Analogt blev digitalt

USA:ssa valtio kustantaa digiboksit

Maailman vapain markkinatalous onnistuu aina tuon tuosta yllättämään. Siinä, missä holhous- ja hyvinvointi-Suomessa digitaalisten tv-lähetysten katselun vaatiman digisovittimen hankkiminen jäi kansalaisten itsensä maksettavaksi, Yhdysvalloissa valtio korvaa boksien hankintakulut lähes kokonaan. - HS

Elämme digigiljotiinin alla.YLE yrittää tehdä digipolitiikastaan hassua tilannekomiikkaa keräämällä ihmisten "kommelluksia" digiboksien kanssa. Elonleikkuu sivaltaa Suomen kansan uuteen uljaaseen aikakauteen.

Kaupalliset TV-kanavat (Canal digital, TV1000) ovat saaneet veronmaksajien rahoilla laajan ja varman jakelujärjestelmän (siis maksukorttisysteemin). Heillä on edessään lihavat vuodet. Irvokkaan shown tästä tekee se, että tämän kaupallisen televisiotoiminnan hegemonian mahdollisti Yleisradion valhekampanja "palvelutelevisiosta", joka sivistää ja luo kotimaista tuotantoa. Vain raha sitten ratkaisi - Ylen arvomaailma on siis lopulta selvillä. Tilanne on nyt se, että Yle tekee itsestään tarpeetonta ja karsii mahdollisimman paljon omaa kulttuurituotantoaan.

Seitsemän prosenttia suomalaisista tv-talouksista aikoo jättää digisovittimen hankkimatta, selviää tilastokeskuksen kyselystä. -IL

Miksi kuulun siihen osaa suomalaisia, jotka jääräpöisesti vastustavat YLEn hyvää pakkodigitalisointia?

Laatu. Huonohko laatu.
YLE on markkinoinut digihubaa laadun takeena mutta valitettavasti silmäni näkevät liikkuvan digikuvan etupäässä pikselimössönä - ja saan pahimmassa tapauksessa migreeniä. Olen aivan tosissani. Kuulun ihmisiin, jotka kykenevät näkemään "subliminaaliset" yhdenkin framen kuvamuutokset ja siis myös "pikselaatiohäiriöt". YLEn digikuva on varsinkin kauheaa katsottavaa kaverin kokonaan digitaalisesta systeemistä. MPEG 2-kuvasignaali (kuvaformaatti) on todella vanhentunut kuvaformaatti (28-v.) - ja siksi laadullisesti surkea YLEn hirveän kuvanpakkausoperaation takia.

a) Miksi YLE ei pakkaa kuvaa maltillisesti eli hyvän kuvanlaadun tuottamiseksi?
Digikanavat ovat digitaalisesti muokattua ja pakattua kuvaformaattia eli yleisten kanavien kuvamateriaalia on tuhottu ja vääristetty nimenomaan siksi etta kaupalliset TV-kanavat saisivat mahdollisimman monta kanavaa. Mitä enemmän kuvaa pakataan ja sullotaan, sitä enemmän maksullisia kanavia on "tarjolla". Digi-TV markkinoitiin aikoinaan ilmaisten ja kulttuuri-kanavien lisäämisellä mutta YLE on valinnut sanansa syöden kaupallisen linjan, rahan takia. Kuvanlaatua on tuhottu ylikansallisten, kaupallisten firmojen pyynnöstä.

b) YLE on lisäksi ns "tasavertaisuusperiaatteen" takia tuominnut kaapeli-TV-taloudet turhaan yhtä ankaraan kuvanpakkaukseen kuin antennilähetykset - vaikka kaapelitalouksiin voitaisiin lähettää hurjasti parempilaatuista MPEG2 -kuvaa, nykyisille kaapelidigibokseille siis! Digisekoilua ja kontrollifanatismia.

c) YLE:n lähetykset voitaisiin lähettää myös nyt huimasti laadukkaampina HD-MPEG4-lähetyksinä kaapeliverkoissa (vaikka YLEn digital betacam masternauhojen laatu ei aivan parasta HD-huippua tällä hetkellä olisikaan) - mutta YLE ei salli sitä kaapeliyhtiöille vaikka kuvan laatu olisi siten ällistyttävän paljon parempi taulutelevisioissa kuin nykyinen pakattu pakkausartefaktien sähinä.

* MPEG4-vaatii eri digiboksin tai USB-tikun kuin nykyinen perusdigiboksi - mutta niitä on jo tarjolla useita.
** USB-HD-tikut maksavat 35 e mutta niille ei ole kaapeliverkossakaan lähetyksiä
*** Welho ja Elisa aloittavat kaupalliset HD-lähetykset (mutta eivät USB-HD-tikuille) - joita on jo Canal digitalilla

d) Entäs ääni?
Siinä jo ihan teknisen todistettavasti YLE on valehdellut asiakkailleen. Nykyisen analogisignaalin ohessa tuleva Nicam-äänisignaali on huikean paljon laadukkaampi kuin YLEn pakkaama digitaalisäröääni, julmasti pakattu alhaisen bitraten mp3. Eli digilähetyksissä on paljon huonompi ja muunnellumpi äänenlaatu lähes CD-tasoiseen nicam -lähetykseen verrattuna. Eikä monikanavaääntä suostuta lähettämään (ettei vain kaupallisten kanavien määrää vahennettäisi).

e) Lisäksi YLE on kieltänyt mm TEEMA-kanavan lähetyksen analogisena kaapelitalouksissa vaikka perustuslaki velvoittaa selväsanaisesti Yleisradioyhtiötä levittämään mahdollisimman laajasti omaa läheytssignaaliaan.

- Kaapelidigitalisointipakkoon ei ole perusteita. Asiassa tullaan vielä toisiin ajatuksiin, hän uskoo. Se, että valtio sanelee koko kansan siirtymään digiaikaan myös kaapeliverkossa, on perusteetonta piilotukea yksityiselle liiketoiminnalle.

45-vuotias Petteri Järvinen laskee, että rahaa palaa vielä karkeasti noin 100 miljoonaa euroa, kun loputkin kaapelikatsojat ostavat digisovittimensa. -Verkkouutiset

Kaikki tämä vain poliittisen pätemisen takia, jotta poliittisesti puoluesihteereistä ja puolueaktiiveista valittu YLEn johtotaso on saanut käyttää digitaalisia mainoslauseita, ollakseen pioneereja digitaalisessa historiankirjoituksessa. Jotta heilläkin olisi ollut jotakin virkaa. Kehitystä ja kaupallisuuden lisäämistä laadusta välittämättä.

O tempore o mores.

Petteri Järvinen

Digitv:n lupaukset ja todellisuus

Tulevaisuuden digi-tv - HD

"Motiva, Kuluttajavirasto ja TUKES arvioivat keväällä 2007, että digisovittimet kuluttavat n. 3,7 % kaikesta Suomen kotitalouksien käyttämästä sähköstä. Se vastaa 19 000 sähkölämmitteisen pientalon vuosikulutusta. Digisovittimista aiheutuva 44 megawatin lisäkulutus vastaa yhden voimalan tuotantoa.

- P.Järvinen

KW digitaalinen lähetystoiminta aikakausi lähetykset televisio digiboxit .

Laatu ja aika

Mitä on laatu?

Suomalaiskokki Sara la Fountain, 26, kuvaa parhaillaan BBC:n Food-kanavalla ensi vuonna yli neljässäkymmenessä maassa nähtävää ruokaohjelmaa.

Sara la Fountainille sarja, Perfect Day, voi tarkoittaa kansainvälistä tähteyttä. Sara la Fountain kertoo, että hän ei ole pitänyt tänä kesänä lainkaan lomaa ohjelmanteon takia. Yhtä norjalaisen Tellus Worksin tuottamaa, vajaan puolentunnin mittaista ohjelmaa kuvataan viikko. -IS

Viikko. Ja tämä on vasta ruokaohjelma.
Tätä ei Suomessa ymmärretä, että laatu tarvitsee aikaa.

Kun Suomessa käsikirjoittajia tai näyttelijöitä isketään ruoskalla, tuottaja hehkuttaa nopeuden olevan oleellista ammattitaitoa ja että oleellinen saavutetaan nopeudella, he vain haluavat rahan nopeasti liikenteeseen. Suomessa ei ymmärretä laatua. Eikä siten laatuohjelmia.

Toivorikkaammin tulevaisuuteen

*

Espoo Cinén Méliès d’Argent voittaja:
Hvordan vi slipper af med de andre (How to Get Rid of the Others) ohjaus Anders Rønnow-Klarlund, Tanska. Jury perusteli valintaansa seuraavasti:

”Uskaliaasti omanlaistaan elokuvaa tekevä Rønnow-Klarlund on toteuttanut hyvin näytellyn ja ajatuksia herättävä kokonaisuuden. Muista kilpailuelokuvista Hvordan vi slipper af med de andre erottui varsinkin moraalillaan ja toivorikkaammalla näkemyksellään maailmasta”...

Mielenkiintoinen perustelu.
"Toivorikas"?
Moraalisesti validi?
Kiva dystopiakuvaus?

Olinkohan varmasti katsomassa aivan samaa elokuvaa kuin tuomarit?

Oli niin pirun synkkä rykäys ettei paremmasta väliä. Aidosti eksistentialistinen, beckettmäisesti toivonkliseissä harhauttava ja Brechtin vierannuttamistekniikoita soveltava dramaturgia. Perusturvallisuutta, amerikkalaista viihdedramaturgiaa ja skandinaavista Bushin sotapolitiikan vanavedessä laulettua tuutulaulua ravisteleva reality check.

Täytyykö angstisen voittajaleffan valintaa perustella moraalisilla perusteluilla? Pitääkö taide perustella Opetusministeriön hyväksymällä moraalisella konsensuksella?

Onko suomalaisen moralistisen elokuvakulttuurin tärkein ehto nähdä/vaatia "toivorikkautta" elokuvissa? Onko elokuvilla oltava jokin valistusstandardin täyttävä positiivinen toivon kipinä ehtona sen hyväksymiselle yhteiskunnan arvoja pönkittävänä "oikeana" taiteena?

Mitä "toivorikkaudella" on tekemistä taiteellisten ja sisällöllisten ansioiden kanssa? Varsinkaan kun tekijällä ei ole ollut mitään intentioita nostattaa toivoa katsojissa?

Ihmisten herättäminen todellisuuteen taiteen kautta ei todellakaan tapahdu toivon kliseisiä kiiltokuvia silittelemällä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Samuel_Beckett

The perceived pessimism in Beckett's work is mitigated both by a great and often wicked sense of humour, and by the sense, for some readers, that Beckett's portrayal of life's obstacles serves to demonstrate that the journey, while difficult, is ultimately worth the effort. Similarly, many posit that Beckett's expressed "pessimism" is not so much for the human condition but for that of an established cultural and societal structure which imposes a stultifying will upon otherwise hopeful individuals; it is the inherent optimism of the human condition, therefore, that is at tension with the oppressive world.

Peter Brook says in The Empty Space that if you believe that Beckett is pessimistic, then you are a Beckett character trapped in a Beckett play; Beckett was not saying "No" because he wanted to, but was saying no because he was searching for the "yes".

.

Sufipilvi

Juhlateltassa oli sufilaista runoutta ja musiikkia

Ensemble Al-Kindi  - Sheikh Habboush

Sufismi
ei ole muslimikulttuuria siinä mielessä, mitä olemme valtamediassa "oppineet" kovan moraalin Islamista. Sufilaiset ovatkin usein olleet kiihkomuslimien vainon kohteena - tietysti jumalanpilkasta. Sufilaiset eivät pidä Koraania jumalallisena päämääränä, vaan vain lähtökohtana. Mystinen kokemus antaa kaiken Islami-kulttuurin hipeille.

Elämä on suurempi kuin teksti.
Järkeä pakoilematta viisauden alkulähteille järkeä sammuttaen intuitiolla.

Alussa oli valo.
Alussa oli sokaistuminen.

Alkuseurakunnan kristittyjen mystiikka ja elämänasenne on ollut aika lähelle sufilaista ihmiskuvaa.

Ibn `Arabin elämän merkittävimpiä tapahtumia oli hänen

pyhiinvaelluksensa Mekkaan, jossa hän koki oman kertomuksensa mukaan

vahvan mystisen elämyksen. Kertomuksensa mukaan Ibn `Arabi näki

vahvan uskonnollisen näyn, jossa hän tapasi profeetta Muhammedin.

Ibn `Arabi viipyi Mekassa kolme vuotta ja kirjoitti kokemuksensa

seurauksena teoksen "Mekkalaisia ilmestyksiä" (al-Futuhat al-Makkiyah).

Ibn Arabi matkusti vuonna 1204 Bagdadiin ja sieltä Kairoon 1206.

Molemmilla matkoilla hän joutui avoimiin väkivaltaisuuksiin

islamilaisten fundamentalistien kanssa. Suufit hankkiutuivat

tietoisesti konflikteihin ympäröivän kulttuurin kanssa. Seurauksena

oli usein teloitus. Kun Al-Hallaj, eräs Ibn `Arabin oppi-isistä,

nousi vuonna 946 teloituslavalle tanssien, muut suufit heittivät hänelle ruusuja.

Maineen ja yhteiskunnallisen aseman tavoittelu on turhaa, sillä ihmisen yritykset ja teennäiset sosiaaliset pelit ovat turhaa mystisen Jumalan/jumaluuden edessä. Ehkä vielä lähempänä on ollut gnostilainen uskonsuuntaus, sillä sufilaisuudessakin tavoiteltavaa ei ole täyttää opettajien moraalikoodistoa ja saavuttaa yhteisön kiitosta vaan löytää mystinen kokemus/suhde Jumalaan.

Instituutioiden ja lahkojen eksistentiaalinen "lohdutus" jäsenilleen on valmiin ideologian ja ratkaisupakettien tarjoileminen ja sen hyväksyminen suopeassa epämääräisyyden muodossa. Jäsen saa armon, vaikka ei ymmärräkään tai ymmärtää väärin - kunhan hyväksyy opin antajan ja takojan. Jäsenyys ja rooli ennen olemista.

Keskiajalla elänyt saksalainen mestari Eckhart oli osittain sufilaisempi kuin sufilaiset itse.  

"On kauheaa suuruudenhulluutta tuntea tyytyväisyyttä
Jumalan määrittelystä ja oikeaoppisuudesta."

Eckhartin mielestä uskonto, joka keskittyy instituution ylistämiseen ja pönkittämiseen ja korostaa totuutta enemmän kuin etsimistä, on turha ja tuhoisa uskonto.

Jumalaa ei saavuteta lisäämällä jotain sieluun
vaan vähentämällä siitä jotain pois.

Mestari Eckhartin saarna

Echartille uskonnollisuuden vastakohta oli uskonto, jossa instituutio ja tavat ovat uskon keskipisteessä, ei elämän ihme. Pelastusvarmuus oli Eckhartille samaa kuin henkinen kuolema, fasistisen halveksuntakulttuurin ilmentymä. Faustilainen ihmiskuva, jossa korruptoitunut ja vieraantunut ihminen kokee pelastuksen viime hetkillä ihan vain maagisen pelastususkon takia on Eckhartille esimerkki dogmaattisesta, institutionaalisesta ja epäeettisestä valheesta. Elämää suuremmista opinkappaleista, jumalasuhteen ohi. Kirkon valhe olemisen ohittamisesta. Armon väärinkäyttöä jäsenten kosinnassa.

Jos teko on todiste, on teko turha ja vaarallinen.
Armo pakenee armottomia pilveen.

Teot ovat rukouksia.
Oleminen ennen olemusta.
Rakkaus rakastettua tärkeämpi.
Lopussa on valo.

"Viisas on aina huolissaan ja etsii kuuluisuutta;
rakastaja on itsensä kadottanut ja järjiltään.
Viisas on aina varuillaan ja välttyy hukkumasta;
rakastajan työ ja toimi on hukkua.'

Mawlana Jalaladdin Rumi:
Rakkaus on musta leijona
Basam Books 2002, Jaakko Hämeen-Anttila (suom.)

-Rumin kerrotaan sanoneen että "monet tiet johtavat jumalaan,
minä olen valinnut musiikin ja tanssin tien.' Runonsa hän
luki ääneen tanssin pyörteissä, oppilaat kirjasivat ne ylös, ja Rumi itse
korjaili näitä jälkikäteen. Runojen mitta ei ole klassisen täsmällinen,
mutta runoilla ei olekaan tarkoitus osoittaa oppineisuutta.

Helsingin Juhlaviikot.

Maailmanlopun komiikkaa

Maailmanloppu ei ole kovinkaan kevyt aihe - ellei se ole mestarillista komiikkaa. Ja taas vain harvat taide-entusiastit saivat nauttia superajankohtaisesta aivojen päivittymisestä taidefestivaaleilla.

Tampereen teatterikesässä 2007 käytiin syvällä. Ja Espoon Cine-elokuvafestivaaleilla. Ihmismielessä ja ihmiskunnan sosiologisessa arkkityyppitajunnassa.

"Platform"-esitys Tampereella (NTGent Belgia, Michel Houellebecqin romaanin "Oikeus nautintoon" pohjalta sovittanut Tom Blokdijk; Ohjaus Johan Simonsoli) on virkistävän eksistentiaalista teatteria paratiisin epätoivoisesta kaipuusta. Tanskalainen Euroopan sotatilasta spekuloiva How to Get Rid of the Others-elokuva taas on eksistentiaalista komediaa sotaisesta ja näkymättömästä filosofiasta, jonka länsimaat ovat omaksuneet USA:n kintereillä.

Juutalaisten viisauskirjoitusten mukaan Jumala ei karkoittanut ihmistä paratiisista vaan ihminen karkoitti Jumalan.

Ja mitä on paratiisi?

Paratiisin lupaus kiehtoo ihmisiä valtavasti. Uskonto, teknologia, taiteellinen ryhmä, tupakka ja muut huumeet, esteettisen ahminnan muotinäytökset, alastomana seksin harrastaminen luonnossa - kaikki on sitä paratiisin etsintää.

Sinä olet tuhonnut onnemme.
Sinä et antanut mitä tahdoimme.

Tuota voisi kutsua lankeemuksen tiivistelmäksi.
Tyytymättömys ja kyltymättömyys.

Voidaan sanoa, että "paratiisin lankeemus" on tragedian arkkityyppi.

Kaikki on hyvin mutta tyypit alkavat säätämään ja ahnehtimaan ja kaikki menee päin helvettiä. Ensimmäinen tragediatarina (jo Gilgameshin originaalissa tarinaversiossa), mikä on säilynyt kirjauskontojen mukana.

Ihminen ei jaksa olla ihminen vaan haluaa luoda Jumalasta oman kuvansa. Niin ateisti kuin fundamentalistikin tukeutuu Jumalaan, joka mahdollistaa väittämät ehdottomasta todellisuudesta ja varmuuden suomasta vapaudesta.

Buddhalaisuutta kutsutaan uskonnoksi mutta tavallaan se on kuitenkin epäuskonto. Buddhalaisuuden mukaan ihmisen täytyy riisuutua turhasta itseydestä ja kaipauksesta. Rajoittavista ja vammauttavista haaveista.

Jos on kristinusko valjastettu omahyväisyyden ja vastuuttomuuden magiaksi niin voi buddhalaisen tarvenihilismin kääntää hedonismiksi. Kun vain keinot keksitään. "Platformissa" päähenkilöt ovat kuin uusi Aatami ja uusi Eeva, jotka riisuutuvat kaikista kulttuurisista hyvän kansalaisen määritelmistä ja puraisevat mielihyvän omenaa ilman huonoa omatuntoa.

Buddhalaista ontologiaa materialismin kautta - ja orgasmin ylistämistä nirvanan sijaan.

Koska heidän elämänsä alkupuoli on mennyt pelkästään huonon omantunnon tuottamaan elämänhallintaan muiden kiitoksen saavuttamiseksi. Aatami ja Eeva kohtaavat toisensa. Kohtaavat pelkonsa. Kohtaavat nautintonsa. Kohtaavat vapahduksen kuolemanpelosta kaiken merkityksettömyydessä - ja nautinnossa.

"Platformia" voisi kutsua teatterikappaleeksi, jonka shokeeraavuutta voi sanoa itsetarkoitukselliseksi. Hyvä taide on aina itsetarkoituksellista ja subjektiivista. Koko todellisuuden itseensä kätkevää, koko todellisuuden tulkinnan kaappaavaa.

Puhdas tietoisuus.
Puhdas varmuus.
Puhdas terroristi.

Onko hedonistisella vapautumisella ja fundamentalismilla sittenkään mitään eroa?

Vihainen ja puhtautta vaativa fundamentalisti päättää "Platform"-kirjassa/teatteriesityksessä päähenkilöiden riemullisen ideologian, seksuaalisen kuluttamisen hedonismin, puhtaimman länsimaisen uskonnon.

Länsimaisen kulttuurin selkeimpänä tunnusmerkkinä on pidetty omasta itsestään vieraantumista. Omaa ruumista kohtaan koettu inho on yksi vieraantumisen maratontaipaleita. Itsehillintä ja sivistyneisyys pornoteollisuuden ehtona. Kun paettava ja painostava valtakulttuuri toimii arvojensa vastaisesti mutta silti esittää vaativasti olevansa arvojensa kantaja, voidaan puhua syvästä vieraantuneisuuden tilasta.

"Platform":issa päähenkilöt vieraantuvat täydellisesti ja omaehtoisesti itsestään suorituskulttuurin jäseninä ja kokevat sen riemullisen itseoivalluksen huipentumana. Moraali onkin oiva käyttöväline, hyvä renki hedonistisille isännille.

"Platform":in seksuaalisanarkistisen ihmiskuvan esikuvana on ollut todellinen ekstaattis-sekstaattinen ilmiö Venäjällä ennen vallankumousta, Hlystiläisyys. Heille kävi samoin kuin näytelmän hahmoille. Ortodoksinen kirkko kidutti, hukutti ja repi lahkolaisia kappaleiksi verisessä ajojahdissa. Todellisuuden omistajat olivat raivoissaan todellisuuden purkajille.

"Platform" on länsimaisen vieraantuneisuuden päätepysäkin karnevaalia. Yksilön hedonismista saadaan viimeinen ismi, jolla voisi pelastaa koko mailman.

"Platform":ssa päähenkilöt keksivät "ekologisen" ja rehellisen seksiturismin merkityksen koko maailman pelastukseksi. Rahat kolmansiin maihin ja köyhien viaton ja kaunis ruumis kuluttajien kuninkaille käytettäväksi. Uusi seksikolonialismi, joka vapauttaa kulttuurien seksuaalisista rajoista, antaa alistumiselle intiimin arvon ja luo aineellista hyvinvointia nautinnon hinnalla.

Seksiturismi on todellisuutta hämärissä dokumenttielokuvissa mutta jossakin niin kaukana, että se ei tunnu uhkaavan eurooppalaisten kulttuurien perusarvoja. Irakin sota ei periaatteessa ole hyvä asia mutta länsimainen media on lanseerannut väistämättömien tilanteiden mediatodellisuuden ja pitää sotaa itsestään selvänä. Afganistaniin täytyy lähettää suomalaisia
sotilaita, silla muutkin lähettävät. Seksiturismia täytyy kokeilla koska... sitä ei voi pysättää.

Mieluummin maailmanloppu kuin linnottautuva paratiisi.

Eihän Guantamo bay ole tuunattua natsien keskitysleiriestetiikkaa? Voimattomuuden rituaali voimantunnon fundamentalisteille? Eihän? Tanskalainen How to Get Rid of the Others on hurja raina...

- katso kirjoitus elokuvasta How to Get Rid of the Others

taas ensi kesänä tajunnan tuuletusta

www.teatterikesa.fi

Tags:: dramaturgia vaihtoehtoinen teatteri fi teatterivierailu teatteritaide eksistentialismi kafka draama näyttelijätyö näyttelijät teak 2008 ontologia kirkko pahuuden ongelma filosofia dogmatiikka paavalin teologia vieraannuttamisefekti

Hvordan vi slipper af med de andre

Tanskalainen How to Get Rid of the Others on hurja raina.

Espoo Cine on korvaamaton festivaali, siellä näkee Euroopan parhaat filmit, joita Finnkino ei viihdeteollisuuden äänenkannattajana uskalla tuoda maahan. Viime vuoden Espoo Cinen fantasiafilmipalkinnon voittanut Adam´s apple:kaan ei tullut Suomen jakeluun. Ja tuskin tämäkään leffa. Liian kova kamaa, eksistentiaalista kyselyä ja kyseenalaistamista onnen tavoittelusta ja länsimaisen historian pimeistä nurkista.

Kuvittele Guantanamo bay ... Tanskassa.
Koko Tanskanmaan kokoisena.

Tanska julistettuna sotatilana, jonka turvin
vasemmistosta ja vammaisista hankkiudutaan eroon. Bushin sotatila
laajennettuna versiona, skandinaavisten ihanneunelmien korostettuna irvikuvana.

Jotakin mätää Tanskan maalla - Hamlet ja Danten helvetti samassa paketissa. Nihilististä ironiaa. Ahdistava mutta mahdollinen.
Mahdotonta?

Tämä on hyvässä ja pahassa selkeä esimerkki elokuvasta, jonka teksti on ennemminkin teatteriteksti. Hyperrealismia.


Vaikka suosittelenkin tätä leffaa DVD-tilaukseen joka ajattelijan kaverileffakerhon piiriin, niin rohkean otteen lisäksi elokuva ei tyylillisesti ontumatta pääse loppuun saakka. Rohkea ote anteeksi pyytelemättä, kyllä, säkenöivä, mutta esimerkki tekstistä, joka on vielä kirjoittajan päänsisäistä keskustelua ja selittelyä.

Sellaisenaan tyylikokeiluna ja päämääriltään rohkea tuotanto mutta... ihmetytti välillä miksi ylidramatisointia ja alleviivausta, kun olis voinut sovittaa hyvinkin realistisen toteutuksen. Dialogikin tuntui joissain kohdin Jeremian profeettakirjan julistukselta. Katsojan havaintoja ja näyttelijöiden reaktioita ohjailtiin kuin ylihuolehtiva äiti lässyttäisi lapselleen.

Ehkä sitä koomista anglea saatiin aikaiseksi ja yleisökin nauroi sopivissa kohdissa mutta välillä vain meni liian kömpelöksi kaiken mahdollisen kontrastin korostamisen takia. Ohjaaja on toinen käsikirjoittajista ja niin tässä tapauksessa omahyväinen itsekritiikin puute dialogitekstien uskottavuudessa kirskui välillä liian ilkeästi. Vaikka fiktiossa hahmot olisivatkin karikatyyrejä, silti katsoja etsii uskottavuutta elämyksen pohjalle.

Huimat asetelmat ja kekseliäät viritykset eivät itsekseen luo hyvää dialogia.

Dialogin kirjoittamisen taito on aivan eri taitolaji. Ei riitä, että käsikirjoitus on loogisesti kasassa ja struktuuriltaan perusteltu, jännitteinen ja hiottu. Valitettavasti eurooppalaisen elokuvataiteen alalla tarinan kehittäjät eivät usein ylpeys- ja taiteellisen "originaliteetin" syistä tohdi käyttää erikseen dialogikirjoittajia - vaikka se veisi tuotannon laadullisesti aivan eri asteelle.

Tuli kuitenkin mieleen Camusin näytelmät. Ilahduttavaa, että eksistentialistinen taide voi pulpahdella elokuvankin puolella. Ja yllättäviä yhtenevyyksiä hollantilaisen NTGent- teatteriryhmän Platform-esitykseen, joka oli Tampereen kesässä! Vain Tanskassa uskalletaan tehdä näin sumeilematonta elokuvaa kulttuurikritiikkinä. Eikä siinä ole mitään pahaa, jos elokuvataide ja teatteritaide lähentyvät toisiaan.

Eikä tämä ole pelkkä elokuva.
Natsi-Saksa vain päivitettynä omaan turvallisuushakuiseen lähitulevaisuuteemme.

http://www.hvordanvislipperafmeddeandre.dk/



Katso myös kirjoitus

Maailmanlopun komiikkaa - Platform

Yli-ihmisen ylistäjät

"Huiput uupuvat? Kukkua."

- Sarasvuo 2007

Sarasvuo hohtaa taas.


Jari Sarasvuo on jälleen paljastanut Taloussanomissa oman ideologisen galleriansa ja sivistymättömyytensä synkän arsenaalin. Hän vastaa humanistin ja professorin Kari Uusikylän työntekijän ihmisarvoa pohtivaan artikkeliin - ja tuomitsee uupujat ja tehottomat yksilöt sillä petauksella heikoimmaksi lenkiksi. Menestyjät ja uupujat. Vapauttava jako.


On aivan eri asia pohtia ihmisen jaksamisen näköaloja ja motivoinnin lisäämistä työnantajan vastuun kartoittamisella kuin Sarasvuon tapaan luoda uhoa ja tuhoa superihmismyytin avulla.

Mitä on henkinen kasvu kilpailukulttuuria ylistävien mielestä?
Onko vain sopeutumista ja pätemistä? Tsemppaaja toteuttaa ihmisyyttä!
Mutta kenen ehdoilla?

Kännykkämediabisneksessä mukana oleva kaverini toisaalta kertoi, että jokaisessa suurehkossa firmassa kehitysprojektien vetäjät valehtelevat aivan tietoisesti projektien starteissa ja lupaavat tuloksia nopeammin kuin on mitenkään rationaalista arvioida.
Miksi?

Koska pomot haluavat kuulla tehokkaita lupauksia ja kilpailuhenkistä innovatiivisuutta. Asennetta. "Tahtoa ylittää itsensä". Suuria päämääriä. Ja saavat johtotasolla siitä tyydytyksensä kun "meidän pojat" lupaavat olla tehokkaampia kuin kukaan muu. Siinä se. Sitten on lopulta yhdentekevää, jos projektin vetäjä vuoden päästä ilmoittaa että kehitysaika onkin kaksi kertaa pidempi tms - ainakin siis yrittivät ja uhosivat miehekkäästi.


Persoonallisuushäiriöisten uhoteatteria.

Huvittavaa on tässä valossa tämä Sarasvuon hyökkäys Uusikylän inhimillisiä rajoja ja resursseja käsittelevää artikkelia kohtaan. Molemmat miehet ovat poleemisia, mutta Sarasvuo käyttää taas tyylilleen uskollisena keinona toisen poleemisuuden halveksimista - vaikka on itse selkeästi poleemisempi ja ideologisempi. Yksilön rajoista välittämättä. Sarasvuo ei ymmärrä terveen persoonallisuuden kehittymistä rajojen ja maltin kautta. Inhimillinen laatu ja viisaus elämässä kun ei kapitalistisessakaan todellisuudessa noudata määräfaktoreita.

Asiantuntijuus voi estää luovuuden

Statuksesta luopumien ruokkii luovuutta

-Tekniikka&Talous

Jari Sarasvuon retoriikassa "epäonnistuja" on selkeästi uhka. Varoittava esimerkki. Tärkeä uhkatekijä pelon motivaatioteoriassa.

Se sama luuseri, jota jo kuusi miljoonaa vuotta ovat ihmisapinoiden alfaurokset rökittäneet varoittavaksi esimerkiksi muille lauman uroksille. Esa Saarisella tämä uhkakuva on piilotetumpi mutta jännävällä tavalla yksilön uskomattomien voimavarojen tsemppamiseen ja korostamiseen käärittynä. Taustalla leijuva uhkakuva on se "lataus", johon ei tarvitse suoraan viitata. Nimeämätön nimittäjä. Häviäjän uhkakuva, joka motivoi "järkevää" ihmistä pakenemaan luuserin leimaa. Luodaan ihanneihmiskuva, joka pyhittää keinot. Ihaillaan systeemiin alistuvaa ylpeää "kilpailuhenkistä" asennetta.

Miten epäonnistuja määritellään?
"Onnistujien" itse valitsemilla kriteereillä.

Hyvä ihminen on siis ihailtava ihminen, joka selviää menestyväksi.
Joka osaa ja uskaltaa todistaa oman arvonsa.

Arvoahan ei saa antaa ilmaiseksi.

Jos hyvinvoinnin arvoiksi valitaan päteminen ja ihmisarvo rahan määrän kautta, niin ei se kerro jostakin ainoasta Todellisuudesta vaan arvovalinnoista. Kun kilpailu on itse tarkoitus ja ihailtava arvo sinänsä, on ihmisarvo toissijaista. Vain onnistuja on ihailun arvoinen. Kilpailuyhteiskuntaa puskevat asiantuntijat eivät näytä ymmärtävän ollenkaan hyvinvointiyhteiskunnan merkitystä innovatiivisten nuorten insinöörien taustalla kun puhutaan esim Nokiasta.

- "Huiput palautuvat puristuksessa, joka traumatisoi normaalijakauman vasemman puoliskon." - Sarasvuo

Työpaikat ovat täynnä näitä Hohtajia, jotka haluavat omia toisten saavutukset omaan taskuunsa. He voivat olla tehokkaita ja energisiä pomojen silmissä, mutta ovat tosiasiassa verrattavissa loiseläimiin strategioiltaan. Hohtajat pyrkivät nimenomaan luomaan peliteoreettisia "tehokkuus"-asetelmia, joissa olet joko ystävä tai vihollinen. Ja työpaikan dynamiikka on sitten mennyttä.

Alfauros kerää valitusryöpyn työpaikalla
Työntekijöiltä kuluu vähintään kymmenen tuntia kuukaudessa pomosta valittamiseen, väittää amerikkalainen tutkimus.

-Taloussanomat

Ideavarkauksista on tullut uusi uhkatekijä pienille kasvuyrityksille, näkee hallituskonkari Tapio Hintikka.

-Taloussanomat

Mitä on henkinen kasvu yritysmaailmaa ylistävien mielestä?

"Tehokkuutta". Tulosten saavuttamiskykyä suppeiden kriteerien mukaan ja mielistelytaitoa jonkin keinotekoisen systeemin ja peliteorian mukaan. Pörssihypoteesien ja kaupallisten ratkaisujen rakastamista.

- "Jos pelaat rentoutuneesti, kun pöydällä on vuosipalkkasi verran panoksia, nautit kisan jännityksestä. Mutta jos osaamisen kaupallistaminen on mielestäsi väärin, koska et osaa sitä, väsyhän sellaisesta seuraa." - Sarasvuo

Pelimetaforiahan tässä nyt kaivataankin, kun ohitetaan eettiset arvoasetelmat. Pelatkaa, niin voitte voittaa. Muista viis veisatkaa.

- "Seuraan työkseni hyvässä asemassa olevia viisikymppisiä. Osa kuihtuu käsiin ja osa hehkuu uutta nuoruuttaan. Kun sulkee pois vastuutaakat ja elämäntaparasitteet, jäljelle jää hypoteesi. Se, joka kokee olevansa lähempänä kykyjensä kattoa, uupuu. Se, joka kokee, että työssä kilvoittelun tarkoitus on kiihdyttää oppimista ja että rajat ovat vielä kaukana, kukoistaa." - Sarasvuo

Sarasvuolle ei tule mieleenkään, että sortuvat ihmiset ja työyhteisöt kaipaisivat toisenlaisia arvoja ja henkistä kasvua, kuin neljennesvuosipörssihysteriaa tai voittomarginaalin onanointia. Että kilpailu ei ole ensisijassa uuvuttavaa ja tuhoavaa, vaan yksilön on "ymmärrettävä" mahdollisuutensa. Jotta kilpailu olisi rajoittamatonta, "vapaata". Että yksilön arvo on saavutettavissa vain ylhäältäpäin asetettujen arvoasetelmien kautta kilpailussa ja mielistelyssä.

Onkohan esim Linus Thorvald menestyjä vai luuseri kapitalististen positivistien mielestä? Toisaalta hän on saanut mainetta ja työtarjouksia mutta tehdessään pyyteettömästi ja ilmaiseksi ilmaista ohjelmaa, jotta ihmisillä olisi ilmaisia vaihtoehtoja - ja vapautta suuryhtiöistä. Kunnioittamatta menestyvien yhtiöiden standardeja, voiton maksimointia ja kaupallisuuden toimintakaavoja. No, tietysti Saarinen voisi komentoida Linusta fantastiseksi itsensä toteuttajaksi. Koska menestyi.

Sarasvuo on startannut omaa uraansa aika lailla Saarisen positivistisen kapitalismifilosofian jäljiltä. Heidän logiikassaan vain yksilö on vastuussa itsestään ja siten yhteiskunnan tasa-arvosäädökset, hyvinvointiperiaatteet, elämänlaadun pohdinta ja hyvinvoinnin tasaamisperiaatteet ovat uhka "yksilölliselle yrittämisen vapausprojektille". Sarasvuo pyrkii luomaan retoriikallaan illuusion, että ei käyttäisikään retoriikkaa vaan puhuu todellisuudesta kun puhutaan kovista arvoista. Että Koviin arvoihin vetoaminen on "realistista". Tsempatkaa, perkele. Oma syy, jos ette ole päässeet johtajatasolle.

Ikäänkuin "suurten mahdollisuuksien todellisuus"-tilanteessa on ummistettava silmänsä johtotason ja suuryritysten systemaattiselta hyväksikäytöltä, uhkakuvien kärjistämiseltä ja kilpailutukseen liittyvältä kauhun tasapainoilu-periaatteelta. Se, että johtotaso saa bonuksia sata tai tuhat kertaa enemmän kuin alemman tason todella ahkerat innovaattorit, on hyväksikäyttöä. Ei motivointia.

Sarasvuon tunnari on kuulemma "Tyydy osaasi, nosta tasoasi".

Eli hyväksy systeemi ontolla positiivisella asenteella, käytä kilpailukulttuurin painetta hyväksesi, mittaa kaikki äärimmäisen ahtailla ja rajoittuneilla mittareilla - ja yritä löytää itsesi vain määrittelemällä ja vertailemalla itseäsi ja saavutuksiasi muihin ihmisiin kilpailua korostavilla määreillä.

Tehoprofeetoille ei ole olemassa sellaista ilmiötä kuin rakenteellinen väkivalta.

Voittajia ja häviäjiä.
Häiväjät ovat niitä, jotka valittavat.
Valittajat eivät ymmärrä systeemin hienoutta.

Sota mielenharjoituksena

Kenraali Gustav Hägglund

ryhtyy yritysvalmentajaksi

kw: työuupumus loppuunpalaminen sisäinen sankari stressiperäiset sairaudet
taudit ongelmat työpaikkakiusaaminen työpaikkakiusaamisen .

Tuomari Nurmio vapaana

Tuomari Nurmio

on elämänsä vireessä




Finnish rock- legend

Tulevia keikkoja:

Tuomari Nurmio & Bum Bum Tavastia,
Helsinki, ke 29.8.2007, Likefest

Tuomari Nurmio (solo) Semifinal,
Helsinki, ke 12.9.2007

Tuomari Nurmio
ja Hunajaluut
Eatz, Helsinki,
la 22.9.2007



YLE:n Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde /
Musiikki / Videot/ Tuomarin tummat laulut




Lisäksi huomionarvoista Dreia
to 23.8. 19:30 Kletzmeriä ja itäeurooppalaista kansanmusiikkia.
St. Urho's Art Goes Kapakka Helsinki to 16.8.—la 25.8.

.

Espoo Cine 2007

Blog

Espoo Cine
International Film Festival

Espoo Cinessä on nyt erittäin mielenkiintoinen espanjalaisten elokuvien esittelysarja, El Mundo Espanol. Elävää ja maanläheistä elokuvaa. Liput saa varattua nyt netistä ilman häslinkiä.

AzulOscuroCasiNegro

Dark Blue Almost Black

Ratkaisu vai tuho?

21.08. 21:45

Otro, El

Other, The - Argentiina / Ranska / Saksa 2007

Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa Hopeisen karhun ja
parhaan miespääosanäyttelijän palkinnot napannut El otro
on tarina identiteetin etsimisestä identiteetin kadottamisen kautta.

23.08.2007 klo 17:15

Camino de los ingleses, El
Summer Rain

Vapauden huuma

24.08.2007 klo 20:30

http://www.elcaminodelosingleses.com

Sconosciuta, La

Tuntematon nainen

Voiko elämän saada muilta?

Lo que sé de Lola

Voiko itsensä hukata

25.08.2007 klo 22:30

Salvador

(Puig Antich)

Vapaus tai kuolema

21.08.2007 klo 19:15

http://www.salvadorfilm.com

Invisibles

Invisibles

Globalisaation varjossa

Ohjaaja: Isabel Coixet & Fernando Léon de Aranoa

& Mariano Barroso & Javier Corcuera & Wim Wenders

Espanjassa tehdään n. 80 elokuvaa vuodessa. Ja jokainen on eurooppalaisempi ja markkinointikelpoisempi kuin yksikään suomalainen elokuva.

Olen kuullut (taas) monen ihmisen valittavan kuinka pettyneitä he ovat olleet, kun on tullut halu ja inspis mennä elokuviin iltaviihteelle, siis hyviä elokuvia katsomaan. Finnkino roudaa kuitenkin Suomeen niin kovin laihaa viihdehuttua. Jotta älyllistä elämää harrastava ihminen voisi samaistua, piristyä ja innostua eläytymään kunkin elokuvan maailmaan, siinä täytyisi olla jotakin purtavaa. Ja persoonallista essensiä. Ja ainutlaatuista otetta. Turvallinen tuote väsyneen mutta älykkään ihmisen fiilistarpeen tilaukseen ei kyllä riitä. Ei riitä.

Kun elokuvien nettitilaus oikenee, niin Finnkino on pedannut itselleen tyhjän pedin. Sillä teknologian mainio ominaisuus on kuluttajien äänestäminen jaloillaan.

Kino Tapiola avattu
- "Tavoitteena on tehdä teatterista elävä, monipuolinen, mielenkiintoinen ja viihdyttävä elokuvan ja sitä sivuavien taidemuotojen keskus. Luvassa on mm. paljon eurooppalaista elokuvaa, klassikoita, lastenelokuvia, päivänäytöksiä, teemapäiviä, minifestivaaleja - mutta myös uusimpia kassamagneetteja. Toimimme tiiviissä yhteistyössä Espoo Cinén, Espoon kaupungin, modernin taiteen museon EMMAn ja monien muiden elokuvakulttuurin saralla toimivien organisaatioiden kanssa."

.

KW:: Finnish Film Festival festivals Finland Europe European DVD eurooppalainen elokuva uudet elokuvat esbo information hotels guide program tickets European new film

Hyvä kuva on harvinaista herkkua

Hyvä kuva on harvinaista herkkua

näin pikseliähkyn aikoihin, kun määrä ja helppous lumoaa ilman syvällisempiä resonansseja. Mutta. Välillä törmää kertoviin kuviin blogeissakin. 70-luvulla valokuvaajat tiesivät että hyvän kuvan metsästys saattoi viedä kymmeniä, satoja tunteja. Nykyisin digihoputtajat ja fiilisnäppäilijät eivät tunnu käsittävän miksi aikaa täytyisi käyttää kuvien metsästykseen.

http://kurkista.net/arkisto/2007/07/070707.htm

.

Voittoa takova kirkko

Kirkon verotulot ovat lisääntyneet.
Taas.

Talouselämä-lehdessä on erittäin pirteä artikkeli kirkon bisneksestä ja realiteettiperiaatteista. Lihavat vuodet ovat nyt vyöryttämässä kirkon ihraa entisestään kapitalistisessa karusellissa.

"Kirkon verotulot

Vaikka kirkosta eroaminen ovat lisääntynyt, lähes 4,4 miljoonaa maksavaa jäsentä takaavat vahvan tulovirran. Virta on viime vuosina ylittänyt 700 miljoonaa euroa.

Sillä rikashan kirkko on. Seurakuntien yhteenlaskettu tase on mahtavat 2,7 miljardia euroa. Summaa voi verrata vaikkapa Helsingin pörssin suurimpien yritysten markkina-arvoihin tai taseeseen. Kansankirkon taseen loppusumma sijoittuisi Koneen reilun kahden miljardin euron ja Metson lähes neljän miljardin euron taseen välimaastoon. Kirkolla on merkittäviä maa- ja kiinteistöomaisuuksia, satoja kirkkoja ja koko Helsingin Lehtisaari."

http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1058676

Kirkko voi saarnata mitä tahansa, mm. lähimmaisrakkaudesta ja "Jumalan todellisuudesta", mutta sen reaalipoltiikka nojautuu väkevästi kapitalistiseen vedätykseen, pörssispekulaatiosysteemiin, kiihtyvän kasvun ahneuteen ja planeetan kaupallistamiseen. Eli mitä passiivisempi kirkko on, sitä vähemmän menoja voidan sijoittaa pörssikeinotteluun ja sijoitteluun.

Mutta tämä kirkon finanssimiesten taloudellinen autuus ja tulevaisuustoivo perustuu harhalle.

Materialistiselle ihmiskuvalle ja sokean hierarkisen instituution ylistämiselle.

Todellisuuskuvassa on myös vakavia vääristymiä kirkon norsunluutornissa. Jos perheet joutuisivat piiloveron sijaan maksamaan todellakin suoraan jäsenmaksunsa kovilla euroilla maksusiirtona kirkolle, kirkosta eroaminen olisi välitön massaliike. Kirkon jäsenyys on suomalaisille vain tapa ja mielikuvaturvatakuu mutta tuhtia hintaa tälle pyhien lupauksien organisaatiolle moni ei tiedä. Ollaan vaan mukana ja saadaan kivoja pappeja kastamaan ja hautaamaan. Eikä sitä ajatella, kuinka kirkko lihottaa omaisuuttaan, panee sitä piiloon ja älyvapaaseen kiinteistöpolitiikkaan toiminnan ja kohtaamisen kustannuksella - samalla kun diakonityössä rääkätään alipalkattuja vaativasti raskautettuja monitaitoammattilaisia ylitöillä ja kirkkoherran mummojen yhteisellä vittuilulla.

Kirkko säästää siis pahan päivän varalle - eikä keskity henkiseen muutokseen. Ei ole tarvetta kun olo on turpean turvallinen. Kaikki on hyvin. Maallisin arvoin ja numeroin laskettaessa. Kirkko on hyvä firma. Muutosta ei tarvita.

Pahan päivän varalle varautumiselle voi perustaa koko systeemin toiminnan ja johtamisen - mutta "pahoista päivistä" ei saa keskustella. Ne vain tulevat. Kirkon päätehtävä on pitää kiinni kirkon torneista ja pilleistä. Lutherin oppeihin vannotaan mutta Lutherin kapinallisuudelle hymyillään.

Piispojen paradoksaalinen henkisen ja maallisen erottelu sekä samalla niiden retorinen yhdistely on huikeaa juhlapuheiden häränpyllyä. Piispat (+ 7000 e kk + asuntoetu + päivärahat + autoetu + ekumeniamatkat minne tahansa) kutsuvat ääni väristen diakoneja kirkon selkärangaksi - mutta sallivat diakonien toimivan henkisesti uhrautuvasti lähes minimipalkalla, joskus 12 h per vuorokausi. Ettei siitä koituisi liikaa kuluja. Piispojen logiikalla diakonien ammatti on "kutsumusammatti" ja siten usean ammatillisen roolin osaava psykologi- perheneuvoja-huumevieroittaja- sosiaalitäti-velkaneuvoja- seniorityöläis- lapsityöntekijä- diakoni voi tehdä pienipalkkaista työtään kevyin mielin.
Mutta piispojen palkkatasossa ei tarvitse välittää tästä kutsumusteesistä. Siinä on käytössä suurfirman logiikka, ihan noin muuten vain.

Ja nuorille näytetään ynseän pitkää nenää, koska eläkkeelle kulkevat kirkon aktiivijäsenet eivät voisi vähempää välittää mikä on kirkon tuleva kohtalo, kun valittuna uskontona on vahvan perinnekirkon muutosvastarinta, fundamentalistien pyörittämä rituaalipakoisuus - radikaalin muutoksen kehittämisen torjunta. Eihän kirkko voi olla tässä ajassa avoimesti muutoksenalainen ja tapoja moralisoimatta, koska perinnehän se sanelee "uskonnon" autuuden määrän ja tavat.

Mikä onkaan kuuluisan vertauksen hyvän palvelijan palkka henkisen pääoman saldona?

Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö oli Kirkko&kuponki- haastattelussa nähnyt oman tulosvastuullisen sijoitusonnistumisensa ja kiitettävyytensä suoraan Raamatun vertaukseen verrattavissa hyvin sijoitetun isännän antaman kolikon moninkertaistamisessa. Voiko materialistisempaa paskaa kuvitella hengellisenä valheena? Vain kirkon kaltaisessa instituutiossa joku voi kuvitella henkisen kasvun vertauksen olevan perusteena rahan sitomiseen kiinteistöpeliin.

Nuorten eettisessä tavoittamisessa ei käytetä indikaattoreita kuten talousasioissa.

Kirkon oppikuvaelmissa unohdetaan aina että Jeesus vihasi instituutioita. Ja korosti vain ihmisten kohtaamista ihmisten ehdoilla. No, pientä moraalin vaatimusta yksilölle Jeesuskin uhosi mutta ilman mitään järjetöntä instituution turva-ajatusta varmuudesta ja taloudellisesta laskelmoinnista.

Bytheway, Jos kuulut kirkkoon niin tiesitkö uskovasi Neitsyt Marian ikuiseen neitsyyteen?


Kirkko uskoo jatkuvuuteen ja myy jatkuvuuden fantasioita perinteillä. Kirkon kuvastossa pysähtyneisyys on yhtä kuin jatkuvuus, "ikuisuuden" näkökulmasta.

Jatkuvan kasvun rationaalinen pörssifantasia kirkon todellista valtaa käyttäville, talousasiantuntijoille, talouspäälliköille, kiinteistöjohtajille (siis piispojen neuvonantajille), perustuu sille kalvinistiselle pakkomielteelle, että raha sikiää itsekseen. Se on kaunis todellisuuspakoinen valhe, samassa kategoriassa planeetan ja nälkäpalkkaorjatyövoiman raiskaamiselle.

Pörssi perustuu vain hypoteeseille. Nokian arvokin perustuu kasvun kasvulle, eksponentiaalisen kasvun eksponentiaaliselle kiihtymiselle. Uskolle.

Kirkkokin sijoittaa helvetin optimistisesti ja ahkerasti. Rahan arvo on siis rahan lisäämisessä, ei jäsenten henkisessä hyvinvoinnissa. Tuomiokapituleissa korkataan pullo, jos asuntojen hinnat nousevat Suomessa. Hallelujaa.


Jatkuvan kasvun ja rahantulon usko perustuu perverssille apokalyptiselle maailmankuvalle: kun maailma on imetty tyhjiin ja jauhettu tomuksi, tulee masokistisesti helpottava loppu ja enkelten kuoro julistaa kalvinistisen uuden maailman alun. Tuhotkaa vanha niin Jumala pääsee luomaan uuden.

Niin Reagan kuin Bush ovat kertoneet uskovansa apokalyptiseen futurologiaan. Lopun koittamisen edistämiseen ja verisen vapauttavaan profeetalliseen taisteluun tämän maailman uuvahdettua. Fundamentalistinen lopunajan orgasmi, todellisuuspaon äärimmäisin muoto.

Monelle iäkkäälle kirkon valtapoliitikolle amen ja se lopullinen tulevaisuuskuva on vain henkilökohtaisesti käytetty kirkon viimeinen peruspalvelu, vainajan sokerointi, maahan pano pastorin mielistellessä itselleen tuntematonta vittumaisintakin vainaata katteettoman rasvaisen imelyyden nimeen, puhdistettua taivasimagoa maalaten kevyin lupauksin multaan upotetulle, nimeen kasteen automaattiseen taivaspilettiin. Mitäs kirkon muutoksesta kun on bileet tiedossa.


Mikä olisi tulevaisuuden henkinen uskonto?
Sillä ihmisen täytyy aina uskoa johonkin.

Kirkon tulisi lähestyä kansalaisia purkamalla dogmaattisen ylpeyden fanaattista muuria. Ihmisiä kiinnostaisi etupäässä "new age"-tyyppinen mietiskely ja laajakatseinen eettinen pohdiskelu, keskustelu ja toiminta. Mutta kirkko on tukevasti juntannut toimintansa rituaaliseen asemasotaan, jossa mollivallit jyräävät kirkossakävijän tuomion ja synnin perinteisillä pasuunoilla. Armosta puhutaan mutta synnille ja passiivisuudelle kaikki dogmaattiset rituaalitoiminnot kuitenkin rakennetaan. Rahaa ei ryhmätoimintaan heru ellei se kiillota piispan jalometallisauvaa.

Kirkko odottaa täysin hallitsematon rakennemuutos, koska muutosta ei etsitä - siihen ei uskota - eikä asiakkaita tavoiteta muuta kuin rituaaliautomaattina ja evankelis-luterilaisten fundamentalistien julmana hiekkalaatikkoleikkinä.

"Tämä on osinkosi Kristuksen ruumiista."

"Edessämme historian nopein rakennemuutos"

Pontus Salmi on huolissaan kirkon tulevaisuudesta, sillä keski-
vertosuomalaisten ja kirkon työntekijöiden arvot eivät enää kohtaa.


Liperiläinen insinööritoimisto Keskinen Engineering Oy kiitti
Helsingin Sanomissa lehti-ilmoituksella Jumalaa
viime tilikautensa menestyksestä.



.

Tasa-arvon ja jaetun suojan kauhua

Tasa-arvo herättää kauhua.

Onnistuneissa.
Valituissa.
Suojellussa kansanosassa.
Vakituisten työsuhteiden sisäpiiriin päässeissä.

Horror.

Puoluejohtajat: "Perustulo passivoisi kansalaisia"

Freelancerinä minun täytyy omiin ja kavereideni kokemuksiin pohjautuen sanoa että tämä maa on jaettu ensisijaisesti pätkätyöläisiin ja sitten työsopimus-hautaan-saakka-onnelafantasiaan kuluviin ihmisiin.

Miksi n. 60% työssäkäyvistä tulisi nauttia "koskemattomuutta" jos 40% joutuu polkemaan palkkojaan, turvallisuuttaan, hermojaan ja työaikojaan - vain sen takia ettei kuulu etuoikeutettujen luokkaan?

En todellakaan pysty tuntemaan empaattista heilahdusta kun joku etuoikeutettuihin itsensä lukeva kokee tulleensa loukatuksi ikuisen työsuhteen loppumisesta. He kauhistuvat freelancerin kohtaloa, sillä he ovat itse halveksineet freelancerin asemaa ja katsoneet onnellisen piittaamattomina turva-aitauksensa ulkopuolelle.

Poliitikot ja ennenkaikkea etujärjestöt ovat olleet kylmiä ja aktiivisen laiskoja ajamaan valvottuja freelancer-sopimusjärjestelyjä ja palkkatasoja - koska he edustavat "onnistuneita", varsinaisia kunnon kansalaisia, niitä, joilla on "vaki"työpaikka. Jotka kuuluvat sisäpiiriin, perinteisiin järjestelyihin, kansakunnan selkärankaan? Suojeluksen piiriin valittuihin.

Joille muut saavat sitten olla pirteitä, alati alttiita palvelijoita, muutosta pelkäämättömiä joustavan rohkeita freelancereitä.

Mutta tilanne on muuttumassa.
Työntekijän markkina-arvoon ollaan heräämässä.

Niukkuus pakottaa työnantajat joustaviksi
Kari Puron mukaan työelämä vaatii suurta muutosta. Joka vuosi työmarkkinoilta poistuu noin 10 000 henkeä enemmän kuin nuoria ja vetreitä tulee tilalle. Vakuutusyhtiö Ilmarisen entisen toimitusjohtajan Kari Puron mukaan työelämän on muututtava, nyt se on liian jäykkää ja kaavamaista.

- Taloussanomat

Ruotsin toimittajaliitto SJF julisti ylityökiellon
-Suurimmat ongelmat liittyvät huonoimmin palkattujen liiton jäsenten palkkojen nostamiseen, työsuhteiden pysyvyyteen ja tekijänoikeuksien parantamiseen. - MTV3

Suomi on jaettu kahtia
- ja se on sopinut mainiosti onnistumisen ja varmuuden tuntemuksien pönkittämille kansalaisille.

Jokainen työssäkäyvä olisi vedettävä freelancer-tasolle, jotta etujärjestöt heräisivät todella junttaamaan inhimilliset sopimusehdot ja työeläkemaksukäytännöt sen käytännön ja todellisuuden pohjalta. Yhteiskuntajärjestyksemme on jätetty suojelemaan vain vakityösuhteessa kelluvia olentoja. Kaikki systeemiksi rakennettu on järjestetty suojamaan vain vakityösuhteessa työskenteleviä.

Puhumattakaan siitä todellisuudesta, jossa virka- yms tosivarmaa työsuhdetta nauttiva henkilö häikäilemättömästi delegoi oman työnsä työpaikallaan alempipalkkaisille, nuorille ja freelancereille sietämättömillä deadline-ajoilla kokiessaan oleva koskematon ja vastuuvapaa omasta työtehostaan. Koska on tasa-arvoisempi kuin muut työehtosopimusten ulkopuolelle somasti jätetyt?


Olen humanistisen hyvinvoinnin jakoon keskittyvän yhteiskuntakulttuurin kannattaja mutta kapitalismista ei ikinä pääse eroon. Se on osaltaan kontrolloituna tärkeimpiä ihmisten motivointisysteemejä ja takaa tiettyjä vapauksia mm yksityisyrittäjyyttä tms.

Kulttuurimme ja "automaattiset" työehtosopimukset on kuitenkin jäänyt kymmeniätuhansia vuosia vanhaan kulttuurijärjestelmään ja ideologiaan, jossa heimon vanhimmat ovat kaiken toiminnan ja päätöksen keskipisteenä.

Tähän näkökantaan perustuu ideologia, jonka mukaan palkan pitäisi kasvaa ikävuosien mukaan suuremmaksi. Tällä palkitsemisideologialla ei ole mitään tekemistä työntekijän työtehon, tasa-arvon tai motivoinnin suhteen, se on ideologia ja sellaisenaan hyväksytty. Sillä ei todellakaan ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Mitä tasa-arvoa on automaattinen palkan nousu iän myötä? Toisenlaisen logiikan mukaan nähtynä nimenoman nuoret tarvitsevat aktiivisina ja alusta alkavina enemmän rahaa kuin vanhemmat työntekijät.

Tämä kysymys ei nyt tarkoita sitä, että olisi oikeutettua potkaista pellolle viimeisinä työvuosina työntekijä vaan on nähtävä se tosiasia, että hyvin suojeltujen kansalaisten turva- & palkkiosysteemimme on yhä aika korruptoitunut ideologia perusteltuna heimon vanhinten näkökulmasta.


Tässä valittujen joukkoihin kuuluvien tuntemus tasa-arvon uhasta:

Osa puoluejohtajista epäilee erityisesti nuorten passivoituvan, jos kaikille kansalaisille myönnettäisiin perustuloa 440 euroa kuukaudessa. Perustulomallin kehittäjien mielestä pitkäaikaistyöttömät taas ottaisivat hanakammin satunnaistöitä, jos he saisivat perustuloa. Perustuloa vastustavat kokoomus, SDP, keskusta, kristilliset ja RKP. Puoltajia ovat perustulomallin kehittäneet vihreät sekä tietyin varauksin vasemmistoliitto ja perussuomalaiset.

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/id67094.html

Entäs työnantajien vastuu motivoida työntekijöitä?
Muuten kuin vaatimusten ja kätkettyjen uhkausten muodossa?
Työnantajan vastuu freelancereiden jaksamisesta?

Työnantajien vastuu palkita nuorten työteho, tarkkanäköisyys ja luovuus?
Tehdä työtaakasta tasainen jokaiselle työntekijälle - niin että nuoret eivät joudu työpaikalla tekemään rennolla otteella eläkettä odottavien duunimäärää?
Työnantajan kiitollisuus luoville työntekijöille - muussa muodossa kun vaatimuksina?

Huippuosaaja kuluu äkkiä loppuun

Huippujen merkitystä korostamalla haluttiin Prof. Kari Uusikylän mukaan tuoda kilpailu työpaikalle: ajateltiin, että ihmisistä saadaan enemmän irti, kun kaikki laitetaan kilpailemaan toisiaan vastaan. Trendikäs ajattelutapa on levinnyt koulumaailmaankin.
– Vanhemmilla saattaa olla suunnattomia tiedollisia vaatimuksia jo ekaluokkaisille. He ovat kamalan huolissaan siitä, vaaditaanko oppilailta tarpeeksi.

Työkavereiden kokeminen kilpailijoiksi on kuitenkin todettu tutkimuksissa ilmapiiriä heikentäväksi perustekijäksi. - Taloussanomat

Nukkukaa autuaat vanhan maailman järjestystä vaativat vain Ruususen unta - ja kuvitelkaa olevanne jumalallisen etuoikeutettuja kun nuoret maksavat työllään teidän hoitamattomat eläkekertymänne. Vanhakantainen heimon vanhinten ikärasismi ei tunne empatiaa nuoria kohtaan tässä valtakunnassa. Teidän valitsemanne poliitikot ovatkin nyt valitsemassa kovan kapitalismin arvoja.

KW: Tasa-arvo arvokysymys, arvokeskustelu, eläkekysymys, hyvinvointi, hyvinvointiyhteiskunta.

Antonioni

“My subjects are, in a very general sense, autobiographical,” he once wrote. “The story is first built through discussions with a collaborator. In the case of “L’Eclisse,” the discussions went on for four months. The writing was then done, by myself, taking perhaps fifteen days. My scripts are not formal screenplays, but rather dialogue for the actors and a series of notes to the director.

When shooting begins, there is invariably a great amount of changing. When I go on the set of a scene, I insist on remaining alone for at least twenty minutes. I have no preconceived ideas of how the scene should be done, but wait instead for the ideas to come that will tell me how to begin.”

-Antonioni / NYTimes

Scorsese on Antonioni's

expanding worlds

Kaikenkarvaiset käsikirjoitusoppaat ja elokuvatoimittajat kirkuvat nykyään epävarmuudessa kiehuville lukijoilleen muodon ja struktuurin tärkeyttä. Rytmiä, tulkinnallista selkeyttä, "loogisuutta" - yhteisen kokemuksen ja kulttuurin jaettavaa autuutta yhteisillä kriteereillä. Moraliteettilogistiikkaa.

Tämä johtuu pitkälle median hellimästä tuottajakeskeisestä katsojalukumäärä-kulttuurista, mitattavuuteen keskittyvästä kulutuskulttuurista, jolla on haluttu ohittaa elokuvan itseisarvo kulttuurina - ja korostaa siis elokuvaa standardien mukaan havaittavana välineenä, tuotekulttuurina. Määritelty tarve ja siten taattu tyydytys. Kiistämätön koodiavain elämyskulttuurin tuotepaketeille. Määrittelymania nojautuu aivan perustelemattomasti amerikkalaisen massatuotantokulttuurin kaava ja ratkaisu -hegemonialle. Moviemoralismille.

Elokuva luokiteltuna välineenä ja tuotteena mm romanssina, kauhuviihdepakona, (moraliteettina, rohkaisevana) "kasvu"kertomuksena tai oudon turvallisen amerikanisaation komediapakettina. Elokuvakulttuurin leimaajat ja linjaajat haluavat tietää ihanne-elokuvien määreet ja verrata kaikkia tuotoksia näihin ahtaisiin turvamielikuviin ja ihanteisiin. Ohjelmoiduilla syy-seuraus-suhteilla.

Tuotteistettu kokemistapahtuma on tarkkaan standardisoitu ja ohjattu.

Rituaali on ollut aina sitä shamanistisesta kulttuurista lähtien. Vaikka shamaani on tehnyt shamaanitrippinsä koko heimon puolesta, on hänen elämysmatkaansa ohjattu lauluilla, rytmivaihdoksilla ja kemikaaleilla haluttuun lopputulokseen, shamaania auttaen ekstaattisessa matkanteossa henkien maailmassa halutulla lopputuloksella. Shamaanin tehtävänä on yhteisön arvojen palauttaminen ja rajojen määrääminen henkien miellyttämiseksi. Henkien matkan lopputulos ja päätelmät ovat voineet olla (dramatisoituna) yllätys mutta shamaanin voimainkoetus ja matkan tehtävänasettelu on ennalta odotettu ja asetettu.

Elokuvan "laatua" ja genrekelpoisuutta voidaan mitataan jopa matemaattisella määrittelyllä "kolmiosaisesta kerronnasta", minuutintarkasti neuroottisten elokuva-asintuntioiden asettaessa kokemuksen kriteerejä omassa umalallisessa universumissaan. Ja kuinka hyvä on esim päähenkilön jämäkkä vakiolohdutus katsojalle päähenkilöyden suorittajana, suuresta voitosta, saavutuksesta ja autuudesta ongelmien yli. Vastoinkäymiset, tehtävä ja suoritus - lopputulos kuin pyhässä ikonostaasina.


Bergman ja Antonioni eivät lähteneet muodosta.

Heille muoto on vain sisällön ja sanoman palveluksessa. Sovelluksena.
Selkeyskään ei ollut heille itsetarkoitus tai kriteeri. Heille elokuvan jaottelu tai rytmitys ei noudattanut mitään yleistettäviä "sääntöjä" tai käsikirjoituslakeja. He eivät noudattaneet, he tekivät.

Muoto muotoutui kunkin itsenäisen teoksen itsenäiseksi muoto-opiksi. Voit tulkita taideteosta vain taideteoksen itsensä kautta. Heidän elokuviaan ei voi purkaa muotokoodeiksi sairaalloisen ratkaisukeskeisen plot-rakennekaavan ihmellisissä raameissa ja mitta-asteikoissa. Vaikka Bergman teki kuvakulmiltaankin ennalta määriteltyjä käsikirjoituksia, niin käsikirjoituksen muokkausprosessissa Bergmanilla ei ollut "työkirjassaan" ensin valittuna tyyliä ja muototavoitteita.

Vaikka he eivät lähteneet muodosta, on estetiikka äärimmäisen oleellinen osa heidän elokuviensa "ymmärtämisessä", non-verbaalisessa ja non-lineaarisessa aistimisprosessissa.

Elokuvan rytmitys, tyyli, fokusointi ja jaottelu seuraa täysin heidän teostensa yksittäistä ja yksilöllistä jänniteseikkailua. Muuttuen ja vaihdellen. Jopa lähtökohta voi muuttua kesken elokuvan. Juonikuvio vääristyä (harkittusti "tehokeinona"). Tulkintalähtökohdat vaihtua. Arvot haihtua. Varjo voi olla kuvaa tärkeämpi.

Jokaisen eksistentialistisen elokuvan sisäisten jännitteiden kudelma ei vertaudu mihinkään ohjeellistavaan kaavaan. Jokaisen elokuvan muotoutuminen on monitahoista ja katsojan subjektiiviseen tulkintaprosessiin ja omaan havaintorytmitykseen nojautuvaa. Eli jokainen katsoja on ikäänkuin evankeliumin evankelista, koetun todistuslausunnon ja merkitysskenaarion kirjoittaja mestareiden elokuvaa katsoessaan. Katsoja katsoo omaa katselukokemustaan - metakokemus ja metatulkinta, kaiken ytimenä.

Sivistykseltään hyvinkin vajaiden toimittajien pyörittämä elokuvakulttuurin raiskale on nyt todella puutuneessa ja korruptoituneessa tilassa. Toimittajien "kritiikit" ja tyytyväisyysperustelut ovat melkein aina kuin tuoteselosteita siitä, kuinka hyvin kukin elokuvatuote soljahtaa "genreen", jota oletettu "tiedostava" tilaaja/katsoja haluaa tilata valitessaan kyseisen ajanviete- ja emootioidenohjaustuotteen.

Psykologiassa neuroosin yleisin määre on toistopakko.

Samaan tapaan, uudestaan ja uudestaan, ilman prosessia, tyydytys neuroottisen toistopakon kaavamaisena toteuttamisena ja siis yllykkeiden rituaalinomaisena vaimentamisena. Toistopakon hallintaa toistopakon kautta. Jos neuroottinen kulutuskulttuuri tähtää neuroottisesti ohjattuun asiakkaaseen ja lokerointibrändeihin, johon vetoavat yksioikoisen neuroottiset markkinoimis- ja profiloimiskikat, ovat elokuvat ihailtavasti syventämässä neuroottisen turvallisuuskuluttamisen uria.


Bergman ja Antonioni loivat taideteoksia, joissa on usein vapaa pudotus.
Ultrasubjektiivinen tila ja kokijakeskeinen havaintomoodi.

Päähenkilön motiiveja ei aina eritellä, elokuvan rytmi muuttuu ilman selitystä, huomion siirtymistä ilman alustusta ja monimuotoista tyylivaihtelua. Eri katsojien tulkinnat ja reaktiot voivat vaihdella silloin todella hyvinkin rajusti.

Taide on taidetta vain silloin kun se haastaa. Iskee. Muotoilee lastuja hakkaamalla. Tarttuu hylättyyn ja hylkää tavanomaisen. Elokuvalla ei tarvitse olla koostavaa ja lohdullista wrapping-tarkoitusta. Katsomiskokemuksen voi jättää keskeneräiseksi, jatkuvasti muuttuvaksi tulkintaparadigmaksi, osaksi katsojan elämää. Sinertäväksi mustelmaksi, tulevia tapahtumia muuttavaksi kokemukseksi.

Elämän tunnusmerkki on keskeneräisyys ja muutos. Elämä on fragmenteissa, sattumissa, rytmimuutoksissa, havaitsijan tilannekeskeisessä tarpeiden tangotanssissa, elämän muljahduksissa ja nytkähdyksissä.

Kaupallinen mediaelokuvakulttuuri on nykyään kuin uskonnon korvike. Tuotteistetut "genret" luovat jäykkien arvojen ja moralististen teemojen laintaulun, joka luo lokeroja ja helposti jaettavia kriteerejä, painajaismaisen erehtymättömän tulkintakokemuksen takuun, muotin.

Kaikkien on tällöin tässä massamediassa ymmärrettävä ja koettava samalla tavalla, jotta kuluttajana voisi kokea tuotteilla hallitun yhteisen kokemuksen ja helpotuksen autuuden. "Meillä oli kivaa." "Tämä oli juuri sitä mitä odotin." Kollektiivinen tarve kohtaa siten kollektiivisen tuotteen ja jonkinlaisen hurmoksellisen helpotuksen maailmantulkinnan eheydestä. Positivistinen harha pakenee yksilön eksistentiaalista ainutlaatuisuutta ja individuaatiota, prosesseja. Se pakenee subjektiivisuutta.

Suomalaisessa elokuvakulttuurissa on täydellisesti hylätty Bergmanin ja Antonionin perintö. Totaalisesti.

.

Soininvaara - Hallitus salailee verotusta koskevaa tieto

Entinen peruspalveluministeri Osmo Soininvaara arvostelee hallitusta taloustiedon monopolisoinnista ja salailusta. Suomessa vain hallitus voi laskea verotusta ja tulonsiirtoja koskevien esitysten vaikutukset erityisillä mikrosimulointimalleilla, Soininvaara kirjoittaa Helsingin Sanomissa. Se, että edes eduskunta ei saa malleja käyttöönsä estää hänen mukaansa esitysten kriittisen tarkastelun ja on ongelma demokratian kannalta.

Ruotsissa ja Hollannissa vastaavat laskentamallit ovat julkisia.

- YLE

Niin on monta ihmeellistä, niin on monta kummallista mutkaa ja kutkaa - matkalla kohti demokratiaa.
Vai... onko suunta aivan toinen?

.

Huumenirvana ja paholaisen portti

Vapautus vai ei?

Maailman terveysjärjestön (WHO) sekä Euroopan huumausaineiden seurantakeskuksen viime vuotiset raportit kertovat monen korvaan erikoista kieltä. Raporteissa nimittäin pidetään kannabiksen terveyshaittoja ainakin osin alkoholia lievempinä.

Asiantuntijat sanovat, että todellisten vaikutusten vertailu on hankalaa johtuen erilaisista käyttötavoista ja määristä. Kauko Aromaa olisi valmis sallimaan kannabiksen kotikäytön. "Asiaan tulee suhtautua henkilökohtaiseen terveyteen vaikuttavana asiana, ei rikoksena", hän linjaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Tapani Sarvanti on täysin eri mieltä. "Ei kannabiksen laillistaminen vähennä alkoholin juontia, vaan lisää yleisesti päihteidenkäyttöä ja sitä myötä ongelmia yhteiskunnassa. Tätä ei tule sallia." - Kaleva plus

Ihmiskunnan huumehistoria
Tapio Onnela

Riippuvuuden hoidossa ja todellisten ongelmien kohtaamisessa on Tanskassa otettu askel todellisuutta päin.

Tanskan kokeiluun valitut heroiiniriippuvaiset voisivat hakea sairaalasta kahdesti tai kolmesti viikossa ilmaisen annoksen heroiinia. Kokeilun tarkoitus olisi auttaa rikoskierteessä olevia narkomaaneja lopettamaan prostituutio ja rikokset. - MTV3

Keskustelin kaverini kanssa yhteiskuntamme suhtautumisesta huumeisiin ja varsinkin median ongelmallisesta huumehysteriasta. Kuinka huumeet ovat jotenkin yhteiskunnan ulkopuolelta tuleva uhka.

Hänkin oli kuullut erään terapeutin ihmettelevän median ja addiktien vanhempien luomaa outoa vastakkainasettelua, jossa huumeet ovat olevinaan itse ongelma - eivätkä ne ongelmat, jotka ajavat ihmisiä vakaviin pakoretkiin huumeiden avulla. STAKES ja valtamedia kuuntelevat etupäässä huumeidenkäyttäjien vanhempia, jotka käyttävät porttiteoriaa kaiken pahan lähteenä. Kuinka lievät huumeet ovat se piru, jotka varastavat ihmisten sielun ja tahdon.

Että huumeista on rangaistava.
Että pahasta olosta on rangaistava.

Median asenne huumeongelmaan on outoa. Ei kuunnella ammattilaisia, jotka voisivat kertoa, että huumeet eivät alunperin synnytä huumeidenkäyttäjien kompulsiivista käyttäytymistä - vaan onneton lapsuus. Ei ole huumeen käyttäjää, joka kertoisi lapsuutensa olleen onnellinen. Huumeidenkäyttäjä pakenee aina todellisia ongelmia, joiden takana on heidän lapsuudestaan vastuussa olevat ihmiset.

Porttiteoria on selityksenä ja kulissina vain hysteerinen todellisuuden pakokeino aikuisille, jotka kieltävät aikuisen vastuun lasten elämänhallinnan puutteista ja turvallisuudentunteen puutteista.

Huumeet nähdää uhkaksi mutta uhkana ei nähdä tätä valtion mieletöntä heitteillejättöoperaatiota, jonka ansiosta nähdään kaikki mielenterveyspalvelujen säästötoimenpiteet ja "rationalisoinnit" ihmeellisenä saavutuksena - ja näin luodaan väistämättä yhteiskuntaluokka, joille ei terapiaa tipu kuin huumeiden luomasta nirvanasta.

STAKES ei ole rahoittanut tutkimusta, jossa tutkittaisiin nykyisen huumeiden kriminalisoinnin vaikutusta rikoksien ja rikollisjärjestöjen syntyyn. Huumeiden kriminalisointi on juuri se voimakkain tekijä, joka mahdollistaa rikollisjärjestöjen oman alakulttuurin ja pimeät bisnesvoimavarat.

Tekopyhyys on tuhoisaa poliittista toimintaa, koska tekopyhä moralismi kieltää todellisuuden todelliset syy- ja seuraussuhteet. Paavin kondomikieltosaarnat eivät eroa luonteeltaan mitenkään huumeiden kriminalisoinnista. Huumeiden kriminalisointi on vain yhteiskuntamme taustalla olevan aidosti tuhoisan väkivallan sokeaa kieltämistä. Jos ovat huumeidenkäyttäjät pakoretkellä niin kahta kauheammin ovat myös "oikeiden arvojen" ikoneita julkisesti suutelevat moralistitkin.

Antropolgiassa on tuttu ilmiö, jossa kulttuuri valitsee yhden tai kaksi hyväksyttyä huumetta - ja demonisoi muut huumeet. Löytyykö suomesta montaa tutkijaa, jotka väittävät marihuanaa rankemmaksi huumeeksi kuin alkoholia? Marihuana taitaa olla liian naisellinen ja rauhallinen huume sotaveteraanien huureisia juttuja lapsuudessaan kuunnelleille miespoliitikoille.

Neljä vankia viidestä päihderiippuvaisia



Ja vuosituhannen turhin kampanja tiedossa:

EU perustaa laajan huumetorjuntaohjelman

KW vieroitushoito, huumeongelma, vieroitusoireet, perheväkivalta, heitteillejättö

.

Ingmar Bergman - elämää ja työtä TV 1 Pe 3.8.

Ingmar Bergman - elämää ja työtä

3.8. 07 - TV1
21:30 - 23:05

Jörn Donner vietti vuonna 1997 kolme päivää keskustellen Ingmar Bergmanin kanssa elämästä ja elokuvasta. Bergman paljastaa sielunsa ja puhuu ahdistuksestaan, luomisprosessistaan, ja siitä miten vähän julkinen huomio hänelle merkitsee. Olennaisinta on hyvin tehty työ ja yleisö. T: Top Story Filmproduction, Saksa/Jörn Donner Productions Oy. Osittain MV.

Bergmanin elämä Sediksen mukaan:

http://sedis.blogspot.com/2007/07/ingmar-bergman.html

Film Legend Ingmar Bergman Dies at 89 - by Howie Movshovitz

http://www.npr.org/templates/story/story.php?storyId=12347936

Before them, films were just movies - Antonioni Dies at Age 94 - Herald Tribune

http://www.iht.com/articles/2007/08/02/arts/02scott.php

“My subjects are, in a very general sense, autobiographical,” he once wrote. “The story is first built through discussions with a collaborator. In the case of “L’Eclisse,” the discussions went on for four months. The writing was then done, by myself, taking perhaps fifteen days. My scripts are not formal screenplays, but rather dialogue for the actors and a series of notes to the director. When shooting begins, there is invariably a great amount of changing. When I go on the set of a scene, I insist on remaining alone for at least twenty minutes. I have no preconceived ideas of how the scene should be done, but wait instead for the ideas to come that will tell me how to begin.”

-Antonioni

NYTimes

Jörn Donner:

"Ei Ingmar koskaan helppo ollut"

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/J%C3%B6rn+Donner+Ei+Ingmar