Taidetta Jobin kirjan mukaan - itkua taiteen tähden

Nykytaide osaa olla koskettavaa.
Making kids cry for art.
Jenkkiartisti Jill Greenberg on keksinyt koskettavan taidemuodon
( - katso video tuolta BBC:n sivun oikealta puolelta - itkevän lapsen symboli).

Valokuvausstudiossa artisti antaa ja ottaa kuin jumala.
Hän antaa ensi kuvattavalle lapselle tikkarin
ja sitten tempaa sen pois.

Sitten hän kuvaa.
Itkevää lasta.

Jotta voisi koskettaa taidetta katsovaa aikuista ihmistä.
 

Lapsen itku on arvokkaampaa kuin lapsen mielenterveys.

Kaiken huippu on se, että hän kaikenlisäksi manipuloi kuvat maalauksenkaltaisiksi, etäännyttää tyylillisesti, niin että katsoja tavallaan luule katsovansa taidemaalausta. Että hänen tuotoksensa olisi mahdollisimman taidemaisia, ei vain doklumentteja itkusta.

Mietitäänpä aikuisen koekusmaailmaan sovitettuna tämän tyyppistä asetelmaa.
Mikä tilanne voisi olla vastaava aikuisen kannalta?

Kuvitellaan, että pääset ohjelmaan jossa voit voittaa rahaa, auton, luksusta ja mahtavaa, kunhan kamera voi seurata voiton jälkeistä elämääsi.

Voitat. Iloitset, kamera seuraa iloasi ja uhoasi kavereille mitä teet seuraavina vuosina. Ehkä vittuilet entisille työkavereillesi. Sitten sinulle ilmoitetaan että et voittanutkaan. Oletkin vielä samalla harmaalla uralla kuin ennen. Saat lohdutuspalkinnon Tallinkin risteilylle ja Fazerin sinistä suklaata ja ystävien empaattisen halin. Tuntuu hyvälle TV-viihteen katsojista. Yleisö hymyilee ymmärtävästi kuin Kafkan Oikeusjutun sihteeriköt ja taputtavat sinulle suorituksesi jälkeen.

Tämä jenkkiartisti väittää ettei lasten mielenterveys ole uhattuna hänen pakkomiel... taidemuotonsa takia.

Kiusata saa kun on eettisiä aikeita suuremman tähden
ja turvallinen ajatusrakennelma metodina.

Taiteen tähden.

Big Brothers, niin, millehän periaatteelle se viihdemuoto perustuu?
Hyvälle mielelle?  Haluavatko BB:tä katsovat nähdä onnellisia ja sopuisia ihmisiä..?

Että tuntemattoman ihmisen tekemä yllättävä kiusa ja sadistiseksi tulkittava uteliaisuus ei vahingoita, varsinkaan äidin katsellessa hiljaa sivusta lastaan vieraan ohjailijan kameran laulaessa - ja että tämä outo abduktiotapausten tapainen uteliaisuus viiden minuutin itkun aikaansaamiseksi ei olisi vahingollista lapselle. Ettei se olisi kafkamaisin ja sadistisin kokemus jollekin lapselle ja opettaisi lapselle, että kiusan tekeminen ja sen tarkkailu on jollekin ihmiselle tärkeää ja nautinnollista. Taidetta. Että kärsimyksen tuottaminen on uteliaitten aikuisten mieleen. Että tällaista on elämä, älä kakara luule muuta. Älä luule olevasi turvassa äitisikään seurassa.
Kärsi kun käsketään.
Istu. Naura. Itke. Pyöri.


Jillin studion nimi on sattuvasti "Manipulator".

Jillin lapsuus voisi opettaa meille jotakin enemmän kuin hänen taiteensa.


Hitler piti omaa mahtipontista ideologiaansa ja valloitusoperaatiotaan vain suurena taideteoksena ihmeellisen Germanian sekä kreikkalaisten ihanteiden mukaisen esteettisen rodun luomiseksi. Suurimman taideteoksen luomiseksi suurin uhraus. Puhtaimman idean toteuttamiseksi mikään inhimillinen ei saa olla esteenä. Napoleon ja Caesarkin myös julistivat suureellista rauhaanpakottamisideologiaansa (jo TV:stä tuttua ennaltaehkäisevää ja vapauttavaa hyökkäystä) muutaman miljoonan uhrin hinnalla tärkeäksi sivistyksen tuomiseksi moukille - ja sotasaaliin ottamisen vain viattomana välttämättömyytenä.

Kaikellahan on hintansa.
Mitä kalliimpi uhraus, sitä arvokkaampi...
onhan.


--