyvät ja toimivat "perinteen" voimalla kirkon uskonnollisessa kielenkäytössä ja hyväksyntäkulttuurissa. Perinne on ase, jota aina tulkitaan kirkon johdon puolesta, vaikka tulkinnallisuus kielletään vetoamalla ikuisiin totuuksiin, uskonnolliseen "ikuisuus"-diskurssiin.

Kirkon uskonnollinen puhe (määrittävä, johdatteleva diskurssi) ja puhdistusta lupaava rituaalikulttuuri on perinteisiä hierarkiaa rakentavia moraalirajauksia eli ulkoisesti määriteltävän ihanneihmisen hegemoniaa ihannovaa ja ihmiskuvaa määrittävää.

Kirkossa on paljon puhetta ja hälinää uudistamisesta ja armosta, mutta suurin osa on propagandaverhoa, jota kirkon katolisen hegemonian junttaajat käyttävät, jotta uudistajien käsitteisiin liittyvä puhe ja vaatimukset eivät kuuluisi. Passiivisuus ja hierarkian haltioitunut kunnioittaminen on kirkossa hyve, oli puhetta kuinka paljon tahansa.

Piispojen, tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen salainen ase on valita erilaisiin vallan kannalta tärkeisiin virkoihin umpimielisen vanhoillisia ja kapean uskollisia ihmisiä ilman mitään demokraattista prosessia. "Tuomiokapituli" kertoo jo nimenä siitä rajoittamattoman vallan fantasiasta, joka vetää tietyntyyppisiä ihmisiä fanaattisesti kirkon valtakiertoon.

Kirkon rakenne luodaan salassa ja sisäpiirin vanhoilla linjauksilla. Kirkkouralla etenevät tietävät tasan tarkkaan, kuinka nuoleskella piispoja ja tukea heidän "eleetöntä" valtaansa. Ja piispa on tyytyväinen, eikä kenelläkään ole ongelmia, kun ongelmista ei puhuta piispojen lähellä.

Nyt vasta piispa Riekkinen uskaltaa piispa-aikanaan vastustaa piispojen ja varsinki Huovisen luomaa piispallista omertaa, piispojen "yksimielisyyttä". Ja puhuu taas sellaisena yksilönä, kuten silloin ennen piispan vakanssia.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Piispa+Wille+Riekkisest%C3%A4+homofobian+vastainen+l%C3%A4hettil%C3%A4s/1135246013465

Nykysuomalaista ei voi helvetillä pelotella, jaaha, ahhah, mutta ennen tätä vuotta esim homoteologit ovat pelolla vaijenneet, jotta eivät menettäisi työmahdollisuuksia kirkossa. Vasta kaksi pappia on tullut esille pelkäämättä. Muut eivät halua tehdä uraitsemurhaa löysän kirkkoherran armoilla.

Kirkon piirissä on moraalisia asennehelvettejä, tuomion asenteita heteroihmiskuvan ja patriarkaalisen unelman palvontaa uhkaavia erilaisia kohtaan. Tuomion sana ja asenne on herkässä kirkossa, vaikkakin se usein lausutaan vain nurkan takana huokaillen ja voivotellen, samanmielisille, mediaa tarkkaan nyt laskelmoiden välttäen.

Kirkon olemus on piilorakenteissa ja salailun politiikassa. Osaksi laiskojen ja pelosta kunnioittavien toimittajien takia. Katolisen kirkon hierarkia ja vastaansanomattoman jumalallisen vallan ihailu ei ole kadonnut minnekään.

Kirkko on vieläkin kova tabu medialle, joka on aina harjoittanut uskomatonta itsesensuuria kirkonmiesten edesottamuksista. Suomessahan on vielä hyvin voimakkaasti tämä fundamentalistisen kulttuurin "uskonnon kunnioittamisen" periaate.

"Uskontoa/uskonnollisuutta ei saa loukata", jostakin periaatteesta käsin. Sairasta. Koskematon ja muun inhimillisen elämän ulkopuolella oleva pyhä uskonnollisuus?