- päivitetty ii - Mistä muotialan ammattilaisten ihailu anoreksiaa kohtaan johtuu?
Mistä anoreksia johtuu?
Julkisuudessa on ihmetelty kauan ja turhankin varovaisesti, miksi muodin "ammattilaiset" ihailevat lääketieteellisesti alipainoisia ihmisiä.
Kysymys on samasta kontrollisuhteesta ja valtapelistä kuin mikä on usein anorektikon äidillä suhteessa lapseensa. Muotialaa pyörittävät ihmiset joutuvat määrittelemään omaa arvoaan ja esteettistä vaikuttavuuttaan toisten ihmisten kautta, samoin kuten persoonallisuushäiriöiset joutuvat määrittelemään itsensä vain valtasuhteiden kautta.
Kontrollikeskeisen ihmisen on parasta ilmaista korostettua hierarkista statustaan kontrolloijana, aatelisena, kuningattarena. Alaisten seksuaalinen valvonta on kuningattarelle vallan suurin mahdollinen statussymboli "elämän lähteenä".
Kontrollisuhteessa hallittavan kohteen seksuaalisuutta pyritään aina minimoimaan, moralisoimaan, kyseenalaistamaan ja/tai objektivisoimaan, jotta kontrollin kohteen itsenäinen subjektiivisuus ja seksuaalinen voima olisi rajoitettua. Mallinainen on muotikulttuurin addiktille vain esteettinen unelma, esteettinen orja, passiivisen kalsea fantasiaolento, kypsymätön ja impulsiivinen Peter Pan, ei päämäärätietoinen ja itsetietoinen subjekti.
Lapsenomaista, avuttoman hentoa estetiikkaa ihailemalla korostetaan objektinomaista avuttomuutta.
Esitän tässä nyt samalla oman mielipiteeni, jota psykologit kyllä pohtivat keskenään mutta eivät uskalla mediajulkisuudessa suoraan sitä sanoa (jotta eivät loukkaisi tai ahdistaisi äitejä). Itse näen, että anoreksiatapauksista 90% johtuu suoraan äidin ylikorostuneesta narsismista, jolloin äiti kasvattajana kokee lapsensa uhkana, huomiota "varastavaksi" kilpailijaksi perheen, naapureiden ja ystävien suhteen. Vaarallisen viriilinä vertailukohteena rappeutuville vanehmmille.
Tälläisille äideille lapsen täytyy olla ikuisesti lapsi ja avoin seksuaalisuus on suurin uhka ja petos, jonka lapsi voi äitiään kohtaan ilmaista.
Tämänkaltainen huoltaja haluaa sairaalloisesti kontrolloida ja jatkuvasti kommentoida lapsensa kehitystä ja mielipidevalintoja. Äitiä kaikessa totteleva ja äidin suvereenisuutta korostava ihannelapsi olisi silloin ainoa lapsi, joka kelpaa kuningataräidille. Ja oikea lapsi joutuu hellittämättömän emotionaalisen painostuksen ja manipuloinnin ohteeksi.
Anorektikko osaa kapinoida vain tuhoamalla äitinsä satojen toiveiden kohteen - eli itsensä. Muuta itseilmaisua hän ei ole oppinut.
1)
Terve narsistinen itsensä toteuttaminen on jokapäivästä ja elämänhaluisen elämän edellytys.
Jokaisen toimintakykyisen ihmisen psyyke on jollain tavalla terveen narsistisesti latautunut. Lasten hankinta on hyvin narsistista, tyytyväisyys onnistumisista on aina narsistinen tapahtuma. Kaikki tavoitteellinen toiminta on aina jollain tavalla narsistisesti latautunutta elämänhallintaa. Minä. Minä olen. Minä olen kyvykäs ja voin turvautua itseeni.
Narsismi on psykologisesti ajateltuna neutraali psyyken käsite.
Välttämätön tietoisuuden prosessille. Jokaisen ihmisen jokapäiväinen energian lähde. Minä olen tässä enkä muualla. Minulla on omia tavotteita. Minusta pidetään, minä kelpaan. Minä tunnen ja minä voin ilmaista tunteitani.
Narsistinen ylikorostuneisuus ja korviketoiminnat ovat aivan eri asia kuin persoonallisuutta eteenpäin ajava minuuden jäsentäjä, terve narsismi. Narsismi on libidon tulkki, elämäntahdon jäsentyminen omakuvan kautta. Ihmisellä ei ole seksuaalisuutta ilman narsistista omakuvan kehitystä.
Mm. Freud puhuu originaalista narsismista positiivisena voimavarana. Välttämättömänä psyyken energiana, joka rajaa omat tuntemukset ja ulkoiset ärsykkeet eri kategorioihin.
Jos lapsen normaali narsismi ja itseilmaisu torjutaan tai kyseenalaistetaan vanhempien toimesta kategorisesti ei-hyväkstyksi itseilmaisuksi, lapselle syntyy joko grandiositeettinen tai itsetuhoinen identiteetti. Aikuiset eivät näe lasta vaan lapsen ohi unelmoimansa lapsen valkoisen ideaalivarjon. Aikuisen unelmia ja aikuisen valtakuvitelmia toteuttamaton lapsi on sitten tottelemattomana olentona vapaata riistaa aikuisen aggressioille ja anomalisille turhautumille.
Ego eli tietoisuusprosessi omasta itsestä nyt-hetkellä on mielen prosesseissa ikään kuin narsistisen ”riippukeinun” varassa aina kaikkea vaativan yliminän ja id:in pikatyydytykseen yllyttävän välissä.
Terveen narsistisessa prosessissa ihminen etsii rauhaa ja toteutumista tasapainonäkemyksen kautta. Ihminen omaksuu persoonalleen tasapainonäkemyksen lapsena ja sitä on hyvin vaikeata ja hidasta muuttaa. Identiteetti on aina kokoelma elämänhallinnan ratkaisuja persoonan toteuttamiseksi, usein yhteisön tarjoamilla keinoilla.
Jokapäiväinen syöminen on yleisin narsistis-aggressiivinen toimenpide. Syöminen vaatii aika huiman aggressiivista latausta noin freudilaisessa mielessä, rajojen rikkomista: minä haluan sinut itselleni, itseni osaksi.
Itsensä ainutlaatuiseksi tunteva taiteilija ei sinänsä ole freudilaisesti häiriintynyt persoonallisuuden koheesiomalli - ellei korostamisen kohteena ole toisten väheksyminen. Korostunut narsismi ei siis ole suoraan häiriintynyttä narsismia. Korostuneessa narsismissa päämäärä on tavallisen ihmisen elämänhallintaa fokusoituneempi ja vaativampi.
Luovuus on aina korostuneesti narsistinen prosessi: minä kykenen luomaan uutta, minä pystyn ainutlaatuiseen muokkaamiseen ja toimintaan. Positiivisesti korostunut narsismi keskittyy sisäiseen prosessiin, sairaalloinen narsismi kateuteen ja ulkoisesti toisten halventamiseen, itsensä nostamiseen toisten kustannuksella.
2)
Narsismi on ongelmallinen aihe, niin väärinkäsitettynä käsitteenä ja uusiosanana kuin vääristyneenä psyykkeen ilmiönä. Kun arkipuheessa ja vääristyneen psyyken teorioissa puhutaan narsismista, puhutaan vain ylikorostuneesta ja vääristyneestä narsismista.
Vääristynyt narsismi on aina negaatioiden kautta toimintaa jäsentävä: toisia väheksyvä, tuhoava, halventava, pilkkaava, uhkakuvaa rakentava. Vuorovaikutus ei ole tärkeää vaan valta ja "aggressiokyvykkyys".
Uskonnollisissa yhteisöissä hyvinkin ylikorostuneesti seksuaaliset johtajahahmot pyrkivät usein asettamaan yhteisön ihanteiksi täydellisen aseksuaalisuuden, aivan kuten mehiläis- ja muurahaisyhteisöissä, joissa on tädellinen kontrolli työläisten suhteen. Jäsenien perosoonallisuutta pyritään siis rajaamaan ja muokkaamaan täysin tiukasti yhteisön tarjoaman ahtaan identiteetin kautta.
Monissa matriarkaalisissa nisäkäslaumoissa (mm. hyeenat ja kaljurotat) johtava naaras rääkkää ja häiriköi muita naaraita niin intensiivisesti, että nämä eivät tule hedelmällisiksi.
Muodin suurkuluttajat näyttävät omaksuneen myös saman ajatusmallin turvamielikuvana: huippumalli ei ole silloin uhkaava kilpailijasisar, kun hänen alipainonsa estää jopa hänen kuukautiskiertonsa.
3)
Anorektikon itsetuho ei liity alkuperältään suoraan narsistisiin ulkonäkökysymyksiin ja esteettiseen ”itsekritiikkiin”, niin kuin naistenlehtien heppoinen ja esteettinen mediamoralismihysteria väittää.
Itsetuhosta muodostuu ainoa itsenäisyyden saareke, eristäytymisen ja riippmattomuuen punainen huutomerkki.
Anoreksia on ylihallitsevan ja vuorovaikutuksettoman äidin tai isän aiheuttama kuolemanvietti, thanatos-vietti lapsessa, kun hänen ”omaehtoinen”, normaali aggressiokykynsä, itseilmaisunsa ja elämänhalunsa neutralisoidaan kapinana. Anorektikko on siis oikeastaan oikean aggressiivisen kapinan vastakapina. Kun kapina ei onnistu vanhempia kohtaan eikä murrosikää lapselle ole sallittu, nuori kohdistaa aggressionsa itseensä ja omaan seksuaalisiin yllykkeisinsä.
Anorektikon kyvytön raivo ja viha suntautuu omaan itseen, koska tuhoavassa vuorovaikutussuhteessa vuorovaikutuskykjä ja -tuntemuksia ei ole opittu. On rakenteellista väkivaltaa, että vain anoreksiaa ilmaiseva pakotetaan terapiaan eikä huoltajia, joiden ongelmia anorektikko kantaa.
Terve viha tarvitsee oman oppimisprosessin ja jos lapsen negatiiviset tunteenilmaukset torjutaan perheessa aikuisten moraalin uhkana, lapsen ainoa tie on usein itsetuho. Varsinkin, jos lapsi huomaa sitten myös itsetuhoisen kättäytymisensä saavan aikaan reaktioita aikuisissa. Itsetuhosta tulee silloin läheisten välikappale, jonkinlaista yllättävää kontrollia aikuisten suhteen. Ja on siis myös eräs versio passiivisaggressiivisesta toiminnasta.
"Minä en vihaa ketään, minä vain en halua syödä ja olla ällöttävä"
”Minä en ole tyydyttämässä enää kenenkään mielihaluja, en edes enää itsenikään”
"Jos äiti huomauttelee syömisen vaaroista ja muiden ulkonäkömielipiteistä, ollaan sitten syömättä"
Kun itsetuhoinen lapsi ei näin halua enää olla vanhempiensa toiveen väline, pelkojen aihe ja moraalisten vaatimusten objekti, hän ei halua olla enää edes omien luonnollisten id-halujensa toteuttaja ja ulkoisia tavoitteita luovan yliminänsä narsistinen väline. Omista haluista tulee uhka hämmentyneelle ja hahmottomalle lapselle.
4)
Lapsen ensimmäinen terve narsistinen kokemus on hymyn vastavuoroisuus; ”Olen olemassa ja olen merkittävä vuorovaikutuksen osa, minä vaikutan maailmaan”.
Seuraava tärkeä positiivinen saavutus lapselle on anaalinen ulostus omaehtoisesti ja onnistuneesti. No kidding. Lapsen ulostusta ja pippeli-/pimppileikkejä on myös aikuisen kehuttava estottomasti - eikä sitä saa huutaen säännöstellä tai häpäistä lapselta. Tai nauraa kikattaa naapurin ämmälle, mitä lapset on tehny.
Jos lapsi ei saa huomiota kuin kirkumalla ja jos esim. äidille helppo läheisyys on turhaa ja vastenmielistä, niin juuri tästä voi muodostua lapselle monimuotoinen psykopatia, esimerkiksi narsistinen persoonallisuushäiriö, bipolaarisuus tai anoreksia.
Ihmisen sisäisessä vuorovaikutusmallissa (minä vuorovaikutukseen kykynenvänä olentona) vain voimakkaimmin huutava, taitavimmin kyynärpäätaktiikkaa käyttävä tai itsetuhoisin saa silloin eniten huomiota ja kunnioitusta, jos vuorovaikutus ei ole hienoviritteistä ja herkkää.
5)
Narsistisen terveesti korostunut taiteilija on siis freudilaisesti ja ihan peruspsykologian kannalta ”terveen” mielen puolella, jos hänen vaativuutensa kohdistuu ennen kaikkea itseensä, taitoihinsa, omaan ammattitaitoonsa ja terveeseen, suhteellisen realistiseen ylpeyteen kyvyistä ja erilaisuudesta saman tason kilpailijoiden, kollegojensa kanssa.
Kilpailuvietti leimataan vulgaarissa mediapsykologiassa usein suoraan sairaaksi narsismiksi, vaikka kilpailuvietin voi nähdä kulttuurisesti hyvinkin pitkälle jalostetuksi motivaatiotoiminnaksi ja tiedostamisen muodoksi.
Jos omien taitojen todentaminen ja saavuttamisen päämäärät ovat kilpailuvietin selkein kannuste, se on mitä terveintä narsismia.
Jos se on kuitenkin itsetunnon korvike, käsittelemättömäntä traumavihan ja selvittämättömien perheongelmien negatiivinen sublimaatio, silloin ollaan destruktiivisella ja fasistisella kulttuurikentällä. Sairaan narsismin, narsistisen persoonallisuushäiriön eli huomiokeskeisen psykopatian tunnusmerkeiksi näkisin seuraavat keskeisimmät piirteet.
Mitä narsisti sallii itselleen mutta ei muille - miten narsisti sallii itselleen erilaisen logiikan ja epäjohdonmukaisuuden mitä hän ei salli toiselle.
Miten narsistinen persoona elää muiden kautta ilman todellista vastuuta; kasvattaa omaa vapauttaan vaatien muiden muokattavuutta ja rajoituksia narsistin tavoitteiden mukaisiksi.
Narsistisesti häiriintyneellä ei ole luontevaa persoonallisuuden vakautta ja olemassaolon jatkuvuutta, on vain korvikkeellisia vaiheita ja jännitystiloja, kiihkoa, odotusta, epätoivoa, väistelyä, tunnekaaoksen torjuntaa tai vihaa, jotka näyttäytyvät aluksi muille mielenkiintoisen kiihkeän ihmisen piirteiksi mutta osoittautuvat lakkaamattoman epävakauden tasapainottelu-prosesseiksi. Narsisti usein tarkkailee ja kommentoi lapsensa seksuaalisuutta ylikorostuneesti.
Pörssimaailma luovutettiin sinnikkäiden ja uhoavien psykopaattien huomaan, koska mikään muu arvo kuin raha ei saanut pörssimaailman toimintaa ja kasvua määrittää. Vain akti, vain statuksen lisäämisen, vaihtovälineen itseisarvon vertailu, uhan ja kilpailun akti. Psykopaatteja motivoiva akti.
Narsistisesti häiriintyneille seksissäkin on tärkeintä vain akti ja kipinät, todistettavat suureet kuten liikkeen nopeus, toiminnan kesto, kokoasiat, äänen volyymi ja kaikenlainen älytön vertailu aikaisempiin kokemuksiin. Henkisellä yhteydellä ei ole mitään käyttöä narsistisesti häiriintyneille suoritukselle - koska kaikki on vain välineellistä narsistille. Omistamisen halua tietysti ilmenee.
Autistilla ei tavallaan ole mitään, edes tervettäkään narsismia, ulkoisia statustavoitteita ja seksuaalista libidoa. Vain sisäisiä, vuorovaikutuksettomia hallinnan ja havaintojen järjestämisen omnipotentteja fantasioita. Anorektikon narsistinen vetäytyminen ulkoisesta tavoitteellisuudesta eroaa autistista niin, että anorektikko sublimoi hyvin järjestelmällisesti ja tiedostavasti omaa seksuaalisuuttaan lapsenomaisen esteettisen olemuksensa kontrollointiin ja aseksuaalisuuden fantasiointiin. Autismi tietysti on biologista ja anoreksia psykologista. Autistejakin voidaan toki tuoda terapeuttisesti vuorovaikutuksen piiriin, kuten anorektikkoja, mutta eri keinoin.
6)
DOVE:n mainoskampanja on perkeleestä.
Kaunis, malli-ihanteiden mukainen lähes alipainoinen tyttö katselee seksuaalisesti ladattuja mainoksia alakuloisena. Katsojaa houkutellaan siis samaan alakuloon tytön kanssa. Vaikka mainoksessa yritetään vakuutella katsojalle ns tasavertaisuuden ja hyvän itsetunnon ihannetta, DOVE:n mainoskampanja on vuoden ajan ajanut aivan selvästi huonon omatunnon reaktiivisuutta sen katsojalle. Et ole riittävän hyvä vaan sinun kannattaa masentua mainoksen päähenkilön kanssa.
Dove ymmärtää ja Doven tuotteet ainakin antavat hyvää fiilistä itsensä rakastamisesta. Doven voiteet antavat kimmoisan ihon alipainoisenkin ihmisen kuivalle, rasvattomalle iholle.
kts. uusin alitajuisesti riittämättömyyttä maksimoiva
Dove -mainos vaikkapa sivulta MTV3
Kriittinen puheenvuoro:
Lisää Dove-skeidaa:
Pro-Age
http://www.youtube.com/watch?v=vilUhBhNnQc&feature=related
www.aidonkauneudenpuolesta.fi
http://www.unilever.fi/ourbrands/personalcare/dove.asp
http://www.youtube.com/watch?v=lp3TiHCO8os
Dove -mainos vaikkapa sivulta MTV3
Kriittinen puheenvuoro:
Doven syrjivät mainoskampanjat
Lisää Dove-skeidaa:
Pro-Age
http://www.youtube.com/watch?v=vilUhBhNnQc&feature=related
Tuossa Pro-Age mainoksessa osoittamalla osoitetaan vanhan ihmisen ihoa
ja samalla mainostetaan tuotetta hyvän omantunnon, hyvän yrityksen
ja onnen takeeksi; nuoruutta ei saa takaisin mutta vanhakin voi
nauttia nuoren ihmisen pehmeästä ihosta Doven avustuksella
ja onnen takeeksi; nuoruutta ei saa takaisin mutta vanhakin voi
nauttia nuoren ihmisen pehmeästä ihosta Doven avustuksella
www.aidonkauneudenpuolesta.fi
http://www.unilever.fi/ourbrands/personalcare/dove.asp
http://www.youtube.com/watch?v=lp3TiHCO8os
PS. Löytääkö joku muuten vuoden parin takaista Dove-mainoksen videota
ylipainoisista? Se oli vieläkin törkeämpi kampanja kuin tämä uusin.
ylipainoisista? Se oli vieläkin törkeämpi kampanja kuin tämä uusin.
THX1138
Ahmintahäiriö usein ylipainon syynä
Yli 80 000 suomalaisen ylipaino saattaa johtua ahmimiseen johtavasta syömishäiriöstä, kertoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin syömishäiriöpoliklinikan apulaisylilääkärin Jaana Suokkaan arvion mukaan jopa kolmannes vaikea-asteisesti ylipainoisista suomalaisista kärsii ahmintahäiriöstä. - YLE
Tekstit
6 kommenttia:
Olen palannut yhä uudestaan kirjoitukseesi ihmettelemään käsityksiäsi anoreksian synnystä.
"Itse näen, että anoreksiatapauksista 90% johtuu suoraan äidin ylikorostuneesta narsismista, jolloin äiti kasvattajana kokee lapsensa uhkana, huomiota "varastavaksi" kilpailijaksi perheen, naapureiden ja ystävien suhteen. Vaarallisen viriilinä vertailukohteena rappeutuville vanehmmille."
Miten perustelet väitteesi? Minusta se nimittäin tuntuu täysin käsittämättömältä. Hylkäät parilla virkkeellä kaiken sen tutkimuksen, jota lääketieteen parissa on tehty, jotta syömishäiriöitä ja sen syntymekanismeja pystyttäisiin ymmärtämään entistä paremmin.
Viime vuosisadan puolella, kun freudilainen vanhempien ja erityisesti äitien syyttely oli vielä yleistä, uskottiin, että äidit ovat aiheuttaneet syömishäiriöt lapsilleen - usein vielä sanottiin, että ei tietenkään tahallaan, mutta ainakin alitajuisesti. Puhuttiin yleisesti jääkaappiäideistä, jotka aiheuttavat lapsilleen jos jonkinmoisia häiriöitä.
Freudin teoriat on pitkälti kuitenkin heitetty romukoppaan, koska mielenterveyden häiriöille on löydetty parempia selityksiä, jotka on myös pystytty kiistatta todistamaan.
Syömishäiriöt luokitellaan mielenterveyden häiriöiksi, joiden syitä ei vielä täysin tiedetä. Nykyään mielensairauksiin on löydetty ihan selkeästi aivokemiallisia syitä enkä yhtään ihmettele, vaikka syömishäiriöihinkin löytyisi.
Kansantajuista tietoa syömishäiriöstä on myös netissä, esimerkiksi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sy%C3%B6mish%C3%A4iri%C3%B6
http://www.syomishairioliitto.fi/
Siinä kuitenkin olen samaa mieltä kanssasi, että nykyinen kauneusihanne on saanut järkyttäviä muotoja esimerkiksi muotialalla. Niin käy, kun nuorista ihmisistä piittaamattomat ihmiset pääsevät määräilemään vaikutuksille alttiiden nuorten elämää.
Mitä sitten tulee Dove-mainoksen nuoriin tyttöihin, he ovat kyllä kauniita, kuten yleensäkin kauneudenhoitotuotemainoksissa. Tytöt eivät kuitenkaan ole anorektikon näköisiä vaan näyttävät tavallisilta 14 - 15 -vuotiailta hontelosäärisiltä tytöiltä, jotka eivät ole vielä saaneet naisellisia muotoja.
Eri asia on sitten, jos tytöt ihan oikeasti sairastavat anoreksiaa ja ovat sen vuoksi tulleet valituiksi mainokseen. Nälkiintyneiksi heitä ei kuitenkaan voi väittää. Katso vaikka tyttöjen poskien pyöreyttä.
Kirjoitukseni perustuu kokemukseeni ihmisistä ja lukemaani psykologiseen ja psykoanalyyttiseen aineistoon.
Olen kuullut paljon erityyppisiä surullisia tarinoita itsetuhoisilta ihmisiltä, joita Suomessa kyllä riittää.
Psykiatria on hyvin erikoinen tieteenala. Se ei ole puhdas moraliteeteista. Se on osa politiikkaa. Politiikan toteuttamisen koneistoa.
Jos psykiatriassa puhaltaa vanhempien taakasta vapauttamisen katsomus, se ohjaa sitten laajoja tulkinnan ja virallisen toiminnan alueita. Rajaamalla tutkimusta ja määräämällä tutkimustapoja saadaan sitten haluttuja tuloksia.
Suomessakin psykiatrian oikeaoppisuutta valvoo hyvin sekalainen seurakunta, jonka toimia ohjaa nyt poliittisten piirien täsmällinen rahansäästämisprojekti.
Rahansäästämisen perusteluksi on luotu karmealla tavalla medikalisoitu psykiatria, joka haluaa oikoa kaikki polut oikopoluiksi ja herättää julkisuudessa mahdollisiman vähän ristiriitaisia aikuisten reaktioita. Neutraalein ratkaisu on aina pilleri ja se ei nosta moraalista tai defensiivistä kuohuntaa. Hyvä pilleri, hiljainen pilleri, poliittisesti toimiva medikalisaatio.
Aikuisten syyllistäminen tuhoisasta vanhemmuudesta ei ole tämän hyssyttelevän ja ongelmia yksinkertaistavan eetoksen eduksi, ei todellakaan. Joten sillä logiikalla toimittuna yksinkertaisesti ei vain voida syyllistää julkisesti aikuisia vastuusta. Niinpä korostetaan huoletta "poliittisesti korrektia" ja moraalisesti neutraalia kemiallista tai geneettistä epätäsapainoa sosiaalisen lapsuuden ja vuorovaikutussuhteen edellytysten tutkimisen sijaan.
Yhteiskuntahan ei voi olla väärässä, jos yhteiskunta ei halua kyseenalaistaa toimiaan ja hierarkista ajatteluaan. "Kaikki äidit haluavat hyvää, joten ketään äitiä ei saa syyllistää" ...
Jaaha. Varmaan anoreksiaan on monia syitä, mutta itse en taatusti ole ainut tyttö jonka äiti syöksi anoreksiaan.
Hölmöintä tässä on se, että tämä tyttö on nyt 64 v. ja normaalipainoinen, mutta ei kykene edelleenkään syömään normaalisti.
Olen kysäissyt terveyskeskuksesta että pystytäänkö vanhempia ihmisiä anoreksiasta. Ei. Sellaista psykoanalyysia ei ole olemassa, varsinkin kun minulla olisi lista vaatimuksia, siis analyytikon suhteen.
Eikä kenenkään koko elämää voida analysoida läpi.
Kysymys ei ole niinkään Freudista vaan siitä, että 1950-luvun äideillä oli täydellinen valta lastensa yli. Olin 11-vuotias kun lopetin syömisen melkein kokonaan kokonaan. Paitsi sitten isoäidin luona, jonne äiti maireasti hymyillen vei minut lihomaan, maalle. Olin 168 cm pitkä ja painoin kaksi vuotta 35 kiloa.
Äiti ilmaisi minulle hyvin usein että ellei minua olisi syntynyt niin hänellä olisi korkeakoulututkinto ja työpaikka eikä hän olisi kotiäiti vaan meillä lapsilla olisi apulaisia (päivähoitoa ei tietenkään ollut vielä).
Tiesin siis aivan pienestä ettei minua pitäisi olla olemassa. Sen lisäksi tulivat jatkuvat lyömiset, läpsimiset, oikeat hakkaamiset.
Mitä pieni lapsi voi tehdä silloin? No, minä muistin semmoisen sananparren, ehkä jonkun tädin tai sedän sanomana että sun likka käy ku mustalaisen hevosen. No, siis kun se hevonen ei syönyt niin se kuoli.
Mallibisnes on yhteiskunnan sairaus, mutta lapsen itsensä lopettamisyritys on aivan jotain muuta.
Ripsa, olen todella pahoillani siitä, että äitisi on kohdellut sinua kaltoin. On ilman muuta selvää, että olet reagoinut siitä aiheutuneeseen pahaan oloon lopettamalla syömisen.
Minä en missään nimessä halua käydä vähättelemään sinun enkä Arhin, en kummankaan kokemuksia enkä havaintoja kaltoinkohtelun seuraamuksista.
Oma kommenttini kumpuaa puolestaan omista havainnoistani, joiden mukaan syömishäiriöitä on v a i k k a kotona ei laiminlyötäisikään lasta. Syömishäiriön laukaisemiseksi ei siis tarvita ilkeitä ja laiminlyöviä vanhempia, kuten Freud väittää, vaan mekanismi on paljon monisyisempi. Tätä minä jäin nimenomaan ihmettelemään. Freudin teorian allehan ei todellakaan sovi ne tapaukset, joissa lapsi sairastuu syömishäiriöön, vaikka vanhemmat olisivat rakastavia ja huolehtivia. Tästä seurasi monta surullista tarinaa viime vuosisadan puolella, kun vanhempia syyllistettiin. Heistä etsittiin vikaa lapsen sairastumiseen, vaikka alkuperäinen vika on ollut jossakin muualla.
Mielenkiintoiseksi kaltoinkohdeltujen lasten tilanteen tekee senkin, että kaikki kaltoinkohdellut lapset eivät välttämättä kuitenkaan sairastu. Jos he kuitenkin sairastuvat, heidän mielenterveydelliset ongelmansa vaihtelevat hyvin monella tavalla. Nykyisten teorioiden mukaan tarvitaankin fyysinen alttius sairastua henkisesti. Sairaus puhkeaa helpommin, jos olosuhteet ovat epäsuotuisat.
Freudin teorioita onkin kritisoitu juuri sen takia, että ne ovat aivan liian yksioikoisia. Niissä ei ole minkäänlaista pelivaraa luonnon omalle vaihtelulle eikä ympäristötekijöille.
Yksioikoisuutensa vuoksi Freud joutaa mielestäni romukoppaan.
Celia, kyllä minäkin olen terveen kirjoissa. Ei minun anoreksiaani ole ikinä diagnosoitu. Tällä hetkellä minunikäisteni (köyhien) ihmisten sairauksia ei ylipäätänsä diagnosioida, koska sairastuvia, varsinkaan tätä ensimmäistä suurta ikäluokkaa EI MYÖSKÄÄN SAA OLLA OLEMASSA.
Mehän syöksemme Suomen kurjuuteen tulemalla vanhoiksi ja raihnaisiksi.
Olen kertonut ainakin neljälle terveyskeskuslääkärille että tiedossani on tutkimuksia siitä ja siitä tutkimusryhmästä, jossa todistetaan että hoitamaton anoreksia voi johtaa myöhemmin esimerkiksi luustosairauksiin, diabetekseen, infarktivaara lisääntyy jne. Kukaan ei ota kuuleviin korviinsa.
Tästä siis on tutkimustietoa ainakin Kanadasta ja Yhdysvalloista, ehkä myös Suomesta, mutta ainakaan tavallisessa väestövastuuhoidossa sellaisia ei oteta huomioon.
Narsismiahan on monenlaista, sitä täytyy olla että ihminen menestyisi ja kauan eläisi jne., mutta myös sitten sitä joka edesauttaa ihmisiä, myös omia vanhempia, seisomaan lastensa päällä niin kauan kun ne osoittavat edes jotain elämisen merkkejä.
Olen 100% varma että äitini tunteneet eivät ikinä myöntäisi että hän oli se satujen ilkeä äitipuoli. Aikuiset pitävät omaa puoltaan ja sulkevat silmänsä. Se on kätevää.
Äitini on 85 v ja anorektikko. Kyllä Se kotoa lähtee ruoan jatkuva tarkkailu. Mummoni oli samanlainen. Uskovaisten pitää olla laihoja ja paastota. Mallin saamme kotoa.
Lähetä kommentti